24. heinäkuuta 2017

Helen Rappaport - Jekaterinburg, Romanovien viimeiset päivät


#naistenviikko

Luin hiljattain Rappaportin teoksen Pietari 1917 ja se oli sen verran hyvä, että halusin lukea myös samoihin vallankumous- ja bolsevikkiaikoihin sijoittuvasta tsaari Nikolai II:n perheen likvidoinnista. Rappaportin lähdeluottelo on nytkin mittava. Venäjän kielen taitoisena hän on pystynyt tutustumaan myös vain venäjän kielisiin arkistoihin. Itse hän sanoo luoneensa hyvän tarinan juuttumatta akateemisiin kiistakysymyksiin. Romanovien viimeisistä päivistä kertova teos on siis faktan ja fiktion jonkun sorttinen liitto. 

Tsaariperheen kohtalohan on kaikille tuttu: vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen tsaari joutui luopumaan vallasta. Hänet suljettiin perheineen kotiarestiin, aluksi Tsarskoje Seloon. Lokakuun vallankumous toi bolsevikit valtaan ja tsaarin asema vaikeutui entisestään. Perhe siirrettiin Tobolskiin Keski-Siperiaan, yli 2000 km päähän Pietarista. Bolsevikkihallinto halusi vahtia Romanoveja yhä vain tiukemmin, seuraava sijoituspaikka oli Jekaterinburg.

Jekaterinburgissa tsaariperheen ja heidän neljän palvelijansa vankilana toimi ns. Ipatjevin talo. Talon ympärille pystytettiin korkea paaluaita, ikkunat maalattiin valkoisiksi niin ettei ulos nähnyt, vartijoita oli kymmenittäin ja vartiointi ympärivuorokautista. Tsaariperhe vietti vankeudessa yhteensä 16 kuukautta, Ipatjevin talossa niistä kolme. Kaikki talon 11 vankia surmattiin 17.7.1918.


Ipatjevin talon paikalle rakennettiin 2003 Kirkko veren päällä, joka on venäläisten ortodoksien pyhiinvaelluspaikka. Jekaterinburgin kaamea menneisyys on hyödyttänyt kaupungin kehittymistä elinvoimaiseksi Uralin keskukseksi ja tärkeäksi turistikohteeksi. Vuoden päästä on 'juhlavuosi' - ensi vuoden heinäkuussa Romanovien murhista tulee kuluneeksi pyöreät 100 vuotta.

Rappaport kertoo hyvin yksityiskohtaisesti tsaariperheen tarkoin vartioidusta ja rajoitetusta elämästä Ipatjevin talossa. Ruoka oli ankeaa ja säännösteltyä, ulkoilu oli rajoitettu kahteen puolituntiseen päivässä, lehtiä tai kirjeitä ei saatu eikä vartijoiden kanssa saanut puhua. Aika kävi pitkäksi ja ahdistavaksi kun epävarmuus omasta kohtalosta jäyti mieltä. Rukoukset ja raamatun tain muun kirjallisuuden lukeminen oli ainoa ajanviete. Mukana oli myös muutama lautapeli, joita pelattiin. Liikkumaan tottuneelle Nikolaille fyysinen toimettomuus teki tiukkaa, henkisesti hän tuntui tyynesti alistuneen kohtaloonsa.

Nikolain ja Alexandran persoonista oli mielenkiintoista lukea, sillä heidän persoonallisuutensa vaikuttivat osaltaan tsaarinvallan tuhoon. Nikolai oli isänsä aliarvioima ja eristyksissä kasvanut. Hänestä tuli tsaari 26-vuotiaana vastoin tahtoaan. Kaikki mitä hän halusi oli elää rauhassa perheensä kanssa ja viljellä maata. Alexandra oli ylpeä ja sairaalloinen, mutta ennen kaikkea neurasteenikko. Hän oli itsepäinen saksalainen prinsessa, jota Venäjän kansa ei koskaan ottanut omakseen. Alexandra dominoi ja ohjaili epävarmaa ja päättämätöntä aviomiestään. Keisarikunnassa oli kuohunut aina ja erityisesti vuoden 1905 verisunnuntaista asti, jolloin tsaari teki myönnytyksiä mutta veti ne pikkuhiljaa takaisin. Tsaarinvallan vastustajat vangittiin tai likvidoitiin, osa pääsi maanpakoon. Tsaari sulki korvansa kehoituksilta demokratisoida hallintoa, hän oli itsevaltiuden ajan kasvatti.

Ja sitten oli Rasputin. Tsaariperheen tilannehan oli vaikea. Ensin syntyi neljä tytärtä ja kun vihdoin kruununperijä saatiin, hän oli vakavasti sairas. Alekseille oli periytynyt alunperin Englannin kuningatar Victoriasta lähtenyt hemofilia (Alexandra oli Victorian Alice-tyttären tytär). Aleksein hemofilia oli sitä tyyppiä, että pienikin kolhu vaikka polveen aiheutti vakavan sisäisen verenvuodon. Nivelet turposivat ja tulehtuivat, kuume nousi ja poika valitti tuskissaan. Lääketiede ei tuolloin osannut auttaa millään tavalla. Ymmärrän hyvin Alexandran turvautumisen Rasputiniin, saihan tuo elosteleva ja likainen 'pyhä mies' jollain suggestiolla pojan rauhoitettua ja verenvuotoja hillittyä. Mutta juorut kulkivat.

Vasemmalla Nikolai, oikealla Yrjö V

Romanovin perheen pelastusoperaatiot valuivat tyhjiin. Englannin kuningas Yrjö V oli sekä Nikolain että Alexandran serkku. Kuningas ei pitänyt tsaarittaresta, vaikka hän oli erityisen lämpimissä väleissä Nikolain kanssa, ja miehet näyttävätkin kuvissa samasta muotista valetuilta. Mutta Yrjö jänisti vihollismaa Saksan takia. Hän pelkäsi että myös Englannissa päätään nostaneet työväenpuolueet hermostuisivat ja olisivat uhka brittimonarkialle. Britit vetivät turvapaikkatarjouksen pois. Saksan keisari Vilhelm II oli myös Alexandran serkku, mutta ei poliittisista syistä uskaltanut auttaa.

Rappaport valaisee erinomaisesti maailmanpolitiikan sotkuista tilannetta: käynnissä oli edelleen I maailmansota ja Venäjä oli ajautumassa sisällissotaan. Bolsevikkeja vastaan taisteleva tsekkien legioona ja valkoinen armeija pitivät hallussaan melkein koko Siperian rataa ja lähestyivät uhkaavasti Jekaterinburgia.  Romanovien aika loppui, Ipatjevin talon kaikki vangit surmattiin, joskin Lenin pesi taitavasti kätensä. Bolsevikit halusivat tuhota kokonaan Romanovien periytyvän dynastian. Kaikkiaan 18 Romanovia likvidoitiin vuosina 1917-18, 35 onnistui pakenemaan.

Miinusta annan Rappaportille vain erittäin julmasta verilöylymäisestä murhien kuvauksesta. Kuvottavuuksilla mässäily tuntui tarpeettomalle muuten asiallisessa tekstissä, mutta ehkä hän pohjasi fiktionsa likvidoinnin suunnittelijan ja päätoimijan Jakov Jurovskin muistelmiin. Monen vuoden ajan bolsevikkihallinto antoi tahallisesti myös väärää tietoa sanoen, että tsaaritar ja lapset oli viety turvaan. Nämä valheet johtivat mm. Anastasian hengissäsäilymisspekulointeihin kunnes vasta 1990- ja 2000-luvuilla tsaariperheen kohtalo saatiin varmistettua. Ymmärrän että itse tsaari ja tsaaritar julman ja despoottisen tsaarinvallan symboleina haluttiin päästää päiviltä. Mutta entä lapset? Tosin juuri kenenkään ihmisen henki ei ollut arvokas noina kaoottisina vuosina, eikä etenkään silloin kun Stalin pääsi valtaan.

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Sallan lukupäiväkirja

Helen Rappaport
Ekaterinburg. The Last Days of the Romanovs
Jekaterinburg, Romanovien viimeiset päivät 2009
Suomentanut Ruth Jakobson
Helsinki-Kirjat 2011
****
Kirjastosta


Tässä linkki Tuijan naistenviikon koontiin.

Omat postaukseni naistenviikolla:
Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi
Perjantai 21.7. Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max
Lauantai 22.7. Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret
Sunnuntai 23.7. Sanna Karlström - Saatesanat
Maanantai 24.7. Helen Rappaport - Jekaterinburg

Kiitos Tuijalle kivasta haasteesta!

2 kommenttia:

  1. Tämähän on luettava. Kiitos postauksesta. Palasin juuri Trans-Siperian junamatkalta ja kävin mm. noissa paikoissa, joista kirjassa kerrotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut hieno & jännittävä matka. Kyllä tämä upeasti valotti sekä historiaa että nykypäivää. En aikaisemmin tiennyt Jekaterinburgista juuri mitään. Kiitos kommentistasi Kirsti.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.