20. elokuuta 2017

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä


Valta on sitä, että pystyy repimään ihmismielet palasiksi
ja kokoamaan ne uudestaan haluamallaan tavalla.

Vuonna 1966 syntynyt Jääskeläinen on jyväskyläläinen kirjailija ja äidinkielen opettaja. Hän kirjoittaa realistisia teoksia, joissa on fantasian aineksia. Tyyliä voi luonnehtia maagiseksi realismiksi tai kirjailijan omalla termillä reaalifantasia. Kiinnostuin Jääskeläisestä kun luin hiljattain Elegian innostuneen postauksen teoksesta Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2006, Kuvastaja-palkinto). Varaamaani Lumikkoa en ehtinyt kirjastosta hakea, mutta tämän Väärän kissan päivän onneksi. Yllä oleva manipulointi kuvaa sitä millaiseen pyöritykseen Jääskeläinen mieleni vei.

Marrasvirran kaupunkisuunnittelun pääinnovaattori Kaarna on pikkuinen kooltaan mutta luovilta kyvyiltään suuri. Mies herää suurin odotuksin ja ylpeyttä tuntien kotikaupunkinsa syysfestivaalipäivään, joka on kansainvälistäkin kuuluisuutta saavuttanut The Tapaus. Päivän lukuisia happeningejä on koko kaupunki suunnitellut pieteetillä, Kaarna itse hionut juhlapuhettaan ja toimittajavaimo Minerva Stasi-näyttelyään. Herttainen perhehetki jäätelöbaarissa keskeytyy Kirsikkapuiston ylellisestä dementikkojen hoitokodista saapuvaan puheluun: Alice tekee lähtöä, tulkaa. Tästä alkaa Kaarnan päivän mittainen kujanjuoksu, joka hengästyttää lukijankin.

EDIT: Sain Twitteriin kirjailijalta kommentin että spoilaan liikaa. Lukeminen tästä eteenpäin siis omalla vastuulla. Sorry, kameen vaikee sanoa mitään sanomatta mitään :)

Pitkälle edennyt dementia on ryövännyt Kaarnan äidin Alicen muistot, älyn ja ihmisyyden. Tuo huippuälykäs, maailmalla luennoinut psykologian tohtori on maannut puhumattomana hoivakodissa jo viisi vuotta. Kaarna ei ole käynyt äitiään katsomassa, miksi olisikaan, välithän ovat olleet etäiset. Mutta nyt Kaarna kuitenkin rientää äitinsä luo viimeistä kertaa, tietäähän äidin kuolema paljon järjestelyjä. Mutta kaikki ei sujukaan tavanomaisen totutusti ja Kaarna joutuu elämänsä pyöritykseen ja kyseenalaistamaan omia muistojaan.

Kuului kaksi kopsahdusta. Pradan kengät olivat juuri osuneet lattiaan. Sitten seurasi horjahtelevia, epävarmoja askelia, jotka lähestyivät ja pysähtyivät oven taakse. Pidätin hengitystäni.

Äiti olikin ollut ilmeisesti valekuollut, olotila jonka saivat aikaan hänen saamansa kokeelliset lääkeinjektiot. Alice oli noussut kuolinvuoteeltaan ja häipynyt kaupungin juhlahumuun. Mutta pian olisi uuden injektion aika, äidin aivot tuhoutuisivat lopullisesti ilman sitä. Niinpä Kaarna lähtee jäljittämään äitiään injektiokotelo taskussaan läpi juhlivan kaupungin täpötäysien katujen. Kaarna on hädissään ja sukeltaa omien muistojensa syövereihin äitiä jäljittäessään.

Ympäriinsä laukkaavien vanhojen omaisten etsiminen voi olla kuluttavaa, jos he eivät edes tiedä, mitä vuotta he elävät.

En juuri lue spefiä, mutta Jääskeläisen loistokas, kiehtova ja mielikuvitusta kutkuttava tarina imaisi mukaansa. Juhliva Marrasvirta piirtyi mieleen värein ja äänikuvin. Fantasiatarinan aihe on toki huikea ja ajankohtainen. Mitkä loistavat menestysmahdollisuudet toimivalla dementia / Alzheimer-lääkkeellä olisikaan! Kirjassa puikahtelee satamäärin kissoja. Ovatko ne oikeita vai korruptoituneiden muistojen tuottamia hallusinaatioita? Minua kiehtoi muistojen peukalointi ja ihmismielen manipulointi, Alicen kehittämä muistisiirretekniikka. Mikä on totta, mikä harhaa, mihin itsessämme ja muistoissamme voimme luottaa?

Silloin aine kuitenkin tavoittaa aivoni ja muuttaa ajatukseni irtonaisiksi. En saa niistä otetta. Muistot leviävät lattialle kuin legopalikat enkä tiedä enää mitään.

Kaarna saa mahdollisuuden puhua äitinsä kanssa ja joutuu pohtimaan omaa elämäänsä ja lapsuuttaan. Oliko hän lapsena riiviö, joka yritti polttaa Marrasvirran maailman suurimman lastenkirjaston? Tappoiko hän jäähakulla kirjakauppiaan kissan? Mitä tapahtui hänen ainoalle ystävälleen Oberonille? Miksi hänen kätensä ovat vanhat, maksaläiskäiset ja suonikkaat? Enpä kerro, uppoudu itse Väärän kissan vääräksi vääntämään maailmaan!

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Tuijata




Pasi Ilmari Jääskeläinen
Väärän kissan päivä
Atena 2017
*****
Kirjastosta

14 kommenttia:

  1. Tästä olen ennättänyt kuulemaan jo useita kehuja! Lumikko meillä onkin, Tommi luki sen viime vuonna ja tykkäsi kyllä. Ehkä nyt voisin sen lukea itsekin ja sitten tämän. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hieno, vaikka ei olekaan omaa genreä. Kai se Lumikko on varattava uudestaan!

      Poista
  2. Jääskeläisen kirjoista olen kovasti pitänyt, sillä tällaisia omeperäisiä tarinantekijöitä tarvitaan. Muisti-aihe on minulle läheinen, ja innostuin siitä, miten Jääskeläinen vei sen käsittelyn kipukynnykseltä fantasiamahdollisuuksiin. Ymmärrän tuskasi siitä, miten kirjoittaa paljastamatta liikaa. Jos alkaa käsittelemään kirjan aiheita, vie yllätyksiä muilta. Ja Riitta, huikeasti kirjaa kuvaavan kuvan olet tuunannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Pidin tästä valtavasti, olen itsekin yllättynyt. Yritin paljastaa mahdollisimman vähän, mutta enpä onnistunut :)

      Poista
  3. Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät molemmat ihastuttivat minua suuresti. Muutamaa viimeisintä en ole lukenut, tässä on selvästi paljon kiinnostavaa.

    Mainiosti tehty kuvakollaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!

      Pidin tästä kovasti! Pitänee etsiä nuo muutkin Jääskeläiseltä. On ihanaa tutustua uusiin hyviin nimiin. Kiitos kirjablogien!

      Poista
  4. Just tuo sinun paljastusosuus sai halajamaan tätä luettavaksi. Oliko tuo yläkuva sinun duunaama? Upea kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. On äärimmäisen hankala kertoa kirjasta jos ei paljasta yhtään mitään. Tekstini VAIN raapaisee pintaa, aivan mahdottomasti kaikkea jännää tapahtuu. Jääskeläinen kirjoittaa hyvin sympaattisesti ja lämpimästi. Aihe on todella mielenkiintoinen.

      Kuvankäsittelyohjelmilla saa minunlaiseni novisikin kaikkea kivaa aikaiseksi :)

      Poista
  5. Riitta, minulle Harjukaupungin salakäytävät oli sattmalta just saumaan osunut omakohtainen eli unohtumaton, mutta Väärän kissan päivä on ehdottomasti paras, vaikka 'lumikkoa' en ole lukenutkaan. Minusta meno ei ollut kovaa, sillä en yleensä kestä sellaista kovatahtista. Tässä oli teos täynnä äidin ja pojan suhdetta sekä mahdottoman hienoja roolituksia, kuten eräs vaatturi. Luin uudestaan ja uudestaan, eikä Pasi Ilmari floppaa vaatturissa, mutta niin vain oli sataprosenttinen kuvaus, että aivan voisin tunnistaa henkilön...Upeaa!

    No, minä en ole oikein fantasia tyyppiä, mutta sitten taas maaginen raelismi uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli, oli Leena! Kyllä minä näin vaatturin edessäni japanilaisine naamioineen ja koreilevine vaatteineen, liikehdintöineen kaikkineen :) Montakin tv-persoonaa koti- tai ulkomailta voisin nimetä esikuvaksi. Jotain jännäähän Kaarnan ja vaatturin välille oli myöhemmin kehkeytymässä...

      Oli ihanaa että poika 'löysi' äitinsä vihdoin keski-iässä.

      Poista
  6. Mainio tuo muokkaamasi kirjakuva! Sopii hyvin kirjan teemaan ja etenkin tuohon vääristymiseen. Tulee myös sellainen vähän Alice in Wonderland viba. ...Mistä tuleekin mieleen tuo äidin nimenä Alice.

    Itse en määrittelisi kirjaa fantasiaksi. Kaikki omituisuuden kuitenkin selitetään mutanttikissan aikaansaannokseksi. Maagisesta realismista teos ehkä menisi, jos jyrsäkkeitä haluaa pitää muuna kuin mutanttikissan aiheuttamina vääristyksinä todellisuudessa. Tätä on oikeastaan aika vaikea pistää mihinkään muottiin :)

    Makeeta muuten saada twiitti itse kirjailijalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Melody & kiitos kommentista. Välillä on hauska leikitellä kuvankäsittelyillä. Jääskeläinen taitaa itse käyttää termiä reaalifantasia. Olkoon mikä olkoon, kiemurainen ja maukas soppa tämä oli!


      Kirjailijat lukevat bloggauksia, mutta harvemmin reagoivat. Susinukke kommentoi ihan blogiinkin vastikään <3 Harvassa on kirjailijan kommentit - voisivat hiukan enemmän tulla blogeissakin esiin.

      Poista
  7. Niin saisivat! Osallistuvampi kulttuuri myös heidän taholtaan toisi kirjailijoille lisää näkyvyyttä. Ehkä sitä ajatellaan, että no ei omaa kirjaa koskevaa juttua kehtaa mennä kommentoimaan? Vaikka eikö siitä juuri pitäisi olla kiinnostunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :) Aina ajoittain puhutaan blogien asemasta tässä kirjallisuuden kentässä. Ehkä edelleen siinä on jotain hahmottumatonta, minkä takia kirjailijat arkailevat... Kyllähän bloggaajaakin aina palaute lämmittää - negatiivinenkin.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.