21. marraskuuta 2017

Heikki Valkama - Pallokala

Valkama tuntee Japanin kuin omat taskunsa, onhan hän asunut maassa lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän tuntee myös sikäläisen ruokakulttuurin sekä muidenkin maiden gastronomiset suuntaukset,  fine diningit ja ravintolamaailmat, sillä monitoiminen mies on ehtinyt päätoimittamaan myös Ruoka & Matka -lehteä. Pallokala on Valkaman esikoisteos, jonka kustantaja sanoo olevan gastrodekkari, painotus vahvasti ensimmäisellä osalla.

Riku Mäki, japanilaisittain Maki, on New Yorkissa opiskellut suomalainen huippukokki. Bisnesselämässä hän on saavuttanut kaiken mitä Suomessa ylipäätään voi saavuttaa. Yksityiselämässä on mennyt heikommin, sillä vaimo Lauran kanssa tiet ovat eronneet. New Yorkin opiskeluaikojen paras ystävä, japanilainen Kenta järjestää Rikulle pääsyn keisarilliseen kokkikilpailuun Tokioon. Kyseessä on megaluokan mediahappening, johon nyt saavat osallistua myös ulkomaiset kokit omassa sarjassaan.

Tulkikseen Riku saa kauniin ja siveän Shizukan, jonka suuntaan miehen sydän alkaa läpättää. Treffeille pääsy ei kuitenkaan ole japanilaisessa kulttuurissa niin helppoa kuin kotimaassa. Kisan aluspäivät ovat täynnä tohinaa, mutta vihdoin ensimmäinen päivä koittaa. Nopeana poikana Riku ehtii 12 kilpailijasta alkupaloineen ensin valmiiksi. Mutta voi kauhistus: kun tuomaristo on maistellut hänen alkupalojaan, kaikki tuupertuvat maahan ja kaksi heistä kuolee. Koko maa on sokissa ja tapausta ryhtyy selvittelemään poliisi Matsuzaka nuorine apureineen. Tähän näyte huippukokki Riku Mäen kulinaarisesta visiosta:

Hän tarjoilisi kuusi alkupalaa: lohta omatekoisella tillisinapilla kaviaarin kera, lohta kananmunankeltuaisen kanssa japanilaistyylisenä ginmi-sushina, johon kuului suolainen, vaaleanpunainen retiisivaahtokarkki, lohenmätiä kalaliemessä tutun muotoilijan tilaisuutta varten suunnittelemalle lusikalle aseteltuna, lohta kevyesti liekitettynä seesamin ja avokadon kanssa villiyrteillä koristeltuna, makua tuovan sipuliliemikuulan kera, sekä graavattuna limechilillä japaninvaahteran muotoon leikatun saaristolaisleivän päällä, karpalopikkelsillä ja kaalipannakotalla höystettynä.

Jännärijuonen kannalta päästiin vauhtiin vasta kirjan loppupuolella kun Japanin järjestäytyneen rikollisuuden, yakuzan jonkun klaanin konnat olivat saaneet Rikun ja Shizukan vangikseen. Varsin vauhdikas Rikun pakomatka olikin, mutta kaikki selvisi lopulta kuten asiaan kuuluu. Dekkarijuoni kulki hissukseen, hautautuen gastronomian ja japanilaisen kulttuurin alle.

Kirjan parasta antia olikin ehdottomasti Valkaman syvä Japanin tuntemus, jota hän jakeli auliisti lukijalle. Minua kiehtoi Tokio arkkitehtuureineen ja japanilainen kulttuuri monine puolineen. Maailman vilkkaimmasta asemasta Shinjukusta (3 miljoonaa matkustajaa joka päivä) oli kiinnostavaa lukea myös, onhan se vilahdellut Murakamin teoksissakin. Japanilaista huippugourmetia edustavista Kaiseki-ravintoloista oli perusteellinen selvitys historioineen. Niistä muistan lukeneeni aikaisemmin Minna Eväsojan teoksesta Melkein geisha. Kaiseki-ruoka pyrki olemaan sekä maultaan että muodoltaan kaunista, harmonista ja maukasta. Ateria heijasti aina myös vuodenaikoja. Jaa, pitäisikö sanoa pari sanaa pallokaloista eli fuguista? Tuon myrkyllisen kalan kokkaus vaatii luvan, jota varten kokin on opiskeltava sen käsittelyä kolme vuotta. Pallokalan maksan ja naaraan munasarjojen sisältämä myrkky on suunnattoman tappavaa. Kalasta on jalostettu myös myrkytön laji, mutta ei sen syöminen ketään kiinnosta. Halutaan kokea vaara, tavallaan kulinarismin venäläinen ruletti.

Pallokala lisäsi kovastikin tietämystäni Japanista sekä gourmetkokkailusta ****. Japaniin aikovalle ja yleensä ruuasta kiinnostuneelle lämmin suositus. Riku Mäen mahdollisiin tuleviin seikkailuihin tosin toivoisin enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä nyt en oikein päässyt jännityksen lumoon **.

Helsinkiläinen Heikki Valkama (s. 1975) on toimittaja, kirjailija ja suomentaja. Imagen päätoimittajan tehtävistä hän on juuri siirtynyt Yleen. Vuosia Japanissa asunut Valkama on japanilaisen kulttuurin tuntija, hän on kirjoittanut ja luennoinut aiheesta monissa eri yhteyksissä sekä kääntänyt japanilaisia sarjakuvia.

Pallokalan gourmetominaisuuksiin on tutustuttu myös täällä:

Heikki Valkama
Pallokala
Tammi 2017

Kustantajan lukukappale - kiitos

6 kommenttia:

  1. Minäkin viehätyin Valkaman Japanista, joka on niin läsnä kirjassa. En välttämättä kaipaa kovasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita edes dekkareissa, mutta kieltämättä tässä olisi voinut olla enemmän rikosarvoituksen ratkaisun etsimistä ja siitä nousevaa kihelmöivää jännitystä. Ehkä seuraavassa kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japani on kiehtovca maa. Voi jospa joskus pääsisi!

      Poista
  2. Kiitos Riitta, Listalle menee tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nopealukuinen, dekkarijuoni minusta sivuosassa. Valokeilassa paistattelee komeasti Japani!

      Poista
  3. Minulla on tämä kesken ja etenee hieman hitaasti, koska luen kirjaa lyhyillä työmatkoilla. Olen kyllä pitänyt kirjasta tähän asti ja Japani-tietämys on lisääntynyt roimasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole mikään ruokafriikki, mutta herkullisesti Valkama avaa sitäkin puolta, kisoineen, Michelineineen etc. Bloggariaamiaisella koin että Valkamassa itsessäänkin oli jotain japanilaista: pehmeästi ääntyvä puhe ja rauhallinen olemus :) Eväsojan Melkein geisha on myös hurmaava Japani-paketti.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.