24. tammikuuta 2018

Miki Liukkonen - O


Millainen on romaani, joka kertoo kaikesta kaiken? Se on Miki Liukkosen jossa on sivuja 858 (runsain alaviittein), se on paksuudeltaan 7 cm, painaa 1013 g (minun post-it-lappuineni) ja on äärimmäisen hankala käsiteltävä. Kuuntelin Liukkosta pariin otteeseen Helsingin kirjamessuilla (haastattelu & runoja) ja päätin antaa O:lle mahdollisuuden. Finlandia-ehdokkuus teki sen, että sain kärvistellä kirjastojonossa kauan. Aloitin luku-urakkani maanantaina 15. tammikuuta. Päätin pitää lukupäiväkirjaa lukemisen edistymisestä, mutta epäilin vahvasti etten pääse loppuun:

15.1.
Luin sivulle 48 ja tahmeaa oli kuin tervanjuonti. Tutustuin uimari-fyysikko-opiskelija Jerome W:hen ja hänen kusessa olevaan pikkuveljeensä Alluun. Perhepäivällisellä siteerattiin Allun lahjaksi saamaa Neurootikkojen keittokirjaa, josta oli sama ote lukemassani novelliantologiassa Nautinnon nälkä.
16.1.
Yöt ovat Heikkoja Hetkiä varten... Nyt hypättiin Köpikseen uimahyppytelineitä tms. valmistavaan firmaan. Ei hitto, ei tästä mitään tule! Päädyin googlailukierrokselle tutkimaan mistä on kyse. En löytänyt kuin yhden bloggauksen, Arjan (siellä muutama muu linkki myös). Löysin jokusen lehtijutun. Päätin yrittää selättää tämän mammutin lukemalla 30 sivua per päivä.
24.1.
Sen pituinen se, päiväkirjani nimittäin. Keskivaiheilla neuroosit pursuivat päästäni, mutta loppuun pääsin aika sutjakasti. Työvoitto, tuntuu kuin olisin maratonin juossut.


Kirjan nimeksi valitu ikuisuuden symboli O kertoo romaanista olennaisen: kaikki kiertää kehää, limittyy ja lomittuu eikä loppua ole tulla. Romaani on yhtä pirstaleinen, fragmentaarinen, sekava ja sairas  kuin maailmamme tänään. Se on Y-sukupolven näkemys elämänsä ja ympäristönsä sekasorrosta, paineista, kaiken hahmottomuudesta.

Ilmaus terävä ja ironinen sekamelska kuvaa ehkä parhaiten kirjan henkilöitä ja juonentapaista, sillä sellainenkin on. Tapaamme helsinkiläisiä nuoria ja heidän vanhempiaan. Juuret juontuvat monista Euroopan maista. Heitä kaikkia piinaa joku kiduttava neuroosi tai pakkomielle: he oirehtivat koska ympäristö, mutta myös koska geenit. Liukumäkiä ja muita leikkivälineitä valmistava tanskalainen Kompan A/S on täynnä neurootikkoja, niin myös Tanskan kuninkaallisen teatterin työryhmä. Kotoisassa Helsingissä puurtaa uimahallissa joukko tavoitehakuisia nuoria uimareita tulevien kisamenestysten kiilto silmissään; Meilahden sairaalan torneissa riehuu pyörtyilyepidemia jne. jne. Tämä riittänee juonesta.

Liukkonen on lukenut nuoruutensa kuin riivattu ja se näkyy: hän tietää paljon laajalta alalta. Erityisesti hän tuntuu paneutuneen neuroosien ja pakko-oireisen häiriön loputtomiin ilmenemismuotoihin. Ystävämme Google tarjoaa tietenkin miljoona linkkiä mielenterveyttä käsitteleviin juttuihin, mutta tässä yksi. Lukemiseni keskivaiheilla neuroosien kuvaukset olivat räjäyttää pääni enkä malta olla muuntelematta tässä Tuija Välipakan runokokoelmasta Take away sanarimpsua, jossa sanan kuolema olen korvannut psyykkisiä häiriöitä kuvaavilla sanoilla:

Paniikki on täällä tänään. OCD on in. Paranoia on uusi musta. Neuroosi on must!

Liukkonen tunnustaa David Foster Wallacen esikuvakseen, jolta olen lukenut vain pari novellia kokoelmasta Kummatukkainen tyttö. Novelli Unohdus oli kyllä hulvaton. Olipa DFW:n vaikutusta tai ei, ajatustenvirta vyöryy ihailtavan vuolaana Liukkosellakin. Tarina vinksahteli ja vääntyili ties mihin muotoon, eksyi kertomaan ja kuvailemaan ummet ja lammet jostain, ja kuvasi pieteetillä erityisesti neurootikkojen kokemaa piinaa ja kuvottavaakin toimintaa.

Itse koin jotkut puhekieliset dialogit hiukan naiveiksi, mutta sellaisiahan me tietysti arjessamme olemme. Löysin lukuisia supertaidokkaita ja kauniisti ilmaistuja kohtia, joista esimerkkinä olkoon vaikka tämä: ... tuuli oli niin leppeä ja kostea, että se näytti kirsikanpunaisten silkkiverhojen leyhyttelyn sijaan asettelevan niitä mielestään sopivaan kohtaan lasitonta ikkunasyvennystä, ja verhon takana hallitsi tiheän turkoosi yö, jonka nielussa sirkat ja kaskaat sirittivät.

Minua huvittaneesta huumoriosastosta voisin mainita vaikka C. G. Jungin, jolla piti kiirettä: Niin, Jungista on kuolemansa jälkeen tullut tällainen psyyken joulupukki, joka lahjojen sijasta jakelee neuvoja, ja laskeutuu savupiipun sijaan tiettyä tajuttomuusväylää pitkin ihmisen alitajuntaan, silloin kun kaikki ympärillä pimenee - KLING KLONG. Ja taas käy kutsu!

Taustatietotyönsä Liukkonen on tehnyt huolella ja hän osaa kirjoittaa. Mielikuvituksella ei ole rajoja, mistä kertoo mm. nimi Darnopogaldjitzer. Liukkonen on sukupolvensa obsessiivisen 'ajan hengen' tulkki: informaatiotulva, menestymisen paineet, tehokkuuden korostus ja nopeutunut elämänsyke, hiljaisuuden puute, valosaaste, nuorten mielenterveysongelmien räjähdysmäinen kasvu, muuntohuumeet, ulkonäköpaineet... Déjà-vut, entropiat, aikasiirtymät, Nikola Tesla, soivat munakoisot, narkkarit, alkoholi, väkivalta.... You name it!

Aikamme sekavuutta ja fragmentaarisuutta kuvatessaan Liukkonen on onnistunut siis erinomaisesti, ja hän on tehnyt kunnioitettavan ja näännyttävän työn: kirjoitti kuulemma 3,5 vuotta, 10 tuntia per päivä. Silti romaani ei tuntunut lukijaystävälliseltä, koska en oikein ymmärrä näin monisivuisten teosten ideaa. Lukijan ajasta ja huomiosta kilpailee tuhat asiaa ja monta mediaa. Eikö tiiviimpi kerronta sopisi paremmin niin sanottuun ajan henkeen? Kustannustoimittaja pani Liukkosen karsimaan neilisensataa sivua. Minä olisin toivonut vielä lisää karsintaa, jolloin ote olisi ollut napakampi ja teos täyden viiden tähden sensaatio. Lukeminen oli kuin ylämäkijuoksua: väliin uuvutti ja puuskutti kovin, väliin iskivät euforian endorfiinit - mutta odotan mielenkiinnolla millaisen teoksen Liukkonen seuraavaksi suoltaa.

Muualla: Opus vei (kiitos ärsyttävästä tautologiani huomautuksesta, editoin hiukan!)


Miki Liukkonen
O
Wsoy 2017
Kansi Jussi Karjalainen
***
Kirjastosta

16 kommenttia:

  1. Tähän opukseen oli ihan pakko tarttua - ja tukevasti kiinni pitää silkasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta: kuinka nykypolvi tässä sirpaleisessa ja maailmassa, jossa suuret tarinat ovat kuolleet, pärjäilee.
    Sivumäärän perusteella arvelin, että jossakin kohtaa tekstiä varmasti kiskot kolkkaavat tyhjää. Mutta kun ei.. Lukeminen jaksottui luontevasti useampaan rupeamaan tekstin ollessa niin täyteläistä ja sanarikasta, että lukupuhku uhkasi asettaa sisäistämiskapasiteetin positiivisesti pahemman kerran koetukselle.

    Voin hyvin kuvitella, että osa tekstistä on irronnut kuin itse eestään, mutta toisaalta jotkut teemat ovat vaatineet piukkaa asiaan perehtymistä ja sinnikästä faktojen kaivuuta. Silti myönnän auliisti, jotta joissain pompahduksissa sukat rullasivat hilpeästi makkaralle. Runsaiden alaviitteiden, etenkin pidempien kohdalla olisi suurempi kirjainkoko ollut eduksi. Villi "vekara", jolla on puhtia ja potentiaalia; antaa palaa vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se osaat ajatuksesi sanoiksi pukea Takkutukka :) Minua ihastuttivat monet nuoruudesta kielivät yllättävät ja nautittavat sanontojen pompsahdukset, mutta makkaralle täälläkin sukat rullailivat :) Yhdyn täysillä sanoihisi:

      Villi "vekara", jolla on puhtia ja potentiaalia; antaa palaa vaan!

      Poista
  2. Hyvin olet pukenut kirjan ajatuksesi, minulle se tuottaa vieläkin vaikeuksia sanoa millainen kirja oli. Ainakin erilainen. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aika pomppiva matka Ari :) Niin paljon hyvää, mutta minulle kyllä myös liikaa. Aikamoinen velikulta tämä Liukkonen!

      Poista
  3. Panen toistuvasti merkille näissä blogikirjoituksissa tuon, miten samoja asioita toistellaan... jotenkin tyhjiä lauseita. Olen lukenut kirjoituksestasi esim. tämän:

    "Kirjan nimi O kertoo romaanista olennaisen: O on ikuisuuden symboli, kehä jolla ei ole alkua, ei loppua."

    tai tämän:

    "Romaani on yhtä pirstaleinen kuin maailmamme tänään. Se on Y-sukupolven näkemys elämänsä ja ympäristönsä sekasorrosta, paineista, kaiken hahmottomuudesta."

    tai tämän:

    "O on yhtä pirstaloitunut, fragmentaarinen, sekava ja sairas kuin tämä meidän maailmamme."

    yms. monta kertaa muuallakin, toistuvasti, jatkuvasti. Kenen puhetta tämä loppujen lopuksi oikein on?

    Minusta tämä teos oli täysin spektaakkelinsa (julkaisu, pr, medianäkyvyys) määrittämä pitkäpiimäinen, pinnallinen ja vanhaa kuvastoa lypsävä teos, joka ei todellakaan ole hehkutuksensa arvoinen. Ohessa oma blogikirjoitukseni:

    http://opusvei.blogspot.fi/2018/01/valkoiset-kyparat-eli-miki-liukkosen-o.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, lisäsin linkkisi blogitekstin loppuun.

      Minä puhun vain omalla suullani, muista en tiedä. Itse olen kaukana Y-sukupolvesta, mutta tulkitsin että Liukkonen halusi tuoda esiin nuorten moninaisia paineita. Kun ei oikein mistään saa otetta, neuroosi on ainoa josta saa. Ok, voin olla hakoteillä.

      Tämähän oli hullun hajanainen, kirja johon Liukkosen piti sisällyttää 'kaikki'. Tai niin olen ainakin ymmärtänyt. En minä kovin paljon hehkutusta tekstistäni löytänyt.

      Poista
    2. pahoittelut vähän kärkkäästä muotoilustani. Hämää vain se, miten nuo samat esimerkkilauseet tästä kirjasta tulee kaikkialla kirjablogeissa ja kirjakritiikeissä vastaan lähes identtisinä. Siis että kuka ne laittoi alulle, kenen kieltä ne ovat, miksi niitä toistellaan?

      tässä arviossa oli kriittisiäkin huomioita, esim. juuri dialogista, mistä olen samaa mieltä. Se tuntui jotenkin kököltä.

      Tuo on myös hyvä huomio, onko lähemmäs 900-sivua perinteistä romaanitaidetta mitenkään perusteltu tapa käsitellä "nykyaikaa". Näin y-sukupolven edustajana koen ajatuksen romaaneista "ajankuvina" aika naiivina nykyään, kun verkossa voi seurata kulttuurisotia, valta- ja vastakulttuurin limittymistä, suoraa ihmiselämääkin, niin, suorana. Ja sekin jää aina pintaraapaisuksi.

      Poista
    3. Wsoy:n tiedotus ja markkinointi ovat ehkä onnistuneet ujuttautumaan ihmisten alitajuntaan :) Bloggauksen alussa mainitsinkin googlailleeni, kun yritin selvittää mistä tässä on kyse. Aina ei jaksa hioa blogitekstejä viimeisen päälle, turhaa toistoa tulee - sorry. Mutta toisaalta lukijoita on erilaisia, kaikki eivät ehkä ole niin perehtyneitä O:hon.... kertaus jne.

      Luin perusteellisen & aikasten kielteisen arviosi. Itse en ole noin syvällisesti perehtynyt enkä opiskellut kirjallisuutta. Tavis ja utelias. Finlandia-raati oli kokeellisilla linjoilla, joten toki ehdokkuus lisäsi kiinnostusta. (Mahtoikohan Rehn tämän jaksaa oikeasti lukea?) Äärimmäisen niukasti tästä näkyy bloggauksia, eikö olla jaksettu?

      Olen vastikään lainannut pari kehuttua kirjaa, mutta palauttanut ne suoralta kädeltä, syynä paksuus. 400 sivua menee, melkein aina muu on liikaa.

      Itse olen lukijana yrittänyt venyttää rajojani, kaikkea en toki ymmärrä (esim. Salmenniemen jotkut runot), mutta uteliaisuudestani en luovu. O:n luettuani voin olla oikeastaan aika tyytyväinen: olen niin hiton ja tylsän normaali :)

      Kiitos taas!

      Poista
  4. No huh huh, oletpa lukenut oikean jättiläisen. Minulle kirjan sivumäärä on liikaa. Ja ehkä sisältökin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kuin maratonia tai ylämäkijuoksua Mai! Keskivaiheilla sanoin Tuijalle että neuroosit tunkee päässä. Hänellä oli myös jumitus :) Monenlaista kirjallisuutta mahtuu maailmaan, meilläkin. Kaikki ei ole kaikille.

      Poista
  5. Melkoinen urakka! Olet löytänyt kirjasta vaikka mitä, ja sehän on hyvän kirjan merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aikamoinen runsaudensarvi Elina! Enempi olisin saanut irti hitaammalla lukutahdilla, mutta se ei oikein ole minun juttuni. Vähän ailahtelevaista, väliin kömpelöä, väliin taas huippuhienoa. Liukkonen on nuori ja ehtii kyllä!

      Poista
  6. En usko että olisi minun kiinnostuksen kohteena, kiitos postauksesta, joka aina hyvä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia Finlandia-ehdokkaita en aio lukea, Hurmeen Niemen luultavasti...

      Poista
  7. Luin teoksen kesällä, enkä ole vieläkään saanut kirjoitettua siitä blogitekstiä. Toivottavasti kohtapuoliin.. Olihan tämä kokemus! :)

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.