Lupasin lukea
Ompun novellimaratonissa minimissään 4 novellia. Otin nämä neljä teosta esille ja villin vallattomasti avasin kirjat keskeltä, sieltä minne sormi osui. Sattuma siis valitsi mitä luin. Luen ja bloggaan varmaan myöhemmin näistä kirjoista perusteellisemmin, nyt ensivaikutelmiani maratoniin lukemistani novelleista.
SusuPetal
Pellen muotokuva
BoD - Books on Demand 2012
Luin 11 novellia
Kirjan esittelyteksti:
"Synnyin suupielet alaspäin. Äitiä itketti, kun ei saanut minua nauramaan. Isä keksi kääntää minut ylösalaisin, äidin kyyneleet kuivuivat. Hassu vauva, he sanoivat, kun opettelin seisomaan päälläni. Pellen muotokuva on tarinakokoelma elämän erinomaisista eriskummallisuuksista. Tavanomaisessa tylsyydessä itää tarinan siemen ja kun arkea katsoo suurennuslasin läpi, elämä on kaikkea muuta kuin mielenkiinnotonta. Näissä tarinoissa ei mikään ole sitä, miltä näyttää tai juuri päinvastoin. Iloa, hilpeyttä, surua, kolkkoutta, kaikkea löytyy näissä vinksahtaneissa ja hulvattomissa tarinoissa."
SusuPetalin novellit ovat erittäin lyhyitä mininovelleja. Teksti on minimalistista ja lyhyydessään paljon ilmaisevaa. Susu ei tarvitse paljon sanoja kertoakseen tai luodakseen tunnetiloja ja vaikutelmia. Novelleissa vilahtelee ahdistus, masennus, väsymys ja kipu - mutta myös toivo, ilo ja absurdi huumori. Kirjan novellit on jaettu kahden otsikon alle: Muiden kertomaa ja Minän kertomaa. Minä ihastuin näihin täysillä! Novelleissa on myös runon tai aforismien kaltaisia osuuksia, kertakaikkisen hienosti ilmaistuja ajatuksia.
Tomua
Haluaisin muistaa
Pellen muotokuva
Hassuttelen houkuttelematta, enkä kerro, että se on tietoisuutta siitä, että loppujen lopuksi millään ei ole väliä. Ei helvetti lopu, se vain muuttaa muotoaan. Vain yksi on varmaa. Olemisen mitätön turhuus.
Totinen lapsi
Haluan jäädä tähän. Tähän tilaan, tähän paikkaan. Täällä kukaan ei vaadi minulta mitään. Täällä minun ei tarvitse osata kaikkea. Täällä saan olla se, jota en aikanani saanut olla. Lapsi. Se totinen lapsi, joka väkisin laitettiin hymyilemään.
Masennus on ekoteko
Niin minä positiivisuus sinulle laulan
---
David Foster Wallace
Novelleja kokoelmista Girl with Curious Hair 1989 ja Oblivion 2004
Kummatukkainen tyttö
Suomentanut Juhani Lindholm
Siltala 2016
Luin 2 novellia
Satunnaisotanta osui novelliin Unohdus, jossa Randy istuu puoliappiukkonsa kanssa ukkossateelta suojassa golfklubin kahviossa ja tuskailee synkkää aviokriisiään. Kriisin syynä tuntuu olevan hänen "kuorsaamisensa", mutta vaikuttaako tytärpuolen muuttaminen opiskelupaikkakunnalle myös jotain? Vaimo Hope on kuorsaamisesta äärimmäisen tuohtunut, Randy itse väittää ettei ole edes nukahtanut kun vaimon syytös ja ärähdys jo alkavat makuuhuoneessa lentää.
En ole Foster Wallacea ennen lukenut, mutta sanonpa että voi herranjestas! Jouduin keskelle keski-ikäisen Randyn hengästynyttä vuodatusta ja kakofonisten ajatustenvirtojen poukkoilua asiasta toiseen. DFW tuntuu unohtaneen pisteitten olemassaolon, sillä lauseet senkun jatkuvat. Komiikka oli hulvatonta, ja monin paikoin repesin. Tekstissä vilisi mainintoja 'meidän Audreystämme', Hopen tyttärestä ja Randyn tytärpuolesta, joka on passitettu toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Hope tuntee itsensä rupsahtaneeksi nuoren hehkeän tyttärensä lähellä, Randyssä tytär taas herättää seksuaalisia kuvitelmia. Ota tästä sitten selvää, mikä totta, mikä ei. Oliko koko kaamea riitaprosessi vain unennäköä?
Hämmästyttävää miten Foster Wallace pystyi juoksuttamaan sanoja pitkiksi lauseiksi, joitten väliin sitten iski lyhyen. Mainiolta tuntui!
Toinen lukemani Foster Wallacen novelli oli
Älä koskaan sano.
Rouva Tagus ja herra Labov ovat molemmat iäkkäitä leskiä. He asuvat ankeissa ja kylmissä asunnoissa samassa talossa ja lapseton herra Labov on pitänyt rouvan kahta poikaa Lennyä ja Mikea kuin ominaan. Nyt Lenny on lähettänyt äidilleen postissa "tiedonannon", jossa sanoo että intohimo vaimoon Bonnieen, kolmen lapsensa äitiin, on mennyttä, intohimo sykkii nyt nuorelle Carlinalle - - - joka on pikkuveljen tyttöystävä!
Foster Wallace kuvaa tavattoman hienosti leskien välistä ystävyyttä ja surkuhupaisaa keski-ikään tulleen Lennyn järjetöntä öynähtämistä. Pidin valtavasti, hieno ja koskettava tarina. Ja wau miten kirjoitettu!
Mika Waltari
Nainen tuli pimeästä ja muita novelleja
1. painos 1943
Omani 3. painos / Wsoy 1994
Luin 2 novellia
Olen joskus lukenut tämän kokelman kokonaan, tosin en siitä paljon enää muista. Novellit on jaoteltu neljän alaotsikon alle: Poikia, Päivä paistaa, Maa, Kaupunki ja Tuolta puolen.
Huutokaupassa vuodelta 1937
Vuokraajan vaihtuessa Pellonperän tilalla on huutokauppa, jossa myydään sekä karja että irtain. Köyhä nuori orpopoika ilmaantuu ja huutaa itselleen halvalla hienon lehmän. Kylän rikkaat isännät tästä hermostuvat, erityisesti Vanhatalo. He vähättelevät poikaa ja yrittävät saada kaupan mitätöityä. Mutta pikkuhiljaa isännät alkavat kunnioittaa tätä aloitteellista nuorukaista, jopa apuaan tarjoten. Opetus: rehellisyys ja uutteruus 'maan perii'- perisuomalaiseen tapaan.
Hiilet hehkuvat vuodelta 1935
Kirjailija (Waltari itse?) istuu työhuoneessaan kirjoittamassa kepeää joulukertomusta johonkin aikakauslehteen. Mutta hänen on tavattoman vaikea saavuttaa oikeaa, lempeää joulutunnelmaa, sillä hyvin synkät ja julmat maailmankuvat vyöryvät hänen mieleensä. Tuska ja ahdistus maailmantilasta mielessään kirjailija vihaa itseään joutuessaan keskittymään rahan vuoksi keveään 'hömppään'. Tämä oli hieno ja hyvin dramaattinen novelli kirjailijantyön ristiriidoista.
Neljäkymmentäkahdeksan vierasta ikkunaa punaisessa tiiliseinässä oman ikkunani takana. Neljännesmiljoona ihmistä ympärilläni. Vihaa, nälkää, vallanhimoa, surua, rakkautta, valhetta. Jokaisessa ympärilläni ja itsessäni. (...) Olisi niin onnellista, niin kevyen huoletonta ja hauskaa olla kiltti, vanha joulupukki, vaikka naamion alla piilisivätkin onnettomat kasvot. Miten saattaakaan joskus janota rauhaa, lepoa ja unta.
---
Raija Siekkinen
Novellit
Otava 2007
Luin 2 novellia
Tämä Raija Siekkisen kootut on ollut jo jonkun aikaa kirjastosta lainassa ja olen muutaman lukenut alkupäästä. Tähän kirjaan on koottu Siekkisen 8 (kaikki?) novellikokoelmaa ajalta 1978 - 2003. Nyt sormeni osui kokoelmaan Metallin maku vuodelta 1992, josta luin seuraavat kaksi:
De Gaullen räätäli
Peter ja Anne viettävät vuoden Ranskan puolella Rivieralla. He tutustuvat vanhempaan pariskuntaan Henriin ja Ireneen. Nämä eivät ole naimisissa, vaikka Henri lupaa alituiseen viedä naisen vihille. Henri on törkeä omaan napaansa tuijottaja, joka käyttää onnetonta Ireneä hyväkseen.
Tekohengitystä
Tämän novellin päähenkilö on ihme kyllä mies. Mennessään hankkimaan lääkäritodistusta ajokorttia varten, mies kohtaa omituisen lääkärin, joka puhuu siitä että jokaisella ihmisellä on Salaisuus. Lääkärissäkäynti suistaa miehen hiukan raiteiltaan.
Totta puhuakseni en jaksanut / ehtinyt paneutua Siekkiseen kunnolla. Nyt ja aikaisemmin lukemani perusteella hänen novelleissaan on alakuloinen pohjavire. Vaatii paneutumista ennenkuin osaan lausua niistä tämän enempää.
Novellihaasteen saldo karttui 17 novellilla, kokonaissaldo nyt 72
Täytyy sanoa, että tuli tartuttua keskenään hyvin erilaisiin novellisteihin. Mika Waltarin hiukan vanhahtavassakin tekstissä on hurmaa, Susupetalin minimalistisessa tekstissä viehätystä, David Foster Wallace hurvittelee sitten hurjasti ja hulvattomasti aivan omalla tyylillään ja Raija Siekkinen tuntee naisen sielunelämän. Aikasten kiva lukurupeama!
Kiitokset Ompulle inspiraatiosta ja hyvin valitusta ajankohdasta
- mitäs sitä muuta hommaa joulun alla olisikaan kuin lukea :)
ke 15.2.
ke 15.2.
