28. kesäkuuta 2016

Huhti-kesäkuun top 5

Toisella vuosineljänneksellä luin tavallista vähemmän, koska toukokuun pidin lukutaukoa. Siksi valitsen vain viisi kirjaa, ensimmäisellä vuosineljänneksellä listasin peräti 10, koska luettujakin riitti 38. Nyt Saldo oli vain 22 kirjaa, joista elämyksellisimmät olivat:

Heidi Köngäs - Hertta
★★★★★ Aivan loistava - ehdoton suosikkini näistä! Mehevää ja rempseää kerrontaa.
New to me Reading Challenge nro 2
Katja Kettu - Yöperhonen 
★★★★★ Huikea, mystinen - wau mitä kieltä! Erityisesti pidin Marinmaan tapojen ja luonnonuskonnon kuvauksesta.
Silvia Avallone - Teräs
★★★★✩ Liikuttava nuoruuden ja ystävyyden kuvaus näköalattomassa ympäristössä.
New to me Reading Challenge nro 3

★★★★ Aivan loistava psykologinen thrilleri!
New to me Reading Challenge nro 1

★★★★ Todella viehättävä ja persoonallinen. Pidin kovasti lukujen aforismiotsikoinneista.
Mukana myös Kurjen siivellä.

Romanttisten puutarhakukkien vastapainoksi oli
siis vähän rankempaakin luettavaa...

Mukavia lukunautintoja kaikille heinäkuuhun!

Tammi-maaliskuun top 10

26. kesäkuuta 2016

Eppu Nuotio / Pirkko Soininen - Nainen parvekkeella


Nainen parvekkeella vie 1800-luvun lopun hurmaavaan ja boheemiin Pariisiin, jossa naisten pitkät helmat heilahtelevat, korot kopisevat ja mielikuvitukselliset hatut valtavine liereineen ovat juuri oikealla tavalla kallellaan. Luxemburgin puistossa nautitaan kesäisiä picknikkejä ja kaupunki on täynnään eri maista tulleita taiteilijoita. Myös Albert Edelfeltillä on Pariisissa ateljeensa, jossa hän maalaa suosikkimalliaan ja rakastajatartaan, kuvankaunista ja suloista Virginietä.

Nainen parvekkeella 1884
Vuonna 2015 nuori dokumentaristi Salome Virta pääsee Edelfeltin Nainen parvekkeella -teoksen ja sen luonnosten jäljille. Hän ottaa umpimähkään yhteyttä muutamaan tunnettuun taiteenkeräilijään, joista A. S. Joenmaa osoittautuu napakympiksi.

Salome lähtee Pariisiin dokumenttielokuvaansa valmistelemaan ja ilmoille putkahtaneita luonnoksia kuvaamaan. Samalla hän haluaa myös selvittää Pariisissa asuneen ja kuolleen äitinsä vaiheita.

Nykyinen omistaja on himoinnut tätä maalausta 30 vuotta ja se toivottaa hänelle hyvää huomenta joka aamu - kunnes...


Pian sekä Pariisissa että Suomessa alkaa tapahtua outoja ja pelottavia asioita. A. S. Joenmaan poika Tuomas Giulia-rakastajattarineen ilmaantuu kuvioihin; on Salomen ympärivuorokautista videovalvontaa tositeeveen tyyliin; on varjostavia miehiä kantapäillä, vaarallisesti kiihdyttäviä autoja, kaapattuja puhelimia, rikottuja ikkunoita ja murtoja... Ja lopuksi myös tauluvarkaus.

Tämän dekkarin aihe oli kovasti mieleeni - taidetta ja Pariisia, lumoavaahan se on. Myös kirjan rakenne ihastutti. Salomen ja A. S. Joenmaan tiivis, kuukausia kestävä sähköpostivaihto oli hurmaavaa luettavaa. Viesteissä oli menneen ajan kohteliasta, toisensa huomioonottavaa tyyliä, vaikka kaikesta ei oltukaan yhtä mieltä.

Soraäänen kirjan viehättävään tyyliin toivat Tuomaksen mietteet. Mietin sitä, että käyttääkö nelikymppinen hyvän kasvatuksen saanut, korkeasti koulutettu mies todellakin sanoja muija ja mimmi? Minusta tämä oli tyylirikko kirjan hienostuneessa kokonaisuudessa. Käyttämällä yksinkertaisesti sanaa nainen tämä olisi vältetty. Kirjan loppuratkaisu löi minut myös ällikällä enkä sille lämmennyt ollenkaan. Odotin jotain tyylikkäämpää, en näin brutaalia.

Pariisitar - Virginie 1885
Mutta loistavan viihdyttävää kesälukemista Nainen parvekkeella oli. Taidepiireistä on aina mielenkiintoista lukea ja taidankin varata kirjastosta seuraavaksi Anna Kortelaisen Virginien, vaikka hänen kohtalonsa mysteeriä sekään ei ehkä ratkaise.
Kirjasta ovat bloganneet hyvin monet, mm. Lumiomena ja Tuijata

Eppu Nuotio / Pirkko Soininen
Nainen parvekkeella
Bazar 2016
★★★
Kirjastosta.

25. kesäkuuta 2016

Xiaolu Guo - Ufo in her eyes


Silver Hill on köyhistä köyhin kyläpahanen Kiinan syvällä maaseudulla Hunanin maakunnassa. Mutta Mao tuntuu melkein omalta pojalta, syntyihän hän vain 15 kilometrin päässä kylästä. Silver Hillin elämä alkaa suistua raiteiltaan syyskuussa 2012, kun Kwok Yun näkee ufontapaisen.

Yun on 38-vuotias, ruma ja miesmäinen vanhapiika, joka vanhemmistaan orpona asuu isoisänsä kanssa. Yun pyöräilee rämällä pyörällään, Lentävällä Kyyhkysellä tavattomassa helteessä. Hän pysähtyy hetkeksi levähtämään ja juomaan, ja silloin hän ensin kuulee ja sitten näkee sen: jokin outo littana esine leijuu hänen yläpuolellaan. Sitten Yun pyörtyy.

Toinnuttuaan Yun näkee vierellään ison, liki kaksimetrisen olion - 'foreigner', jota on käärme purrut jalkaan. Paikalle saapuneiden lasten avulla foreigner saadaan Yunin kotiin ja ensiapu annettua. Mutta sitten autettu katoaa. Kuuliaisena kyläläisenä Yun rientää kylän johtajan luo raporttia antamaan. Ja niinhän siinä käy, että Silver Hillissä alkaa vilistä maakuntatason hunanpoliisia sekä salaisen poliisin pekingagenttia kyläläisiä kuulustelemassa. Keskushallinnossa on nimittäin ohje valvoa tarkoin kaikkea ulkomaalaista ja outoja tapahtumia.

Guo rakentaa tämän kirjan pelkästään kuulustelupöytäkirjoille. Voisi kuvitella tylsäksi, mutta ei alkuunkaan. Pekingistä lähetyt tutkijanörtit olivat ihmeessä näiden lukutaidottomien ja yksinkertaisten kyläläisten kanssa, joiden murrettakaan eivät ymmärtäneet. Guo piirtää monta hyvää henkilökuvaa ja herättää koko kyläyhteisön eloon. Minusta kuulustelupöytäkirjat olivat hupaisia ja mainioita, kun haastateltavat eivät pysyneet alkuunkaan asiassa vaan tarinoivat sitä sun tätä ja ummet ja lammet.

Lopulta selviää, että Yunin auttama ei ollut avaruusolio, vaan rikas amerikkalainen patikoija, joka kiitokseksi saamastaan avusta lähettää Silver Hilliin 2000 dollarin shekin. Tästä alkaa kylässä aivan huikea uudistusten kausi: laaditaan viisivuotissuunnitelma tavoitteena muuttua koko Kiinan esimerkillisimmäksi kyläksi. Vanhaa puretaan, mielikuvituksellisia suunnitelmia kehitetään. Riisiviljelmät muuttuvat teollisuusalueiksi, kylä tietokoneistetaan, aikuiskoulutustakin lisätään...

Aluksi kaikki ovatkin innoissaan, mutta uudistustahti on liian kova ja soraääniä ja kapinamieltä alkaa esiintyä. Salaisen poliisin turvallisuuspalvelu vahti Silver Hilliä ja sen asukkaita tiheillä kuulusteluillaan kolme vuotta. Ufohavainnon tehnyt Kwok Yun julistettiin alkuun mallikansalaiseksi, mutta päätyi lopulta luokkaan epäilyttävä toisinajattelija.

Xiaolu Guolta taas mielenkiintoinen, sarkastinen ja erittäin viihdyttävä kirja. Taitavasti rakennettu  teos, joka viihteellisyytensä ohella toi purevasti esiin Kiinan Maon ajan historiaa onnistumisineen ja katastrofeineen.

Pari linkkiä: The Guardian, Goodreads, The Film

Xiaolu Guo
Ufo in her eyes
Chatto & Windus 2009
Ei suomennettu
★★★
Kirjastosta.

Märta Tikkanen - Vuosisadan rakkaustarina


Märta Tikkanen kirjoitti Vuosisadan rakkaustarinaa valvottuina öinä punaisessa sohvassaan vaikeana valkoisena talvena. Henrikin alkoholinkäyttö oli riistäytynyt, ristiriidat kärjistyneet ja lapset oireilivat rajusti. Kirja oli riipaisevaa luettavaa. Tikkanen kuvaa runoissaan luihin ja ytimiin menevästi alkoholistiperheen elämää. Järkyttävintä oli lukea lasten peloista.

Kirjassa on Märtan ahdistuneita ajatuksia kaiken tämän monimutkaisen sekasorron keskellä. Tuskaista pohdintaa Henrikin demonisoivasta, tukahduttavasta rakkaudesta, Märtan vapaudenkaipuusta ja Arbiksen työyhteisön merkityksestä  pakopaikkana. Voin hyvin eläytyä Märtan sudenhetkiin, jolloin seinät tuntuivat kaatuvan päälle.

Minusta nämä kirjat - Kaksi ja Vuosisadan rakkaustarina - tukivat erinomaisesti toisiaan syventäen näkemystä Tikkasten hurjasta avioliitosta. Lainaan tähän muutamia otteita Vuosisadan rakkaustarinan tuskaisista ajatuksista. Runoissa ei juuri ole välimerkkejä, huomautus siltä varalta jos ihmettelette.


Aikaisemmin / olit häijy ja pureva / vain silloin kun joit. / Nykyään olet / vielä häijympi ja purevampi / kun olet selvä. / Tulee mieleen: eihän sinun / tarvitsisi juoda / nyt kun voit olla / selvänäkin häijy. / Vaikka ehkä on hyvä / että juot / välillä / silloin joka tapauksessa sammut / joskus.

Monta vuotta / pidit minua halstarilla / puhumalla aina / itsemurhasta / kun joit.


Jos en olisi rakastanut sinua / niin suunnattomasti / ja aina uskonut / sanoihisi / että tämä oli viimeinen kerta / ehdottomasti ja peruuttamattomasti / kaikkein viimeisin kerta / kun joit / olisi ehkä ollut / helpompaa / kestää / ne kerrat jotka tulivat sitten

Me emme muuta erillemme / vaikka haluaisimme / siksi että emme vieläkään / voi muuten olla / kuin lähekkäin / Jos tämä on vihaa / Millaista sitten on rakkaus?

Kuinka pikkumaiselta / vaikuttaakaan / minun hapen ja raittiin ilman tarpeeni / verrattuna / sinun äärettömään rakkauteesi

Niin kauan kun minulla on / kuluttava virkistävä / turruttava työni / minulla on joka tapauksessa paikka / missä voin olla / ilman sinua / niin että jaksan / tulla taas kotiin / luoksesi


Aina / kun palasin luoksesi / minä palasin / koska sinun kanssasi / enkä kenenkään muun / tahdoin olla / Vasta sitten / kun uskallat uskoa / että tämä päivä / ja kaikki muut päivät / ovat minulle vapaata valintaa / - sinä tai ei sinua - / voimme me, sinä ja minä, / jatkaa elämäämme / yhdessä

Vuosisadan rakkaustarina ei ole yhtään haalistunut melkein 40 vuodessa. Suosittelen sitä luettavaksi jokaiselle, jolla on läheisenä tai ystävänä alkoholisti.
Mietteeni kirjasta Kaksi.

Kirjasta löytyy useita bloggauksia, tässä niistä kaksi: Kirjan jos toisenkin ja Luetut, lukemattomat


Århundradets kärlekssaga 1978
Vuosisadan rakkaustarina 
Suomentanut Eila Pennanen
Tammi 1978
★★★★
Kirjastosta.

24. kesäkuuta 2016

Märta Tikkanen - Kaksi


Omppu bloggasi hiljattain Märta Tikkasen kirjasta Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta. Innostuin itsekin tarttumaan Tikkasen tuotantoon. Luin yllämainittua sekä Vuosisadan rakkaustarinaa rinnakkain.

Kaksi on hyvin mielenkiintoinen teos. Märtan ja Henrikin myrskyisän avioliiton kuvauksen ohella se kertoo feminismin rantautumisesta Pohjoismaihin, naiskirjailijoiden arjesta, vähäisestä arvostuksesta ja runsaasta pohjoismaisesta yhteistyöstä 70-luvulta eteenpäin. Kirjassa vilisee tunnettuja suomenruotsalaisia nimiä, feminismin laineet hyökyvät.

Kirjaa lukiessa on muistettava, että ajat olivat toiset. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo ja esim. yhtäläinen vastuu kodin- ja lastenhoidosta suuri utopistinen unelma vain. Näihin akkain hommiin eivät tuon ikäpolven miehet puuttuneet. Lisäksi Henrik oli 10 vuotta Märtaa vanhempi ja kasvanut passattuna kotiapulaisten keskellä.

Tämä oli hyvin asiallinen, joskin mieltä ravisuttava kirja, vaikka Tikkasten avioliiton sekasortoisista vuosista olisi saanut tuohtuneempaakin tekstiä aikaan. Toki Märta julkaisi tämän vasta 20 vuotta Henrikin kuoleman jälkeen. Hän kykeni tarkastelemaan uupumustaan ja ahdistustaan hyvin objektiivisesti. Henrikin alkoholismin vuoristoradassa ja narsismin kukoistaessa Märtan ja lasten elämä oli aikamoista helvettiä:

Kauas taakse olivat jääneet meidän hilpeät ja virkistävät ajatuksenvaihtomme aamuin illoin, hauskat sutkaukset joita pulppusi vähän väliä.  (...) Emme olleet pitkiin aikoihin nauraneet samoille asioille, pitkiin aikoihin nauraneet yhdessä, pitkiin aikoihin ylipäätään nauraneet. Oli ilmiselvää ettei Henrikille ollut minusta mitään iloa, mitä ikinä teinkin se oli väärin, minä en enää ollut se jota hän tarvitsi rinnalleen.

Henrik oli kieltämättä komea ja säkenöivä mies. Huippuälykäs jalat alta vievä monilahjakkuus. Se mikä alkoi kaikki vastukset voittavana suurena intohimona ja yhteensulautumisena päätyi Henrikin puolelta vähättelyyn, syytöksiin, vainoharhaisuuteen, manipulointiin, kateellisuuteenkin... Kaikki vain sen takia, että vaimo kirjoitti, halusi julkaista ja josta tuli yksi feminismin keulahahmoista Suomessa.

Ristiriitaista oli, että kahden kirjailijan liitto oli alussa molempien unelma. Kaiken vääristyessä jotain läheisriippuvaista - rakkauttako? - kuitenkin riitti liimana. Tikkasten suhdesotku oli sitä luokkaa, ettei kannata edes yrittää analysoida. Neljä lasta siinä loputtomien satiiristen monologitulvien, mekastuksen, ryyppyputkien ja vainoharhojen keskellä. Oirehtimatta eivät lapsiparat selvinneet.

Minä ihmettelen suuresti miten Märta kesti. Hän venyi ja vanui, hoiti perheen ja ansiotyön luovan kirjoittamisen ohella. Hän varasti kirjoittamiselleen kymmenminuuttisia ja kirjoitti öisin. Rauhaa ei ovettomassa kodissa ollut, keskeytykset olivat jatkuvia. Mutta ei se helppoa ollut vaativan puolison ja lapsiperheen arjen keskellä. Kirjassa Märta kertookin käyneensä 7 vuotta psykoterapiassa pysyäkseen järjissään.

Tätä mieltä olin Vuosisadan rakkaustarinasta.

Kirjasta on blogattu mm. täällä: Ulla, Omppu

Märta Tikkanen
Två - Scener ur ett konstnärsäktenskap
Söderströms 2004
Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta
Suomentanut Liisa Ryömä
Otava 2004
★★★✩
Kirjastosta.


Hyvää juhannusta!



Minä avaan syömeni selälleen 
ja annan päivän paistaa, 
minä tahdon kylpeä joka veen 
ja joka marjan maistaa. 

Minun mielessäni on juhannus 
ja juhla ja mittumaari, 
ja jos minä illoin itkenkin, 
niin siellä on sateenkaari.

- Eino Leino -


Ihanaa juhannusta kaikille!

19. kesäkuuta 2016

La Marseillaise


Kun olen nyt Fred Vargasin lumoissa ja Ranskan vallankumouksen pyörteissä, 
korviini tarttui Ranskan jalkapallomatsin alkaessa marseljeesi. 
Hieno kansallislaulu, vaikka verisin sanoin...

Tässä Youtuben linkissä marseljeesin tulkitsee Edith Piaf.
Wikipedia kertoo marseljeesista paljonkin, mutta kopioin tähän alun sanat.


Allons, enfants de la patrie,
le jour de gloire est arrivé !
Contre nous de la tyrannie,
l’étendard sanglant est levé,
l’étendard sanglant est levé.
Entendez-vous dans les campagnes
mugir ces féroces soldats ?
Ils viennent jusque dans vos bras,
égorger vos fils, vos compagnes.

Aux armes, citoyens !
Formez vos bataillons!
Marchez, marchez !
Qu’un sang impur abreuve nos sillons !

Ranskan vallankumouksen
ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus

Edetkäämme, isänmaan lapset,
kunnian päivä on tullut!
Meitä vastaan hirmuvallan
verinen lippu on nostettu
verinen lippu on nostettu.
Kuuletteko konnuillamme
noitten villien sotilaiden huudon
jotka tulevat teidän syliinne asti
leikkaamaan poikienne ja kumppaneidenne kurkut

Aseisiin kansalaiset!
Muodostakaa pataljoonanne!
Marssikaamme, marssikaamme!
kunnes epäpuhdas veri kastelee peltomme.

Fred Vargas - Hyisiä aikoja


Tutustuin ja ihastuin Fred Vargasiin muutama vuosi sitten. Olen lukenut useita hänen Adamsberg-dekkareitaan espanjaksi. Casa del Librossa pokkarit ovat edullisia, joten olen voinut laittaa ne kiertoon luettuani. Syksyllä kirjoitin Vargasista yleisjutustelun. Juuri suomeksi ilmestynyt Hyisiä aikoja on ensimmäinen suomeksi lukemani, ja tartuinkin siihen innolla.

Komisario Adamsbergiä ja hänen alaisiaan askarruttavat tällä kertaa itsemurhat, jotka sittenkin osoittautuvat murhiksi. Ensimmäinen johtolanka vie 10 vuoden takaiseen Islannin matkaan, jolloin pieni seurue joutui eristyksiin syrjäiselle saarelle ja kaksi mukana ollutta kuoli. Kaksi nyt murhatuista oli tuolla matkalla. Tältä kuulosti Adamsbergin tiukka leväkerä jutun alussa:
Yksi vainaja Chevreusen laaksossa. Kuulusteluja, hermoileva poika joka oli nätti kuin tyttölapsi, supermuistilla varustettu miessihteeri, hevostila jota johtaa raakimus, metsämökissä majaileva nainen, villisika, paikallinen majatalo, Ludvig XVI:n giljotiini, noiduttu torni täynnä variksenkakkaa. Kaikki tämä paikassa, jota kutsutaan Le Creux ja jota ei ole kartassa. (...) Juttu ei oikein avaudu.
Leväkeräänsä kuoriessa Adamsberg hylkää hetkeksi Islannin. Tilalle tulee Robespierre-fanaatikkojen liki 700 jäseninen salaseura. Se järjestää 'autenttisia' Ranskan vallankumouksen kansalliskokouksia aitoine puheineen ja asuineen. Neljä murhaa lyhyen ajan sisään, kaikki Robespierre-seuran jäseniä. Pelätään yhä uusia uhreja.

Vargas ei mässäile väkivallalla eikä raaoilla kuvauksilla. Toki murhia tapahtuu, onhan genre dekkari. Vargasin viehätys piilee hiljaisessa huumorissa, loistavassa dialogissa ja omituisessa henkilögalleriassa. Tuntuu että Adamsbergin alaisiksi ovat kasautuneet kaikki Pariisin poliisikunnan omituiset tyypit.

Tässä heistä vähän esittelyä:
  • Itse komisario Jean-Baptiste Adamsberg, Pyreneiltä kotoisin, Pariisissa itsensä hiukan ahdistuneeksi tunteva. Ei välitä pukeutumisestaan tippaakaan, kulkee vaikka T-paita nurin. Kukaan alaisista ei näe häntä koskaan työpöytänsä ääressä tapausta analysoimassa. Adamsberg kävelee, harhailee ja haahuilee - ja piirtää. Näillä keinoin hän saa ajatuksensa virtaamaan. Takana monimutkainen rakkauskuvio, yksi aikuinen poika, joka on muuttanut isänsä luo 27 vuotiaana.
  • Adrien Danglard, isokokoinen  ja ruma valkoviinisieppo. Kävelevä tietosanakirja. Kysy mitä vaan, Danglard vastaa ja pitää aiheesta esitelmän. Hän kompensoi rumaa ulkomuotoaan siisteillä puvuilla ja kalliilla englantilaisilla kengillä. Oli 5 lapsen yksinhuoltaja, nyt enää yksi lapsi asuu isänsä kanssa.
  • Violette Retancourt. Herkästä nimestään huolimatta Violettessa ei ole mitään naisellista ja herkkää: pituutta 184 cm, painoa 110 kg. Hänet otetaan aina mukaan kun tarvitaan fyysistä voimaa. Ja Violettehan jyrää, kaatuu kuin puu riehuvien roistojen päälle ruhjoen heidät valtavalla itsellään.

25 henkisestä Adamsbergin kaartista mainittakoon vielä:
  • Froissy, ruuan loppumista pakkomielteisesti pelkäävä nainen, jonka työhuoneen kaappi pursuaa kaikkea syötävää, mutta joka on myös haka tietokoneasioissa
  • Estalère, märkäkorva pojankloppi, joka liimautuu silmät ymmyrkäisinä aina jonkun kantaan
  • Omatekoisia värssyjä joka väliin lausahteleva kirjavatukkainen Veyrenc
  • Narkolepsian tapaisesta uneliaisuusoireistosta kärsivä Mercadet, jonka on nukuttava työpaikallaankin kolmen tunnin välein
  • Saduista kaiken tietävä Mordent
  • Kaloihin ja lintuihin intohimoisesti suhtautuva Voisenet 
  • Kerä-niminen kissa, jolle pidetään seuraa sen syödessä ja jota kannetaan alituiseen kerrosten väliä, koska kissa itse ei suostu portaissa tepsuttelemaan

On selvää, että tämän porukan kesken sattuu ja tapahtuu sekä syntyy huipaisaa ajatustenvaihtoa. Tämä kirjava joukko ymmärtää toisiaan ja suojelee jäseniään, etteivät heidän omituisuutensa kantaudu johtoportaan korviin. Ja ihme kyllä, kinkkisimmätkin tapaukset ratkeavat.

Hihittelin itsekseni ja viihdyin loistavasti pitkästä aikaa Vargasin ja hänen tuttujen henkilöhahmojensa parissa. Pieniä huumorinkukkasia joka sivulla, Adamsbergin omituista ajatuksenjuoksua ja siltikin terävää havainnointia, joka vie vääjäämättä loppuratkaisuun. Rakastan tuota pientä miestä!

Kirjasta ovat bloganneet mm. Tuijata ja Kirsi

Fred Vargas
Temps glaciaires 2015
Hyisiä aikoja
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2016
★★★★
Kustantajalta, kiitoksin.

16. kesäkuuta 2016

Silvia Avallone - Teräs


Italialainen Silvia Avallone on vuonna 1984 syntynyt, Bolognassa asuva kirjailija. Hänen kiitetty, palkittu ja menestynyt esikoisteoksensa Teräs vie kuumuutta hehkuvaan Italian kesään, Piombinon rannikkokaupunkiin. Köyhien, vuokrakasarmeissa asuvien ja taantuvan terästehtaan varjossa elävien kaupunkilaisten ainoa ylellisyys on ranta, sillä Välimeren aallot kutsuvat vain kadun ylittämällä.

Annafrancesca - Anna ja Francesca - tytöt kuin paita ja peppu, saman ankean ja meluisan kivikolossin eri kerroksista. He ovat 13-vuotiaita, solakoita ja kauniita, juuri naisiksi puhkeavia nuoria tyttöjä. He ovat huumaantuneita uusista naisellisista muodoistaan, he haluavat näyttäytyä bikineissä, tulla katsotuiksi ja ihailluiksi. Tytöt ovat kulkeneet tiiviisti yhdessä leikki-ikäisistä, he ovat toisilleen tärkeimmät ihmiset maailmassa.
Francesca oli nähnyt Annan kasvot nupullaan, hyväillyt niitä ja auttanut puhkeamaan kukkaan. Hän oli elänyt niitten ilon ja surun ilmeet, kuullut ensimmäiset sanat, lauseet ja unelmat, jotka niiden sisältä olivat nousseet ilmoille.
Molempien kotona on omat ristinsä ja pimeytensä. Francescan isä Enrico on peri-italialainen macho, yksinkertainen mies, mutta vahva kuin härkä. Hän vahtii teini-ikäistä tytärtään epäterveellä tavalla ja todistaa miehuuttaan hakkaamalla vaimoaan Rosaa ja tytärtään. Annan isä Arturo on haihattelija ja taivaanrannanmaalari, peliriippuvainen, jonka tili lentää muutamassa hetkessä taivaan tuuliin. Mutta vaimo Sandra rakastaa silti. Arturoa houkuttaa helppo raha ja rikoksen polut. Tytöt ovat kurkkuaan myöten isiään täynnä ja halajavat muualle, pois, pois, pois.
Francescan silmät värähtivät, aivosolujen merkkivalo vilkkui rytmikkäästi yhtä ainoaa sanaa: kuole, kuole, kuole, kuole, kuole.
Ankeassa koti- ja kasvuympäristössä tyttöjä kannattelee heidän ystävyytensä sekä unelmansa. Vastapäätä, merellä vain lyhyen laivamatkan päässä kimmeltää Elban saari - täysin toisenlainen maailma, jossa vain harva Piombinon asukas on käynyt.

Kaiken kestävää ystävyyttä on myös nuoren mieskolmikon väleissä. Annan veli Alessio, avioton nuori isä Cristiano ja lain väärälle puolelle varhaisteininä eksynyt Mattia muodostavat toisiinsa hitsautuneen kolmikon. Riidellään rajusti, tapellaan myös nyrkein, mutta kun sovitaan, riitoja ei muistella. Kirjan lopun traagisissa kohtauksissa Avallone itketti poikien lujan ystävyyden kuvauksellaan.

Annan ja Francescan ystävyys on elämää suurempaa. Siihen väliin ei kukaan saa tulla. Mustasukkaisuus synnyttää kuukausia kestävän välirikon. Francesca ottaa uudeksi ystäväkseen ruman ja lihavan Lisan,  mutta korvike on aina korvike.

Avallone kuvaa tarkkanäköisesti nuoruutta näköalattomassa ympäristössä. Nuorilla ei ole mitään järkevää tekemistä, vaan he hilluvat rannalla, kaahaavat mopoilla ja autoilla, käyvät baareissa. Huumeet ovat monen kohdalla luontevaa arkipäivää. Jokainen unelmoi paosta, pois ahdistavasta Piombinosta, paremmasta elämästä.

Teräs oli minusta alussa vain tavallinen hyvä romaani, mutta sitten juoni ja kerronta kohosivat huikeiksi. Tämä oli hieno kertomus nuorten uskomattomasta ystävyydestä ankeissa ja ahdistavissa  elinolosuhteissa. Surullista ja todentuntuista kerrontaa syrjäytyneistä ihmisistä, jotka vain vähän päälle kolmikymppisinä juuttuvat sumein pilleripöhnäisin silmin televisioittensa ääreen, kaikki unelmat karilla.

Rankkaa oli myös lukea perheväkivallasta ja naisten alistetusta asemasta italialaisessa macho-yhteiskunnassa. Tyypillinen salailukuvio, vaiettu, joskin kaikkien tietämä salaisuus ja peittely. Avallone kuvaa loistavasti tuota jähmettävää pelon ilmapiiriä, odotusta, koska ja miksi isä taas räjähtää. Järkyttävä ilmapiiri sekä Francescan äidille että tytölle itselleen.

Piombinon paahteinen pätsi ja terästehtaan myrkkyhöyryt pehmensivät päätäni. Mieleni liikuttui näiden ihmisten kohtaloista. Hienoa kuvausta ja tragiikkaa globaalin markkinatalouden viedessä tuotannon alempien kustannustasojen maihin ja romahduttaessa ihmisten unelmat. Mutta lohdullista on, että ystävyys säilyy ja kantaa.

Teräksestä ovat bloganneet mm. Omppu ja Leena Lumi

Silvia Avallone
Acciaio 2010
Teräs
Suomentanut Taru Nyström
Minerva 2014
★★★★✩
Kirjastosta.

New to me Reading Challenge nr 4


11. kesäkuuta 2016

Katja Kettu - Kätilö


Minulla on ollut kirjasivistyksessä Kätilön mentävä aukko. Kirjahan ilmestyi jo 2011, mutta vasta nyt pääsin sitä lukemaan. Kaltaisiani myöhäislukijoita on näköjään paljon edelleen, koska kirjaston varausjono oli noin 8 kuukauden pituinen. Ketun Yöperhosen luin keväällä ja pidin siitä, erityisesti kielestä ja Marinmaan tapojen ja uskonnon kuvauksesta.

Kätilö on traaginen rakkaustarina sodan kauhujen keskellä lappilaisen kätilön ja SS-upseeri Johannes (Johann) Angelhurstin välillä. Johanneksen Villisilmäksi kutsuma kätilö rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään, sielunsa palolla ja ruumiinsa intohimolla.

Voidakseen pysyä Johanneksen lähellä Villisilmä hankkiutuu saksalaisten palvelukseen Titovkan Zweilager Stalag 322:een. Vankileirin olot ovat kauheat, mutta Villisilmällä on kunnioitettu Fräulein Schwesterin asema - kunnes Neuvostoliitto ja Suomi solmivat välirauhan, saksalaiset muuttuvat vihollisiksi ja Villisilmä itse vangiksi ja koston kohteeksi.

Mietteitäni kirjasta
  • Juoni tuntui aika sekavalta, oli vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa, koska kerronta pomppi  aikatasosta toiseen. Tarinaan oli hyvin vaikea päästä sisään.
  • Kirjassa tapahtui paljon. Tuntui, että Kettu uuvuttaa lukijan lukuisiin, ehkä epäolennaisiinkin yksityiskohtiin.
  • Ketun kirjasta ei voi puhua tarkastelematta kieltä. Yöperhosessa sain Ketun tyylistä jo esimakua, ja pidin. Kätilön kieli on vieläkin vahvempaa, suorastaan eläimellistä ja erittäin seksuaalissävytteistä. Kerronta on hätkähdyttävää monine julmine yksityiskohtineen. Rajuja, rujoja ja alatyylisiä ilmauksia vilisee. Olen siistikielinen etelän kasvatti eikä kosketuspintaa pohjoisiin murteisiin ole. En minä vähästä järkyty enkä järkyttynyt ylenmäärin nytkään, mutta silti heräsi ajatus eikö vähempi olisi riittänyt. Roisin rajoilla oltiin.
  • Juoni ja teksti selkeni ja rauhoittui kirjan edetessä. Alkumetreillä olin monta kertaa vähällä jättää kesken. Intoa jatkamiseen etsiessäni googlailin, mitä muut ovat tästä sanoneet. Joku bloggari totesi olleensa alkuun myös hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta että kirja selkeni ja parani loppua kohden. Näin kävi.
Kyllähän tämä melkoinen hyökyaalto mieleen oli. Ketun kerronta ja kieli olivat niin vahvoja, että olin hautautua niiden alle. Ei voi ymmärtää millaisiin julmuuksiin ihminen äärioloissa pystyy. Tämä oli vaikuttava kirja, joskin itse jäin ristiriitaisiin tunnelmiin.

Sotavuodet olivat sekasortoista aikaa ja jälkipuinti inhimillisine seurauksineen kesti vuosikymmeniä. Henkilötasolla jatkunee vieläkin monen perheen kohdalla. Saksalaisille sotilaille syntyi mm. satoja lapsia. Itse olen Karjalan evakkojen jälkeläinen, Lapin ihmisten traumat ovat itselleni jääneet etäisemmiksi. Kätilön ansioksi lasken myös sen, että kiinnostuin ottamaan näistä asioista selvää.

Sekasortoinen saksalaisten Lappi & Lapin sota - historiaa yksinkertaistetusti

Jatkosodan / II maailmansodan aikaan Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa ja taisteli yhdessä Neuvostoliittoa vastaan. Lapissa oli 200 000 saksalaista sotilasta, kun suomalaista väestöä oli 150 000. Aikamoisen poikkeukselliset olot. Saksalla oli Lapissa lukuisia sotavankileirejä, joista yksi oli Titovkassa. Kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhan, aiemmat aseveljemme saksalaiset muuttuivat vihollisiksi. Välirauhansopimus määräsi heidät karkotettaviksi Lapista erittäin lyhyellä varoitusajalla. Syttyi Lapin sota, syyskuu 1944 - huhtikuu 1945.

Tämän ovat lukeneet 'kaikki'. Nopealla haulla löysin nämä bloggaukset: Kirsi ja Elina


Katja Kettu
Kätilö
Wsoy 2011
★★★✩ Vähän sekava ja hiukan liian roisi.
Kirjastosta.

6. kesäkuuta 2016

John Galsworthy - Omenapuu


Ulla vinkkasi minulle keväällä tästä John Galsworthyn (1867 - 1933) herttaisesta pikkukirjasesta. Oma lukuajoitukseni hieman viivästyi, sillä omenapuitten kukinta on jo ohi. Mutta kyllä ne kukkivatkin tänä keväänä - kuin ei koskaan ennen.

Frank ja Stella Ashurst matkaavat maaseudulle juhlimaan hopeahääpäiväänsä. On kevät ja omenapuut kukkivat valkoisenaan. Yhtäkkiä maisema tuntuu Ashurstista tutulle: hän on ollut täällä joskus, kauan sitten. Vaimon jäädessä akvarellimaalauksensa pariin, Ashurst kiertelee seutua - ja muistelee.

Mieleen palaa hän itse nuorena kevään huumaannuttamana ylioppilaana, 26 vuotta sitten. Hän oli patikkamatkalla ystävänsä kanssa, teloi polvensa ja joutui jäämään maalaistaloon sitä hoitamaan. Siellä oli kastekatseinen ihana Megan. Kaunis, puhdas, kouluja käymätön tyttö. Ensirakkauden huuma hurmasi Ashurstin ja Meganin. He tapailivat puutarhassa omenapuun alla. Mustarastaat lauloivat, puro solisi ja kuu loi kuunsiltaa.
Heidän ympärillään ja yläpuolellaan kävivät kukat yhä loistavammaksi elävässä asussaan. Heidän huulensa olivat löytäneet toisensa, ja he olivat vaiti. Jos he olisivat puhuneet, olisi kaikki samassa hetkessä muuttunut epätodelliseksi. Keväällä ei ole sanoja, vain solinaa ja kuiskauksia.
Mutta sitten kohtalo johdatti Ashurstin läheiseen kaupunkiin asioitaan hoitamaan. Hän tapasi siellä ystävänsä siskon Stellan. Epäilykset hänen ja eri yhteiskuntaluokkaan kuuluvan Meganin suhteesta piinasivat mieltä. Ashurst vetäytyi, hän hävisi Meganin elämästä. Megan ei ensirakkauttaan pystynyt unohtamaan, suri ja teki lopulta oman valinnan.
Ja menneen nuoruuden kaipuu, polttava ikävä, tuhlatun rakkauden ja ihanuuden tunne ahdisti kurkkua.
Herttainen kevään lumouksen, luonnon hurman sekä ensirakkauden kuvaus. Teksti oli vanhahtavaa, ei siinä mitään. Mutta nuo vaikeasti seurattavat lauserakenteet ja runsaat pilkut! Ehkä syy oli Galsworthin tyylissä, ehkä suomennoksessa. On onni että suomenkieli kehittyy.


Muuta
Luin vuonna 1949 painetun 6. painoksen. Sitä on 67 vuodessa moni lukenut. Mutta minua ärsyttivät runsaat töhertelyt, kirosanat ja hakaristit marginaaleissa sekä alleviivaukset. Jopa Meganin kasvot oli piirroksin pilattu - siksi kansikuvasta vain osa.

John Galsworthy
The Apple Tree 1916
Wsoy
6. painos 1949
'Tekijän luvalla suomennettu'
★★★ Viehättävä ensirakkauden ja kevään kuvaus.
Kirjastosta
New to me Reading Challenge nr 3

Tämän on moni lukenut  - mm. Lumiomena  2015 ja Ulla 2014

4. kesäkuuta 2016

Katarina Wennstam - Kivisydän


Kivisydän on Wennstamin uuden trilogian itsenäinen kakkososa. Ensimmäinen on Petturi, josta mietteitäni täällä. Kolmatta osaa ei vielä ole suomennettu. Tässä dekkarissa Wennstam tarttuu järkyttävään aiheeseen - lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Rohkea ja kiitettävä aiheenvalinta kirjailijalta.

Joulukuun puolivälissä hätääntyneet vanhemmat, Anders ja Pernilla Björling kiikuttavat pienen puolivuotiaan Gloria-tyttärensä Astrid Lindgrenin lastensairaalan päivystykseen. Tyttö on mennyt tajuttomaksi eikä hengitä. Hänen tilansa on kriittinen.

Tutkimuksissa selviää, että vauvalla on ravistellun lapsen syndrooma. Häntä on ravisteltu niin kovakouraisesti, että seurauksena on massiivinen aivoverenvuoto. Tämän vahvistavat silmänpohjakuvauksessa näkyvät verenpurkaumat. Lisäksi hänellä todetaan viitisentoista eri aikoina syntynyttä luunmurtumaa eri puolilla kehoa. Voi miten vauva onkaan kärsinyt!

Tapahtumaa tutkivat Petturista tuttu parivaljakko, poliisitarkastaja Charlotta Lugn ja iranilaistaustainen asianajaja Shirin Sundin, joka toimii pikku Glorian edunvalvojana. Syyttäjänä on myös tuttu mies, Theodor Dahlgren. Vastaavissa tapauksissa uhrin lähiomaiset ovat automaattisesti tärkeimpiä  epäiltyjä. Epäiltyjen joukkoon lasketaan isän ja äidin lisäksi myös perheen pienet pojat, Max ja Isaac sekä vauvaa hoitaneet molemmat isoäidit ja nuori lastenhoitaja. Visainen, tunteita kuohuttava juttu.

Tämä on järkyttävä aihe, jonka asiatiedot Wennstam tuntee. Hän tietää miten Ruotsin oikeuslaitos toimii, faktat ovat hallussa. Teksti oli asiallista ja sujuvaa, mutta minusta kuivahkoa. Tämä oli raporttimainen. Petturista pidin suuresti, sillä se oli virkistävän erilainen nykydekkari naapurimaastamme. Tähän en juurikaan syttynyt, tuntui että tämä on nähty jo.

Olisin kaivannut jotain lisää pääparin, Charlotta Lugnin ja Shirin Sundinin persooniin, mutta sitä ei tullut. Charlottan painolastina oli tässä elämänikäinen kauna äitiään kohtaan ja Shirin tuskaili edelleen avioliittonsa kanssa. Lukukokemukseni vaimeuteen vaikutti varmasti se, että luin tämän upeakielisen Hertan jälkeen. Toisaalta näin rankkaa aihetta ei voine kovin keveästi ja rempseästi käsitelläkään.

Yksi kirjan liikuttavimmista kohtauksista oli mielestäni pikku Glorian ristiäiset sairaalassa: pieni hento vauva tajuttomana hengityskoneessa, isä ja äiti käsiraudoissa paikalletuotuina, pienet veljet pyhäpuvuissaan arkoina ympärillä. Valkoiset ja vaaleanpunaiset ruusut juhlistivat pikku Glorian elämän tärkeää juhlaa karussa teho-osaston huoneessa.

Syyllinen tunnusti lopussa, mutta sai minusta liian lievän tuomion.

Katarina Wennstam
Stenhjärtat 2012
Kivisydän
Suomentanut Anja Meripirtti
Otava 2016
★★★ OK, mutta en innostunut.
Kirjastosta

Kirjan ovat lukeneet mm. Annika ja Ulla

2. kesäkuuta 2016

Heidi Köngäs - Hertta


Heidi Köngäs (s. 1954) on helsinkiläinen kirjailija, jota on kiitetty erityisesti suomalaisen sielunelämän oivaltavasta kuvauksesta. Köngäksen esikoisromaani Luvattu ilmestyi vuonna 2000. Hän on myös Venla-, Koura- ja Telvis-palkinnoilla palkittu tuottelias ohjaaja ja tuottaja. 

Hertta kertoo Hertta Kuusisen värikkäästä elämästä yhden siivun, keskittyen pitkälti hänen ja Yrjö Leinon kiihkeään rakkaustarinaan. Tämä oli yllättävän raju kurkistus Kuusisen yksityiselämään, jota Köngäs kuvaa erinomaisen verevästi ja elävästi. Uppouduin tekstiin ensi sivuilta ja olin vietävissä.

Hertta Kuusinen oli eittämättä yksi sotien jälkeisen ajan merkittävimpiä ja kiistellyimpiä poliitikkoja. Häntä vei tulenpalava aate ja luja, sinisilmäinen luottamus Staliniin. Tuota luottamusta eivät horjuttaneet edes sukulaisten ja toverien puhdistukset. Aatteen alttarille jäi myös Kuusisen ainoa poika Juri. SKDL:n kansanedustajana Kuusinen oli ajamassa eteenpäin mm. kansaneläkettä, äitiyslomaa ja monia muitakin sosiaalietuisuuksia.

Tarina alkaa Hertan vapautuessa viisi vuotta kestäneestä vankeudestaan. Hertta tuli Neuvostoliitosta Suomeen poliittiseen tehtävään, jonka piti kestää vain muutama kuukausi. Toisin kävi - pidätys tuli kahden viikon jälkeen. Kun vankilan ovet avautuvat on kevät ja Hertta hurmaantuu vapaudestaan ja Hesperianpuiston kukkivista kastanjoista. Hänellä on valtava elämänjano ja hän rakastuu päätäpahkaa Yrjö Leinoon, naimisissa olevaan, tylsähköltä vaikuttavaan kirkkonummelaiseen maanviljelijään. Hertta on hyvin seksuaalinen ja epäsovinnainen. Hän on Anita Kollontain julistama uusi nainen, aatteessan elävä toimija, ei miehen varjossa elävä kotistatisti. Hän ei laita ruokaa eikä siivoa, ne eivät ole hänen juttujaan.

Heidi Köngäs kehittelee mielenkiintoisen fiktion / faktion. Lukija pääsee puikahtamaan Hertan, Yrjö Leinon ja Ohranan päällikön, Esko Riekin velloviin ja seilaaviin ajatuksiin. Tuolloin elettiin  poikkeuksellisia ja mielikuvituksellisia aikoja. Yhteistä näille kolmelle päähenkilölle on pelko, kullakin omansa. Hertta pelkäsi alati kiinnijäämistä. Hän pelkäsi poikansa Jurin puolesta, ikävöi tätä sydäntäsärkevästi ja poti jatkuvasti syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa.

Köngäs esittää Yrjö Leinon Ohranan vasikkana. Tämä on mielenkiintoinen ajatuskuvio, joka laittaa Kuusisen ja Leinon rakkaussuhteen aikamoiseen valoon. Oliko Yrjö Leino Ohranan vasikka? Näin  asiasta Heidi Köngäs. Rauhan tultua Leinosta tuli SKDL:n ministeri, mutta kirjan mukaan hän vasikoi edelleen. Leinon paineet tuossa myllytyksessä olivat kovat: suhde Herttaan viileni ja tämä alkoholisti-isän absolutistipoika alkoholisoitui itse pahoin sekä kärsi vainoharhasta (?) ja pelosta, että hänet aiotaan murhata.

Ohranan / Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki oli taitava manipuloimaan ja saamaan vasikkansa koukkuunsa. Velkaantuneeseen Leinoon tepsi raha. Riekki kantoi kaunaa Kekkoselle, oli hyvää pataa saksalaisten kanssa ja lähetti suomalaisia nuoria miehiä SS-joukkojen koulutukseen Saksaan. Rauhan tultua hänkin pelkäsi - Neuvostoliiton valvontakomissiota ja fasistisyytteitä saksalaisten kanssa veljeilystä.

Itsellä ei ole noin fanaattista aatetta eikä taida olla kellään lähipiirissäkään. Siksi on hiukan vaikea samaistua Hertta Kuusisen ajatuksiin. Mutta 1900-luvun alkupuoli oli Suomessa ja koko Euroopassa hyvin vaikeaa ja kuohuvaa aikaa. Oli jyrkät rintamat ja vastakkaiset leirit. Hertan fanaattinen vakaumus kumpusi jo lapsuudesta: Otto Wille Kuusinen onnistui loistavasti aatteen istuttamisessa tyttäreensä.

En osaa ottaa kantaa siihen, mikä kirjassa on faktaa, mikä fiktiota eikä sillä väliä. Kaunokirjallisena tuotoksena Hertta on mielestäni huikea. Pidin valtavasti Köngäksen tavasta astua noiden kolmen päähenkilönsä kihiseviin aivoihin, poukkoileviin ajatuksiin ja kylmääviin pelkoihin. Kieli oli maanläheistä, rempseää, omintakeista ja elävää, hurjan virkistävää. Tämä on niin monitahoinen kirja, ettei muutamilla riveillä voi tyhjentävästi luonnehtia. Kärkijoukkoon menee tänä vuonna lukemistani. Elämys.

Kirjaa on luettu ja blogattu laajalti, mm. OmppuKatja, Kaisa Reetta ja Kirsi

Heidi Köngäs
Hertta
Otava 2015
★★★★★ Loistava!
Kirjastosta.


Heidi Köngäksen muut romaanit:
Luvattu (2000), Vieras mies (2002), Hyväntekijä (2006), Jokin sinusta (2008), Dora, Dora (2012). Kunhan lukupino vajenee, jonkun näistä otan lukuun!

New to me Reading Challenge nro 2 / 1.6. - 31.12.

1. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award


Kiitos tästä palkintohaasteesta Katriina @ Unelmien aika kirjablogi!

Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

2. Näin aloitin bloggaamisen
Yksi ystäväni innosti minut bloginpitoon viime elokuussa. Itse asiassa aloitimme kimppablogin, mutta niinkuin usein yhteisprojekteissa käy, sukset menivät ristiin. Olin kuitenkin päässyt sen verran bloggaamisen makuun, että perustin lokakuussa oman nimeltä Into & Vimma.

Sen tärkein teema on puutarha, mutta pikkuhiljaa tuli mukaan kansainvälisiä kontakteja ja valokuvaushaasteita, mikä on ollut hurjan kivaa - ja myös avartavaa. Kuitenkin luen paljon, erityisesti talvisin, ja halusin kirjoittaa lukemistani kirjoista. Lähinnä itselleni muistiin, koska muistini on hatara enkä vuoden lopussa muista mitä olen lukenut.

Kirjapostauksia tuli sen verran, että Into & Vimma alkoi tuntua sillisalaatilta. Kypsyttelin ajatusta muutaman päivän ja yhden helmikuisen aamuyön käytin kirjapostausteni kopsaamiseen uuteen kirjablogiini, jonka nimeksi valikoitui Kirja vieköön! Postausten kopsaamisessa oli se huono puoli, että kaikki saamani kommentit jäivät pois. Sitten myöhemmin seikkailin vielä Google-kommentoinnin kanssa. En tykännyt, vaan poistin. Ja taas kaikki kivat kommentit tiessään!

3. Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
  • Blogin nimen ja osoitteen valintaan on syytä paneutua huolella, koska niitä on myöhemmin hankala muuttaa. Valitse helposti mieleenjäävät ja mieti myös onko suomi se paras kieli. Esim Into & Vimman kohdalla joku englanninkielinen nimi olisi ollut parempi.

EDIT TÄHÄN KOHTAAN!
Blogin nimen voi kylläkin helposti muuttaa, mutta osoitteen muuttaminen on hankalaa. Kiitos Elegialle oikaisusta!

  • Pääasiallisen teeman valinta on myös tärkeä. Pitää olla aihe, josta on itse kiinnostunut, josta tietää jotain, josta on helppo ja mukava kirjoittaa ja joka innostaa pitemmälläkin tähtäyksellä.
  • Ei pidä masentua, jos lukijoita on aluksi vähän, lukijoiden kerryttäminen ottaa aikansa - kaikilla on kiireensä. 
  • Kannattaa mahdollisuuksien mukaan kommentoida muita saman aihealueen blogeja ja seurata mitä niissä tapahtuu. Idealla I scratch your back, you scratch mine. On kohteliasta vierailla ja kommentoida toisen blogissa vastavuoroisesti.
  • Oma tyyli blogata ja kirjoittaa löytyy ajan kanssa, useimmat haparoivat alussa.
  • Jotkut kirjabloggaajat ottavat kirjoista kauniita asetelmallisia kuvia, mikä minusta on hienoa. Mieleen tulee esim. Lumiomena. Itse käytän pääsääntöisesti kustantajien kansikuvia.
  • Hankaluus, jonka olen itse todennut. Jos on 2 eri aihealueen blogia, Google-seuraajat menevät sekaisin. Tästä syystä kansainväliset ystäväni kommentoivat kirjablogiini aivan sinne kuulumattomia juttuja. Yrittäkää kestää! Tämän ongelman välttää, jos luo eri blogeille eri profiilit. Itse en sitä ymmärtänyt enkä ole tutkinut onnistuisiko muutos vielä.
Bloggaamisessa parasta!
Ehdottomasti kommunikointi ja yhteys toisiin samasta asiasta innostuneisiin! Konkareilta saa paljon virikkeitä, lukuvinkkejä & kaikenlaisia tuulahduksia - tämä on todella hienoa! Ennen blogiaikaa olin monta kertaa pulassa miettiessäni mitä nyt kirjastosta hakisin. Sitä pulmaa ei ole enää, vaan lukupino toisinaan melkein kaatuilee!

Olen samaa mieltä Katriinan kanssa - pdetään hauskaa tämän bloggaamisen kanssa, kommentoidaan ja vieraillaan toistemme blogeissa, miten sitten ehditäänkään!

Kesä on näköjään haasteitten aikaa :) Heitän tällä haasteella seuraavia:

Takkutukka @ Mummo matkalla
Margit @ Tarukirja

Haaste: Unpopular Bookish Opinions


Kiitän Kaisa Reettaa tästä kivasta haasteesta! Olen sen verran tuore kirjabloggaaja, etten ole vielä selvillä teidän bloggarien kirjamausta - siihen kai viittaa kysymyksissä sana kaikki. Minäkin valitsen rennon otteen ja vastaan kysymyksiin tämän takia hiukan sovelletusti. Korvaan sanan kaikki jollain epämääräisellä ajatuksella laajalti tai suuri yleisö. Toivottavasti en tällä tätä haastetta vesitä.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
 - Minun versioni: josta laajalti pidetään
Näitä on vaikka kuinka. 
  • Harry Potterit - genre ei kiinnosta ollenkaan, en ole lukenut enkä katsonut elokuviakaan. Tuomitaanko minut nyt?
  • Mika Waltarin Sinuhe. Luin sen varmaan liian nuorena, minusta se oli äärimmäisen julma, raaka ja lohduton. Ehkä katsoisin sitä toisella tavalla tänään.
  • Laila Hirvisaaren ja Kaari Utrion naistenromaanit. Perin näitä anopiltani aikamoisen pinon. Muutaman luin, mutta sitten oitis myin - tai annoin ilmaiseksi - johonkin divariin. Teki tiukkaa että huoli!
  • Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Sain jonkun joululahjaksi, luin sisulla loppuun enkä ymmärtänyt mitä hauskaa siinä oli.
  • Uudemmista Milana Busquetsin Tämäkin menee ohi ja Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa. Päässäni löi tyhjää enkä ymmärrä mihin näitten miljoonamenestys Euroopassa perustuu.
2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Tämä on vaikea kysymys. Luen jonkun verran espanjankielistä kirjallisuutta, jota ei ole käännetty suomeksi eikä englanniksikaan. Ehkä joku pitäisi jos olisi. Vastaan tähän nyt Almudena Grandes - El corazón helado (Jäätynyt sydän). Paksu sukukronikka, johon tykästyin alkuvuodesta.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Kolmiodraamoja ei ole tullut paljonkaan vastaan viime aikoina. Stonerin olisi varmaan pitänyt jättää omituinen vaimonsa ja elää rakastajattarensa kanssa. Mutta hän oli liian päättämätön, mikä minua Stonerin persoonassa ärsytti muutenkin.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Kyllä se fantasia on. Tosin kuluneena talvena olen hiukan venyttänyt rajojani lukemalla montakin Murakamia ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjan. Olen pitänyt lukemastani kovasti - ja olen ihmetystä täynnä.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
Liittyy kohtaan 1: Harry Potter ja Mielensäpahoittaja.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
Tähän taas Laila Hirvisaari ja Kaari Utrio. Lisäksi Donna Leon, Dan Brown, Kari Hotakainen ja ylimmäisenä Panu Rajala - uhh!

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Harry Potterit, Donna Leonit, Kalle Päätalo (kiitos Kaisa Reetta - olen näköjään kova matkimaan!)

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Tähän on vaikea vastata, en oikein pysty vertaamaan. Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin oli huikea kirjanakin, mutta edelleenkin muistan vuosia sitten näkemästäni samannimisestä elokuvasta vaikuttavia kohtauksia. Pitkään muistissa pysyminen on laadun merkki.


Tässäpä minun haastevastaukseni. Voi tulla tuplahaasteita, mutta lähetän haasteen edelleen seuraaville:

Jenni @ Kirjakirppu
Henni @ Mustelumo

Mukavaa lukukesää kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...