30. lokakuuta 2016

Syys-lokakuun top 5

Alkusyksyni on ollut vahvasti kotimaisuuspainotteinen. Syys-lokakuussa luin kaikkiaan 21 kirjaa. Kyllä oli vaikea viittä parasta valita, mutta näihin päädyin. Kaikki olivat hienoja lukuelämyksiä. Kirjat ovat bloggausjärjestyksessä ja antamani tähdet kuvastavat sen hetkistä tunnetilaa. En yleensä muuttele tähtiä jälkeenpäin.


Linn Ullmann - Rauhattomat
Like 2016
*****
Tommi Melender - Onnellisuudesta
Wsoy 2016
****
Hannele Mikaela Taivassalo - In Transit
Teos 2016
****
Marja Björk - Lainaa vain
Like 2016
*****
Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max
Teos 2009
****

28. lokakuuta 2016

Linn Ullmann - Rauhattomat


Olin isäni lapsi ja äitini lapsi, mutta en ollut heidän yhteinen lapsensa, meitä kolmea ei ollut olemassa; kun selaan valokuvapinoa joka on pöydällä edessäni, en löydä yhtään valokuvaa, jossa olisimme me kaikki kolme. Äiti, isä ja minä. Sitä asetelmaa ei ollut olemassa.

Ullmannin syntymä vuonna 1966 nostatti otsikoita ympäri maailmaa, sillä hänen vanhempansa olivat maailmankuuluja. Naimisissa kyllä, mutta eivät keskenään. Vielä 60-luvulla moisen paheksunta oli voimakasta, jopa niin ettei ollut löytyä pappia, joka suostuisi tytön kastamaan. Äiti lumosi kauneudellaan ja ilmeikkäillä kasvoillaan valkokankaalla. Äiti oli isän, kuuluisan elokuvaohjaajan, viimeisin tähti ja rakastettu. Tyttö oli itse autuaan tietämätön kohusta ja kuohunnasta ympärillään. 

Tytön oli mukauduttava kaksijakoiseen elämäänsä: kesäviikot isän luona Hammarsissa Fårön saarella, tiukkojen sääntöjen ja aikataulujen rajoittamana; talvet äidin matkassa maailmalla tai lapsenlikkojen huostassa Norjassa - tosin teini-iässä vahvasti kapinoiden. Hammarsissa tyttö oli kuuliainen ja kiltti, kunnioitti sääntöjä ja nautti saaren luonnosta ja swimmingpoolista. Sieti isän vainoharhaista pelkoa vilustumista ja vetoa kohtaan sekä tunkkaista sisäilmaa, koska isä määräsi ikkunat pidettäviksi helteilläkin visusti kiinni.

Isällä oli jo ennestään 8 lasta usean äidin kanssa, tyttö oli yhdeksäs. Isä oli jo vanha hänen syntyessään. Isän ollessa jo iäkäs he päättävät kirjoittaa yhdessä kirjan - vaikkapa vanhenemisesta. Mutta isän kunto huononee, suorastaan romahtaa, ja hän menehtyy projektin ollessa vasta alussa. Äänitenauhat keskusteluista kuolemisen työtä tekevän 87-vuotiaan isän kanssa käydyistä keskusteluista pölyttyvät kolme vuotta ennenkuin tyttö jaksaa aloittaa niiden työstämisen. Kirjasta ei tule yhteinen, vaan vain tytön näkemys lapsuudestaan, vanhemmistaan ja naiseksi kasvamisestaan.

Valovoimaisella äidillä oli hermot. Äidin lempilausahdus oli: Miehistä ei ole mihinkään! Äiti janosi tytön rakkautta, mutta halusi myös olla rauhassa. Hän ärsyyntyi tytön keskeytyksistä ja huomiontarpeesta. Kun äiti opetteli roolejaan ylellisellä sängyllä, tyttö sai olla vieressä vain jos oli aivan hiljaa. Äidin oli keskityttävä uraansa ja rooleihinsa, esiintymisiä ja elokuvien kuvauksia oli ympäri maailmaa. Tyttö oli laiha ja tunsi itsensä rumaksi lumoavan äitinsä varjossa. Tyttö huvitteli piirtämällä karttoja ja tekemällä listoja kaikesta: Lapsenlikkojen lukumäärä / Miesystävien lukumäärä (äidin) /Muuttojen lukumäärä.....Oli riipaisevaa lukea Ullmannin lapsuuden paniikeista kun äiti ei maailmalta soittanut sovitusti. Paniikkikohtaukset viestivät äidin ikävästä ja turvallisuudentarpeesta. Hän joutui myös liian nuorena äitinsä uskotuksi, kantamaan taakkoja jotka eivät hänelle kuuluneet.

Kirjan ilmapiiri on taianomainen kuten takakannessa väitetään. Ullmannin jutustelu ja huomiot lapsuuden kesistä ovat ihastuttavaa luettavaa. Lapsuutensa risaisuudesta huolimatta Rauhattomat on tulvillaan Ullmannin tuntemaa rakkautta vanhempiaan, erityisesti isäänsä  kohtaan, vaikka kumpikin vanhempi asetti työn lastensa edelle. He eivät osanneet olla vanhempia ns. hyvän vanhemman merkityksessä, vaan olivat mieluummin itsekin lapsia.

Äiti ja isä ovat molemmat kuin tuhlaajapoikia, kumpikin omalla tavallaan, kumpikin omalla maapallollaan, nuorimpia rakastettuja ja kuopuksia joille syöttövasikka teurastetaan, he haluavat syödä ja juoda ja juhlia ja olla kuolleita ja herätä eloon ja olla kadoksissa ja löytyä taas, eivätkä he halua että leikki koskaan loppuu.

Ullmannin muistot ja se mitä hänelle on kerrottu sekoittuvat toisiinsa. Kirjailijan vapaudella hän käyttää myös fiktiota. Tuskaisaa oli lukea haastattelunauhojen dokumentoimaa isän hiljaista hiipumista kuolemaan. Kerran niin skarppi ja säkenöivä, nyt vanhuuden väsyttämä ja sanansa hukannut vanha mies. Kuolema on kovaa työtä.

"Alusta alkaen halusin jättää romaanini henkilöhahmot vaille nimiä. Näin henkilöhahmot eivät jää raskauttavien nimiensä vangeiksi. He voivat ikään kuin karistaa harteiltaan ennakkokäsitykset, joita ihmisillä heistä on.”

Tämä oli minusta oiva lähtökohta tälle romaanille. Rauhattomista olisi tullut toisenlainen nimillä, nyt ei ole yhtään kattavaa listausta isän elokuvista tai äidin hienoista filmirooleista. Sydämeenkäyvä, koskettava ja mestarillisesti kirjoitettu romaani. Katriina Huttusen eleetön suomennos tavoitti hyvin romaanin hengen. Lukunautinto!

Yritän ymmärtää tässä jotakin rakkaudesta, vanhemmistani ja siitä miksi yksinäisyydellä oli niin suuri rooli heidän elämässään, ja miksi he pelkäsivät hylätyksi tulemista enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.

Toisaalla blogeissa: Leena Lumi, Ulla

Ingmar Bergman 1918-2007, Liv Ullmann 1938 -

Linn Ullmann
De urolige 2015
Rauhattomat
Suomentanut Katriina Huttunen
Like 2016
*****
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.

26. lokakuuta 2016

Tommi Melender - Onnellisuudesta

Pidän suotavana, että onnellisuudesta kertovat ajatuksiaan 
muutkin kuin pulla suussa puhuvat elämäntaitogurut.

Melender sanoutuu jyrkästi irti elämäntaitoguruista. Hän kertoo ajatuksiaan onnellisuudesta määrittelemättä tarkasti mitä se hänen mielestään on. Hänen mielestään ihmisen minuus voi suuntautua karkeasti ottaen kahtaalle: joko itseymmärrykseen tai ulkoisiin päämääriin - eli rahaan ja rikastumiseen. Melenderiä kiinnostaa enemmän sisäinen tie.

Kirja on jaettu kolmeen lukuun, jotka ovat talous, kulttuuri ja urheilu. Lisäksi lopusta löytyy epilogi Melankolian puolustus. Poimin näistä muutamia aiheita.

Miljardien onnellisuusbisnes ja elämäntaitogurut
Kaikkihan me haluamme olla onnellisia? Markkinat pursuavatkin amerikkalaistyylisiä elämäntaito-oppaita ja onnellisuusseminaareja. Guruja Vincent van Pealesta Wayne W Dyerin kautta omaan Sarasvuohomme. Tämä positiivisuuskultti pelaa yritysmaailman ja markkinatalouden pussiin. Melender kokee tämän positiivisuushypetyksen edessä vierautta ja vastenmielisyyttä, mutta myöntää että positiivisessa ajattelussa on jotain ideaa.

Filosofi Frank Martela varoittaa tuudittautumasta sellaiseen harhaan, että vain optimistiset ajatukset ovat sallittuja. Positiivisuuspakko on pakko siinä missä muutkin, ja se pitää murtaa, jos haluaa elää hyvää elämää.

Tätä voi kukin tykönään mietiskellä ja olla unohtamatta kriittistä ajattelua. Itse tunnustan, että minulla on ollut Peale- ja Dyer-vaiheeni. Löysin positiivisista mantroista itselleni lohtua ahdistavina aikoina.

Tekeekö lukeminen meistä ihmisinä parempia ja onnellisempia?
Ei välttämättä - jos ei pidä varaansa mihin uppoutuu. Tässäkin Melender tunnustaa uponneensa ihmisvihaaja Flaubertin (1821-1880) ajatuksiin niin, että muuttui itsekin ihmisvihaajaksi.

Flaubertin kirjeissä marinoidut vihantunteeni saivat minut tuntemaan epämääräistä kuolemankaipuuta, johon ei sisältynyt aktiivisia itsetuhon ajatuksia. (...)  Olin levoton ja pingottunut, istuin väärin, seisoin väärin, hengitin väärin, tuntui kuin ihoni alla olisi kihissyt tuhatjalkaisia.

Melender päästi irti riidastaan maailman kanssa: Nykyisin luen Flaubertin kirjeitä vivahteikkaammin ja kriittisemmin kuin ennen, en ole enää niiden ongelmakäyttäjä.

Kirjailijaidiootti
Tässä luvussa Melender kuvaa herkullisesti kirjailijan arkea. Albert Einsteinin typeryyden määritelmä Toistetaan samaa ja odotetaan eri lopputulosta sopii Melenderin mielestä hyvin kirjailijan työhön. Uurastetaan pari vuotta ja sitten kirja hukkuu uutuustulvan alle, tulot ovat pienet ainakin Suomen pienillä markkinoilla. Monen olisi viisainta tehdä muuta, mutta kutsumus ei salli. Nalkissa olet, on pakko kirjoittaa. Onneksi joskus voi kokea flown tai nirvanan, jolloin ympäriltä katoaa aika ja paikka.  Mikä onnenhetki! Tämä liki 30-sivuinen pohdinta kirjailijuuden hyvistä ja nurjista puolista on silmiä avaavaa niin kirjallisuuden kuluttajalle kuin kirjailijan urasta haaveilevalle.

---

Melender puhuu myös Tua Forströmin runojen merkityksestä itselleen sekä maskuliinisesta identiteetistä Karl Ove Knausgårdiin samaistuen sekä omia koulumuistojaan luodaten. Albert Camusin Sivullista puidaan runsaasti. Melender sivuaa myös laajaa tutkimusta, jonka mukaan esim. jalkapallon EM- ja MM-kisat vähentävät itsemurhia ja lisäävät erityisesti miesten onnellisuutta. Itse hän on lätkäfanaatikko, joka huutaa onnellisena matseissa Niittaa se! Melenderistä paljastuu myös intohimoinen jalkapallofani - urheiluvuodatusta on yli 20 sivua.

Melankolian puolustus
Melender tunnustautuu introvertiksi ja melankoliseksi persoonaksi. Ilo ja suru ovat erottamattomia. Hän on samaa mieltä kirjallisuudentutkija Eric G. Wilsonin kanssa siitä, että melankolia on henkinen voimavara ja luovuustekijä.

(...) pelkistä onnellisista ihmisistä koostuva yhteiskunta ei olisi paratiisi vaan helvetti (...), jossa hymyileminen on ainoa hyväksytty tunnereaktio ja valoisat ajatukset ainoa hyväksytty itseilmaisun muoto. Tällainen hornantuutti kajastaa sellaisten ihmisten puheista, jotka eivät suostu näkemään ympärillään ongelmia tai vaikeuksia ja uskovat säästyvänsä niiltä, jos nimittävät niitä haasteiksi.

Tämä muodikkaan sanan haaste kiroaminen riemastutti minua suuresti! Ilmastonmuutos on haaste. Pakolaiskriisi on haaste. Syöpään sairastuva lapsi on haaste. (...) Kuolemakin on pelkkä haaste.

---

Luin aikaisemmin Melenderin Yhden hengen orgiat ja se oli minulle kirjana hyvin haasteellinen :)) Tässä viehätti Melenderin avoin kerronta itsestään, tunteistaan ja erilaisista kehitysvaiheistaan. Aiheensakin puolesta tämä kiinnosti itseäni introverttinä ja aavistuksen melankolisena persoonana. Kirja liikutti tunteita, herätti ajatuksia eikä ollut ylitse pääsemättömän vaikea. Olen samaa mieltä Melenderin viimeisen lauseen kanssa:

Rakastan elämää, valoineen ja varjoineen, aivan liikaa että haluaisin olla pelkästään onnellinen.

Onnellisuudesta ovat lukeneet myös Kirsin Book Club, Omppu 

Tommi Melender
Onnellisuudesta
Wsoy 2016
✮✮✮✮
Kirjastosta

Nina Hurma - Hatuntekijän kuolema


Kustantajan sivuilta luin, että Hatuntekijän kuolema on itsenäinen jatko-osa Yönpunaiselle höyhenelle. Mutta itse en sanoisi niin, sillä jyvälle pääseminen vaatisi ensimmäisen osan lukemista. Sata sivua luettuani ymmärsin googlettaa ensimmäisen osan tapahtumia, ja lukeminen helpottui hieman. Silti, vaikka pinnistelin kuinka, en saanut selville mistä kaikesta henkilöiden väliset kaunat ja kostonhalu kumpusivat. 

❤︎ Helsinki ❤︎
Miljöönä on 1920-luvun vielä maalaismainen Helsinki. Monet kadut ovat edelleen sorapäällysteisiä, puutaloalueita on paljon, vossikat kulkevat ja ruumisjuna kuljettaa arkut Harjun ruumishuoneelta Malmin hautausmaalle. Kansalaissodasta ei ole kulunut kauaakaan, kommunistinen puolue on kielletty ja kieltolain noudattamista valvovat raittiuspoliisit. Silti kaupunki tulvii salakapakoita ja viinatrokarit rikastuvat. Etsivä keskuspoliisi on epäluuloinen kaikkia kohtaan ja tullilla on kädet täynnä töitä. Tästä kaikesta oli todella mielenkiintoista lukea!

Eletään helteistä loppukesää. Sensuelli Rouge on päiväminältään hattukaupan myyjätär Saimi ja iltaminältään veljensä Toivon kapakan Cobran laulajatar. Häntä kuvaillaan mm. nimillä Punavuoren satakieli, Rööperin ruusu ja Albertinkadun Afrodite. Rougella ja veljellään Toivolla on hellyttävän läheiset välit. Rouge kaihoaa poliisista tulliin joutuneen Korpelan perään.

Dekkarijuoni alkaa kun Rougen työtoveri, modisti Sirkka, hyppää kuolemaan poliisipäällikkö Savanderin asunnon ikkunasta. Hyppäsikö hän itse vai työnsikö ikkunanpesijäpoika hänet alas? Miten Kampin Narinkan basaarissa myynnissä olevat 'Venäjän hovin' aarteet liittyvät tapaukseen? Kaupungissa tappava & sokeuttava pirtu saa aikaan ruumiita. Uhriksi joutuu myös tuo ikkunanpesijäpoika Valter. Lisää uhkaa sisarusparin elämään tuo vankilasta viiden vuoden kakun jälkeen vapautunut väkivaltainen Unto Frisk, 'ystävä' menneisyydestä.

Ilmeisesti jo ensimmäisessä osassa Korpelan ja Rougen välillä kipinöi. Nyt he ovat pysytelleet toisistaan erossa, mutta eivät voi keskinäiselle vetovoimalleen mitään. Seurasaaren rantakallioilla he rakastelevat kiihkeästi, pitkään ja hartaasti - muutaman sivun verran.

Mutkikasta ja sekavaa
Etsivä keskuspoliisi kiristää ja värvää Korpelasta palkkamurhaajaa ja Rougesta maan alla toimivien kommunistien vakoojaa; poliisipäällikkö Savanderin vaimolla on salattu suhde, ja tapahtumat järkyttävät hänet Lapinlahteen; siellä lepäilee myös Korpelan höpsähtänyt, uskonnollisesti hurahtanut vaimo; Toivon bisneskumppani Heikki on kihlannut rikkaan naisen; Cobran liiketoiminta sujuu huonosti, viina on vähissä, mutta sitten onkeen tarttuu aarre...

Juoni ei oikein auennut, ihmisten suhteista en kaikilta osin saanut selvää. Hurman teksti on kuitenkin ilmaisuvoimaista ja hän kehitti moniin kohtauksiin upean jännitteen, kiristäen ruuvia vähä vähältä.  Kirjan loppupuolelta löytyivät kuvauksen helmet. Pitkänsillan pohjoispuolen, Kallion tienoon, asuinolot ja salakapakat loivat kuvaa ihmisten niukasta ja vaatimattomasta arjesta, kadut vilisivät elämän laitapuolen kulkijoita. Toisaalla sitten soi jazz ja salakuljetettu pirtu virtasi, ja ratsian tullessa viina kaadettiin silkkikukkien seuraksi kukkavaaseihin!

Parasta kirjassa oli 20-luvun ajankuva ja Helsingin kuvaus. Plussaa persoonallisesta kielestä, miinusta sekavuudesta. Rouge ja Toivo piirtyivät selkeimpinä hahmoina, Korpelastakaan en oikein saanut otetta. Kirjan punamusta kansi on kaunis ja viestii hienosti Rougen nimestä.

Näin tuumivat Mai / Kirjasähkökäyrä, Marika / Oksan hyllyltä

EDIT
Nämä kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä!

Nina Hurma
Hatuntekijän kuolema
Gummerus 2014
✮✮
Kirjastosta

22. lokakuuta 2016

Anja Kauranen - Syysprinssi


Syysprinssi ilmestyi vuonna 1996 ja on nyt juuri ajankohtainen, sillä kirjaan pohjautuva elokuva sai ensi-iltansa 14.10. Syysprinssi kertoo Anja Snellmanin, silloisen Kaurasen, ja kirjailija Harri Sirolan hullun ja huumaavan nuoruuden rakkauden tarinan.

Vain 22-vuotias hurmaava Harri Sirola oli hämmentänyt kirjallisuuden kenttää 1980 julkaistulla esikoisromaanillaan Abiturientti. Varakkaan lääkäriperheen poika asusti Eirassa boheemissa kellariasunnossa ja kapinoi kaikkea järjestäytynyttä kohtaan - Punkin hengessä. Kallion työläiskortteleissa alkoholisti-isän ja sairaan siskon varjossa kasvanut Kauranen ja Sirola tapasivat. Mieletön intohimo ja rakkaus syttyivät, pupu ja lammas täysin eri maailmoista kohtasivat.

Tämä pari oli lehdistön lemmikki, he olivat nuoria, kauniita ja superlahjakkaita. Kaurasta tituleerattiin Punkin papittareksi, perustettiin Virhe-yhdistys lehtineen, kokoukset ja paneelit seurasivat toisiaan. Elämä oli kiihkeää ja intohimo vei.

Hullu rakkaus alkoi hiipua Sirolan ailahtelevaan mieleen, ajoittaisiin katoamisiin ja painajaisiin. Sirolan kirjoittaminen ei sujunut, mutta Kauranen julkaisi 1981 esikoisteoksensa Sonja O kävi täällä. Nuoruuden rakkaus hiipui kestettyään vuoden, tiet erosivat.

14 vuotta myöhemmin Sirola ja Kauranen kohtaavat sattumalta kotimaan lennolla. Sirolalla menee huonosti. Hän sairastaa pahaa maanis-depressiivisyyttä, saa masennukseensa muistin heikentäviä sähkösokkeja ja viettää toistuvia jaksoja Lapinlahdessa. Kauranen kävelyttää Sirolaa heidän kiihkeän rakkautensa reiteillä, Helsingin rannoilla. Voin vain kuvitella mitä Kaurasen mielessä tuolloin liikkui.

Lahjakkaan Harri  Sirolan kohtalo on hyvin traaginen. Suurella lahjakkuudella on usein kääntöpuolensa. Kauranen kirjoitti tästä vaikeasta aiheesta kauniisti ja hienovaraisesti. Punkin aikakausi piirtyi rajuna ja elävänä. Näiden rakastavaisten elämää siivittivät äly & älyllinen into, usko tulevaisuuteen sekä fyysinen vetovoima kaiken nielevine intohimoineen.

Ohut kirja, traaginen tarina, surullinen olo jäi.

Blogeissa sanottua: Mai / Kirjasähkökäyrä, Asko / Onko kaunosieluista kyborgeiksi

Anja Kauranen*
Syysprinssi
Wsoy 1996
✮✮
Omasta hyllystä

* Käytin tässä Snellmanin sijasta nimeä Kauranen, koska itsellä oli vuoden 1996 painos.

20. lokakuuta 2016

Virpi Hämeen-Anttila - Kuka kuolleista palaa


Kuka kuolleista palaa on kolmas 1920-luvun Helsinkiin sijoittuva Björk-dekkari. Omaperäinen Björk tekee lakiopintojensa väitöskirjaa ja on päivisin töissä sisäasiainministeriössä. Maassa kuohuu: suojeluskunnat puhuttavat. Vapaa-ajalla hän ratkoo rikoksia ystävänsä, rikosylikomisario Martti Ekmanin apuna ja suostumuksella. Björkin tutkinta-tavat ovat yhtä omalaatuisia kuin mies itse. Tarvitaan erilaisia valeasuja peruukkeineen sekä katupoikaslangia suoltavan ja Björkille jiu-jitsua opettavan kengänkiillottaja Vasaman apua.

Nyt on tutkinnassa iso tuhopoltto, jossa yksi ihminen on saanut surmansa. Mutta kuka ja oliko kyseessä vakuutuspetos vai jotain muuta. Kuka on syyllinen?

Björk seikkailee pitkin vuosisadan alun Helsingin puutalovaltaisia katuja. Miten mielenkiintoista! Itse olen asunut sekä Töölössä että Kalliossa ja oli todella mielenkiintoista päästä Björkin matkassa katsomaan miltä noilla tutuilla tienoilla sata vuotta sitten näytti. Kirjassa vilisi Helsingin vanhaa kadunnimistöä: Vladimirinkatua, Itäistä Viertotietä, Nikolainkatua... Harmikseni huomasin vasta kirjan luettuani, että lopusta löytyi lista vanhoista kadunnimistä! Suositan lukijalle tutustumaan siihen sitä mukaa kuin tarina etenee.

Hämeen-Anttila loi loistavaa ajankuvaa viime vuosisadan alun ja kieltolain Helsingistä. Salakapakat olivat voimissaan ja prostituutio kukoisti. Monenkaan kotona ei ollut puhelinta, yhteyttä pidettiin kirjeitse. Asunnoissa ei ollut keskuslämmitystä, vaan puulämmitteiset kamiinat. Kylpyvesikin lämmitettiin itse puilla. Raitiovaunut kulkivat, mutta yksityishenkilöillä autoja oli vähän. Takseja oli jonkun verran, mutta vossikka vei Björkinkin usein määränpäähänsä.

Kalle Björk oli aika hauska 27-vuotias mies. Hurjan tunnollinen, kunnollinen ja lähimmäisiinsä lämpimästi suhtautuva. Kaikkein vaikein suhde oli isään, jonka kanssa Björk oli ollut sotajalalla lapsesta asti. Nyt isän palattua 'kuolleista' Venäjältä, mikään ei ole muuttunut.

Kirja oli erittäin ansioitunut tuon ajan Helsingin kuvauksena, ja Hämeen-Anttilan käyttämät vanhentuneet sanat toivat hienosti lisää atmosfääriä. Varmaan Vasaman slangi oli myös aitoa tuon ajan slangia. Silti itse tarina oli mielestäni hiukan pitkäveteinen ja raskassoutuinen, säkenöivyys puuttui. Omaa lukemistani häiritsivät myös runsaat viittaukset kahdessa ensimmäisessä osassa käsiteltyihin Björkin ratkaisemiin tapauksiin. Olin jokseenkin eksyksissä.

Suositan tutustumaan ensin kirjan lopussa oleviin kolmeen artikkeliin, jotka valottavat vanhaa kadunnimistöä, suojeluskuntakriisiä ja prostituutiota Helsingissä.

Blogeissa toisaalla: Kaisa-Reetta, Kirjakaapin kummitus

Virpi Hämeen-Anttila
Kuka kuolleista palaa
Otava 2016
✮✮
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.

17. lokakuuta 2016

Tuula-Liina Varis - Huvila


Huvila vie lähimenneisyyteemme 1920-luvun lopulta sota-ajan kautta 50-luvun alkuun. Tapahtumat sijoittuvat Turkuun ja lähiympäristöön. Päähenkilöiden kanssa elämme 30-luvun suuren pörssiromahduksen, jolla oli vaikutuksensa Suomessakin. Elämme kiihkeitten kansallisuusaatteitten nousun, Mussolinin Italian, Francon Espanjan ja etenkin Hitlerin Saksan tapahtumissa. Talvisota, jatkosota, sitten hävinneen rauha kipuiluineen. Päähenkilöt vanhenivat, maailma muuttui, rauhan palattua kukaan ei ollut entisensä.

Nuori varakkaan perheen tytär Raakel on elänyt erittäin suojattua elämää. Tämän päivän näkövinkkelistä on jopa vaikea uskoa todeksi kaikkia kahlitsevia sääntöjä, joita nuorelle naiselle  tuolloin asetettiin. Sitten Raakelin perhe saa kutsun komean ja kuuluisan taiteilija Aksel Korkeakorven näyttelyn avajaisiin. Mies lumoaa kokemattoman Raakelin, häitä vietetään lyhyen seurustelun jälkeen ja nuoripari muuttaa taiteilijan syrjäiselle hulppealle huvilalle Korpivillaan.

Aksel on mies, joka ihannoi fasismia ja erityisesti Saksan kansallissosialismia. Hän piipahtelee tuon tuostakin Helsingissä salaisissa poliittisissa kokouksissa, joista nuori vaimo ei tiedä mitään. Syntyy tytär Leea. Ja sitten Aksel esittää lauantaisaunan hämärässä järkyttävän kysymyksen: Raakel, onko sinun äitisi juutalainen? Raakelin vastaus muuttaa heidän elämänsä, sillä seuraavana aamuna Aksel poistuu huvilasta eikä tule takaisin. Hän matkustaa Saksaan Führerin sisäpiireihin tärkeään virkaan ja hylkää vaimonsa ja pienen tyttärensä Korpivillaan. Lähettää sentään kuukausittain rahaa, jonka saannin ehtona on ehdoton yhteydenpidon välttäminen.

Variksen tarina vei minua. Se oli kaikessa surullisuudessaan rehellisen tuntuinen kuvaus ihmiskohtaloista kansallisaatteiden ja sodan jaloissa. Nuori, tulevaisuudenuskoa täynnä oleva Raakel yritti aluksi niin kovin, palvoi miestään, tuki ja ymmärsi. Hylätyksi tuleminen söi hänen elämänhalunsa vähä kerrassaan. Tytär Leea kasvoi ilman isää masentuneen äidin hoteissa. Onneksi oli Selma, naapurista piiaksi tullut toimen ihminen, joka piti langat käsissään ja loi Leealle kodin.

Sodan loputtua paljastuu Akselin Saksan elämästä vielä viimeinen isku, joka murtaa Raakelin tyystin. Ajatuksia herättävä ja rajun karu tarina, elävää ajankuvaa Suomesta ja Euroopasta kaikkine kiihkeine ja kammottavine aatteineen. Variksen teksti oli todentuntuista, hallittua ja kaunista. Hieno kirja, pidin ja viihdyin.

Tuula-Liina Varis
Huvila
Wsoy 2016
✮✮✮✮
Kirjastosta

15. lokakuuta 2016

Ursula Poznanski - Äänet


Ursula Poznanski on vuonna 1968 syntynyt itävaltalainen kirjailija. Äänet on kolmas Beatrice Kaspary -sarjaan kuuluva dekkari. Aikaisemmat osat ovat Viisi ja Kuolleet linnut. Hyvin pääsin henkilögalleriaan mukaan, vaikka en aiempia olekaan lukenut.

Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrisen osaston nuori lääkäri Max Schlager on murhattu raa'asti ja hänen ruumiinsa on koristeltu omituisella esineistöllä. Tapausta selvittämään saapuu etsivä Beatrice Kaspary apulaisineen. Komea tumma Florin on Kasparyn tärkein aisapari ja heillä on keskenään myös vispilänkauppaa.  Jo ruumiin löytänyttä potilasta Walter Trimmeliä kuulustellessa paljastuu kuvottavia asioita ja kotvan kuluttua saadaan lisää uhreja.

Osaston vaikeasti traumatisoituneet potilaat ovat hankalasti kuulusteltavia. He kuulevat ääniä eivätkä kaikki kommunikoi ollenkaan. Poznanski rakentaa hienon epäilysten verkon ja kuvaa taitavasti traagisten lapsuudenkokemusten traumatisoivaa vaikutusta. Myös lääkärikunta on osaltaan epäilyttävää. Mitä tuolla osastolla oikein tapahtuu tai on tapahtunut?

Silloin tällöin saamme lehdistöstä lukea vastaavista pöyristyttävistä lasten pahoinpitely- ja hyväksikäyttötapauksista. Walterin, Jasminin ja Majan kohtalot olivat aivan kauheaa luettavaa. Tämmöisiä lapsikohtaloita on maailmalla vaikka millä mitalla, mutta myös Suomessa.

Poznanskin kirjoitustyyli oli korutonta, jotenkin arkipäiväistä ja selkeän asiallista ilman turhia koukeroita. Kasparyn elämä eronneena kahden lapsen äitinä ja yhteishuoltajuuden kitkat ex miehen kanssa kiinnittivät myös arjen realiteetteihin.

Kirjan kansi on upea ja pahaenteinen. Mutta jännittävän kannen ja muutaman innostuneen blogikirjoituksen perusteella odotukseni olivat liian korkealla. Petyin hiukan, dekkari ei ollut niin vetävä ja hyytävä kuin odotin. Lisäksi juoni / syyllinen / syylliset oli turhan mielikuvituksellisesti keksitty. Käypä ja kelpo dekkari, vaikka ei dekkarisuosikkieni joukkoon noussutkaan.

Tätä mieltä olivat Ulla ja Annika

Ursula Poznanski
Stimmen 2015
Äänet
Suomentanut Anne Mäkelä
Atena 2016
✮✮
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.

11. lokakuuta 2016

Chris Cleave - Sodassa ja rakkaudessa



Sodassa ja rakkaudessa kertoo neljän nuoren tarinaa toisen maailmansodan tuhoissa ja epäinhimillisissä olosuhteissa. Nuoruuden illuusiot ja sinisilmäiset ajatukset sodasta karisevat alun innostuksen kadottua ja todellisuuden räjähtäessä Hitlerin pommeina ympärillä. Joku heistä kuolee, toinen melkein kuolee, osa selviytyy raajarikkona ja vammaisena, kaikki selviytyneet henkisesti toisina kuin ennen.

Sodan syttyessä syksyllä 1939 yläluokkainen Mary on hemmoteltu ja turvatuissa oloissa kasvanut hepsankeikka. Hän suhtautuu sotaan innostuneesti ja täysin epärealistisesti värväytyen heti ensimmäisenä päivänä salaa vanhemmiltaan. Ei tullut hohdokasta vakoilijanpestiä vaan määräys ryhtyä opettamaan alakoululaisia surkeassa koulussa.

Maryn sydänystävä Hilda haluaa kuoria sodasta kermat: sotapalvelukseen värväytyminen ei kiinnosta tippaakaan, hän haluaa vain pyydystää itselleen univormupukuisen miehen. Mary tutustuu kouluoloja suunnittelevaan Tomiin ja rakkaus syttyy. Tuplatreffeillä Tomin ystävä Alistair on ajateltu Hildalle, mutta toisin käy: tunteet syttyvätkin kielletysti Alistairin ja Maryn välillä.

Cleave kuvasi hyvin näitten nuorten maailmaa ja epärealistisia ajatuksia tulossa olevan tuhon edellä. Kevyttä pallottelua oli jopa siinä määrin, että minua tuskastutti. Mutta pitäisi antaa päähenkilöille anteeksi, hehän olivat melkein lapsia! Englantilaisen yhteiskunnan luokkaerot tulivat hyvin esiin. Yläluokat eivät nähneet nälkää, butlerit tarjoilivat drinkit hopeatarjottimilla eivätkä pommit räjähdelleet heidän kaupunginosissaan.

Yksi Maryn oppilaista oli afroamerikkalainen Zachary, joka sittemmin jäi vielä orvoksi. Mary tykästyi tähän pieneen poikaan ja yritti auttaa häntä monin tavoin. Tuntuu hurjalta ajatella, että Cleaven kuvaama rasismi olisi ollut totta Lontoon tapaisessa rotujen sulatusuunissa. Mutta 40-lukuun on tietysti matkaa. Minua häiritsi hiukan se, että Zacharyn kohtalo jäi irralliseksi, myös Maryn äidin rasistiset heitot tuntuivat teennäisiltä.

Itse innostuin kirjasta vasta jossain puolen välin paikkeilla, kun hurjat Maltan kuvaukset alkoivat. Alistair sinnitteli siellä keltaisen kiven saarella kaksi vuotta akselivaltojen piirittäessä ja kylväessä tuhoa - entisöitävä Carvaggio punkkansa alla! Luurangoiksi nälkiintyneet sotilaat vapisivat nälästä, mutta yrittivät silti tehdä velvollisuutensa kuningastaan ja maataan kohtaan. Mutta pienestä löytyi toivo ja kevennys: kuivasta huumorista ja sanailusta esimiehen, majuri Simonsonin kanssa; ja erityisesti Maryn kanssa käydystä keveästä kirjeenvaihdosta!

Pommitusten tuhot Lontoossa olivat järkyttävät. Kukin näistä nuorista joutui armottomaan sodan höykytykseen. Vaikeimpina hetkinä heitä kantoi toivo, ystävyys ja rakkaus, ihmisen ihailtava sitkeys raunioiden, tuhon ja nälän keskellä. Hyvä kirja, joskaan ei muodostunut itselle aivan huippukokemukseksi.  

Blogeissa kirjasta on pidetty kovasti mm.: Kulttuuri kukoistaa, Amman lukuhetki

Chris Cleave
Everyone Brave is Forgiven 2016
Sodassa ja rakkaudessa
Suomentanut Irmeli Ruuska
Gummerus 2016
✮✮
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.

8. lokakuuta 2016

Hannele Mikaela Taivassalo - In Transit


On tunnustettava etten tiennyt tästä kirjailijasta yhtään mitään. Kiinnostuin kirjasta kutkuttavan nimen ja loistavan punaisen kannen vuoksi. Kannatti hypätä tuntemattomaan!

In Transit kertoo levottomista ja rauhattomista ihmisistä, joita paikallaanolo jähmettää ja tukahduttaa. On pakko päästä pois, lähteminen on polttava pakkomielle.  Liikkeelläolo - in transit - matkalla, mutta ei vielä perillä - on heidän happeaan. Kyllä hekin joskus juuttuvat jonnekin, mutta he ajattelevat sen olevan tilapäistä, kohta taas otetaan suunta muualle, aina eteenpäin.

Päähenkilö on nuori ja kielitaitoinen nainen nimeltä Galadriel. Voisi sanoa, että hänen suvussaan on kahdenlaisia geenejä. Kohtalo suo toisille rauhallisen ja yhteisön normeihin mukautuvan mielen. Toisille sattuma heittää levottomuuden ja rauhattomuuden geenit, jolloin ei pysty pysymään aloillaan eikä sovittautumaan normeihin.   

Muut kaksi päähenkilöä ovat Galadrielin isoisä Sem ja isotäti Vera. Kaikkia kolmea ovat maaseudun aukeat lakeudet ja kirkonkylän pienuus ja tapahtumattomuus ahdistaneet. He kaikki ovat lähteneet pois, mutta joutuneet nyt eri syistä palaamaan juurilleen. Vera ja Galadriel asuvat keltaisessa talossa, jota ympäröi iso villiintynyt puutarha, Sem asustaa itse rakentamansa talon ullakkohuoneissa naisia lähellä.

Galadriel on nainen, joka rakastui teininä palavasti naparetkeilijä Nanseniin eivätkä naparetkien ja mannerjäätiköiden salaisuudet jätä häntä myöhemminkään kylmäksi. Galadriel on reissannut maailmaa ristiin rastiin ja hienot työpaikat ovat seuranneet toisiaan. Puuduttavat rutiinit eivät ole Galadrielin juttu, hän repäisee itsensä aina irti ja lähtee.

Elämä kuin rutiiniaamiainen, ei mikään noutopöytä, vain se tavallinen puuro puolukkahillon ja maidon kanssa, murhaavan terveellinen ja suoraviivainen. Vitunsaatanan puuroaamut, hän ajattelee, ja huulet mutisevat sen lusikkaa vasten.

Bombay, Lontoo, LA, Sveitsi, Pariisi... Niissä on viivytty hetki ja jokaisessa kohteessa kohdattu intohimo, sillä Galadrielilla on keho joka himoitsee ja haluaa. Kiihkeät ja kuumat suhteet seuraavat toisiaan. Ne ovat intohimoisia ja lyhyitä eivätkä himon kohteet ole aina sopivimmasta päästä. Mutta valita ei voi  - himo vie, himo voittaa aina järjen. George Gordon Junior taitaa olla Galadrielin elämän rakkaus, vaikka on naimisissa ja pienen pojan isä. Galadriel pyristelee miehestä irti. Pääseekö, on epävarmaa.

George Gordon Junior, olen rakastunut sinuun, en tiedä haluanko sinut, mutta minä haluan sinut. Minun täytyy huutaa että olen rakastunut sinuun, muuten jokin murtuu. Kuin ahtojään reuna meressä. Halkeaa, repeytyy palasiksi, kelluu pois. (...) George Gordon Junior, etkö näe että meidän jäämme ovat haljenneet, mikään ei enää palaa entiselleen, sehän on niin helvetin selvää, ei siltä voi ummistaa silmiään!

Sem jätti nuorena miehenä kotitalonsa ja löysi Tukholmassa elämän ja elämänsä rakkauden. Suvun ja maaseudun ahtaat normit eivätkä sovinnaisuudet sitoneet. Semin Elämä isolla E:llä jäi Tukholmaan kun hän palasi kotiseudulle ja uhrautui sukutilansa ja sukunsa vuoksi. Nyt Sem on vanha, ruumis pettää, muisti pettää. Hajanaiset muistikuvat ja tunteet Elämästä ja eletystä intohimosta Tukholmassa tunkevat mieleen, myös katumus siitä surusta, jonka hän aiheutti vaimolleen Esterille. Sem on nyt paikallaan, mutta silti matkalla jokaisen ihmisen lopulliseen päämäärään.

Jäljellä oli vain se yö. He makasivat sylikkäin, eivät nukkuneet. He koskettivat toisiaan, varovasti, kuin ensimmäistä kertaa. He koskettivat toisiaan kuin viimeistä kertaa. He tyhjensivät pullon, samantekevää minkä, he makasivat hiljaa ja katselivat toisiaan, he makasivat toisiinsa kietoutuneina ja liikkuivat toisiaan vasten. He olivat suita, kieliä, käsiä, kaluja.

Vera halusi nuorena tehdä töitä ja tanssia. Ja niin hän totisesti tekikin! Kotiseutu lakeuksilla vaihtui Helsinkiin ja kimppa-asumiseen Käpylässä Sinin kanssa. Intohimo vei Veraakin, vaikka sen kohde oli varattu mies. Verasta tuli toinen nainen vuosikausiksi, hän rakasti ja otti sen vähän minkä sai. Vera kyllästyi kuitenkin lopulta toisen naisen osaan - loputtomaan odotteluun ja riuhtaisi itsensä kipeästi suhteesta irti. Nyt hän antaa keltaisen talon naapurustolle puheenaiheita epäsovinnaisilla tavoillaan.

Minussa on varmaan jotain vialla. Pitäisi kai sitä edes hetken tuntea jonkinlaista huolta tai kiusaantuneisuutta, kun räpiköi pystyyn kuin siipirikko koppakuoriainen keinumasta selällään, ei G:n takia, ei Muukalaisen, ei tietenkään, hehän ovat omaa väkeä, mutta näiden muiden, näiden joita kiinnostavat kylään muuttaneet tai palanneet vanhat ämmät jotka nukkuvat päätään selväksi puutarhassa keskellä iltapäivää, tuntitolkulla, ja hoipertelevat sitten kotiin yksinäisyyteensä kuin se olisi täysin normaalia.

Taivassalon kieli on tavattoman kiehtovaa ja vaivatonta. Poukkoilevaa, mutta niin kaunista, niin kaunista. Lukuisissa kiihkeissä rakastelukohtauksissa ei ole mitään rumaa tai luotaantyöntävää. Kaikki on paljasta, herkkää ja kaunista. In Transit on lempeästi aaltoilevaa ajatusta ja hiljalleen virtailevia ja poreilevia sanojen puroja; välähdyksiä henkilöhahmojen menneisyydestä, kuulaita kohtaamisia omissa muistoissa, mutta myös toisten kanssa nykyhetkessä. Tarinassa oli piilotettua salaperäisyyttä, mikä paljastui vasta vähitellen.

Ajatustenvirtaa on monesti haasteellista herpaantumatta lukea. Mutta Taivassalolla oli taito kiinnittää lukijansa ja varastaa tämän koko huomio. Erityisesti minua liikutti Semin kohtalo sekä Semin ja Veran kohtaamiset Semin sairasvuoteen äärellä. Yhteistä kaikille päähenkilöille oli elämää suurempi rakkaus, joka ei istunut sovinnaisuuksien muottiin eikä ollut helppo. Kellään ei ollut satujen onnellista loppua, mutta tuo rakkaus jätti jäljen kunkin mieleen iäksi.

Huikea kirja ja hieno teema - ihmiselo on yhtä intransitia loppuun asti.

Blogeissa toisaalla: Omppu

Hannele Mikaela Taivassalo
In Transit
Suomentanut Raija Rintamäki
Teos 2016
✮✮✮✮
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.


6. lokakuuta 2016

Eeva-Kaarina Aronen - Edda


Olipa kerran kaksi pientä tyttöä, mykkä Aatu ja tarinankertoja Eetu. 50-luvun Töölön kivipihat ja korttelit olivat heidän maailmaansa. Talon lapset muodostivat seikkailevan joukkion, jota Eetu johti ja jonka mielikuvitusta hän ruokki islantilaisilla saagoillaan. Luisteltiin ja rakennettiin mahtava lumilinna talvisin, kuunneltiin salaa aikuisten juttuja ja vakoiltiin naapurustoa.

Poikamiehet. Mohi (= himo). Viulunrakentaja. Dolo ja Harry. Musse. Pesulan naiset. Näyttäminen. Kaasukellon kuja. Kellarikäytävät. Karvonen. Pihalaulaja. Juntunen. Ragnarök. Ja vintillä Olavi, kattopalkista ikuisesti riippumassa.

Lumituiskuisen illan seikkailu talon pimeissä kellarikäytävissä päättyy karmivaan löytöön, mikä muuttaa monen lapsen elämän. Aatu muuttaa pois, Musse joutuu orpokotiin ja Eetu jää yksin ja eristyksiin. Eetu muuttaa nimensä Eddaksi ja yrittää selvittää mitä todella tapahtui. Tämä salapoliisitehtävä vie häntä vuosikymmenestä toiseen.

Päivisin Edda on työssä Eerikinkadun koulumuseossa, vapaa-aikanaan hän ompelee itselleen täydellisiä 50-luvun asuja, illat kuluvat Espilässä ja kuumat yhdenyön suhteet täyttävät yöt. Koulumuseon näyttely tempaa Eddan täysillä mukaansa. Hän ompelee Singerillään väsymättä rubiininpunaista tunnelia, joka tulee olemaan kauhujen kabinetti, eräänlainen Linnanmäen kummitusjunan versio. Mutta valtava panostus näyttelyyn valuu hukkaan, kun avajaisissa kaikki menee vikaan.

Olen asunut vuosia Etu-Töölössä, joten Eddan miljööseen oli ihana palata. Aronen kuvasi upeasti 50-luvun töölöläislasten elämää. Oli vintit joissa kuivatettiin lakanapyykit ja kitisevät pienet veräjähissit. Oli Elannon maitokauppaa ja lihakauppaa, talon asukkaissa evakkoa, sotainvalidia ja suomenruotsalaisia.

Mutta kirjan lumoavin henkilö oli mystinen ja pakkomielteinen Edda! Hänen asunnossaan kankaat kahisivat ja silkit säihkyivät. Itse ommellut taidokkaat 50-luvun asut katselivat seinille ripustettuina ja liehuttivat helmojaan ikkunaverhoina. Meikkien piti olla kuin silloin ennen, mascarakin kuin joku vanha Rimmelin paakku johon sylkäistiin. Eddan päiväminä oli tunnollinen ja asiallinen museovirkailija, mutta pimeä puoli tuli esiin öisin. Hekumaa, villiä ja väkivaltaista seksiä, uskaliaita kuvitelmia.

Hämärä huone, jonne pihalampun valo siivilöityi somasti ikkunan edessä riippuvien pitsileninkien takaa, oli nyt taistelutanner. Eddan käsivarret olivat milloin kireät kahlitsevat köydet, milloin jännitetyt jouset, joista nyrkkien moukarit sinkosivat, mutta tuon tuostakin näyttelijän kaviot potkaisivat kipeästi Eddan reisiin ja suuret hampaat iskeytyivät hänen olkapäähänsä.

Arosen Edda piti otteessaan. Kaunista kieltä ja loistavaa 50-luvun kuvausta. Mystisyyttä, Islannin saagoja, roolileikkejä, valoa ja pimeää. Ja ennenkaikkea mielikuvitusta. Kaiken tämän keskellä oli vaikea joskus tietää mikä oli totta, mikä Eddan kuvitelmaa.

Eddasta tuli mieleeni burleski-tanssijat ja vaikka Marilyn,
vaikka ei häntä nimeltä mainittukaan. Edda oli myös blondi.


Kiitos Ullalle tästä hienosta lukuvinkistä!

Eeva-Kaarina Aronen
Edda
Teos 2014
✮✮✮
Kirjastosta

2. lokakuuta 2016

Riitta Jalonen - Todistaja Brigitin talossa


Irlannin vihreät ja karun kiviset maisemat kehystävät tätä rauhallista ja hidastempoista kirjaa. Nuori Iiris lähtee vuodeksi Irlantiin ja joutuu siellä kirjan nimen mukaisesti todistajan / esiliinan rooliin. Vuokraemännän nimi on Brigit samannimisen irlantilaisen pyhimyksen mukaan. Brigit nimeä kantoi myös muinainen kelttien pakanajumalatar.

Vuokraemäntä Brigit on yli viisikymppinen nuorena leskeksi jäänyt nainen. Leskeyden ensimmäinen vuosi kului sumussa, katkeruudessa ja tuskassa. Nuorta leskeä kävi lohduttamassa isä O'Connor. Vuosikymmeniä pappi on käynyt Brigitin luona sunnuntaisin iltapäiväteellä. Se että he rakastavat toisiaan, selviää Iirikselle pikku hiljaa. Mutta Brigitin ja papin rakkaus on kiellettyä rakkautta. He ovat itsensä ja kirkon uhreja.

Luolassa ei ollut ollut muita kuin he. Iiris ajatteli nyt, että jos he koskaan olivat suudelleet toisiaan, niin se oli tapahtunut täällä, luolan perillä hämärässä. Silloin oli ollut kevät. Pappi ja vuokraemäntä olivat olleet lähekkäin, koskettaneet toisiaan kädellä, silittäneet poskia, otsaa, kulmakarvoja, silmiä, suuta. He olivat tienneet ettei toista kertaa tulisi; vain tämän yhden ainoan kerran, että sormiin jäisi muisto.

Iiris avioituu myöhemmin Eeron kanssa, mutta avioliitto ei kestä. Eron uuvuttama Iiris kokee burnoutin ja lepää viikkoja hoitokodissa. Toivuttuaan hän tekee pyhiinvaellusmatkan 18 vuoden takaiseen nuoruutensa Irlantiin ja Pyhän Brigitin muistopaikoille, vaikka isä O'Connor ja Brigit ovat jo kuolleet. Moherin kallioilla Liscannorissa hän tutustuu Ruaidi nimiseen mieheen, johon ystävystyy.

Katolisuus, uskonto, katoliset pyhimykset ja pyhiinvaelluspaikat saavat runsaasti tilaa kirjassa. Mielenkiintoista tästä kaikesta oli lukea, vaikka itselleni pyhimysusko on luterilaisena vierasta. Parasta antia oli Irlannin jylhän kauniiden maisemien ja luonnon kuvaus. Toivoisin vielä joskus itsekin näkeväni nuo jylhät rannikot.

Brigitin risti - Lisää Brigitistä täällä

Kirja oli rauhallinen, kaunis ja haikea. Iiris itsekin oli haikea ja hiukan vaisu. Mitään elämänriemua tai suurempaa innostusta en hänestä löytänyt. En huomannut myöskään selitystä hänen avioliitonaikaisille raskaustesteilleen. Testejä tehtiin alinomaa, jopa rasitteeksi asti, vaikka Iiris söi salaa mieheltään e-pillereitä.

Kauniisti kirjoitettu tarina vuosikymmenten kielletystä rakkaudesta. Kirkkautta kirjastosta jonotellessa...

Riitta Jalonen
Todistaja Brigitin talossa
Tammi 1998
✮✮
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...