27. huhtikuuta 2017

Rosa Montero - La ridícula idea de no volver a verte


Kirjan pitkä nimi on suomeksi suunnilleen Miten naurettava onkaan ajatus etten sinua enää näe.  Kaksinkertainen Nobel-nainen (fysiikka 1903 ja kemia 1911) Marie Curie menetti äkillisesti syvästi rakastamansa puolisonsa Pierren, kun tämä kaatui ja jäi auton alle. Curie menetti puolison, lastensa isän ja ennen kaikkea työtoverin. Suuressa surussaan Curie kirjoitti päiväkirjaa tunnoistaan ja tuskastaan. Nämä muutamat sivut inspiroivat Monteroa, sillä hän oli itse myös hiljan menettänyt puolisonsa.

Kirjan keskiössä on Marie Curien (1867-1934) elämäkerta, mutta Montero puhuu laajemminkin naisen paineista machokulttuureissa, sekä ennen että nyt. Monteron käsittelemiä aiheita ovat mm. kunnianhimo, naisen syyllisyys,  miehen heikkous, velvollisuudentunto, vanhempien kunnioitus ja keveys. Kirjan lopussa nämä hauskasti hashtag-merkityt teemat on listattu kätevästi sivunumeroin.

Marie Curie oli aivan poikkeuksellinen nainen aikanaan, lähtöisin köyhästä perheestä ja Puolan juutalainen, mutta valokuvien ilmeestä näkyy hänen valtava päättäväisyytensä. Curie toimi kotiopettajattarena Puolassa ansaiten rahaa vanhemman siskonsa Bronian opintoihin Pariisissa. Hän pääsi sitten itsekin siskonsa auttamana Sorbonneen, jossa väitteli fysiikan tohtoriksi ensimmäisenä naisena.

Kun nämä kaksi #Outoa kohtasivat, se oli rakkautta ensi silmäyksellä: naimisiin mennessään Marie oli 27-vuotias, Pierre jo 35, ja edelleen vanhempiensa luona asuva. Parille syntyi kaksi tytärtä, äitinsä tapaan epänaisellinen ja huippuälykäs Irène, josta tuli myös nobelisti sekä kaunis Ève, joka on kirjoittant äitinsä elämäkerran Äitini Marie Curie.

Todellinen suru on sanaton. Jos voit puhua tuskastasi, olet onnellinen: se merkitsee sitä, että surusi ei ole niin valtava. Sillä kun tuska kaatuu päällesi pidäkkeettä, ensimmäinen asia jonka se riistää sinulta ovat #Sanat. x)

Montero peilaa sanottavaansa kiintoisasti Curien päiväkirjamerkintöihin. Niiden kirjemuodosta kuultaa musertava tuska. Kirjailija puhuu paljon siitä, miten monin tavoin suru ilmenee: kuin olisit tullut hulluksi, näet kuolleen läheisesi katuvilinässä, uskot hänen tulevan kotiin, kuulet jopa oven avautuvan ja sulkeutuvan. Hän puhuu myös siitä kun surun vähitellen hellittäessä joku aivan odottamaton pikkujuttu tuo sen taas mieleen, esim. valokuva paikasta jossa on yhdessä käyty.

Rakas Pierreni, herään nukuttuani hyvin, suhteellisen rauhallisena, tästä on tuskin varttiakaan ja katso, haluaisin taas ulvoa kuin villieläin.

Varsin rajua luettavaa oli Curien pariskunnan huoleton suhtautuminen radioaktiivisiin aineisiin. Laboratoriossa käytiin iltaisin ihastelemassa näytteitten lumoavaa vihertävää hehkua, pitipä Pierre povitaskussaankin jotain pikkupulloa, jonka hehkua esitteli illanvietoissa. Luultavasti heikkokuntoinen Pierre Curie olisi menehtynyt radioaktiivisuuden aiheuttamiin sairauksiin piankin ellei onnettomuutta olisi tapahtunut. Myöhemmin Marie Curie laati laboratorioonsa tiukat työsuojelumääräykset, joskaan ei  itse niitä noudattanut. Hän itse menehtyi  67-vuotiaana  aplastiseen anemiaan, jonka oli mitä ilmeisimmin aiheuttanut jatkuva altistuminen radioaktiivisille aineille.

Marie Curiesta jäi työlleen intohimoisesti omistautuneen naisen kuva, jonka totisen ja ilottoman pinnan alla sykkivät voimakkaat intohimon tunteet. Puolison kuoltua hän jäi yksin painiskelemaan miesvaltaiseen tiedemaailmaan, ja joutui myöhemmin Ranskassa suoranaisen ajojahdin kohteeksi rakastuttuaan naimisissa olevaan Paul Langeviniin Syntyi valtava skandaali ja polemiikkia lehdistössä. Kaikki olivat Langevinin hullun vaimon puolella, ja tytär Ève sanoo äitinsä elämäkerrassa näin:

... häntä haukuttiin toistuvasti venäläiseksi, saksalaiseksi, juutalaiseksi, puolalaiseksi; hän oli ulkomaalainen, tullut Pariisiin keplotellakseen itselleen korkean aseman häikäilemättömin keinoin. Mutta joka kerta kun Marie Curieta ylistettiin muissa maissa, hän muuttui hetkessä Ranskan lähettilääksi, rotumme nerouden puhtaaksi edustajaksi ja kansallisen ylpeyden aiheeksi.

Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja, joka valotti erinomaisesti Marie Curien elämää naisena tuon ajan tiedeyhteisössä. Läheisensä menettäneelle suosittaisin myös, vahinko vain ettei ole saatavissa kuin espanjaksi.

Kirjan on lukenut myös Margit
Frau, Signora & Bibi -haasteen viides.
x) Sitaatit ovat omia vapaita suomennoksiani.

Rosa Montero
La ridícula idea de no volver a verte
Seix Barral 2013
****
Kirjastosta

4 kommenttia:

  1. Kiva, että luit tämän ja pidit. Monterolta voitaisiin tosiaan suomentaa jotain, hän on kirjoittanut paljon muutakin kuin tämän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti hienosta kirjavinkistä sinulle Margit! Tosi huonosti näitä espanjalaisia käännetään englanniksikaan, tosin markkinoita taitaa riittää muissa esp. puhuvissa maissa...

      Poista
  2. Hei Riitta, nyt tulin ajan kanssa katsomaan blogiasi! Tarraan heti tähän kirjavinkkiin, Marie Curie on kiinnostava nainen! Ja vielä - hurja lukutahti sinulla! T: Hanna U, tavattiin muutama viikko sitten Vuosaaressa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Hanna kun löysit tiesi tänne! En ole Monterolta vielä muuta lukenut, mutta varmaan ajan kanssa.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.