veteen pudonneen kuun päälle ei pidä uida
Voi että! Auli Särkiön runokokoelmassa Vedenpeitto on maaginen imu. Säkeet kietovat lukijan unenomaiseen ja keveän kelluvaan tilaan, jossa soljuu ja hiukan kohisee; jossa arjen häly häipyy. Sopivasti suggestiivisella äänellä luettuna tämä olisi oivaa meditaatiorunoutta. Antauduin mielikuvieni vietäväksi ja pidin erityisesti Särkiön ihastuttavista sanoista ja runokuvista: sokeuden hyväys, nukahtamisen uneudessa, olennaisesta eviää kirkkauden musta pehmyt, korkeapaineella hymisee jäässä ilmestynyt sieluparvi...
Vesielementti on läsnä kautta kokoelman muodossa tai toisessa, aistittuna unennäössä tai alitajunnassa. Olin huomaavinani jotain ilmastonmuutoksen uhkakuvia: "nimetyt karit tornien huippuja" / "uida yli hukkuneiden asumusten / ja tuo tasainen kuplavana / , sielujen pakoreitti". Tämä hurja mielikuva syöpyi mieleeni jo vuosia sitten lukiessani Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa.
Typografia on kauniin eleetöntä. Säkeiden asettelua en pysty oikealla tavalla tekstissäni toistamaan, mutta muutama unenkeveä, valoisa ja mystinenkin tunnelma tammikuisen Runosunnuntain iloksi.
täällä läpikuultava sumu estää
vastauksia jotka kelluvat hieman
pinnan alapuolella
valveelle paluussa
ohi-
liukuvan
toisen todellisuuden
toisen todellisuuden
toinen kaistale
_______________
_______________
sitten ilma
pysähtyy aurinko
levittäydyn
kallion levyiseksi suudelmaksi
paksu pylväs valoa
vesi imaisee linnut
aaltoja, kiehkuroita
kiertyy kallion nurkkaan tajunnan riekaleita
jäljelle jäänyt täyttyy
tuuli pudottaa latvoista itsensä
_______________
_______________
mustien rantojen keskellä valo
imeytyi veteen
nukkuva järvi,
veden täyttämä painauma
kun istuu rannalla tarpeeksi pitkään
metsä katoaa
meriveteen on liuennut maailmoja.
_______________
_______________
Kansi Olli-Pekka Tennilä
Poesia 2019
Kirjastosta
________________
"Särkiön kolmas teos Vedenpeitto (Poesia, 2019) on tarkka ja vavahduttava kuvaus jostain kuvattavan rajoilta. Kokoelma luo veden ja unen tilan, johon aika ajoin syntyy häilyviä rakenteita ja hahmoja, jotka kerta toisensa jälkeen muistuttavat hetkellisyydestään. Syvyydessä saattaa odottaa tuntemattomia lajikumppaneita tai hukkuneita asumuksia, ja juuri siksi maailman valottomia kerroksia ei saa unohtaa.”
Riitta, kiitos tämän vuoden runosunnuntaiden aloituksesta! Sain taas mainion lukuvinkin.
VastaaPoistaKiitos Tuija & hyvää runovuotta 2020!
PoistaAjattelin kirjoittaa runoista tällaisia 'kevyempiä' postauksia, ettei runoista kirjoittamisen vaikeus nousisi esteeksi niiden esille tuomiselle.
Vaikuttava runo ja varmasti hyviä muutkin!
VastaaPoistaEn tiedä pidätkö enää varsinaista runosunnuntaita mutta tulin mukaan omalla runollani :)
Antoisaa lukuvuotta runoineen ja muine ihanine kirjoineen!