Suvi Ratinen - Omat huoneet

"Naisella on oltava oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa”, julisti Virginia Woolf (1882-1941) lähes sata vuotta sitten. Lisävarusteiksi hän esitti hyvää äänieristystä ja lukittavaa ovea. Miten nämä toiveet toteutuivat hänen aikalaisillaan kirjailijanaisilla Suomessa?  // Omat huoneet avaa ovia kulttuurikoteihin ja keuhkoparantoloihin, kesähuviloihin ja hotelleihin, vinttikamareihin ja vankiloihin. 

Suvi Ratisen tietokirja Omat huoneet on todella hieno ja kiinnostava! Ratinen ottaa loopin alle kymmenen suomalaista naiskirjailijaa, Woolfin aikalaista, ja tutkii heidän kirjailijankammioitaan - monesti vaatimattomia nurkkia jossain isonkin kulttuurikodin huoneessa. Samalla mukaan otetuista kirjailijanaisista piirtyy suppeat elämäkerrat, joiden erilaisuutta voi peilata keskenään. Listaan tähän naiset ja ne otsikot, joiden alla Ratinen heitä tarkastelee:

Aino Kallas (1878-1956) - Simpukankuori

Helmi Krohn (1871-1967) - Nurkka

Anni Swan (1875-1958) - Lumolinna

Maria Jotuni (1880-1943) - Vain tuoli ja pöytä

Elsa Heporauta (1883-1960) - Tungos

Hilja Haahti (1874-1966) - Kattona taivas

Maila Talvio (1871-1951) - Pyhäkkö

Hella Wuolijoki (1886-1954) - Pesä

L. Onerva (1882-1972) - Työmylly

Ain'Elisabet Pennanen (1881-1945) - Suuri huoneettomuus

Kaikki nämä kirjailijanaiset olivat minulle enemmän tai vähemmän tuttuja, mutta oli kiinnostavaa kurkistaa heidän elämänvaiheisiinsa ja koteihinsa elämän varrella. Kirjassa on myös runsaasti mustavalkoisia valokuvia, jotka avaavat 1900-luvun alkuvuosikymmenten sisustusajattelua. Monet näistä kirjailijanaisista olivat myös perheenäitejä, joiden kotityötaakkaa helpottivat apulaiset. Useimmiten he kirjoittivat kotonaan. Miten keskittyä luovaan työhön lapsiperhearjen ja hälinän keskellä? Monella oli avioliiton ja puolison aseman myötä isot kulttuurikodit, mutta aikakauden asenteista puhuu se, että heidän puolisoillaan oli kunnon työhuoneet ja komeat kirjoituspöydät, mutta heidän ammattimaisesti kirjoittavilla ja kirjailijana menestyneillä vaimoillaan ei.

Kirjassa piirtyy hienosti myös kasvava ja kehittyvä Helsinki. Kiinnostavaa oli se, että Kaivopuistossa sijaitsevassa linnamaisessa Merilinnassa oli paitsi Helmi Krohnin ja Hella Wuolijoen upeat kodit, myös jossain vaiheessa L. Onervan vuokrahuone. Ajoin katsomaan Merilinnaa Kaivopuistoon kuvatakseni sen, mutta julkisivuremontin vuoksi talo oli tiukasti paketissa. Mutta onhan se komea ilmestys tänäänkin! Rakennuksessa toimi aikanaan Hoito- ja toipilaskoti Säde, jonka huoneissa asuivat mm. Aino Kallas ja L. Onerva.  

Parasta taisi kuitenkin olla maisema: näkymä avautui suoraan merelle, joka muuttoviikkoina”kimalteli syksyn kirkkautta”. Ikkunasta näki Tukholman vuorolaivan lähtevän - ja ulapalle, jonka takana häämötti Viro, toinen rakastettu ja ristiriitainen kotimaa, nyt saavuttamattomissa rautaesiripun takana. 

1900-luvun alkuvuosikymmeninä uusi kaupunginosa Töölö nousi keskiluokkaisen sivistyneistön asuinalueeksi. Temppeliaukion kattojen yllä asuivat mm. Elsa Heporauta ja Hilja Haahti sekä Cygnaeuksenkadun arvohuoneistossa, kaiken rojun keskellä askeettisessa palvelijanhuoneessa villasukissaan kirjoittava Maria Jotuni.

Cygnaeuksenkadun kodissa funkis ei ollut muodissa. Jäsentynyt selkeys ei pätenyt siellä periaatteena, päinvastoin! Kaikkea oli paljon, kerroksittain ja ryppäittäin ja kasoissa: mahonkisia ja tammisia kalustoja, talonpoikaisia arkkuja, kaappikelloja, patsaita, lasimaalauksia, pieniä pronssi- ja marmoriveistoksia, renessanssiajan tauluja, itämaisia rukousmattoja, venäläisiä ikoneita, persialaisia kynttilänjalkoja.

Poliittisista näkemyksistään tunsin tietysti aiemmin jo Maila Talvion ja Hella Wuolijoen ja onkin jännittävää ajatella, että Talvio piti 1900-luvun alussa salonkiaan Villa Kivessä! Koskettavin kohtalo oli ehkä L. Onervalla, joka joutui vuosiksi Nikkilän mielisairaalaan ja surullista oli myös se, että virolaisena Aino Kallas joutui elämään vuosia maanpaossa Tukholmassa peläten palautusta Neuvostoliittoon kylmän sodan vuosina.

Maila Talvion muistomerkki Itämeren tytär, 1971, Laila Pullinen.

Veistos on nimetty Talvion Helsingin vaiheita kuvaavan historiallisen romaanin mukaan. 

Muistomerkki pystytettiin paikalle, jossa aikoinaan sijaitsi professori J.J.Mikkolan 

ja Maila Talvion yhteinen kulttuurikoti.

Omat huoneet oli minulle huippukiinnostavaa kuunneltavaa, luettavaa ja katseltavaa. Oli jännittävää tutkia Virginia Woolfin suomalaisia aikalaisia, heidän elämäänsä ja kirjoittamisen olosuhteitaan. Kirjan loppusanoissa Ratinen sanoo, että kirjailijanaisten elämäkertojen ja kirjoituspaikkojen ohella häntä kiinnostivat aikakausi, 1900-luvun alun elämäntavat ja tavat jakaa tiloja. Monet näistä naisista saivat omat huoneet vasta tunnustettuina kirjailijoina, keski-ikäisinä. Voidaankin kysyä, mitä he olisivat saaneet aikaan jos heidän työolosuhteensa olisivat olleet paremmat. Näiden kirjailijanaisten elämät, kohtalot ja tuotanto kiinnostivat niinkin paljon, että ajattelin lukea heiltä jotain kirjabloggareiden tammikuun klassikkohaasteeseen. Suositan kirjaa lämpimästi!

Suvi Ratinen - Omat huoneet

Kansi Emmi Kyytsönen
Tammi 2021
Äänikirjan lukija Annamaija Nikander
____________________

Tietokirjan kymmenen päähenkilöä edustavat sukupolvea, jonka myötä naisten ammattimainen kirjoittaminen vakiintui Suomessa. Heidän huoneistaan avautuu ikkunoita koko aikakauteen, sen ihanteisiin ja ilmiöihin sisustusideoista ulkopolitiikkaan – ja ennen kaikkea sen eri sukupuolille tarjoamiin ja mahdollistamiin olosuhteisiin.

Suvi Ratinen (s. 1977) on Helsingissä asuva kirjailija ja filosofian maisteri, joka opiskeli Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta ja sukupuolentutkimusta. Hän työskenteli pitkään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa, missä vanhojen kirjeiden ja valokuvien äärellä heräsi kiinnostus kirjailijoiden koteihin ja työtiloihin.