Ilpo Tiihonen - Kesäillan kevyt käsitteellisyys

Hyvää Kalevalan päivää!

Meidän on kiittäminen Mikael Agricolaa, Elias Lönnrotia ja Aleksis Kiveä ihanan suomen kielemme perustasta. Myös kaikkia niitä heidän jälkeensä tulleita lukemattomia kirjailijoita, runoilijoita ja muita henkilöitä, jotka ovat edesauttaneet kielemme kehitystä menneinä vuosikymmeninä ja tänä päivänä. Kieli ei ole staattinen, vaan se elää ja muuntuu. Rakenteensa vuoksi suomen kieli muuntautuu moneen tyylilajiin - sekä kuvaamaan nostalgisia menneitä aikoja että modernia nykypäivää. Valitsin kuvakertomukseni nostalgian esimerkiksi tämän Ilpo Tiihosen ihanan runon:

Kesäillan kevyt käsitteellisyys

Oi kesäiltaa, sen illallisuutta

oi sen ihmeiden ilmeistä sillallisuutta

kun yöhön yhtyy sen laineettomuus

ja ryhtyy ihmiseen paineettomuus

Oi lehmisyyttä ja ihmisyyttä,

oi värjyvän väreilevyyttä,

viatonten vaarattomuutta

ja laajuuden levollisuutta –

uikun poikasta, viittä kuutta

ja syvää vettä, sylillisyyttä.

Oi peilitaivaamme sinisen siirtyvyys

ja kuusten latvallisuus, pyhä piirtyvyys,

ja mustan laulajan huiluilevuus.

Sisäkkäisyys, muiluilevuus!

Ja oi joutilaan joutavaa joutavaisuutta

ja oi soutajan sukkulaa soutavaisuutta

lomamatkalla määrättömyyteen

ja oi rannalla onkijan pyyteettömyys,

solvaukseton syyteettömyys,

kun pää on päätynyt jäärättömyyteen.

Suven suuruus, suvi suvi, sen kaikuilevuutta,

saunasauhujen haikuilevuutta, lip lap

laiturillisuus lip, lap kiikuttavuus

ja ihon alaston liikuttavuus

ja korkea kaikujen lokillisuus

ja pihapiirien kokillisuus.

Oi salmisuus, ulappuus, virrallisuus

Oi höyhenenkeveä irrallisuus

ja maan seisminen staatillisuus

ja kesätyvenen paatillisuus.

Oi lehmisyys, ihmisyys, levollisuus,

oi suomenhevosten suopea hevollisuus,

ketunpoikien raikuli revollisuus,

pyiden pyisyys ja kyiden kyisyys,

oi vielä kaukana syys, tyly yisyys!

Oi mikroskooppinen multava matous,

voikukkien aurinkosatous,

pientarillinen heinyys, sen huojahtavuus

ja juolaheinien mieleenjuolahtavuus

ja suolaheinien suloinen suolaisuus!

Oi kaikki rakkaiden kielellä kuolaisuus

kuin lemmenvuokkojen tuoksujen vuolaisuus

ja mesiheinien huumaava kiimallisuus

Ja huulikukkasten melkeinpä liimallisuus

niin, ja onnen laidalla ohdakkeisuus.

Vaan kohta kohdalta kaikkeuden kohdakkeisuus

ja viite viitteeltä vihreä viitteellisyys

soi ihmislaulujen liitteellisyys!

Oi kaikki lehmisyys, ihmisyys, leijallisuus

ja pilvikorkeus, korkeuden laulullisuus

kuin taivashuoneemme huoneentaulullisuus,

oi kesän heijallerii, kaikki heijallisuus!

Satu Grünthalin toimittamassa teoksessa Säkeilyvaara Tiihonen itse ruotii tätä runoaan pienoisesseessään Taiteellista toistoa vai jankutusta. Muutama poiminta:

Yrittäessään asemoida runoa "Kesäillan kevyt käsiteellisyys" lyriikan kenttään joutuu hyvin kummallisille katvealueille. Kyseessä näyttää olevan jonkinlainen pidäkkeettömän verbaalisen suoltamisen kyllästämä kesämökkiläispastoraali, jossa onkimadot ja lenkkimakkara pyrkivät olemaan korkean ja pyhän kaikupohjana. 

Saamme seurata yksitoikkoista maisemajatkumoa, silmillemme paiskataan löysä sakkauma keinotekoista käsitekeitosta ja jopa viisitavuiset riimisanat (kaikkien runousoppien vastaista!) vievät tekstin halpojen sanaleikkien oluenhuuruiseen toismaailmaan jossa viihtyvät vain humalaiset poisleukailijat.

Jos kohta jo aihepiirin valinta on nykyrunomme kontekstissa liki banaali, voi myös ihmetellä runoilijan kyvyttömyyttä päästää irti toistosta, jonka aiheuttama runon funderatiivinen coitus interruptus alkaa jo ensiriveiltä. Verrattaessa ko. runoamme vaikkapa kauppalappuun voi jälkimmäisen vähemmän toistavana ja aineksiltaan solidimpana hyvinkin lukea jo kirjallisuudeksi.

Että näin!
Minusta runo on ihana - se soi kuin tanssi.

Satu Grünthal

Säkeilyvaara, runouden käyttöopas

Wsoy 2016
*****

Kirjastosta

Ilpo Tiihosen runo Kesäillan kevyt käsitteellisyys
on julkaistu alunperin kokoelmassa:

Eros

Wsoy 2002

III laulu: Suvisimfonia, omistettu Joel Lehtoselle.