Helen Rappaport - Pietari 1917

Sata vuotta sitten Venäjän keisarikunnan pääkaupunki Pietari todisti Romanovien 300-vuotisen valtakauden loppua. Kaupungissa vallitsi kaaos ja sekasorto - ja nälkä. Venäjä oli mukana I maailmansodassa ympärysvaltojen liittoutumassa, sotamenestys oli surkea ja miljoonia sotilaita oli jo kaatunut. Ruokahuolto ei pelannut ja Pietarissa oli huippukylmän vuoden 1917 alkaessa 2 miljoonaa nälkäistä suuta. Kun venäläiset joukot perääntyivät Saksan rynnistäessä itäänpäin, pakolaisten virta oli loputon. Rappaportin mukaan heinäkuussa kaupungissa oli väkeä jo liki 3 miljoonaa.

Eriarvoisuus ylellisyydessä elävän aristokratian ja rahvaan välillä oli huikea. Etuoikeutettu luokka nautti kaviaaria ja shampanjaa kristallikruunujen loisteessa, rahvas värjötteli yli -20 C pakkasissa loputtomissa leipäjonoissa. Sensuuri oli tiukka ja tsaarin vankilat pullistelivat rikoksentekijöiden ohella mielipidevankeja, joskin osa vasemmistolaisista, mm. Lenin ja Trotski, elivät maanpaossa. Viha ja tyytymättömyys tsaari Nikolai II:een roihahti hyisessä ja nälkäisessä kaupungissa. Kuohuntaa lisäsi vielä keisarinna Alexandran sotkeutuminen valtion asioihin ja veljeily Rasputinin kanssa, josta tosin päästiin murhalla eroon joulukuussa 1916.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa loistelias Pietari oli yksi Euroopan kansainvälisimpiä ja kulturelleimpia kaupunkeja. Neva-joen varren klassiset palatsit ja ylväät kirkot kuvastivat imperiumin suuruutta, Mariinski-teatterin (tuolloin Keisarillinen Marian teatteri) katsomot täyttyivät aristokratian kermasta ilta illan perään,  lumouduttiin huippubaletista ja oopperoista, Saljapinin karismaattisesta bassosta. Kaupungin eliittiin kuului myös useampi tuhat ulkomaista ekspatriaattia.  Pietarissa toimi suuria brittiyrityksiä ja sieltä löytyivät myös Englannin, Yhdysvaltojen ja Ranskan suurlähetystöt ja ulkomaiset pankit. Kaupungin hotelleissa piti majaa myös runsaslukuinen journalistien ja sairaanhoitajien joukko. 

Mariinski-teatteri vihittiin käyttöön 1860 ja se toimii nykyäänkin. Johtaja Valeri Gergijev.

Kaupungissa vallitsi petollinen rauhallisuuden tuntu. Pietari oli autio, synkkä ja lähes valoton. Poliisipartiot olivat edelleen liikkeellä ja vartioivat Nevskin risteyksiin rakennettuja katusulkuja. Siellä täällä näkyi lumessa partioivia kasakkaryhmiä, joita ympäröi hevosista haihtuva vaalea huuru. Kaupunki muistutti suurta sotilasleiriä.

Rappaportin kirja on kiehtova, värikäs ja yksityiskohtainen kuvaus tuosta melskeisestä ja maailmanhistoriaa muuttaneesta vuodesta. Pietari 1917 kertoo runsain sitaatein näiden brittien ja amerikkalaisten silminnäkijäkokemuksia aitiopaikalta, kun massat vyöryivät kaduille, luodit viuhuivat ja kun tappaminen, väkivalta ja anarkia saivat vallan. Lähdeluettelo on vaikuttava ja kirjassa vilisee paljon oikeita historian henkilöitä. Heitä ovat mm. nämä kolme suurlähettilästä: Brittien Sir George Buchanan perheineen, Yhdysvaltojen Francis ja Ranskan Paléologue.

Oma huomioni kiinnittyi tähän kanadalaissyntyiseen naisreportteriin, Florence Harperiin, joka uhkarohkeastikin väijyi uutisia öitä myöten vaarallisilla kaduilla valokuvaajansa Donald Thompsonin kanssa. Thompsonin valokuvia on julkaistu kirjana, joita voi vilkaista täällä. Rappaport kertoo lukemattomista järkyttävistä tapahtumista ja vie lukijan niiden keskelle todistamaan mm. miten hotelli Astorian ikkunat räjähtivät sirpaleiksi ja miten siellä piileskelleet upseerit vietiin teloitettaviksi; miten Nikolai II:n työhuone ja keisarivallan kaksipäiset kotkat ym. tunnusmerkit revittiin alas; miten koko keisarillisen kadettikoulun nuori oppilaskunta surmattiin. Huumoriosastoa edustaa luku, jossa massojen riehaantumista alkoholista yritettiin estää Pietarin viinikellareiden kallisarvoisten viini- ja samppanjapullojen rikkomisella ja sisällön kaatamisella maahan. Oli talvi ja lumi värjäytyi viinistä, jota 'janoiset' sotilaat kauhoivat ahneesti suuhunsa.

Naisasialiikkeeseen erikoistunut Rappaport marssittaa Pietariin myös kuuluisan brittiläisen sufragetin Emmeline Pankhurstin, tuolloin jo kuusikymppisen heiveröisen naisen. Pankhurst taisteli aggressiivisesti vuonna 1903 perustamansa järjestön Women's Social and Political Union (WSPU)   avulla naisten äänioikeuden puolesta. Unelma venäläisten naisten liittymisestä sufragettiliikkeeseen ei kuitenkaan ottanut tulta. Rappaport kertoo myös venäläisestä Maria Botškarjovasta, jonka perustama Naisten kuolemanpataljoona toimi kuulemma esikuvana Suomen sisällissodan naiskaarteille.

Joinakin päivinä ja iltoina Nevskillä on kymmenen tai kakskymmentä tuhatta marssijaa joilla on mustat liput ja banderollit joissa lukee että ne aikoo tappaa kaikki amerikkalaiset ja rikkaat ihmiset - se tarkoittaa, että minut myös, ja kaikki joilla on valkoinen paita. Sanon pomolle, että ne tulee ja tappaa meidät. Siihen pomo sanoo, hyvä on, oletko valmis. Minä sanon että täysin valmis. Sitten hän käskee minun ladata pistoolin ja katsoa että se on kunnossa. Hän sanoo, että listii kaks tai kolme ennen kuin lähtö tulee.
- Yhdysvaltain suurlähettilään Francisin afroamerikkalainen autonkuljettaja Phil

Vuosi 1917 Pietarissa oli rajua liikehdintää ja veristä mellakointia alusta loppuun. Helmikuun vallankumouksen sekasorto johti Nikolai II:n luopumiseen vallasta ja väliaikaisen Kerenskin hallituksen perustamiseen. Tavallisille asukkaille seurasi hetken hengähdystauko, mutta kun Lenin palasi kesällä maanpaosta Sveitsistä, bolsevikkien agitaatio kiihtyi. Tilanne oli räjähdysherkkä ja pelottava, kaupungin yllä leijui pahaenteinen ja odottava tunnelma. Ex tsaari Nikolai II oli perheineen kyyditetty Tsarskoje Selosta Siperiaan odottamaan kohtaloaan. Sodanvastaisuus lisääntyi ja tulevalle talvelle pelättiin nälänhätää. Lokakuun vallankumouksen jälkeen ulkomaiset suurlähetystöt valmistelivat kansalaistensa evakuointia, sillä diplomaattinen koskemattomuus ei enää taannut turvallisuutta. Venäjän aristokratia yritti muuttaa rahaksi omaisuuttaan, sillä heitä odotti emigranttitulevaisuus.

Rappaportin kirja imaisee lukijan tuon nälkäänäkevän ja sekasortoisen kaupungin kaduille, silmittömän väkivallan keskelle. Kiehtova ja tarkka historiankuvaus vallankumouksen vaiheittaisesta etenemisestä Leninin proletariaatin diktatuuriin ja Neuvostoliiton syntyyn. Pietarin vuoden 1917 tapahtumat sivuavat omankin maamme historiaa: Suomen suuriruhtinaskunta julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917 ja kohta luokkataistelu ja veljessota riehuivat meilläkin.

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi

Helen Rappaport

Caught in the Revolution. Petrograd 1917, 2016

Pietari 1917, Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä
Suomentanut Sirpa Saari

Minerva 2017

*****

Kirjastosta

Vuonna 1947 syntynyt Rappaport on erikoistunut Viktoriaaniseen aikaan ja Venäjään. Tämän kirjan lisäksi hän on julkaissut pari teosta Romanoveista, mutta myös Leninistä ja Stalinista. Hän on perehtynyt myös naisasialiikkeen historiaan. 
Varasin suomennetun Jekaterinburg : Romanovien viimeiset päivät.