Olli Sarpo - Sisäolennoista

Ihmisellä, joka katuu eilistä ja pelkää huomista, on paha olo.

Kirjailija Olli Sarpo sanoo, että tämän lyhytproosakokoelman nimi Sisäolennoista on kunnianosoitus suomen kielen kieliopille. Aiemmin hän on julkaissut vastaavan tyyppisen kokoelman Olemisen tapaluokkia (Reuna 2018), jota en ole lukenut. Ehkä tässä on kehittymässä useampiosainen sarja kielemme kunniaksi. Sisäolentojen ohella meillä on myös sisäerontoja ja sisätulentoja; myös ulko-olentoja, ulkotulentoja ja ulkoerontoja. Ilmaisuvoimaa näissä vanhoissa sijamuotojen nimissä on! Klik!

Kokoelmassa on yli viisikymmentä lyhyttä tekstiä, pituudeltaan pääosin sivun, pari. Tekstit on jaoteltu neljän idyllisen otsakkeen alle: Iltarusko, Pilvipouta, Kesäheinä ja Aamukaste. Sitten on vielä Finaali, joka kirjoittajan vasenkätisyydestä johtuen on alussa eikä totutusti lopussa: Me vasenkätiset katselemme elämää ikään kuin peilikuvana. Lukijalle matkaevääksi Sarpo antaa vinkin lukea tarinan silloin, toisen tällöin. Tämä onkin hyvä neuvo, sillä nopeat siirtymät varsin erilaisista tunnelmista toiseen voisivat käydä raskaiksi. Kirjailija sanoo tutkivansa tarinoissa ajan, paikan ja ihmisen välistä kolmiodraamaa: jokainen meistä on aina jossain paikassa jollain määrätyllä hetkellä.

Tänään on huomisen eilinen tai eilisen huominen.

Lukiessa etsiskelin yhteistä nimittäjää näille lyhyille tarinoille. En tiedä onko sellaista, mutta jokaisessa tarinassa on joku elävä olento, ihminen, eläin tai hyönteinen, tai elollisesti käsitelty esine tai asia. Lisäksi tarinoille on yhteistä yllätyksellisyys tai absurdi, joskus groteskikin, käänne haikujen tyyliin. Tunnelma on väliin rauhallinen, väliin tarjolla on suurta draamaa. Jotkut tarinat tuntuvat kertovan kirjailijan omista lapsuudenkokemuksista ja kirjailijan taipaleesta. Välähdyksiä rakkaudesta on useita. Kerron nyt henkilökohtaisiin mieltymyksiini nojaten enemmän muutamasta tarinasta.

Matrikkelihenkilön rakkaus -teksti on vallan mainio. Kertoja on vetäissyt ylleen kiiltävän, lakanpunaisen takin ja rakastuu sielunsa syvimpiä sopukoita myöten tuntemattomaan kaunottareen:  En välittänyt hämärästä, en viilenevästä illasta enkä yökasteesta. Tuijotin yhä ikkunan takana näyttäytyvää viettelijätärtäni. // Sydämessäni tiesin, että juuri tämän kesäyön hämärässä tapahtuu jotain uskomatonta, kaunista ja unohtumatonta. Enempiä vinkkejä en teille tämän punatakkisen herran polttavasta rakkaudesta annakaan. Hänelle tuon rakkaudenhetken kokemus oli niin valtava, että vielä vanhanakin, takin jo haalistuttua, unelma rakastetusta väikkyy mielessä. No olkoon! Punatakkisen herran sydämen valittu oli huumaavaa parfyymiaan leyhyttelevä neiti Selenicereus grandiflorus.

Minua ilahduttaa, että Sarpolle syreenin tuoksu on merkityksellinen - onhan se yksi alkukesän nostalgisimmista ja ihanimmista tuoksuista. Jussi Karjalaisen kansikuva on saanut aiheensa tarinasta Mustaselja. Tarina kertoo kauniisti ja hienovaraisesti nuoren tytön, lähes lapsen vielä, heräävistä eroottisista aistimuksista: Varoen, tuskin koskien käsi liikkui alaspäin, häpyni yli. Hennosti, hauraana kuin perhosen siipi. Suoremmin kertoo elämästään ja arkaluonteisesta työstään nainen tarinassa Sumalee- ja kysyy: Lunkataanko nyt?

Kaikki menneiden vuosikymmenten opettajat eivät läpäisisi nykyajan soveltuvuustestejä. Tällaisen ilkeän ja lasta mitätöivän opettajan hampaisiin joudutaan tarinassa Sininen poika: Yrittämättäkään hillitä itseään opettaja riuhtaisee pojan ylös pulpetista, sieppaa siveltimen tämän kädestä ja laveeraa lennokkain vedoin pojan kasvot sinisellä vesivärillä. Voitonriemuinen virne suupielissään opettaja tönii pojan kateederille luokan eteen. Ja määrää pojan seisomaan hievahtamatta siinä lopputunnin.

Sarpon elämänmakuisissa tarinoissa elämä tarjoaa ihmisille sekä kauniita että karuja hetkiä. On iloa ja rakkautta, mutta myös lohdutonta yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Jonkun ainoa 'ystävä' on Neiti Aika, toinen pitää yllä menestyvää ja seurallista imagoaan, vaikka ei oikeastaan ole yhtään läheistä. Sarpon tarinat esittelevät siis laajan kirjon tuokiokuvia elämästämme. Ihailin aiheiden runsautta, kirjailijan mielikuvitusta ja kykyä ilmaista näin paljon näin tiiviissä teksteissä. Minä pidin näistä ja suositan lämpimästi. Mutta muista, lue vain pari tarinaa kerrallaan. Jokainen tarina ansaitsee riittävän huomion ja näin vältyt rikkonaiselta ja hajanaiselta tunteelta, jollaisen näinkin erilaiset, lyhyet tarinat voivat mielessä herättää.

Olli Sarpo - Sisäolennoista

Kansi Jussi Karjalainen

Reuna 2020

Kustantajalta

________________

Olli Sarpo hallitsee mediapiiloutumisen. Muutama osuma tulee Uudenmaan kirjoittajiin ja myös kirjailijan Facebook-sivu löytyi.


"Yksiselitteiset vastaukset kysymyksiin kuka, kenen, missä, mistä, mihin, miten tai millä antaa äidinkielemme kielioppi, joka on sijamuotoineen kaunis tarina jo itsessään."

"Juureni taitavat olla joen jäällä. Minusta västäräkki on mukava lintu. Olen taipuvainen ajattelemaan niin että tyhjäntoimittaja on arvonimi, joka pitää ansaita. Noine eväineni kirjoitan maailmaa omalta osaltani näkyväksi. Lähimmäisiä ilahduttaakseni.”