Tommi Kinnusen uutuusteos Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani alkaa dramaattisissa tunnelmissa Narvikissa keväällä 1945. Hitler on häviämässä sodan ja Saksa vetää joukkojaan kiireellä pois Norjasta, kuten vuotta aiemmin Suomesta. Pohjois-Suomessa oli aseveliaikaan 200.000 saksalaista sotilasta, Norjassa tuplamäärä. Saksan armeijan palveluksessa oli tuhansia naisia ja moni nainen löysi oman rakkaan Fritzinsä tai Helmutinsa, jonka kanssa kaavaili yhteistä tulevaisuutta sodan jälkeen. Mutta nyt viimeiset laivat ovat lähdössä Narvikista ja naiset anelevat, että pääsisivät mukaan, vaikka tietävätkin merimatkan vaaroista ja Itämeren miinoista. Vain jokunen raskaana oleva kelpuutetaan, muut joutuvat norjalaisten vankileirille, jossa on sekä norjalaisia että suomalaisia 'sakemannien huoria'. Kohtelu on tylyä: naiset häpäistään ajamalla heidät klanipäiksi.
Osalle suomalaisia naisia aukeaa yllättäen tilaisuus päästä kotimaahan ohi Hangon kotiuttamisleirin, sillä heitä kuljettaneen kuorma-auton kuljettaja päästää naiset menemään. Isommasta naisjoukosta valikoituu viisi naista, joiden satojen kilometrien pituista ja epäinhimillisen raskasta taivalta Tromssasta Rovaniemelle ja vielä eteenpäin romaani kuvaa. Naiset olivat lähteneet saksalaisten matkaan syksyn -44 kaaoksessa, kuka mistäkin syystä. Vanha Aili ei sairaanhoitajana halunnut hylätä potilaitaan ja alle parikymppinen Katri lähti työn perässä, sillä saksalaiset maksoivat hyvin. Kieltenopettaja Siiri toimi tulkkina ja huonomaineinen Veera lähti sinne missä työt olivat, jättäen pienen poikansa muiden hoitoon. Kaikkien naisten aikaisempi elämä valottuu romaanin edetessä, eniten kanttorinrouva Irenen.
Irenen avioliitto on kylmä, iloton ja onneton. Puoliso Kaarlo on muuttunut iloisesta urkuriopiskelijasta jäyhäksi ja uskon asioissa ankaraksi. Parin ottopoika Henrik ei kestänyt kiihkouskovaista isäänsä, muutti muualle ja kaatui myöhemmin rintamalla. "Elämä vain vaimeni", sanoo Irene ja hyppäsi syyskuun -44 Lapin evakuointitungoksessa tuosta vain kosketuksen kaipuussaan Klausin syliin. Mutta laiva vei Klausinkin vaimon luo Saksaan ja kanttorinrouva päätyi vankileirille.
Tarkistin netistä, että Tromssasta on Rovaniemelle lähes 600 kilometriä ja naisten taival kestää viikkokausia autioiden tunturien halki ja pitkin miinoitettuja teitä. On kylmää ja märkää, ja nälkä. Matkahan on inhimillisesti katsoen aivan toivoton, mutta näillä naisilla ei ollut vaihtoehtoja. He hitsautuvat yhteen matkan aikana ja tukevat sitä joka ei enää tunnu jaksavan. Mutta jokainen tietää, että tämän taipaleen jälkeen toista ei enää tunneta. Joukko harvenee vähitellen, ja samasta kylästä kotoisin olevat, yleinen nainen Veera ja kanttorinrouva Irene, eroavat vasta Veeran polttamatta jääneen mökin pihalla.
Tämä on hurja matka täynnä fyysisiä vaaroja ja vastuksia, mutta eniten naisia kärventävät häpeä, syyllisyys ja pelko. Matkalla he saavat esimakua siitä, mikä sakemannien huorien kohtalo on. Kinnunen osaa asettautua ihailtavalla tavalla näiden naisten nahkoihin ja tunteisiin. Pitkä vaellus läpi poltetun Lapin kaappaa lukijan mukaan naisten tuskien taipaleelle. He ovat kuolemanväsyneitä, langanlaihoiksi hiutuneita ja kävelleet kengänpohjansa läpikuultaviksi. Heitä painaa syyllisyys osallisuudesta ympärillä vyöryvään tuhoon, auttoivathan he työllään osaltaan Saksan armeijan toimintaa. Mutta lopulta pelko ja häpeäkin väistyvät, sillä mikään ei tunnu enää miltään. He ovat eri ihmisiä kuin ne jotka vain vuosi sitten lähtivät Norjaan. Veeran mainehan oli jo mikä oli, ja Irenekin ymmärtää, että hänestä ei enää ole kanttorinrouvana eläjäksi ja tekee oman ratkaisunsa.
Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani on idealtaan oivaltava ja kerronnaltaan ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista. Kohtaukset piirtyivät eteeni elävinä ja todentuntuisina, kuin olisin elokuvaa katsellut. Krista Kososen ääni istui hyvin tarinaan ja kuulosti siltä kuin lukijakin olisi paikoin hengästynyt liikutuksesta. Saksalaisten sotilaiden kanssa seurustelleiden naisten asemaa ja heidän sodanjälkeisiä kohtaloitaan valottaa hienosti myös Anu Heiskasen väitöskirjaan pohjautuva tietokirja Salateitse Saksaan.
Tämä on hurja matka täynnä fyysisiä vaaroja ja vastuksia, mutta eniten naisia kärventävät häpeä, syyllisyys ja pelko. Matkalla he saavat esimakua siitä, mikä sakemannien huorien kohtalo on. Kinnunen osaa asettautua ihailtavalla tavalla näiden naisten nahkoihin ja tunteisiin. Pitkä vaellus läpi poltetun Lapin kaappaa lukijan mukaan naisten tuskien taipaleelle. He ovat kuolemanväsyneitä, langanlaihoiksi hiutuneita ja kävelleet kengänpohjansa läpikuultaviksi. Heitä painaa syyllisyys osallisuudesta ympärillä vyöryvään tuhoon, auttoivathan he työllään osaltaan Saksan armeijan toimintaa. Mutta lopulta pelko ja häpeäkin väistyvät, sillä mikään ei tunnu enää miltään. He ovat eri ihmisiä kuin ne jotka vain vuosi sitten lähtivät Norjaan. Veeran mainehan oli jo mikä oli, ja Irenekin ymmärtää, että hänestä ei enää ole kanttorinrouvana eläjäksi ja tekee oman ratkaisunsa.
Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani on idealtaan oivaltava ja kerronnaltaan ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista. Kohtaukset piirtyivät eteeni elävinä ja todentuntuisina, kuin olisin elokuvaa katsellut. Krista Kososen ääni istui hyvin tarinaan ja kuulosti siltä kuin lukijakin olisi paikoin hengästynyt liikutuksesta. Saksalaisten sotilaiden kanssa seurustelleiden naisten asemaa ja heidän sodanjälkeisiä kohtaloitaan valottaa hienosti myös Anu Heiskasen väitöskirjaan pohjautuva tietokirja Salateitse Saksaan.
Finlandia-ehdokas & Runeberg-palkintoehdokas 2021. Onnea!
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Krista Kosonen
_______________
Tommi Kinnunen (s. 1973) on taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.
Kinnusen uusin kirja nousi kyllä hänen parhaimmakseen. Upea teos valottaa naisten kohtaloa toisen maailmansodan aikana. Se syyllisyystaakka kohdistettiin näihin rakastuneisiin tai saksalaisille työtä tehneisiin naisiin. Ei miehiin. Luen tällä hetkellä hienoa Petra Rautiaisen Tuhkaan piirretty maa teosta, jossa näkökulma on miehissä, jotka tekivät yhteistyötä saksalaisten kanssa. Tommi Kinnusella on taito koskettaa ja luoda hienoja kohtauksia. Hieno kirja.
VastaaPoistaTodella upea teos, näiden naisten kohtalot liikuttivat. Enpä oikein kehtaa sanoa, mutta tämä on ensimmäinen Kinnuselta lukemani. Parempi myöhään kuin milloinkaan!
Poista