31. lokakuuta 2022

Jenni Räinä - Suo muistaa


Suo muistaa on palkittuna tietokirjailijana tunnetun Jenni Räinän esikoisromaani, joka kertoo utopistisesta ekoyhteisöstä pohjoisen aapasuon laidalla. Räinän palkituista tietokirjoista - Metsä meidän jälkeemme, Reunalla ja Kulkijat - olen lukenut vain jälkimmäisen ja pidin siitä erittäin paljon.

Erilaisen uran kuin bisnesmaailmassa menestynyt isänsä valinnut Juho ostaa perintörahoillaan suon laidalla sijaitsevan vanhan kansakoulun ja perustaa sinne samanhenkisten ihmisten kanssa ekoyhteisön. Tarkoitus on elää omavaraisesti, ennallistaa alueen soita ja auttaa luonnon monimuotoisuuden paluuta. Aloitetaan innostuneina ja suurin toivein, mutta työ on raskasta ja turhauttavaa, rahaa kuluu. Vähitellen ristiriidat ja rahahuolet kärjistyvät yhteisössä. Samanaikaisesti kylään saapuu maailmalla menestynyt luontokuvaaja Hellä tyhjentämään vastikään kuolleen vaarinsa taloa. Hellä jää kylään pitkäksi aikaa ja tutustuu ekoyhteisöön.

Kirjan parasta antia oli tieto soista ja niiden ennallistamishankkeista, joista voi lukea vaikka tästä Ylen jutusta. Muuten juoni ei oikein vetänyt odottamallani tavalla. Vastaavanlaisista utopiayhteisöistä olen lukenut ennenkin, ja useimmat niistä ovat romahtaneet omaan idealistisuuteensa. Tässäkin tarinassa rahat loppuvat, takapakkia tulee eikä Juho kestä kritiikkiä. Hän loukkaantuu verisesti, kun yhteisöön saapunut pätevä ja toimelias nuori nainen ottaa ohjat käsiinsä ja varastaa hänen unelmansa.

Jenni Räinä - Kulkijat ****


Jenni Räinä - Suo muistaa
Gummerus 2022
Äänikirjan lukijat Ville-Veikko Niemelä, Anna Paavilainen
___________________

Jenni Räinä (s. 1980) on tietokirjailija ja toimittaja. Hän kuuluu tekijänelikkoon, jonka teos Metsä meidän jälkeemme voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2019. Räinän ja valokuvaaja Vesa Rannan teos Reunalla (2017) sai Botnia-kirjallisuuspalkinnon, oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana ja ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon vuoden kirja -kategoriassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.