Colson Whitehead - Maanalainen rautatie

Orjuuden tilikirjat olivat täynnä luetteloita. Orjien nimet kirjattiin ensimmäisen kerran Afrikan rannikolla kymmeniintuhansiin matkustajalistoihin. Ihmisrahtikirjoihin. Plantaaseilla työnjohtajat luetteloivat työväen nimiä siisteihin sarakkeisiin tiuhalla kaunokirjoituksella. Nimet olivat varallisuutta, hengittävää pääomaa, lihaksi tulleita tuotantovälineitä.

Colson Whiteheadin loistelias, mutta julma Maanalainen rautatie toi kirjailijalle hänen ensimmäisen Pulitzer-palkintonsa vuonna 2017. Kirja kertoo nimensä mukaisesti maanalaiseksi rautatieksi kutsutusta salaisesta verkostosta, jonka avulla orjat pakenivat 1800-luvulla Etelävaltioista niihin osavaltioihin, joissa värillisiin suhtauduttiin suopeammin tai joissa orjuus oli lakkautettu. Monet pyrkivät myös Kanadaan. Whiteheadin kirjassa verkosto kulkee todella maan alla, mutta oikeasti ei ollut niin. Se koostui rautatietermeillä asemista ja turvataloista, joihin konduktöörit kuljettivat matkustajansa.

Keskiössä on nuori Cora, joka on syntynyt ja kasvanut Randallin puuvillaplantaasilla Georgiassa. Hänen isoäitinsä rahdattiin orjalaivalla Afrikasta ja äiti Mabel karkasi kun Cora oli kymmenvuotias. Turvaa vailla kasvaneesta tytöstä kiertää omituisia huhuja; hänestä on tullut orjien joukossa hylkiö, joka häädetään asumaan plantaasin ’hullujen' naisten majaan Hobiin. Rohkea Cora uhmaa julmaa isäntäänsä Randallia, vain pelastaakseen pienen pojan ruoskalöylytykseltä. Randallin kosto on hirmuinen ja tyttö jaa tuta yhdeksänhaaraisen ruoskan sivallukset selässään. Vapautta Virginiassa melkein maistanut Caesar houkuttelee tytön mukaansa karkumatkalle, ja niin Coran pitkä taival vapauteen alkaa. Heidän peräänsä lähtee häijy palkkiometsästäjä Ridgeway, joka haluaa napata edes tyttären kun nöyryyttävästi ei saanut hänen äitiään Mabelia kiinni.

Fugitive slave ads are an ironic source of details about the lives of slaves 

who might otherwise be lost to history. Ironically, these ads have become 

an important resource for historians trying to learn more about the lives of slaves 

who they would otherwise know nothing about. Ks. linkki.

Kun minä tuon yhden orjan takaisin, kaksikymmentä muuta luopuu suunnitelmasta karata seuraavan täysikuun valossa. Minä olen yhtä kuin järjestys. / Jos minun työni tehdään tyhjäksi, silloin joku orja jollain toisella plantaasilla saattaa saada päähänsä, että lähtee karkuun. Jos me alistumme siihen, se tarkoittaa samalla alistumista valuvikaan Amerikan imperatiivissa. Ja siihen minä en suostu.

Cora ei ole koskaan käynyt plantaasin ulkopuolella, mutta nyt salaisen rautatien etapit vievät hänet ensin ystävällisesti värillisiin suhtautuvaan Etelä-Carolinaan, jossa hän joutuu luonnonihmeiden museon vitriiniin valkoisten tuijoteltavaksi neekerikummajaiseksi. Kaikki muukin ystävällisyys on silkkaa lumetta. 'Terveystarkastuksissa' mustia tyttöjä pakotetaan sterilisaatioon ja poikiin tartutetaan kuppa. Ridgeway perässään ja Caesarin kuoltua Cora päätyy äärimmäisen tiukkojen rotulakien Pohjois-Carolinaan. Värillisillä ei ole asiaa sinne ja jos he kieltäytyvät muuttamasta mailtaan, heidät häädetään tai surmataan.

Pohjois-Carolinassa Ridgeway vihdoin nappaa tytön ja he matkaavat pensaikkopalon tuhoaman Tenneseen läpi. Coran pelastukseksi koituu maanalaisen rautatien lukuun toimiva Royal ja hänen oma alkukantainen vihansa ja hurjuutensa: Ridgeway kahlitaan itse jalkaraudoilla ja kettingeillä orjavankkuriinsa. Rotuennakkoluulot kuohuvat Indianassakin, jonne porukka päätyy. Valkoiseksi luultu vaaleaihoinen John Valentine on tehnyt tilastaan mustien paratiisin, jossa tarjotaan turvapaikka niin karkureille kuin vapaille mustille. Silmitön joukkomurha tuhoaa farmin ja suuren osan sen asukkaista, sillä valkoiset halusivat häätää kukoistavan mustien yhteisön naapuristaan. Ja taas Coran ja muiden matka jatkuu. Loputtomiinko? Vielä nykyäänkin?

Hänen viimeinen matkansa maanalaisella rautatiellä alkoi pikku asemalta hylätyn talon alla. Aaveasemalta. / Oli vain pilkkopimeä tunneli ja sen suuaukko jossain kaukana. Tai umpikuja, mikäli kohtalo niin päätti - tyhjä ja armoton seinä. Katkera viimeinen vitsi.

Whitehead ei säästele sanojaan Yhdysvalloista. Intiaanit häädettiin mailtaan, joille valkoiset levittivät tilansa ja joilla orjat tekevät työt. Maa on orjien verellä rakennettu, myös Capitol Washingtonissa. Coralla on listoja menettämistään tärkeistä ihmisistä ja aina vain hän etsii äitiään, enemmän taitaa vihata kuin rakastaa. Whiteheadin kuvaukset orjien kohtelusta ovat käsittämättömän julmia. Niillä on faktapohja, sillä loppusanoissa hän sanoo tutustuneensa entisten orjien elämäntarinoihin, joita kerättiin 1930-luvulla. Rotulakeja uhmasivat monet valkoiset omalla hengellään toimiessan maanalaisen rautatien hyväksi, sillä heidät lynkattiin sumeilematta. 

Maanalainen rautatie on loistelias kuvaus orjuuden käsittämättömästä ajasta Yhdysvalloissa, ajasta joka lähettää kaikuja tähänkin päivään. Whitehead pitää lukijan otteessaan ja kauhistuttaa väkivallalla ja  orjien julmalla kohtalolla. ’Vapauden tie' oli romaanissa pitkä ja apokalyptinen näky: tien molemmin puolin roikkui hirtettyjen mustien ruumiita niin kauas kuin silmä kantoi.

Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija kertoo myös orjuudesta Yhdysvalloissa.

Colson Whitehead - Maanalainen rautatie

Alkuteos The underground railroad 2016

Suomentanut Markku Päkkilä

Otava 2021

_______________

Cora on orjana puuvillaplantaasilla Georgiassa. Kun uusi orja kertoo hänelle maanalaisesta rautatiestä, he päättävät ottaa kammottavan riskin ja paeta. Matka kohti pohjoista alkaa, mutta kannoillaan heillä on vaarallinen vainoaja. Pulitzer-palkitun kirjailijan nerokas vaihtoehtohistoriallinen romaani vapauden tavoittelusta ja sorrosta.