Kun pari viikkoa sitten vastaanotin kirjeesi, se vaikutti minuun niin, että siivosin tunnin. Sitten otin Opamoxin. Hetken päästä otin toisen. Sitten makasin matolla. - Tamminen
Yllä oleva sitaatti kuvaa hyvin, miten syvälle osapuolten sieluun tämä kirjeenvaihto osuu. Antti Rönkä ja Petri Tamminen, isä ja poika, aloitteleva kirjailija ja asemansa vakiinnuttanut auktoriteetti. Silloin tällöin onnellinen on heidän sähköpostikirjeenvaihdostaan koostuva kirja, joka lumoaa, vakuuttaa ja koskettaa rehellisyydellään ja avoimuudellaan. Mielipiteidenvaihto on ajalta, jolloin kummallakin on kustannussopimus, pojalla esikoisteokseensa Jalat ilmassa ja isällä Mustaan vyöhön. Olen lukenut molemmat teokset, mikä antoi hienoa taustoitusta kulissien taakse. Rönkä on lähtenyt opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ja Tamminen kysyy mitä pojalle kuuluu. Aluksi viestit ovat kohteliaita ja pinnallisia, mutta sitten keskustelut muuttuvat aina vain syvällisemmiksi ja sisimpää paljastavimmiksi.
Rönkä on kertonut koskettavassa esikoisessaan koulukiusaamisesta, epävarmuudestaan ja kelpaamattomuuden tunteistaan; Tamminen siitä mustasta aukosta, johon oman isän kuolema hänet suisti. Isän ja pojan ajatukset risteilevät nykyhetkestä pojan lapsuusvuosiin. Mukana on teräviä heittoja pojan taholta liittyen isän pelkoihin ja päähänpinttymiin. Hymähdin Röngän riemastuttavalle puuskahdukselle, joka selitti hänen käsienpesemisvimmaansa - bakteerikammo olikin isältä eikä johtunut omasta ahdistuksesta:
Olen saanut sinulta esimerkkejä, hyviä ja huonoja. Hyviä ovat keskusteleminen, kuunteleminen, kannustaminen ja yleinen huolellisuus asioiden hoitamisessa. Huonompia ovat tarpeeton pelkääminen, varovaisuus ja hermoilu. Meillä on pelätty liikaa. Bakteereja, sairauksia, sosiaalisia tilanteita, vieraita, matkustamista. - Rönkä
Sanot, ettei sinulla ole aikaa. Mutta sitten kuitenkin selaat netin vaihtoautoja tai makaat lattialla ja mietit, että pitäiskö keittää kaffet. - Rönkä
Poika höykyttää terävin sanoin isäänsä ja mietin saiko Tamminen idean kirjaansa pojaltaan, sillä vastaavanlaisia matolla makoiluhetkiä toistuu Mustassa vyössä. Tamminen pyytää pojan käsikirjoitusta luettavakseen, mutta poika empii. Miten hän voisi, kun aiemmasta on tällainen kokemus:
Muistan edelleen sen tunteen, kun luit ensimmäisen pitkän käsikirjoitukseni ja palautit kuulakärkikynällä ruoskitut liuskat. Olit syynännyt jokaisen sanan, jokaisen välimerkin. Illuusio särkyi, se mitä olin luullut mahtavaksi olikin moskaa. - Rönkä
Kun minä tosiaan tutkin tekstejä aivan armottoman synkällä silmällä. Omiakin tekstejäni, varsinkin omiani. Sen vuoksi kirjoittamiseni onkin nykyään pelkkää korjailua. En ehdi kirjoittaa päivässä juuri mitään, kaikki aika menee viilatessa niitä paria virkettä. Olen hukkumassa omaan neuroottiseen tarkkuuteeni. - Tamminen
Kirjeenvaihdosta paljastuu isän ja pojan luonteiden erot. Tamminen on hidas täydellisyyden tavoittelija lauseittensa suhteen, Rönkä nopea ja tekstin rosoisuutta arvostava. Oli hienoa nähdä, miten kauniisti Tamminen rohkaisee kirjoittamisensa suhteen epävarmaa poikaansa. Hän yrittää saada tämän vakuuttuneeksi siitä, että esikoiskirja julkaistaan omilla ansioilla, ei siksi että isä on kirjailija Tamminen. Isän ja pojan keskusteluissa toistuu kirjoittamisen pakko, ihanuus, kamaluus ja pelko. Tamminen kertoo välähdyksiä myös opettajana kokemastaan. Kaikki tämä on kerrassaan nautittavaa, nautittavaa! Tamminen antaa poikansa kuulaalle proosalle kirjassa enemmän tilaa. Mukana on Röngän esikoisesta ensin raakilekatkelma, sitten viimeistelty Amsterdamin seikkailu.
Silloin tällöin onnellinen vei ja lumosi. Tämä on ainutlaatuinen kurkistus kirjailijuuden taakse ja tämän parivaljakon elämään. Elämään, joka on 'tavallista' perhe-elämää ristiriitoineen, puuskahduksineen ja suuttumisineen; mutta myös maltillista keskustelua ja toisen eriävän mielipiteen kuuntelua ja arvostamista. Kirjoittamista harrastavalle lukijalle teos antaa varmasti vielä enemmän. Ihailen Röngän ja Tammisen uskallusta panna itsensä likoon ja kertoa suhteensa ja perheensä ristiriidoista ja noloista tapahtumista.
Antti Rönkä, Petri Tamminen - Silloin tällöin onnellinen
Gummerus 2020
Kustantajalta
________________
Silloin tällöin onnellinen on rohkea vuoropuhelu, joka arkailematta puntaroi, millainen on isä, millainen on poika ja millaisia asioita on heidän välissään. Viisas ja rehellinen keskustelu saa lukijan pohtimaan: Mitä jos sen kaiken pukisikin sanoiksi ja uskaltaisi?
Oh very nice book
VastaaPoistaxx