Petri Tamminen - Musta vyö

Petri Tammisen Musta vyö avaa ikkunan kirjailijan sisimpään. Toki lukija ei voi tietää, mikä on totta mikä väritettyä. Romaanissa seitsemänkymppinen isä Taisto on urheilumies henkeen ja vereen. Hän on edelleen kovakuntoinen lenkkeilijä, joka juoksee kymmenen kilometrin lenkkejä eikä ole koskaan häkeltynyt yhtään mistään. Sitten isä sairastuu äkillisesti, joutuu viikoiksi sairaalaan ja kuolee. Tammisen itsensä oloinen poika, hänkin Petri nimeltään ja ammattina kirjailija joutuu kasvokkain kuoleman ja oman kuolevaisuutensa kanssa: oma kuolevaisuus iskee päin näköä, sen todellisuus on rankka juttu. Kuolemanpelko lamaa miehen: hukuttautuminen houkuttaa, ja kuoleman ajatukset vievät kaiken ajan ja energian. Vierellä järkevä vaimo Liisa yrittää tyyneydellään pitää miestään pinnalla, mutta aikuistuvat lapset eivät isänsä ahdistuksista paljon piittaa. Heillä on toisen maailman pelot, mm. ilmasto ja ydinaseet.

Tamminen kuvaa lakonisesti ja kuivaa huumoria viljellen päähenkilönsä loputtomia ajatuksenjuoksuja. Hauraan äidin kanssa käydään läpi kaikki omaisen kuolemaan liittyvät asiat: hautaustoimisto, pankit ja paperit, ja isän vaatteet. Isänsä jäämistöstä hän kelpuuttaa itselleen hienon mustan vyön, joka on jonkunlainen vahvuuden symboli, mustat farkut ja jotain muuta pientä. Koko elämä tuntuu tarkoituksettomalta ja pysähtyneeltä, millään ei ole merkitystä kun kumminkin kuolee. Mies lojuu olohuoneen matolla tai riippukeinussa, ei lue eikä kirjoita, eristäytyy ja hautoo vain synkkiä ajatuksiaan.

Vahva isä oli joukkuepelaaja, jonka rinnalla poika tunsi aina huonommuutta ja pelkäsi ettei kelvannut. Tamminen kertoo koskettavasti, miten lähiomaisen kuoltua shokki on niin valtava, että monet asiat tuntuvat absurdeilta, vääristyneiltä ja epätodellisilta. Isän hahmo tuntuu näkyvän kaikkialla, taksikuski muistuttaa isää, samoin satunnaisesti kohdatut miehet. Poika käy syyllisyydentuntoisena läpi kaikkien teostensa ilkeimmät isäkommentit, jotka oma isä on kaikki lukenut ja kehunut poikaansa kirjailijana. Rimpuilu ja surun sumussa vellominen vie vuoden, sitten alkaa hiukan helpottaa. Otetaas järki käteen, kuuluu isäkin sanovan ja vaimo Liisa väittää miehensä pelkäävän enemmän aikuistumista kuin kuolemaa.

Aikuistuminen on yksinäisyyden muoto, sanoo romaanissa kirjailija Petri. Ei voi olla enää pieni poika turvallisen isän varjossa, vaan on ryhdyttävä itse aikuiseksi.  Lohtua hän yrittää etsiä buddhalaisuudestakin, joka väittää ettei ole minuutta ollenkaan, vaan kaikki olevainen on yhtä. Vähitellen mies saa taukoja kuoleman ajattelusta ja kokee sen edistykseksi. Kirkkaita hetkiä ilmaantuu yhä enemmän.

Ja sitten vain hengitin ja ajattelin sitä vuodenkierron mittaista pimeyden piiriä, josta olin nyt sinkoutunut tämän vieraan saunan vieraalle terassille. Ajattelin sitä aivan levollisesti. Kuin jostain sivusta. Elämän erilaisia, vaihtelevia kausia. Jotka aina kohdalla tuntuivat ikuisilta.

Jokainen oman vanhempansa menettänyt tunnistaa kirjan päähenkilön tuntoja ja joutuu käymään läpi menetyksen shokin vaiheet ja surutyöprosessin. Miksi ei oltu läheisempiä, miksi ei puhuttu enemmän? Surutyö vie aikansa eikä sitä voi oikein jouduttaa. Seuraavana keväänä sairaalapapin kanssa puhuttuaan ja koettuaan isän antavan anteeksi, keveys ja ilo palaavat miehen elämään. Ihanasti Tamminen yhdistää elämän monet keväät ja housut - menneet, nykyiset ja tulevat. Musta vyö on tavattoman hieno ja pohdiskeleva sekä vähäeleinen ja avoin kirja surusta ja menetyksestä ja kaikesta mielessä vellovasta.

Lopputalven luihin tunkeva kosteus oli vaihtunut kaikuvaan, läpinäkyvään ilmaan. Niin että kaikki menneet keväät humahtivat kerralla mieleeni. // Ne nuoruuden keväät, joista jokainen oli ensimmäinen ja viimeinen niin kuin nuoruudessa luuli ostavansa elämänsä viimeiset housut. Ne varhaisen perheonnen keväät, kun luuli että keväitä tulisi loputtomasti niin kuin housuja piti näköjään ostaa aina uudet. Ja nyt minä seisoin sairaalan pihalla isän farkuissa, niissä jotka olivat jääneet hänen viimeisikseen, minulle liian lyhyissä, ja oli tämä kevät.

Petri Tamminen - Musta vyö
Otava 2019
Kirjastosta
______________
Kirjan on lukenut myös Tuija
Tammiselta olen aiemmin lukenut Suomen historian ja novellin Viidestoista luku / Kiven Seitsemän veljestä / Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Ylivoimaisella isällä oli musta vyö itseluottamuksessa, poika ei tunnu pärjäävän missään. Isän kuolema laukaisee pojassa hirvittävän pelon ja ahdistuksen, joka ei ota millään talttuakseen. Aika pysähtyy. Hän makaa lamaantuneena puutarhakeinussa ja pohtii hukuttautumista. Hän katselee kotiaan kuin jäämistöä ja tuntee olevansa tarpeeton. Miehenä, aviomiehenä ja isänä. - Kustantaja

Petri Tamminen tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

lauantaina klo 13.00, Esplanadi