Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Minun tehtäväni on olla nero. Alice hoitaa kaiken muun. 

- Gertrude Stein

Leena Parkkisen uunituore romaani Neiti Steinin keittäjätär vie 1900-luvun alun Paraisille ja 1930-luvun Pariisiin. Parkkinen kertoo kontrastisesti kahdesta naisesta, joiden sosiaaliset lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, mutta jotka kumpikin päätyvät palvelemaan Gertrude Steinia. Kyllä, Alice B. Toklas oli Steinille monta - rakastettu, emännöitsijä, kokki, puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja ja kustantaja, mutta palkaton palvelija myös, sillä kaikki omaisuus oli Steinin nimissä, mikä oli ongelma Steinin kuoltua. Alice löysi Steinissa elämänsä rakkauden ja intohimon, mutta myös uhrautuvan tarkoituksen. 

Mutta ehkä tärkeintä Gertrudessa on, että hän lahjoitti minulle tarkoituksen. Roolin, jota palvella elämässä. Gertrude tarvitsee minua. Hänen kirjoittamisensa tarvitsee minua. Minä en ole ehkä nero, mutta minunkaltaiseni voivat mahdollistaa nerouden.

Pari on asunut vuokralla Rue de Fleurus'n hurmaavassa talossa jo kolmekymmentä vuotta, mutta keittäjättäret tulevat ja menevät, ja taas on pestattava uusi. Alice vastaa suomalaisen Margitin lehti-ilmoitukseen ja pestaa tämän Steinin keittäjättäreksi. Alicea kiehtoo Margitin arvoitus. Miten ja miksi ranskaa paremmin kuin hän puhuva, paljon lukeva ja sivistyneen oloinen suomalaisnainen on päätynyt Ranskaan? Neron vaimona Alice on yksinäinen ja jää parisuhteessaan taustalle. Steinin ja Alicen vuorokausirytmit ovat aivan erilaiset eikä 1000 sivua vuodessa (pääasiassa öisin) kirjoittavaa Steinia voi häiritä. Margit ja Alice lähentyvät ja juttelevat, suunnittelevat suurenmoisia päivällisiä Pariisin avantgarden kermalle ja kokkaavat yhdessä. He ovat kaksi eri-ikäistä maahanmuuttajaa - toinen juutalainen, toinenkin ei-arjalainen - 30-luvun Pariisissa, jonka ilmapiiriä alkaa kiristää Euroopassa nouseva fasismi.

Alice B. Toklas kertoo osuuksissaan nuoruudestaan varakkaan juutalaisperheen tyttärenä San Franciscossa. Äidin kuolema oli keskeyttänyt hänen pianonsoiton opiskelunsa, ja tyttö palasi kotiin ja hoiti vuosikausia isänsä ja pikkuveljensä  Clarencen taloutta. Köyhän Margitin menneisyyttä Paraisilla valottaa tohtori Martinlaaksolle osoitetuissa pitkissä kirjeissä Gröndahlin kartanon iäkäs puutarhuri Ulriikka. Margitin osuuksissa tulee korostetusti esiin köyhän luokan ja säätyläisten syvä juopa. Espanjantaudin jälkimaingeissa vuonna 1919 Margit ja sisarensa Astrid saapuvat piioiksi kartanoon. Ulriikan kirjeet ovat pitkiä ja runsaasti kartanon elämää kuvailevia, mutta mysteeri säilyy aivan romaanin lopulle. Vasta silloin selviää, mikä oli Margitin Suomesta pois ajanut tragedia. Mainittakoon, että Steinilla oli oikeastikin Margit-niminen suomalainen keittäjätär, sillä Alice mainitsee hänet monesti keittokirjassaan. Paitsi nimi, kaikki muu Margitiin liittyvä on Parkkisen mielikuvitusta.

Margitin osuuden runsaus ja jännärimäisyys hieman hämmensivät minua ja lähtökohtaisesti olinkin kiinnostuneempi kuulemaan Alicen ja Steinin suhteesta ja heidän elämästään Pariisissa. Romaani on fiktiota, mutta Parkkinen sanoo lukeneensa massiiviset määrät parista kertovaa kirjallisuutta ja että lopullisen inspiraation toi Alice B. Toklasin keittokirja (1954, suom. 2004). Stein piti itseään nerona, mutta ei ollut saanut julkaistua juuri mitään ja elettiin kädestä suuhun. Ironista oli, että vasta Steinin Alicen äänellä kirjoittamat Alice B. Toklasin muistelmat (1933, suom. 1980) osoittautui huimaksi menestykseksi, toi paljon rahaa ja poiki heille tuottoisan luennointikiertueen Yhdysvaltoihin. Alice rakastaa ja uhrautuu, mutta tuumii romaanissa kuitenkin näin:

Hän kirjoitti muotokuvia kaikista ystävistämme. Ja lopulta hän kirjoitti kirjan minusta. Hän otti sen mikä oli minussa yksityisintä ja kipeintä, minun äidinikäväni, ja teki siitä kokonaisia kappaleita Adaan. Hän kertoi miten me nauroimme ja teimme sanapelejä puutarhassa. Hän kirjoitti minun lapsuudestani niin kuin se olisi ollut hänen omansa.

//

Kaikki yhteiset ystävämme sanoivat, että minun pitäisi olla imarreltu. Että minä olin Gertruden muusa. Hän halusi kirjoittaa minusta, koska välitti minusta niin paljon. Ja että se oli kirja. Kirjojen vuoksi sai tehdä mitä hyvänsä. Taide oikeutti kaiken. Mutta mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä enemmän minä ajattelen, että taide ei oikeuta kaikkea. Se ei oikeuta sitä, että käyttäytyy huonosti. Taide ei ole kaikki.

Steinin ja Alicen elämästä oli tavattoman mielenkiintoista lukea ja romaani sai taas kerran miettimään rakkauden olemusta ja rakkauden nimissä uhrautumista. Romaani on myös keittotaidon ja kulinarismin ylistystä. Alice oli jo San Franciscon aikoinaan ollut taitava kokki ja jalosti taitojaan Pariisin vuosinaan.

Stein suhtautui yllättävän huolettomasti Hitlerin ja natsismin nousuun eikä uskonut sodan mahdollisuuteen. Suureksi järkytyksekseen hän ei kuitenkaan saanut uusittua Rue de Fleurus'n vuorasopimusta juutalaisuutensa vuoksi, mutta ei silti noudattanut monen kehoitusta paeta Yhdysvaltoihin. Stein kuoli sodan jälkeen, vuonna 1946, Alice 89-vuotiaana vasta vuonna 1967. Onhan heidän rakkaustarinansa huikea, aikana jolloin homous oli salattua, vaiettua ja rikos. Parkkinen sanoo Ylen Areenan haastattelussa haluavansa tuoda romaaneissaan esiin myös homoseksuaalista rakkautta, sillä se oli 1900-luvun alkuvuosikymmenilläkin luultua yleisempää.

Bloggaukseni Parkkisen kirjoista:

Sinun jälkeesi, Max

Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Kansi Jussi Karjalainen
Otava 2022
____________________

Leena Parkkinen (s. 1979) on palkittu kirjailija, jonka historiaa ja monisyisiä ihmissuhteita upeasti käsittelevät romaanit ovat keränneet ylistystä niin lukijoilta kuin kriitikoilta. Parkkinen on julkaissut sekä aikuisten romaaneja että lastenkirjoja. Hänen kirjojaan on julkaistu 12 maassa.

Naistenviikko - Leena Parkkinen

#naistenviikko kirjablogeissa jatkuu!

Huomenna nimipäiväänsä viettävät LEENA, Leeni, Matleena ja LENITA. Postaukseeni Lenita Airiston alkuvuodesta ilmestyneestä kirjasta Elämäni, isänmaani, voit kurkata täällä. Luin viime vuonna Leena Parkkisen kirjat Säädyllinen ainesosa ja Sinun jälkeesi, Max - ja hullaannuin molemmista. Parkkisen teos Galtbystä länteen (Teos 2013) on päässyt vallan unohtumaan, mutta Kaisapa siitä muistutti - kiitos! Kaisan uunituoreesta naistenviikon bloggauksesta voit lukea mitä mieltä hän oli. Lukuhetkellä pidin enemmän Säädyllisestä ainesosasta, mutta jännästi Max on jättänyt pysyvämmän jäljen. Siksi ajattelinkin, että voisin kierrättää postaukseni viime syyskuulta naistenviikon kunniaksi - olkaapa hyvät. Suosittelen, ja Parkkinen kestää kyllä uusintalukukierroksenkin ❤︎

 

Hullaannuin niin täysin Säädylliseen ainesosaan, että oli pakko etsiä muutakin Parkkiselta. Sinun jälkeesi, Max on Parkkisen esikoisromaani vuodelta 2009. Se valittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuoden parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena. Kirja vie 1900-luvun alkupuolelle sirkuksen maailmoihin, ympäri Eurooppaa, Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin.

Päähahmot ovat vuonna 1899 syntyneet saksalaiset siamilaiset kaksoset Max ja Isaac. He ovat kyljestä toisissaan kiinni, erottaa ei tuolloin osattu eikä se poikien tapauksessa olisi ollut mahdollistakaan yhteisen maksan vuoksi. Poikien äiti ei sietänyt näitä kummajaislapsukaisiaan, vaan hylkäsi heidät aivan pieninä sisarensa kasvatettaviksi syrjäiselle maatilalle.

Friikkien show oli kovaa valuuttaa tuon ajan sirkuksissa. Ja sirkukseen esiintyjiksi myös täti Maxin ja Isaacin myi, muiden luonnonoikkujen ja kummajaisten joukkoon. Oli jättijalkaista naista, 'luutonta' merenneitoa, hintelää tatuoitua trapetsityttöä, huoraavia tanssityttöjä, tiikerinkesyttäjä Madame Maximia... Itseäni eivät koskaan ole friikit kiinnostaneet, mutta Wikipedian  mukaan näillä esityksillä on vuosisataiset perinteet.

Tunsin suurta sympatiaa näitä pikkuisia poikia kohtaan, jotka ankeassa lapsuusympäristössä äidin hylkääminä yrittivät selvitä miten taisivat. Tuon ajan saksalaisella maaseudulla oli tavattoman köyhää ja kaikesta puutetta. Ilon pojat löysivät mielikuvituksestaan, kirjoista ja toisistaan. Maalla juostessaan ja kirsikkapuuhun kiipeillessään pojat oppivat yllättävän nopeiksi ja ketteriksi. Luonteeltaan Max ja Isaac olivat kuin yö ja päivä. He ärsyttivät toisensa hulluuden partaalle, mutta olivat toisilleen myös läheisimmät ihmiset maailmassa.

Käännyn Maxiin päin ja veli inahtaa unissaan. Silitän hänen poskeaan. Max työntää unikärpäsen pois poskeltaan. (...) Kierrän käteni Maxin ympärille. Äkillinen hellyys vavahduttaa ruumista. Tunnen tarvetta pusertaa Maxia. Suudella veljen olkapäätä. Maxin, veljeni, vertaiseni.

Parkkinen kuvaa loistavasti näitten poikien ja muiden friikkien arkea ja elämänmenoa kiertävissä sirkuksissa. On ankeaa, mutta muunlaiseen elämään ei erilaisilla ja epämuodostumiensa vuoksi vierotuilla ihmisillä ollut. Hengitämme myös kabareen kiihtynyttä ilmaa Pariisissa, jossa sensaatiomainen Josephine Baker esiintyy, liikumme kieltolain Helsingin savuisissa salakapakoissa terästettyä teetä juoden ja osallistumme parempiosaisten hienoihin ja dekadentteihin juhliin.

Max himoitsee alituiseen satunnaisia naisia vuoteeseensa, Isaac ei naisista niin piittaa eikä hänellä kaikki normaalisti toimikaan lapsena sairastetun pahan sikotaudin takia. Mutta sitten Isaac rakastuu. Rakastumisen kohde on Pietarista kotoisin oleva ja siellä pahoin pahoinpidelty orpo Iris - paniikkikohtauksiin taipuvainen ja alati hyväksyntää ja elatusta miehiltä hakeva nainen.

Tämä oli elävästi ja terävästi kerrottu liikuttava tarina veljesrakkaudesta, rakkauden voimasta ja hyljeksittyjen keskinäisestä ystävyydestä. Oli mieltä liikuttavaa lukea, miten sirkusten ja kabareitten surkea väki välitti ja tuki toisiaan. Parkkisen kirja herätti paljon ajatuksia ja myötätuntoa. Mietin mm. miltä tuntuisi toisen noin intiimi läheisyys, kun aivan kaikki on tehtävä yhdessä. Kirjan loppu oli kaunis. Hieno lukukokemus.

Blogeissa muualla: 1001 kirjaa ja Lumiomena

Leena Parkkinen

Sinun jälkeesi, Max

Teos 2009

✮✮✮✮

Kirjastosta

Naistenviikkoa emännöi Tuijata

Omat postaukseni naistenviikolla:

Tiistaina 18.7. Riikka Palander- Seeprakivi

Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi

Torstai 20.7. Juuli Niemi - Tuhat tytärtä

Perjantai 21.7. Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max

Toivotan kaikille hienoa kesäistä naisten- ja lukuviikkoa!

Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max

Hullaannuin niin täysin Säädylliseen ainesosaan, että oli pakko etsiä muutakin Parkkiselta. Sinun jälkeesi, Max on Parkkisen esikoisromaani vuodelta 2009. Se valittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuoden parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena. Kirja vie 1900-luvun alkupuolelle sirkuksen maailmoihin, ympäri Eurooppaa, Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin.

Päähahmot ovat vuonna 1899 syntyneet saksalaiset siamilaiset kaksoset Max ja Isaac. He ovat kyljestä toisissaan kiinni, erottaa ei tuolloin osattu eikä se poikien tapauksessa olisi ollut mahdollistakaan yhteisen maksan vuoksi. Poikien äiti ei sietänyt näitä kummajaislapsukaisiaan, vaan hylkäsi heidät aivan pieninä sisarensa kasvatettaviksi syrjäiselle maatilalle.

Friikkien show oli kovaa valuuttaa tuon ajan sirkuksissa. Ja sirkukseen esiintyjiksi myös täti Maxin ja Isaacin myi, muiden luonnonoikkujen ja kummajaisten joukkoon. Oli jättijalkaista naista, 'luutonta' merenneitoa, hintelää tatuoitua trapetsityttöä, huoraavia tanssityttöjä, tiikerinkesyttäjä Madame Maximia... Itseäni eivät koskaan ole friikit kiinnostaneet, mutta Wikipedian  mukaan näillä esityksillä on vuosisataiset perinteet.

Tunsin suurta sympatiaa näitä pikkuisia poikia kohtaan, jotka ankeassa lapsuusympäristössä äidin hylkääminä yrittivät selvitä miten taisivat. Tuon ajan saksalaisella maaseudulla oli tavattoman köyhää ja kaikesta puutetta. Ilon pojat löysivät mielikuvituksestaan, kirjoista ja toisistaan. Maalla juostessaan ja kirsikkapuuhun kiipeillessään pojat oppivat yllättävän nopeiksi ja ketteriksi. Luonteeltaan Max ja Isaac olivat kuin yö ja päivä. He ärsyttivät toisensa hulluuden partaalle, mutta olivat toisilleen myös läheisimmät ihmiset maailmassa.

Käännyn Maxiin päin ja veli inahtaa unissaan. Silitän hänen poskeaan. Max työntää unikärpäsen pois poskeltaan. (...) Kierrän käteni Maxin ympärille. Äkillinen hellyys vavahduttaa ruumista. Tunnen tarvetta pusertaa Maxia. Suudella veljen olkapäätä. Maxin, veljeni, vertaiseni.

Parkkinen kuvaa loistavasti näitten poikien ja muiden friikkien arkea ja elämänmenoa kiertävissä sirkuksissa. On ankeaa, mutta muunlaiseen elämään ei erilaisilla ja epämuodostumiensa vuoksi vierotuilla ihmisillä ollut. Hengitämme myös kabareen kiihtynyttä ilmaa Pariisissa, jossa sensaatiomainen Josephine Baker esiintyy, liikumme kieltolain Helsingin savuisissa salakapakoissa terästettyä teetä juoden ja osallistumme parempiosaisten hienoihin ja dekadentteihin juhliin.

Max himoitsee alituiseen satunnaisia naisia vuoteeseensa, Isaac ei naisista niin piittaa eikä hänellä kaikki normaalisti toimikaan lapsena sairastetun pahan sikotaudin takia. Mutta sitten Isaac rakastuu. Rakastumisen kohde on Pietarista kotoisin oleva ja siellä pahoin pahoinpidelty orpo Iris - paniikkikohtauksiin taipuvainen ja alati hyväksyntää ja elatusta miehiltä hakeva nainen.

Tämä oli elävästi ja terävästi kerrottu liikuttava tarina veljesrakkaudesta, rakkauden voimasta ja hyljeksittyjen keskinäisestä ystävyydestä. Oli mieltä liikuttavaa lukea, miten sirkusten ja kabareitten surkea väki välitti ja tuki toisiaan. Parkkisen kirja herätti paljon ajatuksia ja myötätuntoa. Mietin mm. miltä tuntuisi toisen noin intiimi läheisyys, kun aivan kaikki on tehtävä yhdessä. Kirjan loppu oli kaunis. Hieno lukukokemus.

Blogeissa muualla: 1001 kirjaa ja Lumiomena

Leena Parkkinen

Sinun jälkeesi, Max
Kansi Jussi Karjalainen

Teos 2009

✮✮✮✮

Kirjastosta

Leena Parkkinen - Säädyllinen ainesosa

Minulla on ollut ilo ja onni löytää ja lukea viime aikoina aivan loistavia kirjoja. Ja huippuputki jatkui Leena Parkkisen Säädyllisen ainesosan hurmaavien keitosten ja 1950-luvun Helsingin seurassa. Niin lumoavaa ja otteessaan pitävää kerrontaa että ah ja voi! Olisi pitänyt säästellä ja lukea hitaasti, mutta kun ei vaan voinut.

Elisabeth, ranskalaisen äidin ja suomalaisen isän tytär, 'perii' arvoasunnon Museokadun yläkerroksista, joskaan arvoasuntonimitys ei tainnut tuolloin vielä olla käytössä. Takana ovat yksinäiset vuodet sveitsiläisessä sisäoppilaitoksessa, vaikeat vuodet saksalaisten miehittämässä puutteen Pariisissa sekä vuosia kääntäjänä Tukholmassa. Elisabeth on salaperäinen, itsenäinen ja elegantti maailmannainen, joka kirjoittaa pitkiä ja hurmaavia kirjeitä Izzylle Ranskaan. Hänen torstaikerhonsa on lukuisa, äänekäs ja värikäs, boheemeja juhlia riittää.

Sinä (Izzy) kiepuit sulhasen kanssa vihreässä mekossasi ja me joimme aivan liian monta lasia samppanjaa. Granaattikorvakorusi kiiltelivät kynttilöiden valossa ja loivat punaisia raitoja poskiisi. Minun jalkani kulkivat kevyesti kuluneitten lattialautojen yllä, olin niin kuumissani että kaadoin viiniin puolet vettä. Pöydissä oli kehäkukkia suurissa savisissa vaaseissa, ne olivat ripottaneet liinaan keltaisia siitepölykasoja, kuin sädekehiä.

Samaan taloon hiljattain muuttanut sovinnaiselta ja aralta vaikuttava kotirouva Saara ja Elisabeth tutustuvat. Pikku Eliaksen äidin elämänpiiri alkaa avautua ohi tylsän rutiinin ja kotihengettären roolin. Elisabeth avaa Saaralle ovia ulos maailmaan, ja hänestä tulee Saaralle ilmaa, jota hengittää.

Saara oli täynnä pulppuilevaa, lämmintä iloa, joka virtasi kuin maito. Hän ei pystynyt muistamaan, koska hän oli viimeksi odottanut mitään niin paljon kuin työpäiviä, kirjoituskoneen tasaista naputusta, juoruiluhetkiä Ulla-Tertun ja tyttöjen kanssa. (...) Vihdoin hänen elämässään tapahtui. Tapahtui Elisabeth. Elisabethin ihmeellisyys sai Saaran vatsan vellomaan kuin hän olisi ollut maailmanpyörässä joka hetki.

Parkkinen rakentaa tämän kulinaristisen keitoksensa kuin maailmanluokan chef. 50-luvun Helsinki ja Etu-Töölö kohosi silmieni alla mehevänä kuin soufflé. Mikä ihana nostalginen aikamatka entiselle kotikadulleni Museokadulle, Tunturikadun halliin, Hietaniemeen, ympäri Helsinkiä. Silmiini piirtyivät myös vanhat Kotilieden vuosikerrat ja päätoimittaja Alli Wiherheimon tuima hahmo, opettavaiset ja valistavat artikkelit maan kotirouville, tuon ajan muoti ja mainokset. Myös sodanjälkeinen köyhyys ja tavarapula, notkollaan olevat hetekat ja mukavuudettomat asunnot laskiämpäreineen.

Saaran status on laskenut kunnanlääkärin tyttären hyväosaisesta asemasta vanhemman miehen, Juhanin puolisoksi ahtaaseen ja ankeaan asuntoon. He joutuivat pakenemaan kauppalasta ja myymään irtaimistonsa miehen velkojen vuoksi. Menneisyydessä on lamauttavia ja kipeitä asioita. Mutta sitten on tämä viekoitteleva ja etuoikeutettu Elisabethin piiri, jossa tehdään taidetta avarissa Munkkiniemen ateljeissa ja joissa lasi ei ole lasi vaan se on frank tai wirkkala...

Elettiin kylmän sodan kiihkeintä aikaa ja Helsinki oli kaikkien tahojen ja valtojen vakoojien keskus. Elettiin myös aikaa, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja luokiteltiin mielisairaudeksi ja jota hoidettiin parantoloissa rajuin keinoin. Suomen rikoslaista homoseksuaalisuuden rangaistavuus poistui vasta 1975 ja sairausluokitus niinkin myöhään kuin 1981.

En minä syntynyt tällaisena, mutta kuitenkin synnyin. En minä tyttönä vielä tiennyt että minuun on kirjattu hormonaalinen poikkeama, freudilainen hermostohäiriö, liiallista testosteronin eritystä, kilpirauhasen vajaatoiminta, rauhasvika, mustaa sappea, liian pitkä imetysaika, ei imetystä ollenkaan, liikkumaton kohtu, klitoriksen liikakasvua, oidipaalinen kompleksi, narsistinen minäsuhde, moraalista löyhyyttä, rappeutunut oikeuskäsitys, saastunut mieli, ylikehittynyt id, tähdet väärässä asennossa, äitini söi liikaa raakaa kalaa, maa tärisi kun synnyin...

Säädyllinen ainesosa hullaannutti. Lähimmiksi hahmoiksi nousivat tietenkin Elisabeth ja Saara, mutta myös romaanin muut naiset. Ammatistaan ylpeä ja salaisesti rakastava emäntä Reetta Murros, joka kokkaa hummereita tärkeälle saksalaiselle 'Herr Jungerille', pienelle luihuharteiselle miehelle, jolla on nysät viikset. Ja tottakai nenässä tuoksuivat Madame Bernadetten keittokirjan aistilliset aromit - hummerit kasvihuonemansikoitten kera, ravut August Strindbergin tapaan tai blinit kaikilla mausteilla.

Sanoisin että Säädyllinen ainesosa oli elämys isolla E:llä ja täydellinen isolla T:llä. Tämä oli romaani kaikilla mausteilla - huumaava, viettelevä, taivaallinen lukunautinto. Jossain haasteessa kysyttiin,  onko nykyään edellytyksiä klassikon synnylle. Vastaan että tässä niitä on! Kun romaanin naiset rikkoivat rajojaan, irrottautuivat ahtaista sovinnaisuussäännöistä, minäkin voisin tehdä niin ja antaa teokselle rivillisen sydämiä!

Kirjasta on blogattu runsaasti mm. Leena Lumi ja Omppu

Leena Parkkinen

Säädyllinen ainesosa

Teos 2016

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Kirjastosta