Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. #runosunnuntai

Olen lukenut Heli Laaksoselta aiemmin kolme runokokoelmaa. Hurmaavakantisen kokoelman Aurinko. Porkkana. Vesi. päätin ottaa lukuun oitis, kun sen kustantajan uutuusluettelossa näin. Olen pitänyt kovasti Laaksosen lounaismurteella kirjoittamista runoista, vaikka tulen aivan toiselta murrealueelta. Lukijalle vinkiksi: pitää kuvitella runot lausuttuina, silloin hankalilta tuntuvien sanojen merkitys selviää. Tämä kokoelma on myös kuunneltavissa runoilijan itsensä lukemana, fiksun valinnan teki Tuija!

Ensi vaikutelmani on silkka ihastus! Aiempien kokoelmien lukemisesta on aikaa, mutta Aurinko. Porkkana. Vesi. on minusta ehkä Laaksosen paras. Eikä tämä ole mikään ohut littana pieni vihkonen, vaan kunnon kirja: kovat kannet, upea graafinen ilme ja runoja laskin olevan kaikkiaan 70 jaettuna seitsemän otsikon alle. Runot kertovat luonnosta ja metsästä, rakkaudesta ja ihmissuhteista, vanhenemisesta ja elämästä. Aiheiden laajaan kirjoon mahtuu koko ihmisen elämä.

Eniten hurmaa ja riemastuttaa Laaksosen villi ja osuvasti välähtävä mielikuvitus, jossa välillä on fantasiaa ja satuakin. Keskelle runoa tai sen loppuun paukahtaa monesti hulvattomia assosiaatioita, jopa pieniä opetuksiakin lukijalle. Runojen vinkeät ja villit käänteet kertakaikkiaan ilostuttavat. Rakkaastaan runominä käyttää aivan ihanaa nimitystä Mun päivieni pääsky ja tallettaa hänestä muiston sydämensä sopukkaan pahan päivän varalle:

Tämä muisto o mul ain.

Tämän kuvan talletan turvaks,

     ko palaver mene mun tähteni jumi

     ko unhotan akkunan auk autopesus

     ko verinäytteotto pelotta

     ko olen yksinän

enkä tiär

mitä seuraavaks.

Monesta runosta kuultaa Heli Laaksosen pieni tuskailu itsensä ja vallattoman mielikuvituksensa kanssa. Kuitenkin niin, että hän ei soimaa, vaan ajattelee itsestään hellästi ja näkee tilanteissa huumoria:

Aamusi mul tule miäle

niin tyhjänpäivässi asioi

et en viit puhhu kenenkä kans.

Ei soi mut jos sois ni sais soir

paitsi puhelinmyyjäl vastaissin ja kertoissin kaik

mut munt on talletettu häne luuri nimel

Hullu.

Runot ovat mainioita tuokiokuvia ihmisen arjesta, joka ei aina suju niin tyylikkäästi. Tulee töpeksittyä ja tehtyä mokia; ja kaikki jää kaikilta aina kesken. Metsän eläimet, linnut ja viisas jänis esiintyvät usein. Suvi-Suomen maalaisidyllistä kertoo hulvaton Karjakon parempi uni. Lypsäjä on muuttunut aamuvirkuksi, mutta hänen Muurikkinsa on muuttunut aamu-uniseksi: miten lypsää pahnoilla makaava Muurikki!

Mairittelin sen ylös,

vein alas joel herämä.

Lehm raahas sorkkias,

mää joutusin sanoma

     et älä rakas tol taval, nee kuluva!

Nyy, mun armaani ui!

Lehm retkot rannas ko rentukka vaasis,

väit et on kanalihal...

Olen aiemmissakin bloggauksissani sanonut, että Laaksosen runot ovat hyvän tuulen runoja. Sitä ne ovat. Kepeisiin säkeisiin piiloutuu myös kipeää, murre sopii kaikkien tunteitten tulkiksi. Ja lounaismurrehan on Heli Laaksosen oma rakas äidinkieli! Kirjan ulkoasu on tavattoman kaunis ja hyvin onnistunut. Kuvituksessa graafinen suunnittelija Emmi Kyytsönen on käyttänyt Raija Tuumin linopainolaattoja 1950-luvulta. Ihana lahjakirjaksikin sopiva runoteos. Mustarastaan ihana luritus saa runoilijan huokaisemaan ja ottamaan mallia linnun elämänasenteesta:

An muista laulupuun paik

an lakat murhettumast

an otta valo vasta.

Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. 
Graafinen suunnittelu Emmi Kyytsönen
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Omat bloggaukseni kokelmista:
Pulu uis, Raparperisyrän & Vissinki-laulut
Sulavoi

"Heli Laaksosen runoissa vuorottelevat ilo ja suru, kepeys ja paino.. Vallattomat jutut pulppuavat sanamaijan arkusta, tuonpuoleinen häilyy taustalla ja rakkaus lämmittää kuin sisaren sininen pipo. Lopulta onnen edellytykset ovat yksinkertaiset. Erityisen lähellä runoilijan sydäntä on elävä, ovela metsä, jonne viisas astuu nöyrin mielin." - Kustantaja

Heli Laaksonen tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

sunniuntaina klo 13.00, Töölö

Runoja murteilla. Mee mummu ja muut #runosunnuntai

Toimittaneet Heli Laaksonen ja Virpi Adamsson

Murteet ovat suomen kielen rikkaus! On ilahduttavaa, että murredialogeja on esiintynyt runsaasti tämän vuoden uutuusromaaneissa (mm. Paula Nivukoski, Katja Kärki ja Johanna Laitila). Niiden innoittamana etsiskelin murrerunoja muiltakin kuin Heli Laaksoselta, jolta olen lukenut nämä kokoelmat: Pulu uis, Raparperisyrän & Vissinki-laulut & Sulavoi. Löysin tämän murrerunoantologian, jonka runot ja runoilijat ovat löytyneet Turussa toimivan Radio Auroran murrerunokilpailussa vuonna 2003. Runoja murteilla. Mee mummu ja muut -antologia sisältää 48 runoa 26 kirjoittajalta ja kaikilta päämurrealueilta.

Runoilijoiden ikähaitari on suuri, he ovat syntyneet 30-luvulta 80-luvulle. Antologiassa on kunkin kirjoittajan lyhyt esittely sekä tuomaristossa istuneen kirjailija Tapio Koivukarin mietteitä. Hän sanoi pitäneensä yhtenä valintakriteerinä sitä, liikauttiko runo hänen mieltään: Koko maailman ei ole tarvinnut liikkua, minun mieleni on liikkunut vaikkapa arjen tuokiokuvasta, hauskasta oivalluksesta, unenomaisesta kuvauksesta tai lapsuudenmuiston palasesta.

Murrerunoudelle pidetään yleensä ominaisena huumoria ja komiikkaa, mutta tässä antologiassa näemme, että murre taipuu moninaisten tunteiden tulkiksi. Mukana on paljon haikeita ja nostalgisia lapsuudenmuistoja, ja runoja rakkaudesta tottakai. Eri murrealueelta tuleva lukija tavoittaa hyvin runojen tunnelman, vaikka ei aivan jokaista sanaa ymmärtäisikään. Lopussa on myös minipieni murresanasto. Antologioiden haittapuolena on usein tietty hajanaisuus, niin tässäkin. Minun mieltäni eivät kaikki runot liikauttaneet, mutta monet kyllä.

Otan muutaman subjektiivisesti valitun esimerkin välittämättä mistään tasapuolisuudesta. Eniten minua puhuttelivat Minna Mirhan ja Kati Kannon runot. Mirha on syntynyt 1968 ja kirjoittaa Oulun murteella, Kanto on syntynyt 1972 ja kirjoittaa peräpohjolan eli Tornion murteella. Jänniä nämä mieltymykseni, sillä minähän olen juuriltani karjalainen! Todistetuksi tuli, että runot lennättävät lukijan murrealuiden yli vahvoihin tunnelmiin.

... miten mää oon niin kaukana
lapsuuvesta
millon maaliskuuki oli korkialla
eikä painanu harteita
niinko nyt
-Minna Mirha 
...

tuulee ja sattaa
sillain vinosti
ikkunat kastuu
ettei läpitte näje
enkä mää muutenkaan
mittään näje
mullon silimät
muurautunu umpeen
ko moon niin hirviästi
märissy
- Minna Mirha
...

Täälä tuulee aina
täälä on aina välit jonkun kans pänksis
silti raastan käpyjä raastirauala
ja uskon että kaikki on mahollista.
//
mutta mie en itke
en ainakhan sinun nähen.
Mie lakasen sinut yhtenä syksyn
kuivahneena, varisheena lehtenä kashan
pois silmistä.
- Kati Kanto, ote pitkästä hienosta runosta Jokunen sana rakhauesta

Otan vielä esimerkin murteesta, joka oli minulle antologian hankalin ymmärtää, mutta runo on keväinen ja hauska! Pekka Saarinen on syntynyt 1949 ja kirjoittaa Rauman murteeella. Pieni sanasto alkuun: kirkhakkine = naakka, säser = tarkka, hienovarainen.

KIRKHAKKISE 
Tärkjän istu kirkoharjall
Hakkuste suur suku,
kummas pääs ja kene viärell
siit o säser luku.

Kevän gorvall pörhjänäs
kifta höömenbuku,
kjäkättäväs palloparves
kiappu ylpöi suku.

Suven dulle nälkkäse
om boja rästän golos,
kiirut pakka pitämä
jo isännängi olos.
- Pekka Saarinen

Runoja murteilla. Mee mummu ja muut -antologia on minusta tutustumisen arvoinen, paikoin ihanan riemukas, paikoin hyvin koskettava.

Runoja murteilla. Mee mummu ja muut
Toim. Heli Laaksonen & Virpi Adamsson
Sarmala  2004

Kirjastosta
_______________

Heli Laaksonen - Pulu uis, Raparperisyrän, Vissinki-laulut #runosunnuntai

Mul on kiäl. Tämä oma

tuuline ja merine.

Otin lukuun Heli Laaksosen murrerunoja, koska murteet tuntuvat nyt(kin) olevan in. Tammikuussa on ilmestynyt kaksi hienoa esikoisromaania, joissa kirjailijan oma murre on vahvasti läsnä: Johanna Laitilan Lilium regale ja Katja Kärjen Jumalanhuone. Ja toki muistamme vuonna 2017 ilmestyneen Rosa Liksomin Everstinnan,  ja miten vahvasti Anneli Kanto kirjoitti Lahtareissa.

Heli Laaksonen kirjoittaa lounaismurteella, joka on minulle aivan vieras. Kun aiemmin luin Sulavoita kuvittelin runot ääneen lausuttuina. Silloin ne avautuivat karjalaiselle minulle aika hyvin ja ihastuin. Googlatessa löysin myös tämän eri murteilla kirjoitettujen runojen kokoelman - Runoja murteilla. Mee, mummu ja muut, toimittaneet Heli Laaksonen ja Virpi Adamsson (Sarmala 2004).

Antakka mu olla lehm koivu al.

Viäkkä mu väsyne nahk kamarim permanol,

kakluni ette.
...

Menen maate ko nukutta

syän ko o nälk

juan ko o jano

istun keinus ja luve

fletkuttelen kintui

kilju välil ko kunnavaivane varpune:

Pysykkä pois!

Häipykkä helkkari!

Tämä o mu oma piirkuntta!

Noin hauskasti sitä rentoillaan ja omaa reviiriä puolustetaan! Kirjan alussa on Heli Laaksosen mainiot saatesanat Taustaks ja tarkotukseks ja lopussa  Siru Kainulaisen lyhyt essee otsikolla Kieli joka vaikuttaa. Murre saa Laaksosen runot kuulostamaan humoristisilta, mutta esim. esikoisteoksesta Pulu uis kuultaa traaginen koti-ikävä ja väärään paikkaan joutuminen. Runoilija asui tuolloin Helsingissä ja hänen kokemastaan vieraudesta nousi jopa haloo: Esikoisen kirjottamise aikoihi asusin pääkaupunkiseurul ja olin hukas ko vasen lapane. Muutamas runos puhisen ääne sen ahristukse, mitä metron oranssil penkil töröttävän maalaisen pääs liikku. Kainulainen selittää lisää: Puhe ei siis olekaan murre-eroista, päälle liimatusta murrekoristeesta vaan olemista syvästi koskettavasta omasta kielestä. 

HERTTONIEMI
sanno täti jostan kaukka
ja kuulosta niim pal fiinilt
ruatiks sanota kans
HERTONÄS
mut mun kiälelän ei san kukka mittä.

Mää aja asema ohitte vaa
kote kerra munst piret
hualtakka.

Laaksosen mukaan Vissinki-laulut ovat kokoomateokseen nonparelleiks runokakun päälle ripoteltui laulunsanoi. Ja Kainulainen: Sanojen katsominen ja näkeminen eivät riitä. Ne on myös kuultava ja niitä on tunnusteltava. / Rytmikäs, korvaan tarttuva, tuttu tai vieras äänteellisyys on osa kommunikaatiotamme joka päivä. Kansanlaulumaiset sanoitukset ovat syntyneet läntisten sananparsien inspiroimina. Harmikseni en löytänyt Vissinkiä Youtubesta, mutta Heli Laaksosesta siellä on montakin tallennetta.

Saatesanoissaan Laaksonen totesi, että mieli olisi tehnyt jättää joitain haparoivia nuoruuden runoja pois Pulu uis -kokoelmasta, mutta kaikki ne otettiin mukaan. Huumorintunnun alta löytyy teräviä Helsinki-huomioita, tuokioita vanhusten elämästä ja hauskasti sinne tänne hypähteleveviä aiheita. Raparperisyrämes esiintyy kualema, vanha hanttapuli. Runoissa vilahtaa evakkoon lähteneitä vanhuksia, hanttapulille vaimonsa menettänyt mies, mutta myös hulvatonta huumoria! Laaksonen päästää sadun ja mielikuvituksen valloilleen. Runominä kutsuu karhun kylään, kasvattaa takapihalla hämähäkkiä ja hirvellä voi olla nilkkasukat jalassa.

VINKEI YKSINÄISIL NAISIL

Jumankek,

meinasi oja aja.

Nii hyvännäköne mänty

ja iha yksi.

...

Sit ko sul se miäs jo o.

Pirä privat pelle-showt hänel sillo tällö.

Silut hänen tukkatas nii et pälvikalju alkka.

VINKEI YKSINÄISIL MIÄHIL

Ei ol ollenka vaikkia lumot tipui.

...

Laulutunnil ja äkki.

Kitara taik käyrätorvi kätte,

taik mikä huilu vaa, 

joku ko eres hiukam piippa.

...

Meil saa vävymplanttu raparpermehu

ja soker o juur päässy loppuma.

Heli Laaksosen murrerunot ovat hauskoja ja viisaita - näistä tulee hyvälle tuulelle, sillä Laaksonen ilottelee mielikuvituksellaan absurdisti ja ratkiriemukkaasti. Suositan, vaikka tämä murre vieras olisikin.

Heli Laaksonen

Pulu uis, Raparperisyrän, Vissinki-laulut

Kansi Riikka Majanen 

Sammakko 2015

****

Kirjastosta

_______________

Helmet-haaste: 37 (pienkustantamon julkaisema)

Kirjasähkökäyrän Mai on lukenut kokoelmat Pulu uis ja Sulavoi

Pulu uis (2001) ja Raparperisyrän (2003) ovat molemmat megahittejä ja murrerunouden klassikoita. Muita kokoelmia: Maapuupäiv (2005), Sulavoi (2006) ja Peippo vei (2011). Laaksonen on suomentanut virosta mm. Andrus Kivirähkin lastenkirjan Koiranne alkaa kohta kukkia.

An InLinkz Link-up

Heli Laaksonen - Sulavoi

Mun päivä ova

ko puuvillalankka pujotetui pualukoi

ja nii o eläjäl hyvä.

Tulipa tehtyä riemastuttava murrehyppy Heli Laaksosen (s. 1972) lounaismurteella kirjoittamiin runoihin. Karjalaisena läntiset murteet ovat itselleni melkein täyttä hepreaa, ja tovi kuluikin sanoja ja runojen rytmiä hakiessa. Ymmärtämistä helpotti kun kuvittelin runot ääneen lausutuiksi, oikeiksi otaksumillani äänenpainoilla. Vaikka en jokaista sanaa ymmärtänytkään, Laaksosen huumori ja yllättävyydet ilostuttivat ja riemastuttivat.

Sulavoin runot ovat kesältä maistuvaa voisulaa uusien perunoiden kanssa tai äidin leipoman uunilämpöisen ruisleivän päällä! Niissä kuplii mielikuvitus, ilo ja huumori kerrassaan nautittavalla tavalla. Laaksosen runoissa voi tapahtua mitä vaan: naakalla on kirkkotaivaan väriset silmät, prinsessan kruunu takertuu pyykkinaruun,  narsissit viivyttelevät keväisin ja mummut odottavat, kurjet huutavat kun runoilija pesee tukkaa...  Elämä ei aina ole päivänpaistetta, mutta ihmiselon surut on kiedottu myötätunnon lämpöiseen syliin. Monista runoista löytyy mainiota leikkisää vääntöä. Muutama irrallinen esimerkki:

Oleksää koska tahtonu olla joku muu?

E. Hee sanova mut tahtovat kyl.

...

Mää laitan tääl peruni kiahuma

keitän koko suvise saro,

seittemän kaikkias.

Niil o nimiki jokasel

ja yks niist o rakkaampi ko muut.

...

Yäl kattelen

puutarhatontunmuatost rakast möykky saman täkin al.

...

Suami o essumuatone maa ja sää asut toise helma reunas
...
Makkan marketin pallomerenpohjal
hiavahtamat
ko lööpeis hajeta karonnut naist.

Hykerryttävän hauskoja olivat myös Kalimera! Heii vaa! / Nykyajamiähe o nii monimutkassi /  Ei voittu sanno vasta /  Ko aik ei kulu /  Kauhi! Karhu! /  No nyy se o hyvä 

Runossa Leppäkerpun murhe leppis matkustaa junassa ja yrittää ratkoa lehden ristikkoa, muttei mene putkeen: Leppäkerppu ol täyttäny ristikost yhren kulma iha vääri. / Mistän paikka ei lähteny ratkema. / (...) VR:n asiakasleht ol pilal / ei tämmöst voi ikä ihmiste ilmoil jättä / kaik näke et joku iha viti o istun junas.

Sulavoin runot ovat oikeita hyvänmielen runoja, täynnä pulppuavaa iloa. Ne ovat apean mielen karkotukseen mitä parhainta lääkettä. Pidin kovasti. Lopuksi ihana arkisen onnen ja rakkauden kuvaus Laaksosen tapaan:

Eikä erost viäl tieretä mittä

Laver on piän ja mää olen suur

ajan sut unissan seinä vaste littanaks

herät ain ko määki herän

kaneliposki

olet taas jättäny hellyyskraanan tippuma

tip

t

i

p

see valu yäs

vaik väität et laitit sen kii

ja harman toppatakkis povitaskus

kasvatat nii suuri

toiveihaaveisulossiunelmi

et saat myymäläetsivä 

epäilemä.

Heli Laaksonen
Sulavoi
Otava 2006
*****
Kirjastosta

Muualla: 

Kirjasähkökäyrä

Turun Sanomat - "Mutta olipa runo nostalginen tai luontoaiheinen, nykyhetkessä kulkeva tai tapahtumista vihiä antava, kaiken takana kulkee vähintäänkin humoristinen vire tai jopa julkiriemastuttavuus."

Laaksosen esikoiskokoelmasta Pulu uis (Sammakko 2000): 
Kirjasähkökäyrä
Kiiltomato - Heli Laaksosella on hyvä rytmitaju ja tarkka silmä, mikä riittää tekemään Pulu uis -kokoelmasta hauskan ja koskettavan lukuelämyksen. Syvällistä monitulkintaisuutta tai haastavaa älyn leikkiä siitä ei kuitenkaan kannata etsiä, sillä kirjoittajan ote on – ehkä tietoisesti – puheliaan arkinen ja vähän naivi.