Onnea Finlandia-palkituille vm 2019!

Onnitteluni tuoreille Finlandia-voittajille!

Itse olen lukenut tähän mennessä Finlandia-palkintoehdokkaita todella huonosti. Kaunokirjallisuuden ehdokkaista olin lukenut vain kaksi, onneksi Bollan myös. Iloitsen erittäin paljon sympaattisen Pajtim Statovcin voitosta ❤︎ Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkitusta Marisha Rasi-Koskisesta iloitsen myös, sillä kaikki hänen aiemmat, hieman mystiset aikuisten kirjansa ovat minut lumonneet. Olenpa ollut hassu kun olen jättänyt Auringon pimeän puolen lukematta. Metsä meidän jälkeemme alkoi kiinnostaa, tekijät ovat pohjoisesta ja kirjassa on kuulemma myös kaunis kuvitus.

LASTEN- JA NUORTENKIRJALLISUUS
Marisha Rasi-Koskinen - Auringon pimeä puoli

Yllätystentäyteinen mysteeriromaani nuoren naisen matkasta omaan historiaansa. Ajan rajat ylittävä jännityskertomus eristetystä kaivoskaupungista pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

Emilia asuu Kaivoksen kaupungin suljetussa yhteisössä isoisän kanssa. Pihan perällä oleva kesähuone on ollut lukittuna kuusitoista vuotta, siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun Emilia rikkoo lukon, hän löytää mökistä valokuvantarkan vanhan piirroksen - ja kuvassa on hän itse. Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen.Auringon pimeä puoli on ajan ja muistojen mysteeri, joka leikittelee scifillä ja suhteellisuusteorian arvoituksilla. Samaan aikaan se on huikea seikkailu ja jännitystarina. - Wsoy

⭐️⭐️⭐️

Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin Rasi-Koskisen aiemman tuotannon. Olen lukenut kaikki neljä hänen aiempaa teostaan ja ne ovat kerassaan lumoavia - Katariina 2011, Valheet 2013, Vaaleanpunainen meri 2014 & Eksymisen ja unohtamisen kirja 2017.

TIETOKIRJALLISUUS
Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen & Jenni Räinä - Metsä meidän jälkeemme

Suomalainen metsä elää kohtalonhetkiään. Metsistämme valtaosa on talousmetsää, joissa hakkuut ovat ennätysmäisen suuria. Miten tähän on tultu? Mitä voitaisiin tehdä, jotta metsäluonto säilyisi seuraaville sukupolville? Journalistisella otteella kirjoitettu teos tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen. Se ehdottaa vaihtoehtoja ”puupelloille” ja pohtii yhdessä metsänkäyttäjien ja tutkijoiden kanssa, millaista suomalainen metsä voisi olla tulevaisuudessa – sellainen metsä, josta hyötyvät niin kansantalous kuin helmipöllökin.

Metsä meidän jälkeemme -kirjan kirjoittajat ovat pohjoissuomalaisia nuorenpolven journalisteja. Nelikossa on tietokirjailijoita, tuoreita metsänomistajia ja eräharrastajia. Upeat kuvat ovat Lapin Kansan valokuvaajan Anssi Jokirannan. - Like

KAUNOKIRJALLISUUS
Pajtim Statovci - Bolla

Kansainvälisen tähtikirjailijan lumoava romaani sokeasta rakkaudesta, sodasta, kodittomuudesta ja kaipauksesta.

Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milošin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, alkaa epätoivoinen etsintä. Mitä Milošille, ja mitä heille, oikein tapahtui? Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teos häikäisee kiihkeydellään, fyysisyydellään sekä huimaavalla kielellisellä kauneudellaan. Samalla se on armoton avioliittokuvaus sekä hurja kertomus ihmisestä oikeuskoneiston hampaissa. - Otava

- HS-haastattelu, oma bloggaukseni Bollasta

Pajtim Statovci - Bolla

Onko väärin uhrata rakkauden alttarille kaikki?
Saako vihollista rakastaa?

Lukijana voin esittää tällaisetkin kysymykset, mutta ne olisivat olleet aivan absurdeja Milošin ja Arsimin kohdatessa vuoden 1995 Pristinassa. Kun nämä kaksi nuorta miestä tapaavat, koko Kosovo jo järkkyy eikä mikään palaa enää ennalleen. Homoseksuaalinen rakkaus oli visusti salattavaa maskuliinisessa kaksipäisen kotkan maassa, ja salattavaa siksikin, että Arsim oli naimisissa. Kaikkein raskauttavinta oli kuitenkin se, että toinen oli serbi, toinen albaani. Voiko vihollista rakastaa?

Pajtim Statovcin uutuusteos Bolla tuo Kosovon ilmapiirin ja vuosikymmeniä kyteneen etnisen vihanpidon vereslihaisesti esiin. Serbit ja albaanit tuhosivat ja vihasivat silmittömästi toisiaan eivätkä olleet missään tekemisissä toistensa kanssa, piste. Niinpä kaiken nielevän intohimon pauloissa olevat miehet linnoittautuivat Milošin pieneen ja ankeaan huoneeseen eivätkä näyttäytyneet missään yhdessä. Siellä he rakastivat, uppoutuivat toisiinsa ja tulevaisuuden haaveisiinsa. Milošista tulisi lääkäri ja Arsimista kirjailija.

On huhtikuun alku, enkä saa silmiäni irti hänestä. // Juotuamme kahvit katsomme toisiamme vähän aikaa, ja se tuntuu oikealta ja todelliselta, kaikelta miltä Pristina ei, kaduille työntyneet joukot rynnäkkökivääreineen, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen letkat jotka näyttävät avaruudesta laskeutuneilta.

Väkivallanteot ryöppysivät kaupungissa ja sodan uhka leijaili tuon lyhyen rakkauden ajan yllä. Vaimonsa suvun painostuksesta Arsim pakeni tuntemattomaan Euroopan maahan vaimonsa Ajshen kanssa, serbi Milošista tuli tappaja serbiarmeijaan, niin hento ja herkkä kuin olikin. Vieraassa maassa ja vieraassa kulttuurissa Arsim kaipaa entistä elämäänsä ja menetettyä rakkauttaan. Kivistävässä kaipuussaan hän sortuu typeryyksiin, hänet pidätetään ja karkotetaan maasta. Hävitettyyn Pristinaan palattuaan Arsim alkaa epätoivoisesti etsiä Milošia.

Bolla oli vahva ja ravisuttava lukukokemus, joskin kesti pitkään ennen kuin pääsin tekstin imuun. Tuntuu kuin Statovci olisi hionut tyyliään teräksisen teräväksi ja vähentänyt tunnetta. Tunne tavoitti minut kuitenkin kirjan loppupuolella. Bolla on suuri tragedia epätoivoisesta ja kielletystä rakkaudesta, järjestetystä rakkaudettomasta avioliitosta ja etenkin ihmisistä raa’an etnisen sodan pyörteissä. Suomalaisena lukijana en voi tietenkään täysin ymmärtää tuota Balkanin etnisten ryhmien kahtiajakoa ja silmitöntä vihaa toisiaan kohtaan. On käsittämätöntä, että kaikki tuo tapahtui 1990-luvun lopun Euroopassa. Vaikealta tuntui myös lukea välähdyksiä lasten kohtelusta ja hyväksikäytöstä maaseudun serbiyhteisöissä ja albaanimiesten hyväksytystä väkivallasta vaimoaan ja lapsiaan kohtaan. Arsimin käytös raskaana olevaa vaimoaan kohtaan oli kylmä rätti silmille.

... me albaanit olemme huuhtoutuneet ympäri maailmaa kuin mereen laskettu kourallinen hiekkaa, kadonneet maisemaan kuin puinen kuoriaita puisen alttarin ympärillä. Maamme on iäksi turmeltunut, se on tärvelty pahalla puheella, merkitty mustin katkoviivoin kaikkiin karttoihin.

Milošin, Arsimin ja Ajshen henkilötragedioiden rinnalla kulkee albanialaisen kansantaruston piru, käärmemäinen bolla kiehtovana, pelottavana ja mystisenä kylväen silmitöntä tuhoa. Tuntuu kuin koko Balkan olisi ollut bollan = pirun vallassa 90-luvulla. Erityisesti bolla hönkäili Arsimin sisimmästä levittäen tuhoa ympäriinsä. Teoksen shokeeraavimpiin osuuksiin kuuluvat Milošin muistivihkoon merkitsemät hajanaiset ajatuskatkelmat ja hänen esittämänsä hyvin vaikeat ja järkyttävät kysymykset. Kun meidän lyhyt sisällissotamme jätti jälkeensä vuosikymmenten traumat, Balkanilla ne ovat potenssiin tuhat. Selvitäänköhän niistä ikinä?

Mirella Mäkilän suunnittelema kansi metallinhohtoisine käärmeineen on tavattoman upea. Kannessa näen myös pullistuneen miehisen hauiksen ja nyrkin iskuvalmiina. Bolla on häikäisevä, vahva ja vaikuttava romaani, joka sai pohtimaan monia eettisiä kysymyksiä ja etenkin sodan tuhovoimaa. Olen aika sanaton.

Pajtim Statovci - Bolla
Kansi Mirella Mäkilä
Otava 2019
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________

FM Pajtim Statovci (s. 1990) on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä kirjailijoita. Kriitikoiden ja lukijoiden rakastamat romaanit, Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän, ovat saaneet englanninkielisessä maailmassa haltioituneen vastaanoton. Hänen teostensa käännösoikeuksia on myyty yli 15 kielialueelle. Statovci palkittiin esikoisromaanistaan Kissani Jugoslavia Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla, ja Tiranan sydän voitti Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinnon. 

HS, Kirjasähkökäyrä, Kirsin kirjanurkka, Tuijata
Bloggaukseni Statovcin aiemmista: Kissani Jugoslavia & Tiranan sydän

Pajtim Statovci tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

lauantaina klo 14.00, Senaatintori

Pajtim Statovci - Tiranan sydän

Tiranan sydän vie aluksi vuoteen 1991, Jugoslavian hajoamissotien aikaan; romaanin nykytaso liikkuu sitten ajassa 2000-luvun alkuvuosina. Jossain pienessä kylässä Albanian maaseudulla asuu nuori teinipoika Bujar, jonka albaani-isä on jo aiemmin paennut Kosovosta. Bujar on kaunis poika, kuten myös hänen sydänystävänsä Agim. Elämä Albaniassa on äärimmäisen köyhää ja olot ovat levottomat. Tuntuu että maalla ei ole tulevaisuutta.

Kun Bujarin isä kuolee, sisar katoaa ja äiti suistuu masennuksen syövereihin, pojat päättävät karata pääkaupunkiin Tiranaan. Heidän elämänsä siellä on surkeista surkeinta, ja mieltä kaivertavat ulkomailta kantautuvat hohdokkaat uutiset. Kaikki haluavat Albaniasta pois, pois sodan jaloista vakaaseen Eurooppaan. Siellä ihmiset näyttävät hymyileviltä, terveiltä ja hyvinvoivilta, kaikilla tuntuu olevan rahaa ja ruokaa. Agimia ajaa ahdasmielisestä Albaniasta pois myös se, että hän on tyttö / nuori nainen miehen ruumiissa. 

Miehiset sankaritarinat ja legendat elävät runsaina Albaniassa. Bujarin isä kertoo esi-isiensä sotaisasta menneisyydestä ja miesten urheudesta. Albanian symbolikin on uljas kaksipäinen kotka, joka kuvaa maskuliinista uhoa ja voimaa. On selvää että Agim ei istu tuohon ilmapiiriin, vaan haluaa lentää kotkan tavoin vapauteen. Pojat vannovat pysyvänsä yhdessä iäti. He rakastavat toisiaan, myös seksuaalisesti, etsivät toisistaan tukea ja turvaa. He säästävät sitkeästi rahaa ja päättävät yrittää Adrianmeren yli Italiaan, mutta sitten tapahtuu jotain mikä erottaa heidät. 

Romaanista löytyy montakin toisiinsa kietoutuvaa teemaa: Kosovon sota, Albania ja maan runsas tarinaperinne; maahanmuuttajuus ja transseksuaalisuus; ystävyys ja rakkaus. Teemat ovat suuria, ja pienen eristäytyneen Albanian oloista ja Hoxhan kommunistisesta diktatuurista en aiemmin ole lukenutkaan. Kuitenkin koin kirjan rakenteen hiukan hajanaiseksi ja eri kaupungeissa kiertelyt irrallisiksi. Mutta ehkä tämä oli kirjailijan tarkoituskin: osoittaa miten erilainen ja normeihin istumaton ihminen kokee olevansa aina eksyksissä; omaa paikkaa ei löydy eikä hyväksyntää tule; on tekeydyttävä joksikin toiseksi, keksittävä aina uusi identiteetti? Maasta toiseen kiertelevä Agim/Bujar toimi juuri näin: hän häpesi niin suuresti albanialaisia juuriaan ja kotimaansa ilmapiirin ahtautta, että tekeytyi italialaiseksi.

Statovcin kerrontaratkaisu eksyttää lukijaa: ei tiedä varmuudella kumpi pojista päätyy ensin Roomaan, matkaa sitten maahanmuuttajana ja turvapaikanhakijana Berliiniin, Espanjaan, New Yorkiin ja vielä Suomeenkin. Ei tiedä varmuudella kumpi palaa lopulta Tiranaan. Luulin että se oli Agim, mutta oliko se sittenkin Bujar?

Kolmannessa luvussa vasta pääsin Statovcin taitavan kerronnan imuun, joskin hämmennyksiä riitti edelleen. En ymmärrtänyt miksi suomalainen transseksuaali Tanja tuli kohdelluksi niin julmasti?  Romaanissa on paikoin huippuhienoja tekstikohtia, mutta joku hämmensi ja hieman hiersi. Hyvä ja häkellyttävä, runsasteemainen teos. Kissani Jugoslavia hurmasi minut täysin, nyt en päässyt aivan samaan tunnelmaan.

Albanian lippu otettiin käyttöön vuonna 1912.
Maan kansallissankari Skanderbeg käytti sitä
jo 1400-luvulla;  perimätiedon mukaan
albanialaiset polveutuvat kotkasta.

Pajtim Statovci
Tiranan sydän
Otava 2016
***
Kirjastosta
_______________

Kirjan ovat lukeneet mm. : Kaisa Reetta, Kirjasähkökäyrä, Kirsin Book Club
Pajtim Statovci puhuu Albaniasta ja elämästään / Ylioppilaslehti

Pajtim Statovci syntyi 1990 Kosovossa, mutta muutti Suomeen kaksivuotiaana. Esikoisromaani Kissani Jugoslavia (2014) sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Romaanin käännösoikeudet on myyty useisiin maihin. Se on käännetty englanniksi, italiaksi, norjaksi, ranskaksi, ruotsiksi, tanskaksi, tšekiksi ja viroksi.

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Olen vihdoin lukenut Pajtim Statovcin esikoisteoksen, ja olen melkoisen mykistynyt. Kissani Jugoslavia on upea romaani, joka on kaikki suitsutuksensa ja HS-palkintonsa ansainnut. Käsittämätöntä, että Statovci oli vain 24-vuotias tätä kirjoittaessaan. Nuori kirjailija kirjoittaa herkästi ja koskettavasti isoista aiheista. Albanialaiset tavat ja kulttuuri lisäävät kiinnostavia kerrostumia tarinaan; kieli tuntuu sympaattiselta ja tuoreelta. Kissani Jugoslaviaa on luettu paljon ja siitä on blogattu paljon. Silti jokunen hurmioitunut huomio minultakin.

Kun Tito kuoli, Jugoslavian eri etnisten ryhmien eripuraisuudet kärjistyivät. Suur-Serbiaan tähtäävät serbit saattoivat albaanienemmistöisessä Kosovossa voimaan yhä uusia lakeja, jotka sortivat albaaneja ja veivät heiltä työn ja oikeudet. Jugoslavian hajoamissodat koostuivat useammasta aseellisesta selkkauksesta, joissa menehtyi satoja tuhansia eri Balkanin kansojen edustajia. Albaanipakolaisten virta Kosovosta alkoi ja  ulottui Suomeenkin

Albaanipakolaiset Emine ja Bajram saapuivat Suomeen viiden lapsensa kanssa, tyhjin käsin. Eminen äänellä kerrottuna oli järkyttävää lukea, miltä kaikki tuntui, miten ankeaa ja outoa kaikki oli. Hyvin koulutettu, Albaniassa ministeriössä työskennellyt perheenisä ei saanut kuin hanttihommia; pian nekin loppuivat hänen jyrkkien uskonnollisten mielipiteittensä vuoksi. Vanhempien kotoutuminen takkuili. Vartuttuaan kouluikään yksikään perheen lapsista ei välttynyt kiusaamiselta ja rasismilta. Jokaisen maahanmuuttovastaisen suomalaisen pitäisi lukea Kissani Jugoslavia, sillä voisi kerrankin edes yrittää asettua empatialla maastaan pakon edessä tyhjän päälle lähteneitten nahkoihin.

Erilaisuus on taakka, kissa sanoi nujerrettuna. Ihmiset vain katsovat minua ja sinua, ja ihmettelevät, ne katsovat minua ja sinua ja vain ihmettelevät! Ensin sitä yrittää muuttua samanlaiseksi kuin muut, ja kun se ei onnistu, sitä alkaa lohkoa mitä typerimpiä vitsejä jotta oma erilaisuus peittyisi nauruun, ja kun vitsit lakkaavat olemasta hauskoja, alkaa valehtelu. Ja kun se ei enää auta, on aika pakata matkalaukku ja paeta.

Toinen kertojaääni kuuluu perheen herkälle homopojalle Bekimille. Hän on siis tuplasti erilainen kuin heteronormatiivinen suomalainen valkoinen valtaväestö. Bekim opiskelee ja elää yksin. Hän hankkii lemmikikseen boan ja asuinkumppanikseen tuittupäisen ja pomottelevan kissan. Kissan ja käärmeen symboliikka ei minulle aivan auennut, mutta luin nauttien hulvattomista episodeista, joissa Bekim niistä kertoi. Etsiskelin näiden eläinten symbolimerkityksiä: kissa liitetään omaan tahtoon, itsenäisyyteen ja seksuaalisuuteen (lisää mm. täällä). Käärme edustanee taistelua hyvän ja pahan välillä (lisää täällä). Kun Bekim joutuu tappamaan boansa, merkinneekö se sitä, että hyvä pääsee hänen elämässään vihdoin voitolle? Toivon niin.

Perheen elämää seurataan vuodesta 80 alkaen, kun vanhemmat olivat nuoria ja solmivat avioliiton, juuri Titon kuoleman aikoihin. Eri kulttuureissa on tapansa, mutta pahaa teki lukea miten alisteisia naiset miehilleen albaanikulttuurissa ovat olleet. Suomessakin perheenpäällä oli kaikki sananvalta, ja puolellaan myös fyysinen voima. Vastustus määräilevää ja katsannoissaan rajoittunutta isää kohtaan herätti Bekimissä raivoavaa vihaa, jota hän kantoi sydämessään.

Nuoren homoseksuaalin rakkauden etsintä ei sekään yksinkertaista ollut. Muutamien satunnaisten seksuaalisten kohtaamisten jälkeen Bekimin kohdalle osui lopulta Rakkaus. Rakkaus joka kesti sen, että sitä koeteltiin; rakkaus joka kesti eron ja erimielisyydet; rakkaus joka toi niin suuren luottamuksen, että Bekim uskalsi paljastaa haavoittuvimmat sisimpäänsä säilötyt asiat ja tunteet. Kaunista.

Ole kiltti äläkä kysy minulta kotimaastani, nimestäni tai äidinkielestäni. Kysy minulta, mitä haluan tehdä tai mitä kaikkea olen jo tehnyt, haaveistani tai peloistani, niin minä kerron.

Kissani Jugoslavia on runsasteemainen. Päällimmäisenä maahanmuuttajuus. Erityisen läheiseksi ja herkäksi tekstin tekee se, että asioita katsotaan pakolaisperheen sisältä, kerrotaan omaan ja lähipiirin kokemukseen perustuvaa. Luin juuri Jhumpa Lahirin Kaiman, jossa käsitellään myös maahanmuuttajien sopeutumisen hankaluutta, kulttuurista vierautta, horjuvaista identiteettiä - elämää kahden kulttuurin ja eri uskontojen ristipaineissa. Kaimassa kuten tässäkin tuli selvästi esiin vanhempien vaikeus ymmärtää uudessa kotimaassa kasvaneita lapsiaan. He ovat ottaneet omakseen uuden maan tavat ja vanhemmat pelkäävät, että oma kansalliskulttuuri ja äidinkielikin unohtuvat tyystin. Albanialaisnäkökulma on myös ravisteleva, toihan se taas kerran - ja syystä - mieleen Balkanin sotien käsittämättömän verenvuodatuksen. Tuntui hurjalta lukea, miten tuo sota lisäsi Bekimin häpeää omasta kansallisuudestaan.

Kissani Jugoslavia on huikea kirja. Suljettuani kirjan päässä pörrää miljoona ajatusta. Nuori Statovci on luonut mestarillisen esikoisromaanin, jonka antia ei voi lyhyessä bloggauksessa eikä yhdellä lukukerralla ammentaa tyhjiin. Minua viehätti tavattomasti kirjailijan kieli. Siinä oli tuoreita tapoja sanoa ja sopivasti rosoa, mutta myös valtavasti lämpöä.

Kuva: Antti Haanpää / Yle

Pajtim Statovici
Kissani Jugoslavia
Otava 2014
*****
Kirjastosta
_______________

Bloggauksia löytyy runsaasti mm.: Luettua elämää, Lumiomena, Nannan kirjakimara

Kosovossa vuonna 1990 syntynyt Statovci muutti perheensä kanssa kaksivuotiaana albaanipakolaisena Suomeen. Hän opiskelee Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa televisio- ja elokuvakäsikirjoittamista. Kissani Jugoslavia sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon marraskuussa 2014. Romaanin käännösoikeudet on myyty 11 maahan. Se on käännetty englanniksi, italiaksi, norjaksi, ranskaksi, ruotsiksi, tanskaksi, tšekiksi ja viroksi. Kirjasta on tekeillä myös vuonna 2018 ensi-iltansa saava näytelmäsovitus Kansallisteatteriin. 

Statovcin toinen romaani, Tiranan sydän, ilmestyi elokuussa 2016.