Cristina Sandu - Vesileikit

Vaatteet putoavat lattialle kuin epävarmuudet.

Cristina Sandun Vesileikit on ohut ja nopeasti luettu, mutta se mietityttää pitkään. Häikäisevintä tässä vain 118-sivuisessa pienoisromaanissa on se, että Sandu on pystynyt loihtimaan vähiin sivuihin kokonaisen maailman ja kertomaan kunkin kuuden naisen koskettavat kohtalot vielä lyhyemmin, vain muutamalla sivulla. Kustantajan sivuilla sanotaan tätä maagiseksi kudelmaksi - ja sitä tämä on. Jokainen lause on harkittu ja hiottu, jokainen sana valittu niin, että se vie tarinaa eteenpäin ja taikoo lukijan lumoonsa. Kaunis kansigrafiikka ja kirjan nimi viestivät kepeää ja iloista kesäistä tarinaa, mutta siitä ei ole kyse. Tarina on koskettava, surullinenkin.

Sandu kertoo kauniin sadun tavoin, miten nämä kahden joen ja kahden valtakunnan välisellä kannaksella, ei kenenkään maalla, kasvavat kuusi nuorta tyttöä löysivät unelmansa ja pitivät siitä sitkeästi kiinni, kyläläisten vähättelyistä ja naureskeluista välittämättä. He ymmärsivät, että vain tämä päämäärä, tämä unelma, olisi heidän lippunsa vapauteen. Tytöt asettivat itsensä pilkan ja vartalonsa katseen kohteiksi, mutta heistä tuli myös maansa ylpeyden aiheita. 

Tekstillään lukijaa hyväilevän sadunoloisen kehystarinan väliin Sandu sijoittaa kunkin kuuden tytön henkilökuvat heidän myöhemmästä elämästään. Nämä ovat lyhyitä realistisia novelleja, joissa kerronta lumoaa, mutta kontrasti sadun ja realismin välillä on iso ja luo jännitettä. Anita on päätynyt Helsinkiin, kuten maanmiehensä Hämähäkkimieskin. Nainen tekeytyy kuitenkin syntyperäiseksi suomalaiseksi ja pitäytyy visusti englannissa, sillä yhteinen kieli toisi miehen liian lähelle, tarvitaan suojamuuri menneen ja nykyisen väliin. Paulinan tapaamme laivalla turskaa pyytämässä Kalifornian rannikolla. Kun hän havaitsee muiden matkustajien supisevan jotain, häpeä ja epäily nostavat taas päätään. Paulina uskoo, että paikalliset haistavat hänet maahanmuuttajaksi - mutta ei, he supisevatkin parista kamerunilaisesta mustasta miehestä, jotka on syytä opettaa maan tavoille.

Sandra liftaa Ranskassa ja kertoo ystävällisesti kuskille olevansa muuttamassa Pariisiin, mutta tämä alkaa ilkeästi pilkata hänen ääntämystään. Elämä on vienyt Bettyn Karibialla kasinolle, sillä hän tarvitsee epätoivoisesti rahaa. Loistavan strategiansa avulla hän pääseekin takaisin Pariisiin, mutta rahat eivät enää riitä loppumatkaan. Nina on saanut töitä Roomassa varastotyöntekijänä. Hän on jo oppinut italiaa ja tuntee solahtaneensa italialaisiin oloihin; hän tuntee vapautta ja onnea, josta häpeä puuttuu. Mutta hänen 'ystävänsä' Angelo ja Valerie osoittautuvat selän takana pahaa puhuviksi. Kotikylään Yhdysvalloista palannut sairas Lydia huomaa, että mikään ei kotikylässä ole muuttunut; vain iäkäs Lintukasvattaja odottaa luottavaisesti suuria rahoja aurinkopaneeleista.

Vesileikit kertoo hyvin koskettavasti näiden naisten kokemasta vieraudesta ja ulkopuolisuudesta, kun he ovat heittäytyneet maailman virtaan. Välttyäkseen ryssittelyltä he haluavat salata juurensa, mutta sisimmässä kaikki entinen silti kaihertaa - ja paljastumisen pelko. Sillä kieli / aksentti erottaa ja ilmiantaa. En voi välttyä ajatukselta, että me olemme toiselle susia, emmekä kestä erilaisuutta. Me olemme järkyttävän omanapaisia ja kaksinaamaisia, paljastaa Sandu. Elämä on raskasta, jos ei voi luottaa toisen ihmisen hyvyyteen, mutta luottamus voi merkitä märkää rättiä kasvoille tai huijarin naurua; ja sukupuolensa vuoksi naisille kaikki on kaksinverroin vaikeampaa, aina löytyy ystävällisiä ’auttajia’.

Vesileikit on surullinen, mutta loistelias tarina, joka osoittaa ihmisen raadollisuuden lähimmäistään kohtaan. Kerronta on sadunhohtoista ja pelkistettyä. Sandu pakottaa lukijan lukemaan rivien välit. Cristina sanoi Seppo Puttosen haastattelussa halunneensa tutkia naisen eri rooleja, yksinäisyyttä, juurettomuutta ja vierautta toisissa kulttuureissa. Hän onnistui liikuttamaan minua syvästi tällä kokoaan suuremmalla pienellä kirjalla ❤︎

Cristina Sandu - Vesileikit
Kansi Tuuli Juusela
Otava 2019
Kirjastosta
_______________

Muualla: Tuija
Sandun hieno esikoisteos Valas nimeltä Goliat oli Finlandia-ehdokkaana pari vuotta sitten. 

Cristina Sandu - Valas nimeltä Goliat

Vasta kun päärynät kasvavat poppelipuissa...

Näin satuili Ceaușescu juuri ennen kukistumistaan, ja satuili varmasti paljon muutakin. Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi juuri valittu Valas nimeltä Goliat vie lukijan Romaniaan ja sukuun, jossa tarinankerronnan perinne on vahva. Miellän Romanian vampyyrien, Draculan ja Transsylvanian maagiseksi maaksi; mutta myös köyhäksi, itäblokin leiriin kuuluneeksi valtioksi, jolla oli rasitteenaan  parikymmentä vuotta tuo järkyttävä diktatuuri. Suomalais-romanialaisen Sandun päähenkilössä Albassa on paljon häntä itseään: elämää kahden kulttuurin ja kahden kielen välissä, juurettomuutta ja juurtumista, omien juurien etsimistä ja hyväksymistä, sekä lapsuuskoti, jossa kirjoilla ja kirjallisuudella on tärkeä sija.

Minulle tämä romaani avautui kerronnaltaan tavattoman kauniina SATUNA. Saduissa on aina hyviksensä ja pahiksensa, niin tässäkin. Pahiksen roolia kantoi etenkin isoisä Susi salaisen poliisin univormussa ja Pavelin kohtalo tunnollaan. Pahiksena näyttäytyivät myös köyhyys ja Romanian poliittinen järjestelmä. Alba liikuskelee tässä sadunoloisessa kauneudessa ja kauheudessa, yrittää selvittää itselleen omaa ja vanhempiensa, isovanhempiensa, suvun ja koko pienen köyhän romanialaiskylän menneisyyttä ja nykyisyyttä. Häntä eivät sido ajan lainalaisuudet, vaan hän voi solahtaa läsnäolevana menneisyyteen, vaikkapa nuorten vanhempiensa ensi tapaamiseen, jota katselee hellästi tulevaisuudesta.

Jos Punainen kylä olisi ihminen, se olisi vanha mies. Se kulkisi toinen jalka ontuen ja selkä kumaralla. Se haalisi luokseen aarteita, piilottelisi niitä helmoihinsa ja työntäisi suuhunsa, kielensä alle, kuroisi kiinni rikasta ystäväänsä ja kiristelisi leukojaan ja hätyyttelisi köyhyyttä jaloistaan. Se olisi väsynyt yrittämisestä mutta nälkäinnen ja janoinen. Ahneet silmät ja ovela salaisuuksia piilotteleva suu.

Kolmikymppinen Alba toimii tulkkina romanikerjäläisten asioissa Helsingissä. Hänellä on myös jo kauan ollut romanialainen filosofirakastettu, jonka kanssa kohdataan ja eletään yhdessäkin, kunnes tiet taas eroavat koska mies ei sittenkään kykene jättämään kotimaataan. Tarina alkaa kun iäkäs isoisä Susi kuolee Bukarestin lähellä sijaitsevassa köyhässä kotikylässä. Yhdysvaltoihin ja Suomeen asettuneet Suden pojat perheineen kiiruhtavat hautajaisiin ja lapsuudenkotiinsa. Vainajan kolme päivää kestäviin ruumiinvalvojaisiin saapuu silmiinpistävän vähän kyläläisiä, sillä miehestä ei siellä pidetty. Alba kohtaa hilseilevässä ja pahoin homehtuneessa talossa leiskuvanpunatukkaisen isoäitinsä Flavian, tämän serkun Gabriellan (aikoinaan pienen hetken Bokassan vaimo!) ja 'amerikkalaistuneen' setänsä Costelin vaimoineen ja tyttärineen.

Neuvostoliitossa tutkijoiden ei tule asettaa lähdeluettelossa siteerattuja tekijöitä aakkosjärjestykseen, vaan tärkeysjärjestykseen: ensimmäisenä Marx, toisena Engels ja kolmantena Lenin, sitten vasta muut. Romaniassa ensimmäisenä tulee olla Ceaușescu... Ja nyt Mihai Popescun lähdeluettelosta puuttuu se kaikkein tärkein. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa hänelle huonoin mahdollinen arvosana.

Kylässä lapsuusmuistot virtaavat hyökyinä Alban mieleen, unenomaisina ja nostalgisina, mutta myös ristiriitaisina. Isoisä Susi oli särkenyt vaimonsa sydämen toistuvilla naisjutuillaan ja toiminut salaisen poliisin pimeissä tehtävissä. Äiti ja isä olivat joutuneet odottamaan kauan vihkilupaa, koska diktaattorin hallinto oli vainoharhainen. Isoäiti Flavia taas oli paistatellut ihailun kohteena ulkomailla asuvien poikiensa lähettämien tavaroiden turvin. Tämän suosion ansiosta isoäidin talossa oli aina ruokaa, vaikka muilla ei ollutkaan. Elämä Romaniassa oli tuolloin, ja on edelleen, köyhää ja korruptoitunutta. Ortodoksikirkko pitää huolen omistaan, ja rahoistaan. Marxin ja Jeesuksen patsaat kylän raitilla eivät välitä tuon taivaallista.

Sandu kirjoittaa tavattoman runollisesti ja herkästi. Annoin ihastuttavan tarinan viedä ja sukelsin tähän kuin satuun. Mutta kauneuden ja hiotun tekstin lomasta pilkahtelivat Ceaușescun ajan absurdiudet ja maan nykyisetkin ongelmat. Sain aavistuksen miltä tuntuu sekä lähtijöistä että niistä jotka jäävät. Miltä tuntuu köyhyys ja millaista on maahanmuuttajan arki - niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. En tiedä miten fiktion ja faktan osuudet omaelämäkerrallisesti jakautuvat, mutta helisevän kaunis tämä Valas nimeltä Goliat on. Tunnelmaltaan maaginen & lumoava. Toivotan onnea ja menestystä Finlandia-kisassa!

Kuva: Marjo Tynkkynen

Cristina Sandu (s. 1989) liittyy tällä teoksellaan vuoden upeiden esikoiskirjailijoiden joukkoon. Hän on kotoisin Helsingistä ja asuu tällä hetkellä Englannissa ja on opiskellut kirjallisuustiedettä Helsingissä ja Edinburghissa.


Muualla: Anun ihmeelliset matkat, Mitä luimme kerran, Reader why did I marry him?

Cristina Sandu
Valas nimeltä Goliat
Otava 2017
****
Lukukappale kustantajalta - kiitos