Riitta Komppa - En muista lähteneeni

onko parempi

kylvää kitkeä kastella

kuin niityllä kuljeksia

Pidin kovasti viime vuonna ilmestyneestä Riitta Kompan esikoisrunokokoelmasta Mistä minä tietäisin, joten tottakai halusin lukea myös tämän uuden. Kokoelman nimi En muista lähteneeni on samaa paria esikoisen kanssa ja kannessa katsoo nuori Riitta uteliaana tulevaisuuden peiliin. Jo aiemman kokoelman perusteella tiesin, että meillä on paljon yhteistä - ikä ja rakkaus luontoon ja puutarhaan. Kokoelman runot on ryhmitelty seuraavien otsikoiden alle: Olen järjestänyt paperini, Istun laiturilla, Kohtaamisia, Kävelen puutarhassa, Naakka nauraa, Entä jos ja Siivet.

sormenpäissä kissankäpälän tassukaaret

sinikellon keveys, huopakeltanon samettinukka

//

kaukana kaislikossa tööttää härkälintu

älkää käännelkö rannan kiviä

kivennuoliaiset nukkuvat

Runoja lukiessa tuntuu kuin siirtyisin johonkin lapsuuden kulta-aikaan, sellaiseen joka muistuttaa vaikka Martta Wendelinin tai Rudolf Koivun kuvituksia. Useimmat meistä ovat muistavinaan, että lapsuuden kesinä paistoi aina aurinko, vesi oli lämmintä ja onni täyttä. Runojen kielikuvista tuli nostalginen ja tuttu tunne: juuri noin oli minunkin lapsuudessani, luisteltiin hokkareilla ja radiosta tuli lauantain toivotut levyt - ja minäkin kuulemma lauloin pienenä Lännen lokaria täyttä kurkkua!

hengitän heräävää päivää ja kätken

tämän runsauden

tämän keveyden

Runojen luontohavainnot ovat herkkiä ja ilmaisevia ja vievät runonlukijan matkalle moniin omiin lapsuuden hetkiin ja erityisesti kesiin. Säkeissä tulee esiin myös lapsen valtava mielikuvitus: luonnossa esiintyviä asioita pidetään elollisina ja vähän pelätäänkin. Runsaan luontokuvaston ohella löysin paljon riemastuttavaa huumoria. Aivan mahtava oli runo Satu, joka kertoo Kompan version Tuhkimosta, lasikenkää sovittavasta prinssistä ja kurpitsavaunuista. Oi, tämä oli pienenä minun lempisatuni! Hurmaavan leikitteleviä ovat myös runot Avaruusromanssi, Kivinen mies & Vaihtopää. Minua viehätti valtavasti Kompan kyky leikkiä. Miksi aikuinen ei saisi?

kuiskaan tämän niin hiljaa

ettei mikään linkkitorni saa kiinni

Kävelen puutarhassa osion runoista tunnistaa itsensä jokainen puutarhaan hurahtanut. Runominä kulkee puutarhassa aistit avoinna ja ihmettelee: oma lomapaikka / ei töitä, harrastusta vaan / mistä hiki, kipeät jäsenet, hyttysenpuremat, naarmut. Mutta silti puutarhan hoito on rakasta, kitkeminenkin meditatiivista hommaa, joka nollaa ajatukset. Puutarha palkitsee, mutta tuottaa myös pettymyksiä ja ajoitus on usein pielessä. Kiinankärhö rehentelee ja sanoo harrastavansa multitaskingia!!! kun samaan aikaan sekä kukkii että kasvattaa siemeniä hopeisissa haituvapalloissaan.

jos en tänään ota lauseita kiinni

niin huomenna on jäljellä

vain välimerkit

En muista lähteneeni on hauska ja voimaannuttava runokokoelma juuri näin syksyllä kun muuttolinnut ovat lähteneet ja luonto alkaa nukkua talviuntaan. Kaiken huumorin ohella runoissa on myös haikeutta ja vakavampaa sanomaa elämän kulusta ja vanhenemisesta, mutta päällimmäiseksi minulle jäi ilo. Suositan kokoelmaa sellaiselle lukijalle, joka pitää tämän päivän runoja vaikeina ja joka kaipaa lohdutusta syksyn apeudessa. Riitta Komppa on itse tehnyt runojen ilmavan taiton, jota en saa blogitekstissä oikealla tavalla esiin. Korvasin omavaltaisesti  Marrashuokauksen pitkät välilyönnit pilkuilla, vaikka ei niitä runossa olekaan.

MARRASHUOKAUS

aurinko lähti

päiviä sitten, viikkoja sitten

pilvet roikkuvat, harmaata täynnä

alakulo kantapäillä

mutta ennen kuin sinä lähdet

anna haravani ja oksasakseni takaisin

anna kevyet polkimet

vaikkei enää koskaan kuin ennen

Riitta Komppa - En muista lähteneeni

Kansi ja taitto Riitta Komppa
BOD 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
______________________

Näin Riitta Komppa kertoo itsestään: Valokuvaus johdatti minut kirjoittamaan: osallistuin kurssille, jossa kuviin liitettiin lyhyitä tarinoita. Yllättäen tekstini alkoivat hakeutua runon muotoon. Olen lähtöisin Satakunnasta, opiskelu toi minut aikoinaan pääkaupunkiseudulle. Asun nykyisin Vantaalla. Ennen eläkkeelle siirtymistä työskentelin lähes 40 vuotta IT-alalla asiantuntija- ja päällikkötehtävissä. 

Riitta Komppa - Mistä minä tietäisin #runosunnuntai

Anna minun säilyttää pari piikkiä ja muutama pieni kepeys

Valokuvausharrastus johdatti vantaalaisen Riitta Kompan yllättäen uudestaan runouden pariin. Muutama vuosi sitten hän osallistui nimittäin valokuvauskurssille, jossa kuviin liitettiin lyhyitä tarinoita. Kompan tekstit hakeutuivat kuin itsestään runon muotoon. Siitä se sitten lähti, nuoruuden kirjoitusharrastus elpyi ja tuloksena on tämä esikoisrunoteos Mistä minä tietäisin. Komppa sanoo löytäneensä maailman, josta hänellä ei aiemmin ollut aavistustakaan ja kokoelman koonnin hankaluutta hän kuvaa itse näin:

Olin valinnut nipun runojani, mutta punaista lankaa ei löytynyt. Oli vain erivärisiä pätkiä. Onnistuin solmimaan ne kolmeksi kirjavaksi keräksi. 

• Ensimmäistä värittävät ajatukset ja tuntemukset nykyisyydestä ja välähdykset menneestä. 
• Toisesta kiertyy esiin erilaisia tarinoita. 
• Kolmannen mukana kuljen luonnossa tammikuusta vuoden loppuun. 

Kokoelma on siis jaettu kolmeen osioon: Kaiut, Ei totta ei tarua ja Auringon vuosi. Kokoelman nimi on osuva, sillä runominä kyselee runoissaan paljon ja ihmettelee maailmanmenoa. Lapsuuden ajoista niin paljon on muuttunut, maisemaa on tuhottu liian paljon, mutta onneksi on muistot. Komppa kutsuu itseään yökyöpeliksi, joka kirjoittaa yökirjaan aamuun mennessä haihtuvia ajatuksiaan. Hän pohtii myös omaa kirjoittamistaan ja sen haasteita. Pitäisi kuulemma löytää tuoreita ilmaisuja ja käyttää metaforia, mutta minkäs teet: tämä on minun elämääni / kliseitä ja banaaliutta on vaikea välttää.

Mutta minä lukijana en sanoisi noin, sillä pidin kovasti Kompan kirkkaista säkeistä, joista kuuluu eletty elämä ja elämän ihmettely. Herkkävireistä luontokuvastoa on paljon ja pirskahtelevaa huumoria myös. Ikääntyminen ja voimien hiipuminen askarruttavat. Luultavasti olen runoilijakaimani kanssa samaa ikäluokkaa, joten pystyin hyvin samaistumaan hänen koskettaviin ja joskus vähän uhmakkaisiin säkeisiinsä - reitti herttaiseksi vanhukseksi on huonosti merkattu.

Minua viehätti myös runoissa pilkahteleva mielikuvitus ja maaginen realismi: Äkisti radan ja teiden välissä / pienellä tyhjällä kaistaleella / seisoo / lauma kaksipäisiä valkoisia hevosia. Tylsäksi ja tyhjäksi jämähtäneeseen elämään runoilijalla on ratkaisu: hän kehottaa aistimaan ja ahnehtimaan elämää, lähtemään liikkeelle ja tarkastelemaan ympäristöä raikkain uusin silmin ja rikkomaan luutuneita rutiineita:

levähdä nurmikolle, ihaile pilviä, miten ne kulkevatkaan

ajattele muita galakseja

ajattele äärettömyyden tiheyttä

nouse leiju korkeimpaan torniin

sukella läpi pilvien

lennä kuin lapsena

Joistakin runoista kuultaa surrealistisia painajaisia tai unikuvia menetetystä rakkaasta, jota kaipaa vaan ei voi tavoittaa; ehkä taustalla on joku dramaattinen onnettomuus, mikä muutti kaiken: Niin ohut elämä / ennen oli poissa / jälkeen ei mitään. Osiosta Auringon vuosi löytyy todella kauniisti sanoitettuja luontokokemuksia. Kevät hurmaa runoilijan pitkän talven jälkeen, niin kuin meidät kaikki suomalaiset:

sininen taivas valkoiset koivunrungot

valkoiset vuokot

vihreyksien yltäkylläisyys

päätä huimaa

olo muutenkin selittämätön

//

maailmoja on monta

tiedätkö mihin kuulut (ehkä kuulut useampaan)

takerrutko vanhaan vaikka kurkottelet jo uutta

huhuiletko kyyhkynä

kirkaisetko palokärkenä

naputteletko ollenkaan

Tämä runokokoelma kosketti ja viehätti minua suuresti. Riitta Komppa on sanoittanut kauniisti monenlaisia tuntoja ja elämän kuvia. Kauniskantinen Mistä minä tietäisin on typografialtaan selkeä ja eleetön - ja hienosti viimeistelty, sillä silmiini ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä. Runot ovat myös konstailettomia ja siksi helposti lähestyttäviä, ja huumori on mukavan ilkamoivaa. Onpa hienoa, että Riitta Komppa ei jättänyt naputtelemista sikseen, vaan loi lukijoiden iloksi tämän kokoelman! Siteeraan lopuksi runon Lumous, joka kertoo tästä kukkeasta kesästä, jota juuri elämme:

ilma on pysähtynyt

siankärsämön kukat punertavat

pietaryrtin keltaiset mykeröt tähyävät ylöspäin

lintujen äänet nousevat hiljaisuuden kaarelta

puut odottavat vaiti paikoillaan

minä jään seisomaan

sanat varisevat helteiselle tielle

ruohonleikkurin säksätys viipaloi ilmaa

ei

lumous ei mene rikki

poimin vain pari sanaa ja jatkan matkaa

Riitta Komppa -. Mistä minä tietäisin
Kannen kuva Elvi Kalamies
Ulkoasu Riitta Komppa
BOD 2020
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Satakunnasta kotoisin oleva Riitta Komppa asuu tätä nykyä Vantaalla. Tärkeitä inspiraation lähteitä hänelle ovat luonto ja oma siirtolapuutarhamökki. Komppa on opiskellut kirjoittamista mm. Jenni Hurmerinnan, Jukka Koskelaisen, Johanna Venhon ja Tommi Parkon kirjoittajakursseilla.