Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat #runosunnuntai

Selkokirjailija Tuija Takala on selkoistanut vanhoja runoja teokseensa Vanhat runot, uudet lukijat. Saako näin tehdä vai onko tämä kulttuuriperintömme raiskaamista? Tuija itse sanoo harkinneensa asiaa huolella ja pitkään, mutta ajatus ei jättänyt häntä rauhaan. Onneksi ei jättänyt, sillä runot ovat iso osa kulttuuriperintöämme: meillä oli runonlaulajat ja kansanrunomme ja -laulumme; meillä on Kalevala ja Kanteletar. Mutta ymmärtääkö nykylukija niiden sanastoa ja sanomaa? Ymmärtääkö suomalaiseen kulttuuriin tutustuva ja kieltämme opiskeleva, mitä Eino Leinon Nocturnessa sanotaan?

Vanhojen runojen kieli kuitenkin karkaa monilta tämän ajan lukijoilta. Vanhahtava sanasto, epäsuora sanajärjestys ja poikkeava lauserakenne voivat vaikuttaa siten, että merkittävä, koskettava sisältö ei välity uusille lukijoille.- Tuija itse blogissaan

Tuijan teos on kulttuuriteko ja uraauurtava monella tapaa: vanhoja runoja ei ole ennen selkoistettu eikä kotimaisen kirjallisuuden historiasta ole edes lyhyttä esittelyä saatavissa selkokielellä. Tuija antaa myös yleisohjeita runon lukemiseen ja kertoo mukaan ottamistaan runoilijoista. Alkusanojen otsikoista selviää, mitä asioita Tuija kertoo. Otsikoita ovat mm. Runojen muoto ja kieli, Esimerkki runon keinoista & Maailman muuttuminen näkyy runoissa. Näin kirja sopii sekä yksittäisille runon lukijoille että erilaisiin koulutus- ja opetustarkoituksiin.- Tuija blogissaan

Selkokielellä lukeminen tuo jännän tunteen. Kun luin Tuijan esittelytekstejä kirjailijoista ja ylipäätään runoudesta, minut valtasi rauha. Selkokieli on lyhyttä, harkittua ja ymmärrettävää. Helpot lauserakenteet ja lyhyet kappaleet liehureunoin saavat proosatekstinkin tuntumaan runolta. Teoksessa on mukana kolmisenkymmentä tunnettua runoilijaa, joista on lyhyt esittely ja heiltä yksi tai useampi runo. Mukana ovat mm. Aleksis Kiven Onnelliset, Sydämeni laulu ja Laulu oravasta; osa Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, Laulu onnesta ja Nocturne;  mukana ovat Aino Kallas, L. Onerva, Edith Södergran, Aaro Hellaakoski, Uuno Kailas, Katri Vala ja Saima Harmaja.

Luin alkuperäistä runoa ja sen selkoistusta rinnan, pitäen mielessä erityisesti vanhan runon ymmärrettävyyttä ja sitä, pystyykö selkoistus välittämään runon tunteita ja tunnelmia. Loistavasti pystyy! Selkokielessä korvataan monet vaikeat sanat helpommilla. Joidenkin sanojen valintaa hieman ihmettelin, mutta uskon Tuijan tuntevan selkonsa. Siteeraan tässä muutamasta runosta otteita sekä alkuperäisenä että perään selkoksi - näin näet mistä on kyse.

KALEVALA, VIIMEINEN SÄKEISTÖ

Vaan kuitenki kaikitenki la’un hiihin laulajoille,

la’un hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin.

Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi

laajemmille laulajoille, runsahammille runoille

nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa.

Vaan kuitenkin kuljetin runot laulajille,

hiihdin ladun, poistin esteet, näytin tien.

Nyt siitä menee tie, uusi ura

uusille runoille, muille laulajille,

nuorille ja kansalle, joka kasvaa.

IMMI HELLÉN (1861-1937, ORAVAN PESÄ

Siinä se vihreä virpinen katto

ja lehdistä lämpöinen lattiamatto

ja pikkiriikkiset ikkunat

ja vuoteessa sammalet vihannat.

On pesässä oksista vihreä katto

ja lattialla lehdistä lämmin matto

ja ihan pienet ikkunat

ja sänky vihreää sammalta.

KAARLO SARKIA (1902-1945), ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ

Kuin lintu lennä,

älä viipyen menneen raunioilla

nykyhetkeä häädä.

Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla,

tulevaa koe vastaan mennä.

Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:

On kuoleman portti aina avoin.

Lennä kuin lintu.

Älä viivy menneisyyden raunioilla,

älä aja pois nykyhetkeä.

Anna menneen mennä,

anna hautojen olla.

Mene tulevaisuutta vastaan.

Ole vapaa kuin tuuli:

on aina ovi auki kuolemaan.

Minä pidin teoksesta kovasti. Minusta Tuija on onnistunut selkoistuksessa hienosti ja toivon, että Vanhat runot, uudet lukijat löytää tiensä opetukseen ja kouluihin. On tärkeää, että tämäkin kulttuuriperintömme siirtyy uusille sukupolville ja uusille suomalaisille. Myös Tiina Piilola teki osaltaan Kalevalaa ymmärrettävämmäksi teoksessaan Kalevalan naiset, mikä toki on vaikeampi teos lukea, mutta erittäin suositeltava selvittäessään Kalevalan vahvoja naisia feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta.

Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat
Avain 2020
Kirjastosta
_______________

Kiiltomato

Kirjassa Vanhat runot, uudet lukijat on runoja, jotka ovat olleet tärkeitä suomalaisessa kulttuurissa. Kirjaan on valittu kolmisenkymmentä runoa kansanrunoista taiderunoihin 1940-luvulle asti. Kirja välittää suomalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. Tuija Takala tarjoaa vanhat runot uusille lukijoille niin, että joka runon rinnalla on sama runo selkosuomeksi. Lukija voi nauttia vanhan runon ilmaisun tavoista ja saa samalla kokemuksen runon sisällöstä helpolla kielellä. 

Oheisella videolla Tuija puhuu selkokirjoistaan ja tulevista suunnitelmistaan.

Riitta Komppa - Mistä minä tietäisin #runosunnuntai

Anna minun säilyttää pari piikkiä ja muutama pieni kepeys

Valokuvausharrastus johdatti vantaalaisen Riitta Kompan yllättäen uudestaan runouden pariin. Muutama vuosi sitten hän osallistui nimittäin valokuvauskurssille, jossa kuviin liitettiin lyhyitä tarinoita. Kompan tekstit hakeutuivat kuin itsestään runon muotoon. Siitä se sitten lähti, nuoruuden kirjoitusharrastus elpyi ja tuloksena on tämä esikoisrunoteos Mistä minä tietäisin. Komppa sanoo löytäneensä maailman, josta hänellä ei aiemmin ollut aavistustakaan ja kokoelman koonnin hankaluutta hän kuvaa itse näin:

Olin valinnut nipun runojani, mutta punaista lankaa ei löytynyt. Oli vain erivärisiä pätkiä. Onnistuin solmimaan ne kolmeksi kirjavaksi keräksi. 

• Ensimmäistä värittävät ajatukset ja tuntemukset nykyisyydestä ja välähdykset menneestä. 
• Toisesta kiertyy esiin erilaisia tarinoita. 
• Kolmannen mukana kuljen luonnossa tammikuusta vuoden loppuun. 

Kokoelma on siis jaettu kolmeen osioon: Kaiut, Ei totta ei tarua ja Auringon vuosi. Kokoelman nimi on osuva, sillä runominä kyselee runoissaan paljon ja ihmettelee maailmanmenoa. Lapsuuden ajoista niin paljon on muuttunut, maisemaa on tuhottu liian paljon, mutta onneksi on muistot. Komppa kutsuu itseään yökyöpeliksi, joka kirjoittaa yökirjaan aamuun mennessä haihtuvia ajatuksiaan. Hän pohtii myös omaa kirjoittamistaan ja sen haasteita. Pitäisi kuulemma löytää tuoreita ilmaisuja ja käyttää metaforia, mutta minkäs teet: tämä on minun elämääni / kliseitä ja banaaliutta on vaikea välttää.

Mutta minä lukijana en sanoisi noin, sillä pidin kovasti Kompan kirkkaista säkeistä, joista kuuluu eletty elämä ja elämän ihmettely. Herkkävireistä luontokuvastoa on paljon ja pirskahtelevaa huumoria myös. Ikääntyminen ja voimien hiipuminen askarruttavat. Luultavasti olen runoilijakaimani kanssa samaa ikäluokkaa, joten pystyin hyvin samaistumaan hänen koskettaviin ja joskus vähän uhmakkaisiin säkeisiinsä - reitti herttaiseksi vanhukseksi on huonosti merkattu.

Minua viehätti myös runoissa pilkahteleva mielikuvitus ja maaginen realismi: Äkisti radan ja teiden välissä / pienellä tyhjällä kaistaleella / seisoo / lauma kaksipäisiä valkoisia hevosia. Tylsäksi ja tyhjäksi jämähtäneeseen elämään runoilijalla on ratkaisu: hän kehottaa aistimaan ja ahnehtimaan elämää, lähtemään liikkeelle ja tarkastelemaan ympäristöä raikkain uusin silmin ja rikkomaan luutuneita rutiineita:

levähdä nurmikolle, ihaile pilviä, miten ne kulkevatkaan

ajattele muita galakseja

ajattele äärettömyyden tiheyttä

nouse leiju korkeimpaan torniin

sukella läpi pilvien

lennä kuin lapsena

Joistakin runoista kuultaa surrealistisia painajaisia tai unikuvia menetetystä rakkaasta, jota kaipaa vaan ei voi tavoittaa; ehkä taustalla on joku dramaattinen onnettomuus, mikä muutti kaiken: Niin ohut elämä / ennen oli poissa / jälkeen ei mitään. Osiosta Auringon vuosi löytyy todella kauniisti sanoitettuja luontokokemuksia. Kevät hurmaa runoilijan pitkän talven jälkeen, niin kuin meidät kaikki suomalaiset:

sininen taivas valkoiset koivunrungot

valkoiset vuokot

vihreyksien yltäkylläisyys

päätä huimaa

olo muutenkin selittämätön

//

maailmoja on monta

tiedätkö mihin kuulut (ehkä kuulut useampaan)

takerrutko vanhaan vaikka kurkottelet jo uutta

huhuiletko kyyhkynä

kirkaisetko palokärkenä

naputteletko ollenkaan

Tämä runokokoelma kosketti ja viehätti minua suuresti. Riitta Komppa on sanoittanut kauniisti monenlaisia tuntoja ja elämän kuvia. Kauniskantinen Mistä minä tietäisin on typografialtaan selkeä ja eleetön - ja hienosti viimeistelty, sillä silmiini ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä. Runot ovat myös konstailettomia ja siksi helposti lähestyttäviä, ja huumori on mukavan ilkamoivaa. Onpa hienoa, että Riitta Komppa ei jättänyt naputtelemista sikseen, vaan loi lukijoiden iloksi tämän kokoelman! Siteeraan lopuksi runon Lumous, joka kertoo tästä kukkeasta kesästä, jota juuri elämme:

ilma on pysähtynyt

siankärsämön kukat punertavat

pietaryrtin keltaiset mykeröt tähyävät ylöspäin

lintujen äänet nousevat hiljaisuuden kaarelta

puut odottavat vaiti paikoillaan

minä jään seisomaan

sanat varisevat helteiselle tielle

ruohonleikkurin säksätys viipaloi ilmaa

ei

lumous ei mene rikki

poimin vain pari sanaa ja jatkan matkaa

Riitta Komppa -. Mistä minä tietäisin
Kannen kuva Elvi Kalamies
Ulkoasu Riitta Komppa
BOD 2020
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Satakunnasta kotoisin oleva Riitta Komppa asuu tätä nykyä Vantaalla. Tärkeitä inspiraation lähteitä hänelle ovat luonto ja oma siirtolapuutarhamökki. Komppa on opiskellut kirjoittamista mm. Jenni Hurmerinnan, Jukka Koskelaisen, Johanna Venhon ja Tommi Parkon kirjoittajakursseilla.

Harri Hertell - Kaikki tunteet sallittuja #runosunnuntai

Kaikki tunteet sallittuja on lavarunouden parissa monipuolisesti toimivan Harri Hertellin kuudes runokokoelma. En ole Hertelliä livenä runolavoilla kuullut, mutta Helsingin kirjamessuilla 2017 kyllä. Tuolloin puhuttiin lavarunousilmiöstä ja keskustelijoiden mukaan lavarunoudessa on tärkeää yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys ja lämminhenkisyys - ilman pönötystä. Tässä runokokoelmassa monen polven stadilainen vain sivuaa urbaaneja ilmiöitä: mukana on oodit Taka-Töölölle ja jouluiselle Helsingille. Keskiössä ovat vanhemmuuden haasteet ja isänä olemisen onni.

Sinä juokset syli avoinna minua kohti
ja saan ottaa vastaan
ilosi
kiukkusi
pelkosi
kipusi
puhumme 
milloin mistäkin...

... duplokasojen keskellä hymyilemme toisillemme
ja vaikka vain toinen meistä tietää että
näin emme tule olemaan aina
on tämä hetki yhtä tärkeä
molemmille
elämää ilman toista
mahdotonta kuvitella.

Meitä rasittaa Suomessa vaikenevan miehen ja isän malli, painava perintö sukupolvesta toiseen. Paljon puhutaan siitä, mitä sota teki miehille, mutta kyllä juroja ja hiljaisia isiä on sitä ennenkin ollut. Kahden pienen tyttären isä Hertell sanoo pelänneensä valtavasti isäksi tuloa, sitä ettei osaa olla isä. Hänen oma isänsä kuului noihin vaikeneviin isiin eikä osannut olla pojalleen läsnä lapsuudessa ja teini-iässä. Heidän välillään oli tietty raja. On hienoa, että isäksi tulo ja aikuistuminen ovat tuoneet ymmärrystä ja hyväksymistä, ja Hertell pystyy tänään sanomaan, että isä teki parhaansa omista lähtökohdistaan ja ettei hän vaihtaisi isäänsä kehenkään. Hertellin kokoelmaa lukiessa liikuttuu, sekä nuoren isän herkästä ja rohkeasta avoimuudesta että myös isien ja lasten paremman tulevaisuuden toivosta. Viitteitä uudenlaisesta isän mallista näkee kaikkialla ympärillä.

Hertell oli nuori 90-luvun laman aikaan. Mieleen on jäänyt isän työttömyys ja rahan niukkuus. Esiintyvän taiteilijankin epäsäännölliset tienestit askarruttavat ja perheen toimeentulo huolettaa. Kirjailijaa surettaa myös lasten eriarvoisuus. Omat lapset saavat kasvaa turvallisessa ja rakastavassa kodissa, mutta kaikilla Suomenkaan lapsilla eivät asiat ole näin hyvin. Monilla vanhemmilla ei ole kapasiteettia tukea lapsiaan henkisesti eikä aineellisesti, siitä niitä päihderiippuvaisia kasvaa.

Miksi meistä vain toiset saavat
aloittaa rakkaudella
ja huolenpidolla
toiset joutuvat vetämään peiton pään yli
kuunnellen riitelyä
pamahtavia ovia
eivätkä uskalla pyytää pottaa
tai kertoa kutiavasta pepusta.

Hyvin intiimeissä ja omakohtaisissa runoissa kuultaa arkipäivän ja lapsiperheen onni, ei hymistelevä vaan realistinen. Runot paljastavat myös, miten vaikeaa ja monen pettymyksen kautta Hertellin perheessä vanhemmaksi tulo onnistui. Isyys ja vanhemmuus ovat olleet runoilijalle elämää mullistavia kokemuksia, mutta elämä ei toki ole päivänpaistetta kaiken aikaa. On itse väsynyt ja haikailee omien menojensa perään, ja työkin pitää hoitaa; lapsi valvottaa ja kiukuttelee eikä aina ymmärrä itsekään miksi. Sitähän se on, pienten lasten isän elämä.

Oppisinpa rakastamaan
samalla johdonmukaisuudella
ja päättäväisyydellä
jolla lapsi koettelee
heti aamusta rajojaan.

Minusta on tavattoman hienoa, että Hertell uskaltaa avautua tunteistaan isänä ja miehenä. Suositan Kaikki tunteet sallittuja -runokirjaa tuoreille isille ja toki äideillekin. Kokoelman runot voivat rohkaista nuoria vanhempia näkemään ohikiitävän ja haastavan pikkulapsiarjen merkityksen, olemaan läsnä lapsilleen ja toisilleen parisuhteessaan. Hertell ei kikkaile kuten nykurunoilijoilla monesti on tapana. Runot ovat helposti lähestyttäviä, siksi teos sopii tottumattomallekin runonlukijalle. 

Harri Hertell - Kaikki tunteet sallittuja
Kansi Janne Kuisma
Enostone 2020
Kirjastosta
_______________

Harri Hertell (s. 1985) on kirjoittanut kuusi runoteosta ja hänen runouttaan on käännetty useille kielille. Hän esiintyy aktiivisesti ja työstää usein samaan aikaan uutta spoken word -materiaalia. Hänen ensimmäinen tietokirjansa, Lavaruno-opas, käsittelee laajasti suomalaista lavarunokulttuuria. Lavarunoustyöpajojen myötä Harri on käynyt levittämässä runouden ilosanomaa mm. kouluissa. Vuosien saatossa myös useat Euroopan lavarunoareenat ovat käyneet hänelle tutuksi.

Kuvassa Sinikka Vuola, Harri Hertell ja Susinukke Kosola Helsingin kirjamessuilla 2017 puhumassa lavarunousilmiöstä.

Runoissa yhteiskunnallisuus, isyys ja lapsuus linkittyvät ylisukupolviseen isä-poikaketjuun. Runoilija tunnistaa suvun sisäisiä sanoittamattomiksi jääneitä kipupisteitä, joita on mahdollista muuttaa kohtaamalla ne ja puhumalla niistä ääneen. Runoissa on tarkkanäköistä sosiaalisten epäkohtien havainnointia, iloa ja leikkiä, koskettavia onnen tunteita sekä lapsiperhe-elämän realistista ja positiivista kuvausta. - Kustantaja

Vesa Haapala - Hämärä ei tanssi enää #runosunnuntai

mieli sortuu ellei näe toivoa

mutta vasta kun on myöhäistä

tulee hätä

"Vakavuus heijastui runoilijoiden kasvoilta, kun he puhuivat ilmastokatastrofista, jonka vaara on todellinen. Vesa sanoi, että häntä järkyttävät maapallon uhkista eniten ilmastoasiat ja liikakansoitus. Maapallo ei kertakaikkiaan kestä räjähdysmäisesti kasvavaa väestöä, pitäisi saada aikaan pitävät väestö- ja ilmastosopimukset. Miian runosta kuulsi se, että me hyvinvointivaltion asukkaat emme halua luopua mistään elämässämme; työnnämme ajatuksen pois mielestämme, emmekä ajattele että oma hyvinvointimme perustuu joidenkin (esim. afrikkalaisten) riistolle. Ajatuksia herättävä tilaisuus."

Kirjoitin noin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemastani ohjelmasta Runoilijat ilmaston puolesta, jossa esiintyivät Vesa Haapala, Ilja Lehtinen, Miia Toivio ja Katja Seutu. Ekokatastrofi ja maapallon tila huolettavat runoilijoita. Vesa Haapalan viides runoteos Hämärä ei tanssi enää kertoo pitkänä runotarinana kolmen lapsen isän pelot ja ahdistavat tulevaisuudenkuvat ilmastonmuutoksen varjossa. Runotarina jatkuu otsakkeitta sivulta sivulle, näin muodostuu kuva valkoisen keski-ikäisen perheenisän elämästä ja mielessä pyörivästä ahdistuksesta. Hän on huolissaan lastensa tulevaisuudesta ja elinmahdollisuuksista, miettii jopa oliko itsekästä hankkia lapsia ylipäätään. Hän toivoo, että ihmismassat eivät vyöryisi kotikonnuille.

Lähetän Tansaniaan kaksi vuohta ja koulupukuja

annan että pysyisit siellä missä olet

Haapala lenkkeilee ja kulkee paljon luonnossa, sekä yksin että lastensa kanssa; kerää sieniä, tarkkailee vesistöjen tilaa ja taimenten elinmahdollisuuksia - ja kokkaa. Puuhaa kaikkea sellaista arkista. Mutta arkisten touhujen lomassa mieleen tunkee uutisotsikoita ja muistoja lapsuudesta Pohjanmaalla. Hän muistaa, miten kommari oli maailman kamalin haukkumasana ja näkee tänä päivänä kotikadun ja -seudun muutoksen. Maailma on muuttunut järkyttävän nopeasti! Suomalaisetkin kuluttavat kuin viimeistä päivää aivan kuin amerikkalaisserkut ennen 70-luvulla. Kiina on maailman talousmahti ja väestö lisääntyy räjähdysmäisesti. Miten suuren väestön maapallo kestää? Suljemmeko silmämme, koska emme halua nähdä totuutta?

Minulla on näkökulmia elämään

voin vaihtaa niitä

rajata ja unohtaa

mutta se mikä on maailmassa

on todellisuuskuvistani riippumatta

Koin hankalaksi pitkän ja jatkuvan runotarinan, jonka sisällä ajatukset ja muistelut seilasivat sinne tänne. Olen näet tottunut osioihin jaettuihin kokoelmiin ja otsikoituihin runoihin. Mutta toki jatkuva runo kuvaa hyvin sitä, miten alitajunnassa tietoisuuden takana piilevät uhkakuvat pulpahtavat ajatusvirtaan. Kun on tarpeeksi huolissaan, ei niitä estä mikään. Koskettava ajattelevan perheenisän puheenvuoro.

Vesa Haapala - Hämärä ei tanssi enää
Kansi Päivi Puustinen
Otava 2019
Kirjastosta
_______________

HS  /  Tekstiluola
Kuvassa Miia Toivio ja Vesa Haapala Helsingin kirjamessuilla

Vesa Haapala (s. 1971 Keuruulla) on kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Haapala on kirjoittanut väitöskirjan Edith Södergranin lyriikasta (2005). Esikoisteos Vantaa (2007) sai useita palkintoehdokkuuksia ilmestymisvuotenaan. Teos oli Helsingin Sanomien parhaan esikoisteoksen palkintoehdokkaana, Runeberg-ehdokkaana sekä Einari Vuorela -runopalkintoehdokkaana (2008). Haapala sai teoksestaan Kalevi Jäntin palkinnon.

Tuija Takala - Muiston ajastus #runosunnuntai

Aika saalis on

aika: hetki kynsissä,

sitten se karkaa.

Selkokirjailija Tuija Takala on tiiviin ilmaisun ja kiteytyksen taitaja. Aiemmin hän on julkaissut oman alansa oppimateriaaleja ja selkokielellä sekä omia teoksia että selkomukautuksia. Näistä listaus postauksen lopussa. Ei siis ihme, että Tuijaa kiinnostaa tiukka ja säädelty mitta. Hänen uusin runokokoelmansa Muiston ajastus tutkii ajan arvoitusta, muistoja ja ajan merkitystä ihmiselle haiku- ja tankamitassa. Tuija itse sanoo: ”Kutsun haikujani ja tankojani lyhytrunoiksi. Se luonnehtii taipumustani runoilijana ilmaista tiiviisti se, mikä on ilmaistava."

Tankarunous syntyi Japanin Heian-aikakauden (794–1185) aikana. Tankan mitta on viisi riviä ja tavujaot 5-7-5-7-7; haikussa taas on kolme riviä tavujaon ollessa 5-7-5. Tiukasti säädelty muoto istuu hienosti ajan filosofiseen pohdintaan; mieleen nousee jotain viisasta ja tyyntä, japanilaista. Ei tule mieleen yhtään lähivuosina ilmestynyttä suomalaista haiku- tai tankarunokokoelmaa, siksikin Tuijalta hieno aluevaltaus. Wikipedian listassa tuorein tankarunokokoelma on Jarkko Sandellin Jos siivet, lennän vuodelta 2014.

Aika on kiinnostanut ihmistä kautta aikain.  Olemme kaikki ajan armoilla, sitä ei voi pysäyttää. Mutta kukin kokee ajan tavallaan: nuorena aikaa tuntuu olevan loputtomiin, vanhemmiten tiimalasin hiekka hupenee ja nykyhetki pyörähtää eiliseksi, menneen muistoksi. Kokoelman runot on jaettu seitsemän otsikon alle: Jäämisen paino, Raotan hetken, Kirkuvat särkymisvaaraa, Häiden välissä, Saaliina ajan, Sokeaa häikäisee ja Tanssitko kurkea? Luvuissa vuorottelevat haiku ja tanka, mikä tuntui minusta hyvältä ratkaisulta.

Japanilaisessa haiku- ja tankaperinteessä on paljon luontokuvastoa, niin Tuijallakin, myös siksi että luonto on hänelle tärkeä. Runoissa esiintyy marraskuun lintuja, kirkuvia kurkia, vuodenaikoja, metsää ja järviä. Yksi runo heijastelee ilmastonmuutoksen pelottavuutta, toinen tuo heiluvalla kesäheinällään mieleen kaikuja suomalaiskansallisesta maalaisromantiikasta ja nostalgiasta. Runojen lyhyt ja tiukka mitta kätkee rivien väleihin assosiaatioita, jotka jokainen lukija saa tulkita omasta kokemusmaailmastaan. 

Yötajunnassa

raakkuu mustasiipinen

lintu, lennättää

unipoimujen halki,

nokkii valveen hereille.

Kokoelman osioista kolme on teemoiltaan yhtenäisimpiä. Häiden välissä osion tankat kertovat, miten oikutellen ja keikkuen kevät meillä Suomessa tulee. Takatalvi murhaa sinivuokon ja nukuttaa kevään uudestaan pakkasen syliin, mutta vihdoin kevät onnistuu ottamaan kylmäävästä sulhostaan eron.

Kevät uppoaa

jäniksen jälkiin, peittyy

kylmään untuvaan.

Lumetta on lumeton

aika, kolkkouden kato.

Ikääntymisestä puhuvat osion Saaliina ajan haikut. Aika jättää meihin kaikkiin merkkinsä: peilistä katsoo toinen, askel hidastuu ja kämmenselässä risteilevät siniset suonet. Vanhenemisen tunnot on kiteytetty kauniisti. Aikaa vastaan on turha rimpuilla, soudamme sen virrassa vääjäämättä eteenpäin. Jotain hyvääkin vanheneminen tuo: kun ikä hiljentää vauhtiamme, ehdimme tutkia mielen maisemaamme ja kenties osaamme paremmin pitää kiinni käsillä olevasta ainutlaatuisesta hetkestä.

Jäkälän väri

hiuksissasi. Maastoudut,

et sammaloidu.

Osio Tanssitko kurkea? siirtyy taas tankamittaan ja kuuluttaa rohkeutta - rohkeutta olla oma itsensä, rohkeutta olla nainen, olla monta ja seurata omaa polkuaan. Jos haluaa olla sekä lintu että kala, miksei olisi? Näissä runoissa on lohduttava ajatus: elämällämme on merkitystä, joku jälki tai muisto meistä jonnekin jää.

Irrotan palan

lapsuuden kalliosta.

Istutan kiven.

Aikuisuuteni pihaan

kasvatan suojamuurin.

Tuija Takalan Muiston ajastus jää askarruttamaan mieltä pitkäksi aikaa, ja runot tuntuvat erilaisilta uudemmilla lukukerroilla. Runojen jatkuvasta avautumisesta kertoo se, että vaihdoin tämän postauksen sitaatit viime hetkillä! Lukukokemuksen nojalla totean, että haiku on tosi askeettinen mitta ja vaatii totuttelua, minulta ainakin. Tankoissa on enemmän tuttua runomaisuutta. Ihailin Tuijan kykyä ilmaista sanottavansa kiteytyksinä lyhyessä ja tiukasti määritellyssä mitassa. Ilmeeltään ja typografialtaan eleetön runoteos heijastelee hienosti ajatusmaailmaansa. Suositan ja onnittelen ❤︎ 

Tuija Takala - Muiston ajastus 
Kannen kuva Tuija Takala
Reuna 2020
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Tuija Takala on helsinkiläinen äidinkielen ja suomen opettaja ja myös kirjabloggaaja blogissaan Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Hänelle myönnettiin selkokirjallisuuden Seesam-palkinto 2019. Palkinto on myönnetty vuodesta 1992 lähtien. Se myönnetään joka toinen vuosi tunnustuksena selkokielisen kirjallisuuden edistämisestä. Tuijan selkoteokset: 

Omat 

Lauralle oikea, nuorten selkoromaani 
Onnen asioita & Kierrän vuoden, selkorunoja  / bloggaukseni Onnen asioista
Hyvä päivä, selkonovelleja

Mukautukset

Minna Canth - Agnes, luettava PDF 
Minna Canth - Hanna, äänikirja

Asko Künnap, Jürgen Rooste, Karl Martin Sinijärv - Aika sattuu. Vironhaikuja #runosunnuntai

Mitä ihmeen vironhaikuja, kysyt varmaan. Niin kysyin minäkin. Sain vinkin tämän kokoelman suomentajalta Hannu Oittiselta ja varasin kokoelman kirjastoon. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun ihmettelin mikä pieni juttu varaushyllyssäni pilkistää: Aika sattuu. Vironhaikuja on minipieni, kooltaan vain 8 x 13 cm - sopii nautittavaksi pikkuherkkuna teen kera!

Vironhaikujen idean takana on kolme runoilijaa: Asko Künnap, Jürgen Rooste ja Karl Martin Sinijärv. He ovat sitä mieltä, että kolmesta säkeestä ja 17 tavusta (5+7+5) muodostuvan klassisen japanilaisen haikun rakenne ei sellaisenaan istu viron kieleen. Heidän mielestään viroon ja virolaiseen mentaliteettiin istuu paremmin vielä lyhyempi haikun muoto: 4+6+4 tavua. Rooste sanoo näin:

Vironhaiku koostuu kolmesta säkeestä, joilla on 4 + 6 + 4 tavua, näin yhteensä 14 tavua, ja se kuvaa sattuvan lakonisessa muodossa jotain sellaista, joka on luonteenomaista tai eksistentiaalisesti keskeistä ennen kaikkea virolaiselle itselleen, virolaiselle elämälle ja elämänmuodolle sekä Viron luonnolle. Vironhaikuja kirjoitetaan 2010-luvulla ja siitä lähtien aina siihen asti, kunnes kielellis-kirjallinen maailmamme saavuttaa päätepisteensä. - Wikipedia

Vironhaikujen suomentamisen kanssa on tuskaillut kääntäjä Hannu Oittinen. Hän on pyrkinyt säilyttämään tavujen määrämitan ja myös tavumääritelmän. Haasteita on riittänyt, koska suomi on pitempi kieli kuin viro.

Tuloksena on joskus täydellinen osuma, joskus sinne päin; kumpikin omalla tavallaan kiinnostava retki alkutekstistä suomeen. / Tavunlaskennnan ja sananpyörittelyn jälkeen käännös hakee itselleen uutta sisältöä ja päätyy kuin kiusallaan muualle kuin alkuteksti. - Oittinen

Haikut on asemoitu kirjaseen vaakaan. Vironhaikuihin oli kiinnostavaa tutustua - tse asiassa nämä olivat hauskoja! Kun lehden käänsi, ei osannut arvatakaan, mitä seuraavaksi tulla tupsahtaa. Villejä assosiaatioita, kaikkea taivaan ja maan väliltä sekä paljon kaupungin yöelämää kuten nuorehkoilta miehiltä voi odottaakin. Minulla ei ole tietoa, oliko tämä kokoelma kertainnostus vai jatkavatko vironhaikut eloaan elävänä edelleen. Otin jokaiselta runoilijalta kaksi esimerkkiä. Nimikirjaimet ilmoittavat kenen kynästä haiku on lähtöisin.

viivakoodi:

illan koivut vasten

tummaa metsää 

AK

elämä on

joo sinne päin vaikka

tuskin laiffii 

JR

elvis elää

tietsä tallinnassa

tietsä mä näin  

KMS

tyhjyyteen tuo

taustapeilin säröt

salamoita

AK

aika sattuu

ajat on sellaiset

että sattuu 

JR

nauhoitan jee

kökköä runoa

pyhä päivä 

KMS

Aika sattuu. Vironhaikuja
Haikuttelijat: Asko Künnap, Jürgen Rooste & Karl Martin Sinijärv
Suomentanut Hannu Oittinen
Kuvittanut Asko Künnap
Palladium Kirjat 2011
Kirjastosta
_______________

Asko Künnap (s. 1971)

on runoilija, kuvittaja, graafinen suunnittelija ja kustantaja. Künnap opiskeli Viron taideakatemiassa tuotesuunnittelua sekä Oslon taideakatemiassa sisustusarkkitehtuuria. Künnap on tallinnalaisen Rakett-mainostoimiston osakas ja taiteellinen johtaja.

Jürgen Rooste (s. 1979)

Häntä on luonnehdittu "boheemiksi rappion romantikoksi" ja "yhteiskunnallisuuden lipunkantajaksi”. 
Viro-instituutin Nippernaati #4:ssä on mukana Roostelta ensimmäinen proosasuomennos, hieno novelli Pornofilmi ja pullo viinaa (palaan tähän myöhemmin). Lyriikan osalta suomeksi on ilmestynyt Citykani ja duracellpupu (NyNorden 2010) ja hänen runojaan on mukana seuraavissa antologioissa: Ajattelen koko ajan rahaa (Johnny Kniga 2006) sekä Eesti ja soome luulet 8+8 I (NyNorden 2013). 

Karl Martin Sinijärv (s. 1971)

on virolainen kirjailija ja Viron kirjailijaliiton puheenjohtaja vuodesta 2007. Sinijärv on opiskellut Tarton yliopistossa viron kieltä, englantilaista filologiaa ja oikeustiedettä. Sinijärveltä on ilmestynyt kahdeksan runokokoelmaa.

_______________

Ensi sunnuntaina Tuija Takalan juuri ilmestynyt Muiston ajastus 
- haikua ja tankaa suomalaisittain.

Juha Rautio - Sääntö 0 #runosunnuntai

Tässä Juha Raution runokokoelmassa Sääntö 0 on mukana THE runo, jonka kuulin yli pari vuotta sitten Runokuun Lavaklubilla. Kyseessä on pitkä ja hillitön huumoripläjäys nimeltään Merkittävimmät puistot alueittain. Tämä riemastuttava runo vei melkein kaiken huomioni, toki muitakin ansioita kokoelmalla on. Otan alkuun yhden esimerkin Raution tavallisemmasta tyylistä, joskin siinäkin ironia kukkii. Bloggauksen lopussa on kokoelmasta vielä toinen näyte, joka on painettu kirjan takakanteen. Minä näen tämän seuraavan nykyihmisen  - tai nykyrunoilijan - satiirisena itsesuggestiomantrana - näinhän self help -oppaat meitä opettavat, osasitaatti:

Kuuntelen vain itseäni, ääntä,
jonka olen maailmalle antanut.
Olen nuori, kaunis ja menestyvä,
seksuaalinen markkina-arvoni
on korkea, silti yhä vain noususuuntainen.
Minulla ei ole mitään hätää. Kurssini vahvistuu,
urani on nousussa. Olen täystyöllistetty
työni on haastavaa ja mielenkiintoista. Kadehdittavaa.
Ymmärsin ajoissa että
viihdejoukoissa
olen aina voittajien puolella.

Mutta nyt THE runoon, joka levittäytyy Raution itsensä suunnitteleman hienon grafiikan ja puistojen moninaisten logojen saattelemana neljälle aukeamalle. Otetaan alkuun ingressi:

Puistojen kirjo on runsas ja monipuolinen. Jokaisen kotinurkilta löytyy puisto, joka tarjoaa elämyksiä kaikenlaisiin tarpeisiin ja mielihaluihin, ajasta aikaan. Vanhimmat puistot ovat peräisin jopa 1900-luvulta ja uusimpia rakennetaan parhaillaan. Puistot ovat yhteisiä olohuoneitamme, kannattaa lähteä tutustumaan myös kauempana sijaitseviin kohteisiin, joista merkittävimmät on listattu Vihreät sylit -tietokantaan.

Lähdetäänpä sitten puistokierrokselle, valinnanvaraa lähes 30 puistossa on! Ehkä tänä lumettomana talvena kiinnostaisi ympärivuotinen TALVIPUISTO, joka 'jäähdytetään sertifikoidulla vihreällä energialla, IHIK, IHIK, IHIK..' Toisaalta kun maapallon tila huolettaa, käväistäisiinkö PÄÄSTÖKAUPPA- JA TULOSPUISTOSSA?

Kaupungin
pohjoispuolen tärppinä
on vähäpäästöinen
kierrätysmuovista ja
maatumattomista jätteistä
suunniteltu
EKODESIGNPUISTO Arctic Love.
...

Listalla nousussa
on myös Pohjoismaiden
suurin ja monipuolisin
PÄIHDEPERHEPUISTO
joka on varsinainen
luokkablenderi,
haitpa sitten
samaistumisen kohteita
tai sosiaalisen omatunnon
aktivoimista.
...

En ehdi millään tutustuttaa sinua kaikkiin kaupunkimme upeisiin puistoihin, mutta kerron minkä nimisiä puistoja vihreästä kaupungistamme löytyy: Moottori- ja mekaniikkapuisto, Kontemplaatiopuisto, Interaktiivinen Henkisyys & Itsensä Kehittämispuisto, Läntinen puisto, Kertakäyttöpuisto, EGO-puisto, Maahanmuutto- ja Turvallisuuspuisto, Säteilypuisto, Yhteistyön ja Sovinnon Puisto, Kannustava ja Aktivoiva Myötätuntopuisto, Viimeisen tutkimuksen puisto, Hyvä Elämä Puisto... Suositan, että etsit sinua kiinnostavat Vihreät sylit -tietokannasta.

Ja tietenkin ennemmin
tai myöhemmin
olemme puistossa,
joka ei ole hauska
ollenkaan, se on
PETTYMYSTEN JA
KATTEETTOMIEN
ODOTUSTEN PUISTO.

Lämmin veneen pohja puhuu hiljaa

neljää horisonttia

muistatko, vesi? vai oliko se taivas?

kuin kello naksahtaisi parin sekunnin matkan ja pysähtyisi

muisti repeää paukahtaen

sumu nousee tiheämmäksi

jokaisessa tolpassa valot putoavat 

samaan keltaiseen rytmiin: tämä tässä on 

tämän todellinen kuva, eikä tämän kaltainen 

ole mikään tanssi, tiedän 

että sumu nousee vaikka se näyttääkin 

laskeutuvan kaiken ylle 

kuin jokin metaforinen 

verho, jolla taikuri peittää temppunsa 

ennen kuin ottaa pari askelta sivuun 

ja putoaa näyttämöltä

Juha Rautio - Sääntö 0
Graafinen suunnittelu Juha Rautio
Enostone 2019
Kirjastosta
_______________

Lavaklubillla myös ollut bloggarikollega, Tekstiluolan Tuomas sanoo bloggauksessaan näin:

"Huumoria ei unohdeta, ja se näkyy erityisesti pitkässä "puistorunossa", jossa vastaan tulee mm. Parkkihallipuisto ja Vapaiden immateriaalioikeuksien ideapuisto. Kyseinen runo on ollut ensimmäinen kosketukseni Raution tuotantoon, sillä kuulin kerran hänen esittävän sen livenä - oli mainio esitys, teksti sopii hienosti lavoille."

Karri Kokko 

Muhaned Durubi - Ruosteisia luonnoksia #runosunnuntai

Kukaan ei kuuntele

tämä maailma saattaa olla

silkkaa huhua

Bagdadissa vuonna 1979 syntynyt kuvataiteilija ja runoilija Muhaned Durubi on asunut Suomessa muutaman vuoden. Hänen taidettaan on ollut esillä useissa näyttelyissä meillä ja Ruotsissa ja runoja on julkaistu antologioissa ja lehdissä. Ruosteisia luonnoksia Jumalan muistivihosta on hänen esikoisteoksensa. Teos on kauttaaltaan kolmikielinen: alunperin arabiaksi kirjoitetut erittäin lyhyet, aforismin tyyliset runot on käännetty englanniksi ja suomeksi.

Kirjan esipuheessa sanotaan, että Durubin esikuvia ovat sodanvastaiset Picasson Guernica ja Francisco de Goyan mustat maalaukset. Olen nämä häkellyttävät ja vaikuttavat työt nähnyt Madridissa Reina Sofiassa ja Pradossa. Durubin tummasävyiset, työläällä raapetekniikalla tehdyt työt kuvaavat vaikuttavasti sodan kauhuja ja pakolaisuuden epätoivoa. Monissa mustavalkoisissa töissä ja runosäkeissä ovat läsnä meri ja pakolaisten kohtalo merellä; nämä runot puhuttelivat minua ehkä syvimmin. Monesti Durubi puhuu myös runoilijan yksinäisyydestä ja kirjoittamisen tuskasta.

Kirja on kooltaan vaaka A5. Mustavalkoisia runoaukeamia, joissa teksti ja kuva keskustelevat keskenään on laskujeni mukaan 55 - eli valtava määrä töitä. Teoksen keskellä on lisäksi kannen tapaan punamustia töitä, joiden yhteydessä ei ole runoja. Teoksessa ei mainita taideteosten alkuperäistä kokoa, mutta painojälki on hyvää, ja pienessäkin koossa työt puhuttelevat - Ruosteisia luonnoksia on hieno Durubin graafisen taiteen käyntikortti. Kaikki säkeet eivät minua puhutelleet, mutta kuvat sitä vastoin vahvasti. Omasta tuskastaan puhuessaan runoilija on usein kääntynyt kuvasta pois ulkopuolisena.

Tämä poikkitaiteellinen teos on kiinnostava runouden ja taiteen vuoropuhelu. Hyvin synkkä, hyvin dramaattinen ja Durubin toiveen mukaan myös häiritsevä:

Tämän kirjan tarkoitus on sekä häiritä meitä että palauttaa mieliimme se, 

että taide muistuttaa meitä yhteisestä ihmisyydestämme. - Durubi

Merenpohja 

ulvoo 

pakolaispainajaisia 

Rauhaani  
häiritsevät
hukkuneiden kasvot
...

Maahanmuuttajien
laivanhylyt
eivät tunnista rannikon aakkosia

Ainoastaan
meri
voi majoittaa kaikki

Epätoivo 

ei koskaan ikäänny

*

Ehkä minun pitäisi ystävystyä

pakolaisuuteni kanssa
*

Minä olen usein kokenut

että enkelit

eivät koskaan saavu

Muhaned Durubi - Ruosteisia luonnoksia Jumalan muistivihosta

Käännökset Kalle Niinikangas, Sampsa Peltonen & Andy Willoughby

Graafinen suunnittelu Katri Niinikangas

Enostone 2019

Kirjastosta

_______________

Muhaned Durubi (s, 1979 Bagdadissa, Irakissa) on Helsingissä asuva kuvataiteilija ja runoilija, joka on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut itsensä suomalaiseen taidekenttään. Durubin teoksia on ollut esillä Suomessa ja Pohjoismaissa useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Durubin runoja on aiemmin julkaistu antologioissa ja lehdissä. Ruosteisia luonnoksia on Durubin esikoisteos. - Enostone

Auli Särkiö - Vedenpeitto #runosunnuntai

veteen pudonneen kuun päälle ei pidä uida

Voi että! Auli Särkiön runokokoelmassa Vedenpeitto on maaginen imu. Säkeet kietovat lukijan unenomaiseen ja keveän kelluvaan tilaan, jossa soljuu ja hiukan kohisee; jossa arjen häly häipyy. Sopivasti suggestiivisella äänellä luettuna tämä olisi oivaa meditaatiorunoutta. Antauduin mielikuvieni vietäväksi ja pidin erityisesti Särkiön ihastuttavista sanoista ja runokuvista: sokeuden hyväys, nukahtamisen uneudessa, olennaisesta eviää kirkkauden musta pehmyt, korkeapaineella hymisee jäässä ilmestynyt sieluparvi... 

Vesielementti on läsnä kautta kokoelman muodossa tai toisessa, aistittuna unennäössä tai alitajunnassa. Olin huomaavinani jotain ilmastonmuutoksen uhkakuvia: "nimetyt karit tornien huippuja" /  "uida yli hukkuneiden asumusten / ja tuo tasainen kuplavana / , sielujen pakoreitti". Tämä hurja mielikuva syöpyi mieleeni jo vuosia sitten lukiessani Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa.

Typografia on kauniin eleetöntä. Säkeiden asettelua en pysty oikealla tavalla tekstissäni toistamaan, mutta muutama unenkeveä, valoisa ja mystinenkin tunnelma tammikuisen Runosunnuntain iloksi.

täällä läpikuultava sumu    estää

vastauksia jotka kelluvat hieman

pinnan alapuolella

valveelle paluussa

ohi-

liukuvan
toisen todellisuuden

toinen kaistale
_______________

sitten ilma

pysähtyy aurinko

levittäydyn

kallion levyiseksi suudelmaksi

paksu pylväs valoa

vesi imaisee linnut

aaltoja, kiehkuroita

kiertyy kallion nurkkaan     tajunnan riekaleita

jäljelle jäänyt täyttyy

tuuli pudottaa latvoista itsensä
_______________

mustien rantojen keskellä valo

imeytyi veteen

nukkuva järvi,

veden täyttämä painauma

kun istuu rannalla tarpeeksi pitkään

metsä katoaa

meriveteen on liuennut maailmoja.
_______________

Auli Särkiö - Vedenpeitto
Kansi Olli-Pekka Tennilä
Poesia 2019
Kirjastosta
________________

HS / Vesa Rantama,  kirjailijan kuva myös HS / Maarit Kytöharju / Kiiltomato / Sonja Karlsson

Silja Hiidenheimon muistostipendi 2019:

"Särkiön kolmas teos Vedenpeitto (Poesia, 2019) on tarkka ja vavahduttava kuvaus jostain kuvattavan rajoilta. Kokoelma luo veden ja unen tilan, johon aika ajoin syntyy häilyviä rakenteita ja hahmoja, jotka kerta toisensa jälkeen muistuttavat hetkellisyydestään. Syvyydessä saattaa odottaa tuntemattomia lajikumppaneita tai hukkuneita asumuksia, ja juuri siksi maailman valottomia kerroksia ei saa unohtaa.”