19. tammikuuta 2020

Juha Rautio - Sääntö 0 #runosunnuntai


Tässä Juha Raution runokokoelmassa Sääntö 0 on mukana THE runo, jonka kuulin yli pari vuotta sitten Runokuun Lavaklubilla. Kyseessä on pitkä ja hillitön huumoripläjäys nimeltään Merkittävimmät puistot alueittain. Tämä riemastuttava runo vei melkein kaiken huomioni, toki muitakin ansioita kokoelmalla on. Otan alkuun yhden esimerkin Raution tavallisemmasta tyylistä, joskin siinäkin ironia kukkii. Bloggauksen lopussa on kokoelmasta vielä toinen näyte, joka on painettu kirjan takakanteen. Minä näen tämän seuraavan nykyihmisen  - tai nykyrunoilijan - satiirisena itsesuggestiomantrana - näinhän self help -oppaat meitä opettavat, osasitaatti:

Kuuntelen vain itseäni, ääntä,
jonka olen maailmalle antanut.
Olen nuori, kaunis ja menestyvä,
seksuaalinen markkina-arvoni
on korkea, silti yhä vain noususuuntainen.
Minulla ei ole mitään hätää. Kurssini vahvistuu,
urani on nousussa. Olen täystyöllistetty
työni on haastavaa ja mielenkiintoista. Kadehdittavaa.
Ymmärsin ajoissa että
viihdejoukoissa
olen aina voittajien puolella.


Mutta nyt THE runoon, joka levittäytyy Raution itsensä suunnitteleman hienon grafiikan ja puistojen moninaisten logojen saattelemana neljälle aukeamalle. Otetaan alkuun ingressi:

Puistojen kirjo on runsas ja monipuolinen. Jokaisen kotinurkilta löytyy puisto, joka tarjoaa elämyksiä kaikenlaisiin tarpeisiin ja mielihaluihin, ajasta aikaan. Vanhimmat puistot ovat peräisin jopa 1900-luvulta ja uusimpia rakennetaan parhaillaan. Puistot ovat yhteisiä olohuoneitamme, kannattaa lähteä tutustumaan myös kauempana sijaitseviin kohteisiin, joista merkittävimmät on listattu Vihreät sylit -tietokantaan.

Lähdetäänpä sitten puistokierrokselle, valinnanvaraa lähes 30 puistossa on! Ehkä tänä lumettomana talvena kiinnostaisi ympärivuotinen TALVIPUISTO, joka 'jäähdytetään sertifikoidulla vihreällä energialla, IHIK, IHIK, IHIK..' Toisaalta kun maapallon tila huolettaa, käväistäisiinkö PÄÄSTÖKAUPPA- JA TULOSPUISTOSSA?

Kaupungin
pohjoispuolen tärppinä
on vähäpäästöinen
kierrätysmuovista ja
maatumattomista jätteistä
suunniteltu
EKODESIGNPUISTO Arctic Love.
...

Listalla nousussa
on myös Pohjoismaiden
suurin ja monipuolisin
PÄIHDEPERHEPUISTO
joka on varsinainen
luokkablenderi,
haitpa sitten
samaistumisen kohteita
tai sosiaalisen omatunnon
aktivoimista.
...


En ehdi millään tutustuttaa sinua kaikkiin kaupunkimme upeisiin puistoihin, mutta kerron minkä nimisiä puistoja vihreästä kaupungistamme löytyy: Moottori- ja mekaniikkapuisto, Kontemplaatiopuisto, Interaktiivinen Henkisyys & Itsensä Kehittämispuisto, Läntinen puisto, Kertakäyttöpuisto, EGO-puisto, Maahanmuutto- ja Turvallisuuspuisto, Säteilypuisto, Yhteistyön ja Sovinnon Puisto, Kannustava ja Aktivoiva Myötätuntopuisto, Viimeisen tutkimuksen puisto, Hyvä Elämä Puisto... Suositan, että etsit sinua kiinnostavat Vihreät sylit -tietokannasta.

Ja tietenkin ennemmin
tai myöhemmin
olemme puistossa,
joka ei ole hauska
ollenkaan, se on
PETTYMYSTEN JA
KATTEETTOMIEN
ODOTUSTEN PUISTO.



Lämmin veneen pohja puhuu hiljaa
neljää horisonttia
muistatko, vesi? vai oliko se taivas?
kuin kello naksahtaisi parin sekunnin matkan ja pysähtyisi
muisti repeää paukahtaen
sumu nousee tiheämmäksi
jokaisessa tolpassa valot putoavat 
samaan keltaiseen rytmiin: tämä tässä on 
tämän todellinen kuva, eikä tämän kaltainen 
ole mikään tanssi, tiedän 
että sumu nousee vaikka se näyttääkin 
laskeutuvan kaiken ylle 
kuin jokin metaforinen 
verho, jolla taikuri peittää temppunsa 
ennen kuin ottaa pari askelta sivuun 
ja putoaa näyttämöltä


Juha Rautio - Sääntö 0
Graafinen suunnittelu Juha Rautio
Enostone 2019
Kirjastosta
_______________

Lavaklubillla myös ollut bloggarikollega, Tekstiluolan Tuomas sanoo bloggauksessaan näin:
"Huumoria ei unohdeta, ja se näkyy erityisesti pitkässä "puistorunossa", jossa vastaan tulee mm. Parkkihallipuisto ja Vapaiden immateriaalioikeuksien ideapuisto. Kyseinen runo on ollut ensimmäinen kosketukseni Raution tuotantoon, sillä kuulin kerran hänen esittävän sen livenä - oli mainio esitys, teksti sopii hienosti lavoille."




6 kommenttia:

  1. Onpa, onpa! Reikiä 0! Kiitos esittelystä: kiinnostuin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Tämä oli mahtava livenä! näin tuumasivat myös kaupunkisuunnittelua työkseen tehnyt mieheni et bloggarikollega Tuomas!

      Poista
  2. Päihdeperhepuisto :D :D

    Kerran olen nähnyt Juha Raution Sosiaalisen naamarin runosirkuksen, esiityivät Turun runoviikolla, oli hillitöntä menoa!

    Ai niin, pitkästä aikaa mukana runosunnuntaissa eli krapu taipui tällä kertaa runoksi.

    https://susupetalsanat.wordpress.com/2020/01/19/pakkomielle/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on niin hyvää huumoria ja poimittu kaikkea aikaamme kuvaavaa. Wau, uskon, että oli hillitöntä menoa! Pitäisi enemmän käydä runojen live-tilaisuuksissa. Kirjamessuilla joitakin kuuntelin.

      Poista
  3. Hienoa, että sait tämän kirjan lopulta käsiisi! (Huomasin muuten, että olet linkittänyt tuossa lopussa tosiaan Karrin blogiin, mutta perässä oleva sitaatti näyttäisi olevan minulta. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhistus. Hyvä, että huomasit Tuomas, korjasin virheeni! Tämä puistoruno varasti aika paljon huomiotani tässä kokoelmassa. Mainio.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.