Kazuo Ishiguro - Klara y el Sol

Vuoden 2017 Nobel-voittajan Kazuo Ishiguron uutuus Klara ja aurinko ilmestyy suomeksi syyskuussa. En malttanut odottaa, vaan kuuntelin kirjan espanjaksi. Tarina sijoittuu jonnekin lähitulevaisuuden Yhdysvaltoihin ja kertojaääni kuuluu robottitytölle. Klara on älykäs robotti, keinotekoinen ystävä / artificial friend / amiga artificial, jollaisen vanhemmat hankkivat teini-ikäisten lastensa tueksi ja seuraksi, jotta nämä eivät tuntisi oloaan yksinäisiksi.

Tarina alkaa suurkaupungin myymälästä, jossa Klara on kaupan. Hän on roboteista uteliain ja älykkäin ja tekee väsymättä havaintojaan näyteikkunan lasin läpi tai selaa aikakauslehtiä oppiakseen lisää siitä maailmasta, jonne kohta joutuu. Lapset tulevat katsomaan näyteikkunassa olevia robotteja ja Klara näkee surun heidän kasvoillaan, jos sellaiseen ei perheellä ole varaa. Eräänä päivänä ikkunan taakse ilmaantuu hymyilevä 14-vuotias Josie, joka kommunikoi Klaran kanssa ja lupaa tulla pian uudestaan. Tuosta päivästä lähtien Klara odottaa Josieta saapuvaksi, mutta tätä ei kuulu. Muut robotit ympäriltä menevät kaupaksi, niin Rosie kuin uudet mallit, B kolmoset.

Mutta sitten Josie tulee ja niin Klara päätyy tytön kotiin maaseudulle. Hyvin pian selviää, että Josie on vakavasti sairas ja hänen tilansa heikkenee päivä päivältä. Josie käy yksityisesti etäkoulua tietokoneen avulla ja viihdyttää itseään piirtämällä. Lähistöllä asuu isästään orpo, lahjakas Rick, joka rakentaa taidokkaita drooneja, mutta köyhällä, tavallisella ’parantelemattomalla' pojalla ei ole mahdollisuutta päästä opiskelemaan. Klara tarkkailee toisiinsa rakastuneita nuoria ja yrittää ymmärtää, mitä rakkaus on.

Maailma ympärillä on hyvin kova ja varallisuuserot ovat räikeät. Vain ne lapset, joiden geeniperimää on paranneltu voivat päästä elämässä eteenpäin, yliopistoihin ja saada hyvän ammatin. Geenimanipulaatiossa on riskinsä ja moni lapsi menehtyy, mutta silti vanhemmat ottavat riskin voidakseen tarjota lapsilleen edes mahdollisuuden kovassa kilpailussa. Josien äiti syyttää itseään valinnoistaan ja Rickin äiti matelee entisen rakastajansa edessä, jotta poika pääsisi hyvään kouluun.  

Josien huoneesta näkyy pellon yli maanviljelijä McBainin lato, jonka taakse aurinko laskee. Klara ajattelee, että Aurinko asuu siellä ja menee nukkumaan ladon alle maan poveen. Koska Klara itse latautuu aurinkoenergialla, Aurinko on hänen ystävänsä ja hän luottaa tähän kuin jumalaan. Vielä myymälässä ollessaan Klara näki ikkunasta, kuinka Aurinko herätti kuolleista surkean kodittoman koirineen - aivan varmasti Aurinko parantaisi myös rakkaan Josien! 

Ishiguro on tavoittanut taitavasti hellyttävän ja herkeämättä havaintojaan tekevän Klaran äänen. Robottityttö esittää kysymyksiään jatkuvasti, yrittää oppia ja ottaa selvää ihmisten ilmeistä ja tunteista. Klara on hyväsydämisistä hyväsydämisin ja pitää liikuttavasti huolta sairaasta Josiesta. Kun on ristiriitatilanne Klaran näkökenttä jakautuu jännittävästi kubistisiksi blokeiksi tai sektoreiksi, ja kun tilanne selkenee, näkymä normalisoituu. 

Teknologia kehittyy ja uusia robottisukupolvia tulvii markkinoille. Mitä tapahtuu vanhentuneille roboteille, kun he ovat pyyteettömästi palvelleet isäntäperhettään? Heidät viedään odottamaan lopullista hiipumistaan jonkin suuren kierrätyskeskuksen hyllylle. Akut lakkaavat vähitellen latautumista, liikkuminen muuttuu mahdottomaksi ja enää kääntyy vain pää. Paikaltaan Klara näkee kuitenkin ikkunasta taivaan ja tietää tarkalleen Auringon sijainnin säällä kuin säällä. 

Klara ja aurinko on vähän kuin dystooppinen satu, joka vetoaa varmasti sicifistä pitäviin nuoriin lukijoihin. Minustakin oli liikuttavaa tarkkailla Klaran silmin ihmiskuntaa ja meidän mutkikkaita tunteitamme sekä ajatella mahdollisia tulevaisuuden visioita. Klaran usko ihmeisiin oli kadehdittavaa ja hänen lojaaliudestaan ja ystävällisyydestään olisi paljon opittavaa. Ishiguro punoo taidokkaan juonen ja koskettavan tarinan scifin ystäville ja liikkuu samantapaisissa tunnelmissa kuin teoksessaan Ole luonani aina.

Ishigurolta lukemani teokset:
Pitkän päivän ilta
Yösoittoja

Haudattu jättiläinen

Menneen maailman maalari

Ole luonani aina

Kazuo Ishiguro - Klara y el Sol

Alkuteos Klara and The Sun

Anagrama 2021
Äänikirjan lukija Laura Vives
_______________

Kirjailijan haastattelu: The Guardian

The nonhuman Klara is more human than most humans. She’s also Ishiguro’s most luminous character, literally a creature of light, dependent on the Sun. Her very name means “brightness.” But mainly, Klara is incandescently good. She’s like the kind, wise beasts endowed with speech at the dawn of creation in C. S. Lewis’s Narnia. Or, with her capacity for selfless love, like a character in a Hans Christian Andersen story.

Ilmestyy suomeksi syyskuussa 2021. Upean kannen suunnittelija on Laura Lyytinen ja suomentaja Helene Bützow.

Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta

Olin pitkään sitä mieltä, että en lue Kazuo Ishiguron teosta Pitkän päivän ilta, koska olin nähnyt siitä filmatun Emma Thompsonin ja Anthony Hopkinsin tähdittämän upean elokuvan. Onneksi kuitenkin päätin kuunnella äänikirjan, sillä tekstinä teos on vielä paljon vaikuttavampi. Teoksen nykytaso kuvaa ikääntyvän hovimestari Stevensin muutaman päivän lomamatkaa vihreän Englannin halki 50-luvun puolivälissä. Darlington Hallilla on uusi amerikkalainen isäntä ja kartanon loiston päivät ovat takanapäin. 30-luvulla kartanossa oli jopa 28 palvelijaa, nyt vain neljä - eikä näin vähillä resursseilla  ylletä millään Stevensin edellyttämään palvelun tasoon. Ammatilleen omistautunut Stevens haluaa lomansa aikana ratkaista palvelusväkiongelman ja elättelee toiveita, että entinen taloudenhoitaja neiti Kenton palaisi taloon 20 vuoden jälkeen.

Ajellessaan isäntänsä Fordilla Stevens ihailee Englannin kumpuilevaa ja vehreää maaseutua ja miettii, että jo maisema oikeuttaa käyttämään ilmausta Iso-Britannia. Muistikuvat menneestä vyöryvät hänen mieleensä ja hän pohtii, millainen on suuri hovimestari ja mitä on arvokkuus? Kaikki Stevensin elämässä on tähdännyt suuren hovimestarin kriteerien täyttämiseen: ammattiminä ensimmäisenä aina ja kaikkialla; huoliteltu kielenkäyttö, ääntämys ja yleissivistys; ehdoton lojaalisuus ja luottamus isäntään. Yksityiselämälle ei minkäänlaista sijaa.

Stevens palveli isäntäänsä lordi Darlingtonia 35 vuotta ja oli ehdottoman lojaali tätä kohtaan. Hän koki tehtäväkseen tarjota parasta palvelua, ei kritisoida isäntää tämän poliittisista toimista. Nyt Stevens kieltää työskennelleensä lordi Darlingtonille, koska lordista puhutaan niin paljon roskaa eikä hän kestä kuunnella. Hän muistelee lordin organisoimia salaisia korkean tason kokouksia 30-luvulla, jolloin hänen osaamisensa sai kaiken sujumaan moitteetta ja hopeat kiiltämään. Usein nähtyjä vieraita olivat Saksan suurlähettiläs von Ribbentrop ja Englannin pää- ja ulkoministeri. Keskusteluissa vilahtelivat Hitlerin ja kuningas Edward VIII:n nimet. Kokousten aikana tapahtui Stevensin yksityiselämässä traagisia asioita (mm. hänen isänsä menehtyi), mutta hän ei väistynyt piiruakaan hovimestarin tehtävistään. Stevens oli aina korrekti, äärimmäisen pidättyväinen eikä näyttänyt tunteitaan. Läheisille ihmisille, omalle isälle tai neiti Kentonille ei ollut aikaa silloin kun olisi pitänyt.

Emännöitsijä neiti Kenton ja hovimestari Stevens työskentelivät tiiviisti yhdessä vuosia ja lämpimiä tunteita kehittyi heidän välilleen. Neiti Kenton yritti monesti hienovaraisesti saada miestä ulos roolinsa rautaisesta haarniskasta, mutta tuloksetta. Nykytasossa matkalla tapaamaan neiti Kentonia Stevens miettii niitä muutamia ratkaisevia hetkiä, jolloin toisin toimimalla elämän suunta olisi voinut muuttua. Voiko elämän kääntää vielä tässä iässä? Neiti Kenton on ollut rouva Benn jo 20 vuotta, mutta avioliitto ei ole ollut aivan ongelmaton. Stevens tarttuu toiveikkaasti ja lapsellisesti mitättömiin oljenkorsiin, tulkintoihinsa että naisen kirjeistä huokuu jotain epämääräistä kaipausta.

Pitkän päivän ilta on vaikuttava ja upea kuvaus englantilaisen yhteiskunnan tiukasta säätyjaosta. Mietin näitä kartanoiden hovimestareita, sisäkköjä ja alhaisempia palvelijoita, joilla ei ollut omaa kotia, ei yhtään mitään omaa. Tietysti teos on loistava muotokuva perienglantilaisesta butlerista, jota ajaa ammattiylpeys, lojaalisuus ja tinkimätön arvokkuuden ihanne. Samalla Ishiguro tuo mieliin 30-luvun kuohuvat poliittiset rintamat. Kirja palkittiin Man Booker -palkinnolla 1989 ja teos kuuluu rakastetuimpien sodanjälkeisten romaanien joukkoon Englannissa.

Elokuvakin kesti loistavasti uusintakatselun ❤︎

Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta
Alkuteos The Remains of the Day 1989
Suomentanut Helene Bützow
Tammi 1990 / 2017
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen
_______________

Olen blogannut näistä Ishiguron teoksista: Yösoittoja, Menneen maailman maalari, Ole luonani aina ja Haudattu jättiläinen

Stevensin muistoista rakentuu tarkka kuvaus englantilaisen yläluokan elämäntavasta sotienvälisenä aikana ja hovimestarin moninaisista velvollisuuksista, joihin sisältyi huolehtiminen lordin tärkeistä ulkomaisista vieraista, kuten Saksan ulkoministeristä von Ribbentropista. Silloisten ihanteiden ja perinteiden vaalijana Stevens tuntee nyt elävänsä kuin väärällä aikakaudella. Romaani sisältää haikean rakkaustarinan ja kuvauksen ihanteiden traagisesta luhistumisesta. 

Kazuo Ishiguro - Yösoittoja

Yösoittoja on viiden novellin kokoelma, joita yhdistää musiikki ja tietty vinksahtaneisuus - joko juonenkuljetuksessa tai henkilöhahmoissa. Ishiguro jutustelee minä-muodossa ja leppoisasti kertoillen henkilöittensä menestyksen ja kuuluisuuden unelmista. Joku on vielä nuori ja muusikon uransa alussa, toinen on jo nimi, mutta aseman säilyttäminen vaatii radikaaleja toimenpiteitä.

Iskelmähurmuri

Puolalaissyntyinen Jan tienaa kapeaa leipäänsä kitaristina Venetsian San Marcon aukion kahviloissa soittavissa kokoonpanoissa. Häntä ei kiinnitetä yhteenkään vakituiseksi, koska italialaiset kavahtavat uusista maista tulleita maahanmuuttajia. Yhtenä päivänä Jan näkee kahvilassa suuren laulajan Tony Gardnerin, jonka iskelmiä äiti aikanaan suorastaan palvoi. Nyt iäkkään Gardnerin tähti on jo laskenut, nuoremmat ovat rynnistäneet edelle. Jan lähtee gondolilla säestämään laulajan serenadia tämän vaimolle Lindylle. Pari on ollut aviossa liki 30 vuotta ja rakkautta on edelleen, mutta rajuja repäisyjä on edessä: Mutta comebackia ei tehdä noin vain. Täytyy olla valmis moniin muutoksiin, ja jotkut niistä ovat kovia. Siinä muutetaan koko elämäntapa. Siinä muutetaan jopa rakkauden kohteet.

Tämän novellin tunnelma oli minusta aivan ihana. Novellissa mainituissa nimekkäissä entisaikojen laulajissa ja kappaleissa oli sitä jotakin: Frank Sinatra, Glenn Campbell, By the Time I Get to Phoenix... Pidin siitä että novellin vinksahtanutta jujua verhosi salaperäisyys aika pitkälle. Pidin myös hyväntahtoisesta Janista ja vähän höppänän oloisesta vanhasta laulajasta. Tässä Ishiguron lempeä irvailu suuntautuu julkisuuden amerikkalaisiin järjettömiin ilmiöihin ja avioliiton avulla asemansa saavuttaneiden naisten määrätietoiseen taktikointiin. 

Come Rain or Come Shine

Tässä novellissa toisensa tapaavat viittäkymppiä lähestyvät ystävykset. Emily ja Charlie ovat lontoolainen menestynyt aviopari; heidän ystävänsä Ray on harhaileva sinkku ja toimii kieltenopettajana Espanjassa. Tämäkin novelli kiertyy hurmaavien vanhojen iskelmien ja Broadway-musikaalien ympärille. Avioparilla ei juuri nyt mene kovin hyvin ja vieraaksi tullut Ray saa tehtäväkseen korjata miehen ja vaimon välit miehen työmatkan aikana. Asia hoituu parhaiten niin, että vieras tekeytyy idiootiksi, jolloin vaimo huomaa kuinka hyvä mies hänellä onkaan.

Ishiguro luokin tässä novellissa nauruhermoja kutkuttavia hullunkurisia kohtauksia toinen toisensa perään. Ray sattuu nimittäin lukemaan salaa Emilyn päiväkirjassa olevat ilkeät huomautukset itsestään. Suutuspäissään hän rypistää sivut ja yrittää saada teon näyttämään naapurin koiran Henrixin tekosilta:  Niinpä minä siis laskeuduin nelinkontin, painoin pääni lehteen ja upotin hampaani paperiin. Maku oli hajusteinen, ei mitenkään epämiellyttävä..... Parhaan tuloksen tuotti kevyt puremaliike, jossa leukoja liikutettiin koko ajan: paperi rypistyi ja meni kasaan oikein mukavasti.

Malvern Hill

Tässä novellissa nuori kitaristi-lauluntekijä menee ilmaiseksi kesätyövoimaksi sisarensa Maggien ja tämän miehen kesäravintolaan maalle. Nuori mies hermostuu kun siskon mies ei arvosta hänen työpanostaan eikä musiikkiaan, mutta sympatiaa ja ymmärrystä löytyy alueella lomaansa viettävältä sveitsiläiseltä muusikkopariskunnalta, Sonjalta ja Tilolta. Nämä kuitenkin kertovat, miten kovaa musiikkibisness on, miten omista näkemyksistä joutuu tinkimään eivätkä unelmat aina toteudu.

Yösoittoja

Kuvittele kaksi pää paketissa olevaa ihmistä: kokonaan sideharsotettuun päähän on jätetty vain aukot silmille ja suulle. Aamutakeista nämä olennot on pääteltävissä mieheksi ja naiseksi. Nainen on Gardneristaan eronnut Lindy, mies vaimonsa jättämä saksofonisti Steve. Hollywoodin kuuluisin plastiikkakirurgi Boris on hiljattain parannellut molempien kasvoja.

Noiden kahden kinastelut, shakinpeluut ja yölliset seikkailut luksushotellissa Beverly Hillsissä olivat aivan hulvattomia. Ishiguron kritiikki kohdistui terävästi menestyksen edellyttämiin ulkonäköpaineisiin. Luuserimainen rumuus on menestyksen ehdoton este; pelkkä taito ei Hollywoodissa riitä, pitää olla myös sopivat kasvot ja kroppa.

Sellisti

Palaamme italialaiselle piazzalle, josta unkarilaissyntyinen nuori sellisti Tibor yrittää päästä menestyksen vihreälle oksalle. Mentorikseen hän löytää amerikkalaisen sellovirtuoosin Eloisen, jonka antamat vinkit auttavatkin nuorta sellistiä ilmaisussaan eteenpäin. Mutta miksi Eloise ei suostu itse tarttumaan selloon? Tässä syy: Eloise ei ole koskenut selloon täytettyään 11 vuotta, koska ei ole halunnut että opettajat pilaavat hänen lahjansa: Sinun täytyy ymmärtää että olen virtuoosi. Mutta olen vielä kuoressani. Sinäkin olet vielä osittain kuoressasi, ja nämä viikot minä olen auttanut sinua sieltä esiin.

Yösoittojen novellit olivat leppoisia pikku tarinoita, joita se jokin, nimenomaan absurdi vinksahtaneisuus sävytti enemmän tai vähemmän. Ishiguron kerronta toi mieleeni Alice Munron novellit, joskin Munro puhuu paljon naisten elämästä, Ishiguro keskittyi enemmän miehiin. Laadukas suomennos, ihanaa wanhaa musiikkia, nostalgiaa ja ihmiselämän vinksahtaneisuutta - mitäpä sitä muuta tarvitsisikaan tähän ikävään talveen! Viihdyin yhden iltapuhteen loistavasti Ishiguron matkassa.

Muualla: Jokken kirjanurkka, Lumiomena, PS Rakastan kirjoja

Ishiguron teokset:
Silmissä siintävät vuoret, 1983 - A Pale View of Hills, 1982
Menneen maailman maalari, 1988 - An Artist of the Floating World, 1986
Pitkän päivän ilta, 1990 - The Remains of the Day, 1989
The Unconsoled (1995) - ei suomennettu
Me orvot, 2002 - When We Were Orphans, 2000
Ole luonani aina, 2005 - Never Let Me Go, 2005
Yösoittoja, 2011 - Nocturnes, 2009

Haudattu jättiläinen, 2016 - The Buried Giant, 2015 

Kazuo Ishiguro

Nocturnes: Five Stories of Music and Nightfall 2009

Yösoittoja

Suomentanut Helene Bützow

Kansi Timo Mänttäri

Tammi 2011

****

Kirjastosta

Kazuo Ishiguro - Haudattu jättiläinen

Haudattu jättiläinen on häkellyttävä, ja lukijaa tuskastuttavakin fantasia-allegoria. Tarina vie muinaisille Britteinsaarille, jonnekin 500-luvun tienoille ja Ishiguro sekoittaa tarinaansa kuningas Arthurin legendaa, pyöreän pöydän ritareita Merlineineen ja Walesin lohikäärmettä; kelttien ja saksien raakoja sotia ja taikauskon myyttejä. Otaksuttavasti jossain päin Walesia ihmisten mieliä sumentaa mystinen unohduksen sumu, joka salaa heiltä paitsi menneisyyden, myös tuoreet tapahtumat. Päähenkilöinä on iäkäs aviopari Axl ja Beatrice, jotka asuvat kelttien luolastoyhteisössä. Heitä kohdellaan siellä hiukan huonosti, mutta pariskunta ei muista mistä tämä ikävä kohtelu johtuu. Heidän hämärät muistikuvansa sanovat, että heidän poikansa asuu jossain lähellä, joskaan he eivät tiedä missä eivätkä muista edes miltä poika näyttää. Eräänä päivänä he saavat kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja lähtevät etsimään poikaansa.

Axl ja Beatrice kohtaavat matkallaan monenlaista kulkijaa ja uhkaavia tilanteita. Kuningas Arthurin kuoltua vallitsee tosin rauha, mutta mennyt vihanpito kelttien ja saksien välillä huokuu edelleen jännitteisenä ja uhkaavana. Seudulla uskotaan että naaraslohikäärme Querig on unohduksen sumun takana. Parin seurueeseen lyöttäytyvät mestari Wistan ja tämän pelastama, 'pahan' purema nuori Edwin. Viidenneksi joukkoon liittyy ruostuneeseen haarniskaan sonnustautunut keltti sir Gawain, kuningas Arthurin veljenpoika.

Seurue taivaltaa eteenpäin sumuisessa Englannin maisemassa päämääränään tuhota tuo tienoota terrorisoiva ja ihmisten muistia henkäyksillään sumentava lohikäärme. Kaikkien henkilöiden muistikuvat menneestä ovat hämäriä, mutta jokaisen mieliin välähtää sirpaleisia ja hämmentäviä asioita.

"Mistä te puhutte, mestari Axl?"
"Heidän naisistaan, lapsistaan ja vanhuksistaan, jotka oli jätetty turvatta, kun olimme pyhästi luvanneet olla kajoamatta heihin, mutta nyt kaikki ovat kohdanneet loppunsa meidän käsiemme kautta, jopa pienimmät lapsetkin. Jos meille olisi hiljattain tehty niin, eikö meidänkin vihamme purkautuisi? "

Fantasia ei ole minun kirjallisuudenlajini, ja totta puhuakseni olin alkupuolella vähällä jättää kesken. Päätin kuitenkin sinnitellä ja teoksen loppupuolelta löytyikin muutama huikaisevan hieno kohtaus. Näitä sykähdyttäviä kohtia olivat mm. ritari Gawainin pohdinnat syyllisyydestään ja sotimisensa ja palkkasoturin ammattinsa oikeutuksesta sekä vanhan avioparin keskinäinen rakkaus ja kiintymys. Olisin kuitenkin suonut, että Ishiguro olisi hiukan suitsinut villisti laukkaavaa mielikuvitustaan ja jättänyt vaikkapa sadat keljuilevat keijut vähemmälle.

"Jumalamme on armon jumala, vaikka pakanana teidän on ehkä vaikea ymmärtää sitä. Ei ole hulluutta pyytää anteeksiantoa sellaiselta jumalalta, olipa rikos kuinka hirveä tahansa. Meidän jumalamme armo on ääretön."
***
"Kyllä vain, me tapoimme monia piittaamatta siitä, kuka oli vahva ja kuka heikko. Jumala ei ehkä hymyillyt meille suopeasti, mutta me puhdistimme maan sodasta."

Teos on haasteellinen ymmärtää, mutta pääasia on mielestäni tahallinen ja armelias unohtaminen, joka tekee elämän siedettävämmäksi elää. Tämä unohduksen sumu valtaa niin kansakuntien kollektiivisen mielen kuin yksityisen ihmisenkin muistikuvat. Kollektiivisen unohtamisen kohteita tai syitä voivat olla esim. menneitten sotien ja siirtomaavaltojen hirmuteot. Yksittäisen ihmisen menneisyyteen ja pitkään parisuhteeseen mahtuu niin ikään paljon ikävää, jonka mieluusti unohtaa ja torjuu. Sir Gawainin parista puheenvuorosta mieleeni tuli monta nykyistä ja 1900-luvun historian kauheutta: Syyria, Jugoslavia, II maailmansodan järkyttävät tapahtumat eri Euroopan maissa, Chile, Argentiina, omakin sisällissotamme. Lista on loputon. Uskonto tai tulenpalava poliittinen aate oikeuttaa mielissämme julmat terroriteot, joita maailma jälkeenpäin kauhistelee ja tuomitsee.

"Tuli vain mieleeni, prinsessa. Onko mahdollista, että rakkautemme ei olisi vuosien mittaan vahvistunut näin lujaksi, jos sumu ei olisi vienyt meiltä sitä minkä vei? Ehkä vanhat haavat paranivat sen takia."

Axlin ja Beatricen liikuttava ja vahva rakkaus kesti myös menneitten loukkausten ja erimielisyyksien mieleen tulvahtaneet muistot. He olivat luvanneet rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä, pysyä yhdessä aina. Mutta lautturin viimeiselle matkalle kunkin ihmisen on lähdettävä yksin.

Ishiguron tapa kirjoittaa tuntui joissakin dialogeissa jokseenkin tankkaavalle. Mystisyys sekoitti päätäni ja mieltäni armotta, mutta lopun muutamassa luvussa kirjailija suorastaan loisti. On tämä jännä veijari, tämä nobelisti Ishiguro!

Haudattua jättiläistä on luettu paljon, tässä muutama mielipide, ole hyvä:

Luettua elämää, Lumiomena, P.S. Rakastan kirjoja, Takkutukka, Tuijata,

Ishiguron teokset:
Silmissä siintävät vuoret, 1983 - A Pale View of Hills, 1982
Menneen maailman maalari, 1988 - An Artist of the Floating World, 1986
Pitkän päivän ilta, 1990 - The Remains of the Day, 1989
The Unconsoled (1995) - ei suomennettu
Me orvot, 2002 - When We Were Orphans, 2000
Ole luonani aina, 2005 - Never Let Me Go, 2005
Yösoittoja, 2011 - Nocturnes, 2009
Haudattu jättiläinen, 2016 - The Buried Giant, 2015 

Kazuo Ishiguro
The Buried Giant 2015
Haudattu jättiläinen
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Jussi Kaakinen
Tammi 2016
****
Kirjastosta

Kazuo Ishiguro - Menneen maailman maalari

Menneen maailman maalari vie lukijan vuoteen 1949, Yhdysvaltojen miehittämään Japaniin ja kaamean tuhon kärsineeseen Nagasakiin, Ishiguron synnyinkaupunkiin. Pääosassa on liki kuusikymppinen sensei Ono, aiemmin arvostettu taidemaalari, joka päätyi sodan aikana maalaamaan propagandistisia sotajulisteita. Nyt hänet on hyllytetty eläkkeelle ja hänen taiteensa julistettu aikaan epäsopivana pannaan. Monet pitävät Onon tapaisia henkilöitä syyllisinä maan tuhoon ja kärsimyksiin. Sotaisasta musiikistaan tunnettu säveltäjäkin on tehnyt itsemurhan katumuksensa osoituksena. Onon omat tyttäretkin arvostelevat kärjekkäästi isäänsä.

Tässä hankalassa tilanteessa Onolla on ongelma: hänen pitäisi naittaa nuorin tyttärensä, jo 26-vuotta täyttänyt Noriko. Vuosi sitten tyttären järjestetty avioliitto oli jo näyttänyt selvältä, mutta sitten kaikki raukesi tyhjiin isän paheksutun menneisyyden vuoksi. Nyt hän tekee kaikkensa ja pyrkii suostuttelemaan itselleen kaunaa kantavat menneisyyden ihmiset antamaan hänestä positiivisia lausuntoja sulhasehdokkaan perheelle. Kihlajaispäivällisillä hän jopa tunnustaa julkisesti erehtyneensä. Huolestunut isä onnistuu näissä suostutteluhankkeissaan ja avioliitto solmitaan.

En ole varma mikä Ishiguron pääsanoma tässä kirjassa oli, vai oliko sellaista ylipäätään, mutta luulen että kirjailija puhuu menneisyyden muistamisen ongelmallisuudesta kuten tuoreimmassa teoksessaan Haudattu jättiläinen. Ihmiset valtaa unohduksen sumu.

Häpeällisiä menneisyyden erehdyksiä ja tekoja on tuskallista muistaa, siksi ne halutaan aktiivisesti unohtaa. Menneen maailman maalarissa tämä unohduksen sumu ilmenee mm. siinä, että vuoden kuluttua kummatkin tyttäret odottavat onnellisina perheenlisäystä ja kieltävät tyystin Onon menneisyyden ja sotaisat propagandamaalaukset. He käyttäytyvät ikään kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan ja isä olisi ollut puhdas rauhan pulmunen koko ikänsä. Unohduksen sumu on vallannut koko yhteiskunnan. Maassa ihannoidaan nyt kaikkea amerikkalaisten miehittäjien tuomaa: liikeyritysten amerikkalaishenkistä uutta johtoa, joka on korvannut entiset Japanin imperialismia ajaneet johtajat. Omituiselta adhd-lapselta vaikuttava tyttärenpoika Ischirokin ihannoi kaikkea amerikkalaista Kippari-Kallea ja karjapaimenia myöten.

Itselleni Japanin militarismi ja laajentumishalut Aasiassa ovat kuitenkin hyvin kaukaisia asioita, jotka ovat painuneet unohduksen sumuun jota Ishiguro hätistää pois. Kirjan ansioksi lasken sen, että se innosti muistelemaan mennyttä ja googlettelemaan II maailmansodan Japania sivuavia tapahtumia, kuten Pearl Harbouria, keisari Hirohitoa, Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommeja. Tutkailin netistä myös japanilaisia militaristisia propagandajulisteita. Otaksun että japanilaista ja amerikkalaista lukijakuntaa kirja koskettaa enemmän.  Muistiini tuli Isabel Allenden suomentamaton teos El amante japonés, jossa kerrotaan Yhdysvaltojen japanilaisille organisoimista internaatioleireistä. Maiden välit olivat erittäin tulehtuneet ja Yhdysvalloissa pelättiin keltaista vaaraa. Traagisinta näissä leireissä oli se, että useimmat internoidut olivat olleet sukuineen Yhdysvaltain kansalaisia vuosikaudet.

Menneen maailman maalari on kiinnostava kurkistus sodanjälkeiseen Japaniin ja silloin vallinneisiin mielipiteisiin, järjestetyn avioliiton traditioihin ja äärimmäisen kohteliaaseen kanssakäymiseen jopa perheenjäsenten kesken. Ishiguron tyylin koin viitteelliseksi ja hienovaraisen japanilaiseksi, mutta en löytänyt valitettavasti lähellekään sitä lumoa kuin Ishigurolta aiemmin lukemastani teoksesta Ole luonani aina.

Muualla: Donna mobilen kirjat, Kirjanurkkaus, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Olen juuri lukenut haasteellisen fantasia-allegorian Haudattu jättiläinen, josta bloggaan kun ajatukseni ovat järjestäytyneet. Haastan itseäni vielä ainakin näillä:  Pitkän päivän ilta ja Yösoittoja.

Ishiguron teokset:
Silmissä siintävät vuoret, 1983 - A Pale View of Hills, 1982
Menneen maailman maalari, 1988 - An Artist of the Floating World, 1986
Pitkän päivän ilta, 1990 - The Remains of the Day, 1989
The Unconsoled (1995) - ei suomennettu
Me orvot, 2002 - When We Were Orphans, 2000
Ole luonani aina, 2005 - Never Let Me Go, 2005
Yösoittoja, 2011 - Nocturnes, 2009
Haudattu jättiläinen, 2016 - The Buried Giant, 2015 

Kazuo Ishiguro
An Artist of the Floating World 1986
Menneen maailman maalari
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Markko Taina
Tammi 1988
***
Kirjastosta

Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina

Tuoreen Nobel-voittajan kerronnassa oli maagista imua, joka vei mukaansa ensi riveiltä. Ole luonani aina kertoo suuresta ja tasokkaasta Hailshamin sisäoppilaitoksesta jossain Englannin vehreällä maaseudulla. Osaatte varmaan kuvitella patinoituneen ja aristokraattisen miljöön, etuoikeutettuahan semmoisessa on opiskella. Kolmikymppinen Kathy H on tosin jättänyt Hailshamin ajat sitten taakseen, sillä hän on toiminut työelämässä valvojan tehtävissä runsaat 10 vuotta. Nyt hän muistelee elämäänsä ja kouluaikojaan ja erityisesti kahta parasta ystäväänsä, Ruthia ja Tommya. Hailshamkin on suljettu.

Hailshamissa arvostettiin kulttuuria ja luovia aloja, erityisesti taideaineita ja kirjallisuutta. Salaperäinen madame hankki oppilastöitä galleriaansa.  Johtajaopettaja miss Emily oli tiukka ja vaitonainen, mutta miss Lucy avoimempi. Tämä avoimuus koitui hänen kohtalokseen, sillä koulussa salattiin monia asioita. Oppilaitten erityisyyttä ja erikoisasemaa kyllä korostettiin, ja erikoista suojattua elämää he todella viettivätkin: he eivät koskaan päässeet lomille eivätkä edes piipahtamaan koulun aidatun alueen ulkopuolelle. Hailsham oli kuin viiden tähden vankilamainen kasvattamo.

Pidin siitä että Hailshamin karmea luonne paljastui vasta pikkuhiljaa. Ihmettelin pitkään miksi opettajia sanottiin kasvattajiksi, mitä olivat luovuttajat ja valvojat, ja mitä päätökseen pääseminen merkitsi. Romaanin scifi- ja dystopiapiirteet eivät haitanneet, vaikka yleensä en lue tämäntyyppistä kirjallisuutta. Ole luonani aina kertoo taitavasti lasten ja nuorten ryhmädynamiikasta, siitä miten sydänystävä vaihtuu ja miten jotakuta kiusataan. Mutta myös siitä, mikä suuri onni osuu kohdalle jos löytyy ystävyys, joka kestää kiukuttelut, petkutukset sun muut ja kestää koko elämän.

Ishiguron kerronta ja Helene Bützowin loistava suomennos etenivät lumoten, vaikka ajoittain Kathy H kertoi asioista hyvinkin yksityiskohtaisesti, aidon tuntuisella, asioita tarkkaan pohtivalla nuoren naisen äänellään. Kirjan loppupuolella Ishiguro loi miss Emilystä hauskan ja vähän höppänän vanhan naisen, jonka kuulin huutavan riehaantuneena korvissani. Minua huvitti hauska ilmaisu hukkakolkka, jonne kaikki hukatut tavarat päätyivät. Tämä koko Englannin hukkakolkka sijaitsi Norfolkissa ja sieltä löytyi kuin löytyikin Kathyn vuosia sitten hukkaama kasetti Never Let Me Go, josta kirja on saanut nimensä. Lopussa totuus lävähti silmille: Hailshamin toiminta-ajatus oli karmaiseva, samoin tämän kolmikon elämänasetelmat ja -tarkoitus.

Tarina on surullinen ja traaginen, itse asiassa aivan kamala - mutta näiden kolmen ystävyys oli luja ja kesti loppuun asti. Kirja herätti myös paljon tunteita ja kysymyksiä maailmankuvallaan. Miltä tuntuisi elää luovuttajan elämää tietäen kohtalonsa? Miltä tuntuisi elää itselle tärkeän luovuttajan valvojana ja nähdä hänen kärsimyksensä? Mihin tiede ihmiskunnan joku päivä vie keksinnöillään, ihmisenkin geenien manipuloinnillaan ja alati kehittyvällä lääketieteellään? Kenelle ihmisarvo kuuluu, onko kaikilla sielu?

Ensi tutustumisesta Ishiguroon tuli valtavan hieno elämys. Menneisyyteen sijoittuvaa scifiä lähestyvän juonen eteneminen Kathy H:n arkisen ja toteavan jutustelun keinoin tuntui jännän ristiriitaiselta. Mutta upeimmaksi koin hiotun ja hallitun kielen. En tiedä miten sen selittäisin, mutta Ishiguron ajatus kulkee kristallinkirkkaasti ja ympäröivää maailmaa taitavasti maalaten, jälki on tavattoman kaunista ja nautinnollista. Kuuntelin ihaillen myös DeLilloa kääntävää Helene Bützowia Helsingin kirjamessuilla. Hän on kääntänyt suomeksi kaikki Ishiguron teokset. Mikä loistava tiimi!

Bloggauksia vuodelta 2017: Kirjasähkökäyrä, Mitä luimme kerran, Todella vaiheessa
Vuodelta 2012: Lumiomena, jossa myös runsaasti linkkejä muihin bloggauksiin.

Kazuo Ishiguro
Never Let Me Go 2005
Ole luonani aina
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Timo Mänttäri
Tammi 2005
****
Kirjastosta