1. helmikuuta 2018

Riitan päivän arvonta & 2-vuotissynttärit


Itse asiassa kirjoitin ihka ensimmäisen kirjabloggaukseni lokakuussa 2015, tuolloin toiseen blogiini. Alkoi tuntua sekavalta kun oli kirjajutut ja muut jutut sekaisin. Mieheni keksi nimen Kirja vieköön! ja helmikuussa 2016 postasin tänne ensimmäisen postaukseni. Synttäripäiväksi päätin viime vuonna ottaa sopivan lähellä olevan Riitan nimipäivän. Kaksi vuotta on siis täynnä ja kivaa on ollut. Kiitos mukavasta ajasta ja kommenteista kaikille lukijoilleni & bloggarikollegoille!

Arvon kolme tuoretta jännäriä kommentin jättäneiden kesken, olitpa rekisteröitynyt lukija tai et. Laita kommentti vastauksena sen kirjan alle, joka sinua kiinnostaa - vaikkapa jokaiseen... Suoritan arvonnan viikon päästä torstaina 8.2. klo 20.00. Se on Lainan päivä - mikä sopiikin kirjaihmisille oikein hyvin. Onnea arvontaan!

Barton kehittää kihelmöivän jännittävän juonikuvion. Itse rikostarkastaja Sparkes tuntui melko värittömältä poliisimiehen perikuvalta. Karmivin henkilöhahmo oli tietysti tuo lapsipornoon addiktoitunut ja vaimoaan alistava Glen. Mies oli täysiverinen narsisti: eristi, vähätteli ja määräsi kaikesta vaimonsa elämässä. Vaimo Jeanien oli tanssittava miehensä pillin mukaan, tuettava tätä myötä- ja vastamäessä ja pidettävä koti sairaalloisen siistinä. Pidin kovasti tavasta, jolla Barton pani Jeanien puhumaan ja tapahtumista kertomaan. Mutta lopulta paljastui, että naisessa oli kaksi persoonaa: alistuva ja kuuliainen Jeanie sekä määrätietoinen ja laskelmoiva Jean. Tunsin suurta myötätuntoa Jeanieta kohtaan ja ymmärsin häntä oikein hyvin.

Lina Bengtsdotter - Annabelle, Otava 2018
Sarja laajenee kuulemma trilogiaksi, joten on syytä tutustua lähemmin Charlie Lageriin. Hän on 33-vuotias sinkkunainen, joka harrastaa rajua ryyppäämistä, yhdenyön suhteita ja syö myös masennuslääkkeitä ja rauhoittavia. Sekakäyttäjä siis. Gullspång herättää Charliessa ahdistavia muistoja, sillä ennen kuin sossu otti hoteisiinsa, tyttö asui alkoholisoituneen äitinsä Bettyn kanssa. Kotina oli ironisesti Onnela, kaunis vanha talo puutarhan keskellä, mutta talo oli alinomaa äidin alkoholistikavereitten ryyppyjuhlien näyttämö. Onnettomasta lapsuudestaan huolimatta Charlie on edennyt hyvin virassaan: hän on huippuälykäs ja superterävä työssään pitäen tutkinnan langat aina tiukasti näpeissään. 

E. O. Chirovici - Peilien kirja, Otava 2017
Chirovicin tapa kirjoittaa ja hänen luomansa sotkuinen kuvio viehättivät minua suuresti. Kerrankin oli riittävästi irtonaisia langanpäitä, mahdollisia syyllisiä ja heillä motiiveja niin että ratkaisua ja syyllistä ei osannut arvata! Tarinassa oli mukavaa vanhan ajan dekkarin lumoa, tosin trillerimäisen jännittävä se ei ollut. Peilien kirja oli enemmänkin upeasti kirjoitettu kaunokirjallinen romaani ja minulle oikein oivallinen lukukokemus. Henkilöhahmojen elämät olivat rosoisia, heillä oli ylä- ja alamäkensä. Taustalla leijaili ihmisen muistamisen ja havainnoimisen mysteeri mikä sai mielikuvitukseni laukkaamaan. Viihdyin loistavasti tämän kirjan parissa.


Olinpa huomaamaton, nyt puute korjattu :)
Kakkua olkaapa hyvät - skål & kippis!

128 kommenttia:

  1. Osallistun LESKEN arvontaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Vastaa tähän jos Leski kiinnostaa.

      Poista
    3. Aa tässä olikin tämmöinen. Osallistun tähän. 👌

      Poista
    4. Kirja on AINA kirja❤

      Poista
    5. Osallistun Lesken arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

      Poista
    6. Kiinnostaa toki, osallistun Lesken arvontaan. :)

      hippohiiri at gmail.com

      Poista
    7. Onnea Riitan päivän ja blogisynttärien johdosta! Leski kiinnostaa! Minäkin muuten aloitin ensimmäisen kirjablogini Syksyn lehtiä (jota ei enää ole) lokakuussa 2015.

      Poista
    8. Onnea Riitta♥ Se on sitten Leski.

      Poista
    9. Osallistun!
      Villavalkea@yahoo.com

      Poista
    10. Riitta Alaluusua
      https://www.blogger.com/profile/11962246795187701207

      Poista
    11. Osallistun !
      postin.tuomaa@gmail.com

      Poista
    12. Onnea ihanalle blogillesi. Pakko ottaa osaan jokaiseen arvontaan. :I)

      Poista
    13. Mukana! markettavesala@gmail.com

      Poista
    14. Mukana! :)
      matsalikka@gmail.com

      Poista
    15. Osallistun!
      nannaliini10@gmail.com

      Poista
    16. Haluaisin osallistua Lesken arvontaan \o/
      blogikaye@gmail.com

      Poista
    17. Onnea blogillesi ja täältä olen löytänyt aina mielenkiintoista luettavaa.
      Mukana tämän kirjan arvonnassa. nina40fi@gmail.com

      Poista
    18. Osallistun!
      ainosuklaa@gmail.com

      Poista
    19. Mukana :)
      ellaannikai@gmail.com

      Poista
    20. Mukana! Onnea blogille! :)
      ruskarouva85@gmail.com

      Poista
    21. Mukana ja onnittelut blogille :)
      annikajokinen95@gmail.com

      Poista
    22. Mukana!
      sirkkulitm@gmail.com

      Poista
    23. Osallistun:)
      tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

      Poista
    24. Onnea blogille! Mukana Lesken arvonnassa :)
      netteri@gmail.com

      Poista
    25. Mukana arvonnassa! Onnittelut kivalle ja aktiiviselle blogillesi. Sekä tietysty myös kirjoitteluintoa tuleville vuosille. :)

      Poista
    26. Kyllä, alkoi kiinnostaa! :) saraana.makela@gmail.com

      Poista
    27. Mukana :)
      ellijapii@gmail.com

      Poista
    28. Sara - sara.rokman@gmail.com

      Poista
    29. Anonyymi - täysin!

      Poista
    30. suvi.vikholm(a)luukku.com

      Poista
    31. Naurajatar@suomi24.fi

      Poista
    32. bikkenpilttuu at hotmail.com

      Poista
    33. Mukana!
      helmityttonen@gmail.com

      Poista
    34. Mukaan :)

      unelmiaonnesta(at)gmail.com

      Poista
    35. Mukana :)

      theriddlerr@outlook.com

      Poista
  2. Osallistun ANNABELLEN arvontaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaa tähän jos Annabelle kiinnostaa.

      Poista
    2. Ja myös tähän. 👌

      Poista
    3. Kirja on AINA kirja❤

      Poista
    4. Osallistun Annabelle arvontaan

      Poista
    5. Osallistun tähänkin!

      Poista
    6. Osallistun!
      Villavalkea@yahoo.com

      Poista
    7. Osallistun Annabellen arvontaan :)

      hippohiiri at gmail.com

      Poista
    8. Irina
      whiteandfresh@gmail.com

      Poista
    9. Osallistun !
      postin.tuomaa@gmail.com

      Poista
    10. Tähänkin osallistun. :)

      Poista
    11. Mukana! markettavesala@gmail.com

      Poista
    12. Mukana myös tässä :)
      matsalikka@gmail.com

      Poista
    13. Tämäkin kiinnostaa :)
      talviuninalle(at)gmail.com

      Ainiin juu, paljon onnea kahdesta vuodesta!

      Poista
    14. Myös tähän :)
      nannaliini10@gmail.com

      Poista
    15. Haluaisin osallistua Annabellen arvontaan \o/
      blogikaye@gmail.com

      Poista
    16. Mukana! ainosuklaa@gmail.com

      Poista
    17. Osallistun :)
      ellaannikai@gmail.com

      Poista
    18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    19. No siis mites mä jo tänne hyppäsin :) Ei väliä.. Annabellen haluaisin myöskin lukea
      bikkenpilttuu at hotmail.com

      Poista
    20. Mukana!
      ruskarouva85@gmail.com

      Poista
    21. Hups täsäkin mukana. nina40fi@gmail.com

      Poista
    22. Mukana :)
      annikajokinen95@gmail.com

      Poista
    23. Osallistun!
      sirkkulitm@gmail.com

      Poista
    24. Mukaan:)
      tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

      Poista
    25. Mukana myös tässä! :)
      netteri@gmail.com

      Poista
    26. Joo, mukana! :) saraana.makela@gmail.com

      Poista
    27. Mukana :)
      ellijapii@gmail.com

      Poista
    28. Anonyymi - täysin!

      Poista
    29. Naurajatar@suomi24.fi

      Poista
    30. Mukana!
      helmityttonen@gmail.com

      Poista
    31. Mukana :)
      theriddlerr@outlook.com

      Poista
  3. Osallistun PEILIEN KIRJAN arvontaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaa tähän jos Peilien kirja kiinnostaa.

      Poista
    2. Ja tähän. Jokainen. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja mikä tahansa kelpaisi viltin alle luettavaksi. ❤️

      Poista
    3. Osallistun Peilien kirjan arvontaan

      Santta

      Poista
    4. Kirja on AINA kirja❤

      Poista
    5. Osallistun peilien kirjan arvontaan

      Poista
    6. Osallistun!
      Villavalkea@yahoo.com

      Poista
    7. Osallistun peilien kirjan arvontaan.

      hippohiiri at gmail.com

      Poista
    8. Osallistun ! Kaikkihan nämä on vielä lukematta.
      postin.tuomaa@gmail.com

      Poista
    9. Osallistun Peilien kirjan arvontaan:)
      s.kansakoski(at)luukku.com

      Poista
    10. Osallistun myös tähän kolmanteen ihanaan kirja-arvontaan.

      Poista
    11. Mukana! markettavesala@gmail.com

      Poista
    12. Myös tähän kolmanteen :)
      matsalikka@gmail.com

      Poista
    13. Tämä kuulosti houkuttelevalle, eli mukana arvonassa :)
      talviuninalle(at)gmail.com

      Poista
    14. Nimipäiväonnittelut ja blogin syntymäpäiväonnittelut :)
      Peilien kirja kiinnostaa, joten osallistun sen arvontaan.

      Poista
    15. Onnittelut Riitan päivänä ja 2-vuotiaalle blogillesi! Osallistun Peilien kirjan arvontaan.

      Poista
    16. Ja tähän :)
      nannaliini10@gmail.com

      Poista
    17. Haluaisin osallistua Peilien kirjan arvontaan \o/
      blogikaye@gmail.com

      Poista
    18. Kiitos herkullisesta Riitan päivän tarjoilusta 😊. Mukana myös tässä.
      nina40fi@gmail.com

      Poista
    19. Mukana! ainosuklaa@gmail.com

      Poista
    20. Mukana :)
      ellaannikai@gmail.com

      Poista
    21. Mukana myös tässä :)
      ruskarouva85@gmail.com

      Poista
    22. Mukana
      annikajokinen95@gmail.com

      Poista
    23. Osallistun!
      sirkkulitm@gmail.com

      Poista
    24. Osallistun:)
      tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

      Poista
    25. Mukana tässäkin arvonnassa :)
      netteri@gmail.com

      Poista
    26. Mukana :)
      ellijapii@gmail.com

      Poista
    27. aiholapp(at)lailanet.fi

      Poista
    28. suvi.vikholm(a)luukku.com

      Poista
    29. Naurajatar@suomi24.fi

      Poista
    30. Osallistun Peilien kirjan arvontaan. :)
      ninnu-83(a)hotmail.com

      Poista
    31. Mukana!
      helmityttonen@gmail.com

      Poista
    32. Mukaan

      unelmiaonnesta(at)gmail.com

      Poista
    33. Mukana myös tässä :)
      theriddlerr@outlook.com

      Poista
  4. Osallistun Annabellen arvontaan.

    whiteandfresh@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hyvää Riitan päivää tulin toivottamaan ja onnea blogille myös! En osallistu nyt arvontaan mutta sanon että hyviä kirjoja!

    VastaaPoista
  6. Minä osallistun kaikkien arvontaan. Vaikuttavat sen verran mielenkiintoisilta kaikki,joten kelpaisi viltin alle luettavaksi jokainen kirja. Onnea hirveästi 2-vuotiaalle. :) merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Lumista Riitan-päivää ja iloista blogisynttäriä!!! En osallistu arvontaan, tulin vain nauttimaan tänne kakku-ja shampanjatarjoilusta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomautuksesta Susu :) Puute korjattu, samppanjaa ja kakkua nyt tarjolla!

      Poista
    2. Ajattelin vihjaista ;) Kiitos, otan mielelläni lisää <3

      Poista
  8. Arvonnan jätän väliin, kaksi tuosta hyvästä kolmikosta kun olen jo lukenut, mutta Sinulle isosti onnea nimpparipäivän johdosta sekä 2-vuotiaalle blogille, jolle toivotan pitkää ikää!!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut kaksivuotiaalle blogille ja hyvää Riitan päivää! En tällä kertaa osallistu arvontaan.

    <3

    VastaaPoista
  10. Onneksi olkoon nimipäivän johdosta 🌷Onnea 2-vuotiaalle taaperolle Blogin nimi on upea. ❤️ Osallistun lesken arvontaan. kai3ki@gmail.com

    VastaaPoista
  11. En osallistu arvontaan, mutta onnittelut 2-vuotiaalle. On mukava, että kirjoitat usein espanjankielisistä kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit.Tiedostan etteivät espanjankieliset kovin montaa kiinnosta, mutta teitäkin on :) plus että säilyvät omassakin hatarassa muistissa!

      Poista
  12. Onnea Riitta!
    Kylläpä aika rientää. Sinäkin olet jo kaksivuotias :D

    VastaaPoista
  13. Oikein paljon onnea 2-vuotiaalle blogille! :)
    En osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  15. Onnea! Leski kirja kuulostaa kiinnostavalta.
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Annabellen tai Lesken arvontaan osallistuisin mielelläni.

    VastaaPoista
  17. Paljon on ja onpa hyvää kakkua.
    Osallistun alimmaisen kirjan arvontaan eli Peilien kirjan.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  18. Leski kiinnostaa eniten ja Peilien kirja myös aika paljon. Niiden arvontaan haluan osallistua :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Osallistun jokaiseb kirjan arvontaan
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.