Tommi Kinnunen - Pimeät kuut

Kuin kuumaa vettä valuisi selkää pitkin. Miten pääsin tänne veneen perätuhdolle asti? Konttaamalla kai, mutta en sitä muista. Istun ja pidän kaksin käsin kiinni istuinlaudasta, etten kaatuisi. Polvea vihloo. On vaikea hengittää. Aurinko sattuu silmiin, mutta jos suljen ne, näen Sallin ojentuneen kouran vaatimassa talon lämmitykseen rahaa, jota minulla ei ole. Yritän katsoa varjopaikkoihin: vettä, vastarantaa ja rinteen takana nousevia uusien talojen kattoja. Ajatukset harhailevat. Sinä nouset mieleeni Niilo, vaikka en tahtoisi.

Uudessa romaanissaan Pimeät kuut Tommi Kinnunen eläytyy ansiokkaasti opettajatar Elna Suorajärven nahkoihin. Sodan jälkeen opettajista on kova pula, koska paljon miesopettajia kaatui sodassa tai menetti järkensä. Kuusikymppinen Elna saa lukuvuodeksi 1947-48 paikan syrjäiseltä Niemen koululta, läheltä Neuvostoliiton rajaa. Tietä ei perille ole, vaan koululle on matkattava venekyydllä.

Romaani alkaa hurjalla kohtauksella, jossa siskopuoli Salli heittää Elnan ulos yhteisestä talosta kirkonkylällä. Elna on fyysisesti hyvin huonossa kunnossa, sillä hän sairastaa oirekuvaltaan aaltoilevaa sairautta, joka vie lihasvoimat. Perillä ns. koulu on saksalaisilta jäänyt homehtunut parakki keskellä metsää: yksi luokkahuone plus pienempi hatara huone opettajalle. 

Kun koulun pitäisi alkaa, mitkään koulutarvikkeet eivät ole saapuneet, eivät kirjat, kynät eikä vihkot. Koululautakunnan herrat ovat uutta opettajatarta kohtaan nyreitä, sillä he haluaisivat vaikeana pidetystä naisesta eroon. Sisukas Elna tarttuu kuitenkin toimeen ja tekee kolmenkymmenen vuoden kokemuksellaan tuntisuunnitelmia olemattomin varustein. Hänen kuntonsa on niin huono, että hänen on vietävä hetekansa luokkahuoneeseen ja opetettava makuultaan. Koululautakunnan paikalle pyytämä koulutarkastaja ei kuitenkaan löydä Elnan toiminnasta moitittavaa, koululautakunta sen sijaan saa paljonkin nuhteita.

Kinnunen piirtää todentuntuisen ajankuvan sodanjälkeisestä köyhästä Suomesta, naisopettajien olemattomasta arvostuksesta ja maan olemattomasta sosiaaliturvasta. Elnan elämäntarina keriytyy vähitellen auki tarinan edetessä. Kirjailija luo Elnasta opettajan kutsumukseensa vihkiytyneen ja peräänantamattoman naisen, joka puree hammasta ja menee eteensä paiskattujen harmaiden kivien läpi. Etukäteen Elna kavahti Niemen koulun syrjäisyyttä ja tulevan talven yksinäisyyttä, mutta lukuvuoden edetessä hän tottuu ja rauhoittuu. Pitkinä talvi-iltoina nainen miettii mennyttä elämäänsä: arvostettuja opettajanvirkojaan isoissa kouluissa lännempänä, äitiä, kiivasta Sallia, Niiloa. Oman osansa elämän ja sodan tragedioista hänkin on saanut. 

Nykylukija voi samastua eläkeikää lähestyvän Elnan epätoivoiseen tilanteeseen: vaikea sairaus, ei kotia, ei säästöjä. Hän yrittää päästä eläkkeelle nojaten kolmenkymmenen vuoden työuraansa, mutta turhaan. Hän yrittää järjestää itselleen uuden viran tulevaksi lukuvuodeksi, mutta turhaan. Tulevaisuus tuntuu umpikujalta. Kevään tullen aaltoileva sairaus on kuitenkin paremmassa vaiheessa ja Elna saa järjestettyä oppilailleen hienon kevätjuhlan. Hän on tyytyväinen työhönsä ja löytänyt sisimmästään uutta puhtia ja sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. 

Romaanin tapahtumat rajataan Niemen koululle ja kerronta keskittyy Elnan elämän ja ajatusten sekä päivittäisen koulutoiminnan kuvaukseen. Jostain luin, että Elnan hahmo perustuu löyhästi kirjailijan omaan isotätiin. Kinnunen on kirjoittanut syväluotaavan naiskuvan ja vakuuttavan aikalaiskuvauksen sodanjälkeisen opettajantyön haasteista ja naisopettajien asemasta. 

Ei kertonut katuvansa blogissa.

Tommi Kinnunen - Pimeät kuut

Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________

Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani

Tommi Kinnusen uutuusteos Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani alkaa dramaattisissa tunnelmissa Narvikissa keväällä 1945. Hitler on häviämässä sodan ja Saksa vetää joukkojaan kiireellä pois Norjasta, kuten vuotta aiemmin Suomesta. Pohjois-Suomessa oli aseveliaikaan 200.000 saksalaista sotilasta, Norjassa tuplamäärä. Saksan armeijan palveluksessa oli tuhansia naisia ja moni nainen löysi oman rakkaan Fritzinsä tai Helmutinsa, jonka kanssa kaavaili yhteistä tulevaisuutta sodan jälkeen. Mutta nyt viimeiset laivat ovat lähdössä Narvikista ja naiset anelevat, että pääsisivät mukaan, vaikka tietävätkin merimatkan vaaroista ja Itämeren miinoista. Vain jokunen raskaana oleva kelpuutetaan, muut joutuvat norjalaisten vankileirille, jossa on sekä norjalaisia että suomalaisia 'sakemannien huoria'. Kohtelu on tylyä: naiset häpäistään ajamalla heidät klanipäiksi.

Osalle suomalaisia naisia aukeaa yllättäen tilaisuus päästä kotimaahan ohi Hangon kotiuttamisleirin, sillä heitä kuljettaneen kuorma-auton kuljettaja päästää naiset menemään. Isommasta naisjoukosta valikoituu viisi naista, joiden satojen kilometrien pituista ja epäinhimillisen raskasta taivalta Tromssasta Rovaniemelle ja vielä eteenpäin romaani kuvaa. Naiset olivat lähteneet saksalaisten matkaan syksyn -44 kaaoksessa, kuka mistäkin syystä. Vanha Aili ei sairaanhoitajana halunnut hylätä potilaitaan ja alle parikymppinen Katri lähti työn perässä, sillä saksalaiset maksoivat hyvin. Kieltenopettaja Siiri toimi tulkkina ja huonomaineinen Veera lähti sinne missä työt olivat, jättäen pienen poikansa muiden hoitoon. Kaikkien naisten aikaisempi elämä valottuu romaanin edetessä, eniten kanttorinrouva Irenen.

Irenen avioliitto on kylmä, iloton ja onneton. Puoliso Kaarlo on muuttunut iloisesta urkuriopiskelijasta jäyhäksi ja uskon asioissa ankaraksi. Parin ottopoika Henrik ei kestänyt kiihkouskovaista isäänsä, muutti muualle ja kaatui myöhemmin rintamalla. "Elämä vain vaimeni", sanoo Irene ja hyppäsi syyskuun -44 Lapin evakuointitungoksessa tuosta vain kosketuksen kaipuussaan Klausin syliin. Mutta laiva vei Klausinkin vaimon luo Saksaan ja kanttorinrouva päätyi vankileirille.

Tarkistin netistä, että Tromssasta on Rovaniemelle lähes 600 kilometriä ja naisten taival kestää viikkokausia autioiden tunturien halki ja pitkin miinoitettuja teitä. On kylmää ja märkää, ja nälkä. Matkahan on inhimillisesti katsoen aivan toivoton, mutta näillä naisilla ei ollut vaihtoehtoja. He hitsautuvat yhteen matkan aikana ja tukevat sitä joka ei enää tunnu jaksavan. Mutta jokainen tietää, että tämän taipaleen jälkeen toista ei enää tunneta. Joukko harvenee vähitellen, ja samasta kylästä kotoisin olevat, yleinen nainen Veera ja kanttorinrouva Irene, eroavat vasta Veeran polttamatta jääneen mökin pihalla.

Tämä on hurja matka täynnä fyysisiä vaaroja ja vastuksia, mutta eniten naisia kärventävät häpeä, syyllisyys ja pelko. Matkalla he saavat esimakua siitä, mikä sakemannien huorien kohtalo on. Kinnunen osaa asettautua ihailtavalla tavalla näiden naisten nahkoihin ja tunteisiin. Pitkä vaellus läpi poltetun Lapin kaappaa lukijan mukaan naisten tuskien taipaleelle. He ovat kuolemanväsyneitä, langanlaihoiksi hiutuneita ja kävelleet kengänpohjansa läpikuultaviksi. Heitä painaa syyllisyys osallisuudesta ympärillä vyöryvään tuhoon, auttoivathan he työllään osaltaan Saksan armeijan toimintaa. Mutta lopulta pelko ja häpeäkin väistyvät, sillä mikään ei tunnu enää miltään. He ovat eri ihmisiä kuin ne jotka vain vuosi sitten lähtivät Norjaan. Veeran mainehan oli jo mikä oli, ja Irenekin ymmärtää, että hänestä ei enää ole kanttorinrouvana eläjäksi ja tekee oman ratkaisunsa.

Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani on idealtaan oivaltava ja kerronnaltaan ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista. Kohtaukset piirtyivät eteeni elävinä ja todentuntuisina, kuin olisin elokuvaa katsellut. Krista Kososen ääni istui hyvin tarinaan ja kuulosti siltä kuin lukijakin olisi paikoin hengästynyt liikutuksesta. Saksalaisten sotilaiden kanssa seurustelleiden naisten asemaa ja heidän sodanjälkeisiä kohtaloitaan valottaa hienosti myös Anu Heiskasen väitöskirjaan pohjautuva tietokirja Salateitse Saksaan.

Finlandia-ehdokas & Runeberg-palkintoehdokas 2021. Onnea!

Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Krista Kosonen
_______________

Anun ihmeelliset matkat
Kirjareppu
Kirjaluotsi
Kulttuuri kukoistaa
Leena Lumi
Tuijata

 
Tommi Kinnunen (s. 1973) on taitava ihmiskuvaaja, joka on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista kirjailijoista. Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Kinnusen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.