Enni Mustonen - Ruokarouvan tytär

Syrjästäkatsojan tarinoita #5 

Vuodet 1924 - 1927, Idan tyttären Kirstin kertomana

Kertojaäänen saa tässä osassa Kirsti, äiti Idan jäädessä taustalle.  Kirsti ja hänen kasvattisiskonsa Alli ovat jo nuoria ja reippaita ylioppilaita. Ida itse on mennyt naimisiin taksikuski Eliaksen kanssa ja heillä on kaksospojat, varsinaiset viikarivintiöt Voitto ja Veikko. Kesän -24 alussa siskokset matkaavat Akateemisen Karjala-Seuran näytelmäseurueen mukana pitkin maata keräämässä rahaa Itä-Karjalaan. Yleisössä näkyy Sibeliusta ja Halosta, ohjaileepa Kirsti juopunutta Leinoakin yöpuulle.

Alli lausuu runoja ja Kirsti toimii modistina Miilin hattuliikkeessä. Kirstillä on umpirakastunut sulhaskandidaatti, varakkaan talon agronomipoika Mauri, mutta tyttö antaa kosijalleen rukkaset. Jo Miilin ompelimossa Kirsti tutustuu Pariisissa Coco Chanelin muotitalossa työskentelevään Katariinaan. Edellisten osien kaava jatkuu: romaanissa vilahtelee runsaasti aikakauden tunnettuja henkilöitä. Tulenkantajiin kuuluneista Katri Valasta ja Olavi Paavolaisesta on paljonkin juttua, ja Alli on rakastunut Yrjö Jylhään. Albergassa asuva naapuri Ville Vallgren Viivi-vaimoineen esiintyvät tietysti.

Siskosten ilottelevat runoretket loppuvat, kun Alli sairastuu tubiin ja joutuu Nummelan parantolaan. Kirstin elämä on murheita ja surua täynnä kun rukkaset saanut sulhokin nai toisen. Mutta sitten Viivi-täti järjestää hänet Pariisiin tuttaviensa luokse seuraneidiksi. Tuo pesti menee pieleen, mutta Chanelin muotitalossa työskentelevä Katariina rientää apuun. Löytyy halpa hotelli ja harjoittelijanpaikka Chanelin ompelimossa. Sattumien oikusta Kirsti päätyy itse Cocon sovitusmannekiiniksi. 

Kirstille niitä sattumuksia sattuukin: hän pelastaa Hemingwayn pikkupojan joutumasta auton töytäisemäksi; Chanelin oikea käsi Virginie muistuttaa kummasti häntä; kun Chanelilta tulee potkut, apuun tarjoutuu amerikkalainen Pauline - Hemingwayn rakastajatar ja tälle raskaana; Elsa Schiaparellillekin Kirsti tekee töitä. Entiseen hotelliinsa muutettuaan Kirsti törmää siellä yllättäen jo Karjala-Seuran kiertueella mukana olleeseen Iivoon. Notre Damen kellojen soidessa se on sitten pidäkkeetöntä intohimoa.

Tässä romaanissa on jotain samaa kepeää viihteellisyyttä ja komediallisuutta kuin Hilja Valtosen romaaneihin perustuvissa ja Ansa Ikosen tähdittämissä vanhoissa Suomi-filmeissä, joista muistan nähneeni ainakin Vaimokkeen ja Nuoren opettajattaren hätävaran. Valitettavasti aiemmissa osissa toiminut kivan viihteellinen kaava onnahti nyt. Kerronta oli minulle liian tyttökirjamaista ja pikkuisen jaarittelevaakin. Syrjästäkatsoja-sarja saa jatkoa ensi keväänä. Toivon, että kirjailija löytää tuleviin sarjan teoksiin saman kiinnostavuuden kuin alussa. Sarja on ollut kepeää kesäviihdettä, eniten olen pitänyt sarjan kolmannesta osasta Emännöitsijä, jolle annoin täydet viisi tähteä.

Muualla: Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tuijata

Täällä Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan aiemmat osat

Enni Mustonen

Ruokarouvan tytär #5

Otava 2017

**

Kirjastosta

Leppoisaa joulun odotusta kaikille!
Tänään tuiskuttaa lunta, toivottavasti maassa on valkoinen joulu!

Enni Mustonen - Ruokarouva

Ruokarouva - Syrjästäkatsojan tarinoita #4 / vuodet 1914 - 1918 Idan elämässä

Ida synnytti vuonna 1905 Kirsti-tyttären Ruotsissa ja on ollut siellä vuosia professori Lundströmin taloudenhoitajana. Kun tämä kuolee ja jättää uskolliselle taloudenhoitajalleen suuren summan rahaa, Ida päättää palata Suomeen ja ryhtyä täysihoitolayrittäjäksi. Lundströmin perinnöllä ja säästöillään hän pääseekin alkuun. Sopiva huvila löytyy Albergasta eli Leppävaarasta, mikä tuntui tuolloin olevan kaukana keskustasta ja täyttä maaseutua.

Ida vetää hyviä ihmisiä puoleensa kuin magneetti. Nyt hän saa tuekseen ja turvakseen Pohjanmaalta kotoisin olevan Iisakin. Naapurihuvilan isäntäväestä, hiukan hupsuista ja pikkupossuja silkkinauhassa taluttelevista Ville Vallgrenista ja hänen vaimostaan Viivistä on myös apua ja seuraa. Hyvä ihminen on Ida itsekin: hän auttaa pulassa olevia ja ottaa kasvattaakseen myös Kirstin ikäisen orvon Allin. Pikkuhiljaa keskeneräinen huvila valmistuu ja täysihoitolaan saadaan asukkaita.

Ruokarouva on hellyttävää ja lämminhenkistä kerrontaa Ida-yrittäjän työntäyteisestä arkipäivästä. Hän on järkevä nainen, jolla on jalat maassa ja hän on erinomainen äiti tyttärilleen. Maailmanpolitiikan kuohut Venäjän vallankumouksineen tuovat kovasti levottomuutta mieleen ja puutetta arkeen. Venäläistämistoimet senkun kiihtyvät, jääkäreitä koulutetaan Saksassa ja Helsingin työväentalon tornissa liehuu punainen lippu. Punakaartilaiset valtaavat kaupungin ja syttyy sisällissota.

Kovat koettelemukset ovat Idan, hänen läheistensä ja täysihoitolan asukkaiden edessä. Punakaartilaiset tekevät tihutöitään, takavarikoivat ruokatavaroita ja Iisakkiakin haavoitetaan, mutta keväällä saapuvat maahan jääkärit ja valkoinen Mannerheim ratsastaa kaupunkiin. Tässäkin osassa tekstissä vilahtelee muutamia tunnettuja kulttuuripersoonia: Ville Vallgrenin ja vaimonsa Viivin lisäksi Eino ja Kasimir Leino, Leevi Madetoja ja L. Onerva, lähellä Tarvaspäässä asuva Akseli Gallen-Kallela ja nuori Hertta Kuusinen, Kirstin ja Allin luokkatoveri.

Idan ensirakkaus, kovia Ameriikassa kokenut Eliaskin ilmaantuu kuvioihin ja vanha romanssi ottaa uudestaan kipinää. Elias toimii jääkäriliikkeessä ja katoaa teille tietymättömille moneksi kuukaudeksi. Sydän syrjällään Ida odottaa ja pelkää mitä miehelle on sisällissodan melskeissä käynyt.

Ruokarouva on pieteetillä kirjoitettua ajankuvaa noista sekasortoisista vuosista. Yrittäjän elämä oli raskasta ja vaati tavatonta kekseliäisyyttä, kun ympärillä oli väkivaltaa, uhkia ja puutetta aivan kaikesta.  Manninen keskittyi Idan ja hänen täyshoitolansa arjen kuvaukseen. Teksti on sujuvaa ja mutkatonta lämminhenkistä kuvausta Idasta ja tästä hänen elämänsä jaksosta. Sarjan viidettä osaa Ruokarouvan tytärtä saan odottaa kirjastosta vielä kauan, mutta ehdottomasti haluan lukea mihin 38-vuotias Ida seuraavaksi tarttuu ja mihin taiteellisesti lahjakkaan Kirstin tie vie.

Googlailun satoa:
En tiennyt mitään venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitustöistä Leppävaarassa. Linkistä voi lukea minkälaisen sekasorron keskellä Ida täysihoitolaansa pyöritti. Nykyajan kuvia Leppävaaran juoksuhaudoista ym. Ja historiafriikeille vielä Museoviraston kiinnostava linkki. Historia elää ja jäljet näkyvät tänäkin päivänä!

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata

Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä

Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani

Enni Mustonen

Ruokarouva #4

Otava 2016

***

Kirjastosta

Enni Mustonen - Emännöitsijä

Emännöitsijä - Syrjästäkatsojan tarinoita #3 / vuodet 1900 - 1905 Idan elämässä

Niinhän siinä sitten kävi, että parikymppinen Ida otti emännöitsijän pestin Albert Edelfeltin ateljeesta - Aino Sibeliuksen kauhisteluista huolimatta. Ateljee sijaitsi Elisabetinkadulla hissittömän talon neljännessä kerroksessa. Ruokaa ei tarvinnut laittaa, sillä kestitykset tilattiin hienosti Kämpistä. Sen sijaan siivousta, vaatehuoltoa, halkojen kantamista, laskiämpärin tyhjentämistä ja viinikauppareissuja riitti. Albert-herrakin näet viihtyi viftailemassa oman rakkaan herraköörinsä kanssa pikkutunneille ja toi ystävänsä usein jatkoille. Työajoista ei täälläkään ollut tietoa, vaan Ida hyppäsi ja palveli herroja kunnes nämä väsähtivät.

Heittopussina Idaa pidettiin muutenkin. Edelfeltin Pariisin matkojen aikana hänet patistettiin itsestäänselvästi siivoamaan ja auttamaan taiteilijan äidin ja tämän sisarten kotiin, sitten myös Ellan-vaimon uuteen huvilaan Kiloon ja kesäisin Haikon huvilalle. Sibeliusten huusholliin nähden oli se parannus, että rahasta ei ollut pulaa. Edelfelt antoi avokätisesti rahaa talousmenoihin ja Idan vaatteisiin.

Minua miellytti kovin Elisabetinkadun talon asukkaiden yhteishenki: toisia autettiin puolin ja toisin. Toki talosta löytyivät myös ne tavalliset juoruämmät ja arvonsa tuntevat ärhäkät naiset, mutta Ida tuntui viihtyvän Helsingin vilinässä oikein hyvin. Tuleva taidehistorioitsija Edvard Richter asui samassa talossa ja vei Idaa elokuviin, tansseihin  ja taidenäyttelyihin, mutta taas olivat luokkarajat vakavamman seurustelun esteenä. Kansankirjaston sivistävät kirja-aarteet olivat toki Idankin lainattavissa.

Emännöitsijä pyörii tiiviisti Edelfeltin viimeisten aikojen ympärillä. Mustonen kuvaa kuinka sairas ja väsynyt taiteilija oli: hän kärsi vatsahaavasta ja sydänvaivoista. Vain viisikymmenvuotiaana Edelfelt tunsi itsensä vanhaksi ja väsyneeksi mieheksi, mutta häntä ajoi taiteentekemisen intohimo ja vastuu sitoumuksistaan. Stressiä ei toki lieventänyt huoli sairaalloisesta Erik-pojasta, suru Alexandra-äidin kuolemasta ja taloudellinen vastuu vaurauteen tottuneesta vaimosta sekä sisarten toimeentulosta.

Ja sitten seuraa juonipaljastuksia. Jos et halua tietää, lopeta tähän.

Matkalla Elisabetinkadulle Albert tarttui käteeni ja puristi sitä, kun istuimme vossikanpenkillä. Ilo ailahti sisälläni. Olin jo ehtinyt pelätä, että jokin on muuttunut välillämme. Heti kun talonmies oli saanut kannettua ateljeeriin matkatavarat, Albert veti minut syliinsä ja hukutti suudelmiin. Vasta silloin ymmärsin, miten ikävä meillä oli ollut toistemme syliin.

Yllätyksekseni Mustonen pani Idan rakastumaan Albertiin ja kirjan loppupuoli onkin pitkälti tämän epävarman ja epäsäätyisen rakkauden kuvausta, kaunista toki. Tilannehan oli äärimmäisen vaikea, sillä suhde oli tiukasti salattava Edelfeltin siskoilta, vaimolta, aivan kaikilta. Toisen naisen osa oli väliin hyvinkin kirvelevä, kun Edelfelt aika ajoin lähentyi vaimonsa kanssa tai kun tuli puhe hänen lukuisista rakastajattaristaan.

Edelfeltin kuolemaa edeltävä aika on koskettavasti ja herkästi kuvattu. Ida hoiti sairasta miestä pyyteettä yöt läpeensä, syötti kauravelliä ja juotti seltterivettä. Edelfeltille raskaana oleva Ida-parka saa syrjästäkatsojana seurata tapahtumia eikä pääse edes hautajaisiin, sillä Ellan-vaimo määrää, että hänen on jäätävä Haikon huvilalle panemaan paikat kuntoon.

Ida salaa raskautensa ja päällimmäisenä on ajatus päästä pois ihmisten silmistä ja pakoon Helsingistä. Onnellinen sattuma on taas kerran Idan puolella. Kun hän astuu laivaan matkustaakseen Sipooseen Nytorpin Fiinan luo, samalla laivalla matkustaa entinen Topeliusten sisäkkö Irene-mamselli. Kuultuaan Idan raskaudesta tämä lupaa auttaa ja puhuu asiasta ruotsalaisen taidemaalari Acken kanssa avioituneen Topeliuksen nuorimman tyttären Evan kanssa. Ida matkustaakin sitten Ackejen kanssa Ruotsiin Vaxholmiin ja synnyttää siellä eräänlaisessa ensikodissa pienen tyttären, joka saa nimen Kirsti.

Minun pikkuiseni, nuppuseni, lintuseni, kuiskuttelin lapselle, kun kapaloon kääritty nyytti vihdoin laskettiin kainalooni. Silitin sormenpäilläni nukkaista poskea. Pienet kynnet tuntuivat teräviltä rintaani vasten. - Kirsti, minun pikkuinen Kirstini.

Emännöitsijä oli aivan hurmaavaa luettavaa. Kyllä, muistan toki että tarina on fiktiota, mutta viihdyttävän sarjan on Manninen kehitellyt. Loistavasti hän on löytänyt jokaiseen osaan kiinnostavat tunnetut henkilöt. Ajankuva oli taas niin taidokasta ja elävää, että tuntui kuin olisi itsekin ollut tapahtumien keskellä. Suomalaisten taidepiirien kahinointi tuli kirjassa hyvin esiin kuin myös Edelfeltin kiireinen ja todella kuluttava, juhlien täyteinen elämäntyyli. Loppupuolella oli vähään liikaa chick litiä ja yltiöromanttista vivahdetta. Aluksi vierastin tätä käännettä, mutta hyvinhän se lopulta kokonaisuuteen istui.

Mielenkiinnolla odotan, mitä Ruokarouvassa Idan ja hänen tyttärensä elämässä tapahtuu ja keitä tunnettuja kulttuurihenkilöitä Manninen keksii tarinaan punoa.

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata

Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä

Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani

Enni Mustonen
Emännöitsijä #3

Otava 2015

*****

Kirjastosta

Enni Mustonen - Lapsenpiika

Syrjästäkatsojan tarinoita #2 / vuodet 1898 - 1900 Idan elämässä

Kun satusetä Topelius kuoli, 18-vuotias Ida jäi pestipaikkaa vaille, mutta onnekseen hän pääsi lapsenpiiaksi Jean Sibeliuksen värikkääseen & vilkkaaseen perheeseen, ensin Helsinkiin ja sitten Keravalta vuokrattuun taloon. Työtä oli 24/7, vapaapäiviä tuskin ollenkaan ja Ida joutui nukkumaankin kapealla laverilla lastenhuoneessa. Tätä oli Idan elämä:

Olo oli kuin sillä kartanon vanhalla konilla, jonka olin nähnyt pyörittävän hevoskiertomyllyä. Samaa ympyrää päivästä toiseen oli minunkin kierrettävä, lastenkamarista kyökkiin, kyökistä liiteriin, liiteristä kyökkiin, sieltä ruokasaliin ja takaisin kyökkiin...

Sibeliuksen perheessä oli kolme lasta, kaikki tyttöjä. Lisäksi taloudessa asuivat säveltäjän veli Christian ja sisko Linda. Keskittymistä vaativaan sävellystyöhön ei kotona löytynyt rauhaa, joten öisin soitteleva ja herkästi räjähtelevä Sibelius vuokrasi itselleen studion, jossa vietti paljon aikaa. Päiväkausiksi pois kotoa hänet veivät myös iloisen herraköörin viftaussreissut. Näistä olikin Mustonen kehittänyt paljon humoristista kerrottavaa. Elettiin sortokautta ja Aksel Gallen-Kallelan maalaus Symposion (1894) herätti paljon närää venäläisessä hallinnossa. 

Kuva: Kansanuutiset 
Vasemmalta lukien Akseli Gallen-Kallela, Oskar Merikanto, 

Robert Kajanus ja Jean Sibelius, jotka pohtivat elämän ja taiteen arvoitusta. 

Ei todellakaan ollut Aino Sibeliuksen elämä helppoa Jannensa kanssa, jota tämä viftaileva herrakööri veti kuin hunaja. Lisää stressiä Ainolle aiheuttivat aina lopussa olevat rahat. Kun ei tunnettu antibiootteja, monet taudit olivat tappavia. Suuri suru ja menetys kohtasi Sibeliustenkin perhettä. Reipas Ida taiteili parhaansa mukaan ja oli lojaali isäntäväelleen.

Köyhyyden lisäksi elämää raskauttivat venäläistämispyrkimysten ahdistava ilmapiiri. Keisari Nikolai II antoi helmikuussa 1899 ns. helmikuun manifestin, mikä oli suuri järkytys, sillä se rikkoi Suomen perustuslakia. Leo Mechelinin johdolla aloitettiin massiivinen passiivinen vastarinta mm. venäläisten kutsuntoja kohtaan. Lyhyessä ajassa kerättiin Suureen adressiin yli puoli miljoonaa nimeä, ja Idakin kävi talon asunnoissa nimiä keräämässä.

Edellisessä jaksossa orastanut rakkaus Eliakseen koki hetken hurmansa, mutta tiet erosivat ainakin toistaiseksi. Elias halusi Idan mukaansa Ameriikkaan, mutta otti sitten tilalle toisen nuoren naisen. Keravalla Mattilan nuori Theodor eli Teutori kosiskeli Idaa, mutta luokkarajat olivat esteenä. Lika barn leka best - luokkarajoja oli lähes mahdoton ylittää tuon ajan yhteiskunnassa.

Kun Sibeliukset päättivät muuttaa vuodeksi Italiaan, Idalle oli järjestettävä uusi pesti. Työhaastattelu järjestettiin Albert Edelfeltin ateljeehen. Aino Sibelius pelkäsi Idan maineen puolesta, mutta Janne tuumasi näin:

Jos suoraan puhutaan, Albert on maailmanmies, jolla on suuret vaatimukset myös naisten suhteen. Se mitä pelkäät, ei tule tapahtumaan. Ida on trop rural, sans élégance, Albert haluaa nimenomaan luotettavan kansannaisen, ahkeran ja siistin taloudenhoitajan, joka voi huolehtia hänen ateljeensa yhteydessä olevasta asunnosta ja siellä mahdollisesti oleskelevista... vieraista.

Saas nähdä miten Idan maineen käy, pystyykö hän vastustamaan Edelfeltin charmia. Tässäkin osassa Mustosen ajankuva oli hienoa ja kurkistus Sibeliusten kodin ovien sisälle nautittavaa luettavaa. Minusta tosin lastenhoitoa oli liikaa muun kiinnostavan kustannuksella.

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata

Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä

Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani

Lapsenpiika #2

Otava 2014

***

Kirjastosta

Enni Mustonen - Paimentyttö

Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on minulta jäänyt korkkaamatta. Sen verran moni on sitä suositellut, että päätin aloittaa sarjan parissa. Sarja on edennyt jo viidenteen osaan, mutta aloitin ensimmäisestä. Paimentytössä kertoja on Ida Eriksson, joka muistelee omaa teini-ikäänsä ikävuosina 13 - 18, kattaen vuodet 1893 - 1898.

Ida on kotoisin Alavudelta, missä hänen isänsä toimi asemamiehenä. Isän kuoltua Ida joutui äitinsä kanssa muuttamaan isänisän luo Björnsjön saareen Sipooseen. Ida ei jatkanut koulua, vaan kulki kesäisin paimenessa ja piti äidin avuksi huolta taloudesta. Isoisän vei myrsky ja lypsäjänä Östersundomin kartanossa toimineen äidin tubi. Ida jäi 13-vuotiaana täysorvoksi.  Onnekseen hän pääsi navettapiiaksi Östersundomiin, jossa tiukka Matilda-karjakko otti Idan lemmikikseen.

Mustonen kuvaa asiantuntevasti ja eloisasti suomalaisen maalaiselämän kahden kerroksen väkeä. Piiat ja rengit asuvat ahtaasti ja tekevät ympäripyöreitä päiviä, työnantajatahon sana on laki. Totella täytyy. Kun Ida putoaa navetan ylisiltä ja murtaa pahasti jalkansa, sattuma ohjaa hänet toipumaan satusetä Topeliuksen sivistyneeseen talouteen läheiseen Björkuddeniin. Toipumisaika on pitkä ja tuskainen, mutta päättäväinen Ida puree hammasta ja kävelee jälleen.

Topeliuksen taloudessa ei pääse yhtään sen helpommalla, tosin nälkää ei tarvitse nähdä. Talossa vierailevat alituiseen satusedän tyttäret miehineen, lapsineen ja lapsenlapsikatraineen. On siivottava, tyhjennettävä pottaa, kannettava halkoja, katettava pöytää, tiskattava jättisuuret tiskit - passattava aamusta iltaan. Ennen rippikoulua Ida ei saa raadannastaan palkkaa, vain ylöspidon. Mutta  Idaa kohdellaan kuitenkin hyvin ja hän pääsee iäkkään satusedän mukana mm. koko kesäksi Visbyhyn ja saa lukea Välskärin kertomusten kaikki osat talon kirjastosta ja muutakin mielin määrin.

Jo nuoresta orpo Ida osoittaa harvinaista päättäväisyyttä ja oma-aloitteisuutta, mikä johtaa usein suukopuun herrasväen kanssa. Idalla on myös lukupäätä: hän opiskelee ruotsia, sillä se on ruotsinkielisellä seudulla ehdoton edellytys, pappikin kuulustelee kymmenet käskyt ja uskontunnustukset ruotsiksi.

En oikein ymmärtänyt mikä kirjailijaa ja naisasianaista Toini Topeliusta vaivasi. Oliko kyseessä hänelläkin ns. huonot hermot eli muotitauti neurastenia. Mustonen vihjaa myös norjalaiseen naisrakastettuun. Topelius tuntui vanhoilla päivillään olleen aikansa superjulkkis, sen verran komeat 80-vuotisjuhlat ja niitä pian seuranneet hautajaiset olivat. Mukava oli Topeliuksestakin lukea, sillä muistin oikeastaan vain joululaulut ja lapsuudesta Adalmiinan helmen.

Paimentyttö sopi oikein hyvin leppoisaksi kesälukemiseksi. Kirja on nopealukuinen ja tarina nostalginen kurkistus maaseudun elämään ja tapoihin 1800-luvun lopulla. Lukujen otsikoissa on vuosiluvut, mikä helpottaa ajankulun seuraamista. Väliin minua pitkästytti, mutta tekstisssä pujahtelevat tunnetut henkilöt, esimerkiksi Edelfelt, saivat mielenkiintoni taas heräämään. Ja siihenpä Mustosen kirjasarjan kiinnostavuus ja hurmaavuus juuri perustuukin. Sisäpiirin tieto ja tirkistely kuuluisien kulttuurihenkilöiden koteihin ja privaattielämään on ah niin kiinnostavaa.

Innokkaasti odotan, mitä Idan elämässä seuraavassa osassa, Lapsenpiiassa, tapahtuu kun hän pääsee Sibeliusten kulttuurikotiin Helsinkiin lastenhoitajaksi; myös jatkuuko Eliaksen ja Idan orastava nuori rakkaus onnellisissa merkeissä.

Enni Mustonen

Paimentyttö, Syrjästäkatsojan tarinoita 

Otava 2013

***

Kirjastosta
Kirjan kansikuva on todella suloinen!

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja / Otava

Paimentyttö #1 2013

Lapsenpiika #2 2014

Emännöitsijä #3 2015

Ruokarouva #4 2016

Ruokarouvan tytär #5 2017

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata

Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä