22. kesäkuuta 2017

Juhlaa ja juhannusiltaa!


Eihän tässä mittään hättää: juhannussää noudattaa perinteistä kaavaa
- sataa, mutta toivottavasti vain vettä.
Lohduksi meille yöttömän yön juhlaa viettäville muutama kaunis kuva ja runo.
Juhannuksesta ovat kirjoittaneet runoja monet. Tässä niistä kolme 
 -  Erkki Kivijärveltä, Eino Leinolta ja Tove Janssonilta. Olkaapa hyvät.


Oli juhla ja juhannusilta

Oli juhla ja juhannusilta ja koivut ja seppeleet,
soi laulelot rantamilta ja helkähti säveleet.
Oli suvisen riemun raikuja ja liekissä kokkopuut,
kävi karkelo, kiiri kaiku, oli naurussa nuorten suut,
oli suvisen riemun raiku, oli naurussa nuorten suut.

Sinä ylinnä karkelossa, tuli silmissä hymysuin,
minä piilossa, pimennossa sulountani uneksuin:
on kammari lehvitetty, kukat pihlajan tuoksun luo,
ja seinät on sivelletty, mies nuorikon taloon tuo!
On kammari lehvittty, mies nuorikon taloon tuo!

- Erkki Kivijärvi


Aino Ackté oli tilannut Erkki Kivijärveltä (1882-1942) ja Ilmari Hannikaiselta (1892-1955) kansanoopperan Olavinlinnan kesäisiin oopperaesityksiin. Säveltäjä tuli keväällä 1930 Pariisista valmiina tarttumaan työhön, mutta libretto ei ollutkaan valmis. Sävellys valmistui kuitenkin kuudessa viikossa, mutta ooppera siitä ei tullut, vaan laulunäytelmä Talkootanssit, jonka ensiesitys oli vuonna 1930. Näytelmän suosituimpiin lauluihin kuuluu tämä juhannushäiden kuvailema romanssi.
- Suuri toivelaulukirja 4, Wsoy 1981


Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen, 
voi ottaa jättää paikoilleen 
tai olla niin kuin luonnostaan 
ja maata vaan. 

Mä peikko siihen uskoon jään, 
on maailmaa tää minkä nyt mä nään. 

– Tove Jansson




Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.


- Eino Leino



Kerreeppä seihtemä er heinee tyyny alle
ja jos uamula o nivustaipeis ihottummoo tai piä kippeenä
ni allerkine oot!
Hyvvee juhannusta!



Ja juhannustoivotus vielä suomeksikin:

Aurinkoista ja nautinnollista juhannusta 
kaikille kirjojen ja runojen ystäville!



Kohtahan se on sitten Runokävelykin...

Maisemakuvista kiitän ystävääni Pekkaa, kukkakuvat minun.

Enni Mustonen - Ruokarouva




Ruokarouva - Syrjästäkatsojan tarinoita #4 / vuodet 1914 - 1918 Idan elämässä

Ida synnytti vuonna 1905 Kirsti-tyttären Ruotsissa ja on ollut siellä vuosia professori Lundströmin taloudenhoitajana. Kun tämä kuolee ja jättää uskolliselle taloudenhoitajalleen suuren summan rahaa, Ida päättää palata Suomeen ja ryhtyä täysihoitolayrittäjäksi. Lundströmin perinnöllä ja säästöillään hän pääseekin alkuun. Sopiva huvila löytyy Albergasta eli Leppävaarasta, mikä tuntui tuolloin olevan kaukana keskustasta ja täyttä maaseutua.

Ida vetää hyviä ihmisiä puoleensa kuin magneetti. Nyt hän saa tuekseen ja turvakseen Pohjanmaalta kotoisin olevan Iisakin. Naapurihuvilan isäntäväestä, hiukan hupsuista ja pikkupossuja silkkinauhassa taluttelevista Ville Vallgrenista ja hänen vaimostaan Viivistä on myös apua ja seuraa. Hyvä ihminen on Ida itsekin: hän auttaa pulassa olevia ja ottaa kasvattaakseen myös Kirstin ikäisen orvon Allin. Pikkuhiljaa keskeneräinen huvila valmistuu ja täysihoitolaan saadaan asukkaita.

Ruokarouva on hellyttävää ja lämminhenkistä kerrontaa Ida-yrittäjän työntäyteisestä arkipäivästä. Hän on järkevä nainen, jolla on jalat maassa ja hän on erinomainen äiti tyttärilleen. Maailmanpolitiikan kuohut Venäjän vallankumouksineen tuovat kovasti levottomuutta mieleen ja puutetta arkeen. Venäläistämistoimet senkun kiihtyvät, jääkäreitä koulutetaan Saksassa ja Helsingin työväentalon tornissa liehuu punainen lippu. Punakaartilaiset valtaavat kaupungin ja syttyy sisällissota.

Kovat koettelemukset ovat Idan, hänen läheistensä ja täysihoitolan asukkaiden edessä. Punakaartilaiset tekevät tihutöitään, takavarikoivat ruokatavaroita ja Iisakkiakin haavoitetaan, mutta keväällä saapuvat maahan jääkärit ja valkoinen Mannerheim ratsastaa kaupunkiin. Tässäkin osassa tekstissä vilahtelee muutamia tunnettuja kulttuuripersoonia: Ville Vallgrenin ja vaimonsa Viivin lisäksi Eino ja Kasimir Leino, Leevi Madetoja ja L. Onerva, lähellä Tarvaspäässä asuva Akseli Gallen-Kallela ja nuori Hertta Kuusinen, Kirstin ja Allin luokkatoveri.

Idan ensirakkaus, kovia Ameriikassa kokenut Eliaskin ilmaantuu kuvioihin ja vanha romanssi ottaa uudestaan kipinää. Elias toimii jääkäriliikkeessä ja katoaa teille tietymättömille moneksi kuukaudeksi. Sydän syrjällään Ida odottaa ja pelkää mitä miehelle on sisällissodan melskeissä käynyt.

Ruokarouva on pieteetillä kirjoitettua ajankuvaa noista sekasortoisista vuosista. Yrittäjän elämä oli raskasta ja vaati tavatonta kekseliäisyyttä, kun ympärillä oli väkivaltaa, uhkia ja puutetta aivan kaikesta.  Manninen keskittyi Idan ja hänen täyshoitolansa arjen kuvaukseen. Teksti on sujuvaa ja mutkatonta lämminhenkistä kuvausta Idasta ja tästä hänen elämänsä jaksosta. Sarjan viidettä osaa Ruokarouvan tytärtä saan odottaa kirjastosta vielä kauan, mutta ehdottomasti haluan lukea mihin 38-vuotias Ida seuraavaksi tarttuu ja mihin taiteellisesti lahjakkaan Kirstin tie vie.

Googlailun satoa:
En tiennyt mitään venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitustöistä Leppävaarassa. Linkistä voi lukea minkälaisen sekasorron keskellä Ida täysihoitolaansa pyöritti. Nykyajan kuvia Leppävaaran juoksuhaudoista ym. Ja historiafriikeille vielä Museoviraston kiinnostava linkki. Historia elää ja jäljet näkyvät tänäkin päivänä!

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata
Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä
Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani

Enni Mustonen
Ruokarouva #4
Otava 2016
***
Kirjastosta

19. kesäkuuta 2017

Enni Mustonen - Emännöitsijä


Emännöitsijä - Syrjästäkatsojan tarinoita #3 / vuodet 1900 - 1905 Idan elämässä

Niinhän siinä sitten kävi, että parikymppinen Ida otti emännöitsijän pestin Albert Edelfeltin ateljeesta - Aino Sibeliuksen kauhisteluista huolimatta. Ateljee sijaitsi Elisabetinkadulla hissittömän talon neljännessä kerroksessa. Ruokaa ei tarvinnut laittaa, sillä kestitykset tilattiin hienosti Kämpistä. Sen sijaan siivousta, vaatehuoltoa, halkojen kantamista, laskiämpärin tyhjentämistä ja viinikauppareissuja riitti. Albert-herrakin näet viihtyi viftailemassa oman rakkaan herraköörinsä kanssa pikkutunneille ja toi ystävänsä usein jatkoille. Työajoista ei täälläkään ollut tietoa, vaan Ida hyppäsi ja palveli herroja kunnes nämä väsähtivät.

Heittopussina Idaa pidettiin muutenkin. Edelfeltin Pariisin matkojen aikana hänet patistettiin itsestäänselvästi siivoamaan ja auttamaan taiteilijan äidin ja tämän sisarten kotiin, sitten myös Ellan-vaimon uuteen huvilaan Kiloon ja kesäisin Haikon huvilalle. Sibeliusten huusholliin nähden oli se parannus, että rahasta ei ollut pulaa. Edelfelt antoi avokätisesti rahaa talousmenoihin ja Idan vaatteisiin.

Minua miellytti kovin Elisabetinkadun talon asukkaiden yhteishenki: toisia autettiin puolin ja toisin. Toki talosta löytyivät myös ne tavalliset juoruämmät ja arvonsa tuntevat ärhäkät naiset, mutta Ida tuntui viihtyvän Helsingin vilinässä oikein hyvin. Tuleva taidehistorioitsija Edvard Richter asui samassa talossa ja vei Idaa elokuviin, tansseihin  ja taidenäyttelyihin, mutta taas olivat luokkarajat vakavamman seurustelun esteenä. Kansankirjaston sivistävät kirja-aarteet olivat toki Idankin lainattavissa.

Emännöitsijä pyörii tiiviisti Edelfeltin viimeisten aikojen ympärillä. Mustonen kuvaa kuinka sairas ja väsynyt taiteilija oli: hän kärsi vatsahaavasta ja sydänvaivoista. Vain viisikymmenvuotiaana Edelfelt tunsi itsensä vanhaksi ja väsyneeksi mieheksi, mutta häntä ajoi taiteentekemisen intohimo ja vastuu sitoumuksistaan. Stressiä ei toki lieventänyt huoli sairaalloisesta Erik-pojasta, suru Alexandra-äidin kuolemasta ja taloudellinen vastuu vaurauteen tottuneesta vaimosta sekä sisarten toimeentulosta.

Ja sitten seuraa juonipaljastuksia. Jos et halua tietää, lopeta tähän.

Matkalla Elisabetinkadulle Albert tarttui käteeni ja puristi sitä, kun istuimme vossikanpenkillä. Ilo ailahti sisälläni. Olin jo ehtinyt pelätä, että jokin on muuttunut välillämme. Heti kun talonmies oli saanut kannettua ateljeeriin matkatavarat, Albert veti minut syliinsä ja hukutti suudelmiin. Vasta silloin ymmärsin, miten ikävä meillä oli ollut toistemme syliin.

Yllätyksekseni Mustonen pani Idan rakastumaan Albertiin ja kirjan loppupuoli onkin pitkälti tämän epävarman ja epäsäätyisen rakkauden kuvausta, kaunista toki. Tilannehan oli äärimmäisen vaikea, sillä suhde oli tiukasti salattava Edelfeltin siskoilta, vaimolta, aivan kaikilta. Toisen naisen osa oli väliin hyvinkin kirvelevä, kun Edelfelt aika ajoin lähentyi vaimonsa kanssa tai kun tuli puhe hänen lukuisista rakastajattaristaan.

Edelfeltin kuolemaa edeltävä aika on koskettavasti ja herkästi kuvattu. Ida hoiti sairasta miestä pyyteettä yöt läpeensä, syötti kauravelliä ja juotti seltterivettä. Edelfeltille raskaana oleva Ida-parka saa syrjästäkatsojana seurata tapahtumia eikä pääse edes hautajaisiin, sillä Ellan-vaimo määrää, että hänen on jäätävä Haikon huvilalle panemaan paikat kuntoon.

Ida salaa raskautensa ja päällimmäisenä on ajatus päästä pois ihmisten silmistä ja pakoon Helsingistä. Onnellinen sattuma on taas kerran Idan puolella. Kun hän astuu laivaan matkustaakseen Sipooseen Nytorpin Fiinan luo, samalla laivalla matkustaa entinen Topeliusten sisäkkö Irene-mamselli. Kuultuaan Idan raskaudesta tämä lupaa auttaa ja puhuu asiasta ruotsalaisen taidemaalari Acken kanssa avioituneen Topeliuksen nuorimman tyttären Evan kanssa. Ida matkustaakin sitten Ackejen kanssa Ruotsiin Vaxholmiin ja synnyttää siellä eräänlaisessa ensikodissa pienen tyttären, joka saa nimen Kirsti.

Minun pikkuiseni, nuppuseni, lintuseni, kuiskuttelin lapselle, kun kapaloon kääritty nyytti vihdoin laskettiin kainalooni. Silitin sormenpäilläni nukkaista poskea. Pienet kynnet tuntuivat teräviltä rintaani vasten. - Kirsti, minun pikkuinen Kirstini.

Emännöitsijä oli aivan hurmaavaa luettavaa. Kyllä, muistan toki että tarina on fiktiota, mutta viihdyttävän sarjan on Manninen kehitellyt. Loistavasti hän on löytänyt jokaiseen osaan kiinnostavat tunnetut henkilöt. Ajankuva oli taas niin taidokasta ja elävää, että tuntui kuin olisi itsekin ollut tapahtumien keskellä. Suomalaisten taidepiirien kahinointi tuli kirjassa hyvin esiin kuin myös Edelfeltin kiireinen ja todella kuluttava, juhlien täyteinen elämäntyyli. Loppupuolella oli vähään liikaa chick litiä ja yltiöromanttista vivahdetta. Aluksi vierastin tätä käännettä, mutta hyvinhän se lopulta kokonaisuuteen istui.

Mielenkiinnolla odotan, mitä Ruokarouvassa Idan ja hänen tyttärensä elämässä tapahtuu ja keitä tunnettuja kulttuurihenkilöitä Manninen keksii tarinaan punoa.

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata
Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä
Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani

Enni Mustonen
Emännöitsijä #3
Otava 2015
*****
Kirjastosta


18. kesäkuuta 2017

Enni Mustonen - Lapsenpiika


Syrjästäkatsojan tarinoita #2 / vuodet 1898 - 1900 Idan elämässä

Kun satusetä Topelius kuoli, 18-vuotias Ida jäi pestipaikkaa vaille, mutta onnekseen hän pääsi lapsenpiiaksi Jean Sibeliuksen värikkääseen & vilkkaaseen perheeseen, ensin Helsinkiin ja sitten Keravalta vuokrattuun taloon. Työtä oli 24/7, vapaapäiviä tuskin ollenkaan ja Ida joutui nukkumaankin kapealla laverilla lastenhuoneessa. Tätä oli Idan elämä:

Olo oli kuin sillä kartanon vanhalla konilla, jonka olin nähnyt pyörittävän hevoskiertomyllyä. Samaa ympyrää päivästä toiseen oli minunkin kierrettävä, lastenkamarista kyökkiin, kyökistä liiteriin, liiteristä kyökkiin, sieltä ruokasaliin ja takaisin kyökkiin...

Sibeliuksen perheessä oli kolme lasta, kaikki tyttöjä. Lisäksi taloudessa asuivat säveltäjän veli Christian ja sisko Linda. Keskittymistä vaativaan sävellystyöhön ei kotona löytynyt rauhaa, joten öisin soitteleva ja herkästi räjähtelevä Sibelius vuokrasi itselleen studion, jossa vietti paljon aikaa. Päiväkausiksi pois kotoa hänet veivät myös iloisen herraköörin viftaussreissut. Näistä olikin Mustonen kehittänyt paljon humoristista kerrottavaa. Elettiin sortokautta ja Aksel Gallen-Kallelan maalaus Symposion (1894) herätti paljon närää venäläisessä hallinnossa. 

Kuva: Kansanuutiset 
Vasemmalta lukien Akseli Gallen-Kallela, Oskar Merikanto, 
Robert Kajanus ja Jean Sibelius, jotka pohtivat elämän ja taiteen arvoitusta. 

Ei todellakaan ollut Aino Sibeliuksen elämä helppoa Jannensa kanssa, jota tämä viftaileva herrakööri veti kuin hunaja. Lisää stressiä Ainolle aiheuttivat aina lopussa olevat rahat. Kun ei tunnettu antibiootteja, monet taudit olivat tappavia. Suuri suru ja menetys kohtasi Sibeliustenkin perhettä. Reipas Ida taiteili parhaansa mukaan ja oli lojaali isäntäväelleen.

Köyhyyden lisäksi elämää raskauttivat venäläistämispyrkimysten ahdistava ilmapiiri. Keisari Nikolai II antoi helmikuussa 1899 ns. helmikuun manifestin, mikä oli suuri järkytys, sillä se rikkoi Suomen perustuslakia. Leo Mechelinin johdolla aloitettiin massiivinen passiivinen vastarinta mm. venäläisten kutsuntoja kohtaan. Lyhyessä ajassa kerättiin Suureen adressiin yli puoli miljoonaa nimeä, ja Idakin kävi talon asunnoissa nimiä keräämässä.

Edellisessä jaksossa orastanut rakkaus Eliakseen koki hetken hurmansa, mutta tiet erosivat ainakin toistaiseksi. Elias halusi Idan mukaansa Ameriikkaan, mutta otti sitten tilalle toisen nuoren naisen. Keravalla Mattilan nuori Theodor eli Teutori kosiskeli Idaa, mutta luokkarajat olivat esteenä. Lika barn leka best - luokkarajoja oli lähes mahdoton ylittää tuon ajan yhteiskunnassa.

Kun Sibeliukset päättivät muuttaa vuodeksi Italiaan, Idalle oli järjestettävä uusi pesti. Työhaastattelu järjestettiin Albert Edelfeltin ateljeehen. Aino Sibelius pelkäsi Idan maineen puolesta, mutta Janne tuumasi näin:

Jos suoraan puhutaan, Albert on maailmanmies, jolla on suuret vaatimukset myös naisten suhteen. Se mitä pelkäät, ei tule tapahtumaan. Ida on trop rural, sans élégance, Albert haluaa nimenomaan luotettavan kansannaisen, ahkeran ja siistin taloudenhoitajan, joka voi huolehtia hänen ateljeensa yhteydessä olevasta asunnosta ja siellä mahdollisesti oleskelevista... vieraista.

Saas nähdä miten Idan maineen käy, pystyykö hän vastustamaan Edelfeltin charmia. Tässäkin osassa Mustosen ajankuva oli hienoa ja kurkistus Sibeliusten kodin ovien sisälle nautittavaa luettavaa. Minusta tosin lastenhoitoa oli liikaa muun kiinnostavan kustannuksella.

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata
Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä

Enni Mustonen - linkki häneltä lukemaani


Lapsenpiika #2
Otava 2014
***
Kirjastosta

17. kesäkuuta 2017

Kesälukumaraton - näin sujui


Hannan kirjokansi emännöi tämän kesän ensimmäistä kesälukumaratonia. Nythän näitä on peräti kolme, jolloin jokainen löytää helpommin itselleen sopivan ajankohdan. Tämä oli vasta kirjabloggaritaipaleeni neljäs lukumaratoni: olen osallistunut viime kesänä, sitten joulukuussa novellimaratoniin ja helmikuussa ystävänpäivämaratoniin. 

Kollegat miettivät tarkoin mitä lukevat, mutta nyt en itse miettinyt yhtään. Minulla on kesken Enni Mustosen Syrjästäkatsojan -tarinoita sarja, joten jatkoin siitä. Aloitin lukemiseni eilen perjantaina klo 15.00 ja lopetin tänään samaan aikaan. Lukemistani haittasi tajuton väsymys: katti pirulainen päätti mouruta puoli yötä enkä saanut kunnolla nukutuksi - just viime yönä! Näin meni väsyneellä lukijalla:


Lapsenpiika #2 oli kesken. Jatkoin sivulta 75 ja luin loppuun, yht. 291 sivua
Emännöitsijä #3 oli aloittamaton, joten luin alusta saman verran eli 292 sivua, jäi kesken

Kokonaissaldoksi tuli kuitenkin 583 sivua.

Luulen että tuo on itselleni kutakuinkin maksimi, sillä haluan myös nauttia tekstistä, kuulostella miltä se tuntuu enkä vain harppoa läpi. Kaiken kaikkiaan kokemus ei ollut tällä kertaa kovin innostava väsymyksestä johtuen. Ehkä osallistun vielä jompaankumpaan kesän maratoniin.

Bloggasin vasta pari päivää sitten sarjan ensimmäisestä osasta, Paimentytöstä #1. Pidin Mustosen helppolukuisesta, mutta siitä huolimatta kiinnostavasta kerronnasta ja loistavasta ajankuvasta. Lapsenpiiassa nuori Ida on päässyt Jean Sibeliuksen perheen lastenhoitajaksi. Tässäkin osassa on ansionsa ja herkkunsa, mutta Mustonen keskittyy ehkä liikaa lastenhoitoon. Emännöitsijässä Ida on siirtynyt pitämään huolta Albert Edelfeltin ateljeesta Helsingin Elisabethinkadulla. Tämä oli enemmän mieleeni, kun Edelfelt on vaan niin kiehtova persoona ja suuri taiteilija.

Nyt on aivot sen verran tyhjät, ettei näistä enempää ruodintaa. Kirjoitan blogitekstin kun saan myös tuon kesken olevan luettua. Ruokarouvakin on jo lukupinossa!

Kiitos Hannalle emännöinnistä!
Ja maratoniaan vielä jatkaville lukuiloa!

15. kesäkuuta 2017

Enni Mustonen - Paimentyttö


Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on minulta jäänyt korkkaamatta. Sen verran moni on sitä suositellut, että päätin aloittaa sarjan parissa. Sarja on edennyt jo viidenteen osaan, mutta aloitin ensimmäisestä. Paimentytössä kertoja on Ida Eriksson, joka muistelee omaa teini-ikäänsä ikävuosina 13 - 18, kattaen vuodet 1893 - 1898.

Ida on kotoisin Alavudelta, missä hänen isänsä toimi asemamiehenä. Isän kuoltua Ida joutui äitinsä kanssa muuttamaan isänisän luo Björnsjön saareen Sipooseen. Ida ei jatkanut koulua, vaan kulki kesäisin paimenessa ja piti äidin avuksi huolta taloudesta. Isoisän vei myrsky ja lypsäjänä Östersundomin kartanossa toimineen äidin tubi. Ida jäi 13-vuotiaana täysorvoksi.  Onnekseen hän pääsi navettapiiaksi Östersundomiin, jossa tiukka Matilda-karjakko otti Idan lemmikikseen.

Mustonen kuvaa asiantuntevasti ja eloisasti suomalaisen maalaiselämän kahden kerroksen väkeä. Piiat ja rengit asuvat ahtaasti ja tekevät ympäripyöreitä päiviä, työnantajatahon sana on laki. Totella täytyy. Kun Ida putoaa navetan ylisiltä ja murtaa pahasti jalkansa, sattuma ohjaa hänet toipumaan satusetä Topeliuksen sivistyneeseen talouteen läheiseen Björkuddeniin. Toipumisaika on pitkä ja tuskainen, mutta päättäväinen Ida puree hammasta ja kävelee jälleen.

Topeliuksen taloudessa ei pääse yhtään sen helpommalla, tosin nälkää ei tarvitse nähdä. Talossa vierailevat alituiseen satusedän tyttäret miehineen, lapsineen ja lapsenlapsikatraineen. On siivottava, tyhjennettävä pottaa, kannettava halkoja, katettava pöytää, tiskattava jättisuuret tiskit - passattava aamusta iltaan. Ennen rippikoulua Ida ei saa raadannastaan palkkaa, vain ylöspidon. Mutta  Idaa kohdellaan kuitenkin hyvin ja hän pääsee iäkkään satusedän mukana mm. koko kesäksi Visbyhyn ja saa lukea Välskärin kertomusten kaikki osat talon kirjastosta ja muutakin mielin määrin.

Jo nuoresta orpo Ida osoittaa harvinaista päättäväisyyttä ja oma-aloitteisuutta, mikä johtaa usein suukopuun herrasväen kanssa. Idalla on myös lukupäätä: hän opiskelee ruotsia, sillä se on ruotsinkielisellä seudulla ehdoton edellytys, pappikin kuulustelee kymmenet käskyt ja uskontunnustukset ruotsiksi.

En oikein ymmärtänyt mikä kirjailijaa ja naisasianaista Toini Topeliusta vaivasi. Oliko kyseessä hänelläkin ns. huonot hermot eli muotitauti neurastenia. Mustonen vihjaa myös norjalaiseen naisrakastettuun. Topelius tuntui vanhoilla päivillään olleen aikansa superjulkkis, sen verran komeat 80-vuotisjuhlat ja niitä pian seuranneet hautajaiset olivat. Mukava oli Topeliuksestakin lukea, sillä muistin oikeastaan vain joululaulut ja lapsuudesta Adalmiinan helmen.

Paimentyttö sopi oikein hyvin leppoisaksi kesälukemiseksi. Kirja on nopealukuinen ja tarina nostalginen kurkistus maaseudun elämään ja tapoihin 1800-luvun lopulla. Lukujen otsikoissa on vuosiluvut, mikä helpottaa ajankulun seuraamista. Väliin minua pitkästytti, mutta tekstisssä pujahtelevat tunnetut henkilöt, esimerkiksi Edelfelt, saivat mielenkiintoni taas heräämään. Ja siihenpä Mustosen kirjasarjan kiinnostavuus ja hurmaavuus juuri perustuukin. Sisäpiirin tieto ja tirkistely kuuluisien kulttuurihenkilöiden koteihin ja privaattielämään on ah niin kiinnostavaa.

Innokkaasti odotan, mitä Idan elämässä seuraavassa osassa, Lapsenpiiassa, tapahtuu kun hän pääsee Sibeliusten kulttuurikotiin Helsinkiin lastenhoitajaksi; myös jatkuuko Eliaksen ja Idan orastava nuori rakkaus onnellisissa merkeissä.

Enni Mustonen
Paimentyttö, Syrjästäkatsojan tarinoita 
Otava 2013
***
Kirjastosta
Kirjan kansikuva on todella suloinen!

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja / Otava
Paimentyttö #1 2013
Lapsenpiika #2 2014
Emännöitsijä #3 2015
Ruokarouva #4 2016
Ruokarouvan tytär #5 2017

Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV Tuijata
Koko sarjasta Kirjasähkökäyrä

13. kesäkuuta 2017

Venla Hiidensalo - Sinun tähtesi



Hiidensalon Sinun tähtesi on vankkoihin faktatietoihin pohjautuva fiktiivinen romaani kansallistaiteilijastamme Albert Edelfeltistä (1854-1905). Emmin lukeako vai ei, sillä olen lukenut Edelfeltistä aiemmin jo paljon. Romaanissa Hiidensalo kirjoittaa erinomaisen viihdyttävästi ja kiinnostavasti luoden tarkkaa ajankuvaa sekä Pariisista että Suomesta 1800-1900-lukujen taitteessa. Edelfeltin elämän faktatiedot olivat näkemykseni mukaan oikein. Lisäksi kirjailijan luovalla vapaudellaan Hiidensalo oli kehitellyt henkilökuviinsa mehevyyttä ja elävyyttä. Antauduin tarinan vietäväksi ja viihdyin loistavasti kirjan parissa.

Edelfelt kipuili koko elämänsä velvollisuuksiensa, vastuidensa ja kaipaamansa vapauden välistä ristiriitaa. Hiidensalo ruttaa kiiltokuvia ja kuvaa Edelfeltin kalun viemäksi irstailijaksi, joka pystyi luomaan suurta taidettaan ainoastaan intohimon pauloissa. Taiteilija vietteli, otti ja jätti. Naiset vaihtuivat ateljeen divaanilla tuhka tiheään, jopa niin että ystävä Ville Vallgren pelkäsi Edelfeltin seksuaalisen aktiivisuuden olevan vaaraksi tämän terveydelle. Vallgren oli Edelfeltin elämänmittainen ystävä, joka peitteli mm. ranskalaisen mallitytön Virginien jälkiä ja kiikutti tälle rahaa. 

Albertin naisista
Kun isä Carl kuoli pahoin velkaantuneena tuberkuloosiin, nuoresta Edelfeltistä tuli tämän velkojen maksaja ja perheensä naisten elättäjä, vain 15-vuotiaana. Unelmana oli ostaa takaisin menetetty lapsuudenkoti, Kiialan kartano. Äiti Alexandralle poika oli kaikki kaikessa, tyttäret jäivät pojan varjoon. Edelfeltillä oli kolme siskoa Ellen, Annie ja muutama päivä isän kuoleman jälkeen syntynyt Berta. Tuberkuloosiin nuorena kuolleesta Ellenistä Edelfelt maalasi tämän viimeisenä kesänä herkän muotokuvan Haikossa. Sisar Annie jää Hiidensalon kirjassa taka-alalle, yhdeksi päähahmoksi nousee veljeään 15 vuotta nuorempi Berta.

Berta 1883
Berta (1869-1934) oli tavallaan aikansa naiskuvan uhri, nainen joka haaveili vapaudesta ja kirjailijanurasta, mutta joutui tyytymään rakkaudettomaan elämään vanhapiikaopettajana. Taloudellinen riippuvuus veljestä pakotti hautaamaan omat haaveet ja velvollisuudentunto huolehtimaan häneen takertuneesta muistisairaasta äidistä. Kirjassa on monta Bertan katkeraa purskahdusta veljen etuoikeutettua elämää kohtaan.

Berta julkaisi veljensä kirjeet äidilleen viitenä kokoelmana vuosina 1917–1930, joissa hän siisti veljensä elämää mielensä mukaan. Tuleen lensivät kaikki ikäviksi katsotut, naisjutuista kertovat kirjeet. Kansallistaiteilijan imagon piti säilyä puhtoisena.

Veljen taulut oli suurimmaksi osaksi myyty jo tämän eläessä, mutta Atten elämää ei kukaan voisi viedä Bertalta. Atten elämästä tulisi hänen luomuksensa. Hän päättäisi siitä, mitä jälkipolvet Albertista tietäisivät ja mitä eivät.

Ellan 1880
Ellan de la Chapelle (1857-1921) oli jo 31-vuotias 'vanhapiika' kun hän avioitui Edelfeltin kanssa vuonna 1888.  Samana vuonna syntyi myös arka ja sairaalloinen Erik-poika, joka kuoli vain 22-vuotiaana. Edelfeltin äiti painosti kiivaasti poikaansa avioitumaan kun hurjat huhut pariisilaismalleista, ja ilmeisesti etenkin Virginiestä kantautuivat hänen korviinsa. Liitto ei ollut mikään rakkausliitto ja muodostuikin hyvin onnettomaksi. Hiidensalo antaa niin negatiivisen kuvan tästä kauniista ja viileästä seurapiirikaunottaresta, että pahaa teki. Ellanin elämän kehykset olivat raskaat: oli sairaalloinen poika ja aviomies, jolle isän rooli oli tuiki tuntematon, ja joka vietti talvensa Pariisissa mallien lumoissa. Ei mikään ihme että Ellan hermostui ja masentui maailmalla riekkuvan aviomiehensä naissuhteista. Diagnoosiksi tuli tuon ajan muotitauti neurastenia. 

Aino 1901
Aino Ackté (1876-1944) - Pariisin oopperan palvottu tähti, omapäinen ja itsenäinen diiva, johon Edelfelt vanhoilla päivillään rakastui. Aino oli Edelfeltiä 22 vuotta nuorempi ja pysyi Hiidensalon tarinassa saavuttamattomana mm. yhteisestä Italian matkasta huolimatta. Huhut heidän Pariisissa yhdessä viettämästään ajasta tosin velloivat ja kiirivät Suomeenkin ja myös vaimo Ellanin korviin. Huhuttiin myös että Edelfelt olisi ollut vuonna 1901 syntyneen Ainon Glory-tyttären isä, eikä aviomies Heikki Renvall.

Acktésta kertovista luvuista pidin kirjassa vähiten, sillä minusta niissä oli jotain teennäistä.


Hiidensalo on paneutunut perusteellisesti lähdeaineistoihin ja ajankuvaan. Oli kiinnostavaa lukea elämästä vuosisadan vaihteen Pariisissa ja meillä. Suomessakin kuohui: fennomaanit rynnistivät ja Venäjän sortopolitiikka oli uhkana. Suomen silloiset kulttuurivaikuttajat, mm. Akseli Gallen-Kallela, Juhani Aho Vennyineen ja Ville Vallgren esiintyivät moneen otteeseen kirjassa. Sympatiani olivat onnettomien naisten, Bertan ja Ellanin puolella. Tunsin sääliä myös pientä Erik-ressukkaa kohtaan, jolle kuuluisa, aina poissaoleva isä ei koskaan ollut oikea isä. Kuolinvuoteellaan Edelfelt ymmärtää katua ja pyytää anteeksi, mutta lurittelee edelleen valheita:

Lopulta kaiken perimmäinen tarkoitus oli juuri siinä, että sai tarttua poikansa käteen, Albert ajatteli ja sulki silmänsä. - Erik, anna anteeksi että olin poissa. Sinä olit minulle aina kaikki kaikessa, Albert sanoi ja puristi poikansa kättä. Hän tunsi Erikin puristavan varovasti takaisin.

Helmikuun Kirja vieköön! -illassa Hiidensalo paljasti, että Edelfelt-kiinnostuksen taustalla on suvussa kulkenut tarina, jonka mukaan Edelfelt olisi ollut isoisän ukki. Asia kiinnosti kirjailijaa niinkin paljon, että hän teetti jopa sukututkimusta ja dna-testin. Selvyyttä ei tullut, mutta kirja syntyi. 

Hieno ja mukaansatempaava historiallinen romaani ja kiiltokuvista riisuttu henkilökuva Edelfeltistä. Itse koin että hypoteettisen esi-isän Aarnen tarina jäi irralliseksi. Aarnen ja Iriksen suhteen asetelmassa oli jotain samaa kuin Kjell Westön Allun ja Lucien suhteessa romaanissa Missä kuljimme kerran.

Edelfelt loi valtavan määrän loistavaa taidetta yksityiselämän ristiriitaisuuksista huolimatta.

Venla Hiidensalo
Sinun tähtesi
Otava 2017
****
Kirjastosta

Muualla KirjasähkökäyräKulttuuri kukoistaa, LukuneuvojaTekstiluola,

Edelfeltiä käsittelevät myös nämä lukemani:
Anna Kortelainen - Virginie
Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha, Albert Edelfelin Haikko
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen - Nainen parvekkeella
Muuta:
Nainen Edelfeltin taiteessa
Edelfeltin elämä vuosiluvuin

12. kesäkuuta 2017

Alan Bradley - Kuolleet linnut eivät laula


Kirjablogien dekkariviikko alkaa tänään tykityksellä: 13 eri blogissa ilmestyy dekkaripostaus tasatunnein klo 10.00 - 22.00. Tekstilinkkiä klikkaamalla pääset näkemään mitkä blogit ovat mukana Yöpöydän kirjat -blogin emännöimässä tämän päivän tempauksessa ja dekkariviikossa. Itse aloitan Flavian seurassa.

Olen lukenut Bradleyn Flavia-sarjasta vain edellisen Loppusoinnun kaiku kalmistossa, josta pidin kohtuu paljon. Tässä kuudennessa Flavia de Luce -dekkarissa Kuolleet linnut eivät laula Flaviamme on rankkojen asioiden äärellä. Kymmenen vuotta sitten Tiibetissä kadonnut äiti Harriet on löydetty ja nyt tulossa kotiin. Flavia oli vauva äitinsä kadotessa eikä hänellä ole äidistään mitään muistikuvaa. Bishop Laceyn juna-asemalla on komea vastaanottokomitea: käytännössä koko kylä ja jopa itse Winston Churchill ovat paikalla.

Junan puksuttaessa höyryten asemalle tumma pitkätakkinen mies kuiskaa Flavian korvaan jotain peltokanalinnuista ja että Riistanvartija on vaarassa. Hetkessä tuo mies päätyy junan alle. Kuka hän oli ja mitä hänen sanansa tarkoittivat? Työnsikö joku, oliko kyseessä murha?

Buckshawn kartanoon saapuu myös laajalti sukua, mm. serkku Lena de Luce omapäisine Undine-tyttärineen. Undine on varsinainen pieni kiusankappale Flavian lihassa - niinkuin ei omissa siskoissa Daffyssä ja Feelyssä olisi jo riittävästi kestämistä. Kartanoon saapuvat myös jo aikaisemmista osista tuttu yksityisetsivä Adam Sowerby sekä lentäjä Tristram Tallis, joka tuntuu olevan erityisesti taloudenhoitaja Mulletin mieleen. Felicity-tätikin on paikalla ja hänen menneestä sodanaikaisesta toiminnastaan paljastuu kiintoisia asioita.

Eletään vuotta 1951 ja toisen maailmansodan aikaiset de Lucen perheen jäsenten tekemiset alkavat paljastua. Käy ilmi että Flavian eversti-isä oli vakooja ja joutui japanilaisten vankileirille; japanilaisten vangiksi oli joutunut myös öisin painajaisunia näkevä autonkuljettaja Dogger. Harriet-äidin rooli oli niinikään merkittävä sodan aikaisessa Englannissa. Tästä johtuen Bishop Laceyssä pyörii myös sisäasiainministeriön tutkijoita. Kohta 12-vuotta täyttävä Flavia ajelee letit liehuen Gladysillään ja johdattaa lukijaa taas moniin kemian salaisuuksiin. Tyttö pääsee äiti-Harrietin lentokoneella, Hilpeällä mielellä,  yläilmoihin sekä herra Tallisin että myös Felicity-tädin istuessa ohjaamossa. 

Bradley kirjoittaa nytkin ilmeikkäästi Flavian tempauksista ja kemian kokeista. Mutta nyt kirjailija vie tarinan uskottavuuden tuolle puolen ja makaaberiuden rajoille. Ei noin tietävä tyttö kuin Flavia voi kuvitella voivansa herättää henkiin kauan kuolleena ollutta vainajaa! Otin suvaitsemattoman asenteen enkä pitänyt myöskään Flavian kuoleman, virsien ja kirkon tiimoilta esitetyistä ajatuksista.

Dekkarijuoni jäi sivuosaan ja tarinan pahiksenkin arvasi aika sukkelaan. Tämä Flavian seikkailu ei siis hurmannut edellisen tapaan. Ehkä tällainen väliteos oli Bradleylle tarpeen viedä Flavia uusiin maisemiin. Kotikartanon omistajuus päätyi nimittäin Flavialle ja tyttöä odottaa opiskelu Kanadassa neiti Bodycoten tyttökoulussa, jota myös äiti  Harriet kävi aikoinaan. Flavian seikkailut siis siirtynevät jatkossa toiselle mantereelle. Ja ehkä kemian opinnotkin nousevat uusiin sfääreihin, sillä uudessa opinahjossa on kuulemma huippuvarusteltu kemian luokka ja huippuopettaja, miehensä pois päiviltä myrkyttänyt Mildred Bannerman. Tämän upean uutisen kuultuaan Flavian vastahakoisuus vaihtuu malttamattomaan odotukseen ja innostukseen.

Alan Bradley
The Dead in their Vaulted Arches 2014
Kuolleet linnut eivät laula
Suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar 2017
**
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle


Flavian seikkailut jatkuvat, sillä Bradley on julkaissut sarjaan lisää jo kolme teosta ja neljäs ilmestyy syyskuussa: 
  • The Curious Case of the Copper Corpse #6.5 / 2014 - Suomennoksissa pompataan jostain syystä seuraavaan.
  • As Chimney Sweepers Come to Dust # 7 / 2015 - Nokisen tomumajan arvoitus - ilmestyy suomeksi syksyllä.
  • Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd # 8 / 2016
  • The Grave's a Fine and Private Place # 9, arvioitu julkaisuajankohta syyskuu 2017
Syksy 2017 / Bazar
Kurkataan vielä Nokisen tomumajan arvoitukseen:
Karkotettu! Näin kohta 12-vuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce suree kohtaloaan merimatkalla Kanadaan Miss Bodycoten tyttökouluun. Flavia on omasta mielestään kuin matkalla rangaistusvankilaan. Vaan minkä lahjan kohtalo tarjoaakaan! Aurinko ei ole vielä edes ehtinyt nousta ensimmäisen koulupäivän aamuna, kun Flavian jalkojen juureen laskeutuu hiiltynyt ja muumioitunut ruumis. 

Uusien oppiaineiden, opettajien ja koulutovereiden pyörteissä Flavia ei metsästä ainoastaan uhrin henkilöllisyyttä ja kuolinaikaa vaan myös epäiltyjä, motiiveja ja keinoja. 

Sisäoppilaitoksen huhumylly kadonneista tytöistä, syytetyistä opettajista ja vihollisista yrittää kietoa Flavian vyyhtiinsä. Mutta Flavia jos kuka on tilanteen tasalla moninkertaista mysteeriä ratkaistessaan. ?

Emäntänä Yöpöydän kirjat

10. kesäkuuta 2017

Marianna Kurtto - View-Master


Mansikka per herne, siinä kesä.

Noin tylysti voisin todeta minäkin, kun kesä jatkuu koleana ja sateisena aina vaan. View-Master oli 50-60-luvuilla suosittu vempain, jonka avulla voitiin katsoa pahvikiekoilta kolmiulotteisia kuvia, ikäänkuin dioja. Tässä linkki heille, jotka eivät laitetta tunne. Kurton runot kokoelmassa View-Master ovat ilottelevia diakuvia meiltä ja muualta, ympäri maailmaa.

Kirjassa on seitsemän osiota: Lentävä marsu, Pähkinä joka saa tuntemaan, Elokuvahistoriallista verta, Lunni tahtoo kuolla, Hattara keskellä jonoa, Kvagga ja tiikeri sekä Pyydystämisen arvoitus. Valikoimasta löytyy monta lomasatua: käydään kunnon turistina pällistelemässä useissa Euroopan maissa ja kaupungeissa, mm. Lissaponissa ja Pudabestissä, Kyproksella ja kotoisan Helsingin monessa kohteessa. Eläinsatuaiheita edustavat vaikkapa apinat, kvaggat ja seeprat. Typografialla leikittelyä on jonkun verran, mm. yksi runo on ladottu tiimalasin muotoon.

Leivoksia syövälle suosittelen keski-eurooppaa kuumaan hintaan. On halpaa syödä sahherkakkua ja nuolla katua, wiinissä on niin puhdasta. Napa tykkää kahvilasta jossa suklaa. Tuntuu keski-eurooppa eikä tarvitse esittää. On luonnollista nauttia leivoksen oheen kahvi. Konvehtikin tietää sen.

Yllä olevasta sitaatista käy hyvin ilmi Kurton absurdi ja surrealistinen ote. Runoissa myös sanat katkeavat vekkulisti, väli on lyöty väärään paikkaan - tavun loppuun, ei sanan. Runoilijan ajatus hyppelehtii todella villisti sanasta ja ajatuksesta toiseen. Löysin monia yksittäin kiintoisia lauseita ja ajatuksia, mutta runojen kokonaisuudesta en saanut kiinni. Tipahdin siis kuin eno veneestä. Muutama irrallinen esimerkki:

  • Sunnuntaina valjastan seeprat vaunujen eteen ja lähden.
  • Varjossa ei tartte helottaa.
  • Otan mustikan käteen ja liipaisen.
  • Onni tulee ja menee, ja vie mennessään järjen.

Mm. Sadie Jonesin kirjoja suomeksi kääntänyt helsinkiläinen Kurtto on syntynyt vuonna 1980 ja View-Master on jo hänen neljäs runokokoelmansa. Se voitti Tiiliskivi-palkinnon. Esikoiskokoelma Eksyneitten valtakunta (Wsoy 2006) palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Ehkä pitäisi tutustua vielä siihen, sillä Kiiltomadon arvio on kehuva. Kurton muut kolme kokoelmaa ovat Maisemasta läpi (Wsoy 2009), Auringon koko voimalla (Wsoy 2011) ja uusin Rottakuningas (Wsoy 2015).

Täältä käsin kaikki näyttää pieneltä ja hyönteisistä tulee ystäviä. Mitä ihmeellistä siinä sitten on. Minä olen nainen ja minulla on loma.

Muualla Kiiltomato, Savon Sanomat

Marianna Kurtto
View-Master
Wsoy 2012
**
Kirjastosta


OMA NYKYRUNOPROJEKTINI 2017
Pirjo Aarnio,  Anja Erämaja, Esther Helmiä, Matti Kangaskoski, Sanna Karlström, Tapani Kinnunen, Ari Korhonen, Susinukke Kosola, Marianna Kurtto, Sirpa Kyyrönen, Heli Laaksonen, Heimo Lajunen, Sami Liuhto, Satu Manninen, Maria Matinmikko, Harri Markoff, Helena Numminen, Riikka Palander, SusuPetal, Kirsi Poutanen, Heidi Rundgren (nyk. Haataja)Uuna SyrjäsuoIlpo Tiihonen, Jarkko Tontti, Jukka ViikiläSinikka Vuola, Katariina Vuorinen...

8. kesäkuuta 2017

Javier Cercas - El monarca de las sombras


Vuonna 2002 ilmestyi Cercasin kuuluisa, myös elokuvaksi filmattu romaani Los soldados de Salamina - Salamiin soturit, mikä kertoi Espanjan sisällissodasta. Tuoreessa, tämän vuoden helmikuussa julkaistussa romaanissaan El monarca de las sombras - Varjojen kuningas Cercas palaa sisällissotateemaan, nyt erittäin rankalla ja henkilökohtaisella tasolla. Hän jäljittää isoenonsa, falangisti ja nationalisti Manuel Menan viimeisiä hetkiä. Kirjaa ei ole vielä suomeksi.

Espanjassa on edelleen paljon sisällissotaan liittyviä tabuja. On yhä vaikeaa ja häpeällistä tunnustaa, että omat sukulaiset olivat Francon kannattajia. Koko lapsuutensa Cercas on kuunnellut kiiltokuvamaista legendaa 'kauniin ja kunniakkaan' kuoleman korjaamasta Manuel Menasta, joka kaatui Ebron verisessä taistelussa Francon joukoissa. Hän oli vasta 19-vuotias, mutta edennyt jo esimiesasemaan. Isoenonsa tarina on kummitellut vuosikausia kirjailijan mielessä, ja hän on tehnyt kirjan varalta runsaasti taustatyötä, mutta silti empinyt kirjoittaako vai ei, niin vaikea tämä asia on ollut hänelle.

Cercas avaa Manuel Menan tarinaa kahdesta kertojanäkökulmasta: minä-muodossa henkilökohtaisesti ja läheltä kuin sukututkija, mutta kylmästi ja tosiasioihin perustuen historioitsijan äänellä.  Cercas nojaa aikalaistodistuksiin, haastatteluihin ja arkistotietoihin, fiktiota on vain vähän minä-osuuksissa. Cercasin suku on kotoisin pienestä kylästä Ibahernandosta, joka sijaitsee Extremaduran maakunnassa lähellä Portugalin rajaa. Sisällissodan alkaessa se oli elinvoimainen noin 3000 asukkaan kylä, mutta diktatuurin aikana väki muutti vähitellen pois, Cercasin perhe Kataloniaan Geronaan. Kylä on nykyään kuolemassa, sillä siellä asuu enää noin 500 asukasta.

1930-luvulla myös erittäin köyhässä Ibahernandossa kyläläisten välit kiristyivät. Jakauduttiin puoliin: maata omistaviin vs maattomiin; niihin joilla oli ruokaa vs niihin jotka näkivät nälkää. Eurooppa eli muutenkin kuohuvia aikoja: oli Mussolini, Hitler ja Stalin - fasistit ja luokkataistelu. Manuel oli idealistinen nuorukainen, joka liittyi falangisteihin ja halusi lähteä sotimaan vain 17-vuotiaana - Arriba España!

Cercas kirjoittaa koskettavasti etenkin fiktio-osuuksissa, joissa hän yrittää päästä sisään Manuelin ajatuksiin. Toisaalta Espanjan sisällissodasta kertovat osuudet ovat yksityiskohtaisuudessaan erittäin raskaslukuisia. Toki Espanjan sisällissodan syiden ja sodankulun kuvauksena tämä on loistava, vaikka minut valtava pikkutarkkuus sai lukemaan sotatilanteiden kuvaukset vain pintapuolisesti läpi. Espanjalaisille varmastikin kiinnostavaa luettavaa monine oikeine henkilönimineen.

Olen varma siitä, että sisällissodassa meidän suku erehtyi puolesta. En väitä että heidän tilanteessaan oli helppoa valita oikein, enkä myöskään ole niin kylmä ja häpeämätön, että tuomisisin heidät tänään, 80 vuotta jälkeenpäin, nykyisellä ymmärryksellä ja elellen mukavissa oloissa, ja etenkin kun tiedän sen surkeuden mikä seurasi. He eivät olleet kaikkitietäviä. He eivät tienneet kaikkea, eivät voineet tietää. Mutta he erehtyivät, siitä ei ole epäilystä. He pettivät itseään tai heidät petettiin: heidän olisi pitänyt olla tasavaltalaisten puolella.

Cercasin äiti Blanca Mena oli seitsenvuotias pikkutyttö, kun hänelle rakas Manuel-eno kuoli. Blanca on kaivannut ja jumaloinut tätä sankarivainajaa koko ikänsä ja vaatinut poikaansa kirjoittamaan Manuelin tarinan. Mutta kirjailija on miettinyt ja miettinyt - kirjoittaako vai ei, ehkä sittenkin kyllä, sillä hän ymmärtää vihdoin, että vain kirjassa hän uskaltaa kertoa äidilleen ja muille totuuden Manuel Menasta ja perheen menneisyyden taakasta.

Pitäisikö minun panna paperille tämä tarina, joka symboloi esi-isieni kaikkia erehdyksiä ja vastuita ja syyllisyyttä ja häpeää ja kurjuutta ja kuolemaa ja tappioita ja kauhua ja likaa ja kyyneleitä ja uhrauksia ja intohimoja ja kunniattomuutta?

Meidän omasta sisällissodastamme tulee kuluneeksi ensi vuoden toukokuussa 100 vuotta. Vaikka sisällissota Suomessa kesti vain muutaman kuukauden, se jakoi kansaa vuosikymmeniä, ehkä jäljet tuntuvat nykyäänkin. Espanjan sisällissota kesti kolme vuotta ja miestappiot molemmilla puolilla olivat huimat. Francon diktatuuri ja terrori kesti 35 vuotta, minä aikana katosi valtava määrä ihmisiä. Ei ihme että nämä asiat kuohuttavat espanjalaisia tänäkin päivänä. Ks. Suomen Kuvalehden artikkeli.

Pari espanjankielistä linkkiä:
Cercas itse tästä teoksestaan - klik.
Cercasin hyvä ystävä David Trueba on ohjaaja joka ohjasi Salamiin soturit elokuvaksi, ja kirjailija kirjoittaa kauniisti ystävästään. Triangelidraama Trueba - Viggo Mortensen - Ariadna Gil on saanut paljon huomiota Espanjassa.

Javier Cercas
El monarca de las sombras
Penguin Random House 2017
****
Kirjastosta

Wikipedia kertoo terrorista sodan aikana ja jälkeen seuraavaa:
Kaikkiaan tasavaltalaisen terrorin uhreja oli noin 38 000, joista lähes puolet surmattiin Madridissa ja Kataloniassa kesällä 1936. Sodan aikana surmattiin noin 6 000 piispaa, pappia, munkkia tai nunnaa. 

Kansallismielisten terrori perustui järjestelmällisen puhdistuksen (limpieza) ajatukselle. Eliminoitavien listalla olivat kaikki sotavangit, vastapuolella taistelleet, ammattiyhdistysjohtajat, tasavaltalaiset virkamiehet ja vasemmistolaiset poliitikot. Terrori jatkui kauan sodan jälkeen. Dokumentoituja uhreja on noin 80 000, mutta ottaen huomioon rekisteröimättömät ja vielä dokumentoimattomat surmatyöt, saattaa kokonaisuhrimäärä olla jopa 200 000.

7. kesäkuuta 2017

Pirjo Aarnio - Mandalaa ja punontaa



Kirjan runot on koottu Aarnion Facebookissa julkaisemista aamunavauksista. Ne ovatkin iloisia hyvänhuomenen toivotuksia, joissa myös vuodenajat näkyvät. Runot ovat loppusoinnuin riimiteltyjä, mikä tuntui hauskalta poikkeamalta, sillä viime aikoina lukemissani nykyrunoissa ei juuri loppusointuja ole näkynyt. Toinen seikka mikä pisti silmääni, oli Aarnion persoonallinen tapa aloittaa säerivi melkein aina isolla kirjaimella. Tämäkin poikkeaa monen nykyrunoilijan varsin versaalittomasta tyylistä. Runoista käy ilmi että runoilija on eläkkeellä, ja hän toteaakin että runoilu, sanojen yhteen punoilu on yksi tapa pitää aivot vireessä:

Sanojen työstö on tärkeä
Se pitää liikkeessä järkeä
Vanhemmiten sanat hukkuu
              Ja aivot alkaa nukkuu
Niitä pitää vaivaa
Eikä omaa hautaa kaivaa

Runoilija muistelee paljon lapsuuttaan, näkee paljon unia, mutta ei tunnu nukkuvan kovin hyvin. Sudenhetkinä ajatukset laukkaavat ja kello viisi jo nautitaan kahvikupponen. Käsityöt ja langat innostavat ja hullaannuttavat. Aarnio ottaa aiheensa arkisesta elämästä, kirjaa pieneksi runoksi mitä milloinkin puuhailee ja miettii; miten eri tahtiin seinäkellot käyvät, miten kissa keikistelee... Aarnio on ilmeisesti Imatralta kotoisin kuten minäkin. Siksi siteeraan tähän loppuun Imatran muisteloita:

Päivän pitkän pimeän
Kuljin muistoissa
Imatran puistoissa
Koski kuohui
Nuoruus hehkui
Poikia jahdissa
Kulmilla vahdissa

Töllillä kuumaa
Tanssin huumaa
Nailonit jalassa
Saumat suorassa
Twistiä väännettiin
Foksia poski poskea vasten käännettiin

Marraskuun ankeus
Aamukankeus
Unohtuu
Muistoja kelatessa
Päiväkirjoja selatessa

Pirjo Aarnio
Mandalaa ja punontaa
Mediapinta 2017
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

Muualla: SusuPetal

MEDIAPINNAN RUNOKIRJAPROJEKTI
"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."


OMA NYKYRUNOPROJEKTINI 2017
Pirjo Aarnio,  Anja Erämaja, Esther Helmiä, Matti Kangaskoski, Sanna Karlström, Tapani Kinnunen, Ari Korhonen, Susinukke Kosola, Marianna Kurtto, Sirpa Kyyrönen, Heli Laaksonen, Heimo Lajunen, Sami Liuhto, Satu Manninen, Maria Matinmikko, Harri Markoff, Helena Numminen, Riikka Palander, SusuPetal, Kirsi Poutanen, Heidi Rundgren (nyk. Haataja)Uuna SyrjäsuoIlpo Tiihonen, Jarkko Tontti, Jukka ViikiläSinikka Vuola, Katariina Vuorinen...

5. kesäkuuta 2017

Timothy Snyder - Tyranniasta

Kuva: CNN

Ilmiö nimeltä Mr. Trump

Vuonna 1969 syntynyt Timothy Snyder on Kolmannen valtakunnan ja holokaustin erityistuntija ja historian professori Yalen yliopistossa. Hän alkoi kirjoittaa tätä pamfletti- ja esseekirjaansa Tyranniasta heti kun Donald Trump oli valittu Yhdysvaltain 45. presidentiksi. Snyder käyttää teoksessa mainintaa presidentti, ei nimeä, mutta höykyttää kovin sanoin nykyisen presidentin mediaesiintymistä ja edustamaa politiikkaa.

Snyder katselee tämän päivän amerikkalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa 1900-luvun eurooppalaisten ismien valossa, ja näkee myös uhkakuvia. Hän haluaa esittämillään 20 väittämällä herätellä amerikkalaisia kiinnittämään huomiota niihin vaaratekijöihin, jotka saattavat uhata horjumattomana pidettyä amerikkalaista demokratiaa tämän presidentin valtakaudella.

En etukäteen tajunnut tämän kirjan olevan näin amerikkalaiskeskeinen, mutta kiinnostavasti Snyder selvittää 1900-luvun Euroopan ismejä ja miten salakavalasti ja nopeasti demokratiat taipuivat fasismin, natsismin ja kommunismin alle. Eri esseissä on vaihtelevan terävää kritiikkiä nykyistä presidenttiä kohtaan. Listaan useimmat otsikot ja joitain valotan hiukan enemmän:

Älä tottele ennakkoon
Tässä luvussa puhutaan ennakoivasta kuuliaisuudesta, mikä tarkoittaa sitä että kansalaiset antavat autoritaariselle hallitukselle vapaaehtoisesti, pakottamatta lisää valtaa. Näin tapahtui mm. 1938 Saksan kaapattua Itävallan: Itävallassa olevat natsit alkoivat ryöstellä juutalaisten koteja ja liikkeitä, jolloin tavalliset kansalaiset ja ei-natsit seurasivat perässä. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 ryhtyi SS omasta aloitteestaan toteuttamaan kansanmurhaa, vaikka sitä ei oltu käsketty. Se oli paljon enemmän kuin Hitler oli edes ajatellut.

Puolusta instituutioita
Snyder kehottaa ihmisiä valitsemaan omat instituutionsa ja puolustamaan niitä. Instituutiot auttavat meitä elämään ihmisiksi, sillä valtaapitävät voivat kaataa instituutiot kuten Saksan esimerkki osoittaa: Uusi natsijärjestys vakiinnutti asemansa vajaassa vuodessa. Vuoden 1931 lopussa Saksasta oli tullut yhden puolueen maa, jonka kaikki tärkeät instituutiot olivat antautuneet.

Varo yhden puolueen valtiota
Yhdysvalloissa elää kummallinen ajatus, että rahan lahjoittaminen poliittisiin kampanjoihin on sananvapautta. Se tarkoittaa, että hyvin rikkailla on paljon enemmän äänioikeutta kuin muilla kansalaisilla.

Kanna vastuusi maailmaa kohtaan
Tässä luvussa varoitetaan vihatunnuksista ja erilaisista rintamerkeistä, vaikka ne voivat tuntua harmittomilta: 1930- ja 1940-luvun Euroopassa jotkut ihmiset halusivat käyttää hakaristimerkkiä, mutta toisten oli pakko pitää rinnassa keltaista tähteä.

Muista ammattietiikka
Autoritaariset vallanpitäjät tarvitsevat kuuliaisia virkamiehiä, ja keskitysleirien johtajat etsivät liikemiehiä, joita halpa työvoima kiinnostaa. 

Varo puolisotilaallisia ryhmiä
SS oli aluksi lain ulkopuolella oleva organisaatio, sitten se muuttui organisaatioksi, joka oli lain yläpuolella ja lopulta organisaatioksi, joka tuhosi lain. Tässä Snyder puhuu myös nykyisen presidentin omista turvajoukoista, jotka poistivat hänen vaalitilaisuuksistaan eri mieltä olevat  henkilöt, joita presidentti kutsui jätöksiksi.

Harkitse tarkkaan, jos sinun on kannettava asetta
Tässä luvussa puhutaan järkyttävistä massateloituksista, joita myös ns. tavalliset poliisit suorittivat sekä Neuvostoliiton suuren terrorin että Natsi-Saksan aikana. Teloituksista ei kieltäydytty pääosin siksi, ettei haluttu erottua joukosta.

Kohtele kieltämme lempeästi
Olisi viisasta katsoa vähemmän televisiouutisia ja lukea enemmän sanomalehtiä ja kirjallisuutta. Kaksiulotteinen sähköinen uutistarjonta kyllästää aivomme fraaseillaan ja termeillään.

Usko totuuteen
Totuudella on neljä tapaa kuolla: 1) Sepitelmien ja valheiden esittäminen tosina (nykyinen presidentti harrastaa paljonkin) 2) Shamanistinen loitsinta eli toisto 3) Maaginen ajattelu eli estoton ristiriitaisuus ja 4) Vääristynyt usko.
Tässä esseessä Snyder höykyttää presidenttiä kovin sanoin ja monin esimerkein sekä selittää miten propagandarummutus esim. natseilla toimi.

Ota selvää
Johtaja joka ei pidä asioiden penkojista on potentiaalinen tyranni. (...) Hitlerin tavoin presidentti kutsui valheiksi tosiasioita, joista hän ei pitänyt, ja sanoi journalismia kampanjaksi häntä itseään vastaan.

Aja hyviä asioita
Ota oppia muiden maiden vertaisryhmistä
Kuulostele vaarallisia sanoja
Säilytä maltti kun tapahtuu mahdottomia

Ole isänmaan ystävä

Asian ydin ei ole siinä, että Venäjän ja Yhdysvaltojen pitäisi olla vihollisia. Asian ydin on siinä, että isänmaallisuuteen kuuluu palvella omaa maata.

Kirja on ohut ja nopealukuinen. Se ei ole syvä tieteellinen tutkimus, vaan sen tarkoitus on herättää tavallinen amerikkalainen ajattelemaan, suhtautumaan kriittisesti sosiaaliseen mediaan ja internetiin. Snyderilla on paljon kirjallisuusesimerkkejä: mm. Orwellin Vuonna 1984 ja Ray Bradburyn Fahrenheit 421. Hän puhuu myös Puolasta, Tsekkoslovakiasta sekä aikansa rohkeista & erottautuvista toisinajattelijoista kuten Vaclav Havelista, Hannah Arendtista ja Viktor Klempereristä. Esseet olivat mielenkiintoista luettavaa, vaikka Yhdysvaltoihin keskittyivätkin. Itse kukinhan me ihmettelemme tahoillamme ilmiötä nimeltä Trump.


Timothy Snyder
On Tyranny 2017
Tyranniasta
Suomentanut Matti Kinnunen
Siltala 2017
****
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle

Trumpin tweettejä löytyy pilvin pimein netistä,
tässä yksi linkki - klik!
Kurkkasin Goodreadsiin saadakseni selville mitä amerikkalaiset ajattelevat tästä kirjasta. Tottakai mielipiteet jakautuivat selvästi riippuen siitä kannattaako lukija nykyistä presidenttiä vai ei.


4. kesäkuuta 2017

Anja Erämaja - Ehkä liioittelen vähän


Erämajan vauhti on tässä kokoelmassa vieläkin hengästyttävämpi kuin Töölönlahdessa. Ehkä liioittelen vähän on yli äyräidensä pursuileva aiheiden runsaudensarvi, viehättävän heterogeeninen ja huomoristisen hulvaton. Erämajaa puhuttaa rakkaus hyvin paljon. Rakastettua on niin valtavan ikävä kesken päivän, sille pitää soittaa töihin - tule jo, tulisit jo; aika kuluu hitaasti, huoli painaa, päivä lipuu, missä se rakastettu viipyy... Tykkään susta, tykkään susta paljon. Sitten taas keski-ikäinen nainen istuu vanhan heilansa kuolinvuoteen äärellä, jo voi että osaakin olla sarkastinen ja kylmäkiskoinen!

Äiti-ihminen kokee epätoivoa nörttinuorisonsa kanssa kun ei nuorison kielenkäyttöä tajua ja potee myös tyhjän pesän syndroomaa. Hauskoja eläintarinoitakin on. Elämäntaidon guru haluaa panna elämän ojennukseen:

Kato, sulla on siinä se elämä, miltä näyttää? Onks hyvä elämä, voisko olla parempi, voisko sitä fiksata vähän? Kato, aina on parantamisen varaa, vai mitä, turhaa tuskaa ja murhetta. Mitä jos vietäis verstaalle koko homma.

Stand up -osiosta haluan lainata otteen tästä runosta, runo on ihanan osuva:

Elämä, miten se pitäisi elää, ja kenen kanssa. Olen optimisti, olen vähän niin kuin kalassa, moneen vuoteen ei ole napannut, mutta koskaan ei voi tietää. Se on mottoni. Koskaan ei voi tietää. Ihmisellä on hyvä olla motto. Profiileissa kysytään mottoa. Pitää kiteyttää. Vuosia elin kiteyttämättä ja tässä sitä ollaan: vanhahko, sinkuhko, työtön. 

Kirjan lopussa on lista niistä kirjailijoista, julkisuuden henkilöistä tai iskelmistä, jotka ovat vaikuttaneet runojen syntyyn. Lukiessa havaitsin tiettyä tuttuutta, jota ihmettelin. Oli mukava katsoa jälkikäteen mistä johtui ja osuinko oikeaan.

Kokoelmassa on runoja sekä loppusoinnuilla että ilman, stand up -tekstiä, laulujen sanoja ja proosaa - kaikki mukavasti pyörryttävässä kudelmassa. Väliin teksti on sivulla nurinpäin, väliin poikittain tai jopa moneen kertaan jumittunut samalle riville lukemattomuuden tuolle puolen. Runoilijan ajatus laukkaa mihin milloinkin, tahdissa ei tämä lukija aina pysynyt, mutta onneksi riittävästi sentään. Eniten kolahti Erämajan huumori ja vinkeät oivallukset. Lopuksi voisin yhtyä tähän euforiaan It's raining men:

Sataa miehiä, hallelujaa, sataa miehiä, aamen
                                                                         men, men, men
              pitkää, pätkää, parrakasta, viiksekästä, hidasta, nopeeta
hellää, rajua                 na na na na na na na na
             va va va va va va va va va vahvavartista
                                                         it's raining men, yeah.
                   
Tämän runokokoelman ovat lukeneet myös Omppu, Tuija, Tuomas, Arja, Kirsi Maarit

Anja Erämaja
Ehkä liioittelen vähän
Wsoy 2016
****
Kirjastosta

OMA NYKYRUNOPROJEKTINI 2017
Pirjo Aarnio,  Anja Erämaja, Esther Helmiä, Matti Kangaskoski, Sanna Karlström, Tapani Kinnunen, Ari Korhonen, Susinukke Kosola, Marianna Kurtto, Sirpa Kyyrönen, Heli Laaksonen, Heimo Lajunen, Sami Liuhto, Satu Manninen, Maria Matinmikko, Harri Markoff, Helena Numminen, Riikka Palander, SusuPetal, Kirsi Poutanen, Heidi Rundgren (nyk. Haataja)Uuna SyrjäsuoIlpo Tiihonen, Jarkko Tontti, Jukka ViikiläSinikka Vuola, Katariina Vuorinen...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...