Alice Feeney - Trillerivinkki x 3

Törmäsin kesällä äänikirjapalvelussa brittiläisen Alice Feeneyn trillereihin ja kuuntelin kaikki saatavilla olevat: Sometimes I Lie (2018), I Know Who You Are (2019), His & Hers (2020)  ja Rock Paper Scissors (2021). Trilleristä His & Hers kirjoitin blogipostauksen naistenviikolla ja se löytyy täältä. Feeneyltä näyttää ilmestyneen trilleri myös tänä vuonna, nimeltään Daisy Darker.

Kirjoitin bloggauksessani mm. näin: Feeney eksyttää ja kieputtaa lukijaa niin nerokkaasti, etten todellakaan arvannut murhaajan henkilöllisyyttä. Äänikirjan nautittavuutta lisäsivät huippulukijat, jotka sopivat rooleihinsa prikulleen. Nämä loistavat lukijat tekivät trilleristä todellisen kuuntelunautinnon! Richard Armitage on englantilainen televisio-, teatteri-, ääni- ja elokuvanäyttelijä, joka on kansainvälisesti tunnetuin roolistaan Thorin Tammikilpi elokuvatrilogiassa Hobitti. Stephanie Racine, on äänityöhön erikoistunut näyttelijä, joka on lukenut yli 80 äänikirjaa ja esiintynyt yli 40 radionäytelmässä. 

En ruodi sen tarkemmin näitä kolmea trilleriä, mutta haluan antaa kuuntelu- ja lukuvinkin pimeisiin syysiltoihin. Erinomaista jännitysviihdettä, joka pitää näpeissään ja vie loistavalla englannillaan.

SOMETIMES I LIE ****

Äänikirjan lukija Stephanie Racine

Nimeni on Amber Reynolds ja sinun pitäisi tietää minusta kolme asiaa. 
1. Olen koomassa 
2. Mieheni ei rakasta minua enää
3. Joskus valehtelen 

Amber herää sairaalassa. Hän ei voi liikkua, ei voi avata silmiään eikä pysty puhumaan. Mutta hän kuulee kaiken ympärillään puhutun eikä hänen ympärillään hyörivillä ole tästä aavistustakaan. Amber ei muista, miksi joutui sairaalaan ja on nyt koomassa, mutta epäilee aviomiehellään olleen jotain tekemistä asian kanssa. Lukija saa upota koomapotilaan ajatuksiin ja tutustua takaumissa päiviin ennen onnettomuutta sekä Amberin lapsuuden päiväkirjoihin. 

____________________________________________________________

I KNOW WHO YOU ARE ****

Äänikirjan lukija Stephanie Racine

Kaikkien tuntema näyttelijä Aimee Sinclair alkaa saada uhkausviestejä, joissa sanotaan: "Tiedän tarkalleen kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt. Minä tarkkailen sinua."

Eräänä päivänä tultuaan kotiin Aimee huomaa aviomiehensä kadonneen. Hän on ymmällään eikä tunnu tietävän mitä tehdä tai miten toimia. Poliisi uskoo, että Aimee salaa jotain, ja totta se onkin. Mutta hän salaa ihan jotain muuta, mitä poliisit luulevat. Aimee yrittää säilyttää julkisivunsa, uransa ja mielensä tasapainon uhkausviesteistä ja pelosta huolimatta, mutta menneisyyden salaisuudet palaavat vaanimaan vaarallisina naisen nykypäivää. 

____________________________________________________________

ROCK PAPER SCISSORS ****

Äänikirjan lukijat Richard Armitage, Stephanie Racine

Kymmenen vuotta avioliittoa. 

Kymmenen vuotta salaisuuksia. 

Vuosipäivä, jota he eivät koskaan unohda. 

Adam ja Amelia Wright viettävät hääpäiväviikonloppua Skotlannin ylämailla. On talvi ja tuiskua, paikka on eristynyt. Miten on, voivatko he luottaa toisiinsa? Adam on työnarkomaaniksi tunnustautunut kirjailija, joka on kärsinyt kasvosokeudesta lapsesta asti. Hän ei tunnista ystäviä eikä perhettä, ei edes omaa vaimoaan. Joka hääpäivä Amelia taas kirjoittaa miehelleen pitkän kirjeen, mutta ei ikinä anna miehensä lukea sitä. Molemmilla on tunne, että tänä viikonloppuna sattuu jotain merkittävää tai uhkaavaa. Ja niin käy, sillä yksi heistä valehtelee.

Bloggaukseni trilleristä His & Hers.

Alice Feeney - His and Hers

#naistenviikko

Hyvää naistenviikkoa hyvät lukijat!
Tänään nimipäiväänsä viettävät Sari, Saara, Sara, Salla, Salli ja Sarita.

Osallistun Tuijatan naistenviikkohaasteeseen useammalla naiskirjailijan kirjalla. 

Dekkaripainotteisesti mennään, sillä kesäinen äänikirjatarjonta on joko romantiikkaa tai dekkareita.

Dekkarit kiinnostavat enemmän.

Brittiläisen kirjailijan Alice Feeneyn kaikki neljä trilleriä ovat olleet bestsellereitä ja kahden televisiointioikeudet on ostettu. Storytelistä ne löytyvät kaikki: Sometimes I Lie, I Know Who You Are, His & Hers, and Rock Paper Scissors. En yhtään ihmettele Feeneyn suosiota, sillä niin ilmiömäisen nerokkaasti Feeney kieputtaa lukijaa. Kuuntelin ensimmäiseksi trillerin His and Hers ja se koukutti täysin. Aivan mahtava trilleri ja loistavat lukijat!

Trilleri on kirjoitettu kolmen päähenkilön näkökulmasta. Nainen on Anna, entinen tv-reportteri, nykyinen BBC:n radiokanavan äitiyslomittaja. Ura on siis kokenut notkahduksen. Mies on Jack, Annan ex-aviomies ja ammatiltaan poliisi. Kolmas irlantilaismurretta synkästi haasteleva ääni on ilmeisesti murhaaja, mutta vasta aivan lopussa selviää murhaajan henkilöllisyys. Onko se Anna vai Jack, vai joku kolmas?

Muutaman tunnin päässä Lontoosta sijaitsevasta pienestä Blackdownin pikkukaupungista löytyy surmattu nainen ja Anna lähetetään tekemään rikoksesta juttua. Blackdown on Annan lapsuudenaikainen kotikaupunki, jossa hän asui kaksistaan äitinsä kanssa isän jätettyä heidät.  Naimisissa ollessaan Anna ja Jack asuivat siellä, mutta kun parin pieni tytär kuoli, tuli avioero ja Anna muutti Lontooseen. Anna hukuttaa suruaan viinaan ja juomisen takia hänen muistinsa pätkii. Edelleen Blackdownissa asuva Jack ryhtyy tutkimaan murhatapausta ja tajuaa kauhukseen, että uhri on Rachel, jonka kanssa hän muhinoi edellisenä yönä. Tarinan edetessä Jackiin lankeaa murhasta epäillyn varjo.

Trilleri kiertyy viiden kouluaikaisen ystävän Annan, Rachelin, Catherinen, Zoen ja Helenin ympärille. Juuri murhattu Rachel oli ilkeä tyttö, joka kiusasi etenkin Catherinea ja hänen syytään oli se, että Annan 16-vuotissyntymäpäivän juhlissa tapahtui todella kamalia asioita. Vaikuttaa ilmeiseltä, että joku kostaa.  Onko se Catherine, joka on naimisissa Annan kameramiehen Richardin kanssa, jonka kanssa Annalla oli suhde? Tarinan edetessä tyttöjä murhataan yksi kerrallaan ja jokaisen suusta löytyy vuosien takainen Annan tekemä ystävyysranneke.

His and Hers oli aivan täydellinen trilleri kesäpäiviin. Sekä Anna että Jack ovat niin herkullisen epäluotettavia kertojia, ettei heistä ota selvää millään. Kumpi vain voisi olla vuosien takaisia ystävyksiä listivä murhaaja. Feeney eksyttää ja kieputtaa lukijaa niin nerokkaasti, etten todellakaan arvannut murhaajan henkilöllisyyttä. Äänikirjan nautittavuutta lisäsivät aivan huippulukijat, ammattinäyttelijät Richard Armitage ja Stephanie Racine, jotka sopivat rooleihinsa prikulleen.

 

Alice Feeney - His and Hers

HG 2020

Äänikirjan lukijat Richard Armitage, Stephanie Racine

_____________________

 Alice Feeney is a British novelist writing in the mystery and thriller genres. Before becoming a published writer, Feeney was a producer and journalist at the BBC for fifteen or sixteen years. 

She started writing her first novel, Sometimes I Lie, when she was 30. In 2019, Fox bought the television rights to Sometimes I Lie. In 2020, Jessica Chastain, Kristen Campo, and Endeavor Content acquired the television rights to His & Hers.

• Sometimes I Lie. (2018) 
• I Know Who You Are (2019) 
• His & Hers (2020) 
• Rock Paper Scissors (2021) 

Tuijatan naistenviikkohaaste 2022

Carmen Mola - La Bestia

Espanjalaiselta Carmen Molalta on suomennettu dekkarit Verimorsian & Purppuraverkko, joita en ole lukenut. Molan hyvin synkkä ja goottinen trilleri La Bestia (Peto) voitti vuoden 2021 arvostetun Premio Planeta -palkinnon - miljoona euroa! Samalla paljastui, että feminiinisen pseudonyymin taakse kätkeytyy kolme herraa: kirjailijat Antonio Mercero, Agustín Martínez ja Jorge Díaz. Premio Planeta -tittelistä kilpaili kaikkiaan 654 teosta. Toisena finalistina oli Paloma Sánchez-Garnican teos Últimos días en Berlín, jonka palkintosumma oli 200.000 euroa.

La Bestiassa eletään vuotta 1834 ja tapahtumapaikkana on Madrid. Kaupunkia piinaa kuolemaa kylvävä koleraepidemia, jota valtaapitävät, kirkkoa myöten, pitävät slummeissa elävien köyhien ja kurjien syynä. Madridin muurit on tiukasti suljettu ja slummialueita tuhotaan polttamalla. Kirjan alkukuva on groteski ja raju: kaikenlaisten haisevien jätteiden keskellä kulkukoirat kaluavat nuorten tyttöjen ruumiiden osia, päitä, käsiä ja jalkoja ja ympäriltä kuuluu huutoja peto, peto, sillä yleisesti uskotaan, että kyseessä on Jumalan rangaistus ja asialla on peto, La Bestia.

Tuona vuonna Espanjassa on käynnissä karlistisota, joka lisää yhteiskunnan sekasortoa. Karlistit ajoivat absoluuttisen monarkian ja kirkon asemaa, liberaalit taas kannattivat demokratiaa ja valtion ja kirkon eroa. 1800-luvun alun Madrid on synkkä ja taikauskoinen, kuin kaupunki keskiajalta. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on valtava. Kaksi keskushenkilöä ovat purettavan talon vallanneet sisarukset: teini-ikäinen, punatukkainen ja kaunis Lucía ja hänen pikkusiskonsa Clara. Äiti Candida elätti tyttäriään pesemällä koleraan kuolleiden vaatteita, mutta sairastui itsekin ja kuoli. Nyt Lucía yrittää elättää kaksikkoa varastelemalla kuolleiden taloja.

Upeassa huvilassa elävä ylhäisönainen Ana Castelar harrastaa hyväntekeväisyyttä ja auttaa kolerasairaalassa. Ana on myös tunnettu rakastajistaan, jotka vaihtuvat alinomaa. Anan uusi suhde lehtimies Diegon kanssa muuttuu rakkaudeksi, mutta kylmä Ana uhraa miehen ja rakkauden aatteensa takia. Diegon ystävä, silmäpuoli entinen poliisi Donoso selvittää kuolemantapauksia ja sitä, minkä kaamean jäljillä Diego oli. Nuorten tyttöjen silvotut ruumiit eivät ole minkään pedon tekosia, sillä ruumiinosista löytyy ihmisen tekemä merkki. Asialla on siis sarjamurhaaja, joka murhaa nuoria tyttöjä.

Kun pikkusisko Clara katoaa, Lucía tekee kaikkensa siskon löytämiseksi ennen kuin on liian myöhäistä. Oma roolinsa romaanissa on kultaisella sormuksella, järkyttävän salaseuran tunnuksella. Otaksun, että La Bestia suomennetaan myös, joten en kerro tapahtumista tämän enempää. Totean vain, että trilleri vei keskiajan pimeyden keskelle, jossa aatteen vuoksi uhrattiin viattomia nuoria tyttöjä murhaamalla heitä keskiaikaisin kidutusvälinein. Vilkaisin Goodreadsissa annettuja tähtiä ja teos näyttää jakavan mielipiteitä. Minäkään en syttynyt, koska pidän enemmän cosy crimesta. La Bestia oli hyvin synkkä, mutta tuon ajan Madridin köyhyys, surkeus, taikausko ja pimeys olivat toki hyvin kuvattuja.

Carmen Mola - La Bestia / Premio Planeta 2021

Planeta audio 2021
Äänikirjan lukija Luis Posada
____________________

Tuire Malmstedt - Lasitarha

Olen ollut hyvin ihastunut Isa Karos -sarjaan, mutta nyt palkittu dekkaristi Tuire Malmstedt on toistaiseksi jättänyt Isan, sillä Lasitarha avaa uuden dekkarisarjan ja esittelee uuden rikostutkijaparin. Kolmevitonen Elmo Vauramo on palannut synnyinkaupunkiinsa Jyväskylään Helsingin rikospoliisin kovien vuosien jälkeen. Mies on entinen rokkari, joka villien bändivuosien jälkeen meni poliisikouluun ja nyt rokkikukosta on enää jäljellä pitkät hiukset. Autistisen oloinen, vaitelias Matilda Metso toi mieleeni Stieg Larssonin Lisbeth Salanderin. Nainen on kasvanut pohjoisessa ottolapsena ja joku hänen menneisyydessään hiertää, mutta tarkemmin asiaa ei sarjan ensimmäisessä osassa avata.

Työparin ensimmäiseksi jutuksi tulee kadonneen Lennin tapaus. Poika katosi leikkipuistosta eikä juttu tunnu edistyvän. Kirkuvat lehtiotsikot palauttavat kuuroutuneen entisen musiikinopettaja Liljan mieleen hänen oman elämänsä tragedian: perheen Henri-poika katosi 25 vuotta sitten ja juttu jäi selvittämättä. Pojan kohtalo vaivaa edelleen Liljaa päivin ja öin, ja hänen on aivan pakko yrittää selvittää Henrin kohtaloa vielä kerran. Avukseen ja viittomakielen tulkikseen hän saa pitkäaikaisen ystävänsä Vivianin. Dekkarin kerronta painottuu Henrin tapaukseen, sillä se tuntuu liittyvän jollain lailla pikku Lennin katoamiseen.

Lukija saa seurata Liljan ja Vivianin tutkimuksia ja myös Vauramon sisäistä painia. Jyväskylän uudella rikostutkijalla on omat syynsä tuntea ahdistusta ja syyllisyyttä, sillä kadonnut Henri oli hänen luokkatoverinsa ja paras kaverinsa. Vauramo oli mukana sillä koulun luontoretkellä, jonka aikana Henri katosi. Tapaus hyllytettiin parin vuoden jälkeen, kun silminnäkijöitä eikä johtolankoja ollut. 

Vivianin kanssa Lilja haastattelee Henrin tunteneita ihmisiä ja tekee vihdoin tuttavuutta naapurissa asuvan iäkkään Jalmarin kanssa.  Mies tuntuu mukavalta ja Lilja viihtyy hänen seurassaan, sillä hän tarvitsee irtiottoa pahasti dementoituneesta miehestään Leosta. Kun Leo on unohtanut viittomatkin, parilla ei ole yhteistä kieltä. Vauramo tutkii Henrin tapauksen vanhoja papereita ja haastattelee retkibussin kuljettajaa, joka löytyykin poliisin arkistosta yhden traagisen onnettomuuden tiimoilta. Hänkö sieppasi Henrin? Malmstedt tarjoaa lukijalle vinkkejä monista mahdollisista epäillyistä, mutta onnistui torpedoimaan ainakin minun päättelyketjuani.

Dekkarijuoni käynnistyy hyvin verkkaisesti, mutta sitten kun traaginen tapahtumavyyhti alkaa keriytyä auki, se tapahtuu vauhdilla ja lukija saa hämmästyä totaalisesti moneen otteeseen. Mikä tai ketkä olivat pikkupoikien katoamisten taustalla - ulkomaalaisen isän lapsenryöstö, kansainvälisten rikollisliigojen adoptiobisnes, lapsikauppa ja pedofiilit? Minusta esimerkiksi pedofiilirinki tuntui todennäköiseltä, sillä selvittämättömiä pikkupoikien katoamistapauksia löytyi lopulta useampi; he olivat kadonneet jäljettömiin aina seitsemän vuoden välein.

Malmstedt kehitti lukijaa mainiosti eksyttävän ja hyvin monimutkaisen, vuosikymmenien taa ulottuvan tapahtumaketjun, jossa traumatisoituneiden ihmisten sairas mieli yllytti heitä julmiin tekoihin. Lisää jännitystä toivat mustina lennähtelevät lepakot ja ilmeisesti jonkun vangitun pikkupojan kaameat kirjeet juonikulun välissä. Vauramo & Metso selvittivät lopulta ensimmäisen juttunsa & kadonneiden poikien kohtalot ja Vauramon oma syyllisyys Henrin katoamisesta hellitti edes hiukan. Juttu oli miehelle sen henkilökohtaisuuden vuoksi uuvuttava, ehkä nyt Vauramolla on enemmän aikaa nuorelle Irinalle, jota hän tohti julistaa rakastavansa - tekstiviestillä!

Bloggaukseni Isa Karos -sarjasta:

#1 Pimeä jää

#2 Mykkä taivas

#3 Enkelimetsä

Tuire Malmstedt - Lasitarha (Metso & Vauramo #1)

Kansi Tuomo Parikka

Aula & Co 2021

Ennakkokappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Tuire Malmstedt (s. 1974) on pieksämäkeläinen kirjailija ja kieltenopettaja.  Tähän mennessä hän on julkaissut kolme teosta Isa Karos -sarjassa. Dekkariseura palkitsi hänen ensimmäisen teoksensa Pimeä jää (2018) vuoden parhaana esikoisdekkarina. Kirjailijan neljäs teos Lasitarha on uuden Metso & Vauramo -sarjan avausosa.

Emma Mussoll - Ladrones de memoria

Viime vuoden luettujen listaa tutkaillessa huomasin, että olin blogannut vain yhdestä espanjan kielellä lukemastani kirjasta. Minä joka olen kuuden blogivuoden aikana blogannut sentään yli 60 espanjankielisestä teoksesta! Lainasin joulukuussa kirjastosta muutaman kirjan, vaan enpä saanut teksteistä otetta. Sitten keksin etsiä Storytelistä espanjankielistä kuunneltavaa ja kuuntelu sujuikin odotettua paremmin, joten kielitaidon pelastusoperaatio on aloitettu. 

Elämäni ensimmäinen espanjaksi kuuntelemani äänikirja oli Storytel Original -sarjaan kuuluva Emma Mussollin Ladrones de memoria / Muistin varkaat. Se on koukuttava psykologinen trilleri science fiction -twistein ja sen tapahtumat sijoittuvat Barcelonaan ja Madridiin. Ympäristöä ei tosin paljonkaan kuvailla, vaan teos keskittyy päähenkilön mieleen. Kolmikymppinen Amanda Noriega on hyväosainen ja hyvin toimeentuleva. Hänen miehensä Sebastián on arvostettu neurokirurgi ja parilla on kaksi poikaa, 7-vuotias Igor ja 6-vuotias Pol. Perhe asuu Sarriàn hienostokaupunginosassa, jossa Amandalla on myös eksklusiivinen muotiliike.

Naisen toistuvat pyörtymiskohtaukset ja oudot unet pannaan stressin ja työuupumuksen piikkiin. Mutta hämmentäviä muistikuvia leijailee Amandan mieleen yhä useammin. Eräänä päivänä hän huomaa ymmärtävänsä ukrainaa! Amanda arvelee, että joku hänen lapsuudenystävänsä on ollut ukrainalainen, siinä olisi järkevä selitys. Niinpä hän penkoo ullakon laatikkoja etsien valokuvia ja kouluaikaisia päiväkirjojaan, mutta kaikki laatikot ovat tyhjiä - päiväkirjat poissa, yhden yhtäkään luokkakuvaa ei löydy. Amandan psykiatri antaa hänelle älykellon ja pyytää pitämään sen avulla äänipäiväkirjaa kaikista havainnoista ja tunteista.  Amanda alkaa jäljittää menneisyytensä palasia eikä ymmärrä ollenkaan mistä on kysymys. Eikö hän kasvanutkaan Burgosissa, vaan Madridissa? Missä hän opiskeli vaatesuunnittelua ja missä & milloin tapasi miehensä? Hämmentynyt Amanda alkaa kyseenalaistaa koko elämäänsä, menneisyyttään ja nykyisyyttään. 

Muistin varkaat oli jännittävä ja toteutettu hienosti äänitehostein kuin radiokuunnelma. Pidin Amandan äänestä ja hänen salaiset ja hätäiset äänityksensä ja päivittelynsä lisäsivät jännitystä. Mussollin teksti oli selkeää ja lukijoiden ääntämys hyvin ymmärrettävää. Loppupuolella oli joku pitkitetyltä tuntuva luku, mutta kaiken kaikkiaan varsin hieno kuuntelukokemus. Suositan, ei ollenkaan liian vaikea kuunneltavaksi.

Emma Mussoll - Ladrones de memoria

Storytel Original 2018

Äänikirjan lukijat Nacho Gijón, Esther Minguito, Ana Isabel Rodriguez
_______________

Entrevista con Emma

Emma Mussollista en löytynyt paljonkaan tietoa. Hän on syntynyt Barcelonassa, opiskellut Yhdysvalloissa käsikirjoittamista & kirjallisuutta ja tuntuu keskittyvän äänikirjoihin.

Heine Bakkeid - Paratiisin kutsu

Viime vuoden Dekkariviikolla luin Heine Bakkeidin esikoisdekkarin Meren aaveet, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Nyt oli vuorossa Thorkild Aske -dekkarisarjan kakkososa, Paratiisin kutsu, jonka kustantaja minulle ystävällisesti kesäyllätyksenä lähetti. Edellinen lukemani kirja & dekkari oli Håkan Nesserin Vasenkätisten seura, ja on todettava että Van Veeteren ja Thorkild Aske ovat henkilötyyppeinä kuin yö ja päivä.

En muista ykkösosasta aivan tarkkaan, miksi Aske on sellainen kuin on. Muistan, että hän ajoi huumepöllyssä kolarin, jossa kuoli hänen rakastamansa nainen, Frei. Aske tuomittiin vankilaan, jossa hän yritti tappaa itsensä hirttämällä; ei onnistunut, mutta hapenpuute aiheutti aivovaurion. Edellistä tapausta Pohjois-Norjassa tutkiessaan hän sai lisäksi harppuunan kasvoihinsa, joita koristaa nyt hirvittävä arpi fyysisine kipuineen. Psyykensä ja fyysisen terveydentilansa vuoksi Aske on koukussa kipulääkkeisiin ja rauhoittaviin. Hän käyttäytyy kuin narkomaani ja on valmis seksiin tulevan työnantajansa kanssa pillereitä vastaan.

Nainen on Norjan menestyneimpiin rikoskirjailijoihin kuuluva Milla Lind, joka tarvitsee kokenutta apua seuraavan dekkarinsa taustoituksessa. Kyseesä on moniosaisen dekkarisarjan päätösosa, joka tutkii oudosti kadonneita teinityttöjä. Aske oli itseasiassa pyrkimässä sairaseläkkeelle, mutta ottaa homman  psykiatrinsa Uffen suosituksesta. Aske suuntaa Stavangerista Osloon ja tapaa Lindin elämänkumppanin, kukkaessu päällä kotia hoitelevan ruotsalaisen Joachimin ja kaksi ympärillä pyörivää Drammenin poliisia. Aika nopsaan terävälle Askelle selviää, että Lind salaa jotain. Tapaus laajene kuin pullataikina, Aske on päästä hengestään ja useita kadonneiksi ilmoitettuja henkilöitä löytyy ’itsemurhan’ tehneinä. Johtolangat vievät Asken jopa Arkangeliin ja Pietariin ja hyytävä loppunäytös tapahtuu syksyisillä Lofooteilla.

Bakkeid tarjoilee lukijalle useammankin epäillyn, itse olin puolittain oikeilla jäljillä. Minua olisi miellyttänyt se, että nämä kaksi Drammenin poliisia olisivat nuoruudessaan sekaantuneet yhteen raiskausjuttuun, mutta niin ei ollut! Dekkari käynnistyi minusta melko hitaasti, mutta keskivaiheilla jännitys tiivistyi ja kerronta piti otteessaan. Lofoottien makaaberit tapahtumat ja tappelunnujakka oli hienosti kuvattu. Ihailin Asken terävää päättelykykyä ja kylmäpäisyyttä, joka kumpusi sarjamurhaajien haastattelukoulutuksesta Yhdysvalloissa. Epäuskottavaksi koin, että hyiseen veteen joutunut henkilö ei osoittanut hampaitten kalinaa kummempia hypotermian oireita.

Herkullinen sivujuoni oli Asken ja hänen entisen pomonsa Gunnar Oren suhde. Heitä yhdistää pitkä yhteistyö murhajutuissa sekä Asken ex vaimo Ann Marie. Traagisia tapahtumia seuratessa mietin sitä, mitenhän tosielämässä vastaavassa tilanteessa miehet suhtautuisivat. Yksi epäeettinen juttukin tapauksen loppuratkaisuihin liittyi. Paratiisin kutsu on kerännyt kiittäviä arvioita ja antisankari Askea on verrattu Nesbøn Harry Holeen. Minua tämä kakkososa ei lumonnut aivan ykkösosan tapaan, ja syyksi arvelen tuoretta Van Veeteren kuuntelukokemusta. Norja miljöönä on kyllä kiinnostava.

Heine Bakkeid - Paratiisin kutsu
Alkuteos Møt meg i paradis 2018
Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
Into 2020
Kustantajalta
_______________

Kirjan ehti lukea myös Tuija

Norjalainen Heine Bakkeid yhdistää rikoskirjallisuu­teen kauhun aineksia hyytävän taitavasti. Hänen dekka­reidensa tummasävyistä maailmaa sävyttävät terävä tyyli, omaperäinen huumori ja ripaus yliluonnollista. Paratiisin kutsu oli vahva ehdokas vuoden 2019 par­haaksi norjalaiseksi rikoskirjaksi.

Dekkariviikkoa kirjablogeissa luotsaa Luetut.net / Mari

Tuire Malmstedt - Mykkä taivas / Isa Karos #2

Musta vesi seisoi hiljaisena, ja taivas, taivas oli mykkä.

Vuosi sitten ilmestynyt Tuire Malmstedtin Pimeä jää hurmasi minut ja koko dekkareita ja trillereitä rakastavan yleisön: se valittiin myös vuoden 2018 parhaaksi esikoisdekkariksi. 30.9. ilmestyvä Mykkä taivas on minusta vielä vahvempi ja jännittävämpi. Syksyinen Saimaa velloo uhkaavana ja pelottavana; paha vaanii ihmisiä - ja tappaa joutsenia. Uusi hurja henkirikos liippaa kovin läheltä Savonlinnan poliisikuntaa ja uuvuttaa Isa Karoksen ja Niiles Aarnikosken koko tiimin.

Isa on kuormitettu nainen; ihmetyttää, että hän ylipäätään jaksaa poliisityössään. Tyttären kohtalo ei ole selvinnyt ja miessuhteet ovat sotkussa. Isa on virallisesti eronnut miehestään Samuelista, mutta taitaa heilastella hänen sekä työparinsa Niileksen kanssa. Samaan rytäkkään jumpsahtaa myös äidin hautajaisia ja lapsuuskodin myyntiä. Isan on pakko käydä selvittämässä päätään psykiatrin vastaanotolla.

Kerron juonesta vain lähtökohdat. Nimettömän vinkkipuhelun ansiosta metsästä löytyy ihmisen pää, ei muita ruumiinosia. Pää on groteski näky: takaraivo tohjona, hampaat vedetty pois ja se on osaksi kärventynyt tulessa. Tapauksen tutkimista hidastaa se, että tiimin teknisistä tutkijoista toinen, Janne Ikonen, on kalastusmatkalla Lapissa eikä hänen kännykkäänsä saada yhteyttä. Ei myöskään Jannen kalakaveriin, eläkkeellä olevan poliisiin Heikkiin. Karmiva totuus paljastuu aivokuvien perusteella: uhri, josta siis vain pää on löydetty, on tiimin Janne. Koko Savonlinnan poliisilaitos on järkyttynyt ja shokissa.

Mykän taivaan rakenne noudattelee jo esikoisesta tuttuja linjoja. Lähimenneisyydestä, 2000-luvulta kertoo Suomeen päätyneen Syyrian pakolaisen Ayashan dramaattinen tarina ja kauemmas kovaan historiaamme kurkistetaan karjalaisen, sodan tieltä toistamiseen evakkoon joutuvan Nadeshdan silmin. Malmstedtilla on kerronnan lahja. Sen lisäksi, että hän osaa punoa kihelmöivää jännitystä tihkuvan tarinan ja pitää napakasti käsisään monet henkilöt ja sivupolut, hänen tekstinsä tekee eläviksi sekä tutun nykymiljöön että vieraammat ja kaukaisemmat tapahtumat.

Nadeshdan nuoruus rajantakaisessa Karjalassa liikutti minua kovin. Oli hienoa lukea ortodoksisista perinteistä, ruuista ja praasniekoista. Nadeshdan perhe oli palannut takaisin Salmiin, rakentanut uuden talon poltetun tilalle ja kylvänyt viljan. Elämän uusi toivo lakoontui kuitenkin pommikoneitten jylyyn juhannuksena 1944. Taas oli lähdettävä evakkoon, nuoriso Nadeshdan tavoin kävellen ja arvokasta lehmää taluttaen. Traagiset koettelemukset leimasivat naisen nuoruutta ja myöhempääkin elämää.

Ayasha kertoo rakkaasta isästään sekä ihanasta ja kauniista kotikaupungistaan Alepposta, jossa moskeijoiden kupolit satavat kivimurskana maahan. Hänen pakomatkansa Välimeren kautta Turkkiin on meille kaikille tuttu tiedotusvälineistä. Pieni serkku katoaa tyrskyihin eikä 70 000 pakolaisen leiri Turkissa parempaa tarjoa, päinvastoin: se on helvetti. Nuori Ayasha luottaa sinisilmäisesti väärään henkilöön, dramaattisin seurauksin.

Sellojen sointi vahvistui toiseen säkeistöön, tummat hahmot liikuskelivat kanavan varrella ja sytyttelivät lyhtyjä. Etäämpää sillan alta soutivat esiin veneet, jotka oli täytetty lyhdyillä. Tuskin pystyin hengittämään. Se oli kaunista. Se oli kauheaa. Soutuveneet, tummat hahmot ja lyhdyt toivat mieleeni elävän kuvan Mustasta joutsenesta mökin edustalla. Kylmät väreet hiipivät selässäni, alas jalkoihin asti. Minua heikotti, en saanut henkeä.

Mykkä taivas on hyvin visuaalinen teos. Lukija uppoaa silmittömän pahan pimeisiin näkymiin. Tuntui myös erittäin vastenmieliseltä, että joku tappaa kansallislintujamme, mytologian pyhinä pitämiä joutsenia. Visuaaliset, upeat näyt karmivat selkäpiitä ja tulevat iholle. Tuntui kuin itsekin olisin nähnyt Mustan Joutsenen kuunsillan valossa synkällä Saimaalla tai kokenut Oravin kanavan Valon juhlan uhkaavuuden. Tunnelmat olivat tiheitä ja pelottavia. Korvillani olin kuulevinani kaikuja Sibeliuksen Tuonelan joutsenesta.

Mykkä taivas oli jännärinä äärimmäisen jännittävä, otteessaan pitävä eikä se paljastanut syyllistä ennen kuin aivan lopussa. Puolivälissä tuli vinkki, mutta en osunut arveluissani oikeaan kaikessa karmivuudessaan. Erityisesti pidin siitä, että trillerijuonen ohessa Malmstedt kertoi asiantuntevasti ja eläytyvästi niin meidän karjalaisten kuin maahanmuuttajien kohtaloista. Isa Karos on kovia kokenut nainen, mutta silti jääräpäinen, uhkarohkeakin. Kun nyt yksi hänen elämäänsä varjostanut tragedia on saanut jonkinlaisen päätöksen, toivon sydämestäni, että naiselle koittavat hiukan onnellisemmat ja tervehdyttävät ajat. Mutta senhän me saamme lähivuosina nähdä, sillä sarjan kolmas osa on kuulemma hyvässä vauhdissa ja idea valmiina neljänteenkin (Länsiväylä). Täydet viisi tähteä!

Tuire Malmstedt - Mykkä taivas
Kansi J. T. Lindroos
Myllylahti 2019
Kustantajalta - kiitos
_______________

Oravissa on oikeastikin Valon juhla, tänä vuonna se on lauantaina 28.9. Sain luvan käyttää Iltakanavan kuvaa heidän nettisivultaan - kiitoksia paljon.

Kirjarakkautta ehti tämän myös jo lukea.

Tuire Malmstedt (s.1974) toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan.

Tuire Malmstedt tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

perjantaina klo 11.30, Punavuori

Alex Michaelides - Hiljainen potilas

Menestynyt taidemaalari Alicia Berenson elää onnellisessa avioliitossa valokuvaajamiehensä Gabrielin kanssa. Uuden näyttelynsä alla nainen kuitenkin ampuu miehensä hengiltä ja vaikenee teon jälkeen tyystin. Lehdistö ruotii, ihmiset juoruavat ja poliisi tutkii, mutta mitään motiivia tai selitystä teolle ei löydy. Vaikenemisestaan huolimatta Alicia on kuitenkin ilmiselvä syyllinen, tavattiinhan hänet ruumiin viereltä ase kädessään. Psykoterapeutti Theo Faberille Aliciasta tulee pakkomielle, sillä hän on varma, että osaa auttaa naista ja saada tämän kertomaan murhaillan tapahtumista.

Grove on lakkautusuhan alla toimiva oikeuspsykiatrinen hoitolaitos Lontoon liepeillä ja Theo värväytyy sinne töihin välittäen viis laitoksen lakkautusuhasta ja mahdollisesta notkahduksesta omalla urallaan. Hän saa keploteltua itsensä Alician terapeutiksi. Hiljaiset istunnot alkavat, Theo puhuu ja yrittää luoda luottamusta, nainen on ilmeetön ja vaikenee. Kun Alician vahvaa lääkitystä vähennetään, hän hyökkää äkkiarvaamatta ja raivoisasti terapeuttinsa kimppuun. Miksi?

Minäkertojana toimii terapeutti Theo. Hänellä on ollut äärimmäisen onneton lapsuus ja despoottimainen, poikaansa vähättelevä isä. Theo sanoo opiskelleensa psykiatriksi, koska omista kokemuksista ammentaen pystyisi auttamaan lapsena traumatisoituneita potilaita. Sellaisena Aliciakin näyttäytyy tiedotusvälineiden juttujen valossa. Theon näyttelijävaimo Kathy on itsetunnoltaan heikon puolisonsa tuki ja turva; sitä oli Gabrielkin vaimolleen Alicialle. Näillä kahdella henkilöllä on siis paljon yhteistä. Theon kerrontaosuuksien ohella lukija saa tutustua Alician päiväkirjamerkintöihin. Niistä paljastuu kaikenlaista kulissientakaista: pelottava, kodin ympärillä pyörivä ja stalkkaava mies sekä pahoja ristiriitoja galleristin ja langon kanssa.

Michaeliksen kerronta on hyvin juohevaa ja hän luo hienot psykologiset henkilökuvat kahdesta päähenkilöstään. Kirjailija asettuu erinomaisesti Theon nahkoihin ja kerii miehen persoonan auki luku luvulta, ja vähitellen ilmaantuu asioita, jotka asettavat Theoon epäluotettavan kertojan leiman. Jokaisella ihmisellä on heikot, hävettävät ja arat kohtansa - ja Theolle tämä arka kohta on vaimo Kathy. Alician pesoona avautuu hänen päiväkirjoissaan ja maalauksissaan. Heti murhan jälkeen Alicia maalasi teoksen nimeltä Alkestis, joka viittaa Euripideen draamaan, ja Theo yrittää selvittää mikä symboliikka maalaukseen kätkeytyy. Laitoksessa ollessaan Alicia maalasi mm. Groven ilmiliekeissä ja sen tulipätsistä pelastautuvan miehen ja naisen: itsensä ja terapeuttinsa. Maalauksessa Theo kantaa Aliciaa turvaan, ja tulkinta voisi enteillä hyvää: Alicia luottaa psykiatriinsa ja kokee tämän pelastajakseen. 

Juonen koko kuvio kaikessa mielikuvituksellisuudessaan paljastuu vasta kirjan loppupuolella. Sitä ennen kirjailija jakelee muutamia epäilyksiä herättäviä vihjeitä murhaillan kulusta. Hiljainen potilas oli mukaansatempaava lukukokemus. Psykoterapian käytänteitä puitiin paljon Groven tiimipalavereissa, mikä oli mielenkiintoista. Hyytävää jännitystä Michaelides ei tarjoile, mutta raadolliset ja tarkat henkilötutkielmat kyllä.

Alex Michaelides - Hiljainen potilas
Alkuteos The Silent Patient 2018
Suomentanut Antti Autio
Kannen suunnittelu Anne Twomey
Gummerus 2019
Ennakkokappale kustantajalta - kiitos
_______________

Kirjasähkökäyrä, Mummo matkalla, Tuijata
Kirjailijan kuva Andrew Hayes-Watkins

Lontoossa asuva Alex Michaelides syntyi Kyproksella 1971 ja on käsikirjoittanut elokuvan The Devil You Know (2013) ja toiminut yhtenä käsikirjoittajana elokuvassa The Brits are Coming (2018).  Tästäkin on suunnitteilla eklokuva. 

Pierre Lemaitre - Petoksen hinta

Ylempi toimihenkilö Alain Delambre on ikärasismin uhri. 57-vuotias entinen hyvinpalkattu henkilöstöpäällikkö on ollut työttömänä jo neljä pitkää vuotta. Tulojen romahtaminen merkitsee myös perheen talouden romahtamista. Koti on hävityksen kauhistus, sillä juuri ennen miehen työttömyyttä aloitettu suurisuuntainen remontti on jäänyt kesken; vaimo Nicole kulkee kulahtaneissa villatakeissa, mihinkään ei ole varaa. Onneksi tyttäret Lucie ja Mathilde ovat jo aikuisia ja elävät omillaan.

Alain tekee aamulla kolmisen tuntia hanttihommia yhden firman pakkaamossa. Mutta esimies Mehmet saa hänen pinnansa palamaan; seuraa kärhämä, potku pomon munille, potkut ja haaste oikeuteen. Epätoivoinen Alain löytää ilmoituksen, jossa haetaan huippufirmaan huipputason henkilöstöpäällikköä. Mies tuntee homman omakseen ja on valmis tekemään kaikkensa paikan saadakseen. Ja aika paljon tämä paikanhaku vaatiikin.

Kerrataan tähän mennessä tapahtunut. Nimi: Alain Delambre. Kuusikymppinen mies, joka haki työtä. Hänen uransa, tarinansa, parhaat vuotensa. Uran loppuvaiheille osunut työttömyys, epäoikeudenmukaiset tunteet, vuodet hanttihommia tehden. Luisu helvettiin. Nöyryytys lasten edessä. Töihin pääsyn toivo, joka raukeaa kerta toisensa jälkeen. Epävarmuus tulevaisuudesta. Masennus. Sitten kun hän ei epätoivossaan enää keksinyt muuta: panttivankien sieppaus.

Rekrytointia hoitaa konsulttiyritys BLC Consulting, joka ei kerro toimeksiantajaa. Mutta Alain saa selville kyseisen öljy-yhtiön, joka aikoo sulkea Sarquevillen tuotantolaitoksen, jolloin yli 800 työntekijää jää työttömiksi. Etsitään siis kylmähermoista saneeraajaa ja rekrytointitilanteessa  järjestetään kuvitteellinen panttivankidraama, jolla selvitetään hakijoiden häikäilemättömyyttä ja samalla myös jo palkkalistoilla olevien firmauskollisuutta.

Alain suhtautuu asiaan pakkomielteisesti, tuleva haastattelu valtaa täysin hänen mielensä. Mies värvää epämääräisen ja kalliin palkkasoturi Kaminskin avukseen strategiaa hiomaan ja selvittää arkaluonteisia asioita kunkin hakijan menneisyydestä. Hän tarvitsee rahaa ja iskee pankkiirivävyään turpiin kun ei saa lainaa ja keplottelee sitten itselleen tyttärensä asuntosäästörahat. Seuraa tutkintavankeutta ja oikeudenkäyntiä, kun kaikki menee pahemman kerran pieleen.

Petoksen hinta käynnistyi tuskastuttavan hitaasti ja monimutkaisen juonen lukeminen oli työtä ja tuskaa. Se, että keski-ikäisestä nörttihiirulaisesta Alanista sukeutui hetkessä kylmäverinen ammattirikollinen, tuntui epäuskottavalta. Lemaitre kritisoi rankasti yhteiskuntaa: uutisista vyöryy toistamiseen miten tuhansia  ihmisiä irtisanotaan ja tehtaita ajetaan alas. Samaan aikaan johtajat järjestävät itselleen jättimäisiä erorahoja ja optioita. Hyväosaisten ja työttömien välinen kuilu syvenee päivä päivältä. Suosikkidekkaristini Lemaitre kirjoittaa hyvin, mutta tämä ei vetänyt ollenkaan.

Pierre Lemaitre - Petoksen hinta
Alkuteos Cadres noirs 2010
Suomentanut Kaila Holma
Kansi Taittopalvelu Yliveto
Minerva 2019
**
Kirjastosta
_______________

Täällä kaikki yhdeksän Lemaitrelta lukemaani - eli kaikki suomennetut.
Leena Lumi, Takkutukka

Helmet-haaste: 49 (2019 julkaistu)

Seinäjoen kaupunginkirjaston maahaaste: Ranska

Heikki Kännö - Mehiläistie

Lukiessani vastikään Heikki Kännön Sömnön, olin sen verran täpinöissä, että Mehiläistie oli otettava lukuun myös. Genret lomittuvat häpeilemättä tässä Kännön huikeassa esikoisteoksessa. Mehiläistie on trillerin, scifin ja tietokirjan kombo, joka rönsyilee taiteen, taidehistorian, mystiikan, okkultismin ja natsien maailmoissa. Se kiertyy villinä performanssina innoittajansa Joseph Beuysin (1921-1986) elämän ja taiteen ympärille.

Jeder Mensch ist ein Künstler - jokainen ihminen on taiteilija, sanoi Beuys, saksalainen performanssitaiteilija, kuvanveistäjä ja taideteoreetikko, joka toimi myös Düsseldorfin taideakatemian professorina. Taide on kuvataiteilija-kirjailija Kännön intohimo ja hän haluaa jakaa tietoaan kuulijalle, esitelmöidäkin vähän. Beuys ja Fluxus olivat itselleni entuudestaan tuntemattomia, joten oli hienoa tutustua tähän 60-luvulla syntyneeseen avantgardistiseen liikkeeseen, johon voi kurkistaa vaikka täällä ja täällä.

Mehiläistiessä Kännö punoo tyylilleen uskollisena aivan hulvattoman ja mielikuvituksellisen tarinan joidenkin todellisten henkilöiden ympärille. Asiaa tuntematon lukija ei voi tietää mikä kerrotusta on faktaa, mikä fiktiota. Keskiössä on siis Beuys, joka Luftwaffen lentäjänä teki toisen maailmansodan aikana pakkolaskun Krimin vuoristoon. Mies imi siellä itseensä shamaanin voimat ja siellä tapahtui myös mystinen aikasiirtymä, jonka merkitystä Alfred Riemannin häikäilemätön natsiorganisaatio tutki vuosikymmenet. Krimiltä Beuysin performanssit perivät tärkeimmät elementtinsä - huovan, rasvan, hunajan ja lehtikullan - oikeasti. Ja mehiläiset.

Kännön villi performanssi oli minulle paikoin liian teoreettista ja yksityiskohtaista luettavaa, mutta enimmäkseen riemastuttava ja hauskoin kääntein ryyditetty lukukokemus. Joka suuntaan rönsyävän kerronnan ja vuolaan tekstin rivien väleistä pilkistää todellisia herkkuja. Varsin hupaisa kohtaus oli mm. pikku ryövärikaksikon Klausin ja Paulin flyygelin varastusoperaatio Essenin filharmoonikoilta. Samainen rujoksi ruhjottu flyygeli päätyi myöhemmin Beuysin performanssiin. Upeasti oli kuvattu myös Dora Schusterin performanssi New Yorkin MoMA:ssa, jossa nainen kumittaa kynnet verillä 38 neljän neliön kokoista isänsä muotokuvaa.

Hitler vaikutti leppoisalta ja näytti yrittävän pitää itärintamalla yltyvät Neuvostoliiton vastahyökkäykset mielensä takamailla. Hän kertoi Alfredille nimensä etymologiasta. Adolf juontuu muinaisgermaanisesta termistä Adelwolf ja tarkoittaa jaloa sutta. (...) Alfredin niskakarvat nousivat pystyyn, kun Hitler kallisti päänsä takakenoon ja ulvahti malliksi.

Natsit ja taide onkin luku sinänsä. Hitlerin suojatin Alfred Riemannin alias Richard Steinin vetämä, keskitysleireiltä pelastettuja juutalaisia psykopaatteja hyödyntävä organisaatio oli puistattava, mutta nerokkaasti kehitelty. Organisaatio oli mielipuolisen pakkomielteinen Beuysin suhteen, mutta myi ja välitti natsien takavarikoimaa rappiotaidetta ympäri maailman, listien taiteen oikeita juutalaisomistajia ja poistaen omat tietonsa kaikista henkilörekistereistä. Natsien takavarikoimia taideteoksia oli miljoonia - oikeasti - ja niitä putkahtelee päivänvaloon edelleen, ks. tapaus Gurlitt.

Galleristi Walter Schuster syntyi järkyttävissä oloissa Saksassa, kärsi aivoissaan olevan vihreän aineen aiheuttamista valtavista päänsäryistä - kunnes Beuys paransi hänet shamaanin käsillään. Hänellä oli myös todellisilta tuntuvia hallusinaatioita. Mutta olivatko ne hallusinaatioita? Aikuisena New Yorkissa koettu todellisuuden vääristymä vaihtoi vaimo Janen toiseksi.... Mutta onneksi Beuysin taiteellaan rakentamat majakat ja lähettimet mahdollistivat miehelle aikamatkan vuoden 1967 Düsseldorfiin, aikaan ennen syntymäänsä, aikaan jolloin tuleva vaimo Jane oli viisivuotias ja pelastettava.

Sinä, joka luet tätä bloggausta, olet varmasti aivan ymmällä. Mehiläistie on niin hurjaa mielikuvituksen lentoa, että veisi rutkasti sivuja avata se. Eikä puhki selittämisessä olisi ideaakaan - lue ja totea itse!

Heikki Kännö - Mehiläistie
Kansi Riikka Majanen
Sammakko 2017
****
Kirjastosta
_______________

Mehiläistie oli ehdolla Tähtivaeltaja-palkinnon 2018 saajaksi. Raati totesi: 

Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.

Helmet-haaste: 
3 (genre, jota en yleensä lue), 5 (ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla)

Muualla: Aamulehti,  Eniten minua kiinnostaa tie, Jokken kirjanurkka, Tähtivaeltaja 

Pää taustalla: Raoul Hausmann - Der Geist unserer Zeit (Mechanischer Kopf 1919), Pompidou Centerin luettelo

Antti Tuomainen - Pikku Siperia

Joel Huhta on piskuisen Hurmevaaran pappi jossain itärajan tuntumassa Joensuun korkeudella. Hän ja käännöstöitä tekevä vaimonsa Krista ovat päätyneet etelästä suunnilleen keskelle ei mitään: kylässä on vain vähän päälle tuhat asukasta, muutama yrittäjä ja karaokebaari. Mutta sotamuseo paikkakunnalla on - onneksi on.

Paikkakunnan kuuluisuus, alkoholisoitunut ex rallitähti Tarvainen on umpikujassa. Hän hörppii koskenkorvaa ja kaahaa kuin viimeistä päivää mottonaan Ralli tai henki. Ei lähtenyt henki, mutta kartturin tyhjälle istuimelle tipahti taivaalta meteori. Mutta ei Tarvainen tätä taivaanlahjaa saanut pitää. Se on harvinaisuus ja se kuuluu tieteelle, ja mötikän arvoksi arvioidaan miljoona euroa. Näin ollen meteoriitti päätyy Hurmevaaran sotamuseoon säilytettäväksi ennen siirtoa Lontooseen tutkijoiden huomaan.

Paikkakunnan ukkokööri, pappimme Joel seurassaan, jakaa museon yövalvonnan vuorot keskenään. Vartiointi ei ole liioiteltu juttu, sillä meteorin ryöstöä yritetään heti. Ryöstäjä kuitenkin töpeksii ja nappaa erehdyksessä vanhan käsikranaatin. Moni kylän tyhjätasku haaveilee silmät kiiluen meteoriitista ja  siitä saatavista rahoista: niillä ratkaisisi rahahuolet tai pääsisi pois tästä perslävestä. Mutta pappi Joelilla on elämää ja rahaa isompi ongelma: vaimo Krista on ilmoittanut olevansa raskaana. Joel ei kestä tämän kotoisen kriisin keskellä, vaan haalii itselleen kaikki yövartiointivuorot.

Rauhanturvatehtävissä kovissa paikoissa palvellut Joel on mainio tyyppi. Hän kuuntelee tunnista toiseen ja päivästä toiseen maailman loppua ennustavaa korpisoturia ja tohtii pistäytyä myös baarissa, jossa tumman Karoliinan hajuvesi houkuttelee. Minäkertojana hänen äänensä on looginen ja suggestiivinen, hyvin pohdiskeleva. Sotilastaustansa ansiosta hän ei jahkaile vaan toimii. Mutta pappeus tai jumaluusoppi eivät suojaa miestä piinaavalta mustasukkaisuudelta. Epäilykset hiertävät ja kiertävät kehää ja saavat naurettaviakin piirteitä.

Varsinainen toimintajakso on sijoitettu teoksen loppupuolelle. Pappi Joelin toimintakyky oli yllättävän hyvä saatuihin vammoihin nähden, mutta mitäs pienistä. Kuntosaliyrittäjä Räystäisen pakotettu juoksumattotreeni oli mojova veto. Minäkertoja säilyi hengissä, avioliitto palasi seesteisyyteen ja kirkkosali täyttyi. Elämä on odottamattomia käänteitä täynnä, eikä kukaan voi tietää tulevista etukäteen. Anteeksiannon jalo taito on kunkin opittava.

Lokakuu hehkuu. Syysauringon valo on haikeimmillaan, kauneimmillaan. Se  sytyttää ikkunat miellyttävään tuleen, klämmittää tummat puiset penkkirivit ja tekee tilasta korkean ja vielä korkeamman, kuin valkoista lautakattoa hitaasti, mutta varmasti nostettaisiin ja kuin se lopulta olisi hyvin lähellä taivasta, koskettaisi sitä. 

Hurmevaaran vanha puukirkko on jälleen täynnä. Se on vaatinut minulta hieman totuttelua. Tajusin, että väenpaljous johtuu minusta.

Minua viehätti kovin päähenkilön epätavallinen ammatti ja tausta. Joelin henkilöhahmo oli sympaattinen ja inhimillinen, miehen mustasukkaiset tuumailut osuvasti kuvattu. Syrjäisen pikkupaikkakunnan elämä tuntui aidolta ja todelta. Ei ihme että itänaapurin gangsterit, Leonid ja Grigori, kutsuivat kylää Pikku Siperiaksi: metritolkulla lunta ja pakkasta yli 20 C, eikä mikään toiminut. Pikku Siperia on leppoisa ja hupaisa musta komedia, ei ehkä kovemman genren ystäville, mutta minua Tuomaisen huumori, kerronta ja etenkin päähahmo miellyttivät kovasti.

Antti Tuomainen
Pikku Siperia
Kannen kuva Markus Schute
Kannen suunnittelu Tuomo Parikka
Like 2018
****
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka, Tuijata

Antti Tuomaiselta laiemmin ukemani: Palm Beach Finland & Kaivos 

Dekkarilauantai - Dekkarin arkkitehdit:
Antti Tuomainen & Marko Kilpi
Helsingin kirjamessuilla 

lauantaina 27.10. Klo 16.30-17.00 Punavuori

Tuire Malmstedt - Pimeä jää

Unien kuvissa pimeä jää. Kun kaikki on mennyt, pimeä jää.

Tuire Malmstedtin upea esikoistrilleri Pimeä jää vie Savon sydämeen Savonlinnaan ja piskuiseen sadan asukkaan kalastajakylään Oraviin. Ei noissa idyllisissä ja rauhallisissa maisemissa juuri henkirikoksia tapahdu, mutta nyt poliisin kujanjuoksu alkaa varhain keväällä koivujen ollessa hiirenkorvalla. Oravissa Saimaan rantavededestä löytyy katiska, johon on sullottu pieni Sofia. Koko pikkukylää kuohuttavaa tapausta alkavat selvittää Savonlinnan poliisin rikostarkastajat Isa Karos ja hänen uusi parinsa Niiles Aarnikoski. Haravoidaan, tutkitaan ja johtokankoja etsitään, mutta mitään mainittavaa ei löydy.

Isa Karokselle tämä murhatutkimus on lähes ylivoimainen henkilökohtaisen tragedian vuoksi. Avioliitossakin menee huonosti ja Isa on siirtynyt nukkumaan tyttärensä Elisabethin sänkyyn. Hienoa oli se, että Isan kokeman tragedian koko karmeus selvisi vasta lukemisen edetessä. Lukija saattoi vain ounastella, mutta työkaverit olivat herkällä kuulolla naisen jaksamisen suhteen. Niiles on hänkin jättänyt rankan jutun kotipaikkakunnalleen Kemijärvelle ja tavallaan paennut syyllisyyttään etelään, mutta etelässäkin miehellä on oma raskas ristinsä kestettävänä. Pidin siitä, että tutkijakaksikolla oli kummallakin elämässään rosoa ja draamaa, mikä toisaalta herätti heissä keskinäisiä epäilyjä siitä, voiko tuohon pariin ylipäätään luottaa.

Nykypäivän Oravin tapahtumien ohella siirrytään ajassa 1800-luvun lopun Alaskaan pienen Tlingit-heimoon kuuluvan intiaanipojan elämän kuvauksissa sekä toisaalta sodanaikaisiin ja -jälkeisiin julmiin tapahtumiin Naarajärvellä. Pidin erityisesti pienen intiaanipojan Naanlishin liikuttavista osuuksista. Kirjailija oli tavoittanut siskoaan Mayaa rakastavan ja suojelevan pienen pojan äänen ihastuttavalla tavalla.

Ensimmäisen pienen katiskatytön tapauksen tutkinta uhkaa päätyä hyllytetyksi, kunnes syksyllä ilmaantuu toinen. Ollaan siis sarjamurhaajan kanssa tekemisissä. Keskusrikospoliisin profiloijasta, loputtomista tutkimuksista, kuulusteluista tai yleisövihjeistä ei ole yhtikäs mitään apua. Tutkimukset junnaavat. Tyttöjen kaulassa roikkuneiden puukorujen kirjainarvoitusta selvitetään ja merkit KAH ja SHU tuntuvat viittaavan Tlingit-intiaanien Kah-shu-gooh-yah jumalhahmoon. 

Isan avioliitto on päätynyt tutkinnan kuluessa eroon ja hänen kotiinsa ilmaantuu outoja ja raskauttavia esineitä, ja joku hiippailee hänen talonsa ympärillä. Isan öiset painajaiset jatkuvat ja pahenevat; naisen uusi romahtaminen psykoosiin tuntuu olevan lähellä - sisäistä tutkintaakin väläytellään naisen oudon käyttäytymisen vuoksi. Lopulta monen selvitetyn mutkan kautta syyllisen jäljille vihdoin päästään,  ja syyllinen löytyy kylmäävän läheltä.

Persoonallinen  esikoistrilleri. Juoni- ja henkilökuviot ovat monimutkaiset ja lukijaa eksyttävät. Välillä iski epäilys mitenkä kirjailija pärjää kaiken tämän runsauden kanssa, mutta epäilykset olivat turhia. Juonikudelman monimutkainen ja jännittävä verkko piti loistavasti kutinsa. Pidin myös pienestä maagisesta vivahteesta ja intiaanien uskomuksista, joihin  sairastuneet psyyket lisäsivät tosin sairaita piirteitä. Kaikki se paha, kaikki se julmuus, jota pienet lapset joutuivat liian varhain kokemaan ja näkemään oli kylmäävää. Lasten psyyke meni rikki, mikä ulotti varjonsa ja käyttäytymismallinsa seuraaviin sukupolviin. 

Erityiskiitoksena haluan mainita tarkan oikoluvun: silmiin ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä, mikä on harvinaista. Malmstedtin kieli on kauttaaltaan sujuvaa ja selkeää - kuten kielen ammattilaiselta sopii odottaakin. Pikkukylän tunnelmat olivat aidon pelon- ja kyräilyntäyteisiä ja henkilökuvat eläviä ja todentuntuisia. Pimeä jää on Isa Karos - sarjan aloitusosa. On hienoa että jatkoa on tulossa, odotan innostuneesti! Äärimmäisen koukuttava, jännittävä ja vakuuttava esikoistrilleri - onnittelut kirjailijalle!

Tuire Malmstedt

Pimeä jää

Myllylahti 2018

*****

Lukukappale kustantajalta - lämmin kiitos

_______________

Muissa blogeissa: Kirjarikas elämäni, Kirjojen kuisketta, Luetut.net

Kuva kirjailijan Facebook-sivulta

Tuire Malmstedt (s. 1974) on esikoiskirjailija, joka toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana.

Dekkarilauantai - Lapsi uhrina:
Tuire Malmstedt & Liina Putkonen
Helsingin kirjamessuilla 

lauantaina 27.10. Klo 13.00-13.30 Punavuori

Melba Escobar - Kauneussalonki

Melba Escobarin trilleri Kauneussalonki näyttää kolumbialaisen yhteiskunnan ja etenkin liki 9 miljoonaisen Bogotán todellisuuden kaikessa nurjuudessaan ja väkivaltaisuudessaan. Toisaalla elää pieni etuoikeutettu yläluokka ylellisissä hienostokaupunginosissaan muurien, koirien ja vartijoiden suojaamana; toisaalla yhteiskunnan miljoonat vähäosaiset slummiutuneella kaupungin laidalla haisevissa taloissa ja väkivallan ja huumediilereiden keskellä. Yhteiskunta on mafiosojen ja machojen. Korruptio yltää yhteiskunnan ylimpiin portaisiin ja vallanhimossaan nämä silmäätekevät ovat valmiita uhraamaan jopa omat lapsensa.

Escobar kuvaa naisen elämää siinä pienessä rakosessa, jonka tämä erittäin seksistinen machojen maailma naiselle suo. Kerronta on kaunistelematonta ja rajua, raakaakin. Rikaskin nainen on vain miehen leikkikalu, esine jota sopii näyttää ja käyttää. Tärkeintä on ulkonäkö, ihon sileys, intiimialueen lapsensiloisuus, vyötärön kapeus ja seksikäs lantio. Naisten on alistuttava tähän seksismiin: hiukset suoristetaan, kroppaa hoidatetaan ja kulmia nypitään jatkuvalla syötöllä. Silti aviomies ottaa sen naisen jonka haluaa, vaikka väkisin. Yhtään mieshyvistä ei tarinassa ole.

Sen sijaan on monta naisuhria. On nuori sinisilmäinen teinityttö Sabrina Guzmán, joka luulee suuren onnen tulleen osakseen, onhan komea ministerinpoika ryhtynyt kuiskimaan hänelle helliä sanoja. On Karen Valdés, nuori kaunis musta nainen, jolla on sileäksi suoristetut hiukset ja valkoisen naisen nenä. Karen jättää kotikaupunkiinsa, rannikon Cartagenaan pienen Emiliano-poikansa ja suuntaa Bogotáan ansaitsemaan rahaa. Järkevän Karenin henkinen kantti romahtaa vuokraisännän väkivaltaiseen raiskaukseen ja tyttö ajautuu seuralaispalveluun helpon rahan äärelle.

Meidän kulmilla asui yksi kaunis musta tyttö, joka antoi hiustensa kasvaa afroksi. Mitä luulette, saiko hän töitä? Kaunis ja koulutettukin hän kyllä oli, muttei kukaan halua sellaista säkkärätukkaa toimistoonsa, firmaansa tai kauppaansa, ja aivan viimeiseksi kauneushoitolaan. Oletteko nähnyt oikein hyvään mittaan päässeen villiintyneen afron? Se on kuin pyörremyrsky tai tsunami.

Escobar sekoittaa lukijan päätä käyttämällä kertojaääninä  kahta vanhempaa naista, Lucíaa ja Clairea, jotka olivat kouluaikoinaan ystäviä. Lucía Ramelli on suostunut vuosikymmenet miehensä Eduardon elämäntapaoppaiden haamukirjoittajaksi; ummistanut silmänsä mielettömältä rahavirralta ja vain nauttinut osakseen tulleesta ylellisyydestä. Ranskassa suuren osan elämästään viettänyt psykoanalyytikko Claire Dalvard puolestaan ihastuu häntä kauneushoitolassa hellivään Kareniin ja tukee tyttöä monin tavoin. Mutta Claire tekee myös järkyttävän virheen, joka sinetöi Karenin kohtalon.

Kauneussalongin sivuilla Bogotán kurjuus, hurjuus ja väkivaltaisuus lävähtävät silmille. Yhteiskunnan kaksinaismoralismi, miesten valta ja korruptio olivat hurjaa luettavaa. Bogotalaisen naisen aseman ja korruptoituneen Kolumbian kuvauksena erinomainen, realistinen ja raju. Ai niin, kyllä tässä yksi murhakin tapahtui, ja muutama katutappo, mutta minusta kaikki Kolumbiaa käsittelevä oli kiinnostavampaa.

Melba Escobar
La Casa de la Belleza 2015
Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita & murhia
Suomentanut Taina Helkama
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2018
****
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Anun ihmeelliset matkat, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjarikas elämäni, Kirjarouvan elämää, Tuijata,

Melba Escobar (s. 1976) on kolumbialainen kirjailija ja toimittaja. Kauneussalonki palkittiin Kolumbiassa vuoden parhaana romaanina 2016. Escobar asuu Bogotássa, jossa hän viettää aikansa uppoutuen journalismiin ja kirjallisuuteen.