Näytetään tekstit, joissa on tunniste eino leino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eino leino. Näytä kaikki tekstit

12. huhtikuuta 2020

Eino Leino - Yksin #runosunnuntai


Törmäsin tähän Eino Leinon runoon Yksin. Runo vuodattaa rakkaudessa pettyneen
katkeria tuntoja, mutta runo sopinee hyvin myös tähän eristäytyneisyyteen, jota nyt elämme.
Jotkut meistä ovat hyvin yksin - ja toiset taas eivät todellakaan ole yksin! 
Mukana pari muutakin runoa.
Hyvää pääsiäissunnuntaita, tyyneyttä mieleen, pysytään kotona ja luetaan!

YKSIN
Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin vaan olla se voi,
joll’ on vaan yksi aatos
ja yksi sävel, mi soi.

Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin on ihminen,
joll’ oli vaan yksi onni
ja yksi unelma sen.

Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin vaan olla se voi,
joll’ on vaan yksi murhe
ja yksi muisto, mi soi.


SUN NAURUSI
Sun naurusi, oi, sitä lemmin ma niin
kuin laulua illan rastaan,
kun aurinko kumpuja kultailee
ja käkönen kukkuvi vastaan.
Sun naurusi päilyvi, päärlyilee,
sun naurusi soi ja helkkää.
Ken kerran sen naurusi kuuli sun,
sen aina se rinnassa välkkää.

Sun naurusi, oi, sitä pelkään ma niin
kuin teuras puukon terää.
Kehen kerran se sattui, naurusi sun,
niin eipä se hevillä herää.
Sun naurus on hellä ja hirmuinen,
on ilkein ja ihanaisin,
sun naurusi hurmata, surmata voi -
kun jällehen kuulla sen saisin!


MÄ LYKKÄÄN PURTENI LAINEILLEN
Mä lykkään purteni laineillen
ja järven poikki sen ohjaan
ja lasken salmia saarien
tuon pienen poukaman pohjaan.

Ja rannalla lahden tyynen sen
on tuoksuva tuomilehto,
koti peippojen, kerttujen keväisten
ja laulujen, tuoksujen kehto.

Mut varjossa lehdon vilppahan sen
on neitonen tummatukka,
mun leppäkerttuni keväinen,
mun lauluni, lempein kukka.


KEVÄT
Se pulppuaa purona puitten alla
se livertää leivona taivahalla.
Se sinkoaa silmiini säihkyvän säteen
se kasvattaa kukkasen kulkijan käteen.

Se laineena laulaa, se käkenä kukkuu,
se itkee ja nauraa, valvoo ja nukkuu.
Se utuisen unelman onnesta antaa
se lempeä lupaa, se kaihoa kantaa!
- Annikki Kujala


Mustarastaan kuva täältä.

7. heinäkuuta 2019

Taipuuko Leino räppiin? #runosunnuntai


Mainiosti taipuu - ainakin tämä runo Vaeltava kuusi! Eilen illalla tuli Tanssivan karhun 25-vuotisjuhlalähetys Tämän runon haluaisin kuulla Kajaanin runoviikolta - YLE Areena. Kohdasta 59:33 alkaa Rauhatädin alias Anna Yli-Tepsän vahva ja suggestiivinen räp-tulkinta. Tämä on yksi tapa tuoda Leinoa tai muuta vanhempaa runoutta nykynuorille. Klikkaa Areenaan ja seuraa samalla sanoja. Miten on, uppoaako sinuun? Minä pidin valtavasti.

Ne hakkasi pois minut juuriltain –
kohu korven soi minun korvissain –
mun saattoivat salihin kimmeltävään,
joka puolelta peileistä itseni nään,
ne hellivät oksani helyihin
paperkukkasin, omenin kultaisin,
ja kirjovöin ja kynttilöin
niin kirkkain kuin taivahan lamput on öin,
ne hymyilivät, ne lymyilivät,
ne naavaista partaani pitelivät,
ne pyörivät piirissä ympäri mun
ja lauloivat: ”On hyvä olla sun!”

Ma valvonko vai näen unta vain? –
kohu korven soi minun korvissain –
mä kuulen laulelot lasten nää,
mut ikkunaan minun pälyy pää:
siell’ ulkona, piilossa pimeyden,
on heimoni suuri ja hirmuinen,
suku hallava hangilla kuutamon,
ja monta jo hangenkin alla on;
siell’ ei kuki haavehet kultamaan,
siell’ elämä paistavi paljaaltaan,
siell’ lyö elon myrsky, ja murhe syö,
ja ympäri paukkuvi pakkas-yö.

Siell’ ollahan lapsia luonnonlain –
kohu korven soi minun korvissain –
ei siskoja sinisten toiveiden,
vaan veljiä kuoleman yhteisen;
siell’ armoa saada ei, suoda ei,
siell’ lempeät tunteet jo tuuli vei,
siellä paadutaan, siellä kaadutaan,
siellä maaksi jällehen maadutaan,
siellä jyske käy, siellä ryske käy,
ei muita kuin pedot metsän näy,
ja korven kuus, ja kuudan uus,
ja Salliman aution salaisuus.

Olen eksynyt pois, polo, heimostain –
kohu korven soi minun korvissain –
olen korvessa syntynyt, kasvanut.
Ken minut on korvesta karkoittanut?
Olen syntynyt, kasvanut synkkyyteen.
Mitä täällä ma ihmisten iloissa teen?
Olen kappale korpea kohisevaa,
miks tahtoo he muuksi mun muodostaa?
Olen ilmestys luontoa ijäistä,
en ihmistä, en ilvettä,
en naljailla voi, en nauraa voi;
kun koen, niin ähkyltä ääneni soi.

Olen huokaus salojen humisevain –
kohu korven soi minun korvissain –
olen heimoni vaatimus valkeuteen,
mut itse ma kuulun pimeyteen,
olen lapsi ma suon ja laaksomaan,
mi pääse ei päivähän milloinkaan,
veli kaikkien yksin-yöpyväin,
vaan vapauden tuuli on ystäväin:
kuin raakuus se tulkoon rakeinakin,
sitä katson ma suoraan silmihin,
ja jos se mun kaatavi kannollein,
saan sammalen pehmeän peitoksein.

On vapaana latvani laulanut ain –
kohu korven soi minun korvissain –
on veisannut yössä ja myrskyssä.
Nyt minne sai ylin ystävä?
Kenen orja ma oon, että tänne jään?
Minä kuulun iltahan pimenevään,
minä kuulun kansahan kaatuvaan,
mut orjakansaan en milloinkaan,
minä kuulun valtahan vapaaseen
niin totta kuin lauluni korkeuteen,
mun suullani puhuu jumalan suu,
mut mieleni minun vain ahdistuu …

Niin nousen ja suutun ja suoristain –
kohu korven soi minun korvissain –
kas, kuinka ne kirpoo kahlehet,
paperkukkaset, omenat kultaiset,
mies, vaimo ja laps miten kalpenee,
kun tuskani huutonsa huokaisee,
kun tuulispäässä ma tohisen pois;
ja on kuin ei kattoa, seiniä ois,
kuin sammuisi kynttilät oksiltain,
ne kestivät kehnoa ilmaa vain,
mut päälläni syttyvät tähdet yön,
jää jälkeeni tyhjyys ihmistyön.

Alat lumiset eessäni aukee vain –
kohu korven soi minun korvissain –
käyn sinne ma, kussa on kantani,
kotirimpeni, kotirantani;
taas juutun ma vanhoille juurillein,
saan suden ja kontion seuraksein,
surut suuret ja tuskat tulla voi,
taas vapaana latvani laulu soi,
taas puuta puhdasta, yhtä oon,
käyn kanssa taivahan taisteloon,
en armoa pyydä enkä saa,
olen kova kuin valkean talven maa.

- Eino Leino



Lähetys on toki muutenkin mielenkiintoinen. Mm. tämänvuotisen Tanssivan karhun voittaja Stina Saari tulkitsee kokoelmaansa Änimling - ja hienosti tulkitseekin. Ja jos haluat kuulla minun omissa korvissani kamalalta kuulostavaa ääntäni, siirry kohtaan 1:22. Toivoin lausuttavaksi Ilpo Tiihosen runoa Kesäillan kevyt käsitteellisyys, jonka sanat löytyvät täältä. Kerroin myös kirjabloggaajien runohaasteesta.

6. heinäkuuta 2019

Runon ja suven päivänä


Selailin hyllystäni paria paksuhkoa Eino Leinon runovalikoimaa: Kukkivat kunnaat (Karisto 1995) & Rakkausrunoja (Karisto 1991). Mukavasti pari tuntia vierähti Leinon palavissa tunnoissa, mutta monet runot tuntuivat liian intomielisiltä tai intiimeiltä runon ja suven päivän bloggaukseen. Kaikkien tuntemat tutut klassikot pompsahtivat aina vaan esiin - mutta ovathan ne niin ihania eivätkä käytössä kulu! Siispä taas kerran Nocturnen sekä Lapin kesän tunnelmiin.


NOCTURNE
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani, 
kaskisavuun laaksot verhouu. 
En ma iloitse, en sure, huokaa; 
mutta metsän tummuus mulle tuokaa, 
puunto pilven, johon päivä hukkuu, 
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, 
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.


Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri; 
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.




Kaunista Eino Leinon & runon ja suven päivää!

Maisemakuvat ystäväni Pekka H - kiitos!


ONNITTELUT Stina Saarelle & Änimlingille tämän vuotisen Tanssivan karhun voitosta! & Kari Aronpurolle, joka sai kääntäjäkarhun Ezra Poundin Pisan cantojen suomennoksesta!

TÄMÄN RUNON HALUAISIN KUULLA
Klo 19-20.00 Yle Radio 1 juhlii Kajaanin runoviikolla runon ja suven päivää sekä Tanssiva karhu -palkinnon 25-vuotisjuhlaa. Kuuntelijoiden toiverunoja toteuttavat Erja Manto, Mirjami Heikkinen ja Tuukka Vasama. Lähetyksen toimittaa Minna Joenniemi. Lähetyksen vieraana Stina Saari.

6. heinäkuuta 2018

Kyltyyri - Leinolaisia reunamerkintöjä


Eino Leinon Seura perustettiin sotien jälkeen vuonna 1947 ja se  kutsuu jäsenikseen suomalaisia kulttuurivaikuttajia.  Seura sai aikaiseksi Eino Leinon patsaan vuonna 1953, Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen vuonna 1963 ja Eino Leinon palkintoa on jaettu vuodesta 1956. Seuran nykyinen puheenjohtaja on kääntäjä Juhani Lindholm.

Olin kuuntelemassa viime syksynä Helsingin kirjamessuilla mainiota Suomennos slamia, jossa Lindholm tätä toimittamaansa esseekokoelmaa mainosti. Ostin kirjan omaksi, mutta se löytyy ainakin Helmet-kirjastoista. Kyltyyri. Leinolaisia reunamerkintöjä (Rosebud 2017) kokoaa yksiin kansiin parisenkymmentä suomalaista kulttuurivaikuttajaa, jotka kertovat pilke silmäkulmassa miltä kulttuuriympyrät meillä näyttivät 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Muutama kirjoittajanimi: Jörn Donner, Pentti Linkola, Heikki A. Reenpää, Vexi Salmi, Tuula-Liina Varis etc.

Runon ja suven päiväksi luin Tuula-Liina Variksen huippumielenkiintoisen esseen Eino ja Pentti - kaksi traagista optimistia. Varishan oli naimisissa Saarikosken kanssa tämän kirjoittaessa Leinosta elämäkertaa Eino Leino - legenda jo eläessään (Wsoy 1974).

Varis kertoo miten vastahankaisesti Saarikoski tähän kirjoituspyyntöön lopulta suostui. Hän oli 37-vuotias ja jo alkoholismin merkitsemä. Pariskunta oli muuttanut Keravalle ja Saarikoski tunsi olevansa syrjään sysätty, ryyppyreissut Helsinkiin kestivät useita päiviä; juominen oli kaoottista. On ymmärrettävää, että näiden kahden suuren runoilijan jatkuva vertailu tuntui Saarikoskesta ahdistavalta ja kynnys kirjoittaa korkealta - pakottihan työ Saarikosken miettimään myös oman elämänsä tilaa. Tuula-Liina Varis on kirjoittanut tästä ajasta teoksessaan Kilpikonna ja olkimarsalkka (Wsoy 1994).

Leinossa ja Saarikoskessa oli paljon samaa Variksen mukaan: kirjallinen menestys harvinaisen nuorena, terävä äly mutta infantiili tunne-elämä, sotkuiset naisasiat, boheemi elämäntapa, julkisuuden jano ja kammo sekä alkoholismi ja varhainen kuolema sen seurauksiin. Saarikoski meni naimisiin neljä kertaa, Leino kolme, mutta ei L. Onervan kanssa. Täältä voit lukea lisää Leinon elämästä. Pari sitaattia Saarikosken runoista, joissa hän puhuu sekä itsestään että tekeillä olevan elämäkertansa päähenkilöstä:

... mutta minä kirjoitan tätä itseni
enkä sinun takiasi.
Nuoruus on mennyt
ja sitä, sitäkin meidän on vaikea kestää.
Emme jaksa olla sukkelia enää
ja siksi sanomme, että ihmiset ikävystyttävät meitä.
Puiden varjot pitenevät niityn poikki jokeen asti
ja joen yli ja sitten on yö.
- Saarikoski

Omalta epätoivoiselta elämäntuijotukseltani
minun on joskus raskasta keskittyä kuuntelemaan sinua.
Ja joskus minusta tuntuu, että sinun heikkoutesikin
on vahvempi kuin minun voimani.
- Saarikoski

”Kyltyyri”
Helsingin murteella

”Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.

Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.

Tuhatkarvainen on kyltyyri –
se on Kiinassa Kiinaan myyri –
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
- Eino Leino, kokoelmasta Tähtitarha 1912


Hyvää runon ja suven & Eino Leinon päivää!
Tänään tulee kuluneeksi 140 vuotta Leinon syntymästä.

20. toukokuuta 2018

Omenankukista Mikko Uotinen & Eino Leino #runosunnuntai


OMENANKUKKA
Omenapuu se kukkia kantaa
kultani akkunan alla,
omenan kukka, oot sinä tyttö
minun onneni maailmalla.

Omenapuu, se on onnen puu
ja tuuli sen tuoksua kantaa,
älä sinä kukkani suruihin sorru
hyvä sulle onnea antaa.

Omenapuu, se on onnen puu
ja tuuli sen kukkia tallaa,
kellä on kevättä sielussaan
ei sillä oo syksyä, hallaa.

Omenapuu, se on onnen puu
täällä mustalla maailmalla,
omenan kukkana, onnen kukkana
kulje sä auringon alla.

Omenapuu, se on onnen puu
heelmiä kerran kantaa,
omenan kukkana, puhtahan kukkana
pääset sä onnesi rantaan.
1885-1931


OMENANKUKAT
Mun onneni kukkii kuin omenapuu
kevät-öissä valoisissa,
kun kuusten latvat ne kumartuu
ja immet on unelmissa.

Ne yöt pari ympäri helluntain,
ne yöt on suuret ja syvät
ja silloin jos ei tule tuuli vain,
niin kypsyvät heelmät hyvät.

Oi, antaos taivas tyyntä nyt,
jos sitten sa annatkin muuta!
Oi, varjele Luojani vakainen
nyt orvon omenapuuta!
- Eino Leino -
1878-1926



Tämän helluntain Runosunnuntain varsinainen postaus on
Runokohtauksia - toim. Tommi Parkko

Omenankukkarunot bonuksena, kun kukinta sattui niin sopivasti.
Hyvää helluntaipäivää!


13. toukokuuta 2018

Runoja Äidille #runosunnuntai


Äitienpäivää vietetään tänään kaikissa näissä maissa: Alankomaat, Australia, Belgia, Brasilia, Filippiinit, Hongkong, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Kiina, Kuuba, Latvia, Malta, Peru, Saksa, Singapore, Slovakia, Suomi, Sveitsi, Taiwan, Tanska, Tšekki, Turkki, Uusi-Seelanti, Viro & Yhdysvallat.

Kun poikani olivat pieniä sain aina äitienpäivän aamuna pienen kimpun valkovuokkoja. Nyt metsät kukkivat vuokkoja valkoisenaan ja tuovat minulle ihania muistoja. Tänään runosunnuntaissa runoja äitien kunniaksi.

Minä tahdon maljani tyhjentää,
kun ensi leivoset laulaa,
kun koivut on hiirenkorvallaan
ja vuorilla virrat pauhaa.

Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,
kun ensi joutsen soutaa,
kun kukka on puussa ja kukka on maassa
ja lehdot leikkihin joutaa.
– Eino Leino –
❤︎

Syreenin tuoksussa
kielojen aikaan
sinun naurusi, huumorisi heläjää
kevättä soi luontokin
sinua äiti nyt juhlitaan
katsohan tuotakin perhosta
se on taivaasta
sinisessä värissään
kultaa siivillään.
– Esther Helmiä –
❤︎


MUISTO
Lapsuusmuistoja kivut ja kuhmut,
korkeat kalliot, putoamiset, liukastuminen raitiovaunun alle, 
pitkä hetki täynnä äänetöntä huutoa. Pelastus.
Muistot pelkotiloja,
kouriintuntuvaa kauhua kaikesta mitä voi tapahtua,
kaikesta siitä mitä tapahtui.

Yritän muistaa
hyviä hetkiä, todella yritän. Vanhempien lohdutukset,
halaukset, ne muistan.

Pihan lapset haluavat minun hyppäävän jokeen,
tottelen heitä tietenkin, heitä on liian monta,
he ovat niin vahvoja ja pelottavia.
Vesi kutsuu, eikä minulla ole voimia vastustaa ketään.

Äiti tulossa töistä,
kävelee pitkin jokirantaa. Syli. Sen muistan. Sylissä turva hetken aikaa.

Saan nukkua äidin vieressä, isä on yövuorossa.
Äiti kertoo minulle satua
kultatukkaisesta prinsessasta,
joka asuu kultaisessa linnassa, kultaisella kukkulalla.
Prinsessa syö kultaisilta lautasilta, kultaisella lusikalla, kultakruunu päässään.

Vad ska hon äta, vad vill hon ha, den lilla prinsessan? 
Vad tror du, lilla gumman?

Tiedän vastauksen äidin kysymykseen.
Tiedän, mitä prinsessa haluaa syödä, 
parasta ruokaa maailmassa.
Kultatukkaisen prinsessan lautasella on hernekeittoa.

Jag gissade det.

Ei äiti arvaa, hän tietää.
Nukahdan,
hetken ajan unissani ei ole mörköjä.
— SusuPetal –
❤︎



Niin matkasin minä kauaksi
ohi suurten merien, vuorten jylhäisten
ei kulku ole aina ollut tasainen,
mutta ohjeesi, tukesi ovat mielessäin
siten saan suuntaa eteenpäin

Nyt vasta kaiken ymmärrän
en nuorena, teininä
sinä paljon itsestäsi annoit
huoli silmissä kulkuani katsoit

nyt olen äiti itsekin
kaiken näen selvemmin
sinua äitini rakkaudella muistaen
kiittäen hymyillen kaikesta
– Esther Helmiä –
❤︎

ALFHILD
Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
Alfhild, hän joka synnytti minut,
jo joka yö sinne purjehtinut,
missä nyt Eemeli tullen ja mennen
murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa -
ostaen kahvit ja pullat kai,
jos sattuu olemaan perjantai. -
Ja sitten, kun Pispala aamun saa,
äitini vuoteen valmistaa
ja linnut, linnut helää –.
- Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lastenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa !

– Lauri Viita –
❤︎
Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.
– Lauri Viita –
❤︎

Lisää Estherin äitienpäivärunoja hänen blogissaan
Tuija luki Lassi Hyvärisen kokoelman Tuuli ja kissa, joka on Tanssiva Karhu -palkintoehdokas

Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille!

14. helmikuuta 2018

Kahlaan hulluuden lumessa #runosunnuntai


Nyt ei ole sunnuntai, mutta ystävänpäivän kunniaksi muutama runo. 
Hyvää ystävänpäivää!
❤︎

Postauksen otsikko on napattu Paavo Haavikon runosta. Omalta kohdaltani voisin sanoa, että kahlaan talven hulluudessa tai hulluuden talvessa marraskuusta huhtikuuhun. Olen ikuisesti kesän lapsi; joku toinen syksyn tai talven? Talven selkä on onneksi / toivottavasti / kohta taittumassa. Meillä karaistuneilla suomalaisilla on nämä armottomat vuodenajat - talven kylmyys ja kaamoksen pimeys; mutta myös kevään kuulas valo ja kesän täyteys; ruskan loisto.

Kylmän keskellä hengissä pitää ja lämmittää rakkaus ja ystävyys, sekä unelmat keväästä ja kesästä, kuten Lealiisan ihanassa runossa. Myönnän että neljä vuodenaikaa on toisaalta ilo: oppii arvostamaan sitä itselle tärkeintä ja nauttimaan siitä. Elämä on kuin vuodenkierto: toukokuu tuoksuu tulevan syksyn hunajaa - mikä ihana ja haikeakin ajatus!  Etsiskelin tähän postaukseen runoja, joissa esiintyy sanat talvi, lumi tai hanki. Mutta iloksemme runot kurottavat myös lämpöisempiin hetkiin. Nautinnollista runohetkeä sinulle lukijani.
LOHTULAULU
VALONKERÄÄJÄ KULKEE TALVEN LÄVITSE

Viimeiset yöt avaavat syksyn pitkospuut askelten alle
kipu lävistää vatsan, voima pakenee punaisena virtana,
valuu kaikkien lattioiden lävitse maahan, imeytyy maan
ytimeen ja alkaa hitaasti siementää uutta aikaa.
En voi tulla kanssasi pimeään, mutta
tulisitko syliin? Minussa sinun on hyvä levätä
silitän sinulle unta, käteni pehmentävät lihastesi kivet
puhallan niskasta varjot pois, huokailen voimaa rintakehälle
vatsalle, suutelen poskilta painavat vedet. Sulkisitko silmäsi?
Voitelen otsallesi yksinäisen männyn pihkaa;
saat katsoa uniesi upottavat suot ja kirkkaat metsäjärvet.
Lumi sataa vedeksi, kävelet mäkeä ylös tuulen työntämänä,
kasvoillesi tarttuu alkavan kevään hämärää valoa;
kukaan ei voi enää viedä sinua itseltäsi pois
laittaa raskasta varjostinta lamppusi peitoksi.
Avaa silmäsi rakkaani!
Omenapuut koreilevat kukassa, kutsuvat mehiläisiä
auringossa, toukokuu tuoksuu tulevan syksyn hunajaa.
- Lealiisa Kivikari / Rakkaudelma, Duurisointu 2018
...

Viikot kerrostuvat ylle talven vaatteiksi
neuleen silmukoista pistää esiin ikävää,
kirkaskärkisen vaahteran lehdet kuivahtavat ja kääriytyvät
kohti toisiaan.

Sinusta putoaa tiili,
piilossasi kätket itsesi itseesi, katson ja kysyn
ja kiedon paitaa tykö ja kun sen silmät venyvät,
hilloan ikävän, paperi rapisee ja sanat laajenevat, 
kellastuvat, lentävät.
- Outi-Illuusia Parviainen, Meren nivelet 2017


LUMISADE
On valkoisia pisaroita
ilma tulvillaan.
Kimaltava lumimatto
peittää koko maan.

Tuhansina pisteinä
lumi säkenöi
Pehmeästi punatulkku
lumirumpuun löi.

Hiljaisina sävelinä
lumi laskeutuu.
Piiloon lumipeiton alle
kesä unohtuu. 

Pienet, kirkkaat ajatukset 
lumilintusina 
ihmisiä koskettavat 
salaa, hiljaisina .

Hiljaa, hiljaa lumilaulut 
sydämissä soivat, 
kun nuo pienet hiutaleet 
taivaan maahan toivat. 
- Pia Perkiö, Onnellinen Oo, Lasten Keskus 1978


HANGEN LAPSIA
Päämme päällä
taivahan uhka;
laulun lippaassa
tunteen tuhka.

Yössä, hangella
yhtyi tiemme.
Hangen lapsia
Lapista liemme.
- Eino Leino / Halla 1908
...

Kahlaan hulluuden lumessa toukokuussa 
                                 nilkkaa myöten.
      Ei näille hangille ole suksia.
Vuosikymmenen sitä kesti, ja se jatkuu,
                        hulluus ajassa.
Nyt se jo kohta tulee, kuolema.
Pimeä uni joka on sokea.
- Paavo Haavikko, Talvirunoja 1990
...

Katselen lunta pimeässä.
       Neuvokas, ovela ihminen
löytää aina tiensä
       pois maailmasta.
- Paavo Haavikko, Talvirunoja 1990


Ihanaista ystävänpäivää!
❤︎

5. heinäkuuta 2017

Runokävely kutsuu huomenna!

Aikuisiällä en ole ollut mikään intomielinen runojen lukija. Mutta kun Omppu julkaisi loppiaisena runohaasteen, innostuin oitis. Tänä vuonna olen lukenut kotimaista nykyrunoutta yli 20 runokokoelman verran, siihen päälle vielä parit Carverit. Kaikkea en ole ymmärtänyt, mutta moneen olen suorastaan hurmaantunut. Iki-ihanassa Säkeilyvaarassa Satu Grünthal rohkaisee minunkaltaistani tottumatonta runonlukijaa näin:

Monien mielestä runouden - varsinkin uuden runouden - ymmärtäminen tuntuu vaativan erityisiä erittelyn ja tulkinnan taitoja, joita ilman ei runouden pariin ole asiaa. Runouteen on kuitenkin monia teitä, ja ne ovat kaikki sekä mahdollisia että luvallisia. Runoudesta saa puhua ja kirjoittaa muillakin tavoin kuin piirre piirteeltä, säe säkeeltä analysoiden. Sen äärellä saa muistella, eläytyä, hurmaantua, harhailla ja viipyillä.


Mikä ihana vapautus meille tavallisille lukijoille - sinullekin! Säkeilyvaaraa suositan muuten kaikille, niin hurmaava teos se on runoilijoiden kirjoittamine pienoisesseineen. Runokävelyn satunnaisotanta arpoi minulle yhdeksän runokirjaa, joiden nimiä taivuttelemalla syntyi tämmöinen sarkastinen runonen. Kiitän Tuijaa tästä hauskasta ideasta, jota en malttanut olla kopioimatta!

Ikkunasta joka oli ovi 
pilkotti surun tie,
uudenvuodenlaki tarjosi
aallokkoa, 
mandalaa ja punontaa.
View-Masterissani
vanhat poikaystävät
ranskalaisine suudelmineen.

Minä klovni nauran.

Tässä vielä runoilijani & heidän runokirjansa listattuina: Pirjo Aarnio / Mandalaa ja punontaa, Esther Helmiä / Surun tie,  Tapani Kinnunen / Ranskalainen suudelma, Marianna Kurtto / View-Master, Heimo Lajunen / Aallokkoa, Helena Numminen / Klovni nauraa, SusuPetal / Vanhat poikaystävät, Uuna Syrjäsuo / Ikkuna joka oli ovi, Katariina Vuorinen / Uudenvuodenlaki

Olen lueskellut tänä vuonna myös huomisen päivänsankarin, Eino Leinon runoja. Monet hänen runoistaan tuntuvat nykyihmisestä hurjan paatoksillisilta, toiset taas ovat aivan nykypäivää eikä niiden lumo himmene koskaan. Eino Leinolla on montakin jumalaista, kesästä kertovaa runoa. Otan nyt tähän tämän tutun ja ikonisen, jonka kuvitan ystäväni Pekan kauniilla maisemakuvilla.


Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.


Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

- Eino Leino


Kuvista kiitän ystävääni Pekkaa <3
HUOMENNA RUNOKIRJAT KASSIIN JA STADIIN!
Me viisi runoista innostunutta kirjabloggaria, jotka olemme olleet puuhaamassa 
Runokävelyä, olemme postanneet juhlan alla seuraavasti:

1.7. Tuijata. Kulttuuripohdintoja
2.7. Hyönteisdokumentti
3.7. Reader why did I marry him
4.7. Eniten minua kiinnostaa tie
5.7. Oma postaukseni


Toivottavasti ilmojen haltija on suosiollinen huomenna illansuussa. 
Starttaamme klo 16.00 Runebergin patsaalta ja seuraamme kuvan reittiä. 
Sateen sattuessa kokoonnumme Sanomatalon aulassa.
Voit piipahtaa myös vain hetkeksi minne vain reitin varrelle 
ja runokirjoja on lainattavissa kirjastopyörästä.

Nähdään huomenna Runokävelyllä!
This is strictly a Helsinki based happening. But you can see that poetry is IN here:)