Törmäsin tähän Eino Leinon runoon Yksin. Runo vuodattaa rakkaudessa pettyneen
katkeria tuntoja, mutta runo sopinee hyvin myös tähän eristäytyneisyyteen, jota nyt elämme.
Jotkut meistä ovat hyvin yksin - ja toiset taas eivät todellakaan ole yksin!
Mukana pari muutakin runoa.
Hyvää pääsiäissunnuntaita, tyyneyttä mieleen, pysytään kotona ja luetaan!
YKSIN
Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin vaan olla se voi,
joll’ on vaan yksi aatos
ja yksi sävel, mi soi.
Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin on ihminen,
joll’ oli vaan yksi onni
ja yksi unelma sen.
Minä olen niin yksin, niin yksin,
kuin yksin vaan olla se voi,
joll’ on vaan yksi murhe
ja yksi muisto, mi soi.
SUN NAURUSI
Sun naurusi, oi, sitä lemmin ma niin
kuin laulua illan rastaan,
kun aurinko kumpuja kultailee
ja käkönen kukkuvi vastaan.
Sun naurusi päilyvi, päärlyilee,
sun naurusi soi ja helkkää.
Ken kerran sen naurusi kuuli sun,
sen aina se rinnassa välkkää.
Sun naurusi, oi, sitä pelkään ma niin
kuin teuras puukon terää.
Kehen kerran se sattui, naurusi sun,
niin eipä se hevillä herää.
Sun naurus on hellä ja hirmuinen,
on ilkein ja ihanaisin,
sun naurusi hurmata, surmata voi -
kun jällehen kuulla sen saisin!
MÄ LYKKÄÄN PURTENI LAINEILLEN
Mä lykkään purteni laineillen
ja järven poikki sen ohjaan
ja lasken salmia saarien
tuon pienen poukaman pohjaan.
Ja rannalla lahden tyynen sen
on tuoksuva tuomilehto,
koti peippojen, kerttujen keväisten
ja laulujen, tuoksujen kehto.
Mut varjossa lehdon vilppahan sen
on neitonen tummatukka,
mun leppäkerttuni keväinen,
mun lauluni, lempein kukka.
KEVÄT
Se pulppuaa purona puitten alla
se livertää leivona taivahalla.
Se sinkoaa silmiini säihkyvän säteen
se kasvattaa kukkasen kulkijan käteen.
Se laineena laulaa, se käkenä kukkuu,
se itkee ja nauraa, valvoo ja nukkuu.
Se utuisen unelman onnesta antaa
se lempeä lupaa, se kaihoa kantaa!
- Annikki Kujala
Mustarastaan kuva täältä.
