28. kesäkuuta 2018

Kesäkuun parhaat & miten bingo sujuu


Paras kotimainen
Marisha Rasi-Koskinen - Eksymisen ja unohtamisen kirja **** Teos 2017

Paras ulkomainen 
Kätlin Kaldmaa - Islannissa ei ole perhosia ***** Fabriikki Kustannus 2017
Valinta oli vaikea. Tasavahvoina kilpailivat Kaldmaan kanssa Golnaz Hashemzadeh Bonden vaikuttava Olimme kerran ja Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita. 

Paras runokirja
Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa ***** Poesia 2018
...


Kirjankansibingon tilanne nyt 
Kymmenen ruksia on kertynyt, sillä melkein jokainen lukemani on osunut johonkin kohtaan. Haasteellisia kohtia on Marika keksinyt. Näköjään kolme ruksia on hyvinkin mahdollista, neljäs  ja viides lienevät sitten kiven takana.


UIMARANNALLA - Paljaat varpaat ja biitsihiekkaa assosioiva vaalea tausta:
Suvi Valli - Spiraali **** Otava 2017

SEIKKAILU - Kannen värikäs taidekuva avaa ovet levälleen mielikuvituksen vaeltaa ja seikkailla: 
Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa ***** Poesia 2018

RAKKAUS - Kannessa käsi liittynyt käteen: 
Anilda Ibrahimi - Ajan riekaleita ***** Tammi 2013

KESÄ - Kirjan kannessta huokuu ihana kesäinen vihreys, ja on siinä satakielikin tai muu satulintu: 
Kätlin Kaldmaa - Islannissa ei ole perhosia ***** Fabriikki Kustannus 2017

MAASEUTU - Tuulimylly ja hedelmätarha: 
Nanao Sakaki - Syödään tähtiä! *** Savukeidas 2011

LIITTYY HÄIHIN - Ei onnellisiin häihin, mutta morsian valkoisissaan hukkumassa veteen: 
Pierre Lemaitre - Verihäät ***** Minerva 2018

JUHLA - Tämähän on aivan selvä, pirskahteleva drinkkilasi: 
Liane Moriarty - Tavalliset pikku pihajuhlat *** Wsoy 2017

KELTAINEN JA ORANSSI - Kansi on vahvasti keltainen, ripaus punaista mutta myös oranssia: 
Katu kadulta taivaaseen - toim. Tarja Roinila & Jukka Koskelainen ***** Wsoy 2008

AURINKO - Kannen kuvassa oleva aavikon hiekka ja naisen päivänvarjo antavat aavistaa, 
että aurinko paistaa kuumasti:
Golnaz Hashemzadeh Bonde - Olimme kerran ***** Otava 2018

NOSTALGIA - Kannen vanha kulunut ja harmaantunut lauta tuo mieleen menneen maailman:
8+8 II Eesti ja soome luulet - Mathura / toim. Hannu Oittinen & Kalju Kruusa / NyNorden 2015
...

Helmet-tilanne nyt
Edelleen puuttuvat kohdat 12 / Sarjakuvaromaani ja 44 / Kirja joka liittyy johonkin peliin.
...

Ainahan minä paljon luen, mutta tällainen kiva pikku juttu ei sitä vähennä - heinäkuussakaan.
Kirjoja onneksi riittää, pino ei vähene ja ainakin Tuijan Naistenviikko odottaa...

Ihanaa heinäkuuta & lukuiloa!

27. kesäkuuta 2018

LYHYT: Kaisa Ijäs & Eino Santanen



Tanssiva karhu -ehdokkaat neljä ja viisi: Ijäksen Aurinkokello ja Santasen Yleisö. Kaksi täysin eri maailmoista olevaa runokokoelmaa. Yhteistä omalla kohdalla oli se, etten oikein saanut otetta. Kosolan Varistosta bloggaan ensi sunnuntaina. Sitten on kaikki ehdokkaat luettu ja ei kun voittajaa jännittämään. Voittaja julkistetaan 4.7 Kajaanin runoviikolla. Raadissa istuvat Jukka Viikilä, Minna Joenniemi, Marit Lindqvist ja Erja Manto.

Kaisa Ijäs
Aurinkokello
Ulkoasu Jenni Saari
Teos 2018

Kaisa Ijäksen Aurinkokello ottaa tiedenaisen loputtomin sivistyssanoin käsittelyyn ajan, historian sekä muistin ja muistamisen teemat. Ijäs on oppinut ja taitava. Aurinkokello on tavattoman hienoa viiden tähden runoutta, joka valitettavasti jäi minulle etäiseksi. Pelottivatko minua runsaasti käytetyt sivistyssanat? Ehkä, akateemisesta loppututkinnostani huolimatta. Kokoelma näyttäytyi minulle hyvin pienten piirien runoutena, mitä se vaikeana ja vaativana eittämättä onkin.

Tuskastumisestani huolimatta löysin monia piilotettuja helmiä, hienoja fragmentteja: hänen toivonsa on sininen ja soiva // talvi käärii unohduksen / siirrän muistin arkkia lumesta lumeen / se siirtyy kevyesti raskaiden päivien välillä. Myös alla siteerattu, raadin mainitsema säe puhutteli. Lisäksi siteeraan tähän yhden hauskan säkeistön, joka on kokoelmalle hyvin epätyypillinen, mutta joka huvitti minua kissanomistajana suuresti:

myös kissa taitaa hetkien eleganssin
kuningattareksi siitä ei ole
se työntää päänsä tyhjien arkkien väliin
paljastaa kyntensä puumerkiksi
kierähtelee ja jättää jälkeensä aseemista kirjoitusta
tottuneesti se heittäytyy putkiradion päälle jalka letkeästi ojossa
mutta karttapalloa pyöräyttämällä värähtää jo kärsimätön silmä
_______________

Muualla: Kiiltomato / Merja Leppälahti, Kosminen K, Tuijata

YLEN TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2018 / RAADIN PERUSTELUT
Kaisa Ijäs vaatii lukijaltaan paljon. Abstraktit, isot käsitteet aika ja muisti, jonka avulla aikaa yritämme ymmärtää, asettuvat kuitenkin tutkimuksen kohteiksi hyvin ja vapauttavat kärsivällisen lukijan nauttimaan havaintojen kirkkaudesta ja kielen rytmistä. ”Epätiedon taakka” ei enää vaivaakaan lukijaa vaan hänkin saa luvan ilahtua: ”...kaikesta nousee jotain mieleen / vallitsee yllättävää paluuliikennettä sieltä / missä joskus rakastettiin”

***


Eino Santanen
Yleisö
Ulkoasu Markus Pyörälä
Teos 2017

Eino Santasen Yleisö jatkaa samoilla linjoilla kuin hänen aiempi runokokoelmansa Tekniikan maailmat (2014). Santanen puhuu massoista, mutta ei tämäkään taida massojen runoutta olla. Ei runous koskaan ole. Santasen runot kuvaavat alati kiihtyvää teknologian kehitystä ja nyky-Suomen kalleutta. Raha on uusi jumala, raha on monta: Raha on eräänlaista runouttta. Runot puhuvat somen kaikkinielevästä vallasta, kun koko ihmisen elämä tapahtuu virtuaalitodellisuudessa. Ihmiset = yleisö = minä ottaa loputtomasti selfieitä ja muuta kuvaa, jopa opettee hengittämään somen vaatimassa rytmissä; se tarkentaa, rajaa ja julkaisee kuin robotti - & odottaa kehuja.

MITÄ YLEISÖ TEKEE
1. Avaa silmänsä ja näkee näkymän.
2. Sulkee silmänsä ja rajaa näkymän.
3. Räpyttelee silmiään ja näkymä rajautuu.
4. Näkymä on koko ajan lähempänä. Jatkuvasti kauempana.
5. Yhä rajatumpana. Yhä julkaistavampana. Yhä valittavampana. Pian se on kehuttu.

Minua huvitti kovin kokoelman ensimmäinen pitkä runo 2 min sitten joku toinen minä, jossa runominä antaa raporttia tekemisistään ja maailman tilasta minuutin tarkkuudella. Koko elämä on somelle alisteista, tärkeintä on se miltä somessa ja selfieissä näyttää, ei se miltä oikeasti tuntuu.  Vai tuntuuko miltään? Kokoelmassa on mukana myös ns. seteliruno-osio: Santanen on käyttänyt aitoja 20 euron seteleitä, koristellut niitä korjauslakalla ja kirjoittanut päälle tekstiä vanhanaikaisella kirjoituskoneella. Nämä setelirunot on skannattu kirjaan nelivärisinä. Yksi seteliruno kertoo mm. miten tavoittamattomissa vuokrayksiöiden vuokrat ovat esim. yksinhuoltajalle pääkaupunkiseudulla.

Santanen on kyllä mainio lakonisella ja tykittävällä toistollaan! Hän on terävä ja omaperäinen; löysin paljon huumoria ja hupia, mutta en ehkä sittenkään kuulunut Santasen Yleisön kohderyhmään. Mutta kyllä tämä aika paljon viehätti!
_______________

YLEN TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2018 / RAADIN PERUSTELUT 
Eino Santasen säe havainnoi ihmistä koomisen etäisyyden päästä, alati kehittyvän tekniikan, somen ja rahan armoilla. Ihminen on vakavassa ahdingossa, mutta loputtoman toisteinen säe on koominen ja vapauttava. Tarkkuudessaan se on ylivertainen ja ennennäkemätön. Edellisen kokoelman tapaan myös Yleisössä tuhotaan seteleistä runoja, nyt tuho on totaalista. Kokoelma päättyy vilpittömään rakkausrunoon, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden.

***
Tanssiva Karhu -ehdokkaat: 
Riina Katajavuori - Maailma tuulenkaatama *** Tammi 2018
Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa ***** Poesia 2018
Suvi Valli - Spiraali **** Otava 2017
Kaisa Ijäs - Aurinkokello / Teos 2018
Eino Santanen - Yleisö / Teos 2017
Susinukke Kosola - Varisto / omakustanne 2018 / bloggaus su 1.7.

❤︎

25. kesäkuuta 2018

Suvi Valli - Spiraali


Liike, kielellä leikittely, suomi vs saksa

Lähdin lukemaan Suvi Vallin Tanssiva karhu -ehdokkaana olevaa runokokoelmaa Spiraali ilman minkäänlaisia ennakkotietoja runoilijasta tai tästä kokoelmasta. Eipä mennyt kauan ennen kuin nuo kuvan alta löytyvät kolme keskeistä asiaa / teemaa tässä spiraalin tavoin kiertyvässä kokoelmassa tulivat selviksi.  Runopuheen keskiössä ovat jatkuva liike ja liikkeellä olo sekä kekseliäs kielellä ja sanojen merkityksillä leikittely, jonka Valli ulottaa myös saksan kieleen.

Kokoelmassa on satakunta sivua, joilla otsikoimattomat runot tarjoavat kiertyvää ja pyörryttävää ajatusvirtaansa. Minä koin tämän kiertyvän rytmin ja ajan sykkeen jännittävästi lukiessani: kutistuu, paisuu, lähenee, loittonee. Vallin aforistiset ajatukset tuntuivat viileän toteavilta, kovinkaan paljon tunteiden ryöpsähtelyä en kokenut. Valli on ihastunut kielellä ja sanojen merkityksillä leikittelyyn ja siinä hän on erittäin taitava. Koin kuitenkin, että varsinkin kokoelman alkuosassa tätä leikittelyä oli jopa häiritsevän runsaasti. Sitten ehkä totuin Vallin runokieleen enkä enää häiriintynyt. Mutta alkusivuilla ajattelin, että se mikä satunnaisesti käytettynä toisi lukijalle riemastuneen oivalluksen hetken, käy toistuessaan puuduttavaksi.

Ensimmäinen saksan kieleen liittyvä riemastumisen hetki tuli vastaan jo alkupuolella ja mietin, että mitä ihmettä nyt:

                                                     Irgendwo liegt in der Mitte der Zeit
                                                       die Möglickeit einer Insel -
                                       haluanko tätä kieltä suuhuni?
Kysymys herää.

Sitten jo Google kertoikin, että kirjailija on opiskellut saksan kieltä, opettaa sitä maahanmuuttajille ja on myös asunut Saksassa. Myöhemmin hän palaa saksan kielen tapaan ilmaista asioita ja vertaa näitä tapoja suomen kielen käytäntöihin. Tämä oli hauskaa luettavaa. Suomessahan englanti on jo vuosia sitten jyrännyt kouluissa saksan valta-aseman. Kuitenkaan tätä funtsimista ei ollut liikaa; myös saksaa tuntematon lukija pysyy hyvin matkassa mukana. Muutama esimerkki: - hengen veto, Atemzug - zug zug zug, veturi // Durchkommen on läpipääsyä ja selviytymistä / kuten ihminen uskoo selviytyvänsä elämästä ja huutaa / tulen läpi // kuvitella, vor/stellen, eteen/asetella //

Valli on liikunnallinen ihminen: hän kävelee ja juoksee, käy salillakin. Ei siis ihme, että jalat, niiden kantavuus, tukevuus tai horjuvuus toistuvat runoissa. Polvi taipuu Vallin käsittelyssä ja kielileikeissä sukupolvimerkitykseen myös. Runoissa tulevat esiin myös monenlaiset liikennevälineet ja niissä matkustamisen luonne, lentokoneet ja -kentät sekä maahanmuuttajat - nuo matkalaiset, jotka tänä päivänä matkaavat tuhansia kilometrejä parempaa huomista etsimässä. Maahanmuuttajuudesta ja myös Vallin itsensä kokemasta vieraudesta toisessa maassa löysin muutaman hyvin koskettavan ajatuksen:

taka-alalla kaupungin järjestyssääntöjen alaisena / huhutaan maahanmuuttajista, / Ne luuli että liikenne tarkoittaa voimistelua / tai muuta hullua. / Kuluu jarrupaloja, kokonaisia viikkoja. / Paikallislehdestä alkaa historiankirjoitus / kun jostakusta sanotaan, että kaupunki tarvitsee enemmän / juuri hänenlaisiaan, / tätä on historia ja politiikka: juuri hänenlaisiaan / eikä jonkun toisen, sellaisen jonka mielestä liikenne on voimistelua.
...

(Lontoon metrossa) sadoista tuhansista hilseilee hiukkasia / joita lapioivat maanalaiset naiset / laulavat lakaisukoneet / henkitorvissaan massojen massa jossa he huopaavat / tunnista toiseen ja huopaavat / aamuviiden tuuli onkaloissa...
...

Ensi hämmästyksestä toivuttuani minua viehätti kovasti kokoelman sivujen päättymätön ja toistuva rytmi. Kokoelma on aforististen ajatustensa kannalta katsottuna hyvin runsas eikä tyhjene yhdellä lukukerralla. Niin kuin runouden luonteeseen kuuluu, aivan kaikki Vallin ajatuskulut eivät avautuneet, mutta ei se viihtymistä haitannut. Lukiessa tunnelma oli varmasti ja nykimättä etenevä. Mikään ei häirinnyt eteenpäin vievää liikevoimaa kun Valli istui ohjaamossa ja vei tätä lukijaa tasaisesti kuin höyryjuna. Pidin kovasti.

Mainitsen vielä lopuksi, että kokoelman kuvituksena on käytetty pieniä piirroksia eläinten tassuista ja kavioista sekä eri-ikäisten ihmisten jaloista. Siellä ne sivujen yläkulmissa varpaineen tepsuttelevat runojen sykkeessä. Vallin maailma on liikkeestä ja kulkijoista täysi.

Takaperin kävellessä näkee vain eteensä. 
Kaikki jää sinne, voikukkapalloja ei voi koota. Tulet kulkemaan muualla 
ja katsomaan niiden puuttumista

Suvi Valli
Spiraali
Otava 2017
****
Kirjastosta
_______________

Muualla:Tuli & Savu / Riikka Simpura, Kosminen K

1971 syntynyt Suvi Valli on opiskellut Oriveden opistossa kirjoittajalinjalla. Jyväskylän yliopistossa Valli opiskeli kirjallisuutta, musiikkitiedettä, saksan kieltä ja antiikin kulttuuria. Hän valmistui kirjallisuuden maisteriksi vuonna 2003. Vallin esikoisteos Ohijuoksija (2011) yhdistelee taidokkaasti kokeellisen ja perinteisemmän runouden aineksia.

YLEN TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2018 / RAADIN PERUSTELUT / TULOKSET SELVILLÄ 4.7.
Suvi Valli liikuttaa Spiraalissa erilaisia olevaisia pitkin maan pintaa. Lauseet ovat askeleita. Matkaa taitetaan rivi riviltä, mutta eteneekö se? Vallille liike on neuvottelemista. Hän ei harpo vaan tutkii niin tarkasti sanoihin kertyneitä merkityksien kerrostumia, että lukija pysähtyy mielellään havaintojen äärelle. Seuraavalla rivillä odottaa usein yllättävä kiepsahdus, hyppy tai täyskäännös. Sivujen yläreunassa on kuvituksena jalkoja, jotka vihjaavat, kenen kengissä tai tassuissa nyt runossa matkaa tehdään. Vaikka Vallilla on kieleen tutkijan täsmällinen ote, hän on runojensa hahmoja kohtaan armollinen. Kulkemiseen kuuluu huojumista, lipsumista, kehälle kiertymistä. Se on inhimillistä toimintaa.

Tanssiva Karhu -ehdokkaista lukemani: 
Riina Katajavuori - Maailma tuulenkaatama *** Tammi 2018
Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa ***** Poesia 2018


❤︎

24. kesäkuuta 2018

Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa #runosunnuntai



EDIT 4.7. 
'Kissuuden ytimessä' Ylen Tanssiva karhu Tuulelle ja kissalle!

Ylen Tanssiva karhu 2018 -runopalkinnon voittaja selviää 4.7. Lassi Hyvärisen kolmas runokokoelma Tuuli ja kissa on yksi kuudesta ehdokkaasta. Bloggauksen lopusta löytyy Karhuraadin perustelu, jonka allekirjoitan täysin. Kokoelman runojen maailma on hyvin mielikuvituksellinen, surrealistinen ja absurdi, niissä tapahtuu vaikka mitä arkijärjen ylittävää.

Minulle tuli Hyvärisen runokuvista Tuijan tapaan mieleen Marc Chagallin taide. Chagallin taiteessahan taivaalla lentelevät naivistiset morsiusparit, talot ja lehmät. Chagall on maalannut paljon kukkoja sekä kukontöyhtöisiä ja -nokkaisia hevosia. Liekö joku yhteys runominän omakuvaan? Runominä puhuu hatustaan ja sen lieristä, ei töyhdöstä; mutta seuraelämän koettelemukset ovat kuitenkin kuluttaneet hänen helttansa. 

Jotain chagallmaista Tuuli ja kissa tarjoilee. Runoissa seikkailevat tuuli ja omapäinen ja päsmäröivä kissa, joita voisi sanoa ystävyksiksi. Tapahtumien näyttämönä on maalaismaisema ja maalaistalo, jonka ullakolla nämä kaksi ystävystä katselevat tähtiä ja maailmaa; onpa kissalla siellä suurtalouskeittiökin. Runokokoelman kissasta minulle tuli mieleen sadun Saapasjalkakissa. Sekin keikaroi korollisissa bootseissa, lierihattu päässä ja taisi olla länkkäriversiossa revolverikin lonkalla. Alakerta on pääasiassa runominän valtakuntaa, etenkin keittiö, jossa padassa porisee iloisesti hillokkeessa Augustuksen pää. Roolinsa tarinassa saavat myös mehiläishoitaja ja sipulinvarsihameinen nainen, joka välillä kantaa ruukkua, joten nainen voisi olla lähi-idästä.

Runoissa on paljon luontokuvastoa: laaksoja, metsää, kuuta, tähtiä ja tähdenlentoja. Nykyaikaan viittaavat kissan sotainen into, panssarivaunut, ihmisten leirit, salakuljettajat ja junat; historiaan mm. viikinkiveneet, joonialaiset pylväät ja Roomaan matkaavat jonot. Niin, ja alakerran keittiön padassa muhiva Augustuksen pää.

Ovatko runot kokoelma Hyvärisen surrealistisia unia, parodiaa joistain saduista vai hänen tapansa nähdä maailma ja tehdä taidetta - mene tiedä. Koin kokoelman hurmaavan vinksahtaneeksi ja käänteiltään yllätykselliseksi. Pidin kissasta; siinä otuksessa oli särmää ja sen sanomiset suorasukaisia ja tempaukset aikasten railakkaita.

Hyvärisen kieli tuntui lempeän pehmeältä ja kiltiltä, se puhutteli selkeydellään. Kiitokset haluan antaa Hyväriselle myös lukijaystävällisyydestä: ilkamoivasta absurdiudestaan huolimatta Tuuli ja kissa on myös nykyrunouteen vihkiytymättömän, ns. tavislukijan nautittavissa. Kokonaisuus tuntui harkitulta ja hiotulta pitkältä sadulta (faabelilta): kaikki istui kaikkeen, kielikuvat kävivät söpösti vuoropuhelua keskenään. En väitä ymmärtäneeni mihin runoilija pyrki: satuun, nykymaailman kuvaan vai sekä että. Ei toki ole tarviskaan. Löysin kosolti minua puhutelleita säkeitä, joista tässä asiayhteydestään irrotettuna muutama, useimmista absurdius käy hyvin ilmi::

Tuuli narisuttaa venettä. Puro hulisee jään alla.
Talvi tulee mereltä kuin höyhentyyny ja sulkee minut sisäänsä.
...

En tiedä miten nainen sulatetaan
joten nostan hänet vain eteiseen.
Jos nukkuisin, näkisin unta
että eteisessä on huhtikuu, leppä kukkii ja puro solisee,
mutta koska en nuku, se on vain todellisuutta.
...

Juoksen harjupolkua rinnassani lohikäärmettä lennättävän tytön ilo.
...

Tunnustelen sanomalehtiä ullakolla.
Tähdenlento osuu kissan siluettia päähän.
Se kaatuu ja kierii heinikkoon.
...

Istun taas junan takapenkillä.
Kesä virtaa ohi, nainen sipulinvarsihameessa
kylvettää pajukossa mehiläisiä.


Luin kokoelmaa satuna, jossa mielikuvitus ja assosiaatiot ryöpsähtelevät ja mielleyhtymät tanssahtelevat. Heitin logiikan syrjään ja nautin Hyvärisen mielenliikkeistä. Mainio!

Lassi Hyvärinen
Tuuli ja kissa
Kannen kuva Heikki Räisänen
Kannen suunnittelu Olli-Pekka Tennilä
Poesia 2018
*****
Kirjastosta
_______________

Muualla:  Kiiltomato / Esa Mäkijärvi, Tuijata, Reader why did I marry him?

YLEN TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2018 / RAADIN PERUSTELUT / VOITTAJA SELVILLÄ 4.7.
Lassi Hyvärinen kirjoittaa yllättävää, ilkikurista ja absurdia faabelia, joka kasvattaa huomaamatta suuria teemoja ystävyydestä ja luonnon tilasta. Tuulessa ja kissassa rakennetaan lähes romaanimaista fiktiivistä maailmaa, jossa on kertomuksen pysyvyyttä. Samaan aikaan yksityiskohtien tasolla sen poetiikka on arvaamatonta, loputtoman kekseliästä ja ehtymättömän raikasta. Tuuli ja kissa on mielikuvituksen runoutta, joka nousee yllättävästi ja arvaamattomasti tähän päivään.

Tanssiva karhu -ehdokkaista lukemani: 
Riina Katajavuori - Maailma tuulenkaatama *** Tammi 2018


❤︎

Tuijata luki myös Tanssiva karhu -ehdokkaana olevan Kaisa Ijäksen Aurinkokellon

23. kesäkuuta 2018

Novellihaaste 2 - koonti



NOVELLIHAASTE 2 - JUHANNUKSESTA 2017 JUHANNUKSEEN 2018
TÄÄLLÄ  Nipvet-blogin yhteenveto & tulokset
Nyt etsittiin ahkerinta peukuttajaa ja luetuinta novellistia!

Normilukemisen ja bloggaamisen lisäksi novelleja oli mahdollista peukuttaa: "Peukutus on muusta tekstistä selvästi erotettu lyhyt myönteinen suositus, jonka tarkoitus on kannustaa ja motivoida muita tarttumaan novelliin. Lyhyt tarkoittaa noin kolmea virkettä. Yksi peukutus voi koskea vain yhtä novellia." Peukutusvalinnat olivat: hahmo, juoni, konflikti, näkökulma, sävy, tapahtumapaikka ja teema. Itse olin laiska peukuttaja. Jaksoin peukuttaa vain kolmea novellia kahdesta ensiksi lukemastani novellikokoelmasta.

Luin ohjeetkin huonosti enkä laskenut yksittäisten novellien määrää per kirjailija. Mutta sain kuin sainkin pari bloggauksistani löytymätöntä tietoa selvitetyksi jälkikäteen. Luin kaikkiaan 17 novellikokoelmaa, joista 7 oli antologioita - siksi kirjailijahajonta on aika suuri. Kotimaisia kirjailijoita kertyi 40, ulkomaisia 41, joista virolaisia 36. Yksittäisiä novelleja kertyi 195. Joku pieni heitto voi laskuissani toki olla...

Alta löytyvä listani ei ole lukujärjestyksessä. Oman listani kärkikolmikosta löytyvät Lucia Berlin, Sergei Dovlatov ja Anna Gavalda. Veikkaan että Lucia Berlin saa luetuimman novellistin tittelin - mutta katsotaan!

Novellihaaste 2 poisti viimeisetkin mahdolliset novelliennakkoluulot. 
Kiitos Nipvetille haasteesta!
***
KÄRKIKOLMIKKO
17. Lucia Berlin - Siivoojan käsikirja ***** Aula & Co 2017 / 25 novellia

16. Sergei Dovlatov - Matkalaukku *** Idiootti 2012 / 8 novellia
15. Sergei Dovlatov - Meikäläiset *** Idiootti 2012 / 12 novellia - yht. 20 novellia

14. Anna Gavalda - Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja **** Gummerus 2018 / 7 novellia
13. Anna Gavalda - Kunpa joku odottaisi minua jossakin **** Gummerus 2009 / 12 novellia - yht. 19 novellia

***

MUUT KIRJAILIJAKOHTAISET
12. Pirjo Puukko - Mutkanlukutaito **** Stresa 2017 / 18 novellia
11. Anne Salovaara - Afroditen askelin **** Nordbooks 2017 / 10 novellia
10. Jhumpa Lahiri - Tuore maa ***** Tammi 2008 / 8 novellia
- Peukutin novellia Vaihtoehtoinen majoitus Sävyllä
- Peukutin novellia Hema ja Kaushik Näkökulmalla
9. Marisha Rasi-Koskinen - Vaaleanpunainen meri ***** Wsoy 2014 / 7 novellia
8. Kazuo Ishiguro - Yösoittoja **** Tammi 2011 / 5 novellia

***

VIROLAISET ANTOLOGIAT 
7. Tallinnasta pois, toim. Raija Hämäläinen & Hannu Oittinen *** Absurdia 2003 / 18 novellia
- Yksi jokaiselta: Matt Barker, Veiko Belials, Jüri Ehlvest, Indrek Hargla, Mehis Heinsaar, Aapo Ilves, Kauksi Ülle, Jan Kaus, Kaur Kender, Andrus Kivirähk, Veiko Märka, Karen Orlau, Eeva Park, Kerttu Rakke, Olavi Ruitlane, Peeter Sauter, Urmas Vadi, Ervin Õunapuu

6. Nippernaati #3proosa - toim. Sanna Immanen **** Viro-instituutti 2017 / 8 novellia
- Piret Jaaks 2, Valdur Mikita 4, Mihkell Mutt 1, Sven Vabar 1

5. Nippernaati #2 - toim. Sanna Immanen, Viro-instituutti 2016 **** / proosa / 14 novellia
- Jüri Kolk 8, Kai Aareleid 2, Mudlum 1, Ilmar Taska 1, Mart Kivastik 1, Jaan Undusk 1

4. Nippernaati #1 - toim. Sanna Immanen, Viro-instituutti 2015 / Novellit / 5 novellia
- Yksi jokaiselta: P. I. Filimonov, Maarja Kangro, Armin Kōomägi, Urmas Vadi, Mait Vaik

***

KOTIMAISET ANTOLOGIAT
3. Nautinnon NälkäKahdeksan kertomusta ruoasta **** - toim. Venla Rossi & Jaakko Hämeen-Anttila / Hotelli- ja ravintolamuseo 2017 / 8 novellia
- Yksi jokaiselta: Virpi Hämeen-Anttila, Juha-Pekka Koskinen, Miki Liukkonen, Erkka Mykkänen, Leena Parkkinen, Johanna Sinisalo, Hannu Väisänen, Tuija Välipakka

2. Suomalaisia saunanovelleja ***Aviador 2017 - toim. Vesa Tompuri / 20 novellia
- Yksi jokaiselta: Juhani Aho, Outi Alm, Tapani Bagge, Pentti Haanpää, Johanna Holmström, Atik Ismail, Maria Jotuni, Lea Kalenius, Pauliina Lindholm, Hannu Luntiala, Jukka Pakkanen, Outi–Illuusia Parviainen, Mikko Rimminen, Hannu Salama, Alexandra Salmela, Tanya Tynjälä, Johanna Venho, Maarit Verronen, Kustaa Vitikainen, Sari Vuoristo

1. Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista **** Gummerus 2017 - toim. Erkka Mykkänen / 10 novellia
- Yksi jokaiselta: Antti Heikkinen, Iida Sofia Hirvonen, Juha Hurme, Anu Kaaja, Juhani Karila, Joons Konstig, Laura Lindstedt, Erkka Mykkänen, Petri Tamminen, Saara Turunen
- Peukutin Saara Turusen Hannaa Sävyllä

22. kesäkuuta 2018

Hyvää juhannusta! #runosunnuntai


Runosunnuntain postaus tulee poikkeuksellisesti jo tänään juhannusaattona.
Etsiskelin muutaman sopivan runon, joiden kera haluan toivottaa kaikille lukijoilleni
kaunista ja turvallista juhannusta!


Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa,
sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa.
On korkean korkea taivaankaari
taikaa on täynnä yö mittumaarin.
Yölintu hiljaa armastaan huhuu
senkin voi kuulla kun luonto puhuu.
Kokon liekkien viimein sammuvan näemme.

– Eeva Peltonen –



Enää pisaroivat
pihakoivut vaan.
Sade sormin hienoin
väritti jo maan.

Katso, lammikkoina
polku hymyää.
Mutta väkevämmin
multa vihertää,

sinisilmin välkkyy
kukat puutarhan.
Syvempi on loiste
punapellavan.

Pilvivuoret jylhät
repeävät jo.
Valojuovin heikoin
hehkuu aurinko.

Yli järven peilin,
tumman, tyvenen,
hellä sateenkaari
kohoo huikaisten.
 
– Saima Harmaja –


Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.

Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
- Nyt on juhannus! 
– Viljo Kajava –
       
   
❤︎

21. kesäkuuta 2018

LYHYT: Anilda Ibrahimi - Ajan riekaleita


Ajan riekaleita täydentää Pajtim Statovcin romaanien (Kissani Jugoslavia & Tiranan sydän)  tilanekuvausta Balkanilta 1990-luvulta eteenpäin. Italiassa asuva, albanialaistaustainen ja vuonna 1972 syntynyt Anilda Ibrahimi kertoo oman kansansa tarinaa ja siitä miten serbien ja albaanien väliset erimielisyydet kärjistyivät johtaen julmaan ja veriseen sotaan.

Tarinan keskiössä on kaksi perhettä eri puolilta rintamaa. Serbilääkäri Milos, tämän vaimo Slavica ja heidän ainoa poikansa Zlatan. Perhe on hyvin toimeentuleva virkamiesperhe Belgradista, jonka juuret tosin ovat pikkukaupunki Pristinassa. Lääketieteellisen tiedekunnan professorina toimiessaan Milos ystävystyy nuoren albaanioppilaansa Besorin, tämän vaimon Donikan ja heidän pienen tyttärensä Ajkunan kanssa.

Marsalkka Tito pystyi eläessään pitämään aisoissa Jugoslavian / Balkanin lukuisat etniset ryhmät. Mutta hänen kuolemansa jälkeen tilanne kiristyi, mellakat riehaantuivat ja Miloševićin albaaneihin kohdistama sorto sen kun yltyi. Besor päätyi albaaniopiskelijoiden oikeuksia puolustaessaan 10 vuodeksi vankilaan, ja tämän vaimo ja tytär muuttivat turvaan Milosin serbiperheen kotiin - mikä oli ennenkuulumatonta.

Serbipoika Zlatan ja albaanityttö Ajkuna kasvoivat kuin sisar ja veli, mutta rakastuivat teini-iässä. Etniset railot ja karvas sota erottivat heidät, ja moni perheenjäsen menehtyi. Monien mutkien kautta Ajkuna päätyy Sveitsiin ja hänelle syntyy pieni tytär Sarah; Zlatan puolestaan saa poliittisen pakolaisen statuksen Italiassa, muuttaa Roomaan ja rakastuu ihmisoikeustyöntekijä Inekseen.

Nuoret olivat vannoneet ikuista rakkautta 1991 ja luvanneet etsiä toisiaan elämänsä loppuun asti. Mutta päteekö nuoruuden sinisilmäinen lupaus 10 vuoden jälkeen kun elämää on kuitenkin ollut jatkettava? Kauniista Ajkunasta on tullut tyylikäs ja menestyvä bisnesnainen, joka elää pienen tyttärensä Sarahin kanssa; Zlatanista taas on tullut boheemisti pukeutuva arkkitehti, jolle ihmisoikeusasiat ovat edelleen Ineksensä kanssa tärkeällä sijalla.

Päähenkilöiden traumat ja kohtalot tulevat iholle Ibrahimin lämpimästi kuvaamina. Hän löytää juuri sopivan tason asiallisuuden, kylmän faktan ja tunteisiin vetoavan sentimentaalisuuden välille. Balkanin sota, ja Kosovon kriisi suistivat näiden kahden perheen elämät ja kohtalot raiteiltaan. Niin kuin miljoonien ihmisten.

Pidin kovasti tästä romaanista - kiitän Kirjasähkökäyrän Maita hyvästä lukuvinkistä! Keskiössä oli tietysti elämää suurempi, etniset railot ylittävä, rakkaus ja rakkaustarina, mutta myös se kuinka kohtalon ja historian oikut heittelevät pientä ihmistä kuin lastua laineilla. Perheenisien Milosin ja Besorin ystävyys oli syvää, kuten myös heidän vaimojensa Slavican ja Donikan. Minua ilahdutti kovin myös se, että molemmat syvän tragedian kokeneet nuoret löysivät uusissa kohdemaissaan inhimillisen auttajan: Zlatan Italiassa Ineksen, Ajkuna Sveitsissä Jacquelinen.

Erinomainen romaani, koskettavaa viihdettä, mutta karulla ja vankalla todellisuuspohjalla.

Anilda Ibrahimi
L'amore e gli straccidel tempo 2009
Ajan riekaleita
Suomentanut Helinä Kangas
Kansi Emmi Kyytsönen
Tammi 2013
*****
Kirjastosta
_________________

Muualla: KirjasähkökäyräLeena LumiLumiomena, Täysien sivujen nautinto

19. kesäkuuta 2018

LYHYT: Kätlin Kaldmaa - Islannissa ei ole perhosia


Syrjäinen ja karu, Atlantin ja jäävuorien saartama ja tulivuorien kurittama Islanti on mystinen tarujen ja saagojen saari, johon on tutustuttava hitaasti Kaldmaan mukaan. Noihin karuihin luonnonolosuhteisiin ja maan kansanperinteeseen Kaldmaa sukeltaa aivan ihastuttavalla tavalla. Luin, että kirjailija on itsekin asunut Islannissa, joten hän on imenyt itseensä sisältä päin tuon vihreän, vuonojen ja tulivuorten saaren ja saarelaisten tunnelmia ja perinteitä.

Islannissa elää tänäkin päivänä vahvasti usko taruolentoihin, maahisiin ja peikkoihin, sikäläisittäin huddufolkiin - piilokansaan. Tästä ällistyttävästä nykyihmistenkin uskosta olen lukenut mm. Satu Rämön ja Arnaldur Indridasonin teoksissa. Kaldmaakin tuo esille lukuisia taruolentoja, maagisuutta, kansanperinnettä ja tarinankerronnan lumoa. Islannissa ei ole perhosia on itsekin kuin saaga - lumoava, mieltä kiehtova ja sadunomainen. Kaldmaan runoilijan ote ihastuttaa. Teksti on väliin kuin sointuvaa proosarunoa ja tekstin proosalle harvinaisempi muotoladonta kuin runokirjasta ikään. Minua viehätti Kaldmaan käyttämä tekstin toisto, mikä lisäsi sadunomaista tunnelmaa.

Romaani on monen sukupolven sukusaaga; se kertoo sitkeistä uudisasukkaista ja heidän jälkipolvistaan vihreän vuonon rannalla; heidän taistelustaan luonnonvoimia ja valtameren oikkuja vastaan. Romaani kertoo myös esiäiti Gudrunin horjumattomasta rakkaudesta Jónsiinsa ja virkavallan miesdelegaatioiden halusta alistaa ja laittaa hameväki ruotuun. Suvussa ja tarinassa on runsaasti vahvoja naisia, myös hulluutta ja eksentrisyyttä sekä heikkoja miehiä. Nykypäivää edustaa Elina eli Elin, joka palaa juurilleen perinnöksi saamaansa sukunsa valkoiseen taloon.

Islannissa ei ole perhosia on lumoava satu, taru - saaga. Kaldmaan teksti on paikoin niin kaunista ja upeaa, että on pakko huokailla ihastuksesta. Minipieni moite: lopussa olleet muutamat tarut olivat minusta liian pitkiä. Islannissa ei ole perhosia on proosaa runon ja runoilijan keinoin. En halua avata juonta tämän enempää. Lukijan on annettava mennä ja antauduttava tällä saagalle, myyttisen Islannin ja sen kansanperinteen ylistykselle. Ihastuttava lukuelämys.

Kätlin Kaldmaa
Islandil ei ole liblikaid 2013
Islannissa ei ole perhosia
Suomentanut Outi Hytönen
Kansi Outi Vihlman
Fabriikki Kustannus 2017
*****
Kirjastosta
_______________

Muualla: Lumiomena, Tekstiluola, Täysien sivujen nautinto
Lukuhaaste Rakas Viro juhlistaa Viron 100-vuotista itsenäisyyttä - somessa #rakasviro

17. kesäkuuta 2018

Nanao Sakaki - Syödään tähtiä! #runosunnuntai


Olen laulu ja kävelen tässä.
Jopa kotka osaa lentää. Mikset sinä?

Kulkurirunoilija Nanao Sakakista (1923-2008) voi lukea englanniksi Wikipediasta, mutta runokokoelman alusta löytyy myös Pulitzer-palkitun runoilijan ja Sakakin ystävän Gary Snyderin esittelyteksti. Sakaki taisteli II maailmansodassa, mutta sodan jälkeen hänestä tuli kiertelevä, oppinut boheemi, joka käveli maata ristiin rastiin. Hän oli luonnon ja yksinkertaisten elämäntapojen puolustaja; luki paljon, eri kielillä ja kirjoitti ja käänsi runojaan itsekin englanniksi. Kansainväliset runoilijayhteydet veivät Sakakin 60-luvun lopulla Yhdysvaltoihin, jossa hän vietti itselleen tyypillistä kiertelevää boheemielämää. Ja käveli. Snyder sanoo ystävästään: En tunne mitään muita runoja, jotka olisivat samalla lailla vihjailevia, myötätuntoisia, hauskoja, näennäisen yksinkertaisia, kosmisia, syvällisen radikaaleja ja vapaita.

KESKIPÄIVÄ
Harmaa varjo
kulkee lumiaavan yli.
Valkoinen pilvi
ajelehtii sinisellä taivaalla.
Taivaan ja maan välissä,
sinun ja minun välissä
valo tanssii.
***

Taivas on aina sininen.
Kuu on aina täysi.
Meri on aina korkea.
Aina sinä nalkutat.
***

Luulen että päädyin lainaamaan tämän kokoelman kirjastosta sen kauniin nimen vuoksi. Syödään tähtiä! - kyllähän se kiihottaa mielikuvitusta. Sakaki ei vienyt aivan tähtiin, mutta monenlaisiin tunnelmiin kyllä. Kokoelman ensimmäinen runo Omaelämäkerta kertoo mistä aineksista mies on tehty: köyhä, askeettista elämää viettävä luonnonrakastaja, joka on kotonaan kaikkialla maapallolla Alaskan jäätiköiltä Meksikoon, Mongoliasta Okinawalle - Huoleton Onnekas Idiootti.

Aamulla, käytyäni kylmässä suihkussa
        - mikä virhe -
katson peiliin.
Sieltä katsoo hassunkurinen tyyppi

harmaat hiukset, valkoinen parta, ryppyinen iho
- mikä sääli -
köyhä, likainen, vanha ukko!
Hän ei ole minä missään tapauksessa.
...
minä en koskaan kyllästy elämään.
Juuri nyt olen seitsemäntoistavuotias,
hyvin hurmaava nuorukainen.
***

Runoissa kuuluu Sakakin luonnonläheisen ja yksinkertaisen elämäntavan ylistys. Hän on aika riemukas ja kehottaa meitä nauramaan, tanssimaan ja laulamaan. Sarkastisia sävyjä nyky-yhteiskunnasta on myös. Vuosia ennen Fukushimaa hän totesi: Kivikauden japanilaiset eivät tienneet mitään atomienergiasta. Tätä nykyä ydinvoimalat myrkyttävät modernin Japanin hitaaseen kuolemaansa. Kolmisivuinen runo kertoo miten luonnossa ei tarvita lainkaan vessapaperia, löytyyhän ympäriltä kaikkea luonnon järjestämää sopivaa. Rahakin tarkoittaa vain Tähtipölyä, pikkukiviä, numeroita, koukkumatoja, rahaa, lannoitteita, suolaa, hikeä, verta, leluja.

VIISAUS
Niin kuin hehkuvat kirsikankukkaset
kuihtuivat eilen,
niin kaikki tässä maailmassa
kuihtuu pois
jonakin päivänä ja ikuisesti.

Silti tänäänkin
vaellat elävien olentojen asuttamien vuorten halki
ja kannat mukanasi keksittyjä unelmia
aivan vakavissasi.
***


Yksinkertaisiin säkeisiinsä Sakaki ujuttaa filosofisia elämänohjeitaan. Kepeys ja ilotteleva hulluttelu elämän mottojen kanssa oli aika häkellyttävä juttu. Miten suhtautua, ottaako todesta? Mielenkiintoista oli tutustua Sakakiin, jolla oli rohkeutta elää omaa elämäänsä normeista välittämättä. Ei se jokatytöltä ja jokapojalta käy, mutta toki tämmöisiä luontolähettiläitä tarvitaan edelleen.

Nanao Sakaki
Runot valittu kokoelmista Let's Eat Stars 1997 & Break The Mirror 1987
Syödään tähtiä!
Suomentanut Tero Tähtinen
Savukeidas 2011
***
Kirjastosta
_______________


❤︎
Tuija julkaisi minua kovasti koskettaneita omia tankoja ja haikuja - klik!
Omppu hurmaantui Johanna Venhon Saaren runoista

15. kesäkuuta 2018

LYHYT: Pierre Lemaitre - Verihäät


Dekkariviikko kirjablogeissa:
Sophie Duguet on nuori kaunis nainen ja onnellisesti naimisissa Vincentinsä kanssa. Hän on menestynyt työssään ja hyvässä asemassa taidehuutokauppoja järjestävässä yrityksessä. Mutta Sophie pelkää menettävänsä järkensä, sekoavansa tyystin. Merkkejä on hirvittävän paljon ja ne on visusti salattava aviomieheltä, koska välit anopin kanssa ovat hyytävät. Sophien muistissa on isoja mustia aukkoja.

Tuon tuostakin Sophie ei muista mihin on parkkeerannut autonsa; hänen ostoskärryistään löytyy tuotteita, joita hän ei ole ostanut ja myymäläetsivä nappaa hänet kiinni;  hän hukkaa anopin syntymäpäivälahjan ja tavattoman tärkeitä työdokumentteja. Sattuupa niinkin, että työtiedostoon pujahtaa kuumia kuvia nuorenparin lemmenlomalta. Ystävyyssuhteet kariutuvat Sophien omituiseen käyttäytymiseen ja työura katkeaa sen siliän tien. Avioliittokin on pian menneisyyttä - ja aina vain pahempaa on tulossa.

Lemaitre hukuttaa lukijan kirjan alkusivuilla Sophien hätään ja tuskaan. Kirjailija pitää hengästyttävällä taidolla lukijan hyppysissään ja eksyksissä kuvatessaan loistavasti Sophien kaaoksessa olevaa mieltä. Lukija miettii koko ajan, mistä on kysymys ja onko Sophie todellakin noin paatunut rikollinen. Sophie pakenee poliisia toiseen kaupunkiin väärällä nimellä, ryhtyy tekemään paperittomana pimeitä töitä ja alkaa etsiä turvallista uutta aviomiestä nettideittipalvelusta.

Aviomieskandidaatiksi löytyykin hiukan ykstotiselta vaikuttava armeijan mies  Frantz ja epätoivoisesti turvaa uudesta avioliitosta etsivä Sophie huokaisee helpotuksesta. Avioliitto solmitaan pikaisesti ja pari alkaa tutustua toisiinsa paremmin vasta avioliiton solmittuaan. Kaikki on, jos ei nyt ylen onnellista, niin tasaisen tyydyttävää kuitenkin.

Pierre  Lemaitre on suosikkidekkaristieni ja trilleristieni kärjessä - eikä petä nytkään. Hän rakentaa jäätävän ja monimutkaisen psykologisen juonikuvion ja mestarillinen kerronta imaisee mukaansa. Hurjaa oli lukea, mihin kaikkeen psykopaattinen, ja lisäksi jo lapsuudessa syvät traumat saanut, persoonallisuus pystyy. Ranskankielisen alkuteoksen nimi on Morsiuspuku, ja morsiuspuvulla onkin trillerissä oma tärkeä roolinsa.

Osallistun tällä postauksella kirjablogien Dekkariviikkoon, jota emännöi Yöpöydän kirjat -blogi. Kiitos Niina organisoinnista!

Pierre Lemaitre
Robe de marié 2009
Verihäät
Suomennos Kaila Holma
Kansi Taittopalvelu Yliveto Oy
Minerva 2018
*****
Kirjastosta
_______________

11. kesäkuuta 2018

LYHYT: Liane Moriarty - Tavalliset pikku pihajuhlat


En ole aiemmin Moriartya lukenut, joten en tiedä onko juonenkuljetus tässä hänelle tyypillistä. Nyt kirjailija on joka tapauksessa mehevän ihmissuhdesopan keittopuuhissa. Soppakattila on iso ja kauha pieni, joten kestää ja kestää. Kirjailija hämmentää pohjia myöten paljastaen pikkuhiljaa päällisin puolin siloisilta vaikuttavista henkilöistään esiin vähemmän mairittelevaa.

Naapuruston grillibileissä tapahtui jotain hyvin kuohuttavaa, mikä suisti liki jokaisen läsnäolleen kriisiin. Kerronta vaeltelee sujuvasti ajassa ennen ja jälkeen näiden kohtalokkaiden pihajuhlien. Ensi tuntumalta kirjan pariskunnat ovat puhtoisia, auvoisan onnellisia ja toisilleen sopivia - kunnes Moriarty raottaa verhoa ja paljastaa hiertäviä nykyisyyden ja lapsuuden ristiriitoja. Tarinan keskiössä on kolme keskenään hyvin erilaista avioparia, otetaanpa henkilögalleria:

  • Ensinnäkin koe-esiintymisissään panikoiva boheemi sellisti Clementine, hänen liike-elämässä työskentelevä miehensä Sam ja heidän suloiset pienet tyttärensä Ruby ja Holly. 
  • Toisen avioparin vaimo Erika on Clementinelle kuin sisko, paras lapsuudenystävä, jonka persoonallisuuteen äidin omituisuus / sairaus on jättänyt neuroottiset jälkensä. Pankinjohtaja-aviomiehellä Oliverilla on myös ollut traumaattinen, lasinen lapsuus. He ovat äärimmäisen kurinalainen lapseton pari, jolla nyt on toiveissa vauva. 
  • Grillijuhlat pidetään vanhemman, rikkaan ja sosiaalisen Vidin ja tämän hehkeän & kurvikkaan vaimon Tiffanyn pihalla. Tiffanylla on mehevä, menneisyyteen liittyvä salaisuus, josta paljastuu juhlissa jotakin. Parilla on esiteini-ikäinen tytär, lukutoukka Dakota ja koira Barney. 
  • Naapurustossa asuu myös kaikesta räksyttävä ja valituksia viranomaisille tehtaileva yksinäinen vanhus Harry.
Pidän juonesta suuni supussa jättäen tulevat lukijat tämän ihmissuhdesopan äärelle :)   Moriarty lataa teoksensa kukkuroilleen teemoja ja psykologisoi vanhemman ja lapsen sekä aviopuolisoiden välisisiä suhteita. Clementinen ja Erikan ystävyys ei alkanut lapsena spontaanisti ja se on hyvin jännitteinen, mutta kyllä he toisilleen tärkeitä ovat, yhteisiä muistojakin on paljon.

Ehkä paras kohtaus oli eräänlaiset kiitospäivälliset Clementinen äidin Pamin kotona - vasta sivun 360 tuntumassa. Paikalla oli myös Erikan äiti Sylvia ja farssihan dinneristä syntyi. Moriarty kirjoittaa sujuvasti ja monin pienin, tuskastuttavinkin, nyanssein ihan tavallisista ihmisistä, sinusta ja minusta. Marisha Rasi-Koskisen jälkeen luettuna tyyli tuntui kuitenkin melko tavalliselta, lumo puuttui. Viihdyin ajoittain, mutta koin kirjan 460 sivullaan pitkästyttäväksi. Omat faninsa bestselleristi Moriarty on maailmalla ja meillä löytänyt, mutta tällainen rouvalit ei taida olla minua varten.

Liane Moriarty
Truly Madly Guilty 2016
Tavalliset pikku pihajuhlat
Suomentanut Helene Bützov
Wsoy 2017
**
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: KirjaluotsiLeena Lumi, Tuijata

Sydneyssa asuva Liane Moriarty (s. 1966) on kirjoittanut seitsemän kansainvälistä menestysteosta. Helene Bützovin suomennoksina niistä löytyvät tämän lisäksi Hyvä aviomies (2014), Mustat valkeat valheet (2015) ja Nainen joka unohti (2016). 

Romaanissa Sydneyssä satoi kohisten: kaatamalla ja viikkotolkulla. Juuri nyt me Suomessa kärvistelemme mielettömän kuivuuden kynsissä: pääkaupunkiseudulla 10 mm sadetta toukokuussa, kesäkuussa ei vielä yhtään. Tutkailin Sydneyn tilannetta täältä  - riittäisi tuosta vallan hyvin Suomeenkin!

SYDNEYN SADEMÄÄRÄT KUUKAUSITTAIN (mm):
tammikuu 104 / helmikuu 116 / maaliskuu 132 / huhtikuu 128 / toukokuu 123 / kesäkuu 130 / heinäkuu 99 / elokuu 82 / syyskuu 70 / lokakuu 77 / marraskuu 83 / joulukuu 78.

10. kesäkuuta 2018

Katu kadulta taivaaseen - toim. Tarja Roinila & Jukka Koskelainen # runosunnuntai


Luen paljon espanjalaista ja espanjankielistä kirjallisuutta, mutta runoudessa on ollut aukko. Sen paikkaa komeasti Tarja Roinilan ja Jukka Koskelaisen toimittama antologia Katu kadulta taivaaseen, puoli vuosisataa Espanjan runoutta. Kirja on paksu, 330-sivuinen ja esittelee kaikkiaan neljätoista espanjalaista nykyrunoilijaa. Toimittajat kirjoittavat perusteelliset ja analysoivat esseet 'omista' runoilijoistaan, joitten runosuomennoksista myös vastaavat.

Teoksen runoilijat: 
Blanca Andreu (s. 1959) - Surrealismin hapatus / Roinila
Jaime Gil de Biedma (1929–1990) - Kokemuksen lyyrinen ääni / Koskelainen
José Manuel Caballero Bonald (s. 1928) - Halki sameiden vesien / Koskelainen
Guillermo Carnero (s. 1947) - Häpeämättömän taiteellinen runous / Koskelainen
Juan Eduardo Cirlot (1916–1973) - Romanttinen analyytikko tai analyyttinen romantikko / Roinila
Antonio Gamoneda (s. 1931) - Kadonneen jättämä tila / Roinila
Pere Gimferrer (s. 1945) - Peilisalin huimaus ja rakkauden paino / Koskelainen
Menchu Gutiérrez (s. 1957) - Paradoksin silmässä / Roinila
Leopoldo María Panero (s. 1948) - Huijari muotokuvassa / Roinila
Andrés Sánchez Robayna (s. 1952) - Tehtävänä kielen puhdistaminen / Koskelainen
Claudio Rodríguez (1934–1999) - Hurmiosta ihmisten liittoon / Koskelainen
Jaime Siles (s. 1951) - Vedenkaltainen kieli / Roinila
José Ángel Valente (1929–2000) - Vastasyntynyt sana / Roinila
Vicente Valero (s. 1963) - Mytologian sirpaleet saaren poluilla / Koskelainen

Voi olla, että paljon hienoista termeistä ja analyyseista meni yli ymmärrykseni, mutta bloggauksen lopusta löytyy pari linkkiä asiantuntevampiin arvioihin - Kiiltomato ja Tuli & Savu. Sen sijaan Francon ajan ahdas yhteiskunnallinen, sananvapautta rajoittava ilmapiiri ja sen vaikutukset runouteen ja koko kulttuurielämään tuli selvästi esiin. Moni kirjailijahan joutui lähtiemään maanpakoon poliittisista syistä

Kirjan anti on niin valtava, ettei sitä voi kertaluvulla omaksua, luin sen toki läpi. Mieleeni jäi viisi runoilijaa, jotka olen korostanut boldilla. Kerron heistä aakkosjärjestyksessä lyhyesti ja runositaatein. Silkkaa sattumaa on se, että neljä runoilijaa on Roinilan ja vain yksi Koskelaisen. Kevennän pitkää tekstiä muutamalla Barcelona-kuvallani.


Blanca Andreu (s. 1959) - Surrealismin hapatus / Roinila
Kokoelman toinen naisrunoilija, La Coruñassa syntynyt Andreu on surrealisti. Tästä keroo jo hänen ensimmäisen runokokoelmansa nimi De una niña de provincias que se vino a vivir en un Chagall - Malaistytöstä joka muutti asumaan Chagallin tauluun (1980).

Miten kummaa on ilma joka minut kietoo,
miten kummalta se sitten tuntuu,
kun sinua ei täällä enää ole,
päivän katedraali,
pylväskäytävä johon tihentyy valon suuri aikakausi
ja rajuilmojen luonne.

Rakkaani, rakkaani, sinä, muttei päivää sinua varten,
sinä pesässä peilien ja pahojen juttujen keskellä,
kun tuonpuoleisuushopea
ja vanhat paimenruno-anemonet ovat kuolleet
ja kuopattu tämä nuorempi versio jonka nyt hämäröitän ja taivutan,
    lukemista varten.

Rakkaani, ei-koskaan-rakkaani, kuumeinen ja rauhaa rakastava,
säkeitä kuoleman pienelle meritursaalle,
säkeitä kummalle kuolemalle joka kulkee puhelinlankoja pitkin,
säkeiden valtaamalle mielelleni, viulun reitille,
haikaran reitille,
etelän ääriin, unen ääriin,
säkeitä jotka eivät anna minulle suojaa tai syytä elää,
jotka eivät suo minulle suloista napakäärmettä,
eivät kohdun glukoosisalia.
-1980


Antonio Gamoneda (s. 1931) - Kadonneen jättämä tila / Roinila
86-vuotias Gamoneda on ollut häikäisevän tuottelias runoilija ja esseisti kuten Wikipedia kertoo englanniksi. Sisällissodan terrori piirtyi lähtemättömästi nuoren Gamonedan lapsenmieleen. Hän asui äitinsä kanssa Leónissa, jossa asuu edelleen. Katoaminen, desaparición, on toistuva teema hänen runoissaan. Francon aikana Gamoneda menetti eri syistä lähes kaikki läheisimmät ystävänsä. Runot ovat hyvin melankolisia ja hän sanoo kirjoittavansa koko tuotannostaan yhtenäistä kirjaa. Tämä teki Roinilan mukaan yksittäisten runojen valinnan vaikeaksi, koska jatkuvuus, toisto ja teho heikkenevät. Siksi suomennettavat runot on valitttu pääosin vuodelta 1992.

Minua palelee lähteiden luona. Olen kiivennyt sydämeni väsyksiin.
Rinteillä kasvaa musta ruoho ja varjoissa tummanpunaiset liljat, mutta
    mitä teen kuilun äärellä?
Aava hiljaisten kotkien alla on merkitystä vailla.
-1992

Oikaisen ruumiini kyynelten uurtamille laudoille, haistan pellavaöljyn
   ja varjon.
Oi morfiini sydämessä: nukun silmät auki, edessä valkoinen, sanojen
   hylkäämä maa.
-1992


Menchu Gutiérrez (s. 1957) - Paradoksin silmässä / Roinila
Tämä Madridissa asuva, antologian toinen naisrunoilija on ehkä 'helpoin': runot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä eivätkä monisivuisia kuten monen muun. Niissä ilottelee naivismi ja lapsenomaisuus ne vievät jonnekin arkijärjen ulkopuolelle. Kuvastossa on unia ja taikaa, kaikkea vinksahtanutta. Riemastuttavat runot henkivät kepeyttä, hupsuttelua ja hauskuutta. Gutiérreziltä on vastikään ilmestynyt uusi runoteos Siete pasos más tarde - Seitsemän askelta myöhemmin. Täällä juttua espanjaksi.

Punaisella langalla
surupukuinen nainen
kirjaili ruusuja lumeen.

Minä tulin laulaen männiköstä,
pysähdyn matkan päähän
ja varpu jota kannan
putoaa kädestäni.
-1989

Kupin alkoholia juon apteekissa,
on savuista ja hiljaista kuin älyn bordellissa.
Korkea jakkara on jäykkä kobra, sen päällä on mukava istua.
On helppo ajatella että elämä on pysähtynyt tähän
ja jatkuu katukivien alla.
-1997

Joka ilta
pääkallon luu kiehuu padassa
ja antaa liemeen makua.
Munkit vetäytyvät yöpuulle,
lautaset nukkuvat jo,
ruokasalissa soi musiikki
ja hiljaisuudet kokoontuvat
kuin lämpöä etsivä lauma.
-1997

José Ángel Valente (1929–2000) - Vastasyntynyt sana / Roinila
Valente asui ja työskenteli ulkomailla 30 vuotta ja palasi Espanjaan vasta 1985. Hän luki Oxfordissa ollessaan valtavasti maailmankirjallisuutta, jota ei Francon Espanjassa ollut saatavissa. Runoissa teemat kiertyvät mystiikan, mystiikoiden ja eri uskontojen filosofisten käsitteiden ympärille. 

Joskus maailma peittyy suruun.
Vaatekaapit peileineen, peilit pienen pojan kuvineen
purjehtivat yössä.
                  Tuuli itkee
kuin haavoittunut eläin
yksin pilvien alla.
Kevään valkeita kieloja
ei kukaan voi nyt muistaa.
                          Alajuoksuun
virtaa sameana
melskeinen varjojen virta.

Kivet. Pohjoinen. Kaukana,
hyvin kaukana valonleimaus.

Kuljetaan vielä.
-2000

Vicente Valero (s. 1963) - Mytologian sirpaleet saaren poluilla / Koskelainen
Valero asuu Ibizalla; täällä pari runoa espanjaksi. Aurinkoinen ja kuuma kotisaari, sen turistit, luonto ja ilmiöt kuuluvat Valeron runoissa. Hän käyttää tekstinsä sisällä jännittävästi kursiivia ja sulkumerkkejä. Jälkimmäisen runon suluissa olevassa lauseessa ei ole kirjoitusvirhettä, sillä näin se todellakin luki teoksessa. En ymmärrä sanaa siitä. Pitäisikö olla sitä vai jota tai ei mitään - mitä tuumit?

... Tämän auringon alla, meri levossa:
punainen, vihreä. Haaksirikon jäänteet: rikkinäisiä
pulloja, järjettömiä sanoja, että alkaa nähdä
uudestaan sen mikä ei näy, minkä tiedämme...
Onko tämä aamu minulle kevät vai eikö?
-1992

... Elokuun keskipäivä. Varjot polttavat, vajoavat yhä syvempään. Ja aurinko, tämä hypnoottinen oraakkeli, joka kasvaa joukossamme, saa meidät sekoittamaan jäljelle jäävän ajan kiskottujen juurten tuoksuun. (Siitä lähin koira on haukkunut kuivassa virrassa.) Kalkin ja kaikujen valtaama keskipäivä. Tämä jano on kyllä omamme.
-1999

Katu kadulta taivaaseen on runsas espanjalaisen nykyrunouden tietopaketti. Runoilijakohtaisten esittelyesseiden lisäksi antologian lopussa on vielä parikymmensivuinen essee otsikolla Espanjan runo modernismista nykyaikaan, joka avaa espanjalaisen runouden historiaa. Ehkä palaan antologiaan vielä myöhemmin, ja voi olla että silloin pidänkin taas aivan eri runoilijoista. Näinhän sitä runoihin paneutuessa usein käy. Espanjan runoudesta kiinnostuneille vahva suositus.

Katu kadulta taivaaseen, puoli vuosisataa Espanjan runoutta
Toim. Tarja Roinila & Jukka Koskelainen
Graafinen suunnittelu Martti Ruokonen
Wsoy 2008
*****
Kirjastosta
_______________

Kiiltomato / Pekka Toikka, Tuli & Savu / Kristian Blomberg

Espanjan sodanjälkeinen runous on näihin päiviin asti ollut suomennoskirjallisuudessa kartoittamatonta aluetta. Nyt matkaoppaaksi saadaan laaja antologia, joka esittelee Espanjan omaleimaista runoutta 1950-luvulta nykypäiviin. Mukana on 14 tunnustettua ja palkittua runoilijaa.

Tarja Roinila on espanjan- ja ranskankielisen kirjallisuuden suomentaja. Jukka Koskelainen on runoilija ja suomentaja. He ovat aiemmin toimittaneet Latinalaisen Amerikan runoantologian Aavistuksia rituaalipuvussa (2000). 
❤︎
Tuija luki Lealiisa Kivikarin Rakkaudelman
SusuPetalin päivän runo: Anna mun itseeni rakastaa
Esther Helmiän runoja ja taidetta hänen blogissaan Luovasti vinossa
Heidi luki Juhani Ahvenjärven kokoelman Maitovalas vatsa täynnä mandariineja