Eeva Kilpi - Elämää kaikki päivät

Eeva Kilven aforismi- ja runokokelma Elämää kaikki päivät sisältää Kilven päiväkirjanomaisia lyhyitä mietteitä 1980-luvulta 2000-luvulle. Mietteissä on mainittu päivämäärä ja joidenkin päivien kohdalla on useampikin merkintä, eri vuodelta vain. Tässä kokoelmassa toistuvat Kilvelle tärkeät teemat: rakkaus ja erotiikka; yksinäisyys ja vanhuus; luonnon- ja eläintensuojelu;  sukupolvien väliset suhteet; sota, kaipaus ja ikävä kotiin Karjalaan. Otan tässä esiin muutamia minua puhutelleita lyhyitä ajatuksia, jotka sopivat paremmin siteerattaviksi kuin pitemmät.

Minua koskettaa Kilven herkkyys ja avoimuus sekä hänen kokemansa suuri yksinäisyys, jota on vaikea ymmärtää. Yksinäisyyden kokemus on Kilven mukaan seurausta lapsena koetuista sota-ajan epävarmuuden ja pelon ajoista ja evakkoudesta. Kilpi sanookin, etteivät sodan jälkeen syntyneet voi evakon yksinäisyyttä ymmärtää. Toisaalta yksinäisyyden kokemus on ajanut hänet kirjailijaksi. Minua koskettaa myös se, että Kilpi edelleen pohtii kuolleita läheisiään ja näkee heistä unia. Vaikea suhde äitiin on haavoittanut, se tulee esiin tämänkin kokoelman mietteissä. Monet mietteet on selvästi kirjoitettu rakkaalla Piskolan mökillä, vaikka sitä ei mainitakaan.

Evakkouteen joutuminen merkitsee pohjatonta, elinikäistä yksinäisyyttä. 

-2002

...

”Et ole yksin, et ole yksin”, laulavat linnut yön hiljaisuudessa, 

ja ainoastaan niiltä minä haluan ottaa tämän vakuutuksen vastaan. 

-1985

...

Vanhuuden sisin olemus on paniikki.

(Niin on syntymänkin. Elämä on paniikkihäiriö olevaisuudessa.) 

-1994

...

Metsä ja aika ovat arvokkainta mitä me voimme toisillemme antaa. 

-2004

...

Minä en pidä huvittelusta. Pidän loikomisesta, lukemisesta, 

naimisesta, nukkumisesta, metsäkävelystä ja sienestyksestä. 

-2003

...

Pääsiäisrukous:

Oi hyvä Jumala,

anna joku tolkku

tähän olemassaoloon! 

-2002

...

Me elämme keskellä mysteeriä eikä se selity meille. 

Ja miten ikävää mahtaisikaan olla, 

jos jonakin päivänä ymmärtäisimme tämän kaiken. 

-2003

...

Minä olen täällä ajan ulkopuolella. Kuin tuonpuoleisessa. 

Minä olen liuennut aikaan, jota ei olekaan. On vain kasvua, vehreyttä, 

ja nyt sumua joka nousee sateisen päivän jälkeen irti märästä niitystä. 

On alkanut äänetön heinäkuu. 

-2007

...

Itkin uutisia kuunnellessani. Ne tulvivat sotaa. Mihin me olemme joutuneet? 

Outoon, tuntemattomaan tilanteeseen. Vain kauhu jota se herättää on tuttua, 

lapsuudesta tuttua sodanpelkoa, mieltä jäytänyttä ja nyt jäytävää. 

Miten pääsemme tästä ulos? 

-2001

...

Kirjana Elämää kaikki päivät on kaunis ja edustava, ja pidin myös sisäsivujen ilmavasta taitosta ja mustavalkoisesta kuvituksesta. Tämä on varmasti mieluinen lahja Eeva Kilven ihailijoille. Rakastettu Eeva Kilpi on tänään 94-vuotias ja minusta Elämää kaikki päivät on kaunis kunnianosoitus hänen kirjailijantyölleen. Eeva Kilpeä on aina ihana lukea. Kiitos.

Bloggaukseni Eeva Kilven teoksista:

Valkoinen muistikirja (2021), päiväkirjamerkintöjä vuodelta 1999

Punainen muistikirja (2019), päiväkirjamerkinnät kesältä 2014

Sininen muistikirja (2019), päiväkirjamerkinnät pääosin vuosilta 2002-2003

Perhonen ylittää tien

Kootut novellit

Eeva Kilpi, Ellen Thesleff - Laulu rakkaudesta

Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni - Eeva!

Eeva Kilpi - Elämää kaikki päivät

Kansi ja graafinen suunnittelu Mika Tuominen
Wsoy 2022
____________________

Eeva Kilpi tarkastelee sukupolvien välisiä suhteita, ikääntymistä ja aikaa, kaipuuta ja yksinäisyyttä, luovuutta ja muistamista – tärkeimpiä teemojaan rauhanaatetta ja luonnonsuojelua koskaan unohtamatta: ”Joka päivä yksi teko luonnon puolesta.”

Eeva Kilpi - Valkoinen muistikirja

Ei pidä yrittää ottaa kaikkea huomioon. 

Pitää ottaa huomioon olennainen, sykähdyttävin, 

loppu hoitaa itse itsensä.

Eeva Kilven Valkoinen muistikirja täydentää hänen muistikirjasarjaansa, jossa aiemmin ovat ilmestyneet Sininen muistikirja ja Punainen muistikirja. Kirjaan valitut aforistiset päiväkirjamietteet on kirjoitettu vuoden 1999 loppusyksyn aikana, jolloin kirjailija oli 71-vuotias. Nämä tekstit ovat siis syntyneet aiemmin kuin jo ilmestyneiden muistikirjojen tekstit.

Teksteissä on paljon tuttua Eeva Kilpeä: rakkauden ja elämän rajallisuuden pohdintaa, yksinäisyyttä ja päivänpolitiikkaakin, evakkouden ja sodan muistoja. Ensi lukemalla Valkoinen muistikirja tuntuu ehkä hajanaisemmalta ja kevyemmältä kuin aiemmat. Erityisesti ihastuin Punaisen muistikirjan Piskolan kesäisiin päiviin. Syksyn -99 Kilpi viettää kodissaan Tapiolassa ja on kiireinen. Hän näkee kuolleistaan unia (joskus iloisia ja värikkäitäkin) ja muistelee paljon poikaansa Vesaa ja tämän kärsimystä. Äidin suru ei koskaan katoa. Kilpi sanoo surun olevan kotinsa ja sairautensa. Suhde omaan äitiin mietityttää yhä ja Kilpi sanoo haluavansa vapautua syytöksistään äitiään kohtaan ja ymmärtää häntä.

On yhä pimeää, kun kirjoitan nämä rivit. Päivän kohina jo kuuluu. On otettava vastaan kaikki se mikä on tulollaan ja paljon muuta mitä ei edes aavista. Sitä on elämä: tuntemattoman kohtaamista.

Tuntuu, että tämän kokoelman mietteet ovat mollivoittoisia, mutta kyllä niistä iloa, riehakkuutta ja hellyyttäkin löytyy. Kilpi käy alkusyksystä muutaman päivän mietiskelyreissulla Piskolassa ja toteaa mökillä olon tehneen hyvää, joskin kunnan isot avohakkuut järkyttivät: tutut kantarellipaikat olivat mennyttä ja rakas metsä raiskattu. Mutta elämässä on rakkautta ja erotiikkaa, jonka Kilpi sanoittaa näin valloittavasti!

On yö. Mihin minulta meni päivä? En muista siitä juuri mitään. Sen muistan, että eilen nain. Ai juu. Tämä päivä meni siitä toipumiseen.

Olenko enää järjissäni?

Kyllä.

Sanoin hänelle: ”En voi elää ilman sinua, paitsi jos on pakko.”

Niin elin ilman kotiakin. Oli pakko.

Lyhyt Valkoinen muistikirja ei ole säkenöivintä Eeva Kilpeä, mutta ajattelen häntä, Imatran evakkotyttöä, aina lämmöllä ja ihaillen ❤︎

Bloggaukseni Eeva Kilven teoksista:

Punainen muistikirja (2019), päiväkirjamerkinnät kesältä 2014

Sininen muistikirja (2019), päiväkirjamerkinnät pääosin vuosilta 2002-2003

Perhonen ylittää tien

Kootut novellit

Eeva Kilpi, Ellen Thesleff - Laulu rakkaudesta

Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni - Eeva!

Eeva Kilpi - Valkoinen muistikirja
Wsoy 2021
____________________

Sininen ja Punainen muistikirja sulattivat Eeva Kilven ihailijoiden sydämet ja tavoittivat aivan uusia lukijasukupolvia. Valkoisen muistikirja sisältää Eeva Kilven ennen julkaisemattomia päiväkirjamerkintöjä viime vuosituhannen viimeisiltä kuukausilta. Eeva Kilpi on tallentanut Valkoiseen muistikirjaan niin ilontäyteiset kuin vaikeatkin hetket. Se on syvästi tuntevan runoilijan keskittynyttä pohdintaa ihmisyydestä ja ihmisen paikasta, ajan rajallisuudesta ja ikuisuudesta.

Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni - Eeva!

Olen irtileikattu kuin paperinukke.

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen supernaisia -lastenkirjasarjassa on juuri ilmestynyt kolmas osa Eeva! Ihastuttava kirja sopii kaikille Eeva Kilven ihailijoille ja isoäideille luettavaksi lastenlasten kanssa. Me kaikki tiedämme, miten paljon evakkous ja sota ovat Eeva Kilven mieltä painaneet. Sotaa käsitellään tässäkin aukeaman verran, mutta ei liian pelottavasti: lentokoneet näkyvät, mutta pommit ovat pysähtyneet ilmaan - ehkä ne eivät putoakaan. Nykylasten isoisomummojen ja isoisoisien elämään ja Suomeen sota vaikutti ja siitä ja muista pelottavista asioista voi turvallisesti keskustella lasten ja varhaisteini-ikäisten kanssa tämän kirjan äärellä.

Kirja on ohut, mutta muutamiin sivuihin ja lyhyisiin tekstinpätkiin Leena Virtanen on saanut olennaisimman Eeva Kilven elämästä ja Sanna Pelliccionin herkkä kuvitus tukee tarinaa. Kilpi sanoo kirjoittavansa, koska haluaa muistaa ja toteaa, että mummoilta voi joskus unohtua eiliset asiat, mutta vanhat asiat pysyvät muistissa. Tästä voi saada aiheen keskustella muistisairauksista, ehkä mummolla tai vaarilla on sellainen.

Kun mummot kuolevat

heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

ja joistakin mummoista tulee puita

ja he humisevat lastenlastensa yllä,

suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

ja levittävät talvella oksansa

lumimajaksi heidän ylleen.

Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

Kirja vie Eeva Kilven mukana myös luontoon ja metsään, luonnon- ja eläintensuojeluhan olivat jo varhain Kilvelle tärkeitä asioita. Yhdessä ihastuttavassa kuvassa isä pitää lapsiaan kädestä metsäretkellä ja kielot tuoksuvat. Eeva Kilven rakas piilopirtti oli Piskola, jossa hän on kirjoittanut useimmat kirjansa. Eeva! on viehättävä ja koskettava kirja. Minusta tämä on ihana lahja monenikäisille lapsenlapsille.

Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa, 

mie rakastin sinnuu ku kessää, 

mie rakastin sinnuu ku issää ja äitii, 

mie rakastin sinnuu ku lapsiain.

Mie itkin sinnuu ku Karjalaa 

mie itkin sinnuu ku kottii, 

mie itkin sinnuu ku sitä yhtä poikaa 

joka lupas mutta ei tullut.

Mie nauroin sillo ku Karjalassa, 

mie nauroin sillo ku lapsena, 

mie nauroin sillo ku sen tytön kanssa 

joka kaikista valitsi minut.

Mie muistan sinnuu ku Karjalaa, 

mie muistan sinnuu ku jouluu, 

mie muistan sinnuu ku sitä yhtä polkuu 

jota kenties ei ensinkään ollut.

Ja sielläkin kuulemma lehtii puut

ja sielläkin koivikot tuuhettuut

käki kukkuu sielläkin totta kai

- ja kui se nyt muuten vois olla?

Ja sieltäkin syksy ne lehdet vie

ja talvi ne lumella peittää

käet lentää sieltäkin etelään

kukat kuolee alle jään.

Mie rakastin sinnuu kuule silloin

ja taijan rakastaa vieläkin

kun elämän evakkon

yhä maailmalla kuljeksin.

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni - Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
Kuvitus ja kansi Sanna Pelliccioni
Teos 2020
Kustantajalta
_______________

Leena Virtanen (s. 1960) on vapaa toimittaja ja lastenkirjailija, joka on yhdessä Sanna Pelliccionin kanssa luonut suositun Suomen supernaisia -lastenkirjasarjan. Aiemmin Leena Virtaselta ovat ilmestyneet Salla Savolaisen kuvittamat kirjat Pikku Xing, Xing ja superkaverit sekä Xing ja sukulaiset. Hän pyörittää myös lastenkirjakauppa Toukkaa Helsingissä.

Sanna Pelliccioni (s. 1976) on palkittu kuvittaja, lastenkirjailija ja graafinen suunnittelija. Suositun Onni-poika-kuvakirjasarjansa lisäksi hän tekee yhteistyötä useiden kirjailijoiden kanssa, suunnittelee lastennäyttelyitä, tekee seinämaalauksia, kuosisuunnittelua sekä kuvitettuja paperitarvikkeita ja keittiötuotteita.

Suomen supernaisia -sarja kustantajan sivuilla

Minna Canthista kertova sarjan ensimmäinen osa Minna! (2018) juhlisti Minna Canthin 175-vuotispäivää (19.3.2019) ja se valittiin yhdeksi vuoden kauneimmista kirjoista. 

Sarjan toinen osa Ellen! kertoo taidemaalari Ellen Theleffistä ja ilmestyi vuonna 2019.

Eeva Kilpi - Perhonen ylittää tien #runosunnuntai

Eeva Kilven kootut runot vuosilta 1972-2000 nimellä Perhonen ylittää tien ilmestyy uusintapainoksena huhtikuussa 2020. Se sisältää kokoelmat Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972), Terveisin (1976), Ennen kuolemaa (1982), Animalia (1987), Kiitos eilisestä (1996) ja Viimeisiä runoja (1996-2000). Jo maaliskuussa ilmestyy aivan uusi teos, Elämää kaikki päivät, joka sisältää päiväkirjamerkintöjä 80-luvulta 2000-luvulle.

Ihana Eeva Kilpi on aina ajankohtainen, ja on hämmästyttävää, että hän on puhunut voimakkain äänenpainoin luonnon ja ympäristön puolesta jo 70-luvulla. Hänelle on myönnetty mm. Pro Finlandia -mitali 1974 sekä Taiteen edistämiskeskuksen kirjallisuuden valtionpalkinto tänä vuonna jo neljännen kerran. Taike totesi palkintoperusteluisaan näin:

"Aika on osoittanut Kilven tuotannon kestäväksi. Hän on ollut tärkeän asian äärellä ja oikeassa jo paljon ennen nykykeskustelua. Pakolaisuus on kipeän ajankohtaista, ihmiskunnan ja luonnon kohtalo on vaakalaudalla eivätkä naisen itsemääräämisoikeus tai seksuaalisuus ole itsestäänselvyyksiä vieläkään.”

Kilven romaanit ja novellit kertovat usein keski-ikäisestä naisesta, joka viettää kesänsä yksin mökissä metsän keskellä ja tarkkailee luonnon rytmiä, kasvua, kukoistusta ja kuolemaa. Luonnon ja eläintensuojelun  ohella kantavia teemoja Kilven tuotannossa ovat evakkous, sota ja karjalaisuus; ihmissuhteet, rakkaus ja vanheneminen.

Lukiessa tuntui kuin olisin tavannut pitkästä aikaa hyvän ystävän, sillä runot olivat tuttuja. Olen siteerannut Kilven runoja jo aiemmissa bloggauksissani (linkit lopussa) ja yritän nyt nostaa esiin muita minua puhutelleita runoja. Ensimmäisen kokoelman runoista minua tietysti puhuttelivat taas Elämän evakkona / Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa ja Nukkumaan käydessä ajattelen. Toisesta kokoelmasta löytyy monta humoristista runoa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, luontohavaintoja ja aforistisia mietteitä:

Kun suru häipyy
tulevat muistot
ja jokainen niistä
koskee yksitellen.

Suruteema jatkuu kolmannessa kokoelmassa Ennen kuolemaa. Kilpi kipuilee isän kuoleman kanssa ja tuloksena on hienoja ja koskettavia surutyörunoja.

Isä, eilen satoi
ja tänään satoi juuri äsken.
On silti lämmintä.
Saattaa tulla hyvä sienisyksy.
...

Aivan noin kuollut ei tarvitsisi olla, isä,
voisit välillä käväistä, istua keinutuolissa,
tarttua käteen ja pitää sitä pitkään tervehtiessä
niin kuin ennenkin.
...

... minä orvoista orvoin /  ilta tulee ja yö /  isä ei

Tässä kokoelmassa on myös pitkä ja hauska proosaruno Aatamista ja Eevasta sekä monisäkeistöinen runo morsiamista. Kokoelmassa Animalia Kilpi tuntee hätää eläinten ja maailman puolesta. Tsernobylin ydinräjähdys järkytti häntä ja koko Eurooppaa; miten elämä voi jatkua, kun miniäkin on raskaana? Myös mummous puhuttaa ja eläinkokeet ahdistavat:

Eläimet pelkäävät ja hätääntyvät
joutuvat kauhun valtaan,
eläimet tuntevat tuskaa.
Niihin koskee. Ne voivat pahoin.
Kaiken aikaa ne odottavat että kipu lakkaisi.
//

Havahdu ihminen.
Kieltäydy tehtävästäsi kiduttaja.
On tullut sen aika.

Kiitos eilisestä - kokoelman runot olivat minulle tuntemattomampia. Kilpi pui runsaasti äitinsä kuolemaa, sillä äidin kuoltua runoilija tuntee laskeutuneensa vanhuuteen. Runoissa toistuu vanhuuden ja kuoleman teemat; edelleen myös lapset, lastenlapset ja hätä maailman tilasta askarruttavat häntä. Tässä osassa on myös monta riehakasta ja vähän rietastakin seksistä ja naimisesta kertovaa runoa. Aivan huikeaa uskallusta Kilven ikäiseltä naiselta. Mutta hän sanookin, että pitää ymmärtää kaikenikäisten ja kaikenlaisten ihmisten rakkautta.

Niin surullinen on sydämeni tässä ajassa,
tässä tilassa, tässä iässä, 
tällä paikalla jolla se kohtaa vanhuuden
valmistautumattomana.
...

Sinun kanssasi, rakkaani, vuodet menevät liian nopeasti. Se on ainoa mistä sinua syytän. Ne tuhat vuotta jotka olemme olleet yhdessä ovat kuin yksi varastettu iltapäivä ja jokainen varastettu iltapäivä kuin tuhatsata ajastaikaa.

Suomen kielessä rakastaa on vahva ilmaus, mutta Eeva Kilven kohdalla se ei ole yhtään liikaa: hän on lukijoidensa rakastama, ja minäkin rakastin tämän kokoelman lukemista ❤︎ Perhonen ylittää tien on edelleen ajankohtainen ja elämää monilta kanteilta luotaava hieno runokokoelma.

Eeva Kilpi - Perhonen ylittää tien, kootut runot 1972-2000
Wsoy 2000
Kirjastosta
_______________

Perhonen ylittää tien -kokoelmasta puuttuvat myöhemmin ilmestynyt Kuolinsiivous (2012)

Blogiaikana Kilveltä lukemani:
* Sininen muistikirja
* Punainen muistikirja
* Laulu rakkaudesta Ellen Thesleffin kuvin
* Kootut novellit

Kuva: Hanna Wasenius

Eeva Kilpi - Punainen muistikirja

Ei minulla täällä ole ainoastaan luonto, on myös taivas, 

koko taivaan avaruus, valtavuus, koko olevaisuus!

Punaisen muistikirjan merkinnät ovat kesältä 2014, jonka Eeva Kilpi vietti yksin rakkaalla kesämökillään Piskolassa. Hän on aikaansa seuraava ja minusta yllättävän rohkea 86-vuotias nainen. Hän sanoo tarvinneensa tätä yksinäisyyttä ja eristäytymistä, ja erityisesti unta ja lepoa. Turvana toki on kännykkä ja läheiset ovat tavoitettavissa, mutta silti joskus kirjailijan mieleen hiipii ajatus: entä jos. Entä jos tuupertuisi luonnontilaisen mökin pitkään heinikkoon? Hän herää aikaisin, kävelee luonnossa ja tarkkailee lintuja ja kasveja: kuka on tuo taitava laulaja, kumpi pääsee voitolle, horsma vai vuohenputki?

On kuin en osaisi olla täällä kirjoittamatta. Minulla ei ole mitään virkaa, kun en kirjoita. Kaikki väsyttää minua.

Välistä olo Piskolassa tuntuu oudolta, kun ei ole kirjaa työn alla. Uransa kiivaimpina vuosina hän työsti teoksiaan siellä, ja usein deadlinet lähenivät uhkaavasti. Nyt on vain tämä päiväkirjanpito, ei sitä oikein kirjalliseksi työksi voi laskea. Runoilija syö yksinkertaisesti ja välttää kauppaan menoa viimeiseen asti. Suomen suvi vuosimallia 2014 ei näytä kauniita kasvojaan: alkuun on hirvittävän kylmä ja sataa melkein joka päivä. Sitten kesä äityy helteiseksi ja vie voimat.

On paljon, mikä jää pois, kun voimat loppuvat. Mutta paljon on yhä jäljellä. Paljon muuttuu. En ollut valmistautunut siihen. Tämä kesä oli erityisen kuuma. Se vei voimia. Ehkei vielä kaikkia. Täytyy miettiä asioita helpommiksi, että voi yhä olla luonnossa ja hiljaisuudessa ellei vielä kuole.

Varsinkin kesän lopulla Eeva Kilpi on helteen uuvuttama. Olo on heikko eikä jaksa tehdä kaikkea sitä mitä haluaisi. Ei varsinkaan sitä, mitä jaksoi ennen. Omien voimien väheneminen tuo väistämättä mieleen elämästä luopumisen ja hyödyttömyyden tunteita. Mutta kauniisti ja koskettavasti Kilpi kirjoittaa. Luonto ja luonnonsuojelu ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Toki itselläkin oli vilu, mutta alkukesän sateet surettivat häntä eniten eläinten ja pikkulintujen ja niiden poikasten puolesta. Luonnosta lumoutuu kirjailija nytkin, saapa se hänet tytönheitukkana tokaisemaan:

Missä, oi missä viipyy jalo ritarini, joka ratsastaisi tänne folkkarillaan ja tekisi mökkielämyksestäni huikaisevan sadun!
...

... mutta muistin heti herättyä, että minua tervehti niityllä solakka, siro punaruskea kruunupää prinssi, joka viipyi kukkien keskellä pitkään, kävi välillä lepäämään, nousi taas jaloilleen, katseli, katseli usein tänne taloon päin heinää suussaa, päässään tuo upea siro korvien ja lyhyitten sarvien muodostama kruunu. Odotan hänen ilmaantuvan tänäänkin, koska täällä on rauhallinen, kaunis niitty käytettävänä - ja koska on niin kaunis ilma!

Tämä uljas prinssi ilmaantuu runoilijan iloksi kedolle monena iltana horsman latvoja syömään, ja se on aina odotettu ja kaivattu vieras. Minusta oli hurmaavaa, että hän käytti peuraprinssistä sanaa hän! Eeva Kilpi kirjoittaa avoimesti myös fyysisistä vaivoistaan: on sydämentykytystä - vanha vaiva jo - joka tulee ja menee ja valvottaa öisin. Helle heikottaa ja aiheuttaa hengenahdistusta. Hän ei jaksa laittaa mökillä paikkoja kuntoon, vaan se jää nuoremmille... 

Ulkomaailman uutisia tiedottaa vanha rämä radio, ja kauheita kuuluukin: tapetilla on mm. Ukraina ja alas ammuttu matkustajakone, nuorten kuolonkolari ja kahden suomalaisen avustustyöntekijän surmat. Näistä Eeva Kilpi juttelee siskonsa Ritvan kanssa. Hän lukee puolisonsa Mikon suomennosta Thoreaun teoksesta Elämää metsässä ja Suomen kohtalonvuosista, mutta sanoo, että tunteellisena ei ymmärrä faktoja. Kaikki sotauutiset kavahduttavat häntä, niin syvän jäljen evakkous on häneen jättänyt. 

Tavattoman runollisesti Eeva Kilpi kirjoittaa luontohavainnoistaan ja yksinolon tärkeydestä itselle. Vaikka Piskolassa päivät sulautuvat toisiinsa, epävarmuus ei millään lailla vaivaa ilmaisua. Minulle tulee Eeva Kilvestä aina mieleen Kesä ja keski-ikäinen nainen, ja se runo jossa hän kylvettää itseään, pitää itseään hyvänä. Punaisen muistikirjan nimi voisi olla myös Kesä ja vanha nainen. Vanha tai vanhus, Eeva Kilpi ei käytä kiertoilmaisuja. Punainen muistikirja on kaunis pieni kirja runoilijan kesäpäivistä rakkaassa Piskolassa. Se on ainoa paikka, jossa hän osaa rentoutua. Yksinolo ja lepo luonnon ympäröimänä ovat olleet hänelle aina luovuuden edellytys, voimaa antava, elähdyttävä kokemus loppujen lopuksi nytkin.

Ihailen vain, kiitollisin mielin...

Eeva Kilpi - Punainen muistikirja
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Aiemmat bloggaukseni Eeva Kilven teoksista:
Sininen muistikirja, Laulu rakkaudesta, Kootut novellit

Lukija kulkee runoilijan matkassa läpi toisiinsa sulautuvien kesäisten päivien, sateiden odotuksen, luonnon ihmeiden. Kilpi taltioi olemisen lumon hellästi ja aistivoimaisesti. Hänen tapansa katsoa ikääntymistä suoraan tekee vaikutuksen ja lohduttaa. - Kustantaja

Eeva Kilpi - Sininen muistikirja #runosunnuntai

Sinä olet minulle tyyni kohta elämän pyörteessä.

Pojantytär Sohvi antoi mummolleen Eeva Kilvelle jouluna 1999 lahjaksi omin käsin sitomansa Sinisen muistikirjan saatesanoin "Muistot tähän kirjaan pakkaa niin ikäväkin lakkaa." Alkuperäisen muistikirjan näet täältä. Eeva Kilpi kirjoitti ahkerasti kirjaan ajatuksiaan vuosina 2002-2003; muutama merkintä on myöhemmiltäkin vuosilta.

Sininen muistikirja ei ole varsinainen runokirja, mutta kyllä Kilven ajatukset voisi proosarunoksi mieltää. Välähdyksenomaiset aforistiset mietteet päätyivät kirjaan heti herättyä, aikaisin aamulla tai myöhään illalla, usein myös yöllä. Helmikuussa 91-vuotta täyttänyt Eeva Kilpi oli näitä kirjoittaessaan noin 75-vuotias, ja vanheneminen, yritys ymmärtää vanhuutta ja elämää on toistuva teema. Toinen riipaiseva teema on yksinäisyys: runoilija asuu yksin, sukua ja lapsenlapsiakin on, mutta ei heihin voi takertua. Ristiriitaisesti yksinäisyys on Kilvelle elinehto ja luovuuden edellytys, niinpä läheisyyttä sopivin annoksin olisi ideaali.

Voimattomuus tekee alakuloiseksi. Se on ehkä vanhuudenapeuden syy. Vanhana mieli on väliin niin hauras että se tuntuu hajoavan kuin usva yöhön... - 18.8.2002 klo 9.37

Evakkoudesta Kilpi puhuu nytkin, se on jättänyt häneen lähtemättömät jäljet. Kun hän joutui sota-aikana elämään erossa lapsuuden perheestään, sosiaaliset taidot jäivät puolitiehen, hänen itsensä mukaan. Yhdessä ajatelmassa hän puhuu koskettavasti äidistään. Äiti ja tytär eivät pystyneet tässä elämässä läheisyyteen, mutta kumpikin kaipasi toista: ... ja siinä kaipuussa me kohtasimme ja se jatkuu yhä, syvenee, ja päättyy vasta kun kuolen. Näin on ehkä minun ja poikienkin laita. - 26.10.2002 klo 22

Sota katkaisi lapsuuteni ja sieluuni jäi avohaava. Se kuplii yhä. Siitä tihkuu verta, pihkaa ja mahlaa. Se kuluttaa elinvoimaani ja tuottaa mielikuvia, ajatuksia, oivalluksia ja tekstiä. - 13.3.2003 klo 7.55

Kilpi pohtii paljon suomenkielen sanaa ikävöinti. Se on hänen mukaansa kirjoittamisen käyttövoima eikä ollenkaan sama kuin ruotsin längta efter tai englannin to miss somebody. Kilven mukaan ikävöinti on mielentila tai kauhea tauti, joka kalvaa kalvamistaan. Sen voisi nimetä haikea-adjektiivin verbivastineeksi.

Luonto- ja luonnonsuojelu ovat Kilvelle rakkaita ja tärkeitä teemoja. Piskolan kesämökillä Savossa kirjailija tarkkailee lintuja, perhosia ja sudenkorentoja. Mökki on kirjailijalle rakkain paikka ja hän sanoo palaavansa sinne niin kauan kuin itsenäisesti pystyy.

... että jättäisimme jälkeemme paremman maapallon, elämisen arvoisen elämänmahdollisuuden kaikille niille jälkipolville ja lajeille jotka toivon mukaan jatkavat täällä elämää sen jälkeen, kun me olemme poistuneet. - 4.6.2002 klo 6.34

Minua ilahdutti kovasti, että kirjailijalla on edelleen tallella se sama hellyys ja hyvänäpito itseään kohtaan, jonka me muistamme tästä runosta: Nukkumaan käydessä ajattelen: / Huomenna minä lämmitän saunan, / pidän itseäni hyvänä, / kävelytän, uitan, pesen, / kutsun itseni iltateelle, / puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, / kehun: Sinä pieni urhea nainen, / minä luotan sinuun (Laulu rakkaudesta 1972). Nyt kun ikää on tullut hän hoivaa vanhukseksi muuttunutta itseään: 

Minä elän muuten aivan normaalia elämää, minä vain huolehdin tästä vanhuksesta joka nyt olen. Kyyditsen häntä paikasta toiseen, kävelytän häntä, käyn hänelle kaupassa, laitan hänelle ruokaa, siivoan hänelle ja kylvetän häntä. Puen hänet tilaisuuksiin, maalaan hänen huulensa, panen hieman punaa hänen poskipäihinsä, kampaan auki hänen tukkansa kun se on kuivunut kiharaiseksi papiljoteilla, pesen hänelle pyykkiä, ostan hänelle kukkia ja yritän pitää hänet hyvällä tuulella, vaikka se ei ole helppoa. - 23.8.2003 klo 23.12

Sinisen muistikirjan mietteet puhuttelevat varmasti keski-ikäistä ja ikääntyvää lukijakuntaa. Se on ikä, jolloin tulee miettineeksi elämän mysteeriä, ajan kulkua, omaa vanhenemistaan ja kuolemaansa. Alkuvuodesta luin Kilveltä Ellen Thesleffin taiteella kuvitetun runokokoelman Laulu rakkaudesta sekä Kootut novellit, vahva suositus erityisesti loistaville novelleille! Sininen muistikirja on ihana ja viisas; se on kaunis pieni lahjakirja vaikka omalle äidille tai anopille, miksei itsellekin. Syksyllä Kilveltä on tulossa Punainen muistikirja, joka sisältää ennen julkaisemattomia päiväkirjamerkintöjä Kilven rakkaalta kesäpaikalta Piskolasta.

Eeva Kilpi - Sininen muistikirja
Kansi Mika Tuominen
Wsoy 2019
****
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 14 (kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin omani), 36 ( kirjassa ollaan yksin), 47 (alle sata sivua)
Muissa blogeissa: Marjatta, Nanna, Takkutukka

Eeva Kilpi, Ellen Thesleff - Laulu rakkaudesta #runosunnuntai

LUONTO - YKSINÄISYYS - KOHTAAMINEN - YHTEYS 

- ETÄÄNTYMINEN - YKSINÄISYYS - LUONTO

Laulu rakkaudesta on isokokoinen runo- ja taidekirja, jossa on valikoima Eeva Kilven runoja kokoelmista Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972), Terveisin (1976), Ennen kuolemaa (1982) ja Animalia (1987).  Ellen Thesleffin upea ja värikäs taide kuvittaa runoja hienosti, vaikka hänen taiteensa ei ole edukseen painetussa kirjassa. Kansikuvavalinta (Lehtimaja 1908) on mielestäni hyvin onnistunut: voi kuvitella, että yksinäisyyttä rakastava runoilija istuu siinä mökillään Savossa työpöytänsä ääressä. Tosin Thesleffin värimaailma tuo mieleen jonkun eksoottisemman ympäristön, mutta ehkä Savossakin voi toteutua tämmöinen lumoava sininen hetki. En kirjoita sen enempää Thesleffin taiteesta, vaan laitan linkin Hanna-Reetta Schreckin elämäkertaan Minä maalaan kuin jumala. Tämän kokoelman esipuheessa Eeva Kilpi sanoo:

Minulta on syntynyt runoja sellaisissa elämänvaiheissa, jolloin olen ollut murtumaisillani tai voimakkaan mielenliikutuksen vallassa. Silloin olen aina hiukan muuttunut. (...) Kaikki neljä kokoelmaa ovat ennakoineet proosateoksia, joissa runojen teemat ovat toistuneet. 

Sylissäsi

minä annan elämälle anteeksi

virheen toisensa jälkeen.

Kohta on kaikki lunastettu.

Luin juuri Kilven novellikokoelman Kootut novellit, jossa hän pyöritteli näitä samoja teemoja - näin ollen aihealueet tuntuivat jo entuudestaan tutulta. Kokoelmasta Laulu rakkaudesta löytyy tuttuja ja rakastettuja runoja, helliä rakkauden ja erotiikan kuvauksia sekä Karjalan ikävää. Terveisin kertoo kivusta ja yksinäisyydestä, Ennen kuolemaa surusta runoilijan isän kuoleman jälkeen ja Animalia on hätähuuto luonnon ja eläinten puolesta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö siteerasi uuden vuoden puheessaan tätä runoa:

Siis kauneutta on.

Rakkautta on.

Iloa on.

Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,

puolustakaa niitä!

Kokoelman runojen pituudet vaihtelevat parin säkeen huokauksista pitkiin ja tarinallisiin. Eläytymistäni haittasi hiukan runojen erilaisuus, mikä lienee tällaisten koontikokoelmien haittapuoli. Pidin lukemisessani taukoja ja luin yhtä kokoelmaa kerrallaan. Luulen että eniten iholle tulivat pohjatonta surua henkivät isän ikävästä kertovat runot. Juuri lukemani novellikokoelma Kootut novellit  jätti niin vahvan jäljen, että minun oli hankala eläytyä Kilven runoihin juuri nyt. Ehkä hän on minulle puhuttelevampi novelleissaan kuin runoissaan.

Isä on kuollut taas.
Tänään hän on kuollut tästä maisemasta.
Isättöminä seisovat kuuset
risti latvassaan.

Kun epätoivo tulee
ovat kuuset.
Kun toivo menee
ovat kuuset.

Minä pitelen niistä kiinni.

Ellen Thesleffin maalaus: 
Tyttö (Thyra Elisabeth) / 1893 / öljy / 46x38 cm / yksityiskokoelma

Eeva Kilpi on aina kantanut huolta luonnon puolesta ja vastustanut kiivaasti eläinkokeita. Koko Animalia on omistettu tälle teemalle. Siteeraan tässä runoa, joka on syntynyt Tsernobylin ydinräjähdyksen (26.4.1986) jälkeen. Runo ei ole mukana tässä valikoimassa, mutta se puhuttelee minua ja kertoo yksinkertaisin säkein Eeva Kilven järkytyksestä:

Ydinsäteilyä

mutta koivuissa on hiirenkorvat

ja minä istutin orvokkeja.

Ydinsäteilyä

mutta on Helmin-päivä

ja minä kävin onnittelemassa äitiä.

Ydinsäteilyä

mutta miniäni on raskaana

ja tänään on laskettu päivä.

Ydinsäteilyä

vaikka me rakastamme.

...

Eeva Kilpi, Ellen Thesleff  - Laulu rakkaudesta. Valikoima neljästä runokokoelmasta

Toimittanut Eija Kämäräinen

Graafinen suunnittelu M-L Muukka

Wsoy 1991

***

Kirjastosta

_______________

An InLinkz Link-up

Eeva Kilpi - Kootut novellit

Eeva Kilven Kootut novellit on ollut kirjahyllyssäni kauan ja olen sen vuosia sitten lukenut. Tänä vuonna on tarkoitus lukea oman kirjahyllyn aarteita, joten nappasin kokoelman lukuun. Mukana ovat kaikki Kilven seitsemän novellikokoelmaa vuosilta 1959-1986, joten hänen novellituotantonsa monipuolisuus esittäytyy lukijalle hienosti. Lukemaan ryhtyessäni minulla oli hataria muistikuvia lapsuudesta kertovista novelleista ja mielessä pyöri "kesä ja keski-ikäinen nainen". Aikoinaan kohua herättänyt romaani Tamarakin minulla on ja olen sen lukenut, mutta ilmeisesti olen antanut kirjan ikuiseen lainaan. Kirjoitan enemmän muutamasta novellista. Bloggauksen lopussa oleva lista vuosilukuineen kertoo, mistä kokoelmasta novelli on.

Pienet tytötkin pääsevät sentään päivien yli ihmeesti. Tulee uusia, iloisempia päiviä, ja tulee vielä paljon, paljon surullisempia päiviä. Iloiset päivät ovat punaisia, ne ovat niin kuin mansikka polun varrella rantaan mentäessä, ne toiset taas ovat mustia, ne ovat niin kuin tähdetön pakkasyö tai se pimeys, joka voi kätkeytyä elävienkin silmien taakse. (1959)

Lapsuudesta kertovien novellien (1959) päähenkilö on reipas karjalaistyttö Enni. Pidin näistä novelleista valtavasti. Kilpi kirjoittaa lämmöllä, herkästi ja sydämeenkäyvästi. Lukija saa kurkistaa pienen tytön iloihin ja suruihin; millaista lapsen elämä maalla ennen vanhaan oli. Kotieläimet, koira Kaija ja kissa pentuineen olivat tytölle rakkaita, samoin pieni mierolainen, sokeana syntynyt tarhakettu. Luopuminen rakkaista eläimistä oli riipaisevaa. Lopuksi oli jätettävä koti myös, ja lähdettävä evakkoon.

Myöhemmissä novelleissa esiintyy usein kirjailijan itsensä oloinen keski-ikäinen nainen, joka kirjoittaa tai tekee jotain tutkimusta. Hän asuu yksin lähes erakkona joko ympärivuotisesti tai kesäisin mökillä järven rannalla, jossain Savossa. Kilpi pohtii paljon rakkautta ja sen ilmenemismuotoja, naisen seksuaalisuutta ja erotiikkaa, ihmissuhteita ja perheitten dynamiikkaa, yksinäisyyttä ja vanhenemista. Kokoelmien novellit pitävät sisällään laajan kirjon aiheita, ja luontokuvauksella on suuri rooli. 

Kunpa voisi tavata kaikki rakastettunsa vielä ennen kuolemaansa ja puhua heidän kanssaan niin kuin aikuisten ihmisten tulisi kyetä puhumaan keskenään. Että voisi todeta, minkä hullunmyllyn läpi ollaan yhdessä käyty, pyöritty kuin vatkauskoneessa milloin kenenkin kanssa, linkouduttu siitä sitten erilleen, laitamille ihmettelemään ja henkeä vetämään. Turha dramatiikka olisi poissa, niin myös tragiikka. (1986)

Kylmää kanaa ja majoneesia (1967) on aivan hulvaton novelli, jonka Kilpi alustaa näin: Traaginen välinäytös erään naisen elämässä. Seksuaalisesti väritetty, mikä sanottakoon varoitukseksi niille jotka eivät pidä seksistä tai otsikon mainitsemasta ruokalajista. Tämä on ravintolaan sijoittuva nelinäytöksinen näytelmä, jonka lavasteista etc. kirjailija antaa yksityiskohtaiset ja todella riemastuttavat ohjeet. Näytelmää voidaan esittää hänen mukaansa myös nimellä Desperanza... ja eunukkien kuoro laulaa mm.: infantiileille satusetiä, frigideille eunukkeja, namusedille nymfettejä, pyromaaneille lucioita....

Novelli Tamara ja minä (1970) ennakoi ilmeisesti vuonna 1972 ilmestyvää romaania. Tamara on hyvin seksuaalinen nainen, joka kertoo eroottisista suhteistaan häntä platonisesti rakastavalle minäkertojamiehelle. Miehen vammaisuus ei tässä tule selkeästi esiin kuten romaanissa.

Novellissa Viimeinen härkä (1971) minäkertoja käy seuramatkalla Madridissa katsomassa härkätaistelua. Kertoja referoi veristä ja julmaa näytöstä härän näkökulmasta ja esittää koko spektaakkelin kulun. Kuvaus kuuden härän teurastuksesta tuntuu todelta, kaiken aistii aivan kuin istuisi itse katsomossa; haistaa veren, kuulee musiikin, tuntee jännityksen ja yleisön reaktiot. Näytöksessä esiintyvien härkätaistelijoiden nimitykset Kilpi muuntaa naljaillen: picadorit ovat härveltäjiä, banderillerot helppoheikkejä ja matadori on päätökkijä. Olen nähnyt härkätaisteluita vain nauhalta eikä tulisi mieleenkään mennä katsomaan, sillä en ymmärrä tätä julmuutta. Härän kaulajänteitä mm. katkotaan keihäillä, jotta sen pää putoaisi alemmas ja matadorin olisi näin helpompi iskeä miekkansa sen lapojen väliin.

Eeva Kilven tuotanto on laaja ja hän on kirjoittanut rohkeasti tabuista. Toki nykyään kirjallisuus käsittelee vaikka mitä, mutta ei vielä 60-luvun lopulla. Kilpi on melko rauhallinen feministi, mutta feministi kuitenkin. Hän puolustaa naisen oikeutta itsenäiseen elämään, uraan ja omiin päätöksiin. Novellien keski-ikäiset naiset eivät useinkaan ole ns. hyviä äitejä ja suhtautuvat seksiin ja erotiikkaan melko vapaasti. Elävän karjalanmurteensa säilyttäneen ihanan Eeva Kilven tuotanto on aina ajankohtainen. Suositan lämpimästi ❤︎ Otan tähän yhden runon meille naisille.

Nukkumaan käydessä ajattelen: 

Huomenna minä lämmitän saunan, 

pidän itseäni hyvänä, 

kävelytän, uitan, pesen, 

kutsun itseni iltateelle, 

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 

Sinä pieni urhea nainen, 

minä luotan sinuun. 

...

EEVA KILVEN NOVELLIKOKOELMAT

Noidanlukko, Sarja lapsuudesta / 1959 

Lapikkaita, Kuusi juttua Lapista / 1966 

Rakkauden ja kuoleman pöytä, moraliteetteja / 1967 

Kesä ja keski-ikäinen nainen / 1970 

Hyvän yön tarinoita / 1971 

Se mitä ei koskaan sanota / 1979 

Kuolema ja nuori rakastaja, Kolme kertomusta / 1986 

Kootut novellit vuosilta 1959–1986 / 1987

Eeva Kilpi - Kootut novellit 1959-1986
Wsoy 1987
*****
Omasta hyllystä
_________________

Helmet-haaste: 15 / tabu, 36 / ollaan yksin
Oman kirjahyllyn aarre

Mennään metsään: Tämä ei ole varsinainen metsäkirja, mutta metsän ja luonnon kuvausta on erittäin paljon. Novellien henkilö tuskailee mm. kesämökkipaikallaan avohakkuun pilaamaa maisemaa ja kuuman mäntymetsän pihkainen tuoksu tuntuu lukijankin nenässä. Kokoelman viimeinen novelli Kuolema ja nuori rakastaja (1986) on pyhitetty maapallon-, eläinten- ja luonnonsuojelulle.

Noidanlukko 1959 / Luettua elämää  & Kirjasähkökäyrä
Lämminhenkiset kirjailijahaastattelut Jano-runouslehdessä & Kotiliedessä

Eeva Kilpi pääsi ylioppilaaksi Imatran yhteislyseosta 1946, minä paljon myöhemmin. Kun lyseo juhli satavuotista toimintaansa, Kilpi oli juhlassa puhumassa. Tämä upea, alunperin hotelliksi 1914 rakennettu rakennus jatkaa peruskorjattuna toimintaansa / Etelä Saimaa 2015.

Hiitolassa syntynyt ’elämän evakko’ Eeva Kilpi täyttää helmikuun 18. päivä 91 vuotta.