Runovuosi 2019

Osallistuin taas Reader why did I marry him? -blogin #runo19 -haasteeseen ja vuoden aikana luin 28 runokokoelmaa. Haasteeseen kuuluu, että poimii luetuista kokoelmista muutaman sitaatin ja antaa niitten keskustella keskenään muutoksia tekemättä. Täältä näet miten haaste muilta osallistujilta sujui. Pimeä valoton syksy ja musta joulu näkyvät koosteessani: suomalaiskansallinen melankolinen versio siitä tuli:

Jo kohisevat maahisten unet, on kaukaista ja huojuvaa 

rauduskoivua vartioi tilhien paino ja pakkanen halkopinoa.

Surulliselta näyttää heinien väri talvipellolla 

- viimeisten säteiden alla veden piirtämä viiva.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa. 

Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.

ja soiden kurjet taas täällä

kurjet taas

SÄKEET ON POIMITTU NÄISTÄ KOKOELMISTA:

1. Jukka Tervo - Runot 1995-2017, BoD 2019

2. Minna Eväsoja - Wabi ja Sabi, mietiskelypäiväkirja, Gummerus 2019

3. Kohtaamisia - Edith Södergran ja Helene Schjerfbeck, toim. Karri Kokko, Wsoy 1982

4. Kai Aareleid - Lue minua, Ntamo 2018

MUUT LUKEMANI RUNOKOKOELMAT

Eeva Kilpi - Perhonen ylittää tien, Wsoy 2012
Viron runokartta
La Colectiva - Imágenes de la memoria, Filodecaballos 2019
Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset, Aviador 2019
Ester Nuori Leppä - Lauluja avaruudesta, Poesia 2019
Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. Wsoy 2019
Jouni Teittinen - Sydäntasku, Poesia 2019
Nelli Ruotsalainen - Täällä en pyydä enää anteeksi. Pesä Kustannus 2018
Anni Mäentie - Aurinkotuoli, Kulttuurivihkot 2019
Jere Vartiainen - Minuus │ Miinus, Kolera 2019

Silene Lehto - Kuplapoika, kultapoika. Wsoy 2019
Runoja murteilla. Mee mummu ja muut / toim H. Laaksonen & V. Adamsson, Sarmala 2004
Sami Liuhto - Metrorunoja, Käsite 2019
Anu Rinkinen - Budapest on konvehti, Ntamo 2018
Sanna Karlström - Alepala, Otava 2019
Federico García Lorca - Hämärä rakkaus. 30-luvun runot, Ntamo 2018
Miira Luhtavaara - Sinusta roikkuu valoa, Teos 2019
Federico García Lorca - Andalusian lauluja, Otava 1963/2002
Juha Vakkuri - Kirjeitä 15-vuotiaalle maalivahdille, Like 2000
Eeva Kilpi, Ellen Thesleff - Laulu rakkaudesta, Wsoy 1991
Aki Salmela - Eläimen varjo, Tammi 2019
Veera Antsalo - Imago, Teos 2018
Heli Laaksonen - Pulu uis, Raparperisyrän, Vissinki-laulut, Sammakko 2015
Aila Meriluoto - Tämä täyteys, tämä paino, Wsoy 2011

Hyvää uutta runo- ja lukuvuotta blogini lukijoille!

Eeva Kilpi - Perhonen ylittää tien #runosunnuntai

Eeva Kilven kootut runot vuosilta 1972-2000 nimellä Perhonen ylittää tien ilmestyy uusintapainoksena huhtikuussa 2020. Se sisältää kokoelmat Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972), Terveisin (1976), Ennen kuolemaa (1982), Animalia (1987), Kiitos eilisestä (1996) ja Viimeisiä runoja (1996-2000). Jo maaliskuussa ilmestyy aivan uusi teos, Elämää kaikki päivät, joka sisältää päiväkirjamerkintöjä 80-luvulta 2000-luvulle.

Ihana Eeva Kilpi on aina ajankohtainen, ja on hämmästyttävää, että hän on puhunut voimakkain äänenpainoin luonnon ja ympäristön puolesta jo 70-luvulla. Hänelle on myönnetty mm. Pro Finlandia -mitali 1974 sekä Taiteen edistämiskeskuksen kirjallisuuden valtionpalkinto tänä vuonna jo neljännen kerran. Taike totesi palkintoperusteluisaan näin:

"Aika on osoittanut Kilven tuotannon kestäväksi. Hän on ollut tärkeän asian äärellä ja oikeassa jo paljon ennen nykykeskustelua. Pakolaisuus on kipeän ajankohtaista, ihmiskunnan ja luonnon kohtalo on vaakalaudalla eivätkä naisen itsemääräämisoikeus tai seksuaalisuus ole itsestäänselvyyksiä vieläkään.”

Kilven romaanit ja novellit kertovat usein keski-ikäisestä naisesta, joka viettää kesänsä yksin mökissä metsän keskellä ja tarkkailee luonnon rytmiä, kasvua, kukoistusta ja kuolemaa. Luonnon ja eläintensuojelun  ohella kantavia teemoja Kilven tuotannossa ovat evakkous, sota ja karjalaisuus; ihmissuhteet, rakkaus ja vanheneminen.

Lukiessa tuntui kuin olisin tavannut pitkästä aikaa hyvän ystävän, sillä runot olivat tuttuja. Olen siteerannut Kilven runoja jo aiemmissa bloggauksissani (linkit lopussa) ja yritän nyt nostaa esiin muita minua puhutelleita runoja. Ensimmäisen kokoelman runoista minua tietysti puhuttelivat taas Elämän evakkona / Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa ja Nukkumaan käydessä ajattelen. Toisesta kokoelmasta löytyy monta humoristista runoa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, luontohavaintoja ja aforistisia mietteitä:

Kun suru häipyy
tulevat muistot
ja jokainen niistä
koskee yksitellen.

Suruteema jatkuu kolmannessa kokoelmassa Ennen kuolemaa. Kilpi kipuilee isän kuoleman kanssa ja tuloksena on hienoja ja koskettavia surutyörunoja.

Isä, eilen satoi
ja tänään satoi juuri äsken.
On silti lämmintä.
Saattaa tulla hyvä sienisyksy.
...

Aivan noin kuollut ei tarvitsisi olla, isä,
voisit välillä käväistä, istua keinutuolissa,
tarttua käteen ja pitää sitä pitkään tervehtiessä
niin kuin ennenkin.
...

... minä orvoista orvoin /  ilta tulee ja yö /  isä ei

Tässä kokoelmassa on myös pitkä ja hauska proosaruno Aatamista ja Eevasta sekä monisäkeistöinen runo morsiamista. Kokoelmassa Animalia Kilpi tuntee hätää eläinten ja maailman puolesta. Tsernobylin ydinräjähdys järkytti häntä ja koko Eurooppaa; miten elämä voi jatkua, kun miniäkin on raskaana? Myös mummous puhuttaa ja eläinkokeet ahdistavat:

Eläimet pelkäävät ja hätääntyvät
joutuvat kauhun valtaan,
eläimet tuntevat tuskaa.
Niihin koskee. Ne voivat pahoin.
Kaiken aikaa ne odottavat että kipu lakkaisi.
//

Havahdu ihminen.
Kieltäydy tehtävästäsi kiduttaja.
On tullut sen aika.

Kiitos eilisestä - kokoelman runot olivat minulle tuntemattomampia. Kilpi pui runsaasti äitinsä kuolemaa, sillä äidin kuoltua runoilija tuntee laskeutuneensa vanhuuteen. Runoissa toistuu vanhuuden ja kuoleman teemat; edelleen myös lapset, lastenlapset ja hätä maailman tilasta askarruttavat häntä. Tässä osassa on myös monta riehakasta ja vähän rietastakin seksistä ja naimisesta kertovaa runoa. Aivan huikeaa uskallusta Kilven ikäiseltä naiselta. Mutta hän sanookin, että pitää ymmärtää kaikenikäisten ja kaikenlaisten ihmisten rakkautta.

Niin surullinen on sydämeni tässä ajassa,
tässä tilassa, tässä iässä, 
tällä paikalla jolla se kohtaa vanhuuden
valmistautumattomana.
...

Sinun kanssasi, rakkaani, vuodet menevät liian nopeasti. Se on ainoa mistä sinua syytän. Ne tuhat vuotta jotka olemme olleet yhdessä ovat kuin yksi varastettu iltapäivä ja jokainen varastettu iltapäivä kuin tuhatsata ajastaikaa.

Suomen kielessä rakastaa on vahva ilmaus, mutta Eeva Kilven kohdalla se ei ole yhtään liikaa: hän on lukijoidensa rakastama, ja minäkin rakastin tämän kokoelman lukemista ❤︎ Perhonen ylittää tien on edelleen ajankohtainen ja elämää monilta kanteilta luotaava hieno runokokoelma.

Eeva Kilpi - Perhonen ylittää tien, kootut runot 1972-2000
Wsoy 2000
Kirjastosta
_______________

Perhonen ylittää tien -kokoelmasta puuttuvat myöhemmin ilmestynyt Kuolinsiivous (2012)

Blogiaikana Kilveltä lukemani:
* Sininen muistikirja
* Punainen muistikirja
* Laulu rakkaudesta Ellen Thesleffin kuvin
* Kootut novellit

Kuva: Hanna Wasenius

Jukka Tervo - Runot 1995 - 2017 #runosunnuntai

Jos aamusumu olisi mitattavissa, se painaisi noin elegian.

Oululaisen Jukka Tervon (s. 1956) Runot 1995 - 2017 kokoaa yksiin kansiin hänen kuusi runokokoelmaansa - Zerkalo (1995), Ei koskaan, aina (1997), Kaksitoista sinistä kuuta (2007), Kurt Cobainilla oli masu kipeä (2008), Ämpärin räminä (2009), Heräämisiä suuren kellon sisällä (2013) sekä runon romaanista Mariaanien haudalla (2017). Luin tätä kokoelmaa kokonaisuutena, joten en voi arvioida kokoelmia yksittäin. Runoja on 20 vuoden ajalta ja niiden aiheet ovat tietysti moninaiset. Monissa runoissa soi rakkaus musiikkiin, onhan Tervo sekä esiintyjä että ammatiltaan musiikkiterapeutti. Runot keskustelevat Chopinin kanssa ja erityisesti pidin runokirjeistä Jean S:lle.

Monet runot heijastelevat runoilijan omaa elämää. Oulu-runoissa kaupunkia tuntevat voivat eläytyä kaupunkinäkymiin runon keinoin. Pidin kovasti tavallisen perhe-elämän kuvauksesta. Runoissa kuuluu rakkaus vaimoon, onni täydellisestä vastasyntyneestä tai parivuotiaasta taaperosta, myös teini-ikään ehtineiden lasten ärsyttävyys.  Ymmärtääkseni Tervolla on neljä poikaa, joten hän kyllä tietää jotain tästä teemasta.

Ei ollut elämä yhtä juhlaa
mutta aika hyvin meni paitsi silloin 
kun väsytti kymmenen vuotta.
...

Kaiken voi menettää hetkessä.
Rakasta minua tavallisesti,

niin kuin aamun lehteä,
joka ei tullut ajoissa.
...

Olet kesäaamun valosormus.
Lantiosi pajukorissa kannat näkymätöntä.

Olemme olleet yhdessä aina.
Sinua en unohda

enkä uupumuksen koruja.

Lapsuudesta kertovissa runoissa on paljon myös Tervon omia lapsuus- ja koulumuistoja. Nähdäkseni nuoruuden tunnoista ja vaikeuksista kertovat traagiset kohtaamiset ovat  enimmäkseen välähdyksiä terapiatyössä nuorten kanssa koetusta. Tervo kirjoittaa anopistaan, äidistään ja ukistaan; myös sodasta ja sodan käyneistä miehistä. Näin itsenäisyyspäivän alla ja Talvisodan syttymisen muistopäivän aikoihin sodasta kertovat runot puhuttelivat kovin.

He kuulivat kyllä minkä harjun takana
arvottiin evakoille suruharsoja, missä
petrolinhajuiset pensaat kähisivät, missä
äänetön voima tasasi hengitystään

ja räpytti kuivia silmiään

niin odotettiin että käsi joka puristi
pystykorvan remmiä avautuisi kuin
tuulen selaama musta kirja
että äänet putoaisivat pystysuoraan
kanervikkoon, että oli heidän vuoronsa tulla

puhkaistuksi liikkumattomuuteen

Traagisimmasta päästä on myös vuoden 2004 tsunamista kertova Mariaanien hauta. Se on pitkä runo, pari säettä runon keskivaiheilta:

Tapaninpäivänä 2004 juuri tässä
vaakasuora putous hyökkäsi
mustaa mutaa hampaissaan
taivaanrannasta kaiken kimppuun

huutaen vesipanssarivaunukolonnan
käsittämätöntä kieltä.

Yli kaksisataatuhatta ihmistä
lopetti tuottamasta iloa,
arkea, surua ja sunnuntaita toisilleen.

Viisisataa sivua on paljon runoa enkä mitenkään voi ottaa esiin kaikkea haluamaani. Minun oli helppo lähestyä näitä runoja, siksi ne varmaan puhuttelivatkin erityisesti. Ei tullut semmmoista pinnistelyn hetkeä, jossa miettii mitähän runoilija tässä tahtoo sanoa. Pidin yllättävistä ja tuoreen tuntuisista sanavalinnoista ja löysin paljon huumoria myös. Otan tähän muutaman irrallisen, hauskan kielikuvan ja ilmaisun, joita on todella paljon: lipputanko läpsyttää henkseleitään, elämä jäähtyy hiljaa, aamun kohiseva nauha, hitaan sateen kolehti. Pääosin runot ovat lyhyitä eikä mitään typografisia kikkoja ole käytetty. Pidin siitä, että kokoelman ilme on rauhallinen ja eleetön. Viihdyin tämän hienon ja monipuolisen runokokoelman parissa erittäin hyvin, ja tulen palaamaan runoihin vielä monta kertaa. Koska itselleni luonto on tärkeä, vielä yksi sitaatti:

jo kohisevat maahisten unet,
on kaukaista ja huojuvaa

rauduskoivua vartioi tilhien
paino ja pakkanen halkopinoa

kevään leija lähestyy
murheen varjot kumartavat
aika särähtää

magnesiumin kahina, tähtien rätinä,
ikävä, ikuisuus

hellepäivän väräjävä koitto

Jukka Tervo - Runot 1995 - 2017
BoD 2019
Kustantajalta
_______________

Kirjailijan haastattelu Kalevassa

Runoni kirjoitin itselleni, että näkisin ja ymmärtäisin, otin sanavalokuvia pääni sisältä, maalasin alitajunnan akvarelleja ja liimailin niitä valkoiseen albumiin, jossa ne jatkavat matkaansa silloinkin kun en jaksa olla luova, enkä haluakaan olla. - Jukka Tervo

Runot 1995-2017 sisältää Jukka Tervon julkaisemat runokirjat 

• Zerkalo (1995) 
• Ei koskaan, aina (1997) 
• Kaksitoista sinistä kuuta (2007) 
• Kurt Cobainilla oli masu kipeä (2008) 
• Ämpärin räminä (2009) 
• Heräämisiä suuren kellon sisällä (2013) 
• sekä runon romaanista Mariaanien haudalla (2017)

Minna Eväsoja - Wabi ja Sabi Mietiskelypäiväkirja #runosunnuntai

Surulliselta

näyttää heinien väri

talvipellolla -

viimeisten säteiden alla

veden piirtämä viiva.

Ihastuttava Minna Eväsoja kertoi Helsingin kirjamessuilla uusimmasta teoksestaan, Wabi ja Sabi -Mietiskelypäiväkirja. Hänen aiemmat teoksensa Melkein Geisha ja Shoshin, aloittelijan mieli ovat olleet huippusuosittuja, ja tämä uusin jatkaa samaa hurmaavaa linjaa. Kirja on pieni ja kaunis kuin koru. Mietiskelypäiväkirja on hauskasti tavallaan kääntökirja: toisella puolella on yhdeksän wabi-runoa, toisella yhdeksän sabi-runoa - ja tilaa on myös lukijan omille päiväkirjamerkinnöille. Jos nyt ollenkaan raaskii tähän mitään itse kirjoitella!

Eväsoja kertoi, että Japanissa tanka-runoperinne 1000-luvulta on säilynyt elävänä ja maassa on myös päiväkirjan kirjoittamisessa pitkät perinteet. Päiväkirjoja kutsutaan Japanissa nimellä nikki. Valitut runot wabista ja sabista, ja niiden selitykset, käyvät vuoropuhelua kuvataiteilija Tuula Moilasen yksityiskokoelmasta valittujen japanilaisten puupiirrosten kanssa. Johdannossaan Eväsoja avaa wabin ja sabin käsitteitä. Jännittävää näissä käsitteissä on se, että jokainen japanilainen tietää mitä ne tarkoittavat, mutta näitä sanoja ei koskaan käytetä siellä yhdistelmänä wabi-sabi kuten länsimaissa. Molemmissa on melankolinen pohjavire ja kumpikin voi kuvata jotain vanhaa.

Vuorten kätkössä,

saavuttamattomissa

kukkii kirsikka.

Yksinäisyys sattuu, kun

rankkasade yllättää.

...

Tuuli puhaltaa 

Sumiyoshin männyissä

nostaen äänen:

olkoonkin surullinen

kuu loistaa silti kirkkaana.

Wabi-sabi on minusta hankala käsite ymmärtää ja etsiskelinkin sille selityksiä muualtakin. Wikipedia sanoo:  

Wabi sabi (侘寂) on japanilaisen estetiikan käsite. Se yhdistetään läheisesti zenbuddhalaisuuteen, ja kehityksensä alkuaikoina wabi sabiin yhdistetyt henkilöt olivatkin jossain muodossa zenin harjoittajia. Käsitettä kuvataan monesti epätäydellisyydessä, keskeneräisyydessä ja häviävyydessä olevaksi kauneudeksi sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannoimiseksi. Wabi-sabi liitetään yleensä japanilaiseen teeseremoniaan, jossa se ilmenee sekä itse seremoniassa että siihen liittyvissä osatekijöissä, kuten teeastioissa ja teehuoneessa. Se on kuitenkin olennainen osa myös monia muita Japanin taiteenlajeja, kuten ikebanaa, japanilaista puutarhataidetta sekä keramiikkaa.

Suru ja tuska -

kelle niistä kertoisi?

Varisee kukat

kuin sateen pisarat

illalla, hiljaa.

Teoksessa on siis yhdeksän runoa wabista ja sama määrä sabista. Tämä luku kätkee symbolikkaa, sillä buddhalaisuudessa numero yhdeksän on hyväenteinen ja buddhalaisilla on myös yhdeksän hyvettä ja yhdeksän maailmaa, jotka vievät kohti valaistumista. Runot on kirjassa kirjoitettu myös kauniisti japanilaisin kirjoitusmerkein. Mukana on Eväsojan ansiokkaita ja selventäviä tulkintoja ja japanilaisessa runoudessa käytettyjen metaforien selityksiä. Tämä on tervetullut asia lukijalle, joka ei tunne japanilaista kulttuuria tai runoutta entuudestaan. Siteeraan tässä muutaman runon ilman mitään selityksiä ja erottelematta onko se wabi- vai sabi-runo. Kannattaa tutustua tähän kirjaan ja Minna Eväsojan hienoihin selityksiin, jolloin runojen nyanssit ja tarkoitukset avautuvat aivan toisella tavalla.

WABI - Kätketty loisto: 

yksinkertaisuus, nöyryys, köyhyys. Koruttomuus ja karuus esteettisinä ihanteina.

SABI - Valkoinen suru: 

Kaiken katoavaisuus, surumielisyys, yksinäisyys, haikeus.  Ajan patinan hienostuneisuus.

En osannut oikein tehdä eroa wabi- ja sabi-runojen tunnelmien välillä, enkä tiedä onko se niin tärkeääkään tavalliselle lukijalle.  Eväsojan kirjassa on yllä olevat alaotsikot: Wabi - Kätketty loisto & Sabi - Valkoinen suru. Melankolinen haikeus huokuu kaikista. Mielestäni aivan yleisesti ajatellen runojen melankolinen mielenmaisema puhuttelee hyvin meitä introvertteja suomalaisia, etenkin syksyn harmaudessa. Runot kertovat yksinäisestä ja vaatimattomasta elämästä syrjässä, usein vuoristossa. Ei ole ystävää kelle kertoisi asioitaan tai surujaan, vieraitakaan ei vaikeitten taipaleitten taakse juuri eksy. Itku on yksinäisinä hetkinä vuolasta kuin rankkasade, mutta sallittu piilossa muitten katseilta. Runomaisemaa kuvaa syksyinen sanasto ja asumus on kolea. Kuitenkin tuulen viuhuessa runominällä on mahdollisuus löytää mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä - jos osaa tyytyä osaansa. Zenbuddhalaisuuden vaikutuksesta puute ja köyhyys ovat nousseet ihanteiksi; ne takaavat sydämen rauhan ja vapauden maallisen elämän kahleista.

Hiljaisessakin

laaksossa humisee

tuuli männyissä.

Ei hälyä maailman,

vain vuorten yksinäisyyttä.

...

Tyydyn köyhyyteen:

teen tulen ja jauhan teen -

nauttien tunnelmasta.

Wabi ja sabi - mietiskelypäiväkirja on kaunis lahja ystävälle ja itselle. Sitä voi käyttää kauniina ’tyynynaluskirjana’ yöpöydällä ja lukea iltaisin ennen nukahtamista kauniin seesteisen runon ja ajatuksen. Ihana tuulahdus japanilaisuutta! Iloinen Minna Eväsoja kertoi Helsingin kirjamessuilla, että uusi kirja on työn alla.

Minna Eväsoja - Wabi ja Sabi - Mietiskelypäiväkirja
Suomennokset Minna Eväsoja, osin Kai Nieminen
Ulkoasu ja taitto Sanna-Reeta Meilahti
Puupiirrokset Tuula Moilasen kokoelmasta
Gummerus 2019
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Päiväkirjojen kirjoittamisella on Japanissa pitkät perinteet. Päivien virtaa ja satunnaisia ajatuksia on kautta kirjoitetun historian laitettu muistiin. Minna Eväsoja on kerännyt tähän nikkiin ajattomia runoja rakkauden tuskasta, yksinäisyydestä ja haikeudesta. - Kustantaja

Ateneumin upea näyttely Hiljainen kauneus 

toi esiin wabia ja sabia keramiikassa ja maalaustaiteessa.

La Colectiva - Imágenes de la memoria #runosunnuntai

Kuuntelin Helsingin kirjamessuilla monikielistä runo-ohjelmaa, jossa esiintyi Tua Forsström ruotsiksi ja Helga West saameksi ja englanniksi. Heitä oli ihana kuulla, mutta etenkin La Colectivan esitys meni suoraan sydämeen. Kaksi La Colectivan edustajaa, Rosamaria Bolom ja Violeta Gutiérrez Zamora, lausuivat otteita tästä teoksesta espanjaksi ja kääntäjä Anne Ketola lausui ne suomeksi. Runot kertovat maahanmuuttajien tunnoista ja vastakkainasettelu siellä, allá - täällä, aquí oli hyvin tehokas ja vaikuttava.

 Vasemmalta Rosamaria, Anne ja Violeta

Ostin itselleni kirjasta espanjankielisen version Imágenes de la memoria. Suomeksi kirja ilmestyy vielä tänä vuonna nimellä Muistikuvat, tarkkaa päivää ei ilmeisesti ole vielä lyöty lukkoon. La Colectivan muodostaa viisi latinalaisesta Amerikasta kotoisin olevaa puuhanaista, jotka ovat asettuneet Helsinkiin. Helsingin kirjamessuilla esiintyneiden jo mainitsemieni lisäksi ryhmään kuuluvat Martina Miño Perez, Ana Gutiezca ja Roxana Crisólogo.

Teos on itseasiassa kokoelma Suomeen päätyneitten latinalaisamerikkalaisten, sekä miesten että naisten, tuntoja ja tunnelmia. Naiset lähettivät kyselykaavakkeen Suomessa asuville latinalaisamerikkalaisille ja sen palautti sata henkilöä. Heidän vastauksensa on sitten koottu keskenään keskusteleviksi runomaisiksi lauselmiksi. Kuvitus on tyylikkään mustavalkoista ja yksinkertaista. Teoksesta löytyy myös Suomen kartta, jolle on sijoitettu ne paikkakunnat, joissa latinalaisesta Amerikasta lähtöisin olevia asuu sekä graafi heidän synnyinmaistaan ja tulovuosistaan. Luettelematta maita, melkein jokainen latinalaisen Amerikan maa graafista löytyy.

Synnyinmaa ei koskaan unohdu, siellä ovat juuret, läheiset ja lapsuus. Sieltä ovat tärkeimmät muistot. Runoteoksen sivuilta saamme lukea, miltä tuntui lähteä, miltä tuntuu olla täällä. Lähdön syyt ovat moninaisia: väkivaltaiset olot ja poliittinen vaino, työ ja myös rakkaus. Täällä on luotava uusi identiteetti, jossa on osa sieltä, osa täältä. Monet ovat kotiutuneet hyvin, mutta täysin täkäläisiksi he eivät tietenkään koskaan itseään tunne. Suomennan vapaasti muutamia tunnelmia eri otsikoitten alta, jokainen nyanssi ei ehkä ole kohdillaan, mutta toivon että ajatus.

KUN LÄKSIN

Kun läksin, hautasin menneisyyteni ja astuin epävarmaan tulevaisuuteen.

*

Tunsin, että tapahtuisi mitä tahansa, olisin aina perulainen. Itkin.

*

Kun läksin, maani oli kuolleitten preeria.

KUN SAAVUIN

Kaikki oli minulle uutta eikä missään ollut muistoja.

*

Toin mukanani kaikki pelot ja epävarmuudet, jotka olivat kerääntyneet minuun lapsesta asti.

*

Huomasin, miten kamalaa on osata vain yhtä kieltä.

*

Luulin tulleeni täysin väärään paikkaan.

NYT KUN OLEN TÄÄLLÄ

Panin samaan pataan kuubalaisen  ja suomalaisen kulttuurin. Tuli hyvä sekoitus.

*

Luulen, etten kuulu minnekään ja toisaalta kuulun kaikkialle.

*

Sain juuret, vain lainaksi - ehkä.

*

En pelkää talvea enää.

TÄÄLLÄ

Olen luonut elämäni ja se on täysin minun.

*

Täällä on nykyisyyteni ja tulevaisuuteni. Olen onnellinen, tunnen olevani kotona.

*

Maahanmuuttovirasto saa minut tuntemaan itseni haavoittuvaiseksi.

*

Täällä pitäisi tanssia enemmän.

SIELLÄ

Sadetta, aurinkoa, sateenkaaria, sumua. Siellä on aina täällä.

*

Nyt siellä kukkivat jakarandat.

*

Sinne jäivät vahvimmat värit.

*

Maahanmuuttajan draamaa: ei ole sieltä eikä täältä.

*

Siellä on kaikki vallankaappaukset ja iskut yhdessä: 
Chile 11.9.1973; Argentiina 24.3.1976; Peru 5.4.1992.

*

Siellä pitäisi tappaa vähemmän.

Meille suomalaisille on terveellistä asettua maahanmuuttajan asemaan joskus. Painavia syitä lähtöön on eikä solahtaminen introverttiin suomalaiseen kulttuuriin ja kylmään ilmastoon ole helppoa. Ymmärtääkseni La Colectivan aikomus on jatkaa latinalaista projektiaan eri muodoissa. Maahanmuuttajien erilaiset, mutta toisaalta samankaltaiset tunnot siellä vs täällä puhuttelivat minua. Lisää ryhmästä voi lukea heidän kotisivuiltaan, myös suomeksi. Kiihkoton ja hieno projekti, kannattaa tutustua!

EDIT

Runokokoelman suomenkielisen version julkistamistilaisuus 

torstaina 21.11. klo 18.00 – 20.00, Tehtaankatu 21 B 45, Helsinki

La Colectiva - Imágenes de la memoria
Tulossa suomeksi vielä tänä vuonna nimellä Muistikuvat
Suomentaa Anne Ketola
Filodecaballos 2019
Omasta hyllystä
_______________

Alin kuva La Colectivan Facebook-sivuilta

Dijo en Instagram:

El programa de poesía de La Colectiva en la Feria del Libro de Helsinki fue directo al corazón. Extractos de este libro fueron leídos por Rosamaria Bolom y Violeta Gutiérrez Zamora y traducidos al finés por la traductora Anne Ketola. Los poemas hablan sobre los sentimientos de los inmigrantes latinoamericanos y el contraste entre allá y aquí fue muy efectivo e impresionante. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

La tierra natal nunca será olvidada, allá son las raíces, seres queridos y la infancia. De allá son los recuerdos más importantes. Leí el libro en español, pero será publicado este año en finlandés.⠀⠀⠀

Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset #runosunnuntai

Tyhjyys. Tuska. Tuonenlehto.

Muutama vuosi sitten Anna Elina Isoaroa kohtasi tragedia, jota yksikään nainen ei toivoisi kokevansa: perheen toinen lapsi, täysiaikainen poikavauva, kuoli kohtuun. Tämänilmaiset kertoo runoina, miten suruvuodesta ja tragediasta selvittiin. Kalevan haastattelussa kirjailija kertoo, että alkuun Veikon kuolemasta kirjoittaminen oli osa toipumisprosessia ja -terapiaa, mutta kun aikaa kului, ahdistus helpotti.

Ääni värisemättä väitämme että olet varten taivasta luotu.

Aihe on niin traaginen ja Isoaron lähestymistapa niin kaihtelematon, että luin runoteosta sydän sykkyrällä. Runot eivät hyssyttele eivätkä silottele, vaan Isoaro käyttää brutaaleja, mutta tosia sanoja - kalma, kuolema, krematorio, kauhu, kalmanhaju: Eteinen. Kauluri. Kurahanskat ja kuolema. Alkuun tietysti koko elämä pysähtyi, mutta kun perheessä oli jo yksi lapsi, elämää piti jotenkin jaksaa jatkaa ja arjesta selvitä. Ystävät auttoivat, isovanhemmat auttoivat, ja kriisiterapia. Oli jaksettava viedä isoveli päiväkotiin, siivota, käydä kaupassa, laittaa ruokaa.

Täytyy hammashoitajalle huomauttaa, että enkelitarra ei sovi reippauspalkinnoksi, lintukin on siinä rajoilla.
...

Tämä talo on vuoden vihannes: kriisit itävät

alekkain, päällekkäin, sisäkkäin

toisistaan tietämättä, kunnes ulvotaan

poski vasten lämpöpatteria, kurlataan kyynelvesillä kylpyhuoneissa.

Miten vastata ikätasolle sopivasti isoveljen kysymyksiin kuolemasta, miten parisuhde voi? Runot peilaavat tätä tuskallista surun vuotta monelta kantilta ja kokoelma on hyvin monimuotoinen. On muutaman säkeen runoja, on listoja ja kansanrunouden traditioon perustuvaa ilmaisua. Itse pidin näistä Kanteletar-vaikutteista runoista hyvin paljon. Ennen pikkulapsikuolleisuus oli hyvin suurta, joten naiset loivat tuutulauluja Tuonen viemille pienokaisilleen.

Odotimme sinua, valmistimme laulun:

kultakäen kehtolaulun, nurmilinnun nukutuksen,

allin lapsen uuvutuksen, pääskylle väsyveisun

mutta linnut

tulivat tuolta puolen, Vainajalan alanteilta

Manalta laulu lasketteli, Tuonen virralta virsi.

Monet runot ovat äärimmäisen koskettavia, niistä huokuu tuska, ahdistus ja epätoivo. Yksi koskettavimmista on pitkä Jouluksi pohjoiseen, joka tuttua Laiva on lastattu -lorua mukaellen sanallistaa tuskan, tyhjyyden ja epätoivon, mutta myös elpymisen elkeet. Tutun Punahilkka-sadun muunnelma kertoo, miten isoäiti kulkee punahilkan sairasvuoteelle, läpi kauhun metsän, joka on korvenmustaa ja tiheää.

Tämänilmaiset tuo varmasti lohtua niille äideille ja isille, jotka ovat menettäneet vauvansa tai pienen lapsensa. Isoaro kirjoittaa henkilökohtaisen tragediansa loisteliaiksi ja monimuotoisiksi runoiksi.

Anna Elina Isoaro - Tämänilmaiset
Kannen maalaus Aino Louhi
Taitto Jonna Nisu
Aviador 2019
Kirjastosta
______________
Kirjailijan kuva Hannu Jukola

"Miten kirjoittaa traagisimmasta mahdollisesta kokemuksesta, oman lapsen kuolemasta? Voiko kirjoittaminen tuoda lohtua? Arkea on kuitenkin elettävä, ja juuri arjen pienet yksityiskohdat tekevät näkyväksi surun moninaiset vaiheet. Teos kasvaa henkilökohtaisesta yleiseksi, suuria menetyksiä kokeneiden mielenmaisemaksi, jonka taustalla soi ikiaikainen Tuonelan tuutulaulujen perinne.” - Kustantaja

Anna Elina Isoaro (s. 1981) on tamperelainen runoilija, sanataideohjaaja ja kirjallisuustapahtumatuottaja. Isoaro voitti Runo-Kaarina-kilpailun esikoiskokoelmallaan Puolen mantereen kerhossa vuonna 2011. Toinen runokokoelma Rakkautta ja vasta-aineita (Into 2016) voitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Isoaro toimii runoilijantyönsä lisäksi kirjallisuuden läänintaiteilijana Pirkanmaalla. Hän voitti Poetry Slamin Suomen mestaruuden vuonna 2005 ja hän on esiintynyt lukuisissa kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumissa ympäri Suomen. Sanataideohjaajana Isoaro on vienyt runon tekemisen ja lukemisen iloa kaikenikäisille yleisöille: vauvakerhoon, koululuokkaan, vanhusten palvelukeskukseen.

Ester Nuori Leppä - Lauluja avaruudesta & Viekää terveiseni Polkalle! #runosunnuntai

Tämä on hyvin ohut ja ilmava runovihko, jossa säkeet ovat myös lyhyitä. 

Poesian sivuilla sanotaan näin:

"Lauluja avaruudesta on Ester Nuori Lepän kolmas runovihko. Minimalistisen rakennelman palaset nousevat yksinäisyyden, köyhyyden, eriarvoisuuden ja mielenterveyden teemoista. Laululliset runot yhdistelevät yhteiskunnallisuutta ja laajempaa perspektiiviä: ne sinkoilevat leipäjonoista Linnunradalle. Ehkä yhteiskunnallisuus voi näyttäytyä raivon ja huutamisen sijaan myös Lepän paljastamin keinoin. Teos kuiskaa voimalla.”

Lauluja avaruudesta on ensimmäinen ikinä lukemani Poesiavihko. Se on niin ohut ja säkeet niin lyhyitä, etten aluksi tiennyt miten suhtautua.  Runoja ajatuksella lukiessani löysin paljon koskettavaa: varsinkin kuvia yksinäisyydestä ja köyhyydestä, mutta myös rakkautta ja välittämistä. Nuori Leppä todistaa, että vähillä valituilla sanoilla voi ilmaista paljon. Runoissa esiintyy Polka, josta ilmeisestikin kertoo alle linkitetty EP Viekää terveiseni Polkalle! Polka on suljettu psykiatriseen sairaalaan jonkun mielenterveysongelman vuoksi eikä hän enää palaa:

Polka,
huoneessa numero 9 sinä makaat
kun lumi varhain maahan sataa
//

sinä olet kaunis kaikista ilmansuunnista

Varsin koskettava runokuva on myös mies, joka istuu yksin kahvilassa voisilmäpullaa syömässä:

... että onko sillä ketään
vai istuuko se vain voisilmäpullaa syömässä

Nuori Leppä sanoittaa koskettavasti lähiöasumista, leipäjonoja ja rahattomuutta. Miltä tuntuu kun taskussa on vain kaksieuronen? Me, joilla on rahaa ruokaan, emme ymmärrä köyhän nöyryytystä. Eräänä kesäaamuna minun oli mentävä fysioterapiaan Myllypuron terveysasemalle. Siinä metron kupeessa se kiemurteli, satojen ihmisten leipäjono ja epätoivo:

köyhien armeija leipäjonossa
kasa epäkuolleita
ja niin kuin sanotaan: eräänä päivänä ei ole muuta syötävää
kuin rikkaat
//

olemisen sietämätön levottomuus, siedän sinua, toistaiseksi

Ester Nuori Leppä - Lauluja avaruudesta
Kansi Tapio Laitinen
Poesia 2019
Kirjastosta
_______________

Ester Nuori Leppä (s. 1992) on kolme runovihkoa (Suo sammalta, Rukous Eleni Äffälle) ja yhden runolevyn (Viekää terveiseni Polkalle!) julkaissut kirjanpainaja, joka haaveilee rap-artistin urasta.

Kuva Olli-Pekka Tennilä





Viekää terveiseni Polkalle / EP

Runoilijan nimellä googlatessa, löysin muutaman Youtube-linkin. Linkitän tähän, jotta sinäkin voit kuunnella dramaattiset terveiset Polkallle. Minusta on hienoa, että nuoret runoilijat uskovat taiteeseensa ja kokeilevat erilaisia runouden esittämistapoja. Ester Nuori Lepän esikois-EP Viekää terveiseni Polkalle! julkaistiin keväällä 2018. Leppä lausuu tekstejään elektronisten taustojen kanssa, joista vastaa pääsääntöisesti Juho Kalliolahti. Minusta tämä oli hieno, hyvin suggestiivinen. ****

niin kaatuivat betoniseinät,
vuosikymmeniä seisseet
//

Polka, sinulle kaikki männyt

Ester Nuori Leppä tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

perjantaina klo 17.30, Töölö

Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. #runosunnuntai

Olen lukenut Heli Laaksoselta aiemmin kolme runokokoelmaa. Hurmaavakantisen kokoelman Aurinko. Porkkana. Vesi. päätin ottaa lukuun oitis, kun sen kustantajan uutuusluettelossa näin. Olen pitänyt kovasti Laaksosen lounaismurteella kirjoittamista runoista, vaikka tulen aivan toiselta murrealueelta. Lukijalle vinkiksi: pitää kuvitella runot lausuttuina, silloin hankalilta tuntuvien sanojen merkitys selviää. Tämä kokoelma on myös kuunneltavissa runoilijan itsensä lukemana, fiksun valinnan teki Tuija!

Ensi vaikutelmani on silkka ihastus! Aiempien kokoelmien lukemisesta on aikaa, mutta Aurinko. Porkkana. Vesi. on minusta ehkä Laaksosen paras. Eikä tämä ole mikään ohut littana pieni vihkonen, vaan kunnon kirja: kovat kannet, upea graafinen ilme ja runoja laskin olevan kaikkiaan 70 jaettuna seitsemän otsikon alle. Runot kertovat luonnosta ja metsästä, rakkaudesta ja ihmissuhteista, vanhenemisesta ja elämästä. Aiheiden laajaan kirjoon mahtuu koko ihmisen elämä.

Eniten hurmaa ja riemastuttaa Laaksosen villi ja osuvasti välähtävä mielikuvitus, jossa välillä on fantasiaa ja satuakin. Keskelle runoa tai sen loppuun paukahtaa monesti hulvattomia assosiaatioita, jopa pieniä opetuksiakin lukijalle. Runojen vinkeät ja villit käänteet kertakaikkiaan ilostuttavat. Rakkaastaan runominä käyttää aivan ihanaa nimitystä Mun päivieni pääsky ja tallettaa hänestä muiston sydämensä sopukkaan pahan päivän varalle:

Tämä muisto o mul ain.

Tämän kuvan talletan turvaks,

     ko palaver mene mun tähteni jumi

     ko unhotan akkunan auk autopesus

     ko verinäytteotto pelotta

     ko olen yksinän

enkä tiär

mitä seuraavaks.

Monesta runosta kuultaa Heli Laaksosen pieni tuskailu itsensä ja vallattoman mielikuvituksensa kanssa. Kuitenkin niin, että hän ei soimaa, vaan ajattelee itsestään hellästi ja näkee tilanteissa huumoria:

Aamusi mul tule miäle

niin tyhjänpäivässi asioi

et en viit puhhu kenenkä kans.

Ei soi mut jos sois ni sais soir

paitsi puhelinmyyjäl vastaissin ja kertoissin kaik

mut munt on talletettu häne luuri nimel

Hullu.

Runot ovat mainioita tuokiokuvia ihmisen arjesta, joka ei aina suju niin tyylikkäästi. Tulee töpeksittyä ja tehtyä mokia; ja kaikki jää kaikilta aina kesken. Metsän eläimet, linnut ja viisas jänis esiintyvät usein. Suvi-Suomen maalaisidyllistä kertoo hulvaton Karjakon parempi uni. Lypsäjä on muuttunut aamuvirkuksi, mutta hänen Muurikkinsa on muuttunut aamu-uniseksi: miten lypsää pahnoilla makaava Muurikki!

Mairittelin sen ylös,

vein alas joel herämä.

Lehm raahas sorkkias,

mää joutusin sanoma

     et älä rakas tol taval, nee kuluva!

Nyy, mun armaani ui!

Lehm retkot rannas ko rentukka vaasis,

väit et on kanalihal...

Olen aiemmissakin bloggauksissani sanonut, että Laaksosen runot ovat hyvän tuulen runoja. Sitä ne ovat. Kepeisiin säkeisiin piiloutuu myös kipeää, murre sopii kaikkien tunteitten tulkiksi. Ja lounaismurrehan on Heli Laaksosen oma rakas äidinkieli! Kirjan ulkoasu on tavattoman kaunis ja hyvin onnistunut. Kuvituksessa graafinen suunnittelija Emmi Kyytsönen on käyttänyt Raija Tuumin linopainolaattoja 1950-luvulta. Ihana lahjakirjaksikin sopiva runoteos. Mustarastaan ihana luritus saa runoilijan huokaisemaan ja ottamaan mallia linnun elämänasenteesta:

An muista laulupuun paik

an lakat murhettumast

an otta valo vasta.

Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. 
Graafinen suunnittelu Emmi Kyytsönen
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Omat bloggaukseni kokelmista:
Pulu uis, Raparperisyrän & Vissinki-laulut
Sulavoi

"Heli Laaksosen runoissa vuorottelevat ilo ja suru, kepeys ja paino.. Vallattomat jutut pulppuavat sanamaijan arkusta, tuonpuoleinen häilyy taustalla ja rakkaus lämmittää kuin sisaren sininen pipo. Lopulta onnen edellytykset ovat yksinkertaiset. Erityisen lähellä runoilijan sydäntä on elävä, ovela metsä, jonne viisas astuu nöyrin mielin." - Kustantaja

Heli Laaksonen tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

sunniuntaina klo 13.00, Töölö