Tanssiva karhu -ehdokas 2019: Silene Lehto - Kultapoika, kuplapoika

TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2019

25-vuotisjuhlavuoden Tanssiva karhu -palkintoa tavoittelevat runoilijat ja runoteokset ovat:

Silene Lehto, Miira Luhtavaara, Tuukka Pietarinen, Nelli Ruotsalainen, Stina Saari ja Jere Vartiainen.
Voittaja julkistetaan Kajaanin runoviikolla 3.7. Onnittelut kaikille ehdokkuudesta!

Kultapoika, kuplapoika -kokoelman runot tunkeutuvat syvälle sisimpään ja sysäävät ajatukset myllerrykseen. Silene Lehto on itsekin pienten lasten äiti, ja tässä kokoelmassa häntä puhuttavat lapset ja heidän äitinsä - äitiys ja äidinrakkaus erilaisine ilmenemismuotoineen. Lehto kirjoittaa muutamista mediassa näkemistään järkyttävistä uutisista ja tapahtumista. Hän asettuu väliin lapsen, väliin äidin tunteisiin. Miltä tuntuu, miten tämän kohtalon kestää? Runot on jaettu viiteen osioon: Vuori, Kuplapoika, Kuka tappoi punarinnan, Pienet tulppaanini ja Die Babyklappe.

Kuplapoika oli texasilainen David Vetter (1971-1984), joka kärsi vakavasta perinnöllisestä immuunipuutoksesta. Hän joutui elämään suurimman osan 12-vuotisesta elämästään muutaman neliön tiiviiseen muovikuplaan eristettynä. Lehto antaa runoissaan äänen itse Davidille, tämän äidille ja siskolle sekä hoitohenkilökunnalle. Runo herättää huutavan eettisen kysymyksen: onko oikein hankkia lapsia, jos tietää, että syntyvällä poikalapsella on 50 prosentin mahdollisuus kantaa tätä pikaiseen kuolemaan johtavaa sairautta? Davidin vanhemmat tiesivät, sillä aiemmin syntynyt veli oli kuollut samaan oireyhtymään vauvana, sisko oli terve.

Miksi te, riskeistä huolimatta, halusitte lisää lapsia, äiti?

Onko kaksitoista vuotta laboratorioelämää

parempi kuin ei elämää ollenkaan?

...

Hoitaja:

syö nyt, syö lautanen tyhjäksi,

ajattele Afrikan lapsia, joilla ei ole ruokaa

David:

mutta heillä on ilma jota hengittää

Entä mitä miettii rouva Lubitz, jonka 28-vuotias poika Andreas ohjasi Germanwingsin lennon 4U 9525 tarkoituksella vuorenseinämään vuonna 2015 ja vei kuolemaan itsensä lisäksi 150 matkustajaa ja miehistön jäsentä? Miten kestää, miten pystyä elämään tapahtuneen kanssa? Yhdessä runossa Lehto puhuu kuolemaantuomituista ja antaa kauheaa tragediaa kantaville äideille neuvon:

Kuolemaantuomittujen viimeisissä sanoissa toistuvat:

rakastan sinua äiti, anteeksi että aiheutin niin paljon tuskaa.

//

... tiedättekö, että muisti korjaa itseään jatkuvasti,

tehkää itsellenne palvelus, hyvä rouva,

kuvitelkaa hänelle toisenlainen elämä.

Entä miten selvisivät Sylvia Plathin pienet lapset Frieda ja Nicholas kuuluisan äitinsä itsemurhasta ja alituisesta median valokeilasta? Friedasta tuli tunnettu taidemaalari ja kirjailija, veli teki aikuisella iällä itsemurhan. Lehto antaa Plathille haudan takaa rakastavat sanat, jotka hän osoittaa lapsilleen:

... versotkaa tragedian mustasta

mullasta voimakkaina kuin sipulikasvit, pienet tulppaanini,

älkää koskaan katsoko pimeää niin kuin jättiläiskalmari näkee sen

- sillä on jalkapallon kokoiset silmät,

syvyyksien paino harteidensa yllä

...

Luulevatko he, että minä olen ääni sinun riviesi väleissä, Frieda,

nummien yllä häälyvä sumu, joka tiivistyy koiriesi turkkiin

Entä mitä miettii äiti, joka jättää pienen vauvansa sairaalan vauvaluukkuun? "Ei se että luopuu, vaan se että antaa elämän, eikö sekin ole rakkauden teko, sanoo ylihoitaja." Mutta luukkuun tuntemattomana jätetty lapsi kasvaa ilman identiteettiä, ilman tietoa vanhemmistaan ja sen äiti näkee mahdollisen tyttärensä tai poikansa samanikäisissä lapsissa - aina:

Nur im Notfall Öffnen, kun työnnän lapsen luukkuun

metalli kolahtaa -

hiiri juoksee seinänviertä

ja sydän

...

aina kun kuljen täydellisen talon ohi,

ajattelen, ehkä sinä asut tuolla,

asuisitpa sinä tuolla,

pieni leikkimökki

ja kaniaitaus, jonka ympärillä

pienet tytöt parveilevat hellemekoissaan

kuin sormustinkukat englantilaisessa puutarhassa

On jännittävää, miten nykyruno ottaa aiheensa vaikka mistä. Silene Lehdon runokokoelma Kultapoika, kuplapoika tunkeutui syvälle sieluun yllättävillä säkeillään ja vaikeilla kysymyksillään. Runoilija ei säästä lukijaa, vaan kysyy tiukkoja ja teräviä kysymyksiään, kuitenkin herkästi ja tuoreesti runoksi sanallistaen. Ihmisen vääjäämätöntä elämänkaarta syntymästä kuolemaan ei kukaan voi väistää; joidenkin elämässä on enemmän tragiikkaa kuin toisten. Iäkkäänä moni sairastuu johonkin muistisairauteen, jolloin koko muu elämä häviää muistista, ainoastaan lapsuus jää. Vanhasta berliiniläisestä rouva Schönistä kertova runo loppuu näin:

Miten kaikki pyyhkiytyy pois, noin vain, koko eletty elämä.

Että aivan lopussa, meillä on tismalleen sama

kuin alussakin, ei muuta: äidin rakkaus

(tai rakkaudettomuus).

Silene Lehto - Kultapoika, kuplapoika
Wsoy 2019
Kirjastosta
________________

Heidi, Tuija

Kirjailijan kuva Pertti Nisonen

"Millaista on olla poika, joka joutuu elämään kuplan sisällä? Miksi pienten lasten äiti lähtee kiipeämään Mount Everestille ja kuolee? Entä millaista on elää, kun on antanut lapsensa pois? Silene Lehto tutkii kokoelmansa Kultapoika, kuplapoika roolirunoissa elämää ja erityisesti äitiyttä poikkeuksellisista näkökulmista. Hän tarttuu uutisvirrasta tai historian kirjoista löytämiinsä ihmiskohtaloihin ja kääntelee niitä kuin kaleidoskooppia. Jokainen näkökulman muutos on nykäys yllättävään suuntaan, mahdollisuus ymmärtää enemmän. Lehto luo kirkkauden hetkiä, joissa runon minän pienoiskosmos ja ihmistä suurempi mittakaava näkyvät yhtä aikaa.” -Karhuraati

Silene Lehto (s. 1979) on aiemmin julkaissut runokokoelmat Hän lähti valaiden matkaan (2011) ja Lumikin sydän (2014). Kultapoika, kuplapoika -kokoelman tavoin nekin ovat vahvan temaattista ja kerronnallista proosarunoa.

❤︎

#runosunnuntaissa:

Tuija - Henriikka Tavin Toivo / Tanssiva karhu 2012

SusuPetal - Tarpeettomuuksia
Elina - Maria Matinmikon Valkoinen / Tanssiva karhu 2013
Marjatta - Kai Aareleidin Lue minua