Sara Stridsberg - Rakkauden antarktis

Kuollut tai elävä, sillä ei ollut enää mitään merkitystä. 

Olin kuollut jo valmiiksi, aikoja sitten, vaelsin ystävieni kanssa hautajaissaattueena läpi Tukholman.

Rakkauden antarktis on hurjin Sara Stridsbergin kolmesta suomennetusta teoksesta. Minäkertoja on Inni, nuori heroinisti ja prostituoitu. Hän ei enää elä tässä maailmassa, sillä hänet on murhattu, paloiteltu kahteen valkoiseen matkalaukkuun ja hänen päänsä on heitetty lietelammikkoon. Aika hurja lähtökohta siis. Fiktion taustalla on Ruotsia kuohuttanut prostituoidun paloittelumurha kaukaiselta 80-luvulta.

Verisuonissa kupliva ruskea neste sai aikaan jotakin, mikä muistutti viimeistä kohtalon hetkeä miehen käsien alla, jolloin kaikki yhtäkkiä hiljeni, ja minä lakkasin pyristelemästä vastaan. Taika-aineen huumaava teho häivytti arvottomuuden ja huonommuuden tunteen, ajatuksen siitä että olin pelkkä tuhohyönteinen joka piti karkottaa.

Tuonilmaisista Inni kertoo, miten tähän on tultu, miten hän lähti saalistajan matkaan Herkulesgatanilta kuin isäntää seuraava kuuliainen koira. Stridsberg ei anna armoa lukijalle, vaan veivaa murhan kulkua ja yksityiskohtia toistuvasti. Teksti on leijailevan runollista, mutta sitten kirjailija läväyttää pöytään (inho)realistiset termit, ei kaihda yhtäkään ilmaisua. Inni kertoo vanhemmistaan Rakshasta ja Ivanista, jotka elivät vain toisilleen, rakastivat, ryyppäsivät ja riitelivät. Vanhempien etunimet viittaavat maahanmuuttajataustaan, mutta selviää vain, että Rakshan entinen maailma tuhoutui riehuvana liekkimerenä. Inni ja hänen pikkuveljensä Eskil olivat maailman yksinäisimpiä lapsia, joitten oli pärjättävä omillaan. Eskil oli Innille rakas, mutta sitten tapahtui onnettomuus, joka jätti syvän haavan Innin sieluun, ja syyllisyydenkin.

Rakkaus on kuin lunta, se kietoo maailman valoonsa ja katoaa sitten.

Tylsässä ja tapahtumattomassa ajattomuuden tilassa, vainajien maailmassa, Innillä on aikaa ja kyky seurata vanhempiensa ja lastensa elämää maan päällä. Kyllä, hänellä on kaksi lasta. Vaikka henki on väkivaltaisesti riistetty, äitiyttä ei ikinä voi kukaan häneltä riistää. Inni ja miehensä Shane (Turkista kotoisin?) olivat huumekoukussa eivätkä he päässeet siitä irti kuin väliaikaisesti. Inni myös paljastaa, ettei ikinä oikeasti halunnut heroiinista eroon; hän oli kaksikosta enemmän altis. Valle eli Valentino otettiin huostaan sosiaalitoimen hurjalla rynnäköllä kolmivuotiaana, Solveig lähti sijaiskotiin suoraan synnytyslaitokselta. Vain hetken kuluttua vastasyntyneestä Solveigista luovuttuaan, Inni jo istuu vessassa kiristysside ja neula reidellään.

Olen monesti ajatellut että kuolema ei halunnut minua, maistoi vain ja sylki samantien ulos. Mutta lopulta sen mieli näköjään muuttui. Mitä siitä pitäisi sanoa? Ikävää toki, etten saanut elää pidempään, mutta kukaan meistä ei selviä elämästä hengissä.

Kun lapset oli menetetty ja Shane lähtenyt, Inni ei toivonut elämältään enää yhtään mitään. Hän oli loistava saalis saalistajalle, tuolle jääsilmäiselle miehelle, jonka siisti ja normaali olemus peitti pedon. Stridsberg kelaa siis toistuvasti Innin murhaa edeltäviä hetkiä. Hänen päänsä painuu mutaan ja hiekkaan miehen raiskatessa ja julmasti irrottaessaan kuristusotetta hetkeksi, kunnes vie tappamisen loppuun.

Kaikki on sallittua, ja me olemme aina siellä. Me emme odota mitään, emme omista mitään, me vain olemme, meille saa tehdä mitä vain.

Rakkauden antarktis on järkyttävää luettavaa, mutta Stridsberg kirjoittaa upeaa kaunokirjallisuutta ja taikoo lukijan maagisella otteella lumoihinsa. Kirjaa ei oikein voinut panna syrjään, niin voimakas sen imu oli. Muisteluiden valossa Innistä välittyy fiksu ja ajatteleva ihminen, joka kertoo tarinaansa selkeästi ja tunteilematta, sortumatta sääli- tai empatiapisteiden kalasteluun. Tekstiin piiloutuvat terävät heitot nykymaailmasta ja nyky-Ruotsista jäävät mietityttämään. Keltainen lehdistö mässäilee surutta rikoksilla, joiden uhri on nainen. Myös dekkareita kuluttava yleisö voi tutkistella itseään: useimpien dekkareiden kidutettu tai murhattu uhri on nainen, nuori tyttö tai lapsi. Tällainen juoni myy parhaiten.

Takakannesta tarttui silmääni pari lausetta: Stridsberg kirjoittaa kenties Ruotsin intensiivisintä ja kauneinta proosaa. / Stridsbergin kielen ilmaisuvoima on tyrmäävä. Se satuttaa kauneudellaan ja rumuudellaan. Usein samanaikaisesti. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä. Rakkauden antarktis on raju ja karu, mutta loistelias ja kaunis. Kiitokset elämyksestä myös Outi Mennalle.

Sara Stridsberg - Rakkauden antarktis
Alkuteos Kärlekens Antarktis 2018
Suomentanut Outi Menna
Tammi 2019
Kirjastosta
________________

Muualla: Kiiltomato, ruotsiksi, Leena Lumi, Reader why did I marry him, 
Bloggaukseni teoksista Niin raskas on rakkaus & Unelmien tiedekunta

Tarinaa kertoo Inni, prostituoitu ja narkomaani, jonka elämä päättyy julmalla tavalla kuusikossa järven rannalla. Kuolleen naisen perspektiivistä katsotaan maailmaa, jossa hänen lapsensa ja vanhempansa ja tietysti murhaaja jatkavat elämäänsä. Kuten Stridsbergillä yleensä, tämänkin tarinan takana on todellinen tapahtuma, Ruotsin tunnetuin paloittelumurha vuodelta 1984, jossa prostituoitu Catrine da Costan ruumiin osia löytyi Tukholman ulkopuolelta. Tunnusomaiseen tapaansa Stridsberg onnistuu kohottamaan todelliset, järkyttävät tapahtumat taiteeksi, joka käsittelee suuria teemoja -- tällä kertaa naisvihaa, äitiyttä ja sukupolvien yli jatkuvaa syrjäytymisen ketjua.

Sara Stridsberg - Niin raskas on rakkaus

Kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa 18. - 24.7.

Haasteen järjestää tuttuun tapaan Tuijata.

Tänään juhlivat Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli ja Salla - onnea!

Hulluuden häpeästä ja tabuista

Kirjan ruotsinkielinen nimi Beckomberga, ode till min familj viittaa henkilökohtaisuuteen ja vuonna 1932 avattuun suureen ja monumentaaliseen mielisairaalaan Tukholman ulkopuolella Brommassa. Parhaina vuosinaan Beckombergassa oli parituhatta potilasta ja se oli Euroopan suurin mielisairaala. Ajan trendinä oli sijoittaa mielisairaalat kauaksi terveiden asuinalueista. Sairaala lopetti toimintansa vuonna 1995 kun mielenterveyspotilaiden laitoshoidosta siirryttiin yhä enemmän avohoitoon.

Beckombergan alkuvuosina psyykenlääkkeiden valikoima oli vielä hyvin pieni. Sairaat olivat levottomia, hoitoina käytettiin pakkopaitaa ja eristämistä, sähköshokkia ja lobotomiaa. Stridsberg mainitsee muutaman tunnetun potilaan. Taidemaalari Sigrid Hjerténillä oli surkea kohtalo: hän kuoli epäonnistuneen lobotomian jälkiseurauksiin vuonna 1948.

Kirjailija esittää kritiikkiä mielenterveyspotilaiden hoitotilanteesta sanoen, että Beckombergan kausi edusti hyvinvointivaltiota. Nyt hyvinvointivaltio on rapautumassa ja potilaat jätetetty liki heitteille.  Suomessa mielenterveyspotilaiden sairaanhoidon historia ja nykytilanne ovat yhteneväiset Ruotsin kanssa. Stridsbergillä on omakohtaista kokemusta Beckombergasta: hän kävi katsomassa siellä isäänsä, joka oli sairaalan potilaana jonkun aikaa kirjailijan lapsuudessa. Rohkea avautuminen kirjailijalta.

Wikipedia Commons

Niin raskas on läheisen osa
Niin raskas on rakkaus kertoo kahdessa aikatasossa Jackiesta ja hänen isästään Jimistä, Jimmy Darlingista. Kun Jackien äiti Lone sai tarpeekseen juopottelevasta ja sekoilevasta miehestään ja passitti tämän kotoa pois, Jimmy yritti itsemurhaa ja päätyi Beckombergan potilaaksi. Lone oli valokuvaava reportteri, joka matkusteli ympäri Eurooppaa kriisipesäkkeissä. 13-vuotias Jackie jäi yksin, oman onnensa nojaan.

Beckombergan mielisairaalasta tuli Jackielle kuin toinen koti - ketään muitahan hänellä ei ollut. Tyttö vietti sairaalassa päivittäin tuntikausia, jopa nukkui isänsä huoneen tyhjässä sängyssä. Hän tutustui hoitaviin lääkäreihin ja potilaisiin; rakkautta ja läheisyyttä kaivatessaan hän antautui potilaana olleelle kuvottavalle Paulille. Nykyajassa Jackiella on pieni poika Marion. Pojan isän hän hätisti pois elämästään, koska pelkäsi rakkautta eikä osannut ottaa sitä vastaan.

Stridsbergin kappaleet ovat lyhyitä välähdyksiä Jackien elämästä, mielisairaalan todellisuudesta, Jimmyn sairauden vaiheista ja isän ja tyttären suhteesta. Kuolemaa alati etsivän ja itsemurhaa alati hautovan Jimmyn sanat tyttärelleen olivat kylmäävää luettavaa:

Voi Jackie, ei minulla ole ketään jonka vuoksi eläisin, ei minulla ole ketään jota rakastaa. Ei ole koskaan ollut.
...
"Rakastitko sinä minua koskaan?" - "En tiedä, Jackie, en tiedä rakastinko vai en."

Okei, Jim oli sairas ja alkoholisti. Hän oli perinyt 'hulluutensa' jo geeneissään, traumatisoitunut lapsena äitinsä Vitan itsemurhan vuoksi tai tuhonnut aivonsa viinalla. Tässä tarinassa ilmenee taas kerran se riipaiseva fakta, että lapset rakastavat vanhempiaan olivatpa nämä millaisia mulkeroita tahansa. Nuori Jackie vietti päivänsä sairaalassa, koska ei halunnut jättää isäänsä yksin. Hän janosi isänsä rakkautta ja etsi koko ajan todisteita siitä että isä rakasti häntä. Turhaan. Jimmy puolestaan piti tytärtään pihdeissään, aneli tämän seuraa ja piti tätä koko ajan varpaillaan itsemurhauhkauksillaan. Jimmy meni jopa niin pitkälle että pyysi tytärtään luokseen Cariñon huvilalle Espanjaan, tueksi sille hetkelle kun viimeinkin hukuttautuisi mereen. Ja Jackie-parka etsi rakkautta mutta pelkäsi sitä. Hän pelkäsi myös perineensä isänsä hulluuden.

Isojen puiden latvat varjostivat minua ja Jimiä kun me kuljimme käsi kädessä sairaalan pihalla, valtava varjo pyyhkäisi mustan palaneen nurmikon yli kun iso pilvi lipui ylitsemme, ja se varjo on minun pelkoni, yön pelko, suljetuksi joutumisen pelko, rakastetuksi tulemisen pelko, Marionin menettämisen pelko.

Niin raskas on rakkaus on traaginen tarina kolhiintuneista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Mielenterveyden häiriöihin liittyy edelleen paljon häpeää ja vaiettuja tabuja, joita Stridsberg pöllyttää hienovaraisesti. Rajumpikin hän olisi voinut olla. Stridsbergin kuvaus on myös kannanotto mielenterveyspotilaiden hoidon nykytilaan; kerronta on kaunista ja unenomaista, ei niin ihon alle menevää kuin teoksessa Unelmien tiedekunta.

Tänään on Saran nimipäivä,
joten bloggaus istuu hyvin
Tuijatan naistenviikkoon!

Sara Stridsberg
Beckomberga, ode till min familj 2015

Niin raskas on rakkaus

Suomentanut Outi Menna
Kansi Tuija Kuusela
Tammi 2016

***

Kirjastosta
_______________

Muualla:  Kiiltomato / Hertta Hulkkonen, Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Lumiomena, Reader why did I marry him?

Sara Stridsberg isänsä mielenterveysongelmista / Anna

Vansinnig mentalvårdshistoria / Svenska Yle

Sara Stridsberg - Unelmien tiedekunta

He (the male) is trapped in a twilight zone halfway between humans and apes,

and is far worse off than apes, because he is, first of all, capable of a large array of 

negative feelings that the apes aren't - hate, jealousy, contempt, disgust, guilt,

shame, disgrace, doubt - and, secondly, he is aware of what he is and isn't.

-Valerie Solanas

Kirjan kaunis nimi Unelmien tiedekunta viestii aivan jostain muusta kuin mitä lukijana saan. Tämä ei ole kaunis tarina eivätkä unelmat tässä toteudu. Stridsbergin faktio radikaalifeministi Valerie Solanasin (1936 - 1988) elämästä on rankka ja raatelevan realistinen. Ensimmäinen kappale vie lukijan San Fransiscon Tenderloiniin, joka on narkkareiden, prostituoitujen ja muiden sosiaalitapausten kansoittama asumalähiö. Likaisessa ja haisevassa hotellihuoneessa 52-vuotias Valerie taistelee elämästään - yksin. Hänen elämänsä on ollut kaikkea muuta kuin onnellista tai unelmien täyttämää, silti hän toistaa kuolinvuoteen viereen istahtaneelle Stridsbergille, että ei halua kuolla. Ei ainakaan yksin.

Stridsberg kertoo takaumin, miten Valerie on päätynyt elämässään tähän jamaan, miten kaikki hänen elämänsä ihmiset ovat pettäneet, hylänneet, hyväksikäyttäneet, kaikonneet tai kuolleet. Valerien elämäntarinan rinnalla amerikkalainen yhteiskunta velloo ja kipuilee, sillä hänen elinaikaansa osui suuri joukko maailmaa kuohuttaneita ja maailmaa mullistavia Yhdysvaltojen tekosia ja tapahtumia: atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin; Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn murhat; Vietnamin sota; feminismin toisen aallon raju liikehdintä: National Organization for Women marssi kaduilla  ja naiset polttivat rintsikoitaan, Betty Friedan kirjoitti naisellisuuden harhoista, homot penäsivät oikeuksiaan; amerikkalainen ihminen käveli kuussa, maan ydinkokeet jatkuivat...

Pieni Valerie rakasti vetysuperoksiditukkaista äitiään Dorothya, mutta tämä sulki itsensä tyttärensä tarpeilta ja silmänsä isän hyväksikäytöltä: Dollyn mielessä oli aina päällimmäisenä kulloinenkin ihana, mustelmille hakkaava mies. Kotoa 15-vuotiaana karattuaan Valerie lyöttäytyi yhteen Silkyn kanssa. He elättivät itseään tyttö- ja poikaprostituutiolla camping-huorina. Unelma opiskeluista eli kuitenkin, mutta ainoastaan Valerie pääsi opiskelemaan psykologiaa Marylandin yliopistoon, sillä Silkyn nuori elämä katkesi sitä ennen.

Yliopistossa ystäväksi ja rakastetuksi löytyi Cosmo, rämäpäinen sukulaissielu ja feministi, mutta Valerie halusi pois, New Yorkiin Andy Warholin tähdeksi. Minulle jäi hiukan epäselväksi, samastuiko Cosmo Elizabeth Duncaniin, luuliko olevansa hän, vai oliko fiktiossa tämän tytär. Joka tapauksessa Cosmo yritti pelastaa kuumeisesti Duncania kaasukammiolta - onnistumatta.

Pienen elokuvaroolin Valerie Warholilta saikin, mutta taiteilija ei koskaan lukenut hänen näytelmäänsä Up Your Ass eikä palauttanut käsikirjoitusta. Valerie paistatteli alkuun Warholin suosiossa tämän The Factoryssa / Tehtaassa, mutta sitten Warhol heitti naisen yli laidan. Horjunut mielenterveys, rahattomuus, prostituutio ja amfetamiinikoukku johtivat sitten Warholin ja tämän seurassa olleen kirjallisuuskriitikon ampumiseen / murhayritykseen. Valerie suljettiin eri mielisairaaloihin ja kolmen vuoden vankeuteen.

Valerien henkilöhistoriaa vasten ei ole mikään ihme, että hänestä kasvoi radikaalifeministi ja miestenvihaaja. SCUM-manifestissaan hänen utopiansa on yhteiskunta ilman miehiä. Stridsberg kuvaa sitä, miten lapselle käy, kun yhdestäkään aikuisesta ei saa tukea tai turvaa, ei edes omasta äidistä, ja oma isä raiskaa. Silky oli tärkeä ja rakas, mutta hän kuoli epäselvissä oloissa. Cosmo oli tärkeä ja rakas, mutta ei jaksanut elää.  Psykoterapeutti Cooper piti potilaastaan, mutta vaihtoi laitosta. SCUM-manifestin kustantaja huiputti, Warhol huiputti. Miten monesta pettymyksestä ja hylkäämisestä ihminen pystyy järjissään selviytymään?

Cosmogirl soittelee minulle koko ajan tuonpuoleisesta. Se on silkkaa kidutusta, en pysty nukkumaan. Hän soittaa ja kuiskii miten kamalalta tuntuu kun kukaan ei rakasta, ja kuulokkeesta virtaa jättimäisiä kyyneleitä ja minä olen muuttanut Chelseasta Hotel Earlyyn ja kaikki on sinällään okei mutta silti ihan päin helvettiä. (...) Hän haluaa että hirttäydyn Central Parkiin tai hukuttaudun satama-altaaseen. Käyn tällä hetkellä tuonpuoleisen kanssa neuvotteluja vaihtoehtoisista ratkaisuista jotka sallisivat sen, että jään henkiin.

Unelmien tiedekunta on rankka kirja rankasta elämästä. Stridsberg kuvaa Valerien rumaa elämää rumin sanoin, mutta ihailtavalla taidolla. Järisyttävän hienosti hän kuvaa Valerien sairasta, sekoilevaa ja poukkoilevaa mieltä. Amerikkalaisen köyhyyden ankeat kasvot ja marginaalissa elävien nuorten tyttöjen elämän kovuus läiskähtävät silmille niin että mäjähtää. Stridsberg kävi tutustumassa Tenderloiniin 2000-luvun alussa: tilanne oli aivan yhtä lohduton kuin Valerien kuolinvuonna 1988.

Foto: Frankie Fougantin

Sara Stridsberg

Drömfakulteten – tillägg till sexualteorin 2006

Unelmien tiedekunta

Suomentanut Outi Menna
Tammi  2018

****

Lukukappale kustantajalta - kiitos
_______________

Kirjan on lukenut myös Mai

Andy Warhol

SCUM-manifesti englanniksi / Valerie Jean Solanas (1936 - 1988) oli yhdysvaltalainen radikaalifeministi, joka kirjoitti SCUM-manifestin, jossa suositeltiin pelkästään naisista koostuvan yhteiskunnan perustamista ja kaikkien miesten tuhoamista.

Sara Stridsberg on syntynyt 1972. Unelmien tiedekunta voitti vuonna 2006 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon.