Maan alta nousee naisen huuto.
Se on mullan ja nauriin ja kosteiden juurien huuto, käheä ja loputon.
Näillä sanoilla alkaa Terhi Törmälehdon teos Taavi, joka kertoo hänen isoisästään, Mannerheim-ristin ritari Taavi Törmälehdosta. Taavi syntyi Haapavedellä ja karkasi 17-vuotiaana äidiltään salaa talvisotaan ja äiti juoksee maakellariin huutamaan tuskaansa. Hauskasti aktiivinen, Taavia toppuutteleva tai moittiva hän-kertoja istuu kärpäsenä miehen olkapäällä ja kertoo Taavin osuudet kuin uutistoimittaja. Minämuodossa puheenvuoron saavat äiti Ruusa ja neljä vuotta nuorempi pikkuveli Veikko. Erityisesti ihon alle menivät äiti Ruusan tunnot. Kuka äiti haluaisi pojastaan tappajaa? Miten sellaisen ajatuksen kanssa voi elää? Romaanin alussa Ruusa suree sitä, ettei saanut varustaa Taavia lämpimillä vaatteilla matkaan eikä rutistaa poikaansa hyvästiksi. Kun tietoon tulee Taavin urotekoja sodassa, Ruusa vetelee viivoja virsikirjan tyhjille sivuille ja rukoilee lapsensa tappamien vihollisten puolesta.
Mutta metsä on aivan hiljaa, kuuset ovat korkeita ja kuunvalo kylmä kajo
mustissa puissa. Hanki hohkaa hirvittävää kylmyyttä.
Taavi oli ollut pienestä pitäen pitelemätön ja omapäinen miehenalku, joka kuitenkin tykkäsi samota ja metsästää saloissa veljensä Veikon kanssa ja kannusti tätä piirustusharrastuksessa. Talvisodassa hänestä tulee konepistoolimies, sillä Taavi haluaa päästä etulinjaan ja vihollista lähelle. Törmälehto kuvaa vaikuttavasti Taavin sotakokemuksia. Kun talvisota loppuu, Taavi täyttää 18 vuotta, mutta sotaherrat sanovat, että sota jäi kesken. Välirauhan aikana Santahaminassa Taavi löytää viinan, kapakat ja naiset. Jatkosodan alkaessa hän on jo vanha tekijä, sotaveteraani.
Taavi ei ole niitä, joiden mieli järkkyy sodassa - vai järkkyykö sittenkin? Hän haavoittuu kolmesti, mutta palaa aina etulinjaan. Yltiöpäisen rohkeuden ansiosta vanjaa kaatuu ja Taavista aletaan leipoa sankaria. Sankaruus herättää närää ja kaunaa sotakavereissa - mikä helvetti siinä on, että tuo saatana on vielä hengissä? Poikansa sankaruuden ja lomahuikentelujen painon tuntee Ruusakin nahoissaan, sillä sankarivainajaksi päätyy moni kylän poika, mutta ei vaan Taavi.
Taavi on loisteliaasti ja erittäin ilmaisuvoimaisella kielellä kirjoitettu tarina sodasta. Törmälehto porautuu kolmen päähenkilönsä mieliin ja heidän kokemiin tilanteisiin hämmästyttävän eläytyvästi. Teos vaikutti syvästi ja minusta oli hienoa ristiriitaa kauniin luontokuvauksen ja sotatapahtumien raakuuden välillä. Otan tähän muutaman sitaatin, joista Törmälehdon tyyli näkyy.
He ovat täyttäneet pakkinsa sammalella, etteivät kalisisi.
He kuulostavat metsältä ja yöltä.
Ei, he ovat metsä ja sen pehmeä, kostea yö.
...
Kaksi kurkea syö vaiti rannan ruovikossa. Rinteessä leijuu usvaa,
se on valkoista ja sakeaa. Maailma on vastasyntynyt ja tuore.
...
Yö on ohi, maailma ratkeaa meluksi. Lähtevien kurkien ronkottava trumpetti
halkaisee ilman, metsä rätisee, suon takaa nousee taisteluhuuto.
...
Satumaistahan se on, kaikki se kuura ja pitsi ja kinokset, valoraketit pakkasyössä,
tuhansien kuolema ja muutamien väsynyt onni.
Isoveljen sankaruus painaa kuin risti herkän Veikon olkapäillä. Jatkosodan lopulla hänetkin kutsutaan asepalvelukseen, mutta Veikko ei ehdi rintamalle eikä päädy sankarihautaan. Taavin sodanjälkeisestä elämästä romaani kertoo vain vähän. Tuntuu ilmeiseltä, että hän on ollut naimisissa ja hänellä on lapsiakin, mutta 60-luvun lopulla hän elättää itseään Ruotsissa Göteborgin telakalla hitsarina ja elää yksin. Siellä tappelun tiimellyksessä Taavi puukottaa miehen kuoliaaksi ja istuu tuomionsa. Törmälehto tuo esiin tämän toistaiseksi vaietun tapon.
Romaanin kokonaisuus on nyansseista valtavan rikas. Tekstissä tulee esiin hieno ajankuva, kotirintaman elämä, puute ja nälkä, koko sota-ajan ilmapiiri ja valtiovallan puheet. Sodassa rikki menneitä isiä ja isoisiä on jokaisen suomalaisen suvussa. Tavatessaan nämä miehet joivat kahviplöröä ja kertoivat tarinoita sodassa kokemastaan, niin Taavikin varmaan aikoinaan. Tämän koronapandemian aikana olen monesti miettinyt, että tämä on kuin sotaa. Tämä on eikä tästäkään voi paeta. Terhi Törmälehto on kirjoittanut todella upean kirjan. Kiitän. Lopuksi vielä pari Ruusan ajatusta:
Sitten kuvittelen lapsia, vaikka en tahtoisi.
Avojalkaisia, Kalinkaa laulavia lapsia ehdin kuvitella, vaikka suuta polttaa
ja minusta olisi kohtuullista, että saisin edes sen unohtaa,
että orpojakin minun poikani tekee.
Ei tämä maa minua tarvitse. / Taavia se vain tarvitsee.
Minun väkivaltaista, arvaamatonta lastani.
Vaikka minulla olisi seitsemän kiltimpää kammareissa
ja ulkorakennukset muuta väkeä täynnä.
Bloggaukseni Törmälehdon esikoisteoksesta Vaikka vuoret järkkyisivät.
Terhi Törmälehto - Taavi
Otava 2021
Äänikirjan lukija Aarne Linden
_______________
Otava 2021
Äänikirjan lukija Aarne Linden
_______________
Taavi on kaunokirjallisesti häikäisevä sotaromaani Mannerheim-ristin ritarin Taavi Törmälehdon poikkeuksellisesta elämästä.
Terhi Törmälehto (s. 1977) on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja opettajankouluttaja. Hän on lähtöisin Kainuusta, asuu Helsingissä ja on kotonaan myös Kolumbiassa.
