Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat #runosunnuntai

Selkokirjailija Tuija Takala on selkoistanut vanhoja runoja teokseensa Vanhat runot, uudet lukijat. Saako näin tehdä vai onko tämä kulttuuriperintömme raiskaamista? Tuija itse sanoo harkinneensa asiaa huolella ja pitkään, mutta ajatus ei jättänyt häntä rauhaan. Onneksi ei jättänyt, sillä runot ovat iso osa kulttuuriperintöämme: meillä oli runonlaulajat ja kansanrunomme ja -laulumme; meillä on Kalevala ja Kanteletar. Mutta ymmärtääkö nykylukija niiden sanastoa ja sanomaa? Ymmärtääkö suomalaiseen kulttuuriin tutustuva ja kieltämme opiskeleva, mitä Eino Leinon Nocturnessa sanotaan?

Vanhojen runojen kieli kuitenkin karkaa monilta tämän ajan lukijoilta. Vanhahtava sanasto, epäsuora sanajärjestys ja poikkeava lauserakenne voivat vaikuttaa siten, että merkittävä, koskettava sisältö ei välity uusille lukijoille.- Tuija itse blogissaan

Tuijan teos on kulttuuriteko ja uraauurtava monella tapaa: vanhoja runoja ei ole ennen selkoistettu eikä kotimaisen kirjallisuuden historiasta ole edes lyhyttä esittelyä saatavissa selkokielellä. Tuija antaa myös yleisohjeita runon lukemiseen ja kertoo mukaan ottamistaan runoilijoista. Alkusanojen otsikoista selviää, mitä asioita Tuija kertoo. Otsikoita ovat mm. Runojen muoto ja kieli, Esimerkki runon keinoista & Maailman muuttuminen näkyy runoissa. Näin kirja sopii sekä yksittäisille runon lukijoille että erilaisiin koulutus- ja opetustarkoituksiin.- Tuija blogissaan

Selkokielellä lukeminen tuo jännän tunteen. Kun luin Tuijan esittelytekstejä kirjailijoista ja ylipäätään runoudesta, minut valtasi rauha. Selkokieli on lyhyttä, harkittua ja ymmärrettävää. Helpot lauserakenteet ja lyhyet kappaleet liehureunoin saavat proosatekstinkin tuntumaan runolta. Teoksessa on mukana kolmisenkymmentä tunnettua runoilijaa, joista on lyhyt esittely ja heiltä yksi tai useampi runo. Mukana ovat mm. Aleksis Kiven Onnelliset, Sydämeni laulu ja Laulu oravasta; osa Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, Laulu onnesta ja Nocturne;  mukana ovat Aino Kallas, L. Onerva, Edith Södergran, Aaro Hellaakoski, Uuno Kailas, Katri Vala ja Saima Harmaja.

Luin alkuperäistä runoa ja sen selkoistusta rinnan, pitäen mielessä erityisesti vanhan runon ymmärrettävyyttä ja sitä, pystyykö selkoistus välittämään runon tunteita ja tunnelmia. Loistavasti pystyy! Selkokielessä korvataan monet vaikeat sanat helpommilla. Joidenkin sanojen valintaa hieman ihmettelin, mutta uskon Tuijan tuntevan selkonsa. Siteeraan tässä muutamasta runosta otteita sekä alkuperäisenä että perään selkoksi - näin näet mistä on kyse.

KALEVALA, VIIMEINEN SÄKEISTÖ

Vaan kuitenki kaikitenki la’un hiihin laulajoille,

la’un hiihin, latvan taitoin, oksat karsin, tien osoitin.

Siitäpä nyt tie menevi, ura uusi urkenevi

laajemmille laulajoille, runsahammille runoille

nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa.

Vaan kuitenkin kuljetin runot laulajille,

hiihdin ladun, poistin esteet, näytin tien.

Nyt siitä menee tie, uusi ura

uusille runoille, muille laulajille,

nuorille ja kansalle, joka kasvaa.

IMMI HELLÉN (1861-1937, ORAVAN PESÄ

Siinä se vihreä virpinen katto

ja lehdistä lämpöinen lattiamatto

ja pikkiriikkiset ikkunat

ja vuoteessa sammalet vihannat.

On pesässä oksista vihreä katto

ja lattialla lehdistä lämmin matto

ja ihan pienet ikkunat

ja sänky vihreää sammalta.

KAARLO SARKIA (1902-1945), ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ

Kuin lintu lennä,

älä viipyen menneen raunioilla

nykyhetkeä häädä.

Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla,

tulevaa koe vastaan mennä.

Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:

On kuoleman portti aina avoin.

Lennä kuin lintu.

Älä viivy menneisyyden raunioilla,

älä aja pois nykyhetkeä.

Anna menneen mennä,

anna hautojen olla.

Mene tulevaisuutta vastaan.

Ole vapaa kuin tuuli:

on aina ovi auki kuolemaan.

Minä pidin teoksesta kovasti. Minusta Tuija on onnistunut selkoistuksessa hienosti ja toivon, että Vanhat runot, uudet lukijat löytää tiensä opetukseen ja kouluihin. On tärkeää, että tämäkin kulttuuriperintömme siirtyy uusille sukupolville ja uusille suomalaisille. Myös Tiina Piilola teki osaltaan Kalevalaa ymmärrettävämmäksi teoksessaan Kalevalan naiset, mikä toki on vaikeampi teos lukea, mutta erittäin suositeltava selvittäessään Kalevalan vahvoja naisia feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta.

Tuija Takala - Vanhat runot, uudet lukijat
Avain 2020
Kirjastosta
_______________

Kiiltomato

Kirjassa Vanhat runot, uudet lukijat on runoja, jotka ovat olleet tärkeitä suomalaisessa kulttuurissa. Kirjaan on valittu kolmisenkymmentä runoa kansanrunoista taiderunoihin 1940-luvulle asti. Kirja välittää suomalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. Tuija Takala tarjoaa vanhat runot uusille lukijoille niin, että joka runon rinnalla on sama runo selkosuomeksi. Lukija voi nauttia vanhan runon ilmaisun tavoista ja saa samalla kokemuksen runon sisällöstä helpolla kielellä. 

Oheisella videolla Tuija puhuu selkokirjoistaan ja tulevista suunnitelmistaan.

Minna Canth - Agnes selkona ja äänikirjana

Naisten päivän alla Minna Canthia. Agnes on lyhyt, novelli tai pienoisromaani ja se ilmestyi vuonna 1892. Tiesin juonen pääpiirteissään, mutta nyt päätin tutustua lähemmin Agnekseen ja osallistua Yöpöydän kirjat -blogin Canth-lukuhaasteeseen. Novellin päähenkilöt ovat Pietariin muuttanut kaunis maailmannainen Agnes, hänen Suomessa pikkukaupungissa asuva kouluaikainen ystävänsä Liisi ja tämän aviomies Antti. Nuoremman nykylukijan on muistettava, että Suomi oli tuolloin Venäjän suuriruhtinaskunta ja että kansallisuusaate eli voimakkaana.

Selkomukautus Tuija Takala, Selkokeskus
Luettavissa pdf:nä TÄÄLTÄ
Selkoversiosta: Kirjan pauloissa

Selkokieli ja -kirjallisuus ovat yhä enemmän esillä, mikä on hieno juttu. Selkokirjailija Tuija Takala on oikea selkolähettiläs ja hänet palkittiin vuonna 2019 selkokirjallisuuden Seesam-palkinnolla. Pdf:iä ei yleisesti ottaen ole miellyttävä lukea, mutta teksti oli asemoitu ilmavasti sivuille kuin runo ja teksti oli lyhentynyt huomattavasti: 65 ilmavasti ladottua sivua. Tuija itse sanoo selkoistuksesta seuravaa:

"Selkoistuksessa säilyvät keskeiset henkilöt, juoni, tarina ja tunnelma. Selkotekstin joukossa on autenttisia lauseita ja sanontoja, mutta pääosin sanasto on tälle ajalle tuttua, lauseet lyhyitä ja virkerakenteet helppoja. Pituus lyhentyy reilusti, ja lukemista helpottaa tarinan jaksottelu lyhyiksi luvuiksi. Selkotaiton periaatteet tukevat lukemista: iso fontti, yksi kokonaisajatus yhdellä rivillä, kappaleet lyhyitä ja palsta kapea.”

Agnes katsoi minua ja hymyili pilkallisesti:
- Pikku Liisi, puhut kuin lapsi.
Olet kuin kissa, joka kehrää silmät kiinni.
Et kaipaa mitään, kun saat ruokaa
ja kun koti on lämmin.
...

Agnes kertoi ajatuksensa:
- Mustasukkaisuus tekee ihmisen rumaksi.
Jos minulla olisi mies,
antaisin hänen pettää minua.
Minä käyttäisin samaa vapautta
ja olisin uskoton.
Niin me emme kyllästyisi toisiimme,
vaan suhteessa olisi vaihtelua.
Tavallinen arki on rakkauden kuolema.
Te pohjoisen naiset olette typeriä,
kun olette uskollisia miehen palvelijoita!

Selkokieliseen Agnekseen Tuija on tavoittanut olennaisen asetelman ja Liisin vellovat tunteet. Alkuperäinen Canthin koukeroinen ja adjektiivein höystetty lause on selkiintynyt helpommin ymmärrettävään asuun. Pikkukaupungin isänmaallisten laulujuhlien keskelle pyrähtänyt Agnes kerää katseita ja ympärilleen miehiä kuin herhiläisiä. Hän alkaa flirttailla häpeämättömästi Liisin puolison Antin kanssa ja Liisissä herää mustasukkaisuus ja epävarmuus.  Agnes suhtautuu pilkallisesti ja alentuvasti Liisiin ja kaikkiin porvarillisuuden merkkeihin ja isänmaallisiin tuntoihin. Asetelma kotiäiti vs suuren maailman ylläpidetty nainen on tehokas ja julma. Moraliteetti tietysti löytyy ja Canth tekee eron oikean ja väärän, kunniallisuuden ja moraalittomuuden välillä. Ihailen Tuijan selkeää selkokieltä ja kykyä ottaa tarinaan se olennaisin.

- Sano Liisi, miten minä eroan vaimoista,
jotka pitävät itseään hyvinä naisina?
Naiset vain valvovat omia etujaan avioliitossa,
ja miehet ovat velvollisuuden takia heidän kanssaan.

Storytelin äänikirja
Lukijana Ritva-Liisa Elivuo
Agneksesta Yöpöydän kirjat

Elivuon ääni on ilmeikäs ja moraalisella tavalla Canthin sanomaa painottava, mutta hänen äänensä kuulosti kypsän naisen ääneltä. Minusta tässä oli ärsyttävä ristiriita, kun sekä Liisi että Agnes ovat vain vähän päälle kaksikymppisiä. Alkuperäistä Agnesta kuunnellessa huomioni kiinnittyi ennen kaikkea Canthin loistavaan dialogiin, tuntui kuin teksti olisi istunut sellaisenaan näyttämölle. Wikipedia sanoo Canthin aloittaneen Agneksen dramatisoinnin 1896, mutta että se jäi kesken (Canth kuoli seuraavana vuonna).

Varsin mainiota oli dialogi esim. kohdassa, jossa Liisi kertoi ylpeänä pienistä lapsistaan Antista, Ainosta ja Lyylistä. Agnes suhtautui pilkallisesti 'Pikku Liisiin' ja lasten suomalaisiin nimiin. Surkuhupaisa tilanne jatkui kun Agnes tuli vieraaksi Liisin kotoisaan kaaokseen. Canth kuvaa tavattoman hienosti Liisin heräävää mustasukkaisuutta ja sisäistä puhetta, kun hän kuuntelee sivusta miehensä ja Agneksen ylevää keskustelua oopperasta, baletista ja runoudesta. ”Agneksella on kokeneen maailmannaisen hieno tenho katseessaan”, miettii alemmuudentuntoinen Liisi. Myös Antin mielestä Agnes oli alkuun kevytmielinen, turhamainen ja koketti, mutta sitten mies ”huumantui, rojahti suin päin paulaan.”

Canth kuvaa osuvasti Liisin ja Antin mykkäkoulua ja avioriitaa, joka saa Liisin ylireagoimaan ja ajattelemaan jopa avioeroa. Viimeinen kohtaus näytellään Agneksen hotellihuoneessa, johon Liisi menee kouluaikaista ystäväänsä tapaamaan. Tässä Canth kärjistää edelleen näiden kahden naisen eroja. Liisi on hyveellinen, Jumalaan ja perhearvoihin uskova, Agnes moraaliton teoissaan ja Jumala-suhteessaan ja hän halveksii kaikkea Suomen mitättömyyttä ja talonpoikaisuutta. Liisin mielessä painoi kuitenkin lapsuuden syvä ystävyys ja hänen tunteensa Agnesta kohtaan olivat ristiriitaiset - toisaalta tuomitsevat, toisaalta hellän äidilliset.

Lyhyydestään huolimatta Agneksessa on taitava draamankaari. Agnes on hieno romaani eikä sen lumo ole yli sadassa vuodessa himmennyt. Muutamat sanavalinnat toki pistävät silmään: puhutaan hottentoteista ja lasten kasvatuksesta vitsan avulla. Mutta Canthin kieli on elävää ja hänen psykologinen otteensa terävä. Hän kuvaa ihailtavan osuvasti etenkin Liisin sielunliikkeitä, tunteita ja tunnelmia kun puoliso joutuu Agneksen kauneuden ja hienostuneisuuden huumaamaksi.

• Aiemmin olen lukenut Minna Canthin Hannan
• Ihastuin myös Saara Turusen fanifiktioon Hannasta antologiassa Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
• Viime vuonna luin Suvi Aholan hienon Mitä Minna Canth todella sanoi?

Tuija Takala - Muiston ajastus #runosunnuntai

Aika saalis on

aika: hetki kynsissä,

sitten se karkaa.

Selkokirjailija Tuija Takala on tiiviin ilmaisun ja kiteytyksen taitaja. Aiemmin hän on julkaissut oman alansa oppimateriaaleja ja selkokielellä sekä omia teoksia että selkomukautuksia. Näistä listaus postauksen lopussa. Ei siis ihme, että Tuijaa kiinnostaa tiukka ja säädelty mitta. Hänen uusin runokokoelmansa Muiston ajastus tutkii ajan arvoitusta, muistoja ja ajan merkitystä ihmiselle haiku- ja tankamitassa. Tuija itse sanoo: ”Kutsun haikujani ja tankojani lyhytrunoiksi. Se luonnehtii taipumustani runoilijana ilmaista tiiviisti se, mikä on ilmaistava."

Tankarunous syntyi Japanin Heian-aikakauden (794–1185) aikana. Tankan mitta on viisi riviä ja tavujaot 5-7-5-7-7; haikussa taas on kolme riviä tavujaon ollessa 5-7-5. Tiukasti säädelty muoto istuu hienosti ajan filosofiseen pohdintaan; mieleen nousee jotain viisasta ja tyyntä, japanilaista. Ei tule mieleen yhtään lähivuosina ilmestynyttä suomalaista haiku- tai tankarunokokoelmaa, siksikin Tuijalta hieno aluevaltaus. Wikipedian listassa tuorein tankarunokokoelma on Jarkko Sandellin Jos siivet, lennän vuodelta 2014.

Aika on kiinnostanut ihmistä kautta aikain.  Olemme kaikki ajan armoilla, sitä ei voi pysäyttää. Mutta kukin kokee ajan tavallaan: nuorena aikaa tuntuu olevan loputtomiin, vanhemmiten tiimalasin hiekka hupenee ja nykyhetki pyörähtää eiliseksi, menneen muistoksi. Kokoelman runot on jaettu seitsemän otsikon alle: Jäämisen paino, Raotan hetken, Kirkuvat särkymisvaaraa, Häiden välissä, Saaliina ajan, Sokeaa häikäisee ja Tanssitko kurkea? Luvuissa vuorottelevat haiku ja tanka, mikä tuntui minusta hyvältä ratkaisulta.

Japanilaisessa haiku- ja tankaperinteessä on paljon luontokuvastoa, niin Tuijallakin, myös siksi että luonto on hänelle tärkeä. Runoissa esiintyy marraskuun lintuja, kirkuvia kurkia, vuodenaikoja, metsää ja järviä. Yksi runo heijastelee ilmastonmuutoksen pelottavuutta, toinen tuo heiluvalla kesäheinällään mieleen kaikuja suomalaiskansallisesta maalaisromantiikasta ja nostalgiasta. Runojen lyhyt ja tiukka mitta kätkee rivien väleihin assosiaatioita, jotka jokainen lukija saa tulkita omasta kokemusmaailmastaan. 

Yötajunnassa

raakkuu mustasiipinen

lintu, lennättää

unipoimujen halki,

nokkii valveen hereille.

Kokoelman osioista kolme on teemoiltaan yhtenäisimpiä. Häiden välissä osion tankat kertovat, miten oikutellen ja keikkuen kevät meillä Suomessa tulee. Takatalvi murhaa sinivuokon ja nukuttaa kevään uudestaan pakkasen syliin, mutta vihdoin kevät onnistuu ottamaan kylmäävästä sulhostaan eron.

Kevät uppoaa

jäniksen jälkiin, peittyy

kylmään untuvaan.

Lumetta on lumeton

aika, kolkkouden kato.

Ikääntymisestä puhuvat osion Saaliina ajan haikut. Aika jättää meihin kaikkiin merkkinsä: peilistä katsoo toinen, askel hidastuu ja kämmenselässä risteilevät siniset suonet. Vanhenemisen tunnot on kiteytetty kauniisti. Aikaa vastaan on turha rimpuilla, soudamme sen virrassa vääjäämättä eteenpäin. Jotain hyvääkin vanheneminen tuo: kun ikä hiljentää vauhtiamme, ehdimme tutkia mielen maisemaamme ja kenties osaamme paremmin pitää kiinni käsillä olevasta ainutlaatuisesta hetkestä.

Jäkälän väri

hiuksissasi. Maastoudut,

et sammaloidu.

Osio Tanssitko kurkea? siirtyy taas tankamittaan ja kuuluttaa rohkeutta - rohkeutta olla oma itsensä, rohkeutta olla nainen, olla monta ja seurata omaa polkuaan. Jos haluaa olla sekä lintu että kala, miksei olisi? Näissä runoissa on lohduttava ajatus: elämällämme on merkitystä, joku jälki tai muisto meistä jonnekin jää.

Irrotan palan

lapsuuden kalliosta.

Istutan kiven.

Aikuisuuteni pihaan

kasvatan suojamuurin.

Tuija Takalan Muiston ajastus jää askarruttamaan mieltä pitkäksi aikaa, ja runot tuntuvat erilaisilta uudemmilla lukukerroilla. Runojen jatkuvasta avautumisesta kertoo se, että vaihdoin tämän postauksen sitaatit viime hetkillä! Lukukokemuksen nojalla totean, että haiku on tosi askeettinen mitta ja vaatii totuttelua, minulta ainakin. Tankoissa on enemmän tuttua runomaisuutta. Ihailin Tuijan kykyä ilmaista sanottavansa kiteytyksinä lyhyessä ja tiukasti määritellyssä mitassa. Ilmeeltään ja typografialtaan eleetön runoteos heijastelee hienosti ajatusmaailmaansa. Suositan ja onnittelen ❤︎ 

Tuija Takala - Muiston ajastus 
Kannen kuva Tuija Takala
Reuna 2020
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Tuija Takala on helsinkiläinen äidinkielen ja suomen opettaja ja myös kirjabloggaaja blogissaan Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Hänelle myönnettiin selkokirjallisuuden Seesam-palkinto 2019. Palkinto on myönnetty vuodesta 1992 lähtien. Se myönnetään joka toinen vuosi tunnustuksena selkokielisen kirjallisuuden edistämisestä. Tuijan selkoteokset: 

Omat 

Lauralle oikea, nuorten selkoromaani 
Onnen asioita & Kierrän vuoden, selkorunoja  / bloggaukseni Onnen asioista
Hyvä päivä, selkonovelleja

Mukautukset

Minna Canth - Agnes, luettava PDF 
Minna Canth - Hanna, äänikirja

Tuija Takala - Onnen asioita

Aforistisia timantteja

Kirjabloggaajakollegani Tuija Takala on julkaissut toisen selkorunokokoelmansa, Onnen asioita. Tiedän että Tuija työskentelee selkokielen parissa, mutta tarkemmin en hänen toimenkuvaansa tunne. Sanottakoon nyt alkuun, että tämä runokirja on aivan ihastuttava ulkoasultaan - kesäistä koivunvihreää ja liplattavaa kotirantaa. Tuija jakaa runokirjansa sisällön kahdeksan kotoisan ja lämpöiseltä tuntuvan otsikon alle:

Koti, Sää, Metsä, Äänet, Silmät, Kosketus, Matka ja Tie

Eikö vaan, eikö läikähdäkin jotain lämmintä rinnassa? Nuo mainitut asiathan meitä puhuttavat ja ovat  tärkeitä kaikille meille suomalaisille ja koko maailman ihmisille - oma koti, luonto, läheiset ihmiset ja rakkaus. Vaikka tämä ei varsinaisesti olekaan Runokuun rakkausteemainen postaus, siteeraan yhden Tuijan rakkausrunoista:

Silmäsi siirtyvät silmistäni,

eksyvät huuliin ja kaulaan.

Pelkkä katse kulkee kuin kosketus.

Silmäripsesi pieni liike riittää.

Polveni pettävät.

Ennen kuin jatkan Tuijan ilmaisun ihastelemista, muutama sana selkokielestä. Mikä ihmeen selkokieli, kenelle se on tarkoitettu? Netistä löytyy montakin selkokielestä kertovaa sivustoa, tässä yksi määritelmä, ote Wikipediasta:

Selkokieli on yleiskieltä yksinkertaisempaa kieltä, jonka sisältöä, rakennetta ja sanastoa on muokattu helpommaksi ymmärtää. Suomessa selkokieltä on alettu varsinaisesti kehittää 1980-luvun alkupuolelta lähtien.

Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä tähän saattaa olla esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus. Selkokieltä voivat tarvita muun muassa dysfaatikot, kehitysvammaiset, lukiongelmaiset, maahanmuuttajat, vanhukset, vastikään lukemaan oppineet lapset sekä suomen kieleen ja kulttuuriin tutustuvat muunkieliset ihmiset.

Entä miten selkokieli taipuu runouden kieleksi? Vallan mainiosti, kuten Tuijan runot osoittavat. Hän toteaa itse näin: Runoistani voi poimia havainnon ja kokemuksen – sellaisenaan jaettavan, sellaisenaan mielikuvia virittävän. Runoissani pyrin ilmaisun selkeyteen, mutta silti jää arvoitus, joka runoihin kuuluu: lukijan vapaus tulkita sanoja, kielen kuvia ja merkityksiä.

Monet paljonkin kirjallisuutta lukevat, myös monet kirjabloggarit, vierastavat runoja sanoen että ne ovat vaikeita, ei niitä ymmärrä. Mutta tässäpä on runokirja josta voi aloittaa; runokirja joka kaataa suvereenisti nuo väitteet: helppoja, selkeitä ja ymmärrettäviä runoja. Mutta silti ei ilmaisu ole tylsää ja yksitoikkoista, vaan tarjoaa aivan ihastuttavia ja oivaltavia pieniä arjen tuokiokuvia, arjen onnen asioita. Lukiessani unohdin että on kyse selkokielestä. Kun karsii liiat koukerot, jää jäljelle aforistisia timantteja.

Tiedän että Tuijalla on runoileva kissa Alma jolla on oma runosivusto Alman runot, tiedän myös että metsä ja luonto ovat Tuijalle tärkeitä. Ja kirjallisuus tottakai! Näin Tuija kertoo kirjallisuuden ihmisiä yhdistävästä ja kokemuksia ja elämyksiä jakavasta voimasta, selkeästi selkokielellä, mutta tuota ihmettä ylistäen:

Sanat on kirjoitettu paperille.

Minä näen ja luen ne,

niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa

tämä ihmeellinen mahdollisuus.

Voi jakaa paperilla maailman.

Me olemme kaikki mykistyneitä ja järkyttyneitä viime viikonlopun tapahtumista. Siksi otan tähän loppuun vielä yhden lohduttavan ja toivoa antavan runon: Älkää kaunistelko. Älkää kauhistelko. Sanon suoraan, että tänään on vaikea nähdä hyviä asioita. Ei sentään. Yksi asia on varma: huomenna tänään on eilinen.

Tuija itse Onnen asioista

Tuija Takala

Onnen asioita

Avain 2017

****

Lukukappale kustantajalta - kiitos