Tuija Takala - Onnen asioita

Aforistisia timantteja

Kirjabloggaajakollegani Tuija Takala on julkaissut toisen selkorunokokoelmansa, Onnen asioita. Tiedän että Tuija työskentelee selkokielen parissa, mutta tarkemmin en hänen toimenkuvaansa tunne. Sanottakoon nyt alkuun, että tämä runokirja on aivan ihastuttava ulkoasultaan - kesäistä koivunvihreää ja liplattavaa kotirantaa. Tuija jakaa runokirjansa sisällön kahdeksan kotoisan ja lämpöiseltä tuntuvan otsikon alle:

Koti, Sää, Metsä, Äänet, Silmät, Kosketus, Matka ja Tie

Eikö vaan, eikö läikähdäkin jotain lämmintä rinnassa? Nuo mainitut asiathan meitä puhuttavat ja ovat  tärkeitä kaikille meille suomalaisille ja koko maailman ihmisille - oma koti, luonto, läheiset ihmiset ja rakkaus. Vaikka tämä ei varsinaisesti olekaan Runokuun rakkausteemainen postaus, siteeraan yhden Tuijan rakkausrunoista:

Silmäsi siirtyvät silmistäni,

eksyvät huuliin ja kaulaan.

Pelkkä katse kulkee kuin kosketus.

Silmäripsesi pieni liike riittää.

Polveni pettävät.

Ennen kuin jatkan Tuijan ilmaisun ihastelemista, muutama sana selkokielestä. Mikä ihmeen selkokieli, kenelle se on tarkoitettu? Netistä löytyy montakin selkokielestä kertovaa sivustoa, tässä yksi määritelmä, ote Wikipediasta:

Selkokieli on yleiskieltä yksinkertaisempaa kieltä, jonka sisältöä, rakennetta ja sanastoa on muokattu helpommaksi ymmärtää. Suomessa selkokieltä on alettu varsinaisesti kehittää 1980-luvun alkupuolelta lähtien.

Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä tähän saattaa olla esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus. Selkokieltä voivat tarvita muun muassa dysfaatikot, kehitysvammaiset, lukiongelmaiset, maahanmuuttajat, vanhukset, vastikään lukemaan oppineet lapset sekä suomen kieleen ja kulttuuriin tutustuvat muunkieliset ihmiset.

Entä miten selkokieli taipuu runouden kieleksi? Vallan mainiosti, kuten Tuijan runot osoittavat. Hän toteaa itse näin: Runoistani voi poimia havainnon ja kokemuksen – sellaisenaan jaettavan, sellaisenaan mielikuvia virittävän. Runoissani pyrin ilmaisun selkeyteen, mutta silti jää arvoitus, joka runoihin kuuluu: lukijan vapaus tulkita sanoja, kielen kuvia ja merkityksiä.

Monet paljonkin kirjallisuutta lukevat, myös monet kirjabloggarit, vierastavat runoja sanoen että ne ovat vaikeita, ei niitä ymmärrä. Mutta tässäpä on runokirja josta voi aloittaa; runokirja joka kaataa suvereenisti nuo väitteet: helppoja, selkeitä ja ymmärrettäviä runoja. Mutta silti ei ilmaisu ole tylsää ja yksitoikkoista, vaan tarjoaa aivan ihastuttavia ja oivaltavia pieniä arjen tuokiokuvia, arjen onnen asioita. Lukiessani unohdin että on kyse selkokielestä. Kun karsii liiat koukerot, jää jäljelle aforistisia timantteja.

Tiedän että Tuijalla on runoileva kissa Alma jolla on oma runosivusto Alman runot, tiedän myös että metsä ja luonto ovat Tuijalle tärkeitä. Ja kirjallisuus tottakai! Näin Tuija kertoo kirjallisuuden ihmisiä yhdistävästä ja kokemuksia ja elämyksiä jakavasta voimasta, selkeästi selkokielellä, mutta tuota ihmettä ylistäen:

Sanat on kirjoitettu paperille.

Minä näen ja luen ne,

niin myös sinä.

Joka kerta minua koskettaa

tämä ihmeellinen mahdollisuus.

Voi jakaa paperilla maailman.

Me olemme kaikki mykistyneitä ja järkyttyneitä viime viikonlopun tapahtumista. Siksi otan tähän loppuun vielä yhden lohduttavan ja toivoa antavan runon: Älkää kaunistelko. Älkää kauhistelko. Sanon suoraan, että tänään on vaikea nähdä hyviä asioita. Ei sentään. Yksi asia on varma: huomenna tänään on eilinen.

Tuija itse Onnen asioista

Tuija Takala

Onnen asioita

Avain 2017

****

Lukukappale kustantajalta - kiitos