Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä #1

Lapsuus ja kouluvuodet #1 / 6

Luin alkukesästä parikin Helen Rappaportin kirjaa: Pietari 1917 ja Jekaterinburg, Romanovien viimeiset päivät. Tuolloin saksalainen blogiystäväni Mascha suositteli minulle luettavaksi Konstantin Paustovskia (1892 - 1968). Englanniksi Wikipediasta löytyy enemmän tietoa tästä kirjailijasta, joka oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 1965, mutta tuolloin sen vei Mihail Šolohov.

Aloitin  hänen kuusiosaisen pääteoksensa Kertomus elämästä ensimmäisestä osasta, joka kertoo Paustovskin lapsuudesta ja kouluvuosista. Paustovski oli ujo ja yksin viihtyvä poika, jonka mielikuvitus oli rajaton. Hänellä oli kaksi veljeä, Borja ja Dima sekä sokeutuva ja sairaalloinen sisko Galja; isä oli vallankumouksellinen ja työskenteli rautatievirkailijana, äiti hoiti kotia. Suku oli värikäs ja kansainväliseltä tuntuva, mm. toinen isoäiti oli turkkilainen; tätejä ja setiä oli paljon. Perhe asui talvisin Kiovassa, mutta vietti kesiään maaseudulla isoisän kartanossa Tserkassyssa.

Painotalolle oli sattunut harvinainen ja harmittava kömmähdys: yhdessä kohtaa oli muutaman aukeaman verran blanco-sivuja. Juuri tuolloin perheessä tapahtui jotain dramaattista: isä ja äiti muuttivat erilleen, eri kaupunkeihin ja lastenkin tiet erosivat. Syy perheen hajoamiseen jäi siis hämärän peittoon. Olivatko syynä isän poliittiset mielipiteet vai toinen nainen, en tiedä. Joka tapauksessa äiti muutti sisaren ja nuorimman pojan kanssa Moskovaan, vanhemmat pojat, Borja ja Kostikiksi kutsuttu Paustovski jäivät Kiovaan, isä eli vähän siellä sun täällä, ja kuolikin sitten pian.

Paustovski kertoo valloittavasti perheestään, suvustaan ja venäläisistä tavoista. Kouluvuodet Kiovan kymnaasissa olivat vaiheikkaita, kujeita tehtiin paljon ja opettajia kiusoiteltiin. Paustovski asui kouluaikanaan pääosin yksin ja elätti itsensä yksityistunneilla. Ympäröivä yhteiskunta hyökyi myös nuorten mieliin: juutalaisiin kohdistuvat pogromit, Venäjän-Japanin sota, vallankumouksellisuus ja tsaarinvastaisuuus. Nikolai II vieraili perheineen tylynä ja ylhäisenä koulussa ja Paustovski oli sinä iltana Kiovan oopperassa kun tsaarin ministeriä Stolypinia ammuttiin kuolettavasti (1911). Täysin kronologisesti Paustovski ei etene, vaan kerronta hypähtelee. Tärkeä muisto oli myös Leo Tolstoin kuolema 1910.

Me odottelimme Polevitskajaa (näyttelijätär) näytäntöjen jälkeen teatterin takaovella. Hän tuli ulos - pitkänä, kirkassilmäisenä, hymyili meille ja istuutui rekeen. Kulkuset helähtivät soimaan. Niiden kilahtelu eteni alas Nikolainkatua ja katosi lumisiin syvyyksiin. Me menimme asuntoihimme. Lumi putoili putoilemistaan. Posket hehkuivat. Meidän nuori ja hehkuva onnemme juoksi kilpaa kanssamme liukkailla jalkakäytävillä, saatteli meitä eikä antanut pitkään aikaan nukkua.

Kymnaasi oli korkeatasoinen huippuoppilaitos, jossa luettiin latinaa, ranskaa ja saksaa; erityisesti keskityttiin sekä länsimaiseen että venäläiseen kirjallisuuteen. Pojat ihailivat runoilijoista Lermontovia ja Puškinia. Jo kouluaikana Paustovski sai julkaistua muutaman kirjoituksensa paikallisissa lehdissä, haave kirjailijan urasta olikin syntynyt jo lapsena. Mielenkiintoista oli lukea Paustovskia vuoden vanhemmasta Bulgakovista, joka opiskeli samassa kymnaasissa.

Muistan hyvin hänen poreilevan eloisuutensa, armottoman kielensä, jota kaikki pelkäsivät, hänen määrätietoisuutensa ja voimansa - se oli tunnettavissa hänen jokaisessa, jopa merkityksettömässä sanassaankin. Bulgakov pursui kekseliäisyyttä, pilailua, uskomattomia tempauksia. Hän muutti viimeistä nikamaa myöten tuntemamme kymnaasin arkipäivän mahdottomien tapausten ja henkilöitten maailmaksi.

Paustovskin teksti on hurmaavaa ja viettelevää kuin impressionistinen maalaus. Hänen lukunsa ovat lyhyitä ja novellinomaisia, kokonaisuuksia jo itsessään. Luin hänen tarinoitaan kuin tuhannen ja yhden yön satuja, ja olin aivan ihastuksissani. Alkupuolelta jäi mieleeni esimerkiksi novelli joka kertoi huumaavasta Kiovan keväästä. Luonnon ja Venäjän koskemattoman maaseudun kuvaajana hän onkin kiitetty ja vuodattaa niille rakkauttaan. Lukiessani mieleeni tulivat kuvat jostain venäläisestä televisiosarjasta. Näin maisemat, kartanoitten salit, hevosvaljakot ja ihmisten asut. Aika upea aikamatka!

Niukoista ja köyhistä oloista huolimatta Paustovskissa ja hänen koulutovereissaan eli palava nuoruuden into ja usko tulevaisuuteen. Suruja ei mietitty, ne tavoittivat kaikki ihmiset sitten aikanaan Venäjän mullistusten ja sotien myötä. Kaiken kaikkiaan kiehtovaa ja sadunomaista ajankuvaa fantastisesti kirjoitetussa paketissa. En osaa sanoa tuleeko kaikki kuusi osaa luettua, mutta kyllä näin upeaa tekstiä ainakin parin osan verran haluan kokea.

Tämä on hyvin kauniisti kirjoitettu ja kaunokirjallisesti ansiokas, ja pitkä elämäkerta - 6 osaa, mutta kai tämäkin on tietokirjallisuuten luettava.

Paustovsky’s autobiography Povest o Zhizni / Story of a Life is not a strictly historical document but rather a long, lyrical tale focusing on the internal perceptions and poetic development of the writer. It has been called a "biography of the soul" rather than a biography of events. Nonetheless, it does provide a unique view of life in Russia during the turbulent years of World War I, the Russian Civil War and rise of the Soviets, all of which Paustovsky participated in.

Tarukirja on lukenut Paustovskin kirjan Valkoista kultaa / Kara-Bugaz
Täällä Jelena Polevitskajasta espanjaksi.  Googlesta löytyy kaikenlaista:)

Konstantin Paustovski

Povest o Zhizni, ilm. 1945-55

Kertomus elämästä #1, Lapsuus ja kouluvuodet 

Suomentanut Juhani Konkka

Gummerus 1967

*****

Kirjastosta

Klassikkojen lumoissa -blogi 

heitti ilmoille pikalanseeratun tietokirjahaasteen. 

Kiitos sinulle haasteen järjestämisestä - en sano emännöinnistä :)