1. elokuuta 2017

Edelfelt Pariisissa


Kiitän Kirjasähkökäyrän Maita tästä loistavasta kirjavinkistä. Edelfelt Pariisissa on isokokoinen ja upein taidekuvin kuvitettu Turun taidemuseon näyttelykirja. Suuri Edelfelt-näyttely oli kesäkauden 2001 Turussa, josta se siirtyi syksyksi Tikanojan taidekotiin Vaasaan. Kirjoittajat ovat kaikki alansa huippuja, taidehistorioitsijoita ja Edelfeltin taiteen tuntijoita ja tutkijoita. Teoksen alussa on kuusi kiinnostavaa esseetä näiden naisten kirjoittamina. Sitten seuraavat teosesittelyt ja biografiatiedot.

Marina Catani - Edelfelt Pariisissa. Karriääri, elämä ateljeessa ja mallit
Edelfeltistä tuli hyvin pariisilainen. Hänhän puhui sujuvasti ranskaa jo kaupunkiin ensimmäisen kerran tullessaan ja vietti kaupungissa suuren osan elämästään. Edelfeltinkin ateljeesta muodostui seurapiiriateljee, jonka hän sisusti kauniisti ja boheemisti, mm. tuolloin muodissa olleilla japanilaisilla sermeillä. Siellä tapasivat taiteilijat, mallit, keräilijät, kriitikot, kirjailijat, taide- ja värikauppiaat sekä vierailijat kotimaasta. Suomalaiselle Pariisin-matkaajalle kuului usein ohjelmaan käynti Edelfeltin ateljeessa. 

Edelfelt käytti elinaikanaan yli sataa mallia. Mallien suhteen tärkein tietolähde on ollut Edelfeltin ystävä Ville Vallgren. Parhaiten tunnemme ehkä kauniin ja sensuellin Virginien, josta Anna Kortelainen on kirjoittanut samannimisen kirjan. Sitten oli kaunis Antonia Bonjean, johon Edelfelt oli hyvin ihastunut, mutta Antonia lähti amerikkalaisen taiteilijan matkaan. Kirjassa on hupaisa taiteilijan kirjeen sitaatti nuoren Thérèse Lainvillen hiprakasta kosteissa juhlissa (s. 18). Nimeltään tuntemattomasta ruskeaveriköstä taiteilija maalasi aivan ihastuttavia pastellitöitä, mutta tämä kaunotar menehtyi nuorena keuhkokuumeeseen. Olihan heitä, joskin Edelfelt toteaa kirjeessään:  En välittäisi enää maalata 'des petites femmes', se on vaarallista lahjakkuudelle. Pikkunätti taiteilu ja ihan erityisesti 'les petites femmes' saavat minut voimaan aivan kauhean pahoin. Mutta sensuellit pikkupariisittaret myivät hyvin.

Anna Kortelainen - Vaarallinen pariisitar
Esseessään Kortelainen kertoo miten vallankumousten naiskansalaisesta tuli erotisoitu pikku pariisitar, koko kaupungin symboli. Koko Pariisin kaupunki seksualisoitiin 1800-luvulla. Runoilijoiden teksteissä Pariisi oli sekä kuningatar että prostituoitu - yhtä kaikki, Pariisi oli nainen.

Marie-Sofie Lundström'Espanjalainen' almu. Espanjalaisvaikutteet Edelfeltin taiteessa
Edelfelt kävi Espanjassa vuonna 1881: Madridissa, Toledossa ja Andalusian eri kaupungeissa. Hispanismi oli hyvin suosittua ja Edelfelt ihaili Pradossa Velázquesin töitä. Tuo matka poiki myös tämän tanssivan nuoren mustalaistytön, joka on epätavallisen värikäs Edelfeltin työksi.

Kuva: Kaleva
Tanssiva Gitana I, 1881. 65 x 54 cm, öljy kankaalle. Yksityiskokoelma.

Laura Gutman - 147, Avenue de Villiers
Essee valottaa Edelfeltin Pariisin taidemaailman valloitusstrategiaa ateljeiden osoitteiden valossa. Edelfelt hivuttautui vähän kerrassaan arvostetuille alueille. Avenue de Villiersin ateljee oli taiteilijalla 25 vuotta, hänen kuolemaansa asti. Talo oli ateljeetalo ja siellä asuivat mm. hyvät ystävät Dagnan-Bouveret ja Gustave Courtois.

Elina Anttila - Suomalainen Edelfelt ja Pariisi
Edelfeltin Haikossa maalamia suomalaisia kansankuvauksia oli esillä Salongissa. Ne kiinnostivat yleisöä ja kriitikoita eksoottisuudellaan. Mielenkiintoista tekstiä mm. Lapsen ruumissaaton, 1879 värityksestä: ... vaikka juhlapuku oli tavallisesti musta - ei vain hautajaisissa, vaan myös muissa tilaisuuksissa, jopa häissä - Edelfelt on korostanut pohjoista ja merellistä väritystä naisväen sinisillä asuilla ja valkeilla asusteilla.

Tuulikki Kilpinen - Impressionismin imussa, tutkimus Albert Edelfeltin Pariisin Luxemburgin puistosta -maalauksesta
Ansioitunut pitkän linjan konservaattori kertoo tässä teosten tutkimisen nykytekniikoista. Työryhmä Catani - Kilpinen selvittää Edelfeltin 'työhuonekäytäntöä' eli luomisprosessin kulkua luonnoskirjojen luonnosten ja nykytekniikoiden avulla. Verrataan ao. teoksen akatemiamaalauksen vs impressionistisen tyylin tyyppipiirteitä. Lopputulema on, että Edelfelt ei ole puhdas impressionisti: ... impressionistisesta luonteesta huolimatta Edelfelt ei ole impressionisti. Maalaus (Luxemburgin puistossa) edustaa kuitenkin tutkimukseni perusteella impressionismin viilennettyä pohjoista juonnetta. ... Edelfelt maalasi uransa aikana monia teoksia, jotka täyttävät impressionismin tyyppipiirteet.

Tavallista Edelfeltin ihailijaa eivät nuo akateemiset kysymykset juuri hetkauta, joskin kiinnostavia ne ovat. Edelfelt Pariisissa on ihastuttava ja upea tietokirja, jonka esseet ja teosten esittelyt antoivat taas lisänäkemystä Edelfeltin taiteesta. Taiteilijan kirjeitten lukuisia sitaatteja oli ihana lukea. Siksipä kiinnostaisi Kortelaisen teos Niin kutsuttu sydämeni: Albert Edelfeltin kirjeet äidilleen 1873-1901 tai tämä: Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, Japani, tavaratalo.

Edelfelt Pariisissa
Anttila Elina, Catani Maria, Gutman Laura,
Kilpinen Tuulikki, Kortelainen Anna, Lundström Marie-Sofie
Turun taidemuseon näyttelyjulkaisu 2001
*****
Kirjastosta

Tässä linkki lukemiini kirjoihin, jotka käsittelevät Albert Edelfeltiä tavalla tai toisella:
Raija Oranen - Ackté
Enni Mustonen - Emännöitsijä
Venla Hiidensalo - Sinun tähtesi
Mila Teräs - Jäljet
Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha, Albert Edelfeltin Haikko
Anna Kortelainen - Virginie
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen - Nainen parvekkeella

6 kommenttia:

  1. Eihän minun pitänyt nyt, kiihkeimpänä säilöntäaikana, kirjoista kiinnostua. Oli pakko kuitenkin kurkata tänne. Nyt liikut minulle vieraassa maailmassa. Minusta ei tullut kultturellia, vaikka isäpuoleni, vuosia Pariisissa asuneen, siskon luona Helsingissä asuessani, hän kuljetti minua oopperassa, teatterissa ja taidenäyttelyissä. Elämä vei aivan toiseen suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se olet sinä Kirsti :) Ei tarvitse olla kulturelli katsellakseen ja ilostuakseen vaikka Edelfeltin töistä :) En minäkään niin kulturelli ole, mutta tämä on hieno kirja, kirjastosta löytyypi. Mukavaa päivää - meillä on kaatosade.

      Poista
  2. Hieno kokoelma linkkejä Edelfeltiä käsitteleviin kirjoihin. Enpä tiennytkään, että Nainen parvekkeella on myös Edelfeltistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkari Nainen parvekkeella pyörii samannimisen Edelfeltin taulun ympärillä. Sen valoisamman version, muistaakseni postauksessani on ao. taulusta kuva. Paljon on Edelfelt innoittanut kirjailijoita!

      Poista
  3. Kiitos Riitta linkityksestä. Hyvä bloggaus kirjasta <3 Muistaakseni Mila Teräksen Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä kirjassa on myös mainintaa Edelfeltistä ja ihme olisi jos ei kerrottaisi, sillä Schjerfbeck maalasi suurimman osan Pasteurin taulusta tehdystä kaksoiskappaleesta, sillä ensimmäisen halusi Ranskan valtio ja toinen tuli Luis Pasteurille. Kopiota on kehuttu paremmaksi kuin alkuperäistä työtä.
    Edelfelt kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai. Lisäsin Edelfelt-tagin tuohon JMila Teräksen äljet-teokseen. Ainakin sen muistan että Edelfelt suhtautui aika nuivasti suomalaisiin taiteilijattariin Pariisissa. Eivät olleet tarpeeksi sulokkaita.

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...