Petri Tamminen - Se sano

Kyllä jokainen meistä sen verran lähtenyt on, että ymmärtää jo, että joskus voi joutua lähtemään. Ja kyllä jokainen meistä sen verran hylätty on, että osaa jo kuvitella, miltä tuntuu jäädä ottamaan viimeisiä peltejä.

Petri Tammisen uusin teos Se sano on sukua Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017 julkaistulle teokselle Suomen historia. Kirjan lausahdukset, niin kannustavat kuin lyttäävät, on koottu varta vasten tätä kirjaa varten toteutetulla keruulla ja haastatteluilla. Hienosti Tamminen on ryhmitellyt lausahdukset mukailemaan ihmisen elämänkaarta: lapsuudesta ja kouluajoista aikuisen elämän kautta vanhuuteen. Lyhyistä otsikoiduista tarinoista piirtyy ikään kuin suomalaisten kollektiivinen kokemus.

Luultavasti meillä jokaisella on muistissa yksi tai useampi kuulemamme vähättely tai lyttäys, joka on hiertänyt koko elämän. Itselläni se on hyvin läheisen ihmisen tokaisu vuosikymmenien takaa eräänä kauniina toukokuisena lauantaina. Ehkä joku on myös niin onnekas, että muistiin on piirtynyt kannustava sana juuri silloin kun sitä on eniten tarvinnut. Itselleni se on rullatuolissa istuneen isän lausahdus Kuule tyttö, kyllä ihmisellä pitää olla unelmia! - ajalta jolloin kipuilin kovasti avioeroni kanssa.

PALAPEILI

Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi. 

Isä katseli minua palapeilin kautta.  

Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa pian kattella hoikempaa.  

Peilin kautta saatana sanoi.

Kun lukee näitä unohtumattomia lausahduksia ei voi kuin ihmetellä, miten tylyjä me suomalaiset voimme olla läheisiäkin ihmisiä kohtaan, minä itsekin, sekä tahattomasti että tarkoittaen. Eniten sydäntä raastoivat äitien ja isien kovat sanat, mutta eivät opettajatkaan julmuudesta kauas jääneet. Mukana on toki myös kannustavia lausahduksia, jotka ovat kantaneet eteenpäin elämässä vaikeuksien kohdatessa, esimerkiksi puolison kuoltua.

Rakkauksia tulee ja menee mutta me ollaan perhe ja meidän tehtävänä on kasvattaa lapset ja jos jompikumpi meistä putoaa kelkasta niin toinen vie tämän loppuun ja toteuttaa niitä unelmia joita meillä oli.

Lukija ei tietysti voi tietää, missä muodossa Tamminen on lausahdukset saanut. Mutta eittämättä kirjailija on muokannut lausahduksia selittävät tarinat omaan lakoniseen ja hiottuun tyyliinsä sopiviksi. Lyhyet tarinat kertovat hyvin erilaisista tilanteista, mutta ne istuvat samanlaisen tyylinsä ansiosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Se sano. Unohtumattomat lausahdukset luettuani voin hävetä meitä suomalaisia empatian puutteen vuoksi, mutta toki myös ihailla heitä, jotka ovat osanneet rohkaista lastaan tai läheistään juuri oikeilla sanoilla kovassa paikassa.

Petri tammisen kirjat blogissa:

Antti Rönkä, Petri Tamminen - Silloin tällöin onnellinen (2020)

Musta vyö (2019)

Suomen historia (2017)

Meriromaani (2015)

Petri Tamminen - Se sano. Unohtumattomat lausahdukset
Otava 2021
_____________________

Uhraan itteni, totesi tuleva isä avioliiton kynnyksellä. Suomalaisilta kerätyt muistot osuvat ihmiselon tragikoomiseen ytimeen. Kun kynttilän oppii jo lapsena pitämään vakan alla, sinne se helposti jää. Yhdet oikealla hetkellä lausutut rohkaisevat sanat taas voivat muuttaa elämän suunnan. Ihmiset sanovat toisilleen kummallisia asioita, ja joskus huoletta lohkaistu voi jäädä kuulijan mieleen iäksi. Lausahdusten ympärille taiten rakennetuista kohtauksista muodostuu kuin kollektiivinen muistelmateos, kertomus siitä, kuinka olemme toisemme kohdanneet.

Petri Tamminen - Meriromaani

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Mitä tekemistä resuisen ja epäonnisen 1800-luvun merikapteenin elämällä on nykyihmisen elämän kanssa? Paljon ja kaikki, osoittaa Petri Tamminen. Kun irrottaa itsensä ja ihmisen omasta ajastaan, on ehkä helpompi tarkastella inhimillisiä pyrkimyksiä ja unelmia, pärjäämisen pakkoa ja pelkoja. Tammisen Meriromaani on pieni suuri romaani. Kun seuraa Vilhelm Huurnan epäonnista elämänkaarta ja 'eräitä valoisia hetkiä hänen synkässä elämässään', katsoo samalla itseään.

Nuori Vilhelm Huurna muistaa äitinsä hymyn ja yrittää toteuttaa tämän suurta unelmaa: että pojasta kasvaisi arvostettu merikapteeni maailman suurille valtamerille. Niinpä Huurna seilaa elämän myrskyisillä aalloilla, kompuroi ja monesti melkein hukkuu, mutta yrittää aina uudestaan häpeästään ja nolouden tunteistaan huolimatta. Äiti uskoo häneen ja niin tekevät myös Askaisten pörheät ja rahanhimoiset isännät. Heille Huurnan nuoruus on kadehdittava asia - itseltä jo pois juossut - ja he valitsevat Huurnan omien unelmiensa toteuttajaksi.

Askaisissa Gladin salissa pidetään kokouksia kuin Alastalon salissa konsanaan. Isännät rahoittavat Huurnalle aina uuden laivan - mahdollisuuksia ei nuorelta merikapteenilta puutu. Maailman merillä seilatessaan hän upottaa viisi laivaa. Ensin menee kolme Reipasta, sitten myös Onni ja Rauha. Mutta kaikista alhoista Huurna nousee ja jatkaa etenemistään elämän aavalla. Valoisia hetkiäkin toki on. Hetkiä, jolloin hän on riehakas ja tuntee kuuluvansa tasavertaisesti kaltaistensa, ihmisten joukkoon. Mutta näistä onnen ja ilon hetkistä on maksettava kalliisti.

Surkeimpina epäonnistumisen hetkinään Huurna käy kauppaa Kaitselmuksen kanssa ja lupaa, että jos hän tästä selviää hän tekisi sitä sun tätä. Häntä pakottaa rintaa ja särkee jäseniä ja päätä, mutta mies uskoo lyypekkiläistä lääkäriä, joka sanoo särkyjen johtuvan vain hermoista. Rakkaussuhteitten yritelmiäkin Huurnalla on. Monet naiset torjuivat ja nauroivat päin kasvoja, mutta avioon hän lopulta pääsi. Vaimo odotti esikoistaan, mutta Huurna ei ollut paikalla, hän koki merikapteenin uransa tärkeämmäksi.

'Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, hiiohoi’, mutta ei Vilhelm Huurna kovin rautainen ollut, emmekä mekään, nykyajan pienet taapertajat. Me kompastelemme ja petymme itseemme ja muihin, unelmoimme suuria ja yritämme. Ehkä elämässä riittää se, että yrittää parhaansa? Ehkä armollisuus pelastaa meidät hukkumasta, kuten Kuurnan viimeinen kuunari Armo hänet.

Huomasin tämän hienon romaanin Tuijan linkistä ja ilokseni siitä on julkaistu tänä vuonna äänikirja. Antti Virmavirran ääni sopi hyvin teoksen tunnelmaan, se oli sopivan innokas ja maalaileva. Kaiken meritarinaan piilotetun viisautensa vuoksi Meriromaani teki vaikutuksen, mutta vaikutuksen teki myös Tammisen hiottu lause. Oli upea elämys kuunnella miten teksti soljui rytmissään kompastumatta yhtään mihinkään. Kiinnostaisi tietää, kuinka monta stilisointikierrosta Meriromaani on vaatinut. Teoksessa Silloin tällöin onnellinen Tamminen tunnusti viilaavansa lauseitaan pakkomielteisesti:

Kun minä tosiaan tutkin tekstejä aivan armottoman synkällä silmällä. Omiakin tekstejäni, varsinkin omiani. Sen vuoksi kirjoittamiseni onkin nykyään pelkkää korjailua. En ehdi kirjoittaa päivässä juuri mitään, kaikki aika menee viilatessa niitä paria virkettä. Olen hukkumassa omaan neuroottiseen tarkkuuteeni.

Petri Tamminen - Meriromaani
Eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä
Kansi Piia Aho
Otava 2015
Aänikirjan lukija Antti Virmavirta
_______________

Meriromaani muissa blogeissa: Kirjan pauloissa / Kirsin kirjanurkka / Luettua elämää

Omat bloggaukseni Tammisen kirjoista:  
Silloin tällöin onnellinen  
Musta vyö 
Antologia Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista (Seitsemän veljestä)  
Suomen historia

Antti Rönkä, Petri Tamminen - Silloin tällöin onnellinen

Kun pari viikkoa sitten vastaanotin kirjeesi, se vaikutti minuun niin, että siivosin tunnin. Sitten otin Opamoxin. Hetken päästä otin toisen. Sitten makasin matolla. - Tamminen

Yllä oleva sitaatti kuvaa hyvin, miten syvälle osapuolten sieluun tämä kirjeenvaihto osuu. Antti Rönkä ja Petri Tamminen, isä ja poika, aloitteleva kirjailija ja asemansa vakiinnuttanut auktoriteetti. Silloin tällöin onnellinen on heidän sähköpostikirjeenvaihdostaan koostuva kirja, joka lumoaa, vakuuttaa ja koskettaa rehellisyydellään ja avoimuudellaan. Mielipiteidenvaihto on ajalta, jolloin kummallakin on kustannussopimus, pojalla esikoisteokseensa Jalat ilmassa ja isällä Mustaan vyöhön. Olen lukenut molemmat teokset, mikä antoi hienoa taustoitusta kulissien taakse. Rönkä on lähtenyt opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ja Tamminen kysyy mitä pojalle kuuluu. Aluksi viestit ovat kohteliaita ja pinnallisia, mutta sitten keskustelut muuttuvat aina vain syvällisemmiksi ja sisimpää paljastavimmiksi.

Rönkä on kertonut koskettavassa esikoisessaan koulukiusaamisesta, epävarmuudestaan ja kelpaamattomuuden tunteistaan; Tamminen siitä mustasta aukosta, johon oman isän kuolema hänet suisti. Isän ja pojan ajatukset risteilevät nykyhetkestä pojan lapsuusvuosiin. Mukana on teräviä heittoja pojan taholta liittyen isän pelkoihin ja päähänpinttymiin. Hymähdin Röngän riemastuttavalle puuskahdukselle, joka selitti hänen käsienpesemisvimmaansa - bakteerikammo olikin isältä eikä johtunut omasta ahdistuksesta:

Olen saanut sinulta esimerkkejä, hyviä ja huonoja. Hyviä ovat keskusteleminen, kuunteleminen, kannustaminen ja yleinen huolellisuus asioiden hoitamisessa. Huonompia ovat tarpeeton pelkääminen, varovaisuus ja hermoilu. Meillä on pelätty liikaa. Bakteereja, sairauksia, sosiaalisia tilanteita, vieraita, matkustamista. - Rönkä

Sanot, ettei sinulla ole aikaa. Mutta sitten kuitenkin selaat netin vaihtoautoja tai makaat lattialla ja mietit, että pitäiskö keittää kaffet. - Rönkä

Poika höykyttää terävin sanoin isäänsä ja mietin saiko Tamminen idean kirjaansa pojaltaan, sillä vastaavanlaisia matolla makoiluhetkiä toistuu Mustassa vyössä. Tamminen pyytää pojan käsikirjoitusta luettavakseen, mutta poika empii. Miten hän voisi, kun aiemmasta on tällainen kokemus:

Muistan edelleen sen tunteen, kun luit ensimmäisen pitkän käsikirjoitukseni ja palautit kuulakärkikynällä ruoskitut liuskat. Olit syynännyt jokaisen sanan, jokaisen välimerkin. Illuusio särkyi, se mitä olin luullut mahtavaksi olikin moskaa. - Rönkä

Kun minä tosiaan tutkin tekstejä aivan armottoman synkällä silmällä. Omiakin tekstejäni, varsinkin omiani. Sen vuoksi kirjoittamiseni onkin nykyään pelkkää korjailua. En ehdi kirjoittaa päivässä juuri mitään, kaikki aika menee viilatessa niitä paria virkettä. Olen hukkumassa omaan neuroottiseen tarkkuuteeni. - Tamminen

Kirjeenvaihdosta paljastuu isän ja pojan luonteiden erot. Tamminen on hidas täydellisyyden tavoittelija lauseittensa suhteen, Rönkä nopea ja tekstin rosoisuutta arvostava. Oli hienoa nähdä, miten kauniisti Tamminen rohkaisee kirjoittamisensa suhteen epävarmaa poikaansa. Hän yrittää saada tämän vakuuttuneeksi siitä, että esikoiskirja julkaistaan omilla ansioilla, ei siksi että isä on kirjailija Tamminen. Isän ja pojan keskusteluissa toistuu kirjoittamisen pakko, ihanuus, kamaluus ja pelko. Tamminen kertoo välähdyksiä myös opettajana kokemastaan. Kaikki tämä on kerrassaan nautittavaa, nautittavaa! Tamminen antaa poikansa kuulaalle proosalle kirjassa enemmän tilaa. Mukana on Röngän esikoisesta ensin raakilekatkelma, sitten viimeistelty Amsterdamin seikkailu.

Silloin tällöin onnellinen vei ja lumosi. Tämä on ainutlaatuinen kurkistus kirjailijuuden taakse ja tämän parivaljakon elämään. Elämään, joka on 'tavallista' perhe-elämää ristiriitoineen, puuskahduksineen ja suuttumisineen; mutta myös maltillista keskustelua ja toisen eriävän mielipiteen  kuuntelua ja arvostamista. Kirjoittamista harrastavalle lukijalle teos antaa varmasti vielä enemmän. Ihailen Röngän ja Tammisen uskallusta panna itsensä likoon ja kertoa suhteensa ja perheensä ristiriidoista ja noloista tapahtumista.

Antti Rönkä, Petri Tamminen - Silloin tällöin onnellinen
Gummerus 2020
Kustantajalta

________________

Kirjaluotsi  /  Kulttuuri kukoistaa  /  Tuijata

Silloin tällöin onnellinen on rohkea vuoropuhelu, joka arkailematta puntaroi, millainen on isä, millainen on poika ja millaisia asioita on heidän välissään. Viisas ja rehellinen keskustelu saa lukijan pohtimaan: Mitä jos sen kaiken pukisikin sanoiksi ja uskaltaisi?

Petri Tamminen - Musta vyö

Petri Tammisen Musta vyö avaa ikkunan kirjailijan sisimpään. Toki lukija ei voi tietää, mikä on totta mikä väritettyä. Romaanissa seitsemänkymppinen isä Taisto on urheilumies henkeen ja vereen. Hän on edelleen kovakuntoinen lenkkeilijä, joka juoksee kymmenen kilometrin lenkkejä eikä ole koskaan häkeltynyt yhtään mistään. Sitten isä sairastuu äkillisesti, joutuu viikoiksi sairaalaan ja kuolee. Tammisen itsensä oloinen poika, hänkin Petri nimeltään ja ammattina kirjailija joutuu kasvokkain kuoleman ja oman kuolevaisuutensa kanssa: oma kuolevaisuus iskee päin näköä, sen todellisuus on rankka juttu. Kuolemanpelko lamaa miehen: hukuttautuminen houkuttaa, ja kuoleman ajatukset vievät kaiken ajan ja energian. Vierellä järkevä vaimo Liisa yrittää tyyneydellään pitää miestään pinnalla, mutta aikuistuvat lapset eivät isänsä ahdistuksista paljon piittaa. Heillä on toisen maailman pelot, mm. ilmasto ja ydinaseet.

Tamminen kuvaa lakonisesti ja kuivaa huumoria viljellen päähenkilönsä loputtomia ajatuksenjuoksuja. Hauraan äidin kanssa käydään läpi kaikki omaisen kuolemaan liittyvät asiat: hautaustoimisto, pankit ja paperit, ja isän vaatteet. Isänsä jäämistöstä hän kelpuuttaa itselleen hienon mustan vyön, joka on jonkunlainen vahvuuden symboli, mustat farkut ja jotain muuta pientä. Koko elämä tuntuu tarkoituksettomalta ja pysähtyneeltä, millään ei ole merkitystä kun kumminkin kuolee. Mies lojuu olohuoneen matolla tai riippukeinussa, ei lue eikä kirjoita, eristäytyy ja hautoo vain synkkiä ajatuksiaan.

Vahva isä oli joukkuepelaaja, jonka rinnalla poika tunsi aina huonommuutta ja pelkäsi ettei kelvannut. Tamminen kertoo koskettavasti, miten lähiomaisen kuoltua shokki on niin valtava, että monet asiat tuntuvat absurdeilta, vääristyneiltä ja epätodellisilta. Isän hahmo tuntuu näkyvän kaikkialla, taksikuski muistuttaa isää, samoin satunnaisesti kohdatut miehet. Poika käy syyllisyydentuntoisena läpi kaikkien teostensa ilkeimmät isäkommentit, jotka oma isä on kaikki lukenut ja kehunut poikaansa kirjailijana. Rimpuilu ja surun sumussa vellominen vie vuoden, sitten alkaa hiukan helpottaa. Otetaas järki käteen, kuuluu isäkin sanovan ja vaimo Liisa väittää miehensä pelkäävän enemmän aikuistumista kuin kuolemaa.

Aikuistuminen on yksinäisyyden muoto, sanoo romaanissa kirjailija Petri. Ei voi olla enää pieni poika turvallisen isän varjossa, vaan on ryhdyttävä itse aikuiseksi.  Lohtua hän yrittää etsiä buddhalaisuudestakin, joka väittää ettei ole minuutta ollenkaan, vaan kaikki olevainen on yhtä. Vähitellen mies saa taukoja kuoleman ajattelusta ja kokee sen edistykseksi. Kirkkaita hetkiä ilmaantuu yhä enemmän.

Ja sitten vain hengitin ja ajattelin sitä vuodenkierron mittaista pimeyden piiriä, josta olin nyt sinkoutunut tämän vieraan saunan vieraalle terassille. Ajattelin sitä aivan levollisesti. Kuin jostain sivusta. Elämän erilaisia, vaihtelevia kausia. Jotka aina kohdalla tuntuivat ikuisilta.

Jokainen oman vanhempansa menettänyt tunnistaa kirjan päähenkilön tuntoja ja joutuu käymään läpi menetyksen shokin vaiheet ja surutyöprosessin. Miksi ei oltu läheisempiä, miksi ei puhuttu enemmän? Surutyö vie aikansa eikä sitä voi oikein jouduttaa. Seuraavana keväänä sairaalapapin kanssa puhuttuaan ja koettuaan isän antavan anteeksi, keveys ja ilo palaavat miehen elämään. Ihanasti Tamminen yhdistää elämän monet keväät ja housut - menneet, nykyiset ja tulevat. Musta vyö on tavattoman hieno ja pohdiskeleva sekä vähäeleinen ja avoin kirja surusta ja menetyksestä ja kaikesta mielessä vellovasta.

Lopputalven luihin tunkeva kosteus oli vaihtunut kaikuvaan, läpinäkyvään ilmaan. Niin että kaikki menneet keväät humahtivat kerralla mieleeni. // Ne nuoruuden keväät, joista jokainen oli ensimmäinen ja viimeinen niin kuin nuoruudessa luuli ostavansa elämänsä viimeiset housut. Ne varhaisen perheonnen keväät, kun luuli että keväitä tulisi loputtomasti niin kuin housuja piti näköjään ostaa aina uudet. Ja nyt minä seisoin sairaalan pihalla isän farkuissa, niissä jotka olivat jääneet hänen viimeisikseen, minulle liian lyhyissä, ja oli tämä kevät.

Petri Tamminen - Musta vyö
Otava 2019
Kirjastosta
______________
Kirjan on lukenut myös Tuija
Tammiselta olen aiemmin lukenut Suomen historian ja novellin Viidestoista luku / Kiven Seitsemän veljestä / Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Ylivoimaisella isällä oli musta vyö itseluottamuksessa, poika ei tunnu pärjäävän missään. Isän kuolema laukaisee pojassa hirvittävän pelon ja ahdistuksen, joka ei ota millään talttuakseen. Aika pysähtyy. Hän makaa lamaantuneena puutarhakeinussa ja pohtii hukuttautumista. Hän katselee kotiaan kuin jäämistöä ja tuntee olevansa tarpeeton. Miehenä, aviomiehenä ja isänä. - Kustantaja

Petri Tamminen tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

lauantaina klo 13.00, Esplanadi

Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Kirjailija Erkka Mykkäsen toimittama novellikokoelma Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista juhlistaa 100-vuotiaan Suomen kirjallisuuden klassikoita. Valitsemastaan klassikosta inspiroituneet nykykirjailijat kirjoittavat kukin novellin, esikuviaan fanittaen mutta turhat kainostelut unohtaen. Tämä oli huikeaa luettavaa, koska oli kiinnostavaa nähdä mitä 10 nykykirjailijaa fanittamistaan klassikoista kehittelivät ja saivat irti. Kirjassa on myös kunkin kirjailijan lyhyt esittely ja kirjailijan perustelut hänen omalle klassikkovalinnalleen. Muutama kirjailija sukelsi taiturimaisesti esikuvansa mieleen ja kieleen, muutama taas päivitti tarinan nykyajan kuvioihin. Listaan mukana olevat kirjailijat aakkosjärjestyksessä ja heidän novellinsa, parista sanon muutaman sanan:







Antti Heikkinen - Puolue / Juhani Ahon Rautatie, ilm. 1884 

Iida Sofia Hirvonen - Mirdja / L. Onervan Mirdja, ilm. 1908 

Juha Hurme - Ylistalon huussissa / Volter Kilven Alastalon salissa, ilm. 1934 

Anu Kaaja - Toinen talvi / Tove Janssonin Taikatalvi, ilm. 1957
Olen lukenut kokeelliselta Kaajalta Muodonmuuttoilmoituksen ja Ledan. Novellissaan hän leikittelee kielellä kenties vielä enemmän kuin aiemmin. Koskettava läheisyyden, lämmön ja rakkauden etsimisen kuvaus. 

Juhani Karila - Suenmorsian - Halfbreed / Aino Kallaksen Sudenmorsian, ilm. 1928
Karilan tapaan sanoa olen tutustunut Säkeilyvaarassa sekä Omenakrokotiilin kuolemassa. 

Joonas Konstig - Kerro miulle ristiturpa / Kalevala, ilm. 1835 

Laura Lindstedt - Tarinoita kaapista eli kuinka kuollutta rakastetaan / Joel Lehtosen Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki, ilm. 1922 

Erkka Mykkänen - Hän joka sai mittansa täyteen / Mika Waltarin Sinuhe, ilm. 1945


Petri Tamminen - Viidestoista luku / Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, ilm. 1870

Velmulta Tammiselta luin keväällä Suomen historian. Tähän haasteeseen kirjailija tarttuu rohkeasti ja kirjoittaa Seitsemään veljekseen lisäluvun. Keski-ikäiset veljekset tapaavat ihanana suviehtoona, jolloin auringon vaskinen hehku jo hiipuu, mutta vielä uhkuu niitty ja raukeena kumisee aho. Eero nostaa kissan pöydälle:  koko tämä riivatun sukupuolibinärismi on systeeminä syrjivä, sekä heteroille että sateenkaareville nyt ensiksi. Mitäpä veljekset aiheesta haastelivat selviää Tammisen ihanasti Kivi-henkisestä novellista!

Saara Turunen - Hanna / Minna Canthin Hanna, ilm. 1886

Kuulun niihin moniin, jotka eivät Canthin Hannaa ole lukeneet, mutta sen juoni löytyy Wikipediasta. Tätä riipaisevaa novellia luin sydän sykkyrällä. Kertojaäänen valinta on käsittämättömän hieno: Canthin Hanna kertoo omasta ja nykypäivän kirjailija Hannan elämästä. Heidän kohtalonsa ovat hyvin samanlaiset ja ikäänkuin liukuvat toistensa sisään. 150 vuotta on kulunut, mutta naisen on edelleenkin alistuminen patriarkaatille. Tytöille ja pojille, naisille ja miehille on eri säännöt.

Canthin elämäniloinen Hanna oli Woldemariinsa syvästi ja romanttisesti rakastunut, viaton nuori tyttö. Mutta isä päätti toisin, vaati häntä pimputtamaan pianoa lihavalle keski-ikäiselle miehelle. Woldemar otti ja nai Olgan, Hannan parhaan ystävän: Kadulla törmäsin Olgaan ja Woldemariin, ja oli aivan kuin valo olisi loistanut heidän yllään. Oli aivan kuin he olisivat olleet valon sisällä. Katselin heitä kauempaa ja silloin sydämessäni kävi joku kylmä, tunsin suussani mullan maun.

Nykypäivän kirjailija Hanna on yhtä yksin kuin menneisyyden kaimansa, asuntona vanha talo vanhalla kadulla, isä päätti näin: Mutta sitten tähdet vaihtoivat paikkaa, kissa söi kerman ja maito happani kannussaan ja tämä kohtalo valitsi hänet, ja täällä hän nyt on, asunnossa vanhalla kadulla, kaukana sieltä, missä elämä kuohuu ja hulmuaa.

Molemmat Hannat joutuvat hautaamaan nuoren itsensä unelmat onnesta ja rakkaudesta. Kummastakin tulee se yksinäinen ja hylätty, tummaan pukeutunut naisihminen, joka kävelee kadulla ja jota ihmiset kavahtavat ja säälivät: kaikesta osaton vanhapiika, yksineläjä ja rakkautta vaille jäänyt. Canthin Hannan on elämä jättänyt, mutta silti hänen äänensä kantaa haudan takaa. Hän puolustaa naisten ja naiskirjailijoiden asemaa ja sytyttää nykypäivän kirjailija Hannan mielen kapinaan: 

Hän on niin lopen kyllästynyt tähän tunkkaisuuteen, tähän vanhojen kalsareiden hajuun joka nurkassa. Jos hän saisi päättää klassikoiden kaanonin, päättäisi hän toisella tavalla.

Turusen lähestymistapa oli riipaiseva ja nerokas, yhtäläisyydet näiden kahden Hannan kanssa koskettavia ja teksti tavattoman, tavattoman kaunista ja hiottua. Olen mykistynyt. Plus että tätä machoajattelua vastaan on syytäkin kapinoida kaikkien maailman Hannojen voimin: Etkö ottaisi mieluummin jotain tunnettua, sillä nyt on juhlavuosi, nyt on kansallisen hegemonian hetki, jälleen on sellaisten tarinoiden hetki, joissa mies hiihtää suolla, mies kaivaa ojaa, mies ryömii juoksuhaudassa ja mies juo viinaa pullosta.

Sävy: Novellit voivat herättää myös mielenkiintoisia tunteita. Sävy rakentuu mm. tekijän suhteesta kerrottuun, kerronnan välittämästä tunnelmasta ja ilmapiiristä sekä kielen rytmistä ja sanavalinnoista.

Peukutan Saara Turusen Hannaa Sävyllä:

Koskettava, traaginen, samastuttava, hieno, herkkä, oivaltava, sieluun menevä, tasa-arvoa ajava - sydän on sykkyrällä vieläkin ❤︎

Peukutus liittyy Nipvet-blogin Novellihaaste 2:een. Täällä asiasta enemmän.

Jatkuu! on hieno ja kiinnostava novellikokoelma, joka omalta osaltaan nostaa unohdettuja klassikoita esille. Jokainen lukija varmasti löytää oman suosikkinsa. Minulle se nyt oli eittämättä Saara Turusen Hanna.

Kirjan on lukenut myös Tuijata

Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Toim. Erkka Mykkänen

Gummerus 2017

****

Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

Petri Tamminen - Suomen historia

Kirjan mahtipontinen nimi antaa odottaa vähintään 500-sivuista tiukkapränttistä faktaopusta, mutta ei. Tammisen näkökulma Suomen historiaan on kenties kevyempi, mutta sitäkin liikuttavampi: kirja koostuu tavallisten, eri-ikäisten suomalaisten muistoista sadan itsenäisyytemme vuoden ajalta. Tamminen keräsi näitä muistoja yli 500 henkilöltä sekä henkilökohtaisin että ryhmähaastatteluin.

Muistot liikuttavat ja koskettavat, mutta niiden surkuhupaisa komiikka saa myös nauramaan. Ne innostavat muistelemaan mitä itse teki tuolloin ja tuolloin, peilaamaan omia muistojaan kirjassa esitettyihin.

Itsenäisyytemme aikaa ovat muokanneet sodat: kansalaissota, talvi- ja jatkosota. Sitten oli pulan ja sotakorvausten aika. Armi Kuusela oli kaikkien rakastama 50-luvun superjulkkis ja Helsingin olympialaiset 1952 maamme toistaiseksi näyttävin kansainvälinen tapahtuma. Seurasi kylmää sotaa, Kekkosen aikaa ja noottikriisiä; Nokian ihmettä ja 90-luvun lamaa. Muistelot kattavat lähihistoriamme tärkeimmät tapahtumat, enemmän tai vähemmän koskettavasti. Yksi kauneimmista on otsikoitu Viipuri vuoden 1935 kohdalla. Otteita:

Sinne Viipuriin jos voisi pysäyttää ajan. Isä ja minä puiston penkillä, joku patsas siinä vieressä, pisaroita ilmassa mutta aurinkokin paistaa ja lehmuksissa on lehdet. Sen jos saisi ottaa ja sitten 50-luvulta eteenpäin melkein kaiken, niin tämähän olisi yhtä juhlakranssia tämä elämä. Mutta kun välissä oli ne vuodet, että lapset itki ja naiset itki ja miehet itki, ja aina oli joku jonnekin lähdössä ja koko ajan veisattiin, vanhat ukot hatut kourassa. Ja lapset niin yksin ja äidit kamalan yksin ja pelko kuin kipua.

Kirjan tekstit toivat mieleeni paljonkin itselle merkittäviä muistoja. Poimin niistä muutamia:

Helsingin olympialaiset 1952

Näen nuoret ja kauniit vanhempani Olympiastadionilla otetussa valokuvassa. Kenties he tekivät elämänsä ensimmäisen Helsingin matkan niitä seuratakseen. Äidillä on kansallispuku. He kertoivat usein valkoisesta rauhanenkelistä, joka juoksi stadionille.

Noottikriisi 1961

Elettiin kylmän sodan aikaa ja ilmapiiri oli pelottava ja uhkaava, etenkin kun meidän perhe asui lähellä Neuvostoliiton rajaa. Äitini, evakko, näki muutenkin painajaisia siitä, että ryssät ilmaantuvat pihalle.

Kennedyn murha 22.11.1963

Maailman toiveikkuus romahti ja maailman paha hiipi ensimmäistä kertaa mieleeni. Kuuntelin illalla radiosta Tapani Ripatin juontamaa Kaleidoskooppi-nimistä musiikkiohjelmaa, joka keskeytettiin järkyttävän uutisen vuoksi.

Sotajuttuja

Jos isällä kävi miehiä kylässä, ne sulkeutui heti vierashuoneeseen. Pienen hetken päästä isä haki tiskipöydän laatikosta sinikukkaiset kahvikupit ja kirjoituspöydän kaapista kirkkaan pullon.

Näin tapahtui minunkin lapsuuskodissani vain sillä erotuksella, että pullon toi aina naapurin Gunnar.

München ja Virén 1972

Oli tavattoman kuuma päivä ja Helsingissä asfaltti höyrysi. Mutta Virén nousi maankamaralta olympiavoittoon ja teki vielä maailmanennätyksen! Oi niitä aikoja!

Lama 1990-luku

Hesarin paksut työpaikkasivut loppuivat. Töitä ei yksinkertaisesti ollut tarjolla. Sormi suussa sitä ihmeteltiin ja kuunneltiin huonoja uutisia. Ja minä uhkarohkeana tyttönä ryhdyin pienyrittäjäksi!

Nopeasti luettuja, mutta koskettavia välähdyksiä Suomen lähihistoriasta. Oli mielenkiintoista nähdä Tamminen livenä Baba Lybeckin Kirja vieköön! -tapahtumassa Savoyssa. Taisto Oksanen tulkitsi upeasti kirjan muiston Yksinäisyys. Valitettavasti en saanut hänestä julkaisukelpoista  kuvaa.

Tätä mieltä olivat Katja, Tuija ja Arja

Petri Tamminen

Suomen historia

Otava 2017

***

Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

Baban kuuma kattaus - Savoy 18.1.

Minulla oli ilo olla kuulemassa Baba Lybeckin ajatuksia tulossa olevista kirjallisuusilloistaan. Baban Kirja vieköön! -kirjallisuusillathan ovat osa Suomi 100 -juhlavuotta ja KirjaSuomi 2017 -hanketta. Keväällä näitä upeita iltoja on kolme, samoin syksyllä. Kukin ilta paneutuu huippumielenkiintoisine vieraineen maamme kuvaan - millainen Suomi oli ennen, millainen Suomi on nyt.

Minua viehätti Baban ajatus ainutkertaisesta elämyksestä. Hän sanoi löyhästi siteeraten jotensakin näin: Haluan että illat ovat elämys, ainutkertainen kokemus, joka on koettava paikan päällä. Iltoja ei nauhoiteta eikä kuvata, ne koetaan siinä hetkessä. Kyseessä on live-tapahtuma, johon ei ole ennalta laadittua tiukan tarkkaa  käsikirjoitusta. Jännitystä on siis ilmassa - se ainutkertaisuuden mahtava tuntu!

Ensimmäinen kattaus 18.1. on todella herkullisen kuuma!
Illan tähdiksi valitut kirjailijat ja heidän uunituoreet teoksensa antavat monta näkökulmaa Suomeen ennen ja nyt. Estradille astuvat kirjailija / toimittaja Anu Partanen, kirjailija Petri Tamminen ja suuri Jörn Donner. Heiltä kaikilta ilmestyy uusi teos tammikuussa juuri Savoy-illan alla. Heidän teoksiaan on mahdollista myös ostaa tilaisuudessa ja saada niihin kirjailijan signeeraus illan päätteeksi.

Ja sitten Estradille astelevat presidentti Tarja Halonen ja rouva Tellervo Koivisto! Kaksi vahvaa vaikuttajanaista, jotka ovat seuranneet Suomen kehitystä aitiopaikoilta. Tellervo Koivistosta kertova elämäkerta / muistelmat ilmestyy tammikuussa Anne Mattssonin toimittamana.

Luvassa on silmin ihasteltavaa ja korvin huokailtavaa kun kirjailijoiden lisäksi ammattinäyttelijät Laura Malmivaara, Taisto Oksanen ja Pekka Strang tulkitsevat otteita iltaan valituista teoksista

Förlaget, Otava, Siltala ja Tammi ovat mukana uutuusteoksillaan ja kirjailijoillaan. Esittelen  nuo neljä teosta tässä lyhyesti:

Jörn Donner

Jörn

ru Förlaget 2017

su Tammi 2017

Donnerin Uusi maamme kirja ilmestyi viisikymmentä vuotta sitten Suomen täyttäessä samaiset vuodet. Kun  toiset viisikymmentä vuotta on kulunut ja 100 vuotta tullut itsenäisyyttä täyteen, on uuden kirjan aika. Donner ryöpyttää terävällä tyylillään maahanmuuttopolitiikkaa, liputustapoja, Nato-kysymystä sekä länsi- ja itänaapuriamme. Länsinaapurimme pärjää komeasti eikä välitä meistä, itäinen taas on epävakaa ja uhkaava eikä jätä meitä rauhaan.

Femtio år efter Nya boken om vårt land och hundra år efter Finlands självständighet är det dags för en ny bok. En paskill, säger författaren. Jörn Donner smädar inte minst landets njugga invandrarpolitik och överdrivna flaggningsseder. Vår västra granne mår präktigt och bryr sig inte om oss, vår östra igen är labil och hotfull och lämnar oss inte ifred. 

Petri Tamminen

Suomen Historia

Otava  2017

Tamminen kierteli ja haastatteli ihmisiä ympäri maata selvittääkseen mitä asioita ihmiset elämästään muistavat ja miksi. Syntyi tammismaisen hauska ja persoonallinen tarinakokoelma. Päivä jolloin Kekkonen haudattiin ja kili kuoli.... Päivä jolloin Viren kaatui Münchenissä ja nousi maankamaralta olympiavoittoon... Nuo hetket vievät kansallisen muistimme ytimeen.

Anu Partanen

The Nordic Theory of Everything: In Search of a Better Life
Harper Collins 2016

Pohjoinen teoria kaikesta: Parempaa elämää etsimässä
Tammi 2017

'Toimittaja Anu Partanen tarkastelee amerikkalaisen ja pohjoismaisen keskiluokan elämää ja nivoo yhteen omia kokemuksiaan, haastatteluja ja huolellista journalistista tutkimustyötä kertoakseen tarinan erilaisten yhteiskunnallisten ratkaisujen vaikutuksista tavallisten ihmisten arkeen ja vapauteen. Partanen tekee selväksi, että pohjoismainen yhteiskunta tukee tämän päivän maailmassa periamerikkalaisia arvoja, kuten vapautta, itsenäisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa, paremmin kuin amerikkalainen malli. Teos sai heti ilmestyttyään hyvän vastaanoton Yhdysvalloissa.

Anne Mattsson

Tellervo Koivisto

Siltala 2017

Mattssonin teoksessa etsitään Tellervo Koiviston lähtökohtia, juuria ja kasvuprosessia. Kuinka hänestä tuli hän? Millaista reittiä hän kulki ennen kuin päätyi korkeimpaan asemaansa, valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi vuosiksi 1982-1994? Millainen henkilö oli se, joka seisoi presidentin rinnalla kylmän sodan lopussa ja Kekkosen jälkeisinä vuosina, kun oli Koiviston vuoro hoitaa idänsuhteita? Tämän kirjan käännekohdat eivät sijoitu presidenttivuosiin vaan 1950- ja 60-luvuille.

Tämä teos on kurkistus nuoren Tellervo Kankaanrannan ajatuksiin ja kirjeisiin sulhaselleen Mauno Koivistolle. Paljon ennenjulkaisematonta kuvamateriaalia.


Tilaisuudessa tuli tunne, että kustannusala on valmistautunut Suomen juhlavuoteen hienosti, sillä kevään uutuuksien joukossa on paljon Suomeen liittyvää kirjallisuutta. Kannattaa pitää silmät avoinna!

Kyllä näistä aineksista huikea ilta syntyy, vai mitä! Eihän tätä voi millään jättää kokematta! Kulttuurinnälkäiselle ystävälle oiva joululahja, lippuja myy Lippu.fi.