Min Jin Lee - Pachinko

New Yorkissa asuvan korealaissyntyisen Min Jin Leen (s. 1968) muhkea sukusaaga Pachinko oli kerrassaan kiehtovaa kuunneltavaa. Romaani tuntui kuin legendalta tai sadulta, vaikka sen henkilöhahmot kohtasivat hirvittäviä vastoinkäymisiä. Romaanin sivuilla lukija saa seurata korealaisen suvun neljän sukupolven elämänvaiheita siirtolaisina Japanissa halki 1900-luvun vuosikymmenten. Suvun alkukehto on Yeongdo niminen saari lauttamatkan päässä Busanista Korean niemimaalla. Saaren asukkaat elävät kalastuksesta ja toimeentulo on niukkaa. Japanin miehitys vuonna 1910 tietää heille kovia sortotoimenpiteitä ja lisääntyvää köyhyyttä. 

Vuonna 1911 huulihalkioinen ja ontuva 27-vuotias Hoonie solmii järjestetyn avioliiton ja saa vaimonsa kanssa tyttären, Sunjan. Hoonien kuoltua tuberkuloosiin äiti ja tytär yrittävät tulla toimeen majataloa pitämällä. Teininä Sunja tulee raskaaksi, mutta mies on naimisissa ja tällä on perhe Japanissa. Naisten tilanne on hyvin vaikea ja neuvokas äiti järjestää tyttärelle avioliiton majatalossa tuberkuloosista toipuvan ja muutenkin sairaalloisen Isakin kanssa. Mies on kristitty pappi ja matkalla virkaan Osakaan, jossa nuoripari asettuu asumaan Isakin lapsettoman veljen ja tämän vaimon taloon ja heille syntyy kaksi poikaa, ensin Noa ja sitten vielä yhteinen Mozasu. Noan biologisesta isästä vaietaan visusti. 

Elämä Osakassa on äärimmäisen köyhää ja korealaiset maahanmuuttajat ovat toisen luokan kansalaisia.  Heidän asuinalueensa Osakassa ovat surkeita gettoja ja heitä palkataan vain kaikkein alhaisimpiin ja huonopalkkaisimpiin töihin. Luin Wikipediasta taustatietoa: Korea oli Japanin keisarikunnan miehittämä vuosina 1910-1945 ja miehitys oli julmaa. Korealaisia pakkojapanilaistettiin, korean kielen käyttö kiellettiin ja heidän maansa otettiin Japanin valtiolle. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 Korean miehitys päättyi, ja maa jakautui Etelä- ja Pohjois-Koreaksi 1948.

Japanin imperialistiset pyrkimykset olivat suuria. Se perusti Mantsuriaan Mantsukuon nukkevaltion,

 josta olen lukenut Haruki Murakamin kirjasta Vieterilintukronikka

sekä  Chi Zijianin teoksesta Puolikuu.

Sunja on pian nuori leski, jolla on elätettävänään kaksi lasta. Epätoivoisena hän ryhtyy kälynsä kanssa valmistamaan ja myymään torilla itse valmistamaansa kimchiä. Heidän kimchinsä on niin hyvää, että naiset pääsevät valmistamaan sitä tunnetulle ravintolalle, jonka omistajaksi myöhemmin paljastuu Noan isä Hamsu, joka on seurannut sivusta perheen elämää koko ajan.

Pachinko jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli minulle kiinnostavin. Myöhemmissä osissa tulee paljon uusia henkilöitä, Sunjan poikien vaimoja ja heidän lapsiaan yksityiskohtaisesti kerrottuine elämänkohtaloineen. Vaikka keskittymiseni herpautui romaanin loppuosassa, tämä oli silti hieno kuuntelukokemus. Minä pidin myös lukijan äänestä, toisin kuin Kirjaluotsin Tiina.

Romaanin nimi tulee suosituista peliluolista, joita vetävät Japanissa usein korealaiset. Sunjan pojista Mozasu vaurastui pachinko-bisneksellään ja isän vastusteluista huolimatta myös hänen poikansa päätyy pelialalle. Vanhimman pojan Noan kohtalo oli traaginen. Mentorin ominaisuudessa Hamsu oli kustantanut pojalle opinnot tunnetussa tokiolaisessa yliopistossa.  Se, että yakuzaan kuuluva Hamsu paljastuikin hänen biologiseksi isäkseen, oli pojalle traumaattinen shokki, josta Noa ei toipunut.

Jos innostut lukemaan Pachinkon, selvitystä runsaaseen henkilögalleriaan löytyy Wikipediasta.

Tiinan lisäksi kirjan on lukenut Elegia.

Min Jin Lee - Pachinko

W. F. Howes 2021 (2017)
Äänikirjan lukija Allison Hiroto
___________________

Min Jin Lee (born 1968) is a Korean American author and journalist based in Harlem, Manhattan. Her work frequently deals with Korean and Korean American topics. She is the author of the novels Free Food for Millionaires (2007) and Pachinko (2017).

Han Kang - Valkoinen kirja

Lumihiutaleet leijailivat alas hitaasti kuin sadat höyhenet.

Han Kang oli päättänyt kirjoittaa valkoisesta väristä, mutta työ eteni vasta hänen oleskellessaan kirjailijaresidenssissä Varsovassa. Hän oli yksin ja eristyneenä tuossa oudossa kaupungissa, jonka kohtalo toisen maailmansodan aikana järkytti häntä syvästi. Kang tunsi kääntyvänsä sisimpäänsä ja mieleen tulvi paljon muistoja. Pommitettu Varsova ja sen tuhannet sodan uhrit toivat mieleen jo kuolleen äidin ja vain parin tunnin ikäisenä menehtyneen isosiskon. 

Kang toki tiesi, miten hänen nuori 22-vuotias äitinsä oli synnyttänyt isosiskon aivan yksin, käärinyt vauvan valkoisiin kapaloihin ja yrittänyt pitää hengissä. Myös perheen toinen lapsi, poika, kuoli ja Kang kokee, että hän ja pikkuveli elävät nyt heidän tilallaan. Tämä on koskettava ajatus ja toi mieleeni sen, miten Suomessakin aikoinaan seuraavalle lapselle annettiin kuolleen sisaruksensa nimi. Kang ajattelee siskoaan paljon Varsovassa ja haluaa kiittää tätä elämästään lahjoittamalla tälle kauniita ja puhtaita valkoisia asioita. Hän havainnoi siskonsa silmin tuota kylmää ja sumuista kaupunkia ja muistelee myös lapsena kotona Soulissa kokemaansa ja äitinsä muistojuhlaa. 

Elämä ei ole kenellekään erityisen suosiollinen. 

Kun hän oivaltaa sen, sataa räntää.

En ole lukenut Kangin teosta Ihmisen teot (Gummerus), mutta ilmeisesti hän viittaa yhdessä kohtaa synnyinkaupungissaan Gwangjussa vuonna 1980 tapahtuneeseen opiskelijoiden verilöylyyn. Kang ihmettelee Varsovassa muurinpätkää, jonka edessä loistaa kynttilämeri ja jossa siinä teloitettuja ihmisiä surraan julkisesti. Etelä-Koreassa ei em. uhreja ole koskaan surtu julkisesti.

Hän otti kiven silloin tällöin esiin laatikosta 

ja asetti kämmenelleen. Hän ajatteli, että jos hiljaisuuden voisi 

tiivistää aivan pieneen ja kiinteään muotoon, tältä se tuntuisi.

Valkoisten asioiden listaus ei ole lista sinällään, vaan Kang yhdistää ne kaikki ihmiselämän lyhyeen aikaan, kipuun, suruun ja kuolemaan. Kirja on esineenä kaunis ja teksti on hyvin koskettavaa olematta ahdistava. Kirjassa on yllättävästi paljon talveen liittyviä valkoisia asioita, joita Kang kuvaa lyhyissä runollisissa luvuissa: kuura, lumihiutaleet, räntä, lumimyrsky, höyryävä hengitys, pyryttää... Meri vaahtoaa valkoisena ja valkoiset linnut kiehtovat häntä. Valkeat perhoset toimivat symbolina elämän hauraudesta. Pieneen meren hiomaan valkoiseen kiveen yhdistyy kaikki maailman hiljaisuus. Kirjassa on myös toivoa. Tuntuu kuin Kang puhuisi hylätyksitulemisen kokemuksesta, minkä jälkeen on käytävä läpi pitkä prosessi, jonka tuloksena elämänilo löytyy uudestaan.

Tie ei ehkä olekaan kuurassa eikä lumessa, 

vaan hentojen mutta sitkeiden, kevään ensimmäisten 

vaaleanvihreiden ruohonkorsien peitossa.

Bloggaukseni Vegetaristista.

Han Kang - Valkoinen kirja
Alkuteos The White Book 2020
Suomentanut Taru Salminen 
Gummerus 2021
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Kirjaluotsi

Tuijata

Sisaren tarina koostuu äidinmaidosta, kapaloista ja vauvan riisinvalkeasta ihosta. Niiden valkeus yhdistyy muihin valkoisiin muistoihin, ja sumuinen aamu, sokeripala ja naapurin valkoinen koira punovat sisaren osaksi kertojan elämää. Valkoinen väri kasvaa kuvaamaan niin ihmissielua ja sen sitkeyttä kuin myös hävityksen tuhkasta nousevaa elämää. Booker-palkittu Han Kang kirjoittaa valkoisesta väristä ja kuolemasta henkeäsalpaavan terävästi ja samalla lempeästi. Osin omaelämäkerrallinen Valkoinen kirja oli Booker-palkintoehdokkaana, ja kriitikot ovat ylistäneet tekstiä ja valokuvia taidokkaasti yhdistelevää romaania.

Han Kang syntyi Etelä-Koreassa vuonna 1970. Häneltä on aiemmin ilmestynyt palkittuja runoteoksia sekä romaaneja, mutta Vegetaristi nosti hänet kirjallisuuden maailmankartalle. Han Kang opettaa luovaa kirjoittamista Soulin taideinstituutissa.

Kyung-sook Shin - Hovitanssija

Kyung-sookin Hovitanssija vie todella mielenkiintoiseen maailmaan ja aikaan. 1800-luvun lopulla Koreaa hallitsi Joseon-dynastia ja maa oli strategisen sijaintinsa vuoksi suurvaltojen kiistakapula. Tuolloin pohjoinen ja etelä olivat yhä samaa maata. Sekä Kiina että Japani halusivat maan vasallikseen ja Japani siinä sitten myöhemmin onnistui: Joseonista tuli Japanin protektoraatti 1905 ja siirtomaa 1910. Mutta Hovitanssija kertoo Joseonin ajasta, jolloin kuninkaan hovi oli valtava, etiketiltään ja säännöiltään tiukka organisaatio ja jossa sisäiset väkivaltaiset valtakiistat velloivat. Kirja kertoo hovin lumovoimaisimman hovitanssijan Yi Jinin ja nuoren ranskalaisen diplomaatin Victorin traagisen rakkaustarinan.

Jin jäi orvoksi viisivuotiaana ja hovin lähellä asuva rouva Seo otti hänet kasvattaakseen, samoin kuin orvon mykän pojan Yeonin. Ranskan katoliset tekivät Koreassa lähetystyötä siitä huolimatta, että katolilaisuuteen kääntyneitä ja myös lähetystöntekijoitä surmattiin satamäärin. Isä Blanc opetti terävälle tytölle ranskaa ja yksi pieni Bonjour! sinetöi hänen kohtalonsa. Lapseton kuningatar ihastui hurmaavaan Jiniin, tyttö muutti hoviin, jossa hän kirjaili koruompeluita ja tanssi. 

Hovitanssijat olivat kuninkaan naisia, eikä hovista niin vain lähdetty ja menty naimisiin. Lupa kuitenkin heltisi ja niin Jin lähti Victorin mukana Pariisiin. Siellä hän opiskeli uutterasti kieltä ja kirjallisuutta sekä historiaa, mutta kaipasi kiihkeästi kuningatarta ja maataan. Hän kirjoitti satamäärin kirjeitä kuningattarelle, mutta ei postittanut yhtäkään.  Keskenmeno traumatisoi Jinin ja hän masentui syvästi. Victor vei uupuneen Jinin Koreaan, jossa käynnistyi sitten sarja traagisia tapahtumia.

Hovitanssija on otteessaan pitävä lukuromaani. Teksti tuntui minusta alussa liian koukeroiselta ja koristeelliselta, mutta sitten totuin kirjailijan tyyliin. Oli mielenkiintoista lukea 1800-luvun Koreasta ja suurvaltojen valtapolitiikasta, mutta myös naisten asemasta silloisessa yhteiskunnassa. Hovi oli valtava ja sen etiketti ja säännöt tiukat. Hovitanssijat ja -naiset eivät voineet päättää mistään omasta elämästään, mutta sama koski myös kuningatarta: hän oli asemastaan huolimatta systeemin vanki ja sai pelätä alituiseen henkensä puolesta. Mieleeni tuli verrata korealaisnaisia suomalaisiin naistaiteilijoihin, jotka samaan aikaan tekivät opintomatkoja Pariisiin. Vaikka heitäkin sitoivat monet sovinnaisuusnormit ja rajoitukset, olivat Schjerfbeck & kumppanit huikean paljon vapaampia.

Jin lumoutui kyllä Pariisista ja sen nähtävyyksistä, mutta hän koki itsensä kummajaiseksi: koko kaupungissa oli hänen lisäkseen vain yksi toinen korealainen, eikä ihmisten tuijotusta päässyt pakoon. Hän tunsi itsensä näyttelyesineeksi eikä pitänyt myöskään länsimaitten tavasta ’varastaa' muitten maitten taideaarteita. Eksoottisella olemuksellaan, älyllään ja hyvällä ranskallaan Jinistä tuli kuitenkin Pariisin kulttuuripiirien lemmikki ja myös Guy de Maupassantin ystävä, mutta avoparin välinen suhde viileni pikku hiljaa.

Kuva: Wikipedia

Jälkisanoissaan Kyung-sook kertoo, mistä idea romaaniin lähti: hänen käsiinsä osui puolentoista sivun mittainen teksti, joka kertoi hyvin ranskaa puhuvasta korealaisnaisesta, joka takaisin kotimaahan palatessaan näytti 'pieneltä apinalta’. Enempää tästä todellisesta henkilöstä ei löytynyt, mutta kirjailijan loistava mielikuvitus  rakensi Jinin hahmon ja tarinan hänen ympärilleen. Erittäin kiinnostava ja mukaansa tempaava sukellus kaukaiseen ja eksoottiseen kulttuuriin.  Kirjassa puhutaan useista palatseista ja yksi niistä on Gyeongbokgung. Wikipedian mukaan palatsissa on 7700 huonetta ja sen 50 rakennusta sijaitsevat 40 hehtaarin alueella. Lootuslammen ympäröimä Gyeonghoeru löytyy myös linkistä.

Kyung-sook Shin - Hovitanssija
Alkuteos Yi Jin 2007
Suomentanut Taru Salminen
Kansi Emmi Kyytsönen
Into 2019
Kustantajalta
_______________

Kirjaluotsi, Kirjakaapin kummitus, Kirjan jos toisenkin

Kyung-sook Shin (s. 1963) on yksi Etelä-Korean luetuimmista ja ylistetyimmistä kirjailijoista.  Hän on saanut lukuisia plkintoja. Koreassa yli kaksi miljoona kirjaa myynyt Pidä huolta äidistä on käännetty yli 20 kielelle ja julkaistu 36 maassa. Kyung-sook Shin asuu Soulissa.

Han Kang - Vegetaristi

Vuonna 2016 Booker-palkittu Vegetaristi kertoo kuinka erään perheen näennäinen tasapaino järkkyy ja heidän maailmansa romuttuu, kun yksi jäsen lopettaa normeihin mukautumisen. Yeong-hye on nuori aviovaimo, joka viisivuotisen avioliittonsa aikana on aina alistunut miehensä tahtoon. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa tämä ei ollut mikään kummastelun aihe, sillä vielä aikuiselle, naimisissa olevalle naiselle isäkin on auktoriteetti.

Lattea, miehen ehdoilla rullaava avioelämä suistuu jengoiltaan kun Yeong-hye alkaa nähdä brutaaleja  ja verisiä painajaisia ja lopettaa lihansyönnin kokonaan. Eihän vegetarismissa ja vegaaniudessa länsimaisittain ole mitään ihmeellistä, sillä erilaiset vegetarismin muodot ovat meillä arkipäivää, mutta tarinan eteläkorealaisessa suvussa naisen päätös kuohuttaa.

Vegetaristi on jaettu kolmeen lukuun, jotka valottavat Yeong-hyen tarinaa kolmen läheisen näkökulmasta. Nämä pitkähköt novellit ilmestyivät alunperin Etelä-Koreassakin erikseen ja ne koottiin kirjaksi 2007.

Vegetaristi - aviomies Cheong
Minua kylmäsi lukea aviomiehen kertomaa vaimostaan ja liitostaan, sillä mitään lämpöä ja välittämistä ei ollut havaittavissa. Aviovaimo oli välttämätön paha, joka tarjosi seksiä ja oli miehen piika. Kun vaimo laihtui ja riutui, miestä etoi. Kaamein kohtaus oli se kun Yeong-hyen väkivaltainen ja despoottinen isä yritti väkisin syöttää tyttärelleen lihaa. Tästä tapahtumasta tragedian kulku kiihtyi, kun lapsuudesta alkoi kummuta  äärimmäisen julmia tapahtumia ja pahoinpitelyä.

Mongolitäplä - lanko, videomies
Aviomiehen kylmästi hylkäämä Yeong-hye toipuu psykiatrisessa sairaalassa siedettävään kuntoon, kunnes kuvaan astuu lanko. Tälle vaimonsa elättämälle haihattelijalle sairaasta Yeong-hyestä tulee pakkomielle. Mies on pitkään kehitellyt pornomaista videoideaa, jossa kukkasin ja loistavin värein alastomat vartalonsa koristeltuina mies ja nainen yhtyvät kuin viidakon eksoottiset kasvit. Lanko käyttää sairasta kälyään hyväkseen ja aiheuttaa tämän lopullisen romahduksen. 

Leiskuvat puut - sisko In-hye
Nyt Yeong-hye on jo kaiken avun ulottumattomissa. Hän ei syö eikä juo, hän kokee olevansa kasvi, joka tarvitsee vain valoa. Hän seisoo käsillään, jotta voi kämmenistään kasvattaa juuret syvälle maahan. Sisko potee hirvittävää syyllisyyttä ja hänen päässään risteilee miljoona Mitä jos -kysymystä. Mitä jos hän olisi saanut estettyä isän pahoinpitelyt? Mitä jos hän olisi pystynyt paremmin tähdentämään miehelleen, että sisko oli edelleen pahasti sairas? Omakin elämä paljastuu valheelliseksi: En ole koskaan oikeastaan ollut elossa, olen tehnyt työtä pärjätäkseni ja unohtaakseni.

Vegetaristista löytyy monta teemaa. Minusta päällimmäisenä näyttäytyi se miten väkivalta, pelko ja toivottomuus murtavat ihmismielen. Minuus nujerrettuna Yeong-hye oli altis vaikea-asteiselle skitsofrenialle ja anoreksialle. Molempiin on toki monia syitä, mutta eittämättä lapsuudesta jatkunut hyväksikäyttö, alistaminen ja tottelemisen pakko toimivat Kangin tarinassa laukaisevina tekijöinä.

Heräsi myös ajatuksia, kuinka pitkälle Hippokrateen-valansa vannonut hoitohenkilökunta on oikeutettu suorittamaan epäinhimillisiä hoitotoimenpiteitään, mm. pakkoruokintaa. Anoreksia on henkeä uhkaava ja vaikeahoitoinen sairaus, joka uhkaa erityisesti nuoria tyttöjä, siksi aihe on tärkeä.  Löysin netistä tämän linkin, joka kertoo anoreksiapotilaan palliatiivisesta hoidosta. Muistan järkyttyneeni jo aikoinaan Sofi Oksasen anoreksiakuvauksesta Stalinin lehmissä. Perheenjäsenen sairastuminen anoreksiaan tai skitsofreniaan myllertää ydinperheen ja koko suvun. Kang kuvaa tätä sekasortoa ja syyllisyyttä hyvin.

Eteläkorealaisen naisen osa näyttäytyy (koti)eläimen osaan verrattavana, jolloin ainoa asia johon nainen voi itse vaikuttaa on hänen oma kehonsa. Yeong-hyen sairas ja epätoivoinen valinta oli näännyttää itsensä nälkään. Perhe ei nähnyt varhaisia skitsofrenian merkkejä, vaan tulkitsi kaikki käytöspoikkeamat vegetarismilla. Koruton, brutaali ja ravisuttava tarina. Loistavasti kerrottu ja upeasti keksityt juonen yksityiskohdat, etenkin toisen osan mongolitäplä ja sen langossa aiheuttama seksuaalinen himo. Viidakkomaisen runsas, värikäs ja kukkaisa vartalomaalaus hehkui visuaalisesti silmissäni.

Ilmeisesti Vegetaristissa on myös poliittisesti kuohuttavat tekijänsä, koska kirjailija joutui mustalle listalle. Minulta nämä piirteet jäivät kuitenkin huomaamatta. Tekstissä oli jotain maagista ja otteessaan pitävää. Hieno kirja, upeasti kirjoitettu ja suomennettu, vaikka aihe olikin äärimmäisen rankka.

Kirjaa on luettu runsaasti, mm. näissä blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Lumiomena, Kirjaluotsi

Han Kang
채식주의자 2007
The Vegetarian 2015
Englanninnos Deborah Smith
Englannista suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2017
****
Kirjastosta