Minna Canth - Agnes selkona ja äänikirjana

Naisten päivän alla Minna Canthia. Agnes on lyhyt, novelli tai pienoisromaani ja se ilmestyi vuonna 1892. Tiesin juonen pääpiirteissään, mutta nyt päätin tutustua lähemmin Agnekseen ja osallistua Yöpöydän kirjat -blogin Canth-lukuhaasteeseen. Novellin päähenkilöt ovat Pietariin muuttanut kaunis maailmannainen Agnes, hänen Suomessa pikkukaupungissa asuva kouluaikainen ystävänsä Liisi ja tämän aviomies Antti. Nuoremman nykylukijan on muistettava, että Suomi oli tuolloin Venäjän suuriruhtinaskunta ja että kansallisuusaate eli voimakkaana.

Selkomukautus Tuija Takala, Selkokeskus
Luettavissa pdf:nä TÄÄLTÄ
Selkoversiosta: Kirjan pauloissa

Selkokieli ja -kirjallisuus ovat yhä enemmän esillä, mikä on hieno juttu. Selkokirjailija Tuija Takala on oikea selkolähettiläs ja hänet palkittiin vuonna 2019 selkokirjallisuuden Seesam-palkinnolla. Pdf:iä ei yleisesti ottaen ole miellyttävä lukea, mutta teksti oli asemoitu ilmavasti sivuille kuin runo ja teksti oli lyhentynyt huomattavasti: 65 ilmavasti ladottua sivua. Tuija itse sanoo selkoistuksesta seuravaa:

"Selkoistuksessa säilyvät keskeiset henkilöt, juoni, tarina ja tunnelma. Selkotekstin joukossa on autenttisia lauseita ja sanontoja, mutta pääosin sanasto on tälle ajalle tuttua, lauseet lyhyitä ja virkerakenteet helppoja. Pituus lyhentyy reilusti, ja lukemista helpottaa tarinan jaksottelu lyhyiksi luvuiksi. Selkotaiton periaatteet tukevat lukemista: iso fontti, yksi kokonaisajatus yhdellä rivillä, kappaleet lyhyitä ja palsta kapea.”

Agnes katsoi minua ja hymyili pilkallisesti:
- Pikku Liisi, puhut kuin lapsi.
Olet kuin kissa, joka kehrää silmät kiinni.
Et kaipaa mitään, kun saat ruokaa
ja kun koti on lämmin.
...

Agnes kertoi ajatuksensa:
- Mustasukkaisuus tekee ihmisen rumaksi.
Jos minulla olisi mies,
antaisin hänen pettää minua.
Minä käyttäisin samaa vapautta
ja olisin uskoton.
Niin me emme kyllästyisi toisiimme,
vaan suhteessa olisi vaihtelua.
Tavallinen arki on rakkauden kuolema.
Te pohjoisen naiset olette typeriä,
kun olette uskollisia miehen palvelijoita!

Selkokieliseen Agnekseen Tuija on tavoittanut olennaisen asetelman ja Liisin vellovat tunteet. Alkuperäinen Canthin koukeroinen ja adjektiivein höystetty lause on selkiintynyt helpommin ymmärrettävään asuun. Pikkukaupungin isänmaallisten laulujuhlien keskelle pyrähtänyt Agnes kerää katseita ja ympärilleen miehiä kuin herhiläisiä. Hän alkaa flirttailla häpeämättömästi Liisin puolison Antin kanssa ja Liisissä herää mustasukkaisuus ja epävarmuus.  Agnes suhtautuu pilkallisesti ja alentuvasti Liisiin ja kaikkiin porvarillisuuden merkkeihin ja isänmaallisiin tuntoihin. Asetelma kotiäiti vs suuren maailman ylläpidetty nainen on tehokas ja julma. Moraliteetti tietysti löytyy ja Canth tekee eron oikean ja väärän, kunniallisuuden ja moraalittomuuden välillä. Ihailen Tuijan selkeää selkokieltä ja kykyä ottaa tarinaan se olennaisin.

- Sano Liisi, miten minä eroan vaimoista,
jotka pitävät itseään hyvinä naisina?
Naiset vain valvovat omia etujaan avioliitossa,
ja miehet ovat velvollisuuden takia heidän kanssaan.

Storytelin äänikirja
Lukijana Ritva-Liisa Elivuo
Agneksesta Yöpöydän kirjat

Elivuon ääni on ilmeikäs ja moraalisella tavalla Canthin sanomaa painottava, mutta hänen äänensä kuulosti kypsän naisen ääneltä. Minusta tässä oli ärsyttävä ristiriita, kun sekä Liisi että Agnes ovat vain vähän päälle kaksikymppisiä. Alkuperäistä Agnesta kuunnellessa huomioni kiinnittyi ennen kaikkea Canthin loistavaan dialogiin, tuntui kuin teksti olisi istunut sellaisenaan näyttämölle. Wikipedia sanoo Canthin aloittaneen Agneksen dramatisoinnin 1896, mutta että se jäi kesken (Canth kuoli seuraavana vuonna).

Varsin mainiota oli dialogi esim. kohdassa, jossa Liisi kertoi ylpeänä pienistä lapsistaan Antista, Ainosta ja Lyylistä. Agnes suhtautui pilkallisesti 'Pikku Liisiin' ja lasten suomalaisiin nimiin. Surkuhupaisa tilanne jatkui kun Agnes tuli vieraaksi Liisin kotoisaan kaaokseen. Canth kuvaa tavattoman hienosti Liisin heräävää mustasukkaisuutta ja sisäistä puhetta, kun hän kuuntelee sivusta miehensä ja Agneksen ylevää keskustelua oopperasta, baletista ja runoudesta. ”Agneksella on kokeneen maailmannaisen hieno tenho katseessaan”, miettii alemmuudentuntoinen Liisi. Myös Antin mielestä Agnes oli alkuun kevytmielinen, turhamainen ja koketti, mutta sitten mies ”huumantui, rojahti suin päin paulaan.”

Canth kuvaa osuvasti Liisin ja Antin mykkäkoulua ja avioriitaa, joka saa Liisin ylireagoimaan ja ajattelemaan jopa avioeroa. Viimeinen kohtaus näytellään Agneksen hotellihuoneessa, johon Liisi menee kouluaikaista ystäväänsä tapaamaan. Tässä Canth kärjistää edelleen näiden kahden naisen eroja. Liisi on hyveellinen, Jumalaan ja perhearvoihin uskova, Agnes moraaliton teoissaan ja Jumala-suhteessaan ja hän halveksii kaikkea Suomen mitättömyyttä ja talonpoikaisuutta. Liisin mielessä painoi kuitenkin lapsuuden syvä ystävyys ja hänen tunteensa Agnesta kohtaan olivat ristiriitaiset - toisaalta tuomitsevat, toisaalta hellän äidilliset.

Lyhyydestään huolimatta Agneksessa on taitava draamankaari. Agnes on hieno romaani eikä sen lumo ole yli sadassa vuodessa himmennyt. Muutamat sanavalinnat toki pistävät silmään: puhutaan hottentoteista ja lasten kasvatuksesta vitsan avulla. Mutta Canthin kieli on elävää ja hänen psykologinen otteensa terävä. Hän kuvaa ihailtavan osuvasti etenkin Liisin sielunliikkeitä, tunteita ja tunnelmia kun puoliso joutuu Agneksen kauneuden ja hienostuneisuuden huumaamaksi.

• Aiemmin olen lukenut Minna Canthin Hannan
• Ihastuin myös Saara Turusen fanifiktioon Hannasta antologiassa Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
• Viime vuonna luin Suvi Aholan hienon Mitä Minna Canth todella sanoi?

Minna Canth - Hanna

Tänään juhlitaan Minna Canthia ja tasa-arvoa!

...

Lukuhaastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogi

Canthin Hanna tuli minulle eläväksi viime kesänä Erkka Mykkäsen toimittamassa Jatkuu! -novelliantologiassa. Saara Turusen upea fanifiktio Minna Canthin Hannasta meni ihon alle. Suosittelen lämpimästi, luin sen itsekin nyt uudemman kerran. Pienoisromaani Hanna julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1886.

Canthin Hanna vie 1800-luvun lopun pikkukaupungin, Kuopion porvarispiireihin. Yhteiskunta ja naisen asema näyttäytyvät hyvin toisenlaisina kuin tänään. Tyttökoulun katsotaan riittävän tytöille, tie jatko-opintoihin avautuu vain harvalle. Nuoret tytöt joutuvat alistumaan isiensä tahtoon, aviovaimot miestensä. Kaksinaismoraali on räikeää: miehet saavat ryypätä ja rällätä huorissa tai piikojen sängyissä miten tahtovat, mutta nuoren tytön pitää olla siveä, alistuva ja tarkka horjuvasta maineestaan. Ilmassa leijuu tiukka uskonnollisuus ja ylevät ihanteet.

Hanna on viaton ja puhtoinen nuori tyttö, jonka ensimmäisen suuren trauman aiheuttaa juoppo ja perheen äitiä kohtaan karski isä. Hanna menee aivan tolaltaan, ahdistuu ja heikentyy. Ilo katoaa elämästä, huoli ja pelko ovat ainaiset. Hannan elämän kohokohta on yksi ainoa ihana kesä maalla, jolloin hän tuntee itsensä vapaaksi ja kevyeksi. On lupa heittää tiukat sovinnaisuussäännöt syrjään, riekkua alushameisillaan ja paljain jaloin. Metsät, rannat ja luonto tuovat Hannalle iloa ja rauhaa.

Hannan herkkä teini-ikä on kulkua tragediasta toiseen.  Ensirakkaus on ihana Woldemar, jota Hanna rakastaa koko viattoman tytönsydämensä voimalla. Mutta Woldemar ottaa ja nai Olgan, Hannan parhaan ystävättären. Seuraava karvas kalkki on ymmärtämättömän isän yritys naittaa nuori tyttärensä lihavalle ja keski-ikäiselle, mutta varakkaalle irstailijalle. Tästä liitosta Hanna pääsee luikertelemaan ulos, mutta saa siitä hyvästä isän jatkuvan ylenkatseen ja vähättelyt. Hannan unelma on opettajan ura, mutta vanhemmat mitätöivät tämänkin toiveen. Viimeiseksi toivoksi ilmaantuu papiksi opiskeleva ylioppilas Salmela; unelmat ovat ruusuisia ja salakihloihinkin mennään. Mutta miehen opiskelujen vaatima vuosien ero on liian pitkä, sulho nai toisen. Aran ja ujon Hannan elämä kulkee pettymyksestä toiseen; kaikki unelmat murskaantuvat.

Uskonnollisuus ja hyveellisyys olivat 1800-luvun lopulla arvoista suurimpia. Hanna rukoili ja toivoi, toivoi ja rukoili, mutta tuli lopulta siihen tulokseen että Jumala ei kuunnellut. Canth kuvasi Hannan kamreeri-isän itseään täynnä olevaksi kaksinaismoralistiksi, hahmo olikin hyvin todentuntuinen. Hannan masennuksen kehityskaari oli riipaisevasti kuvattu: kun koulu loppui, tyttö putosi täyteen tyhjyyteen. Päivät samaa harmaata sumua, isän moitteet ja naljailut korvissa, pikkuveli rällättämässä siinä vierellä. Ompele, ompele, ompele - ei sinusta muuhunkaan ole. Hanna masentui elämänsä lohduttomuudessa ja umpiossa, ei iloa, ei ulospääsyä.

Canthin hiukan vanhahtava teksti on paatoksellisuudestaan ja julistavuudestaan huolimatta tavattoman eläytyvää ja hienoa. Hän kirjoittaa eläväksi tuon ajan ilmapiirin ja Hannan nuoren tytön sielun. Canth ryöpyttää tässä naisen miehelle alisteista asemaa monenkin naishahmonsa kautta. Naisen tuli olla kuuliainen, nöyrä ja alistua kaikessa miehen tahtoon. Hannan äidillä ei ollut yhtään parempi tilanne, vaikka rouvashenkilö olikin; piika Miinan kohtalo oli synnyttää isäntiensä äpäriä.

Hanna oli traaginen hahmo. Hän unelmoi onnesta ja tulevaisuudesta kuten nuoret tytöt tänäkin päivänä - toki yhtä alistuvaisia eivät nykytytöt ole. Tämän päivän näkövinkkelistä tuntuukin hurjalta kaikki tämä alisteisuus, voimattomuus, tietämättömyys ja mahdollisuuksien puute. Nuoren tytön elämänuskon ja unelmien romuttuminen tuntui hyvin surulliselta.  Paljon on Suomenmaassa edistytty, mutta Minna Canthin tapaista ääntä tarvitaan vielä pitkään.

Minna Canthin (1844–1897) ainutlaatuinen ääni puhuttelee vuosikymmenten yli. Tässä valikoimassa pienoisromaaneja ja novelleja Canth kuvaa aikakautensa epäkohtia, köyhyyttä ja naisten alistettua asemaa mestarillisella tavalla.

Muissa blogeissa: Kaisa Reetta, Kirjakaapin kummitus, Tuijata
Minna Canthiin keskittyvä sivusto Minnan Salonki

Minna Canth
Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Hanna, Lain mukaan, Lehtori Hellmanin vaimo
Kansi Jenni Noponen
Gummerus 2007
****
Kirjastosta