Laura Baldini - Uuden ajan opettaja

Kirjailijan nimi Laura Baldini tuo mieleen Italian, mutta se on yksi itävaltalaiskirjailija Beate Malyn pseudonyymeistä. Uuden ajan opettaja on fiktiivinen tarina italialaisen Montessori-pedagogiikan perustajan Maria Montessorin (1870-1952) lapsuudesta, nuoruudesta ja elämäntragediasta, perustanaan elämäkertafaktat. Lukija saa seurata Marian opiskeluvuosia ja lukea siitä, mitä valtavia lasikattoja opiskelevan ja ammatissa toimivan naisen oli 1900-luvun alussa rikottava. Harmikseni Baldini oli rajannut Montessorin elämän aikaikkunan nuoruuteen, sillä minusta olisi ollut kiinnostavaa lukea myös hänen myöhemmistä vuosistaan.

Kaunis, tumma Maria oli lääketieteellisessä tiedekunnassa ainoa naisopiskelija ja miespuolisten kurssitovereidensa alituisen kiusan kohde. Sopivaisuussäännöt olivat tiukat: esim. ruumiinavausharjoitukset Maria joutui tekemään yksin iltamyöhällä, koska ei ollut sopivaa, että miehet ja naiset leikkelisivät yhdessä alastomia ihmisruumiita. Mutta Maria oli kurssinsa etevimpiä ja väitteli tohtoriksi 25-vuotiaana. Hän sai runsaasti julkisuutta ja oli kiinnostunut psykiatriasta ja vierailu Ostian mielisairaalassa muutti hänen elämänsä. Oli rankkaa lukea, miten heikkolahjaisia ja mielisairaita lapsia ’hoidettiin’ - eristystä, pakkopaitaa, julmuutta, hakkaamista ja sähköshokkeja. Maria valmistutti lapsille monia erilaisia puupalapelejä ja lapset keksivät monen ihmeeksi niiden idean. Maria näki myös, millaisen kotiväkivallan uhreja Rooman slummien naiset olivat ja alkoi tehdä hyväntekeväisyyttä köyhissä kortteleissa.

Luigin pääkoppaa ei saanut enää järjestykseen. Jatkuva pelossa eläminen oli tuhonnut hänen aivonsa jo ajat sitten. Pian kaikki hänen muistonsa olisivat mennyttä. Hän ei kykenisi enää ajattelemaan eikä kokemaan pelkoa. Luultavasti kuolema tuntui samanlaiselta. Niin järjetöntä kuin se olikin, ajatuksessa oli jotain lähes lohdullista.

Montessorin uraauurtavat aikaansaannokset ovat pääosin suurelle yleisölle tuttuja. Viime vuonna lukemani, montessoriohjaaja Riikka Helle-Kotkan runokokoelma Auringonpilkuttaja avasi kiehtovasti runon keinoin tämän Italian ensimmäisen naislääkärin elämää. Montessori sai kasvatusmenetelmillään hyviä tuloksia heikkolahjaisiksi diagnosoitujen lasten parissa ja perusti Montessori-kouluja ympäri maailman ja työskenteli väsymättä köyhien ja hylättyjen lasten hyväksi. 

Yhdessä komean lääkärin Giuseppe Montesanon kanssa Maria johti Roomassa koulua ja heidän välilleen syttyi rakkaussuhde. Giuseppe olisi halunnut naimisiin, mutta Maria oli vastahakoinen eikä Giuseppe kovin hyvin kestänyt Marian menestystä. Mies alkoi vältellä Mariaa ja ryhtyi tapaamaan muita naisia. Maria ei taipunut avioliittoon silloinkaan, kun huomasi olevansa raskaana. Hänen elämänsä tragedia oli se, että tuona aikana naimisissa oleva nainen ei voinut toimia ammatissa. Maria ei halunnut heittää hukkaan sitkeydellä saavuttamaansa lääkärin ammattia ja asemaansa, vaan luopui Giuseppesta ja rakkaudestaan ja antoi aviottoman poikansa Marion muiden kasvatettavaksi. Pojan syntymätodistuksessa äiti on tuntematon, isäksi on merkitty Giuseppe. Mario syntyi 1898 (Baldinin mukaan vasta 1902) ja asui maalla Firenzen lähellä erään perheen hoivissa, jossa Maria kävi poikaa usein katsomassa tekeytyen tämän tädiksi. Äitinsä Renilden kuoltua Maria otti pojan luokseen asumaan ja he tekivät myöhemmin yhteistyötä Montessori-koulujen tiimoilta. Täältä voit lukea englanniksi Marion ja hänen äitinsä yhteistyöstä.

Maria Montessorin yksityiselämän tragedia osoittaa selvästi sen, miten kapea liikkumavara koulutetuilla naisilla oli. Joko ammatti tai äitiys, kun taas nykyisin nainen voi saada molemmat. Baldini kirjoittaa sujuvasti ja eläytyvästi Marian elämästä ja tuon ajan sovinistisesta yhteiskunnasta.

Laura Baldini - Uuden ajan opettaja
Alkuteos Lehrerin einer neuen Zeit
Suomentanut Helinä Kangas, Sara Ristolainen
Bazar 2022
Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen
____________________

Itävaltalainen Beate Maly (s. 1970) on tuottelias kirjailija, joka kirjoittaa historiallisia romaaneja ja rikosromaaneja. Hän julkaisee myös pseudonyymeillä Laura Baldini ja Lina Jansen. 

 Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset nähdään viallisina ja heidät suljetaan erilaisiin laitoksiin pois yhteiskunnan silmistä. Lasten surulliset ja lannistuneet katseet kohdatessaan Maria päättää, että asioiden täytyy muuttua. Hän alkaa innostaa lapsia antamalla heille leluja oppimisen tueksi, ja pian Marian oppilaat alkavat edistyä niin huimaa vauhtia, että hänen työnsä kiinnittää koko opetusmaailman huomion. Yhtäkkiä koko maailma haluaa kuulla lisää tästä uudesta tavasta opettaa ja Marian elämä mullistuu peruuttamattomasti.

Monika Helfer - Roskaväkeä

Hyvää naistenviikkoa.  Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi haastaa naistenviikkohaasteeseen 

tänä kesänä jo seitsemättä kertaa. Minä julkaisen muutaman bloggauksen naiskirjailijan teoksista.

Itävaltalaisen Monika Helferin teos Roskaväkeä on autofiktiota ja kertoo hänen omasta suvustaan, erityisesti hänen kauniista isoäidistään Mariasta. Romaani polveilee useissa aikatasoissa ja pomppaa nykyhetkeenkin, mutta tärkeimmät tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen mailmansodan vuosiin. Maria asuu miehensä Josef Moosbruggerin ja neljän lapsensa kanssa Itävällan vuoristoseudulla syrjäisessä kylässä. He ovat köyhiä ja heidän talonsa on kylän kaukaisin. Perhe elää melko eristyneenä muista kyläläisistä, jotka pitävät heitä roskaväkenä: he ovat muualta muuttaneita ja Josefilla on hämäräperäisiä bisneksiä pormestari Gottlieb Finkin kanssa. Eniten puheita herättää kuitenkin Marian satumainen kauneus, jota naiset kadehtivat ja kylän miehet seksuaalisesti himoitsevat.

Kun Josef lähtee sotaan, hän sopii pormestari Finkin kanssa, että tämä vahtii Marian seksuaalista puhtautta ja pitää huolta lapsista. Tuo himokas mies kyllä toimittaa perheelle ruokaa, mutta käy kuumana Mariaan. Reippaan Lorenz-pojan ja muiden lasten auttamana Maria pystyy pitämään pormestarin loitolla, mutta ei voi vastustaa Hannoverin miestä Georgea. Olot olivat epävarmat. Sotaan lähteneistä kylän miehistä oli jo neljä kaatunut ja oli epävarmaa, tulisiko Josef sodasta takaisin. Maria rakastui Georgen pisamaisiin ja hymyileviin kasvoihin. Mutta mies ei jää, vaan lähtee pois ja Maria menettää elämänhalunsa ja juo itsensä tainnoksiin. 

Sitten Maria tulee raskaaksi, ja kylällä riittää puhetta. Onko se Josefin, pormestarin vai hannoverilaisen Georgen? Monika Helferin äiti Grete syntyy sodan aikana ja Josef pitää tyttöä elämänsä loppuun asti toisen miehen siittämänä. Hän ei ikinä katso tai kosketa tyttöä eikä sano hänelle sanaakaan. Myöhemmin kirjailija on yrittänyt ottaa selvää tapahtumista ja jututtanut tätiään Katariinaa. Sataprosenttisen varmaa selvyyttä Greten isästä hän ei saanut.

Roskaväkeä kuvaa säväyttävästi ahdasta kyläyhteisöä, joka eristää erilaiset joukostaan. Myös ensimmäisen maailmansodan aikainen ja sen jälkeinen köyhyys oli järkyttävää. Mietin, miltä tuntui isänsä hyljeksimästä Gretestä, miltä tilanne muista lapsista. Kotona olleiden jännitteiden lisäksi heitä painoi kyläyhteisön ulkopuolisuus ja hyljeksintä. Jopa kylän pappi saarnasi tulikivenkatkuisesti Marian huoruudesta ja Katarinan opettaja julisti hänen äitinsä huoraksi luokan edessä. 

Kauneutensa vuoksi Maria joutui olemaan kylän miesten seksiobjekti ja heidän halujensa kohde, jota myös naiset kadehtivat. Kolmikymmenvuotiaana hän oli seitsemän lapsen äiti (Heinrich, Katharina, Lorenz, Walter, Grete, Irma ja Sepp). Maria menehtyi 32-vuotiaana umpisuolen tulehdukseen ja Josef pian hänen jälkeensä, Grete oli tällöin seitsemän. Seitsemän orpolasta elelivät itsekseen mökissä, kunnes se pakkohuutokaupattiin ja lapset pääsivät asumaan sodan uhreille tarkoitettuun asuntolaan.

Kesti kotvan aikaa, ennen kuin pääsin sisään tarinaan, mutta sitten Sinikka Sokan ääni vei minut lumoten sadan vuoden takaiseen itävaltalaiskylään ja Helferin suvun kohtaloihin. Kirja on tietysti erittäin tärkeä kirjailijalle itselleen, mutta liikutti lukijaakin.

Täällä saksankielinen juttu kirjasta.

Monika Helfer - Roskaväkeä

Alkuteos Die Bagage 2020
Suomentanut Anne Kilpi
Kustantamo Huippu 2021

Äänikirjan lukija Sinikka Sokka
_______________

Monika Helfer (s. 1947) on palkittu ja arvostettu itävaltalaiskirjailija, joka on kirjoittanut sekä lapsille että aikuisille. Roskaväkeä palkittiin vuonna 2020 Baijerin kirjallisuuspalkinnon yleisöpalkinnolla, jonka voittajan äänestivät lukijat, ja vuonna 2021 Schubart-kirjallisuuspalkinnolla. Monika Helfer on ollut myös Saksan kirjallisuuspalkintoehdokkaana, ja Roskaväkeä oli vuonna 2020 Itävallan kirjallisuuspalkinnon lyhyellä ehdokaslistalla. Roskaväkeä on Monika Helferin ensimmäinen suomennettu teos.

Robert Seethaler - Kokonainen elämä

Itävaltalainen Robert Seethaler (s. 1966) on saksankielisellä kielialueella tunnettu ja monesti palkittu kirjailija. Vasta Kokonainen elämä nosti hänet kansainväliseen maineeseen, ja kirja nousi Saksassa bestselleriksi ja myyntimenestykseksi. Tätä romaania on verrattu John Williamsin Stoneriin, ja toden totta, tyylissä ja päähenkilössä on paljon samaa, paitsi koulutustaso.

Häntä ei oikeastaan pidetty lapsena. Hän oli luojanluoma, jonka tuli tehdä työtä, rukoilla ja paljastaa takamuksensa pähkinäpuuraipalle.

Andreas Egger syntyi noin 1898 ja päätyi äitinsä kuoltua tuberkuloosiin tunteettoman sukulaisensa, herra Kranzstockerin maatilalle. Mies kohteli pientä poikaa kuin huutolaislasta konsanaan. Andreas teki työtä aamusta iltaan, mutta pienikin virhe päättyi raivokkaaseen pieksämiseen, jopa niin, että hänen jalkansa vaurioitui loppuelämäksi. Andreas alistui Kranzstockerin julmuuksiin, kunnes 18-vuotiaana ilmoitti, että nyt se on loppu. Pienestä pojasta oli kasvanut väkivahva, vaitelias mies.

Hän työskenteli kallioilla mielellään. Siellä korkealla ilma oli viileää ja kirkasta, ja toisinaan hän kuuli kotkan ääntelevän kimeästi tai näki varjonsa lipuvan äänettömänä pitkin seinämää. Hän ajatteli usein Marieta. Marien lämmintä, karheaa kättä ja niskan arpea, jonka kaarevan muodon hän yhä uudestaan piirsi mielessään.

Lapsena Egger sai käydä koulua vain muutaman vuoden ja hän elätti itsensä aikuistuttuaan sekalaisilla töillä. Egger rakensi korkealle alppien rinteille pienen, vaatimattoman mökin, jonne vei suuren rakkautensa Marien. Onni ei kauaa kestänyt, sillä lumivyöry vei traagisesti Marien, mökin, aivan kaiken. Egger kärsi ja oli paleltua itsekin yrittäessään kaivaa vaimoaan esiin, mutta ei auttanut kuin hyväksyä menetys ja jatkaa elämää. Hän pani itsensä huimapäisesti vaaroille alttiiksi Bittermann & Söhnen köysiratoja rakentaessaan ja niiden vaijereita huoltaessaan.

Kun toinen maailmansota syttyi, Egger halusi myös isänmaata puolustamaan. Aluksi häntä ei ontuvana huolittu, mutta myöhemmin kun Hitlerin armeijassa oli pulaa miehistä, myös hän kelpasi. Egger lähetettiin Kaukasukselle ja hän päätyi venäläisten vangiksi kahdeksaksi vuodeksi. Palattuaan sotavankeudesta 50-luvulla maailma oli muuttunut. Hiljainen alppikylä oli muuttunut turisteja kuhisevaksi talvilomakeskukseksi ja Eggeristä tuli neuvokkaana miehenä alppiopas.

Kylässä oli nyt sähköt, hiihtohissejä, turvakaiteet lumivyöryjä vastaan, suksivuokraamoita, televisiokin. Egger ihaili televisiosta jumalaisen kaunista Grace Kellyä ja todisti Neil Amstrongin kuukävelyn kesällä 1969 ja monta muuta tekniikan ja kehityksen ihmettä. Itse hän eli vaatimattomasti kyläkoulun takahuoneessa, jonne kuului lasten mekastus. Vanhemmiten hän vähän hassahti ja kyläläiset supattivat selän takana. Kylmän Rouvan Egger kohtasi vasta 79-vuotiaana.

... ja hän näki, kuinka auringon ensimmäisten säteitten myötä vuoret kasvoivat esiin pimeästä, ja vaikka hän oli katsellut tätä upeaa näytelmää jo tuhannesti, juuri tällä kertaa se liikutti häntä erikoisella tavalla. Hän ei pystynyt muistamaan, että olisi koskaan elämässään nähnyt mitään niin kaunista ja yhtä aikaa niin pelottavaa.

Seethalterin kaikkitietävä kertoja juoksuttaa Eggerin karua elämää eleettömästi ja tunteilematta. Egger itsekään ei tunteile eikä voivottele, vaan ottaa tyynesti vastaan elämän tai kohtalon tuomat murheet ja menetykset. Stoneria lukiessa minua ärsytti hänen hiljainen tyytymisensä kaikkeen kohtaamaansa, ja samoin kävi Eggerin elämäntarinan kohdalla. Luulisi, että vastaavaa kokiessaan ihminen vihoittelisi jumalille, taivaille ja kohtalolle - mutta ei Egger. Toisaalta armoton ympäristö, kova lapsuus, Marien menetys ja sota olivat tehneet hänet nöyristä nöyrimmäksi.

Kokonainen elämä oli liikuttava, surullinen ja kaihoisa kirja pienen ihmisen pienestä elämästä. Eggerin elämään sisältyi suuria vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta onneksi hän sai kokea lyhyen kauniin rakkauden Mariensa kanssa.  Mietin sitä, miten kova elinympäristö alppikylä oli 1900-luvun alussa. Luonto ja vuoret olivat satumaisen kauniita, mutta talvisin lumivyöryt olivat tuhoisia. Ehkä Bittermann & Söhnen räjäytykset panivat alulle Marien vieneen vyöryn, joskaan Egger ei työnantajaansa syyttänyt. Sotavuosina yritys siirtyi tuottamaan aseita Hitlerille, mutta aseissa oli vikaa ja herra Bittermann päätti päivänsä oman käden kautta, syyllisenä.

Muutenkin minulle tuli mieleen Memento mori - muista kuolevasi. Egger näki myös piinaajansa herra Kranzstockerin raihnaisena ja lyötynä vanhuksena, joka oli menettänyt molemmat poikansa sodassa. Eggerin ja muiden ihmisten kohtaloiden rinnalla 1900-luku puski höyryllä eteenpäin: alkeellisesta maatalousyhteiskunnasta siirryttiin modernin tekniikan avulla globaaliin talouteen. Kaunista ja eleetöntä proosaa, loistava suomennos ja tyylikäs kansi ❤︎

Hän oli ollut tässä maailmassa jo kauan, hän oli nähnyt miten se muuttui ja tuntui pyörivän vuosi vuodelta vinhemmin, ja hän tunsi olevansa kuin jäänne kauan sitten kadonneelta ajalta, piikikäs rikkaruoho, joka kurkotti kohti aurinkoa niin kauan kuin vain jotenkuten kykeni.

Robert Seethaler - Kokonainen elämä
Alkuteos Ein Ganzes Leben 2014
Suomentanut Raimo Salminen
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2020
Äänikirjan lukija Markus Niemi
_______________

Hemulin kirjahylly

Kirjojen kuisketta

Kulttuuri kukoistaa

Mummo matkalla

Tuijata.Kulttuuripohdintoja

Ursula Poznanski - Äänet

Ursula Poznanski on vuonna 1968 syntynyt itävaltalainen kirjailija. Äänet on kolmas Beatrice Kaspary -sarjaan kuuluva dekkari. Aikaisemmat osat ovat Viisi ja Kuolleet linnut. Hyvin pääsin henkilögalleriaan mukaan, vaikka en aiempia olekaan lukenut.

Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrisen osaston nuori lääkäri Max Schlager on murhattu raa'asti ja hänen ruumiinsa on koristeltu omituisella esineistöllä. Tapausta selvittämään saapuu etsivä Beatrice Kaspary apulaisineen. Komea tumma Florin on Kasparyn tärkein aisapari ja heillä on keskenään myös vispilänkauppaa.  Jo ruumiin löytänyttä potilasta Walter Trimmeliä kuulustellessa paljastuu kuvottavia asioita ja kotvan kuluttua saadaan lisää uhreja.

Osaston vaikeasti traumatisoituneet potilaat ovat hankalasti kuulusteltavia. He kuulevat ääniä eivätkä kaikki kommunikoi ollenkaan. Poznanski rakentaa hienon epäilysten verkon ja kuvaa taitavasti traagisten lapsuudenkokemusten traumatisoivaa vaikutusta. Myös lääkärikunta on osaltaan epäilyttävää. Mitä tuolla osastolla oikein tapahtuu tai on tapahtunut?

Silloin tällöin saamme lehdistöstä lukea vastaavista pöyristyttävistä lasten pahoinpitely- ja hyväksikäyttötapauksista. Walterin, Jasminin ja Majan kohtalot olivat aivan kauheaa luettavaa. Tämmöisiä lapsikohtaloita on maailmalla vaikka millä mitalla, mutta myös Suomessa.

Poznanskin kirjoitustyyli oli korutonta, jotenkin arkipäiväistä ja selkeän asiallista ilman turhia koukeroita. Kasparyn elämä eronneena kahden lapsen äitinä ja yhteishuoltajuuden kitkat ex miehen kanssa kiinnittivät myös arjen realiteetteihin.

Kirjan kansi on upea ja pahaenteinen. Mutta jännittävän kannen ja muutaman innostuneen blogikirjoituksen perusteella odotukseni olivat liian korkealla. Petyin hiukan, dekkari ei ollut niin vetävä ja hyytävä kuin odotin. Lisäksi juoni / syyllinen / syylliset oli turhan mielikuvituksellisesti keksitty. Käypä ja kelpo dekkari, vaikka ei dekkarisuosikkieni joukkoon noussutkaan.

Tätä mieltä olivat Ulla ja Annika

Ursula Poznanski

Stimmen 2015

Äänet

Suomentanut Anne Mäkelä

Atena 2016

✮✮

Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.