Anna-Maria Eilittä - Tämäkin hämärä katoaa

Anna-Maria Eilittän Tämäkin hämärä katoaa on pienoisromaani, jonka lyhyeen muotoon Eilittä saa mahdutettua paljon koskettavaa inhimillistä elämää ja elämän kipupisteitä: on sukupolvien kuilua,  huolta lapsista, salattua rakkautta, syvää ystävyyttä, sairautta ja menetyksiä, pitkää parisuhdetta. Keskiössä ovat Lapissa asuvat kahdeksankymppiset Vuokko ja Eino sekä heidän elämäntarinansa. He elävät vaatimatonta elämäänsä pärjäillen vielä kahdestaan vanhan koiransa Tuhman kanssa pienessä kotitalossaan, lapset ovat lähteneet etelään. Heidän elämänsä ystävä on auttavainen Valo, joka on hiljattain jäänyt leskeksi.

Pariskunnan tytär Lotta on kouluttautunut ekonomiksi ja luonut itselleen huikean uran pörssimeklarina Helsingissä, aviomies Riku on niinikään menestyjä ja kiireinen työssään. Eletään ruuhkavuosia, jolloin parisuhteen hoitamiselle ei ole aikaa. Heidän merellinen keskusta-asuntonsa on iso ja ylellinen vanhempien silmissä, jotka saapuvat junalla pääkaupunkiin lastenvahdeiksi likottamaan päiväkoti-ikäistä Almaa ja vähän vanhempaa Aatosta. Lotta ja Riku sanovat tarvitsevansa parisuhdelomaa, mutta lennähtävät silti eri kaupunkeihin, toinen Roomaan, toinen Berliiniin. Romaani etenee lyhyin luvuin, joiden otsikot ilmoittavat, kuka kolmesta kertojasta on kulloinkin äänessä.

Valo niitti heinää, hänen selkänsä kimalteli hiestä ja kultaisista auringonsäteistä. Kostean tukkansa hän oli sukinut taakse, niin että korkea, voimakas otsa paljastui. Silmien vaalea sini kilpaili taivaan kanssa. Hän lauloi, hän jutteli ja hauskutti, ja aika kiisi. // Minä naurahdin, käänsin katseeni pääskyjen kaarroksiin, en tiennyt, olivatko ne kesyttäneet tuulen vai tuuli ne. Ajatukseni löivät tyhjää, sydänkin lepatti aloillaan.

Minua liikuttivat etenkin Einon ja Vuokon puheenvuorot, sillä heidän avautumisistaan kävi ilmi pääpiirteissään heidän elämänsä kulku. Pitkä liitto on opettanut ymmärtämään toista hyvine ja huonoine puolineen, antamaan toiselle tilaa olla oma itsensä. Kummallakin on ristinään elämää haittaavia ja elämänilon vieviä vaikeita sairauksia. Hyvin koskettavana koin kummankin rakkauden Valoon, tuohon iloiseen ja auttavaiseen, nuorena silmiinpistävän komeaan mieheen. Tulkitsin, että Einon tunteissa oli ollut enemmänkin kuin ystävyyttä nuoruuden päivinä, kuten myös Vuokonkin sisimmässä, mutta he olivat pitäneet Valon ja tämän hiljattain kuolleen vaimon Saaran ja heidän tyttärensä parhaimpina ystävinään kaikki elämän vuodet.

Pidin siitä, että kolmen päähenkilön puheenvuoroissa teksti liikkui sujuvasti menneessä ja nykyisessä eikä seuraamisessa ollut mitään ongelmaa. Helsingissä Vuokko ja Eino ihmettelevät tyttären hulppeaa asuntoa, pääkaupungin elämänmenoa ja näkevät tämän parisuhdeongelmien peittelyn läpi. Pienen haasteellisen Almankin kanssa tullaan lopulta hyvin toimeen. Ne muutamat kuukaudet, joista romaani kertoo, merkitsevät suurta kriisiä, muutosta ja luopumista kaikkien elämässä: Valo sairastuu ja alkanut pandemia eristää toisistaan nämä kolme sydänystävää. Työhönsä ja rahan ansaitsemiseen keskittynyt Riku päättää hypätä oravanpyörästä eikä ison työkriisin kokeneen Lotan auta muu kuin seurata. Pandemia ja elämänkriisi merkitsevät kenties Lotalle ja hänen perheelleen paluuta pehmeämpiin elämänarvoihin, Vuokolle ja Einolle jotain muuta.

Maisema kerää sittenkin itseensä syksyn kaikki sävyt. Saamme nähdä ne vielä. Kuljemme Einon kanssa käsikynkkää pihalla, mutta emme vaivaudu leikkaamaan syyshortensioiden kukintojakaan. Emme suojaa enää marjapensaitakaan verkoilla - pitäköön juhlansa, ne jotka osaavat antaa arvon juurille ja oksille. // Varjot ovat pidenneet, ja tummuneet. Näin elämässä kai tapaa käydä. Se ei silti tee asian hyväksymisestä helpompaa. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana, jossa Vuokon ja Einon hurmaava Lapin murre hiveli korvaa. Iso kiitos siis äänikirjan lukijalle Elsa Saisiolle! Kirjan lukijalle suositan herkällä kuulolla olemista, jolloin Eilittän monet koskettavat yksityiskohdat paljastuvat. Kirjaa kuunnellessa ajattelin omia edesmenneitä karjalaisia vanhempiani, sillä varmasti hekin olivat ihmeissään Helsingin kodistani ja perheeni elämäntyylistä siellä. Tämäkin hämärä katoaa oli minusta herkkä pieni helmi, tarkasti havainnoiva ja koskettava.

Kirjasta on kirjoittanut myös Anun ihmeelliset matkat.

Anna-Maria Eilittä - Tämäkin hämärä katoaa

Atena 2022
Äänikirjan lukija Elsa Saisio
____________________

Anna-Maria Eilittä (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija ja teologian maisteri. Hän on syntyjään Keminmaalta. Hänen esikoisromaaninsa Kun olen poissa keräsi ihastuneen vastaanoton vuonna 2019.

Hän arvostaa perhettä, ystäviä, tavallista arkea, hyvää kahvia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Eilittä harrastaa lukemista, hyötyliikuntaa, joutenoloa ja unelmointia sopivassa suhteessa. Hän haaveilee, että saisi vanheta miehensä kanssa ja nähdä poikansa aikuisina miehinä ja kirjoittaa vielä monta kirjaa.

Suomalaisen naisen elämää x 3

HANNA BROTHERUS, VUOKKO ILOLA & AILA RUOHO, TIINA MIETTINEN

Hanna Brotherus - Ainoa kotini ***

Kansi Satu Kontinen
Wsoy 2021

Äänikirjan lukija Hanna Brotherus

Hanna Brotheruksen autofiktiosta Ainoa kotini on varmaan jo sanottu kaikki. Itsekin kuuntelin sen jo keväällä, mutta en ole saanut blogattua, koska minulle jäi hämmentynyt olo. Brotherus on raa’an rehellinen, kenties liiankin, etenkin puhuessaan lastensa elämästä ja suhteesta äitiinsä. En tiedä, onko hän kysynyt asianosaisilta lupaa näin avoimeen tilitykseen. Syömishäiriön kuvaukset jäivät myös mieleeni. Ajattelin teini-ikäistä Brotherusta kodissa, jossa sisko kärsi hyvin vaikeasta anoreksiasta, mikä löi leimansa arkeen. Kirjan lopulla kirjailija tunnistaa itsessäänkin syömishäiriön, sen että oma ortoreksia on mennyt liian pitkälle.

Kirjahan on ollut supersuosittu. Kesäkuussa Helmetissä oli yli 2200 varausta.

Hanna Brotheruksen esikoisromaani luotaa naisen elämänvaiheita kaunistelematta ja samastuttavasti. Teos käsittelee lapsuutta ja äitiyttä, perhe- ja parisuhteita, sukupolvelta toiselle siirtyviä suruja ja ylitsevuotavaa rakkautta. Ja sitä kun rakkaus ei riitä ja kun ei riitä itselleen. Kaikenkattavaa on elämisen vimma ja keskeneräisyyden hyväksyminen.

_____________________________________________________________

Vuokko Ilola, Aila Ruoho - Usko, toivo ja raskaus ****

Atena 2014, äänikirja 2021

Äänikirjan lukija Riitta Havukainen

Vuokko Ilolan ja Aila Ruohon Usko, toivo ja raskaus oli ilmestymisvuonnaan 2014 Tieto-Finlandia -ehdokas. Tänä vuonna se on ilmestynyt myös äänikirjana. Kirja perustuu kirjailijoiden tekemiin haastatteluihin vanhoillislestadiolaisten naisten parissa - ja se oli karua kuunneltavaa. Miten voi olla, että nykypäivänä ehkäisy on kielletty asia, vaikka sille ei ole perusteita edes Raamatussa? Seurauksena ovat suurperheet, väsyneet ja sairastelevat äidit ja taloudellistenkin vaikeuksien kanssa kamppailevat perheet. Lue lisää vaikka täältä.

Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä suurperhe on ihanne ja ehkäisy tabu. Jokaisen lestadiolaisen avioparin tulee olla valmis ottamaan vastaan niin monta lasta kuin Luoja suo. Hengellinen opetus lupaa, että Jumala antaa voimaa lapsikatraan kanssa. Kiiltokuvalla on kuitenkin kääntöpuolensa, josta liike vaikenee. Kaikki vanhoillislestadiolaiset perheet eivät voi hyvin, ja osa voi todella huonosti. Ulospäin onnellinen suurperheen äiti saattaa epätoivoissaan rukoilla keskenmenoa.

Usko, toivo ja raskaus näyttää herätysliikkeen nurjan puolen, rankat ja ahdistavat elämänkohtalot, jotka pohjautuvat usein ehkäisykieltoon ja ahtaaseen seksuaalioppiin. Kirjassa äänensä saavat kuuluviin liikkeen pahoinvoivat jäsenet, jotka eivät voi kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan yhteisön sisällä.

Aila Ruoho on yrittäjä, teologian maisteri ja kahden aikuisen lapsen äiti. Ruoho teki pro gradunsa hengellisestä väkivallasta ja jatkoi aihetta Päästä meidät pelosta -kirjassa (Nemo 2013). 

Vuokko Ilola on 11 lapsen äiti ja koulunkäyntiavustaja Kirkkonummelta.  Ilola on entinen vanhoillislestadiolainen ja Kotimaa24-sivuston luetuin blogisti. 

_____________________________________________________________

Tiina Miettinen - Piikojen valtakunta ****

Atena 2015

Äänikirjan lukija Ella Pyhältö

Tiina Miettisen Piikojen valtakunta oli ilmestymisvuonnaan 2015 Tieto-Finlandia -ehdokas. Kirja perustuu Miettisen väitöskirjaan, joka käsitteli naimattoman naisen asemaa 1600-luvulta 1800-luvun alkuun. Hänen erityisalaansa on 1600- ja 1700-lukujen hämäläinen talonpoikaisyhteiskunta sekä suvun ja perheen asema. Minusta oli jännittävää havaita, että piiat olivat monesti vapaampia kuin talontyttäret. Piiat vaihtoivat itsenäisesti palveluspaikkaa pestuumarkkinoilla ja avioituivat monesti vasta kolmikymppisinä. Avioton lapsikaan ei tehnyt heistä hylkiöitä. Talontyttäret sen sijaan naitettiin nuorina ja heidän tahtonsa siirtyi isän taskusta aviomiehen taskuun. Erinomaisen kiinnostava kirja naisten elämästä menneillä vuosisadoilla.

1600–1700-luvut tuottivat monimutkaisia uusperheitä, kun ihmiset kuolivat nuorina ja leskien uudet avioliitot toivat koteihin sinun, minun ja meidän lapsia. Taloissa saattoi pyöriä emännän ja isännän naimattomia sisaruksia, ja myös yksinhuoltajaperheet olivat yleisiä.

Tiina Miettinen on filosofian tohtori ja tutkijana Tampereen yliopistossa. Miettinen asuu Tampereella, jossa hän on myös syntynyt ja kasvanut. Hän toimii sukututkimusopettajana kansalaisopistossa, ja on Suomen sukututkimusseuran tieteellisen julkaisun, Genoksen toimittaja. Tiina Miettinen on harrastanut sukututkimusta teini-iästä asti. Hänen väitöskirjansa käsitteli naimattoman naisen asemaa 1600-luvulta 1800-luvun alkuun. Hänen erityisalaansa on 1600- ja 1700-lukujen hämäläinen talonpoikaisyhteiskunta.

Leena Virtanen, Kristiina Markkanen - Wivi & Hanna

Kuuntelin äänikirjana tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana olleen kaksoiselämäkerran Wivi & Hanna, jonka yleisö valitsi suosikikseen. Leena Virtanen ja Kristiina Markkanen käyvät tarkasti läpi kummankin aikansa merkittävän naisen elämää; ja sitten ovat vielä monet yhteiset vuodet heidän äitiensä kuoltua, jolloin Wivi ja Hanna saivat vihdoin yhteisen kodin ja voivat matkustaa yhdessä ja kävellä Pariisin bulevardeilla käsi kädessä.

Luin alkuvuodesta Pirkko Soinisen fiktiivisen teoksen Valosta rakentuvat huoneet, joka jo kertoi paljon Wivi Lönnin (1872-1966) persoonasta, elämänvaiheista ja arkkitehdin työstä. Nyt käsillä oleva tietokirja avasi sen sijaan enemmän kauppaneuvos Hanna Parviaisen (1874-1938) sukua ja elämää. Parviaiset olivat merkittävä suku Suomen saha- ja metsäteollisuudessa, ja he saivat Säynätsalon kukoistamaan. Hanna rakennutti työväelle asuntoja, koulun ja kirkonkin, jotka Wivi suunnitteli. Olihan Hanna tuhlaavainen nainen, joka nosti yrityksestä itselleen huomattavia summia, mutta varmasti yrityksen ahdinkoon lisäsivät oman osansa yleismaailmalliset talouden suhteet ja 30-luvun lama.

Wivi ja Hanna olivat saumaton työpari ja rakastavaiset Hannan varhaiseen kuolemaan asti. Heidän aikanaan oli tavallista, että naimattomat naiset asuivat yhdessä, ehkä siksi lesbosuhde ei herättänyt sen suurempia juoruja. Virtanen ja Markkanen tutkivat Wivin ja Hannan kirjeenvaihtoa ja papereita, mutta heidän toisilleen kirjoittamiaan kirjeitä ei löytynyt. Varmasti niitä oli ollut, sillä naiset asuivat erillään vuosia.

Wivin piirtämästä Hotelli Hospitzista (nyk. Helka) naiset saivat vuonna 1928 vihdoin yhteisen kodin, jossa Wivi asui yksin kuolemaansa asti. Hieno elämäkertateos näistä uranuurtajanaisista.

Leena Virtanen, Kristiina Markkanen - Wivi & Hanna
Atena 2021
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
____________________

Markkanen ja Virtanen puhuvat kirjasta, Youtube

Arkkitehti Wivi Lönn ja kauppaneuvos Hanna Parviainen tapasivat 1911 ja vaikuttivat tiiviisti toistensa elämään Hannan kuolemaan saakka. Yhteisiin 27 vuoteen mahtuu valtavasti: arvokasta työtä, huimia matkoja, rakkauttakin. Oman aikansa vaikuttajanaisia yhdistivät taloudellinen vapaus, yhteiskunnallinen toiminta ja uupumaton työnteko. He etenivät työssään huipulle ja panivat elämän risaiseksi automatkoillaan läpi Euroopan. Naimattomina he olivat riippumattomia ja vapaita tekemään mitä halusivat – ja näin he myös tekivät.

Kristiina Markkanen on Helsingissä ja Genevessä asuva vapaa toimittaja ja kirjailija. Leena Virtanen on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kirjailija sekä Suomen supernaisia -kuvakirjasarjan kirjoittaja.

Teemana DDR x 3

MARION BRASCH, MAXIM LEO & EUGEN RUGE

 

Luin vastikään Meri Valkaman hienon esikoisteoksen Sinun, Margot, joka kertoo DDR:stä. Muhkea teos on ansaitusti yksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaista. Aihe kiinnostaa ja keskustelussa Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmäläiset antoivat lisää kirjavinkkejä. Olen lukenut nämä kolme autofiktiivistä teosta, joista jokainen avaa hiukan eri kantilta itäsaksalaista todellisuutta. Postauksessa teokset ovat kirjailijan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Marion Brasch - Ja nyt hiljaisuus ****

Alkuteos Ab jetzt ist Ruhe 2012

Suomentanut Arja Rinnekangas

Lurra Editions 2014

Nyt te olette kaikki poissa. Se on surullista, mutta siinä on myös jotain hyvää: nyt en voi enää kadottaa teitä, sillä olen jo menettänyt teidät. Laitoin kaksi jäljellä olevaa ruusua vanhempieni haudalle. Rakastan teitä, sanoin. Ja nyt hiljaisuus.

Näihin lauseisiin päättyy toimittaja Marion Braschin (s. 1961) teos Ja nyt hiljaisuus. Koskettavan romaanin näkemys on lapsen ja nuoren kasvavan tytön, jonka perhe elää etuoikeutettua elämää Itä-Berliinissä. Isän korkea poliittinen asema suo vapauksia, joita tavallisilla kansalaisilla ei ole. Brasch sanoo lehtihaastatteluissa, että voi nyt kertoa kaiken, koska on perheestään ainoana jäljellä. Itävaltalainen äiti Gerda kuoli syöpään tytön ollessa vasta teini ja juutalaisesta isästä Horstista tuli DDR:n apulaiskulttuuriministeri, mies huipulla. Marionin kaikista kolmesta veljestä tuli isää ja sosialistista järjestelmää kritisoivia taiteilijoita.  Perhe repeytyi rajusti kahtia ideologian vuoksi.

Perheen tragediaa selittävät Marionin veljien elämänkohtalot. Runoilijaveli Thomas kritisoi julkisesti Tsekkoslovakian miehitystä 1968, sillä seurauksella, että isä ilmiantoi poikansa Stasille ja tämä joutui vankilaan. Isälle toisinajattelija perheessä oli kova paikka ja tiesi myös siirtoa vähempiarvoiseen virkaan. Myöhemmin Thomas loikkasi länteen, alkoholisoitui ja sortui huumeisiin. Klausista tuli ohjaaja ja näyttelijä, joka teki kolmikymppisenä itsemurhan alkoholilla ja lääkkeillä.  Peteristä tuli radiotoimittaja, dramaturgi ja kirjailija. Myös hän kuoli nuorena. 

Marion kuvaa avoimesti vaikeaa suhdetta isäänsä ja ikävää veljiään kohtaan, joista joutui jo varhain eroon. Jännitteet ja puhumattomuus hiersivät poikien ja isän välejä. Itäsaksalaisesta elämästä saa kirjassa hyvän kuvan ja myös Marionin päättäväisyydestä, sillä tyttö ei kelpuuttanut isän suhteilla saatuja asuntoja. Kirjassa on paljon myös Marionin kasvamista nuoreksi naiseksi, rakastumista ja uraa radiotoimittajana. Nämä nuoren tytön asiat keventävät traagista perhetarinaa. Liikuttava ja surullinen perhetarina.

_____________________________________________________________

Maxim Leo - Talviuni Berliinissä ****

Alkuteos Haltet euer Herz bereit. Eine ostdeutsche Familiengeschichte 2009
Suomentanut Ilona Nykyri
Ajatus kirjat / Gummerus 2010

Menin muurin murtumisen jälkeisenä maanantaina länsiberliiniläiselle poliisiasemalle Kreuzbergiin ja anoin länsipassia. Se oli varotoimi. Halusin, että minulla olisi jotain johon vedota, jos muuri pantaisiin taas kiinni.

Maxim Leon (s. 1970) Talviuni Berliinissä on myös hyvin autofiktiivinen teos, ja kirjassa on valokuvia perheenjäsenistä. Keskiössä on hänen kummallinen perheensä ja sekä isän- että äidinpuoleisten isoisien tarinat. Maximin äidinisä Gerard oli varakas ja juutalaista syntyperää. Hän pakeni natsiaikana Ranskaan, jossa toimi vuosia vastarintaliikkeessä. Työläistaustainen isänisä Werner ei ollut juutalainen, mutta joutui saksalaisena sotilaana venäläisten vangiksi ja palasi parisen vuotta sodan päättymisen jälkeen. Molemmat olivat kiihkeitä kommunisteja, jotka vihasivat natsismia ja halusivat hävittää koko käsitteen DDR:stä.

Toisaalta sekä Maximin isä että äiti olivat syntyneet lännessä, eivätkä voineet täysin hyväksyä isiensä ja DDR:n ideologiaa. Työläistaustaisesta isä Wolfista tulee taiteilija, varakkaasta äiti Annesta toimittaja ja myös puolueen jäsen. Kumpikaan vanhempi ei hyväksynyt sitä, että puolue vääristeli räikeästi ja järjettömästi totuutta. Kummallakin oli satunnaisia ​​kahnauksia Stasin kanssa, mutta he vältyivät pidätyksiltä. Wolfin ja Annen poika Maxim ymmärsi jo pienestä pitäen, että koulussa ja pioneerileirillä totuus on yhtä ja kotona jotain muuta. 

Kun muuri murtui ja DDR lakkasi olemasta, Maximin perheessä tunnelmat olivat ristiriitaiset. Elämä DDR:ssä oli ollut köyhää, mutta rauhallista ja asunnot edullisia. He osasivat toimia siinä järjestelmässä, mutta avautunut länsi oli outo, äänekäs ja kallis, eivätkä entiset pelisäännöt enää päteneet. Maxim sanoo, että muurin murtumista voisi verrata pitkän vankilassa olon jälkeiseen vapautumiseen. 

Maximin perhe molempine kommunisti-isoisineen ja järjestelmää kritisoivine vanhempineen kuvaa hyvin sitä, miten sukupolvien kehitys DDR:ssä meni. Vanhoille kommunismiin kiinnittyneille järjestelmän romahdus oli järkyttävän suuri pettymys ja tragedia, nuoremmille helpotus. Maximin mukaan itäberliiniläiset olivat ikään kuin talviunessa, ulkoisesti kuolleita mutta unelmia täynnä – kunnes koitti kevät ja rajun muutoksen aika.

_____________________________________________________________

Eugen Ruge - Vähenevän valon aikaan ****

Alkkuteos  In Zeiten des abnehmenden Lichts (2011)

Suomentaneet Liisa Ryömä, Robert Ryömä

Atena 2012

Hulluus alkoi vähän ennen aamukahdeksaa. Oli sunnuntai. Oli hiljaista. // Se oli sellaisen eristyneen paikan hiljaisuutta, joka on uinunut yli neljännesvuosisadan rajavartioasemien varjossa, vailla kauttakulkuliikennettä, rakennustöiden melua, vailla nykyaikaisia puutarhakoneita.

Tämä on näistä hurjin kuvatessaan perheenjäsenten yhteentörmäyksiä. Eugen Rugen (s. 1954 Uralilla) esikoisromaani Vähenevän valon aikaan sai Deutscher Buchpreisin ilmestymisvuonnaan.  Se on neljän sukupolven löyhästi autofiktiivinen tarina, jossa henkilöitä on paljon ja joskus on vaikea tietää kuka kukin on. Saksankielisestä Wikipediasta löytyy henkilögallerian tarkka kuvaus. Romaanin aikajänne on pitkä ulottuen 1950-luvulta 2000-luvulle ja tapahtumat liikkuvat Itä-Berliinissä, Meksikossa ja Neuvostoliitossa. Suvun isovanhemmat Wilhelm ja Charlotte Powileit olivat vannoutuneita kommunisteja, jotka joutuivat vuosiksi natsiaikaa pakoon Meksikoon. He saavat Moskovasta uuden tehtävän ja palaavat 1950-luvun alussa Itä-Saksaan osallistuakseen uuden uljaan valtion rakentamiseen.  

Charlotten pojat aikaisemmasta liitosta, Kurt ja Werner Umnitzer, olivat joutuneet Stalinin vankileireille Siperiaan sodan aikana. Uralilla Kurt  tutustuu vaimoonsa Irinaan ja heille syntyy siellä poika, Alexander. Perhe palaa aikanaan DDR:ään, missä Kurtista tulee maan arvostetuimpia historioitsijoita, Irina tuhlailee ja alkoholisoituu. Suvun kapinoitsija Alexander, venäläiselle äidilleen Sasha, lähtee keski-iän kynnyksellä vakavasti sairastuttuaan isovanhempiensa jäljille Meksikoon.  Neljäs polvi on Alexanderin poika Markus, joka oli pikkupoika isoisä Wilhelmin täyttäessä 90 vuotta..

Romaanin tapahtumat kulminoituvat vuoteen 1989 ja Wilhelmin 90-vuotispäiviin lokakuun ensimmäisenä. Päivänsankaria tulevat onnittelemaan puolueen johtoporras ja päivän tapahtumista oman näkemyksensä kertovat vuorollaan kuusi tärkeintä henkilöhahmoa. Tämä romaani on rehevä, vauhdikas ja todella nautittava, suuresta henkilömäärästään huolimatta. Wilhelmin syntymäpäivän tapahtumat ovat hulvattomia ja herkullisesti kuvattu. Alexanderin oleskelu Meksikossa tuntui minusta irralliselta, siitä miinus.

Romaanin pohjalta on filmattu myös samanniminen elokuva, joka keskittyy Wilhelmin syntymäpäivään. Atenasta kerrottiin, että Eugen Rugenin toisen romaanin, isovanhemmistaan Wilhelmistä ja Charlottesta tarkemmin kertovan Hotelli Metropolin suomennossuunnitelma on valitettavasti kariutunut. 

Karoliina Korhonen - Pocket Matti

Karoliina Korhosen Pocket Matti on hilpeä ja hauska lyhyt sarjakuva, joka valottaa ulkomaalaiselle meidän outoja sanontojamme. Yksikään ulkomaalainen suomea opiskeleva ei voi tajuta suorasanaisena käännöksenä, mitä tarkoittaa esimerkiksi Putosi kuin eno veneestä. Kullakin Pocket Matin sivulla on valittu sanonta suomeksi sekä sen kirjaimellinen käännös ja tietysti myös hullulta tuntuvan sanonnan todellinen merkitys. Jos ajatellaan vaikka englantia, jossa ei ole ä- ja ö-kirjaimia, seuraavat sanonnat tuntuvat jo visuaalisestikin hassuilta: Syöttää pajunköyttä, Äly hoi älä jätä, Tykätä kyttyrää, Ämmiä äkeet selässä & Pitkäpiimäinen. Kuvat ovat selkeitä ja niissä Matti ihmettelee sitä sun tätä. Minusta kuvitus oli oivaltavaa ja kirjaan valitut sanonnat vallan mainioita.

Kirja saa hyvälle tuulelle. Sanontoja on yli 90 ja otan esimerkiksi vain muutaman, ettei lukijan ilo hupene. Kannattaa katsoa, miten Korhonen kuvittaa ja selittää vaikkapa Taivaan talikynttilät, Katin kontit, Nappisuorituksen, Taivaanrannan maalarin, Laittaa itsensä likoon ja Mennä putkeen!

HUKKA PERII

A wolf will inherit > To be in deep trouble

ÄIMÄN KÄKENÄ

To be a leather needle’s cuckoo > To be surprised

KARHUNPALVELUS

A bear’s favor > A favor that ends up being more bad than good

KISSANRISTIÄISET

Cat’s christening > An unimportant event

Näköjään Karoliina Korhoselta on ilmestynyt useampikin Matti-kirja, ainakin Matti in the Wallet ja Suomalaisia painajaisia / Finnish Nightmares 1 ja 2. En ole niitä lukenut, mutta Pocket Mattia suositan sinulle omaksi iloksi tai ulkomaalaiselle ystävälle opiksi! Kannattaa pitää mielessä, kun on pikkulahjan tarve.

Karoliina Korhonen - Pocket Matti. Taskumatti and Other New Adventures in Finnish Language Nightmares

Atena 2021

Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Nyt saa olla tarkkana kuin porkkana, sillä Matti on täällä taas uusien suomen kielen lillukanvarsien kera. Sarjakuvakirja kertoo yllättävin oivalluksin, miten pohjoinen kansamme kommunikoi. Finnish Nightmares -sarjakuvia on myyty Suomessa yli 60 000 kappaletta, ja niiden käännösoikeudet on myyty Yhdysvaltoihin, Japaniin, Etelä-Koreaan, Viroon ja Kiinaan. Kirjojen Matti-hahmo on tuonut kiinan kieleen jopa uuden sanan jingfen, joka tarkoittaa ”henkisesti suomalaista”.

Karoliina Korhonen on haaveilija, jolla on vilkas mielikuvitus. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi kissaa ja yksi mies ja hän on sitä mieltä, että aamukahvia on oltava. Mieluiten kaksi kupillista. Maidolla. 

Kirjailijan nettisivu
Kirjailijasivu Atena

Kaisa Beltran & Johanna Erjonsalo - Kadonneet tytöt

Nigerialainen Bella istuu alusvaatteisillaan muovituolilla teollisuusalueella Málagan lentokentän kupeessa. Tänne prostituution hautausmaalle päätyvät ne naiset, jotka ovat seksiklubeille ja bordelleihin liian vanhoja, nuoria, rikkinäisiä tai mustia.

Kaisa Beltranin ja Johanna Erjonsalon prostituutiota ja ihmiskauppaa Espanjassa (lähinnä Málagassa) luotaava tietokirja Kadonneet tytöt oli korutonta kertomaa. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja jäin paitsi kirjan kuvitusta, joka on tosin katsottavissa e-kirjaversiossa. Beltranille Espanja on tuttu maa, sillä hän on opiskellut siellä ja keräsi aineistoa tähän kirjaan toimimalla vapaaehtoistyöntekijänä prostituoitujen parissa. Punaisen Ristin ja Mujer Emancipada -järjestön työntekijät auttavat prostituoituja monin tavoin: viranomaisasioissa ja jakamalla liukuvoiteita & kondomeja sekä tekemällä raskaus- ja HIV-pikatestejä. He ohjaavat tarvittaessa myös raskaudenkeskeytykseen. Mujer Emancipada on perustettu jo 20 vuotta sitten ja se tekee työtä hädänalaisten naisten hyväksi. Koska prostituutio ja ulkomaisten naisten osuus siinä ovat kasvaneet räjähdysmäisesti 2000-luvulla, työ prostituoitujen ja ihmiskaupan uhrien parissa on yhä tärkeämpää. Vapaa käännös järjestön sivulta:

Naisnarkomaanien tilanne Espanjassa on ollut pitkään vakava, mutta meidän mielestämme ihmisoikeuksien näkökulmasta ihmiskauppaan liittyvä prostituutio on vielä suurempi uhka, sillä naisia ja nuoria tyttöjä tuodaan maahan ympäri maailmaa, jotta länsimaiset miehet voivat hetken huvitella monenlaisten eksoottisiksi kokemiensa naisten kanssa. 

Kuvaushetkellä Cintia oli ihmiskaupan uhri. 21-vuotias Cintia myi seksiä nigerialaisten kadulla, 

kunnes poliisi pääsi häntä myyneen ihmiskaupparenkaan jäljille ja vapautti hänet. 

Kuva: Johanna Erjonsalo 

Prostituoituja on maassa arviolta 45 000 - 116 000. Heitä tulee tai tuodaan Espanjaan monista maista. Etelä-Amerikan maista Kolumbiassa, Hondurasissa ja Venezuelassa tilanne on niin sekasortoinen, että tyttöjä on helppo houkutella löyhin lupauksin Eurooppaan. Moni tietää mikä odottaa, mutta kotimaassakaan ei voi elää. Afrikan maista nigerialaisia naisia on eniten. Se on köyhä maa, jossa perheet joskus myyvät tyttäriään ihmiskauppaa tekeville rikollisjärjestöille. Lähes jokainen prostituoitu lähettää rahaa kotimaahansa elättäen vanhempiaan tai kouluttaen nuorempia sisaruksiaan. Itäeurooppalaisia naisia edustaa erityisesti Romania.

Ihmiskauppa ja vapaaehtoinen seksityö näyttävät samalta, mutta ero on selvä. Seksityössä henkilö tienaa itselleen, ihmiskaupassa parittajalleen.

Arvioidaan, että jopa 80-90% ulkomaisista prostituoiduista on alunperin ihmiskaupan uhreja. Espanjassa on satamäärin yökerhomaisia isoja seksiklubeja sekä pieniä seksibaareja, joiden yläkerrassa on huone tai pari seksin myyntiä varten. Kerrostalojen yksityisiin asuntoihin piiloutuu bordelleja, ja jotkut naiset myyvät seksiä kadulla. Málagan Guadalhorcen teollisuusalue on karu ostetun seksin näyttämö.

Patience on entinen ihmiskaupan uhri. Hänet pakotettiin vuosien ajan prostituutioon ensin Marokossa ja sitten Espanjassa. Patience melkein hukkui ylittäesään Välimeren ja joutui Madridissa joukkoraiskauksen uhriksi, minkä seurauksena hän tuli myös raskaaksi.

Nyt vähän yli kolmekymppinen nigerialaistaustainen Patience on kahden lapsen yksinhuoltaja ja asuu lapsineen homeisessa asunnossa pahamaineisella alueella. Mujer Emancipadan espanjantunnilla hän tunnustaa Beltranille, ettei osaa lukea. Hänen on melkein mahdoton jättää prostituutiota, koska kaikkein pienipalkkaisimmatkin siivoojantyöt menevät latinonaisille, hehän osaavat kielen. Patience ei uskaltanut jättää madameaan viiteen vuoteen, koska jatkuvasti kasvava velka oli maksettava ja hän pelkäsi myös tämän voodoo-kirousta. Beltranin muutetuin nimin mainitsemia naisia on kymmenittäin:  Queen eli Bella, Lovelyn, Lisa, Maria, Susana, Vivian, Daria...

Asiakkaat vaativat romanialaiselta Marialta rahoja takaisin ja pahoinpitelivät hänet. 

Erjonsalo muistuttaa, ettei ihmiskaupan uhria voi tunnistaa ulkonäön perusteella. 

Kuva: Johanna Erjonsalo 

Kadonneet tytöt oli järkyttävä ja silmiä avaava teos. En aiemmin tajunnutkaan, että prostituutiota on Espanjassa näin paljon, eihän naispuolinen turisti ympäristöään prostituutiosilmällä katsele. Koronapandemia on aiheuttanut sen, että prostituutio on siirtynyt piiloon yksityisiin asuntoihin ja sitä myöten naiset avun ulottumattomiin. Googlen kuvahaulla putas málaga löytyy pilvin pimein seksiä myyvien naisten kuvia.

Olen aiemmin lukenut espanjalaisen kirjailijan Carmen Amoragan teoksen Basta con vivir / Riittää että elää (2014), joka kertoo romanialaisesta ihmiskaupan uhrista Valenciassa. Amoraga antoi kirjassaan tilastoja: Espanjassa prostituution 'arvo' on 3.700 miljoonaa euroa vuodessa, 8,3 miljoonaa per päivä. Vuonna 2015 paljastui 42 ihmiskauppaa harjoittavaa rinkiä ja melkein 500 henkilöä pidätettiin. Tilastot ovat toki muutaman vuoden vanhoja, mutta tuskin muutosta parempaan on tapahtunut. Beltrankin antaa tilastoja teoksessa, mutta minun oli hankala etsiä niitä ilman paperikirjaa.

Kaisa Beltran, Johanna Erjonsalo  - Kadonneet tytöt
Atena 2021
Äänikirjan lukija Hanna Saari
______________

Kadonneet tytöt on vetävästi kirjoitettu teos Aurinkorannikon prostituution karusta todellisuudesta. Ihmiskaupasta, parituksesta ja tytöistä, jotka haluavat köyhistä kotimaistaan Eurooppaan hinnalla millä hyvänsä. Perheistä, joille ulkomailla työskentelevä tytär on ainoa tulonlähde. Valepoikaystävistä, jotka lupaavat makean elämän Euroopassa mutta toimivatkin parittajina. Ravisteleva ja runsaasti kuvitettu teos kertoo, miten ihmisiä ostetaan ja myydään Euroopan laidalla.

Kaisa Beltran (s. 1980) on toimittaja, joka on kirjoittanut Espanjassa tapahtuvasta ihmiskaupasta suomalaisiin lehtiin. Aihetta tutkiessaan hän työskenteli vapaaehtoisena ihmiskaupan uhreja ja prostituoituja auttavissa järjestöissä ja haastatteli kadulla sekä seksiklubeilla kohtaamiaan naisi

Johanna Erjonsalo (s.1991) on kuvajournalisti, joka on aiemmin julkaissut kuvareportaaseja muun muassa jälleenrakentuvasta Nepalista tuhoisien maanjäristysten jälkeen sekä tyttöjen oikeuksista Sambiassa. Hän on erityisen kiinnostunut aiheista, joita pystyy kuvillaan avaamaan ja aiheuttamaan katsojassa reaktion, jopa muutoksen. Hänet on palkittu työstään useita kertoja.

Leeni Viio - Eroon makeanhimosta

Hyvästi tuloksettomat herkkulakot ja sokeriövereiden aiheuttama morkkis.

Kaikkihan me tiedämme, ettei olisi järkevää syödä niin paljon sokeria kuin syömme, mutta sokeri vie emmekä saa vähennettyä sen käyttöä. Kaupan kassalla suklaapatukka huutelee ja haluaa hypätä kassiin. Mikä ettei, antaahan se nopeaa energiaa ja lohdutusta stressaavassa arjessa. Aina välillä teemme ryhtiliikkeen ja aloitamme karkkilakon, joka kestää aikansa, mutta ennen pitkää mussutamme herkkujamme aivan kuten ennen. Halusin tutustua tähän kirjaan tutkiakseni omaa suklaansyöntiäni. Olen lukenut aiemmin montakin kirjaa terveellisestä syömisestä, mutta nyt koronastressi on saanut minut lohduttautumaan suklaalla ylenmäärin. Nollatoleranssi vai kohtuus?

Leeni Viion kirja Eroon makeanhimosta. Näin vapaudut sokerikoukusta perustuu viimeisimpiin tutkimuksiin ja tutkii makeanhimoa monelta kantilta. Hän puhuu myös omasta kokemuksesta ja havainnoistaan ravintovalmentajana. Moni haluaa vähentää sokeria hoikistuakseen tai vähentääkseen sokerin aiheuttamia terveysriskejä, joita onkin paljon. Viio kirjoittaa asiantuntevasti sokeriaineenvaihdunnan perusteista ja sokerisen eämäntavan terveysriskeistä. Holtiton veren glugoosipitoisuuden sahailu ei tunnu hyvältä ja voi aiheuttaa yleistyvää rasvamaksaa, insuliiniresistenssiä ja 2 tyypin diabetesta.

Kirjassa pyritään ensisijaisesti eroon lisätystä sokerista, ei luontaisesti makeista elintarvikkeista, kuten hedelmistä. Kotvan aikaa ’sokerittomana’ oltua hedelmät maistuvat makeilta kuin karkki! Viio auttaa hahmottamaan, missä itse kukin sokerinsaannissaan menee. Ravintosuositus sanoo, että päivittäisestä energiantarpeesta 10 % saisi tulla lisätystä sokerista. Viio näyttää hätkähdyttvästi, miten tämä määrä voi ylittyä jo aamupalalla! Piilosokeria on yllättävissäkin prosessoiduissa elintarvikkeissa, jotka eivät ole ns. makeita herkkuja. Siksi hän kehottaa Lue tuoteseloste! Minä ostin maustamatonta jugurttia, joka yllätyksekseni sisälsi lisättyä sokeria. Elintarviketeollisuus käyttää monia eri sokereita (joista lista kirjassa) parantaakseen tuotteen makua ja rakennetta. Näin lisätyn sokerin saantimme nousee salakavalasti.

Sokerin ja rasvan yhdistelmä on kaikkein houkuttelevin.

Sokeririipuvuus ei ole virallinen diagnoosi 

eikä sitä luokitella päihteeksi.

Sokeri aktivoi aivojemme palkkiojärjestelmää liittyen dopamiinin tuotantoon, mikä saa haluamaan sitä lisää kokeaksemme mielihyvää. Olematta varsinainen diagnosoitu riippuvuus, sokerin käytöllä yritämme säädellä tunteita ja häpeämme heikkouttamme. Kaikesta tästä monimutkaisesta Viio kirjoittaa mielenkiintoisesti. Sokerinkäytön vähentäminen näkyy positiivisesti terveydentilassa:

• maksaan ja vatsaonteloon jämähtänyt rasva alkaa sulaa
• kroonisesti korkealla olevat verensokeri ja verenpaine laskevat
• hyvä kolesteroli nousee, veren triglyseridi-arvo alenee
• matala-asteinen tulehdus hiljenee, insuliiniherkkyys paranee
• suoliston mikrobisto tasapainottuu, unenlaatu paranee

Kirjan toisessa osassa on paljon tehtäviä ja neuvoja arjen haasteisiin.  Viio listaa yleisimmät elämäntapamuutoksen koetinkivet, jotka johtavat repsahduksiin. Morkkaamme itseämme, syytämme huonoa itsekuria emmekä ennakoi. Repsahdus ei merkitse sitä, että kaikki meni pilalle, vaan se voi olla oppimiskokemus. Minusta oli hieno ajatus ajatella lämmöllä ja hellivästi omaa kehoamme. On upea ajatus tarjota keholle tyhjien höttöhiilareiden tilalle hyvää tekeviä ravintoaineita ja vitamiineja. Voi myös opetella hemmottelemaan itseään muilla tavoilla kuin makeilla herkuilla. Viion vinkkilista on pitkä!

Kaikki elämäntapamuutokset, sokerin vähentäminen mukaanlukien, ovat ajatuksen tasolla selviä ja helppoja, mutta sittenkin niin vaikeita toteuttaa. Pelissä ovat fyysiset ja psyykkiset ilmiöt sekä tavat ja tottumukset. Sanotaan, että vakiintuneen tavan muuttaminen vie vähintään 21 päivää. Sokerin vähentäminen ei käy hetkessä ja repsahduksia tulee, elämäntapamuutos on prosessi joka vaatii aikaa automatisoituakseen. Leeni Viion kirja Eroon makeanhimosta toimii hyvänä motivaation ja tiedon lähteenä. Itse aion tehdä ihmiskokeen ja katsoa, mitä tapahtuu suklaansyönnilleni. Terveysongelmia eikä ylipainoa ole, mutta muutamaa kiloa hoikempi olemus olisi plussaa. Kenties vähentämällä sokeria energia lisääntyy verensokerin pysyessä tasaisempana ja unenlaatu paranee. Jännittävää. Kirjan anti on runsas ja suosittelen sitä jokaiselle, joka haluaa vähentää sokerinkäyttöään ja sitä kautta terveysriskejään.

Leeni Viio - Eroon makeanhimosta. Näin vapaudut sokerikoukusta
Atena 2021
Kustantajalta
______________

VTM, sosiologi Leeni Viio (s. 1984) on makeanhimoon perehtynyt diplomiravintoneuvoja. Työssään hän auttaa löytämään tasapainoisen elämäntavan, jolla korvata lyhytaikaiset kuurit ja kitudieetit. Hän tietää, mistä puhuu: kymmenen vuotta sitten karkkipussi oli Viion jokapäiväinen kaveri, kunnes hän löysi elämäntavan, jota makeanhimo ei enää hallitse.

James Wyllie - Hakaristirouvat

Historiantutkimus on kohdellut natsijohtajien rouvia vähäisinä hahmoina, aivan kuin he eivät olisi olleet tietoisia miestensä hirmutöistä. Kuitenkin heidän kotonaan työskenteli orjatyövoimaa, seinät olivat täynnä varastettuja taideaarteita, illallispyödät notkuivat keskitysleirien tuottamia ruokia ja miesten työhuoneissa päätettiin elämästä ja kuolemasta. Johtajien puolisot vaikuttivat miestensä ratkaisuihin ja kilpailivat keskenään Hitlerin suosiosta.

James Wylliestä ei löydy paljonkaan tietoja googlaamalla. Kustantaja mainitsee hänen olevan tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. BBC:lle. Nazi Wives ilmestyi viime vuonna ja teoksen oikeudet on myyty kymmeneen maahan. Joka vuosi tulee luettua ainakin yksi natsismia käsittelevä kirja. Hakaristirouvat kertoo natsieliitin vaimoista ja heidän muista naisistaan. Samalla Wyllie kertoo heidän miestensä raadollisuudesta ja koko järjettömästä natsismin noususta ja tuhosta. Entuudestaan tunsin paremmin Magda Goebbelsin ja Lina Heydrichin elämäntarinat, sillä olen lukenut heitä käsitteleviä kirjoja. Myös Hitlerin suhde Geli Raubaliin oli minulle tuttu, samoin kuin Hitlerin ihailu Magda Goebbelsiä kohtaan. Listataanpa tärkeimmät natsijohtajat ja heidän naisensa:

• Adolf Hitler - Geli Raubal, Eva Braun
• Hermann Göring - Carin von Fock, Emmy Sonnemann
• Joseph Goebbels - Magda Quandt os. Ritschel, Lída Baarová
• Heinrich Himmler - Margarete Boden, Hedwig Potthast
• Reinhard Heydrich - Lina von Osten
• Rudolf Hess - Ilse Pröhl

Hakaristirouvat oli hyytävää luettavaa. Wyllie on paneutunut aiheeseensa tarkoin ja esittää kirjan lopussa pitkän lähdeluettelon. Natsivaimot ja heidän miehensä olivat Hitlerin talutusnuorassa ja tämän (suuruuden)hullun kaistapään lumoissa. Taas kerran oli aivan käsittämätöntä, miten mitättömän näköinen Hitler lumosi kuulijansa. Ei tarvittu kuin suurin piirtein yhden Hitlerin puheen kuuleminen, niin paluuta ei ollut.

Lina Heydrich oli paatunut natsi jo ennen kuin tutustui mieheensä ja kosti miehensä salamurhan järkyttävällä tavalla ja täysin kylmäverisesti. Lopun ikäänsä hän palvoi miehensä muistoa. Magda Goebbels oli eronnut, sivistynyt ja kaunis nainen, joka lumoutui Hitleristä heti kättelyssä. Hän suostui avioon ontuvan ja hintelän Goebbelsin kanssa saadakseen olla jumaloimansa Hitlerin lähipiirissä. Ja kesti miehensä lukuisat avioliiton ulkopuoliset naisseikkailut. Kun tsekkinäyttelijä Lída Baarován kanssa tilanne äityi pahaksi, Magda halusi avioeron. Mutta Hitler ei sitä sallinut, olisihan valtakunnan ensimmäisen naisen avioero aiheuttanut kansallissosialistisen liikkeen imagolle suuren kolhun. Monet natsijohtajat olivat aikansa #metoo-miehiä. Goebbels yritti pitkään saada mm. Leni Riefenstahlin sänkyynsä, mutta ei hankkeessaan onnistunut.

Wyllien mukaan natsieliitin vaimot olivat paatuneita natseja. Ainoastaan Göringin toinen vaimo Emmy suhtautui liikkeeseen epäilevästi. Sensijaan Göringin ensimmäinen vaimo, ruotsalaissyntyinen Carin von Fock oli täysnatsi, joka heikosta terveydestään huolimatta tuki miestään tämän pyrkimyksissä.

Ensimmäiset uhrit olivat Sachsenhausenin keskitysleirin miesvankeja. Heidän jalkansa katkottiin ja niihin aiheutettiin tulehduksia elävien bakteerien avulla; puolelle uhreista annettiin sulfonamideja, puolelle ei mitään. Tulokset olivat vaihtelevia, joten Gebhardt valitsi Ravensbrückin leiriltä seitsemisenkymmentä puolalaisnaista - joita sanottiin ”kaniineiksi” - ja pakotti heidät kammottaviin käsittelyihin: heidän jalkoihinsa tehtiin isoja viiltoja ja avoimiin haavoihin pantiin likaa, pieniä puutikkuja, lasinsirpaleita ja yhdelle naiselle kaareva kirurgin neula.

Hakaristirouvat on hurja tietokirja, jota lukiessa tuntee kuvotusta. Yksi karmeimmista henkilöistä oli professori Karl Gebhardt, jota syytettiin siitä, ettei hän antanut attentaatissa loukkaantuneelle Heydrichille määrättyä lääkettä. Puhdistaakseen maineensa professori keksi karmaisevan kaksoiskokeen: keskitysleirien vankeja pahoinpideltiin tarkoituksella julmasti. Sitten heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toiselle annettiin ao. lääkettä, toiselle ei. Professori pelasti tuolloin nahkansa, mutta päätyi sitten hirtetyksi sotasyyllisenä 1948.

Eri pariskuntien ja rouvien elämää oli hiukan vaikeaa seurata, koska Wyllie esitti tapahtumat kronologisesti ja hyppäsi henkilöistä toiseen. Ymmärrän kyllä hänen valintansa. Kirjassa on mustavalkoinen kuvaliite ja henkilöistä löytyy googlaamalla myös paljon tietoa. Huippuhyvä, joskin karmea teos.

James Wyllie - Hakaristirouvat - Naiset kolmannen valtakunnan huipulla

Alkuteos Nazi Wives 2019
Suomentanut Tähti Schmidt
Atena 2020
Kirjastosta
______________

Aiheesta olen lukenut mm. nämä teokset:
Terhi Rannela - Frau
Diane Ducret - Diktaattorien naise

Laurent Binet - HHhH, Heydrichin salamurhan jäljillä

James Wyllie is an author, award-winning screenwriter and broadcaster. He is author of Goering and Goering: Hitler's Henchman and His Anti-Nazi Brother and The Codebreakers: The true story of the secret intelligence team that changed the course of the First World War. He has worked on numerous films for the BBC, Film4 and Talkback among others, and has written for a number of TV drama series, including The Bill, The Tribe, and Atlantis High.

Hannimari Heino, Kristiina Wallin - Matkakirjeitä

Tulee kylmä vuodenaika, hitaampi ja hiljaisempi kausi.

Kustantajan sivuilla sanotaan, että Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin Matkakirjeitä on aiemman, myös heidän kirjeenvaihtoonsa perustuvan teoksen Puutarhakirjeitä sisarteos. Konsepti on hieno ja kirja yhtä ihastuttava. Runoilijat kirjoittavat matkoiltaan vanhanaikaisesti kirjeitä toisilleen. He eivät kirjoita tavanomaista matkakirjaa, vaikka turistikartan pallukoita väliin metsästävätkin. Keskiössä ovat mielenmaisemat ja havainnot, jotka kurkottavat myös aikojen taa, lopuksi myös viruksen muuttamaan todellisuuteemme.

Kun päätin, etten tänä vuonna lennä, päätöstä ohjasivat huoli ilmastonmuutoksesta ja huono omatunto. Suhtauduin lentämättömyyteen positiivisen uteliaasti, mutta siltikin ajatus hitaasta matkanteosta tuntui välillä hankalalta.

...

Yhä useammin voin myös jäädä.

Olla aloillani.

Odottaa ja malttaa.

Matkustaa kirjallisuudessa.

Kuvissa.

Mielikuvissa.

- Kristiina lokakuussa 2019

Runoilijat ja taiteilijat ovat matkustaneet aina, niin suomalaiset kuin muun maalaiset. Suomen kultakauden taiteilijat lähtivät Eurooppaan, avasivat ovia tuoreille tuulahduksille. Me hyvinvoivat länsimaalaiset olemme tottuneet nopeaan ja helppoon siirtymiseen. Lentäminen on lyhentänyt välimatkoja ja ikäänkuin kutistanut maailmaa. Meidän turistimatkojemme todellisuus on toinen kuin täpötäysissä veneissä seilaavien venepakolaisten. Helposti koemme, että jos ei pääse matkustamaan, jää osattomaksi jostain. Kirjan kirjeenvaihto kestää keväästä 2018 kevääseen 2020, jolloin tuli pandemia ja muutti kaiken; vei turvallisuuden ja sulki rajat. 

Porvoossa asuvan Heinon ja Ylöjärvellä asuvan Wallinin matkakirjeenvaihtoa oli ihanaa lukea juuri nyt, kun paikoilleen jääminen on pakollista tai ainakin järkevää. Heidän kirjoitustyylinsä istuvat saumattomasti yhteen: on jopa tarkistettava kumpi on äänessä, niin samantyylisiä heidän äänensä ovat.  Molempia kiehtovat meri ja museot, ja he kirjoittavat matkoillaan. Wallin kertoo elämyksistään mm. Hailuodon residenssistä, Valenciasta, ja Tartosta. Heino matkustaa tietysti Italiassa, mutta myös Viipurissa ja Nizzassa. He käsittelevät kirjeissään myös niiden kirjailijoiden tuotantoa ja elämää, jotka oleskelivat tai asuivat kyseisissä kohteissa. Teoksen lopusta löytyy Kirjallinen kapsäkki, lista kirjailijoista ja teoksista joita he ovat lukeneet matkalukemisenaan. Listalta löytyvät mm. Marguerite Duras, Tua Forsström, Aino Kallas, Thomas Mann, Eeva-Liisa Manner, Aila Meriluoto, Valdur Mikita, Eugenio Montale & Orhan Pamuk.

Löytyy kirkko tai kapea kuja, jossa tuntuu olevan läsnä jotain kätkettyä. Matkaaja pysähtyy ja katsoo maalausta tai ajan rouhimaa seinää, portaita. Hän katsoo ovennuppia, kahvaa tai lukkoa, toistuvan kosketuksen silottamaa puuta ja metallia. Samalla hän katsoo itseään. Hän kuulee maalauksen tai vanhan rakennuksen hiljaisuudessa oman hiljaisuutensa.

- Kristiina Valenciassa 2018

Runoilijoiden matkakohteet ulottuvat lähelle ja kauas, ja niiden monipuolisuudesta jokainen lukija löytää varmasti itseään kiinnostavat kohteet kirjalliselle nojatuolimatkalle. Minua kiinnostivat erityisesti Heinon havainnot Italian Ponzan ja Palmarolan saarilta sekä Wallinin mietteet Tartosta Aino Kallaksen jalanjäljissä. Erityisen kiinnostavaa oli lukea myös, miltä rajantakainen Karjala näytti Heinon silmin.

Bloggauksessani Puutarhakirjeistä kirjoitin, että se oli minulle liian filosofinen. Matkakirjeitä sen sijaan puhutteli minua ajatuksilllaan juuri sopivasti. Runoilijoiden lempeä kirjoitustyyli rauhoitti stressaantunutta mieltä. Saattoi vain jättäytyä tekstin tuuditettavaksi ja antaa omienkin ajatusten lennellä vapaasti. Kirjan taitto on rauhallinen ja kirjailijoiden itsensä ottamat valokuvat kauniita ja teksteihin istuvia. Hurmaava ja seesteinen lukuelämys.

Täällä Ponzassa maapallon muinaisista purkauksista kertovat kalliomuodostelmat hivuttavat aikaa vielä ihan toiseen ulottuvuuteen, ja ihmistä sivummalle. Kivisen maan ja suolatuulen karheankeveää kirjoitusta, sitä minä täällä luen niin kuin sitä on luettu jo vuosituhannet.

- Heino Ponzassa 2019

Hannimari Heino, Kristiina Wallin - Matkakirjeitä
Kansi Satu Konttinen

Valokuvat Hannimari Heino, Kristiina Wallin
Atena 2020

Kirjastosta
______________

Runoilijoiden kirjoittamat kirjeet ulottuvat merten ja aikojen yli. Kirjeistä koottu kirja kertoo myös matkasta kirjoittamiseen. Hannimari Heino ja Kristiina Wallin havainnoivat matkoillaan maailmaa, kurottavat aikakerrostumien läpi, vaeltavat toden ja kuvitellun välillä ja muistelevat aiempia matkojaan sekä miettivät perillä olemisen merkityksiä. Runollinen ja ajankohtainen Matkakirjeitä pohtii matkustamisen mielekkyyttä ja ekologisuutta sekä sitä, miten myös kirjoittaminen on matkan-tekoa. Kirjeiden vivahteikkaat pohdinnat limittyvät runoilijoiden toiveisiin, kaipuuseen ja matkailun ristiriitoihin, ja samalla lukija pääsee nojatuolimatkalle niin fyysisiin matkakohteisiin kuin lumoaviin mielenmaisemiin.

Kustantajan sivuilla voi tutustua tekstinäytteeseen.

Kristiina Wallin (s. 1971) on runoilija ja radiodraaman kirjoittaja. Häneltä on ilmestynyt useita runokokoelmia ja lukuisia kuunnelmia ja muita radioteoksia. Wallinin runokokoelmat ovat olleet Runeberg-palkintoehdokkaana, Tanssiva Karhu –ehdokkaana ja Einari Vuorela –runopalkintoehdokkaana ja hän on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Wallinin runoja on käännetty englanniksi, italiaksi, albaniaksi ja arabiaksi. Wallin on tehnyt monia poikkitaiteellisia projekteja ja etsinyt runolle kohtaamispintoja äänitaiteesta, musiikista ja kuvataiteesta.

Hannimari Heino (s.1963) on runoilija ja suomentaja. Häneltä on ilmestynyt runokokoelmia ja lukuisia, erityisesti italialaisen runouden suomennoksia. Hän on saanut kansainvälisen Flaiano Italianistica -palkinnon ja hänen runojaan on käännetty italiaksi. Houkutus venyttää kirjallisuutta yli taiteiden välisten rajojen vie Heinoa myös kansien välistä ulos. Sanojen leikistä tilan, kuvan, äänen ja liikkeen kanssa on syntynyt muun muassa runoinstallaatiota, joita on nähty kaupunkien julkisissa puutarhoissa eri puolilla Suomea ja ulkomailla. Kirjoittamisen ja kääntämisen ohella Heino toimii italian kielen opettajana.

Maria Pettersson - Historian jännät naiset

Toimittaja Maria Petterssonin tietokirja Historian jännät naiset tuo lukijan tietoisuuteen satakunta uskomatonta naista historian hämäristä, eri vuosisadoilta, vuosilta ennen ajanlaskumme alkua 1900-luvulle. Kriteerinä naisen pääsylle kirjaan on ollut hänen elämänsä jännyys tai jännittävyys. Syntyperäisiä suomalaisia naisia kirjassa ei ole, sillä vain muutaman valinta olisi tuntunut epäreilulta, sanoo Pettersson. Kenties joskus on luvassa teos suomalaisista jännistä naisista. Kaksi kirjan naisista on käynyt Suomessa. Sotakirjeenvaihtaja Martha Gellhorn (s. 1908) oli todistamassa Suomen talvisodan alkua marraskuussa 1939 ja tutkimusmatkailija / matkakirjailija Ethel Brilliana Tweedie (s. 1862) matkaili ympäri Suomea 1800-luvun lopulla ja kirjoitti kokemuksistaan matkakirjan.

Pettersson on ryhmitellyt naiset seitsemän otsikon alle: Tiedenaiset, Hallitsijat, Taiteilijat & urheilijat, Aktivistit & toisinajattelijat, Rikolliset & virkavalta, Sotilaat & vakoojat sekä Tutkimusmatkailijat & seikkailijattaret. Kussakin ryhmässä loistavat poissaolollaan tunnetuimmat historian naiset ja mukaan on otettu naisia unohduksesta. Jokaisesta naisesta Pettersson kertoo elämäkertamaisesti tärkeimmät faktat sekä lisäksi heidän omalaatuisista tempauksistaan ja ansioistaan. Teksti on vetävästi kirjoitettu, vaikka faktapainotteista onkin. Toki luettua suurin osa faktoista häipyy mielestä, mutta kirjaan voi ja kannattaa palata myöhemminkin. Useimmista naisista on löydetty valokuvat tai heitä esittävät maalaukset.  Yhteistä näiden naisten elämäntarinoille on hurjuus ja lannistumattomuus. Patriarkaatti on heitä alistanut ja heidän toimintaansa suitsinut, mutta uskomattomalla sisulla naiset ovat puskeneet eteenpäin valitsemallaan tiellä.

Pettersson sanoo, että tämä ei ole kirja naissankareista, mutta monet kirjan naisista ovat olleet poikkeusyksilöitä. He olivat poikkeuksellisen lahjakkaita, poikkeuksellisen rikkaita tai vaikutusvaltaisia. Lisäksi he olivat sinnikkäitä ja rohkeita kieltäytyessään heille varatusta naisen roolista. Muutama kirjan naisista oli minulle tuttu entuudestaan, suurin osa tuiki tuntemattomia. Jokainen näistä naisista ansaitsisi noston bloggauksessani, mutta se ei toki ole mahdollista - kannattaa tutustua tähän upeaan kirjaan, joka on ulkoasultaankin todella edustava ja tyylikäs.

Itävaltalainen ydinfyysikko Lise Meitner (s. 1878) työskenteli yhdessä saksalaisen Otto Hahnin kanssa. Itse asiassa Meitner keksi ja ymmärsi ydinfission, mutta kemian Nobel meni Hahnille fissioreaktion löytämisestä vuonna 1944. Tämähän oli tiedemaailman käytäntö tuolloin; sama kohtalo oli Marie Curiellakin aluksi.

 

Monet naiskirjailijat ovat julkaisseet teoksiaan aviomiehensä nimellä, koska kirjailijuus ja julkaiseminen eivät olleet naisille mahdollista. Maria Anna Mozartia (s. 1751) pidettiin lahjakkaampana kuin pikkuveljeään Wolfgang Amadeusta, mutta Marian oli luovuttava sävellystyöstä 18-vuotiaana. Isä näet naitti tytön 15-vuotta vanhemmalle leskimiehelle, jolla oli entuudestaan jo viisi lasta.

Gustav Mahler kielsi vaimoaan Alma Mahleria os. Schindler (s. 1879) jatkamasta säveltämistä, mutta julkaisi myöhemmin vaimonsa sävellyksiä omissa nimissään. Osa Fanny Mendelssohnin (s. 1805) sävellyksistä on julkaistu hänen veljensä Felixin nimissä!

Michael Field oli kirjailijanimimerkki, jonka takaa paljastuivat insestiset lesborakastavaiset Harris Bradley (s. 1846) ja Edith Emma Cooper (s. 1862).

Suffragettien taistelu naisten oikeuksien puolesta Englannissa 1900-luvun alussa oli vallan hurjaa ja väkivaltaista. Pettersson esittelee kirjassa näistä naisista kaksi: polion takia pyörätuoliin joutuneen Rosa May Billinghurstin (s. 1875), joka vankilaan jouduttuaan ryhtyi syömälakkoon sekä  jujutsumestari Edith Margaret Garrudin (s. 1872), joka opetti suffrageteille taistelulajeja, perusti henkivartijajoukot ja taistelukerhon sekä jujutti ja hakkasi poliiseja. Uskomatonta!

Britanniassa kamppailu naisten äänioikeuden puolesta oli poikkeuksellisen rajua. WSPU (Women’s Social and Political Union) tunnettiin kansalaistottelemattomuudesta ja suorasta toiminnasta. Sen jäsenet järjestivät mielenosoituksia, räjäyttivät pommeja, rikkoivat ikkunoita, tuhosivat postilaatikoita sekä tuhopolttivat kirkkoja ja tyhjiä rakennuksia, ja kun heidät pidätettiin, he menivät syömälakkoon. Vuosina 1905-1914 vankiloissa istui yli tuhat suffragettia.

NÄISTÄKIN NAISISTA VOI LUKEA KIRJASTA

* Sophie Blanchard (s. 1778) oli Napoleon Bonaparten pääaeronautti, joka kuumailmapalloili uhkarohkeasti ympäri Eurooppaa ja jonka tehtävänä oli suunnitella Britannian valloituksen kuumailmapallohyökkäykset.

* Hollantilaissisarukset Freddie (s. 1925) ja Truus (s. 1923) Oversteegen pestattiin teinityttöinä vastarintaliikkeeseen viattoman ulkonäkönsä takia. He pelastivat juutalaislapsia, räjäyttivät rautateitä, viettelivät saksalaisupseereita ja ampuivat natseja.

* Roberta Cowell (s. 1918) oli vankileiriltä selviytynyt toisen maailmansodan hävittäjälentäjä ja kilpa-autoilija sekä ensimmäinen transnainen, jolle suoritettiin Britanniassa sukupuolenvaihdoskirurgiaa.

 

Entä mitäpä tuumit tästä naisesta? Aimée Crocker (s. 1864) oli yhdysvaltalainen prinsessa, satumaisen rikas kirjailija, seikkailijatar ja sarjarakastaja, joka järjesti uskomattomia juhlia ja ennen kaikkea herätti pahennusta.

Kun on lukenut näiden sadan naisen uskomattomat elämäntarinat, voi todeta että totuus on todella tarua ihmeellisempää! Historian jännien naisten ensimmäinen 4000 kappaleen painos loppui kuulemma hetkessä, toinen 3000 kappaleen painos on tulossa. Upea ja ulkoasultaan edustava teos on kertakaikkisen loistava lahja jokaiselle naiselle! Maria Mannerin suunnittelema kansi on yksi vuoden edustavimmista.

Maria Petterson - Historian jännät naiset

Kansi Maria Manner
Atena 2020
Kustantajalta
_______________

Historian jännät naiset marssittaa esiin liudan kiinnostavia naisia, jotka ovat jääneet suurmieshistorian varjoon: kiinnostavia, uskomattomia, kauheita, törkeitä, sankarillisia ja ennen kaikkia jänniä persoonia. 

Maria Pettersson (s. 1984) on Journalisti-lehden päätoimittaja ja historiaharrastaja, jonka unelma–ammatti oli kansainvälinen seikkailijatar. Historian jännät naiset sai alkunsa Petterssonin Twitter-sarjasta, joka laajeni kirjaksi.

Trevor Noah - Laiton lapsi

Etelä-Afrikan apartheid oli huippuunsa viety, käsittämätön ja säälimätön rotusorron järjestelmä, jonka lakeja noudatettiin yli neljäkymmentä vuotta, vuosina 1948-1991. Apartheid-hallinto jakoi väestön tiukasti rotujen mukaan: valkoiset, mustat, värilliset ja intialaiset - ja määräsi heille omat asuinalueet. Seka-avioliitot ja sukupuolisuhteet eri rotujen välillä oli määritelty rikoksiksi. Tällaisen rikollisen rakkaussuhteen tuloksena syntyi vuonna 1984 Trevor Noah, mustan xhosa-äidin ja valkoisen isän lapsi. Trevor Noahin muistelmateos lapsuudestaan ja nuoruudestaan Etelä-Afrikassa on värikäs ja hauska, mutta myös traaginen ja kaunistelematon.

Trevorin äiti, xhosa-heimoon kuulunut Patricia Nombuyiselo Noah oli poikkeuksellinen nainen ja kirjassa poika antaa äidilleen kunnian selviytymisestään ja tiukasta, mutta rakastavasta kasvatuksestaan. Patricia oli oppinut onnekseen koulussa englantia ja opiskeli nuorena sihteeriksi - tuolloin ennenkuulumatonta mustalle naiselle. Hän sai hyvän työpaikan ja tutustui sveitsiläiseen Robertiin ja halusi tämän kanssa lapsen, miehen vastustellessa. Yksinhuoltajaäiti kasvatti poikaansa tiukassa uskonnollisessa kurissa isän pysyessä taustalla. Sunnuntait kuluivat jumalanpalveluksissa: ohjelmassa olivat niin mustien ja valkoisten kirkot kuin sekakirkotkin.

Trevorin ongelma oli se, ettei hän kuulunut mihinkään apartheid-hallinnon määrittelemään roturyhmään. Hän oli identiteetiltään musta ja kasvoi mustan yksinhuoltajaäidin poikana mustien Sowetossa, mutta oli ihonväriltään liian vaalea kuuluakseen täysin heihin. Hän sanoo olleensa kulttuurinen kameleontti, joka kellui ulkopuolisena eri roturyhmien välillä. Teini-iässä hän koki itsensä aknen riivaamaksi, merkityksettömäksi klovniksi, mutta hän osasi vitsailla itsestään, ja tästä hirtehisestä pelleilystä sai alkunsa koomikon ja DJ:n ura. Trevor oli myös lahjakas kielissä ja osasi useita maan 11 virallisesta kielestä.

Kirja on vetävä ja huippukiinnostava. Etelä-afrikkalaista raakaa ja väkivaltaista todellisuutta Noah höystää hauskoilla välähdyksillä elämästään. Esimerkiksi Hitlerin juutalaisvainoista ei sikäläisessä koulussa paljonkaan puhuttu - afrikkalaisesta näkökulmasta historian suurimmat pahikset ovat muita. Jos kysytään etelä-afrikkalaisilta, luodin kalloonsa saisi luultavasti Cecil Rhodes, jos kongolaisilta, Belgian kuningas Leopold II. Maassa mustilla piti olla myös englanninkielinen etunimi, jotta valkoiset pystyivät ylipäätään lausumaan sen. Trevorilla oli Hitler-niminen kaveri, joka oli aivan huikea katutanssija. Kerran DJ:nä toimiva Trevor meni ryhmineen esiintymään juutalaiseen kouluun ja Trevor kannusti bona fide tanssijaansa hihkumalla Go Hitler, go Hitler! Hirvittävä skandaali oli valmis. 

Kirja kattaa Trevor Noahin lapsuus- ja nuoruusvuodet. Hän kertoo myös hämäräpuuhistaan ja laittomista bisneksistään surkeassa slummilähiössä Alexandriassa, joutumisestaan putkaan ja väkivaltaisesta isäpuolestaan Abelista ja nuoremmista veljistään Isaacista ja Andrewsta. Täysin käsittämätöntä minusta oli se, ettei Abel saanut vankeustuomiota ammuttuaan ex vaimoaan Patriciaa. Apartheidista olen lukenut ennen blogiaikaa André Brinkin teoksista ja mm. J. M. Coetzeen teoksista Michael K:n elämä ja Häpeäpaalu, mutta tämä Noahin muistelmateos toi sen kaiken järkyttävimmin iholle - ajatella, että noissa oloissa kasvanut lapsi on selviytynyt ja luonut upean kansainvälisen uran.

Trevor Noah - Laiton lapsi. Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa
Alkuteos Born a Crime. Stories from a South African Childhood 2016
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Atena 2020
Äänikirjan lukija Markus Niemi
_______________

Kirjakaapin kummitus
Kirjaluotsi
Kirjojen kuisketta
Reader why did I marry him?

Trevor Noah (s. 1984) on koomikko, näyttelijä, tuottaja ja huippusuosittu The Daily Show’n juontaja. Laiton lapsi on ollut ilmestymisestään asti New York Timesin bestseller-listalla, ja vuonna 2018 Time nosti Noahin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Valokuvia / Daily Mail