Kirja vieköön!
  • Etusivu
  • 2022 luetut
  • 2022 Haasteet
  • 2022 Helmet
  • 2021 - 2016 luetut
  • Taidenäyttelyt
  • Runot
  • Novellit
  • Yksityisyydensuoja
  • Yhteystiedot

6. helmikuuta 2021

Leeni Viio - Eroon makeanhimosta


Hyvästi tuloksettomat herkkulakot ja sokeriövereiden aiheuttama morkkis.

Kaikkihan me tiedämme, ettei olisi järkevää syödä niin paljon sokeria kuin syömme, mutta sokeri vie emmekä saa vähennettyä sen käyttöä. Kaupan kassalla suklaapatukka huutelee ja haluaa hypätä kassiin. Mikä ettei, antaahan se nopeaa energiaa ja lohdutusta stressaavassa arjessa. Aina välillä teemme ryhtiliikkeen ja aloitamme karkkilakon, joka kestää aikansa, mutta ennen pitkää mussutamme herkkujamme aivan kuten ennen. Halusin tutustua tähän kirjaan tutkiakseni omaa suklaansyöntiäni. Olen lukenut aiemmin montakin kirjaa terveellisestä syömisestä, mutta nyt koronastressi on saanut minut lohduttautumaan suklaalla ylenmäärin. Nollatoleranssi vai kohtuus?

Leeni Viion kirja Eroon makeanhimosta. Näin vapaudut sokerikoukusta perustuu viimeisimpiin tutkimuksiin ja tutkii makeanhimoa monelta kantilta. Hän puhuu myös omasta kokemuksesta ja havainnoistaan ravintovalmentajana. Moni haluaa vähentää sokeria hoikistuakseen tai vähentääkseen sokerin aiheuttamia terveysriskejä, joita onkin paljon. Viio kirjoittaa asiantuntevasti sokeriaineenvaihdunnan perusteista ja sokerisen eämäntavan terveysriskeistä. Holtiton veren glugoosipitoisuuden sahailu ei tunnu hyvältä ja voi aiheuttaa yleistyvää rasvamaksaa, insuliiniresistenssiä ja 2 tyypin diabetesta.

Kirjassa pyritään ensisijaisesti eroon lisätystä sokerista, ei luontaisesti makeista elintarvikkeista, kuten hedelmistä. Kotvan aikaa ’sokerittomana’ oltua hedelmät maistuvat makeilta kuin karkki! Viio auttaa hahmottamaan, missä itse kukin sokerinsaannissaan menee. Ravintosuositus sanoo, että päivittäisestä energiantarpeesta 10 % saisi tulla lisätystä sokerista. Viio näyttää hätkähdyttvästi, miten tämä määrä voi ylittyä jo aamupalalla! Piilosokeria on yllättävissäkin prosessoiduissa elintarvikkeissa, jotka eivät ole ns. makeita herkkuja. Siksi hän kehottaa Lue tuoteseloste! Minä ostin maustamatonta jugurttia, joka yllätyksekseni sisälsi lisättyä sokeria. Elintarviketeollisuus käyttää monia eri sokereita (joista lista kirjassa) parantaakseen tuotteen makua ja rakennetta. Näin lisätyn sokerin saantimme nousee salakavalasti.

Sokerin ja rasvan yhdistelmä on kaikkein houkuttelevin.
Sokeririipuvuus ei ole virallinen diagnoosi 
eikä sitä luokitella päihteeksi.

Sokeri aktivoi aivojemme palkkiojärjestelmää liittyen dopamiinin tuotantoon, mikä saa haluamaan sitä lisää kokeaksemme mielihyvää. Olematta varsinainen diagnosoitu riippuvuus, sokerin käytöllä yritämme säädellä tunteita ja häpeämme heikkouttamme. Kaikesta tästä monimutkaisesta Viio kirjoittaa mielenkiintoisesti. Sokerinkäytön vähentäminen näkyy positiivisesti terveydentilassa:

  • maksaan ja vatsaonteloon jämähtänyt rasva alkaa sulaa
  • kroonisesti korkealla olevat verensokeri ja verenpaine laskevat
  • hyvä kolesteroli nousee, veren triglyseridi-arvo alenee
  • matala-asteinen tulehdus hiljenee, insuliiniherkkyys paranee
  • suoliston mikrobisto tasapainottuu, unenlaatu paranee

Kirjan toisessa osassa on paljon tehtäviä ja neuvoja arjen haasteisiin.  Viio listaa yleisimmät elämäntapamuutoksen koetinkivet, jotka johtavat repsahduksiin. Morkkaamme itseämme, syytämme huonoa itsekuria emmekä ennakoi. Repsahdus ei merkitse sitä, että kaikki meni pilalle, vaan se voi olla oppimiskokemus. Minusta oli hieno ajatus ajatella lämmöllä ja hellivästi omaa kehoamme. On upea ajatus tarjota keholle tyhjien höttöhiilareiden tilalle hyvää tekeviä ravintoaineita ja vitamiineja. Voi myös opetella hemmottelemaan itseään muilla tavoilla kuin makeilla herkuilla. Viion vinkkilista on pitkä!

Kaikki elämäntapamuutokset, sokerin vähentäminen mukaanlukien, ovat ajatuksen tasolla selviä ja helppoja, mutta sittenkin niin vaikeita toteuttaa. Pelissä ovat fyysiset ja psyykkiset ilmiöt sekä tavat ja tottumukset. Sanotaan, että vakiintuneen tavan muuttaminen vie vähintään 21 päivää. Sokerin vähentäminen ei käy hetkessä ja repsahduksia tulee, elämäntapamuutos on prosessi joka vaatii aikaa automatisoituakseen. Leeni Viion kirja Eroon makeanhimosta toimii hyvänä motivaation ja tiedon lähteenä. Itse aion tehdä ihmiskokeen ja katsoa, mitä tapahtuu suklaansyönnilleni. Terveysongelmia eikä ylipainoa ole, mutta muutamaa kiloa hoikempi olemus olisi plussaa. Kenties vähentämällä sokeria energia lisääntyy verensokerin pysyessä tasaisempana ja unenlaatu paranee. Jännittävää. Kirjan anti on runsas ja suosittelen sitä jokaiselle, joka haluaa vähentää sokerinkäyttöään ja sitä kautta terveysriskejään.

Leeni Viio - Eroon makeanhimosta. Näin vapaudut sokerikoukusta
Atena 2021
Kustantajalta
______________

VTM, sosiologi Leeni Viio (s. 1984) on makeanhimoon perehtynyt diplomiravintoneuvoja. Työssään hän auttaa löytämään tasapainoisen elämäntavan, jolla korvata lyhytaikaiset kuurit ja kitudieetit. Hän tietää, mistä puhuu: kymmenen vuotta sitten karkkipussi oli Viion jokapäiväinen kaveri, kunnes hän löysi elämäntavan, jota makeanhimo ei enää hallitse.


Lähettänyt riitta k klo 06 helmikuuta
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: 4 tähteä, atena, leeni viio, nainen, suomi, tietokirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Translate

Search

Viikon suosikit

  • Runoja murteilla. Mee mummu ja muut #runosunnuntai
  • Jouni Teittinen - Sydäntasku #runosunnuntai
  • Helene Schjerfbeck Ateneumissa
  • Eeva Kilpi - Perhonen ylittää tien #runosunnuntai
  • Runoja Äidille #runosunnuntai
  • Federico García Lorca - Andalusian lauluja #runosunnuntai
  • Heli Laaksonen - Sulavoi
  • Riitta Konttinen - Aino Sibelius
  • Carol Shields - Kivipäiväkirjat
  • Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

RIITTA K

HELSINKI / VANTAA

Lapset lentäneet pesästä,

talossa vain mies ja kissat,

tv ei innosta, mieluummin luen.






Laura Kolbe - Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Vanhenemista ei voi välttää, ja vanhetessaan joutuu pohtimaan, miten oma mieli mukautuu fyysisiin muutoksiin. Vanhana osaa toivottavasti jo ...

Kuukauden kirjat 2022

Kuukauden kirjat 2022

Seuraa klikkaamalla kuvaa!

Seuraa klikkaamalla kuvaa!

Blogiarkisto

  • ►  2022 (128)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (14)
    • ►  elokuuta (15)
    • ►  heinäkuuta (10)
    • ►  kesäkuuta (10)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (17)
    • ►  maaliskuuta (17)
    • ►  helmikuuta (11)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ▼  2021 (196)
    • ►  joulukuuta (22)
    • ►  marraskuuta (21)
    • ►  lokakuuta (16)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (17)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (12)
    • ►  toukokuuta (14)
    • ►  huhtikuuta (16)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ▼  helmikuuta (14)
      • Helmikuun luetut ja kuunnellut
      • Harry Salmenniemi - Asiakaskoralli ja muita novelleja
      • Guadalupe Loaeza - En el clóset / Kaapissa
      • Liisa Rauhakoski - Sitä menee Hollantiin ja alkaa ...
      • Han Kang - Valkoinen kirja
      • Lyhyesti: mm. Lokakuun lapsi, Oikeaa elämää & Pun...
      • Blogistania 2020 äänestys
      • Alicia Giménez Bartlett - Mensajeros de la oscuridad
      • Eugenia Dalmau - El pecado que mató a Carolina Ma...
      • Helena Steen - Paikka hyvässä perheessä
      • Leeni Viio - Eroon makeanhimosta
      • Alicia Giménez Bartlett - Día de perros
      • Vanessa Springora - Suostumus
      • 5-vuotisblogisynttärit & tammikuun luetut
    • ►  tammikuuta (13)
  • ►  2020 (189)
    • ►  joulukuuta (19)
    • ►  marraskuuta (13)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (9)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (16)
    • ►  kesäkuuta (16)
    • ►  toukokuuta (14)
    • ►  huhtikuuta (17)
    • ►  maaliskuuta (20)
    • ►  helmikuuta (20)
    • ►  tammikuuta (18)
  • ►  2019 (202)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (19)
    • ►  lokakuuta (16)
    • ►  syyskuuta (18)
    • ►  elokuuta (18)
    • ►  heinäkuuta (15)
    • ►  kesäkuuta (12)
    • ►  toukokuuta (23)
    • ►  huhtikuuta (17)
    • ►  maaliskuuta (17)
    • ►  helmikuuta (16)
    • ►  tammikuuta (13)
  • ►  2018 (252)
    • ►  joulukuuta (36)
    • ►  marraskuuta (15)
    • ►  lokakuuta (17)
    • ►  syyskuuta (16)
    • ►  elokuuta (26)
    • ►  heinäkuuta (20)
    • ►  kesäkuuta (16)
    • ►  toukokuuta (18)
    • ►  huhtikuuta (23)
    • ►  maaliskuuta (21)
    • ►  helmikuuta (22)
    • ►  tammikuuta (22)
  • ►  2017 (248)
    • ►  joulukuuta (23)
    • ►  marraskuuta (26)
    • ►  lokakuuta (22)
    • ►  syyskuuta (17)
    • ►  elokuuta (17)
    • ►  heinäkuuta (21)
    • ►  kesäkuuta (18)
    • ►  toukokuuta (21)
    • ►  huhtikuuta (18)
    • ►  maaliskuuta (23)
    • ►  helmikuuta (19)
    • ►  tammikuuta (23)
  • ►  2016 (193)
    • ►  joulukuuta (36)
    • ►  marraskuuta (15)
    • ►  lokakuuta (12)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (20)
    • ►  heinäkuuta (19)
    • ►  kesäkuuta (15)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (21)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (9)
  • ►  2015 (26)
    • ►  joulukuuta (13)
    • ►  marraskuuta (6)
    • ►  lokakuuta (7)

Kuukauden kirjat 2021

Kuukauden kirjat 2021

Taidenäyttelyt

Taidenäyttelyt

Taidekirjoja

Taidekirjoja

Barcelona kirjoin & kuvin - klik!

Barcelona kirjoin & kuvin - klik!

Runopostaukset

Runopostaukset

❤︎ Selma & Silva ❤︎

❤︎ Selma & Silva ❤︎

Luettuja

Kirja's bookshelf: read

REC
it was amazing
by Marisha Rasi-Koskinen
Kaikki isäni naiset
really liked it
by Pasi Pekkola
Hengittämisen taito
liked it
by Joel Haahtela
Ei kertonut katuvansa
it was amazing
by Tommi Kinnunen
Mustia syntejä : Kahvilaesseitä
liked it
by Paula Hotti
Rakkaus on kesy eläin
it was amazing
by Peter Sandström
Brooklynin märkä lumi
liked it
by Kati Luoma
Lopussa minun pitäisi kuolla
really liked it
by Hannele Mikaela Taivassalo
KonMari - Iloa säkenöivä järjestys
it was ok
by Marie Kondō
KonMari: siivouksen elämänmullistava taika
liked it
by Marie Kondō
Lohikäärmeen värit
it was amazing
by Pasi Pekkola
Saari
really liked it
by Victoria Hislop
Huomenna kevät palaa
liked it
by Pasi Pekkola
Onnenkissa
it was ok
by Aino Vähäpesola
Elämän rouva, rouva Glad
really liked it
by Eeva Joenpelto

goodreads.com

Kirja's books

REC
Kaikki isäni naiset
Hengittämisen taito
Ei kertonut katuvansa
Mustia syntejä : Kahvilaesseitä
Rakkaus on kesy eläin
Brooklynin märkä lumi
Lopussa minun pitäisi kuolla
KonMari - Iloa säkenöivä järjestys
KonMari: siivouksen elämänmullistava taika
Lohikäärmeen värit
Saari
Huomenna kevät palaa
Onnenkissa
Elämän rouva, rouva Glad
Viiniä keittiössä
Karkumatka
Rosa Clay
Opintiellä
Kaikki alkoi salaisuudesta


Kirja Vieköön!'s favorite books »

Kotimaiset kirjailijat

Markus Falk (1) aarne huhtanen (1) aila meriluoto (1) aila ruoho (1) aino huilaja (1) aino vähäpesola (1) alexander stubb (1) anja erämaja (6) anja kauranen (1) ann-luise bertell (2) anna elina isoaro (1) anna kortelainen (3) anna misko (1) anna ruohonen (1) anna-kaari hakkarainen (2) anna-leena härkönen (1) anna-liisa ahokumpu (1) anna-liisa haavikko (2) anna-maria eilittä (1) annamari marttinen (1) annamari saure (1) anne mattsson (1) anne nåhls (1) anne salovaara (2) anne vuori-kemilä (1) anneli kanto (3) anneli vehkoo (1) anni kytömäki (3) anni mäentie (1) anni valtonen (1) anniina tarasova (2) annikki kujala (1) anssi jokiranta (1) antti heikkinen (1) antti nylén (1) antti rönkä (3) antti tuomainen (3) anu heiskanen (1) anu kaaja (3) anu laitila (1) anu partanen (1) anu patrakka (1) anu rinkinen (2) ari kokkonen (3) arja tiainen (1) auli särkiö (1) ben kalland (1) birgitta ulfsson (2) claire aho (3) cristina sandu (2) dave lindholm (1) e. a. saarimaa (1) edith södergran (2) eeva joenpelto (3) eeva kilpi (8) eeva kiviniemi (1) eeva louko (1) eeva peltonen (1) eeva turunen (1) eeva vuorenpää (1) eeva-kaarina aronen (1) eija laine (1) eino leino (11) eino leino toim. (1) eino santanen (1) elina airio (1) elina anttila (1) elina hirvonen (1) elina jokinen (1) elise tarkoma (1) ella kanninen (1) emma kantanen (1) emma puikkonen (3) emmi itäranta (1) emmi nieminen (1) enni mustonen (5) eppu nuotio (4) erkka mykkänen (1) erkki kivijärvi (1) erkki kiviniemi (1) erkki lyytikäinen (1) esa mäkijärvi (1) ester nuori leppä (1) esther helmiä (13) eveliina talvitie (2) frank martela (1) hanna brotherus (1) hanna hauru (2) hanna meretoja (1) hanna velling (1) hanna weselius (1) hanna-reetta schreck (3) hannele mikaela taivassalo (2) hannimari heino (2) hannu oittinen (3) harri hertell (2) harri istván mäki (1) harri markoff (1) harry salmenniemi (4) hassan blasim (1) heidi haataja (rundgren) (2) heidi köngäs (9) heidi pyykkönen (1) heikki aho (1) heikki kännö (2) heikki valkama (1) heimo lajunen (1) helena numminen (3) helena ruuska (3) helena steen (1) heli laaksonen (4) helmi kekkonen (1) henna siekkinen (1) henri hirvenoja (2) henriikka tavi (2) henry aho (1) iida sofia hirvonen (1) ilana aalto (1) ilona tomi (1) ilpo tiihonen (6) inkeri markkula (1) irina javne (1) j. s. meresmaa (1) jaakko hämeen-anttila (1) jaakko leino (1) janne sarja (1) jari järvelä (2) jarkko tontti (4) jenni räinä (3) jenni tieaho (1) jere vartiainen (1) jerry ylkänen (1) joel elstelä (1) joel haahtela (3) johanna erjonsalo (1) johanna holmström (1) johanna kartio (1) johanna laitila (1) johanna savolainen (1) johanna vehkoo (1) johanna venho (3) joonas konstig (1) joonas koskimaa (1) joonatan tola (1) jorma vakkuri (1) jouni inkala (2) jouni teittinen (1) jp koskinen (1) juha hurme (5) juha itkonen (1) juha laitinen (1) juha metso (1) juha rautaheimo (1) juha rautio (2) juha siro (1) juha vakkuri (1) juhani karila (5) juhani lindholm (1) jukka behm (1) jukka koskelainen (2) jukka rajala (1) jukka tervo (1) jukka ukkola (1) jukka viikilä (2) jussi mäntysaari (1) jussi venäiläinen (1) juuli niemi (1) jyrki vainonen (1) jörn donner (3) kaari utrio (2) kaarina de wolff (1) kaisa beltran (1) kaisa ijäs (1) kaisa kurki (1) kari hautamäki (1) kari jokinen (1) karo hämäläinen (1) karoliina korhonen (1) kasper salonen (1) katariina hakaniemi (1) katariina vuorinen (1) kati kanto (2) kati luoma (1) katja kallio (2) katja kettu (2) katja kärki (2) katri kirkkopelto (1) katriina ranne (1) kersti juva (1) kiamars baghbani (1) kirsi ranin (1) kirsi tuominen (1) kirsti mäkinen (1) kjell westö (5) klaus rahikainen (1) koko hubara (2) kreetta onkeli (1) kristiina markkanen (1) kristiina wallin (4) la colectiva (1) lamppu laamanen (2) lari kotilainen (1) lassi hyvärinen (2) laura andersson (1) laura gustafsson (1) laura gutman (1) laura laakso (1) laura lehtola (1) laura lindstedt (2) laura lähteenmäki (1) laura malmivaara (1) laura pollari (1) lauri laukkanen (1) lauri otonkoski (1) lauri viita (2) lea pakkanen (1) lealiisa kivikari (3) leea pienimäki (1) leena krohn (1) leena parkkinen (4) leena virtanen (2) leeni viio (1) lenita airisto (1) liisa näsi (1) liisa rauhakoski (2) liisa väisänen (1) lotta nevanperä (1) lotta nuotio (1) maaretta tukiainen (1) mai tolonen (1) maisku myllymäki (1) malla rautaparta (1) maria annala (1) maria catani (1) maria matinmikko (1) maria oinonen (1) maria pettersson (1) marianna kurtto (3) marie-sofie lundström (1) marisha rasi-koskinen (7) maritta hirvonen (1) maritta lintunen (1) marja björk (1) marja toivio (3) marjatta sarpaneva (1) marjo pajunen (1) marjut hjelt (1) marjut paulaharju (1) markku kaskela (2) markku paasonen (1) markku rönkkö (1) markku välitalo (1) marko järvikallas (1) martti backman (2) matias riikonen (1) matti järvinen (1) matti rossi (1) mauri kunnas (1) merete mazzarella (2) meri valkama (1) merja mäki (1) merja virolainen (1) mervi kaarninen (1) mia franck (1) mia kankimäki (3) miia toivio (1) miika nousiainen (1) mika waltari (1) mike pohjola (1) miki liukkonen (1) mikko haaksluoto (2) mikko rimminen (1) mikko uotinen (1) mikko-olavi seppälä (2) mila teräs (1) milja sarkola (1) minna canth (2) minna eväsoja (4) minna mikkanen (1) minna mirha (1) minna rytisalo (2) minttumaria ukkonen (1) monika fagerholm (1) muhaned durubi (1) märta tikkanen (2) mårten westö (1) niilo rantala (1) niklas salmi (1) nina hurma (1) nina kokkinen (1) noora vallinkoski (1) oili kangasniemi (1) olli heikkonen (4) olli jalonen (2) olli sarpo (2) outi-illuusia parviainen (2) paavo haavikko (1) pajtim statovci (4) pasi ilmari jääskeläinen (3) pasi klemettinen (1) pasi pekkola (3) patrik pehkonen (1) paula havaste (1) paula hotti (1) paula nivukoski (2) paula ritanen-närhi (1) pauli jokinen (1) pauli tapio (1) pauliina lindholm (1) pauliina vanhatalo (1) pekka hakala (1) pekka hiltunen (1) pekka juntti (1) pekka saarinen (1) pekka salo (1) pelle romantique (1) pentti haanpää (1) pentti saarikoski (1) pertti laine (1) peter sandström (5) petra rautiainen (2) petri tamminen (7) philip teir (1) pia perkiö (1) pia pesonen (1) pia sievinen (1) piia leino (1) pirjo aarnio (1) pirjo puukko (2) pirjo toivanen (2) pirkko saisio (1) pirkko soininen (3) päivi ollikainen (1) raija hämäläinen (1) raija järvinen (1) raija oranen (1) raija siekkinen (1) rakel liehu (2) rené nyberg (1) riika helle-kotka (2) riikka palander (1) riikka pulkkinen (1) riina katajavuori (2) riitta jalonen (2) riitta komppa (2) riitta konttinen (6) risto isomäki (1) ritva kylli (1) roope sarvilinna (1) rosa liksom (2) runosvengi (1) saara cantell (1) saara turunen (3) saassa (1) saija sitolahti (1) saila susiluoto (1) saima harmaja (1) salla leponiemi (1) salla savolainen (1) sally salminen (2) sami liuhto (3) sami nygrén (1) sanna immanen (6) sanna karlström (4) sanna pelliccioni (1) sanna puutonen (1) sanna tahvanainen (2) santeri pakkanen (1) sara medberg (1) sari rainio (1) satu grünthal (1) satu manninen (2) satu rämö (4) satu vasantola (2) selja ahava (2) silene lehto (1) silja pitkänen (1) silvia hosseini (3) sinikka mönkäre (1) sinikka vuola (5) sirkku salovaara (1) sirpa kyyrönen (2) sofi oksanen (1) stefan moster (3) sture lindholm (1) susanna (1) susinukke kosola (2) susupetal (12) suvi ahola (2) suvi kaipainen (1) suvi ratinen (1) suvi vaarla (1) suvi valli (1) taina latvala (1) taina pietikäinen (1) taneli eskola (1) tanja kaarlela (3) tapani kinnunen (1) tapio koivukari (1) tarja roinila (1) tatu kokko (1) teija veijola (1) tekla inari (1) terhi kokkonen (1) terhi rannela (1) terhi törmälehto (2) tero seppänen (1) tero somppi (2) tiina laitila kälvemark (3) tiina martikainen (2) tiina miettinen (1) tiina piilola (1) timo ernamo (1) timo kalevi forss (1) timo lappalainen (1) timo saarto (1) tomi kontio (4) tommi kinnunen (2) tommi laiho (1) tommi melender (5) tommi parkko (1) tove jansson (3) tua forsström (1) tuija lehtinen (1) tuija takala (4) tuija välipakka (2) tuire malmstedt (5) tuomas kyrö (1) tuomas marjamäki (1) tuukka pietarinen (2) tuula-liina varis (6) tuuli salminen (1) tuulikki kilpinen (1) tuulikki mäki-tanila (1) ulla savojärvi (1) ulla-maija paavilainen (2) uuna syrjäsuo (3) vappu kannas (1) veera antsalo (1) veera jahn (1) veli-jukka uusikylä (1) venla hiidensalo (2) venla rossi (1) venla saalo (1) vesa haapala (1) vesa tompuri (1) viivi rintanen (2) vilja-tuulia huotarinen (1) viljo kajava (1) ville eloranta (1) ville hytönen (3) ville peltola (1) ville-juhani sutinen (1) virpi adamsson (1) virpi hämeen-anttila (1) virve heininen (1) vuokko ilola (1) yaseen ghaleb (1) zoila forss (1)

Ulkomaiset kirjailijat

a. j. finn (1) aare pilv (1) adam johnson (2) adeline dieudonné (1) affinity konar (1) agatha christie (5) agnès martin-lugand (1) akwaeke emezi (2) alan bradley (2) alba de céspedes (1) albert espinosa (2) alejandro zambra (1) alex michaelides (1) alex schulman (3) alexander karim (1) alice feeney (2) alice munro (2) alicia giménez bartlett (5) almudena grandes (5) almudena solana (1) alyson richman (2) andrea maria schenkel (3) andreas schlieper (1) andrei ivanov (2) andré aciman (1) andré brink (1) andrés neuman (1) angie thomas (1) anilda ibrahimi (2) ann patchett (1) anna gavalda (3) anna ihrén (2) anne berest (1) anne cathrine bomann (1) annette hess (1) annie barrows (1) antonio / toni hill (3) antonio muñoz molina (3) armando lucas correa (1) armin kōomägi (1) arnaldur indridason (2) arturo pérez-reverte (3) asko künnap (1) audrey diwan (1) audrey magee (1) avni doshi (1) ayòbámi adébáyò (1) bea uusma (1) benedict wells (1) benjamin franklin (1) beth kempton (1) bienvenido lopus (1) brit bennett (1) brunhilde pomsel (1) camilla grebe (1) camilla läckberg (1) care santos (1) carlos fuentes (1) carlos ruiz zafón (7) carlton lake (1) carmen amoraga (2) carmen mola (1) carolina pihelgas (1) caroline de maigret (1) celeste ng (2) cheryl strayed (1) chi zijian (1) chigozie obioma (1) chimamanda ngozi adichie (1) chinua achebe (1) chistina wahldén (1) chris cleave (1) clare mackintosh (2) clarice lispector (2) claudie gallay (2) clive cussler (1) colm tóibín (2) colson whitehead (1) césar aira (1) daisy hernández (1) dan brown (1) dani redd (1) daniel galera (1) dara mcanulty (1) david foster wallace (1) dean nicholson (1) diane ducret (1) domenico starnone (3) donald spoto (1) donna leon (1) e. o. chirovici (1) eduardo mendoza (3) eeva park (1) elena ferrante (7) elif shafak (1) elisabeth norebäck (1) elizabeth acevedo (2) elizabeth adler (1) elizabeth strout (5) ella gyland (1) emilie pine (1) emma chase (1) emma cline (1) emma mussol (1) enrique moriel (1) ernest hemingway (2) ernesto sabato (1) eugen ruge (1) eugenia dalmau (1) evie wyld (1) federico axat (1) federico garcía lorca (3) fernanda melchor (1) fernando aramburu (1) fernando pessoa (1) fiona barton (2) francisco gonzález ledesma (2) françoise gilot (1) fred vargas (4) frida skybäck (1) gabriel garcía márquez (1) gail honeyman (1) george orwell (1) golnaz hashemzadeh bonde (1) graham greene (1) grazia deledda (1) guadalupe nettel (2) hallie rubenhold (1) han kang (2) hanna gustavsson (1) hanya yanagihara (1) haruki murakami (15) hassan blasim (1) hasso krull (1) heike reinecke (1) heine bakkeid (2) helen ahpornsiri (1) helen macdonald (1) helen rappaport (2) henning mankell (1) herman koch (1) hiro arikawa (1) hiromi kawakami (2) håkan nesser (3) igor kotjuh (2) ildefonso falcones (1) ilmar taska (2) indrek hargla (2) isabel allende (5) j.m. coetzee (4) j.p. delaney (1) jaan undusk (1) james bowen (1) james wyllie (1) janet skeslien charles (1) janni pedersen (1) javier cercas (2) jean kwok (1) jean-paul didierlaurent (1) jelena tšižova (1) jenny colgan (1) jenny erpenbeck (2) jenny fagerlund (1) jenny gladwell (1) jessica brockmole (1) jessie burton (1) jesús carrasco (1) jhumpa lahiri (6) jill mansell (1) joaquin m. barrero (1) joel willans (3) johan egerkrans (1) johanna bolouri (1) john galsworthy (1) john gillard (1) john green (1) john williams (3) jonas hassen khemiri (1) jordi sierra i fabra (3) josé antonio lucero (1) josé saramago (2) juan del val (1) juan eslava galán (1) julien sandrel (1) justin scott (1) jürgen rooste (1) jüri kolk (1) kai aareleid (4) karin brunk holmqvist (1) karin fossum (1) karin smirnoff (1) karina sainz borgo (2) karl martin sinijärv (1) katarina wennstam (2) kate morton (2) kate quinn (3) katherine may (1) kathrin schmidt (1) kaur riismaa (1) kazuo ishiguro (6) keigo higashino (2) ken mogi (1) kikuko tsumura (1) kim faber (1) kim van alkemade (1) konstantin paustovski (3) kristiina ehin (1) kyung-sook shin (1) kätlin kaldmaa (3) laura balagué (1) laura baldini (1) laura esquivel (2) laura freixas (1) laura restrepo (2) laurent binet (1) liane moriarty (2) lina bengtsdotter (2) linda boström knausgård (1) linda olsson (2) linn ullmann (2) lisa mosconi (1) liv strömquist (3) ljudmila ulitskaja (1) lorna cook (1) louise penny (2) lucia berlin (4) lucy diamond (1) luis sepúlveda (3) luiz ruffato (4) lytton strachey (1) maarja kangro (1) maarja päärtna (1) maggie nelson (1) maggie o’farrell (1) maja lunde (1) manuel vázquez montalbán (1) marco vichi (1) mariana enríquez (1) marianne fredriksson (2) marie benedict (1) marie kondo (1) mario escobar (1) mario vargas llosa (2) marion brasch (1) mark levengood (1) marsha mehran (1) mart kivastik (1) marta sanz (2) mary ann shaffer (1) maría dueñas (1) maría oruña (2) mathura (2) matt haig (1) max porter (2) maxim leo (1) meelis friedenthal (1) meg mason (1) melba escobar (1) michael cunningham (1) mihail bulgakov (1) mihkel mutt (1) milena busquets (1) min jin lee (1) moa romanova (1) monika helfer (1) mudlum (1) murasaki shikibu (1) muriel barbery (2) najat el hachmi (1) nanao sakaki (1) nanna johansson (1) natalie cox (1) nele neuhaus (4) nellie bly (1) nina george (1) nita prose (1) ocean vuong (1) olavi ruitlane (1) olga tokarczuk (1) orhan pamuk (1) oscar wilde (1) ottessa moshfegh (1) otto gabrielsson (1) p. i. filimonov (1) paavo matsin (1) paloma sánchez-garnica (2) pam jenoff (1) paolo giordano (1) pascal mercier (2) patrik ouředník (1) patti smith (1) petina gappah (2) pierre lemaitre (11) piret jaaks (1) poppy alexander (1) qing li (1) rachel cusk (2) rachel wells (2) ralf rothmann (1) raymond carver (4) rebecca solnit (1) renee knight (1) richard osman (2) robert seethaler (1) robert wilson (1) rosa montero (3) rosella postorino (1) rupi kaur (1) ruth hogan (2) s. j. bennett (1) s.k. tremayne (1) sally rooney (1) samanta schweblin (1) sara osman (1) sara stridsberg (3) sarah morgan (1) sayaka murata (2) sergei dovlatov (2) sergio augusto sánchez (2) sergio ramírez (2) shari lapena (1) shaun usher (1) shiwu (1) silvia avallone (1) simone de beauvoir (1) sofia lundberg (1) sophie hannah (1) sophie mas (1) stefan moster (3) stefanos xenakis (1) stephen fry (1) stig hansén (1) sven vabar (1) svetlana aleksijevitš (3) sōsuke natsukawa (1) t. j. klune (2) ta-nehisi coates (1) takashi hiraide (1) tami hoag (1) tara westover (1) tatiana tîbuleac (1) thore.d. hansen (1) tiina laanem (1) timothy snyder (1) toni morrison (1) trevor noah (1) tricia cresswell (1) urmas vadi (1) ursula poznanski (1) valdur mikita (3) valeria luiselli (2) vanessa springora (1) velma wallis (1) veronica sjöstrand (1) victoria hislop (2) vigdis hjorth (2) viola ardone (1) virginia woolf (1) viv groskop (1) will schwalbe (1) xiaolu guo (5) xinran (1) xulio ricardo trigo (1) yaseen ghaleb (1) yoko ogawa (2) yumi fuzuki (3) ángel martín (1) ángela vallvey (2) édouard louis (1)

Kielet, maat, nainen / mies

albania (2) argentiina (6) australia (5) belgia (1) brasilia (4) chile (9) espanja (73) etelä-afrikka (6) etelä-korea (4) hollanti (1) intia (8) irak (3) iran (2) irlanti (7) islanti (2) italia (18) itävalta (4) japani (36) kanada (16) kiina (9) kolumbia (6) kreikka (1) kuuba (1) kypros (1) luettu englanniksi (28) luettu espanjaksi (105) luettu ruotsiksi (5) marokko (1) meksiko (9) mies (418) moldova (1) nainen (690) neuvostoliitto (6) nicaragua (2) nigeria (6) norja (8) peru (2) portugali (3) puola (1) ranska (34) romania (3) ruotsi (45) saksa (23) skotlanti (3) suomi (558) sveitsi (3) tanska (4) uk (66) usa (77) valkovenäjä (3) venezuela (2) viro (24) zimbabwe (2)

Sekalaisia tageja

#äänikirja (227) barcelona (18) dekkari (103) elämäkerta (32) essee (28) kauneimmat kannet (52) klassikkohaaste (10) kuukauden kirjat 2022 (7) muistelma (11) museot (19) nobelistit (26) novellit (61) näyttelyt (24) runot (171) taide (30) tietokirja (130) trilleri (34)

© Copyright 2018 – All rights reserved by

Kirja vieköön!

© About Copyright

Kuvat ovat omiani, CC-lisenssillä
tai muuten luvallisia.
Ethän käytä kuviani ilman lupaa.

Runoista siteeraan otteita,
joskus _harvoin_ koko runon.

2022 Reading Challenge

2022 Reading Challenge
Kirja has read 7 books toward their goal of 150 books.
hide
7 of 150 (4%)
view books

Goodreads-tähdet

4 tähteä (463) 3 tähteä (281) 5 tähteä (245) 2 tähteä (92)

Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.