13. heinäkuuta 2020

Jean-Paul Didierlaurent - Lukija aamujunassa


Jean-Paul Didierlaurentin pienoisromaani Lukija aamujunassa on täynnä hassuja henkilöhahmoja, mutta tarina on liikuttava ja sympaattinen. Kirjan päähenkilö on 36-vuotias Guylain Vignolles, joka asuu ankeassa yksiössä Rouget de Lisle -niminen kultakala puhekumppaninaan. Hän on koko ikänsä kärsinyt pilkkaa nimestään, joka kääntyy saamarin pelleksi, Vilain Guignol joksikin... Mies on töissä Luonnollisen kierrätyksen ja käsittelyn yhtiössä Sternissä, jossa saksalaista tuotantoa oleva hirmuinen Zerstor 500 jauhaa säälimättömässä kidassaan paperimassaksi kirjatonnin toisensa perään. Koneen dieselmoottori täristää koko hallia ja 38-tonniset rekat kippaavat lastiaan järkyttävän isoiksi kasoiksi.

Guylainia oksettaa joka aamu töihin mennessään, niin syylliseksi hän olonsa tuntee. Niinpä hän pelastaa teurastajakoneen sisuksista löytämiään eloonjääneitä sivuja, kuivaa ne imupaperien välissä ja lukee niitä ääneen aamujunassa, sen kummemmin valikoimatta tai etukäteen lukematta. Aamujunan matkustajat kuuntelevat häntä ja kuunellessaan pääsevät hetkeksi kauas ankeasta aamustaan.

Pomo Felix Kowalski tuijottaa vain tuottokäyrää ja vahtii valvontakameroilla työntekijöitään ja nuori kirjatuhovimmainen työkaveri Bruner on samanlainen kusipää. Ainoastaan aleksandriini-runomitalla puhuva ja kirjoja, erityisesti näytelmien monologeja rakastava vahtimestari Ivon on ystävä. Läheisin on kuitenkin sairaseläkkeellä oleva Giuseppe, joka menetti molemmat jalkansa Zerstorin kitaan. Antikvariaatti Albert kerää Guylanin pyynnöstä määrättyä Vanhan ajan puutarhat nimistä kirjaa, jonka 1300 kappaleen painos on painettu sille massalle, johon Giuseppen jalat olivat jauhautuneet. Kirjojen etsiminen pitää masennuksen poissa Giuseppen mielestä, omasta mielestään hän saa niiden mukana jalkansa takaisin.

Eräänä päivänä Guylain löytää USB-tikun junan istuimen raosta. Se sisältää 72 päiväkirjanomaista tekstitiedostoa, joiden kirjoittaja on yleisen vessan hoitajana toimiva Julie. Nainen laskee kerran vuodessa työympäristönsä kaakelilaatat. Niitä on aina 14 717, mikään ei muutu, vaikka Julie toivoo edes yhtä pehmeää kahdeksikkoa. Guylain rakastuu oitis tähän tuntemattomaan Julieen ja ryhtyy jäljittämään häntä.

Guylainin lukemat tekstinpätkät ovat alussa hätkähdyttävän julmia, ehkä ne kuvastavat vihaa kamalaa työpaikkaa kohtaan. Kun olin selvinnyt hämmennyksestäni, Lukija aamujunassa oli riemastuttava kokemus Jukka Pitkäsen eläytyvää ääntä kuunnellessa. Tarina on hupsun absurdi, mutta liikuttava ja kirjan loppuluku oli ihastuttava. Pidin kovasti Moniquesta & kumppaneista & lukutuokioista Hoivakoti Sinisateessa. Vanhuuteensa vaipunut kuulijakunta tuntui heräävän eloon eroottista tekstiä kuunnellessaan.  Guylain oli eräänlainen hyväntekijä ja ilon tuottaja - toivon onnea ja rakkautta hänen elämäänsä.

Jean-Paul Didierlaurent - Lukija aamujunassa
Alkuteos Le liseur du 6h27 2014
Suomentanut Kira Poutanen
Tammi 2014, äänikirja 2020
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen
_______________
HS
Kirjahullun päiväkirja
Reader why did I marry him?
Jean-Paul Didierlaurentin (s. 1962) toinen romaani Le reste de leur vie / The Rest of Their Lives ilmestyi 2016. Yksi hänen uusimmista teoksistaan on novellikokoelma Macadam (2018), joka nähdäkseni on käännetty vain saksaksi.

Runoiija Rouget de Lisle loi Marseljeesin 1792.

10. heinäkuuta 2020

Hyvää Suomen kuvataiteen päivää!



Tänään Helene Schjerfbeckin (1862-1946) syntymäpäivänä vietetään Suomen kuvataiteen päivää. Minulla on hyllyssä tämä ihana aarre, Kohtaamisia (Wsoy 1982) - Edith Södergranin runoja kuvitettuna Schjerfbeckin taiteella. Bloggaus kirjasta täällä. Onneksi Schjerfbeckin upea näyttely Maailmalta löysin itseni Ateneumissa oli ennen koronakevättä! Bloggaus siitä löytyy täältä. Ja vielä yksi linkki Edith Södergranin runoihin.

POHJOLAN KEVÄT
Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,
kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,
ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan
sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.
Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.
Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.
Vanha kuusi valvoo ja muistelee
valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

TÄHDET
Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

Lähde: Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas. Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.


AURINGON NOUSTESSA
Ihmiset, ihmiset,
niinkuin sade valuu taivaasta,
niin astun minä alas maahan.
Autuaat silmäni ovat nähneet tähdet,
salaman vangitsin oikeaan käteeni,
valtaa, valtaa virtaa huuliltani.
Kohtalo asetti minut nousevan auringon vartijaksi.
Aavikot ympärillämme, olkaa tervehdityt 
–uusi päivä saapuu.

Lähde: Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas. Tulenkantajain osakeyhtiö, Helsinki.


Puut tuulessa 1918, yksityiskokoelma, Ateneumin näyttelyssä Hiljainen kauneus

Hyvää Suomen kuvataiteen päivää!
TAIDE-tagillä varustetut postaukseni - yli 20. Postaukseni taidenäyttelyistä.

9. heinäkuuta 2020

Robert Seethaler - Kokonainen elämä


Itävaltalainen Robert Seethaler (s. 1966) on saksankielisellä kielialueella tunnettu ja monesti palkittu kirjailija. Vasta Kokonainen elämä nosti hänet kansainväliseen maineeseen, ja kirja nousi Saksassa bestselleriksi ja myyntimenestykseksi. Tätä romaania on verrattu John Williamsin Stoneriin, ja toden totta, tyylissä ja päähenkilössä on paljon samaa, paitsi koulutustaso.

Häntä ei oikeastaan pidetty lapsena. Hän oli luojanluoma, jonka tuli tehdä työtä, rukoilla ja paljastaa takamuksensa pähkinäpuuraipalle.

Andreas Egger syntyi noin 1898 ja päätyi äitinsä kuoltua tuberkuloosiin tunteettoman sukulaisensa, herra Kranzstockerin maatilalle. Mies kohteli pientä poikaa kuin huutolaislasta konsanaan. Andreas teki työtä aamusta iltaan, mutta pienikin virhe päättyi raivokkaaseen pieksämiseen, jopa niin, että hänen jalkansa vaurioitui loppuelämäksi. Andreas alistui Kranzstockerin julmuuksiin, kunnes 18-vuotiaana ilmoitti, että nyt se on loppu. Pienestä pojasta oli kasvanut väkivahva, vaitelias mies.

Hän työskenteli kallioilla mielellään. Siellä korkealla ilma oli viileää ja kirkasta, ja toisinaan hän kuuli kotkan ääntelevän kimeästi tai näki varjonsa lipuvan äänettömänä pitkin seinämää. Hän ajatteli usein Marieta. Marien lämmintä, karheaa kättä ja niskan arpea, jonka kaarevan muodon hän yhä uudestaan piirsi mielessään.

Lapsena Egger sai käydä koulua vain muutaman vuoden ja hän elätti itsensä aikuistuttuaan sekalaisilla töillä. Egger rakensi korkealle alppien rinteille pienen, vaatimattoman mökin, jonne vei suuren rakkautensa Marien. Onni ei kauaa kestänyt, sillä lumivyöry vei traagisesti Marien, mökin, aivan kaiken. Egger kärsi ja oli paleltua itsekin yrittäessään kaivaa vaimoaan esiin, mutta ei auttanut kuin hyväksyä menetys ja jatkaa elämää. Hän pani itsensä huimapäisesti vaaroille alttiiksi Bittermann & Söhnen köysiratoja rakentaessaan ja niiden vaijereita huoltaessaan.

Kun toinen maailmansota syttyi, Egger halusi myös isänmaata puolustamaan. Aluksi häntä ei ontuvana huolittu, mutta myöhemmin kun Hitlerin armeijassa oli pulaa miehistä, myös hän kelpasi. Egger lähetettiin Kaukasukselle ja hän päätyi venäläisten vangiksi kahdeksaksi vuodeksi. Palattuaan sotavankeudesta 50-luvulla maailma oli muuttunut. Hiljainen alppikylä oli muuttunut turisteja kuhisevaksi talvilomakeskukseksi ja Eggeristä tuli neuvokkaana miehenä alppiopas.

Kylässä oli nyt sähköt, hiihtohissejä, turvakaiteet lumivyöryjä vastaan, suksivuokraamoita, televisiokin. Egger ihaili televisiosta jumalaisen kaunista Grace Kellyä ja todisti Neil Amstrongin kuukävelyn kesällä 1969 ja monta muuta tekniikan ja kehityksen ihmettä. Itse hän eli vaatimattomasti kyläkoulun takahuoneessa, jonne kuului lasten mekastus. Vanhemmiten hän vähän hassahti ja kyläläiset supattivat selän takana. Kylmän Rouvan Egger kohtasi vasta 79-vuotiaana.

... ja hän näki, kuinka auringon ensimmäisten säteitten myötä vuoret kasvoivat esiin pimeästä, ja vaikka hän oli katsellut tätä upeaa näytelmää jo tuhannesti, juuri tällä kertaa se liikutti häntä erikoisella tavalla. Hän ei pystynyt muistamaan, että olisi koskaan elämässään nähnyt mitään niin kaunista ja yhtä aikaa niin pelottavaa.

Seethalterin kaikkitietävä kertoja juoksuttaa Eggerin karua elämää eleettömästi ja tunteilematta. Egger itsekään ei tunteile eikä voivottele, vaan ottaa tyynesti vastaan elämän tai kohtalon tuomat murheet ja menetykset. Stoneria lukiessa minua ärsytti hänen hiljainen tyytymisensä kaikkeen kohtaamaansa, ja samoin kävi Eggerin elämäntarinan kohdalla. Luulisi, että vastaavaa kokiessaan ihminen vihoittelisi jumalille, taivaille ja kohtalolle - mutta ei Egger. Toisaalta armoton ympäristö, kova lapsuus, Marien menetys ja sota olivat tehneet hänet nöyristä nöyrimmäksi.

Kokonainen elämä oli liikuttava, surullinen ja kaihoisa kirja pienen ihmisen pienestä elämästä. Eggerin elämään sisältyi suuria vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta onneksi hän sai kokea lyhyen kauniin rakkauden Mariensa kanssa.  Mietin sitä, miten kova elinympäristö alppikylä oli 1900-luvun alussa. Luonto ja vuoret olivat satumaisen kauniita, mutta talvisin lumivyöryt olivat tuhoisia. Ehkä Bittermann & Söhnen räjäytykset panivat alulle Marien vieneen vyöryn, joskaan Egger ei työnantajaansa syyttänyt. Sotavuosina yritys siirtyi tuottamaan aseita Hitlerille, mutta aseissa oli vikaa ja herra Bittermann päätti päivänsä oman käden kautta, syyllisenä.

Muutenkin minulle tuli mieleen Memento mori - muista kuolevasi. Egger näki myös piinaajansa herra Kranzstockerin raihnaisena ja lyötynä vanhuksena, joka oli menettänyt molemmat poikansa sodassa. Eggerin ja muiden ihmisten kohtaloiden rinnalla 1900-luku puski höyryllä eteenpäin: alkeellisesta maatalousyhteiskunnasta siirryttiin modernin tekniikan avulla globaaliin talouteen. Kaunista ja eleetöntä proosaa, loistava suomennos ja tyylikäs kansi ❤︎

Hän oli ollut tässä maailmassa jo kauan, hän oli nähnyt miten se muuttui ja tuntui pyörivän vuosi vuodelta vinhemmin, ja hän tunsi olevansa kuin jäänne kauan sitten kadonneelta ajalta, piikikäs rikkaruoho, joka kurkotti kohti aurinkoa niin kauan kuin vain jotenkuten kykeni.

Robert Seethaler - Kokonainen elämä
Alkuteos Ein Ganzes Leben 2014
Suomentanut Raimo Salminen
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2020
Äänikirjan lukija Markus Niemi
_______________

Hemulin kirjahylly

7. heinäkuuta 2020

Trevor Noah - Laiton lapsi


Etelä-Afrikan apartheid oli huippuunsa viety, käsittämätön ja säälimätön rotusorron järjestelmä, jonka lakeja noudatettiin yli neljäkymmentä vuotta, vuosina 1948-1991. Apartheid-hallinto jakoi väestön tiukasti rotujen mukaan: valkoiset, mustat, värilliset ja intialaiset - ja määräsi heille omat asuinalueet. Seka-avioliitot ja sukupuolisuhteet eri rotujen välillä oli määritelty rikoksiksi. Tällaisen rikollisen rakkaussuhteen tuloksena syntyi vuonna 1984 Trevor Noah, mustan xhosa-äidin ja valkoisen isän lapsi. Trevor Noahin muistelmateos lapsuudestaan ja nuoruudestaan Etelä-Afrikassa on värikäs ja hauska, mutta myös traaginen ja kaunistelematon.

Trevorin äiti, xhosa-heimoon kuulunut Patricia Nombuyiselo Noah oli poikkeuksellinen nainen ja kirjassa poika antaa äidilleen kunnian selviytymisestään ja tiukasta, mutta rakastavasta kasvatuksestaan. Patricia oli oppinut onnekseen koulussa englantia ja opiskeli nuorena sihteeriksi - tuolloin ennenkuulumatonta mustalle naiselle. Hän sai hyvän työpaikan ja tutustui sveitsiläiseen Robertiin ja halusi tämän kanssa lapsen, miehen vastustellessa. Yksinhuoltajaäiti kasvatti poikaansa tiukassa uskonnollisessa kurissa isän pysyessä taustalla. Sunnuntait kuluivat jumalanpalveluksissa: ohjelmassa olivat niin mustien ja valkoisten kirkot kuin sekakirkotkin.

Trevorin ongelma oli se, ettei hän kuulunut mihinkään apartheid-hallinnon määrittelemään roturyhmään. Hän oli identiteetiltään musta ja kasvoi mustan yksinhuoltajaäidin poikana mustien Sowetossa, mutta oli ihonväriltään liian vaalea kuuluakseen täysin heihin. Hän sanoo olleensa kulttuurinen kameleontti, joka kellui ulkopuolisena eri roturyhmien välillä. Teini-iässä hän koki itsensä aknen riivaamaksi, merkityksettömäksi klovniksi, mutta hän osasi vitsailla itsestään, ja tästä hirtehisestä pelleilystä sai alkunsa koomikon ja DJ:n ura. Trevor oli myös lahjakas kielissä ja osasi useita maan 11 virallisesta kielestä.

Kirja on vetävä ja huippukiinnostava. Etelä-afrikkalaista raakaa ja väkivaltaista todellisuutta Noah höystää hauskoilla välähdyksillä elämästään. Esimerkiksi Hitlerin juutalaisvainoista ei sikäläisessä koulussa paljonkaan puhuttu - afrikkalaisesta näkökulmasta historian suurimmat pahikset ovat muita. Jos kysytään etelä-afrikkalaisilta, luodin kalloonsa saisi luultavasti Cecil Rhodes, jos kongolaisilta, Belgian kuningas Leopold II. Maassa mustilla piti olla myös englanninkielinen etunimi, jotta valkoiset pystyivät ylipäätään lausumaan sen. Trevorilla oli Hitler-niminen kaveri, joka oli aivan huikea katutanssija. Kerran DJ:nä toimiva Trevor meni ryhmineen esiintymään juutalaiseen kouluun ja Trevor kannusti bona fide tanssijaansa hihkumalla Go Hitler, go Hitler! Hirvittävä skandaali oli valmis. 

Kirja kattaa Trevor Noahin lapsuus- ja nuoruusvuodet. Hän kertoo myös hämäräpuuhistaan ja laittomista bisneksistään surkeassa slummilähiössä Alexandriassa, joutumisestaan putkaan ja väkivaltaisesta isäpuolestaan Abelista ja nuoremmista veljistään Isaacista ja Andrewsta. Täysin käsittämätöntä minusta oli se, ettei Abel saanut vankeustuomiota ammuttuaan ex vaimoaan Patriciaa. Apartheidista olen lukenut ennen blogiaikaa André Brinkin teoksista ja mm. J. M. Coetzeen teoksista Michael K:n elämä ja Häpeäpaalu, mutta tämä Noahin muistelmateos toi sen kaiken järkyttävimmin iholle - ajatella, että noissa oloissa kasvanut lapsi on selviytynyt ja luonut upean kansainvälisen uran.

Trevor Noah - Laiton lapsi. Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa
Alkuteos Born a Crime. Stories from a South African Childhood 2016
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Atena 2020
Äänikirjan lukija Markus Niemi
_______________

Trevor Noah (s. 1984) on koomikko, näyttelijä, tuottaja ja huippusuosittu The Daily Show’n juontaja. Laiton lapsi on ollut ilmestymisestään asti New York Timesin bestseller-listalla, ja vuonna 2018 Time nosti Noahin maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Valokuvia / Daily Mail

4. heinäkuuta 2020

Emilie Pine - Tästä on vaikea puhua


Emilie Pinen esseeteos Tästä on vaikea puhua sisältää kuusi omakohtaista esseetä. Hän avautuu kaunistelematta elämänsä rankoista asioista ja kipukohdista: isänsä alkoholismista ja vanhempiensa erosta, köyhästä lapsuudestaan ja itsetuhoisista teinivuosistaan, kuukautisista, halustaan tulla äidiksi, keskenmenosta ja kaikesta siihen liittyvästä. Vielä hän kertoo urastaan, jolle on uhrannut ajoittain kaiken. Tällainen avautuminen on vaatinut suunnatonta rohkeutta tunnetun kirjailijaisän tunnetulta tyttäreltä katolisessa Irlannissa. Minulle tuli mieleen Ruotsista Alex Schulman, joka on kirjoittanut fiktiota itsestään ja tunnetuista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Mutta Pine sanoo, ettei kirjoita fiktiota - hänen esseensä ovat veristä totta. Näin Pinen esseet hyvin vertaistuellisina: Katso, kaikesta tästä voi selvitä ja säilyttää järkensä.

Esseekokoelma alkoi kehittyä isän alkoholismista kertovalla tekstillä. Richard Pine asui Korfulla ja oli joutunut siellä sairaalaan alkoholismin aiheuttaman ruokatorven verenvuodon vuoksi. Korfulaisen sairaalan olot olivat sokki Pinelle ja hänen sisarelleen: hoitajia ei ollut, lääkkeitä tai materiaaleja ei ollut. Tämä on kaunistelematon kuvaus narsistisesta alkoholistista, jolle juominen menee aivan kaiken edelle. Juova narsisti ei välitä lastensa tai läheistensä tunteista piirunkaan vertaa. Isä mm. soitti nuorelle tyttärelleen humalapäissään ja uhkasi itsemurhalla ja jätti tyttärensä hirveään hätään. Vastaavaa teki Sara Stridsbergin isä teoksessa Niin Raskas on rakkaus. Pinen teksti on karua luettavaa ja antaa vertaistukea alkoholistien lapsille ja muille läheisille. Lopulta isä sitten raitistui ja hänen terveydentilansa on kohentunut. Tässä jutussa on isäessee englanniksi ja Pine sanoo, että addiktin rakastaminen on vaikeaa.

Lapsettomuudesta kertova on toinen koskettavan vertaistuellinen teksti. Pine kertoo, miten alun epäröinti ja haluttomuus hankkia lapsia kehittyi polttavaksi äidiksi tulon haluksi. Kerran hän sai keskenmenon lähestyessään jo neljääkymmentä eikä raskaaksi tulo onnistunut monista kommervenkeistä huolimatta. Lapsentekohaaveisiin hän sanoo tuhlanneensa monta vuotta ja panneensa parisuhteensa koetukselle. Jokainen pari ja nainen joutuu vastaavassa tilanteessa päättämään, lähteekö epävarmoihin ja Irlannissa kalliisiin hedelmöityshoitoihin tai sitten käsittelemään ja hyväksymään lapsettomuutensa. Tässä tekstissä oli koskettavaa myös sisaren tyttövauvan kuoleminen kohtuun.

Kolmas vertaistuellinen teksti kertoo Pinen parista hurjasta teinivuodesta. Äiti tyttärineen oli muuttanut äidin työn perässä Lontooseen ja varhais teini-ikäinen Pine löysi parin ystävänsä kanssa baarit, kadut, irtoseksin ja huumeet. Teksti antaa toivoa vanhemmille, joiden lapsi sekoilee samalla tavalla tai jos itse on yhtä hukassa. Pine sanoo yliopisto-opiskelun lopulta pelastaneen hänet. Hän selvisi järjellisen aikuisen elämään, tosin kaikki porukan nuoret eivät selvinneet. Pine puhuu nykyään luennoillaan raiskauksista ja on joutunut itsekin miettimään raiskattiinko hänet noina teinivuosina vai ei.

Minua pelottaa puhua tästä kaikesta ja paljastaa itseni. Minua pelottaa, että minua säälitään. Että minua paheksutaan. Että minulle huudetaan. Minua pelottaa olla nainen, joka aiheuttaa häiriötä. Tai nainen, joka ei aiheuta häiriötä tarpeeksi. Minua pelottaa. Teen sen silti.

Pine kirjoittaa äärimmäisen hyvin, rehellisesti ja kaunistelematta. Hän haluaa ravistaa ja aiheuttaa häiriötä. Välillä tuumin, oliko kaiken tämän paljastaminen tarpeen. Mutta ilmeisesti oli, koska kirja on saavuttanut valtaisan suosion. Minusta varsin terävää oli myös kuvaus kovasta työelämästä, jossa Irlannilla ja Suomella tuntuu olevan paljon yhteistä.

Emilie Pine - Tästä on vaikea puhua
Alkuteos Notes to Self 2018
Suomentanut Karoliina Timonen
Kansi Anna Makkonen
Atena 2020
Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen
_______________
Kirjakaapin kummitus
Lumiomena
Tuijata
Emilie Pine (s. 1977) on nykydraaman apulaisprofessori University College Dublinissa. Hän on julkaissut niin tieteellisiä kuin kaunokirjallisiakin teoksia. Tästä on vaikea puhua valittiin Irlannissa vuoden kirjaksi 2018, ja se on herättänyt valtavasti huomiota ympäri maailmaa.  

2. heinäkuuta 2020

Tuija Lehtinen - Pensionaatti Huojuva talo


Kyllä kesään yksi chick lit mahtuu. Tuija Lehtisen Pensionaatti Huojuva talo valikoitui kuunneltavaksi upean Art Deco -kantensa ansiosta ja kirja istuikin loistavasti kesään, sijoittuvathan tapahtumat Turun saaristoon. Helsinkiläinen taidegalleristin tytär, kolmikymppinen Marianne tarvitsee kertakaikkiaan irtioton kiireisestä uraputkestaan. Elämältä putosi yllättäen pohja, sillä puoliso jätti hänet tylysti tekstiviestillä seitsemän yhteisen vuoden jälkeen. Marianne on masentunut, lamaantunut ja kyllästynyt kaikkeen, myös menestyvään Art Deco Angelika -blogiinsa. Hän päättää selvitellä ajatuksiaan ja viettää pitkän loman saariston pensionaatissa.

Samaan aikaan yhteysveneellä saapuu toinenkin pitkän ajan kesävieras: Vincent van Goghin oloinen boheemi taiteilija Jonne Warras, joka majoittuu Mariannen seinänaapuriksi kolmen asunnon mökkiin. Marianne salaa visusti Jonnelta ja kaikilta muiltakin todellisen minänsä ja yhteytensä taidepiireihin. Majakkasaaren kesä on vilkas, ja kesän tienesteillä paikallisten on elettävä talven yli. Pensionaatin lisäksi on pubi Märkä Orava, saaren majakassa on kahvila ja paikallisten käsityöläisten keramiikkaa ja neuleita myynnissä; on kauppa, kyläkoulu ja kirjasto - kaikki mitä kesävieraat ja paikalliset tarvitsevat. Marianne tutustuu pensionaatin persoonallisiin kesävieraisiin ja ystävystyy paikallisten kanssa. Reipas juhannuksen kestävä intohimokin syttyy lähisaarella asuvan Peterin kanssa, joka tuo pensionaatin puutarhaan kesälampaita ruohonleikkureiksi. Mutta on yksi, joka ei voi sietää saaren kesävieraita: piikkilangoilla niemensä ympäröinyt naiserakko, jonka tontilla on kaksi mystistä ruostunutta kuljetuskonttia.

Saariston ja pensionaatin kesäelämä piirtyi elävänä. Vieraskattaus ja heidän ajanvietteensä olivat hyvin saariston pensionaattiin istuvia. Nuoret kausityöntekijät pitivät palvelut pyörimässä, paikalliset nuoret taas haikailivat kaupunkiin. Kirjassa oli paljon huumoria ja pirtsakkaa dialogia, jolle hymähtelin monta kertaa. Yksinhuoltajaisä Peterin pieni poika Justus oli mainio Pahan akan loitsuineen, koska ei halunnut jakaa isäänsä uuden naisen kanssa. Pidin paljon Sirkusteatterin nuorten tempauksista. Joukko vietti viikon saarella ja järjesti mm. pubin Kaisa-kokin kauhuksi Munchin Huuto-pantomiimin. Kaisa oli kauhuissaan ja muut syöjät päättelivät ruuassa olevan jotain vikaa.

Nuorten ihmisten ollessa kyseessä, romantiikkaa oli ilmassa ja sopiva määrä reippaasti sanoitettua seksiä myös. Erakon pari tekstiosuutta tulivat aika yllättäen enkä hänen hahmostaan muutenkaan kovin innostunut. Äidittä kasvaneen Mariannen iäkäs galleristi-isä oli aika vekkuli mies, sillä hän järjesti sekä Mariannelle että lukijalle mojovan yllätyksen. Kirjassa parasta ja viihdyttävintä olivat jo mainitsemani nuoret sirkusteatterilaiset sekä saaristolaiselämän elävä kuvaus.

Tuija Lehtinen on valtavan tuottelias ja monesti palkittu kirjailija, joka on kirjoittanut sekä aikuisten romaaneja että useita nuorten sarjoja. Koska chick lit on vieras genre minulle, tämä oli ensimmäinen häneltä lukemani.

Tuija Lehtinen - Pensionaatti Huojuva talo
Otava 2019, äänikirja 2020
Äänikirjan lukija Rosanna Kemppi
_______________
Tuija Lehtinen (s. 1954) on koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti, mutta on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1984 lähtien. Hänen kertojanotteensa on optimistinen ja valoisa, ja hän kuvaa nuorten nykytodellisuutta irtonaisen rennosti ja humoristisesti. Viihdyttävän pinnan alla on kirkasta ja terävää oivallusta elämästä ja ihmissuhteista.

1. heinäkuuta 2020

Petina Gappah - Muistojen kirja


Muistojen kirja on zimbabwelaisen Petina Gappahin esikoisromaani. Kirjailijalta on suomennettu myös novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta sekä David Livingstonen ruumiin matkasta kertova Pimeydestä loistaa valo. Englanninkielisen alkuteoksen nimi on moniselitteinen ja hienosti valittu, The Book of Memory. Kyse on Memoryn eli Mnemosynen (kreikkalaisessa mytologiassa muistin jumalatar) elämäntarinasta ja hänen muistoistaan, mutta samalla myös tutkielma muistojen epäluotettavuudesta, jopa virheellisyydestä.

Kirjan nykytasossa nuori albiinonainen Memory istuu Hararen pahamaisessa naisvankilassa Chikurubissa niskassaan kuolemantuomio valkoisen kasvatti-isänsä Lloydin murhasta. Vankilakuukausina täyttyy muistivihko toisensa jälkeen naisen kelatessa muistojaan ja elämäänsä. Hän kirjoittaa amerikkalaiselle toimittajalle tapahtumista toiveena, että hänen selvityksensä auttaisi kuolemantuomion muuttamisessa elinkautiseksi tai johtavan peräti armahdukseen.

Pigmentin puuttuminen ihosta teki pienestä Memorysta kummajaisen, hyljeksityn ja eristäytyneen lapsen. Zimbabwen polttavan auringon alla hänen ihonsa paloi rakkuloille ja tulehtui jatkuvasti. Köyhien, slummissa asuvien ihmisten keskuudessa eli vahvana taikausko, usko esi-isien kiroukseen ja sovittamattomien syntien taakkaan. Kirouksesta albinismikin johtui, uskottiin. Järkevä ja rakastava isä vei tytärtään lääkäriin, eri lahkoihin hurahtava äiti henkiparantajille. Vasta teoksen lopussa selviävät ne dramaattiset syyt, jotka johtivat Memoryn muuttamiseen valkoisen Lloydin kartanomaiseen taloon sekä se, miten Lloyd kuoli ja miksi Memory tuomittiin miehen murhasta. Gappah pitää lukijaa taitavasti pimennossa ja juoksuttaa Memoryn muistoja köyhän lapsuusperheen oloista, sisaruksista ja myöhemmästä elämästä Lloydin kanssa.

Täysi varmuuteni siitä, että vanhempani myivät minut, perustui ainoastaan siihen, että raha vaihtoi omistajaa.

Tuo tapaus muutti Memoryn elämän. Tyttö näki äidin ottavan vastaan Lloydin setelit ja tulkitsi vanhempien myyneen ja hyljänneen hänet. Memory oli vasta yhdeksän kun kaikki entinen ja tuttu jäi taakse; se oli shokki ja repäisy irti juurista. Varakas Lloyd pystyi maksamaan Memorylle hyvän ihonhoidon ja koulutuksen, mutta asetelma oli silti outo sikäläisessä yhteiskunnassa. Ihmettelin miksei Lloyd tytön vartuttua kertonut asioiden oikeaa laitaa. Puhumalla ja ilman salailua koko draama olisi voitu välttää - vai oliko sittenkin kyseessä kohtalo, sattuma tai pahojen henkien, ngozien, kosto?

Memoryn traagisen elämäntarinan taustalla velloo Zimbabwen historia ja poliittinen epävakaisuus. Kirjan kirjoittamisen aikaan Robert Mugabe oli vielä vallassa. Vaalit olivat yleensä lumevaaleja eikä mikään oikeasti muuttunut. Gappah kertoo kolonialismista ja mustien sorrosta, mikä myöhemmin kääntyi päälaelleen: valkoisten maatiloja vallattiin ja tilanomistajia murhattiin. Kaiken tämän Memory todisti palattuaan kymmenen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen takaisin kotimaahan. Välirikkoon Lloydin kanssa johtanut mustasukkaisuus pystyttiin tuolloin jättämään taakse ja hetken oudon isä-tytärparin elämä oli seesteistä ja rauhallista.

Suomesta käsin Afrikan epäoikeudenmukaisuudet ja sekasortoiset olot jäävät helposti uutisotsikoitten tasolle. Memoryn perheen tragedia liikutti. He olivat köyhyyden, kulttuuristen tapojen, taikauskon ja eri uskonlahkojen uhreja. Myös valkoisen Lloydin kohtalo oli traaginen: hän eli yhteisössä, jossa homoseksuaalisuus oli rikos ja visusti salattava asia. Oli onnetonta, että hän ja Memory rakastuivat samaan mieheen, mikä johti välirikkoon ja nuoren Memoryn julmaan kostoon, jota hän myöhemmin katui.

Ymmärrän nyt, miksi Lloyd adoptoi minut. Hän oli yhtä erilainen kuin minä, ja hän tiesi mitä erilaisuus merkitsee. Minä en ymmärtänyt, että hänen elämänsä oli täynnä tuskaa ja pelkoa.

Zimbabwen karuista vankilaoloista ja oikeudenkäyntien puolivillaisuudesta Gappah juristina kertoo elävästi ja asiantuntevasti. Naisvangit muodostivat tiiviin yhteisön, joka piti yhtä ja pani hanttiin väkivaltaisille(kin) vartijoilleen, joista heilläkin oli omat salaisuutensa. Memoryn lapsuudessa albiinolapsi ja hänen vanhempansa olivat täydellisen yksin, mutta Zimbabwen albiinoyhdistys, Zimbabwe Albino Association perustettiin 1996. Siteeraan tuolta nettisivulta muutaman lauseen:

In hospitals and clinics, healthcare providers often have to educate people who believe albinism is caused by the mother having relations with evil spirits, or that the parents are being punished by their god for bad deeds. Because of the stigma associated with the condition, many children with albinism are brought up by single mothers, as the father often leaves.

Köyhä albiinolapsi eli yleensä lyhyen elämän ja sairastui ihosyöpään, koska varaa aurinkosuojavoiteisiin ja hyvään ihonhoitoon ei ollut. Albiinojen asema oli yksi kiinnostava ja tärkeä asia, jonka Gappah toi esiin. Muistojen kirjan juoni on taitavasti rakennettu, sillä lukijan kiinnostus pysyy yllä loppuun asti. Muisti, muistaminen ja muistot ovat kiehtovia asioita ja kirjan lopulla nousee kysymys: Miten rakentaa loppuelämänsä, jos siihen astinen elämä on perustunut virheellisesti tulkituille muistoille?

Petina Gappah - Muistojen kirja
Alkuteos The Book of Memory 2015
Suomentanut Tero Valkonen
Kansi Evaliina Rusanen
Tammi 2017
Kirjastosta
_______________

Elämä on ihanaa
Kirjaluotsi
Kirjojen kuisketta
Lumiomena


Petina Gappah (s. 1971) on zimbabwelainen kirjailija, jolla on oikeustieteen tutkinto Cambridgen, Grazin ja Zimbabwen yliopistoista. Hänen novellejaan ja esseitään on julkaistu kahdeksassa maassa. Hän asuu poikansa Kushin kanssa Genevessä ja työskentelee organisaatiossa, joka avustaa kehitysmaita kansainvälisessä kauppaoikeudessa. 

30. kesäkuuta 2020

Kesäkuun luetut & Helmet-tilanne


Kaivattu kesä on näyttänyt parhaita puoliaan, hellettä ja aurinkoa. Ulkona terassilla on voinut nauttia ja lukea, mutta kulttuuririennot ovat edelleen nollassa. Kävin vain parissa luontokohteessa: ihailemassa alppiruusujen ja azaleojen kukintaa Haagan rodopuistossa ja Herttoniemen kartanopuistossa ihmettelemässä ikivanhoja lehmuksia, tammia ja vaahteroita. Puisto on upea käyntikohde, jota suosittelen lämpimästi. Kartanomuseoon en päässyt, sillä se on auki vain pari tuntia sunnuntaisin.

Kesäkuussa luin tai kuuntelin 14 kirjaa, joista tietokirjoiksi laskettavia oli peräti 7; paperikirjoja oli 10 ja äänikirjoja 4. Valitsin tuttuun tapaan kolme elämyksellisintä ja annoin muutamalle vielä sydämen tykkäämisen merkiksi.


Håkan Nesser - Vasenkätisten seura ***** Tammi 2020 #äänikirja
Nesser koukutti ja viihdytti elävillä henkilöhahmoillaan sekä hyvillä ja huumoripitoisilla dialogeillaan. Uudelleen avattua tapausta selvittelee kaksi epätavallista tiimiä: Van Veeteren ja vaimonsa Ulrike sekä Gunnar Barbarotti ja kollegansa Eva Backman. Heidän sanailuaan ja mielipiteenvaihtoaan oli riemastuttavaa kuunnella! Legendaarista ja erehtymätöntä Van Veetereniä kismittää ja hävettää niin maar vietävästi 21 vuoden takainen töpeksintä. Van Veeterenin 75-vuotispäivä on ovella, hän on juro ja jäärä ja tuntuu pelkäävän aika tavalla kuolemaa. kerrassaan mainio!
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Liisa Väisänen - Enemmän Espanjaa ***** Kirjapaja 2018
Kirjan kattaus oli nautittavan monipuolinen - historiaa ja nykypäivää mukavassa paketissa. Teos on aarreaitta ja runsaudensarvi, jota kannattaisi silmäillä Espanjan-matkaa suunnitellessaan. Väisäsen matkassa kurkistetaan kaikkiin 17 itsehallintoalueeseen - ei ollenkaan puisevasti faktoja ja vuosilukuja luetellen vaan mukaansa tempaavasti historian merkillisiä tapahtumia ihmetellen. Baskien osuus oli huippukiinnostavaa: monihan meistä on tänä vuonna lukenut Fernando Aramburun Äidinmaan. Väisänen taustoittaa selkeästi ETA:n syntyyn johtaneita syitä.

Jos sinua kiinnostaa kurkistaa vuoden 2017 Barcelona-teemaani, klikkaa tänne. Bloggauksista löytyvät mm. Ildefonso Falcones, Antonio Hill, Enrique Moriel, Manuel Vázquez Montalbán ja juuri syöpään menehtynyt Carlos Ruiz Zafón. Ja tietysti runsaasti kuvia matkaltani.


Riitta Komppa - Mistä minä tietäisin **** BoD 2020
Valokuvauskurssilla kuviin liitetyt tekstit hakeutuivat kuin itsestään runon muotoon ja niin syntyi tämä Riitta Kompan esikoisrunokokoelma. Kokoelman nimi on osuva, sillä runominä kyselee runoissaan paljon ja ihmettelee maailmanmenoa. Viehätyin näistä runoista suuresti. Herkkää luontokuvastoa, elämän ihmettelyä, keski-ikäisen naisen uhmakkuutta ja pirskahtelevaa huumoria!  Niin samaistuttavaa ja ymmärrettävää.  

Anna minun säilyttää pari piikkiä ja muutama pieni kepeys.

Reitti herttaiseksi vanhukseksi on huonosti merkattu.

MUUT KOTIMAISET
Harri Hertell - Kaikki tunteet sallittuja **** Enostone 2020 ❤︎
Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani **** Avain 2017 ❤︎
Heikki Kännö - Runoilija *** Sammakko 2020
Piia Leino - Yliaika **** Schildts & Söderströms 2020 #äänikirja
Erkki Lyytikäinen - Sehän on murretta **** Gaudeamus 2019, äänikirja 2020 #äänikirja
Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni - Eeva! **** Teos 2020 ❤︎

MUUT ULKOMAISET
Helen Ahporsini - Hetkiä luonnon kauneudessa ***** Tuuma-kustannus 2018 ❤︎
Heine Bakkeid - Paratiisin kutsu *** Into 2020
Ta-Nehisi Coates - Vesitanssija *** Tammi 2020
Hallie Rubenhold - Viisi. Viiltäjä Jackin tuntemattomat uhrit **** Atena 2020 #äänikirja
Andreas Schlieper, Heike Reinecke - Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä **** Bazar 2020


Puutarhan kesäkuu oli kukkaisa ja pinkki.


HELMET 2020 
lukuhaasteen tilanne on aika hyvä. Neljä kirjaa ja kohtaa uupuu vielä: 5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja / 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja ja 47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet.

1. Kirja on vanhempi kuin sinä
- Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat **** Wsoy 2014

2. Iloinen kirja
Ruth Hogan - Kadonneiden tavaroiden vartija ****Bazar 2020

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti
Celeste Ng - Olisi jotain kerrottavaa **** Gummerus 2020

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
- Marjo Pajunen - Jonkinlainen kotiinpaluu **** Boheemipokkarit 2019

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella
Emma Kantanen - Nimi jolla kutsutaan öisin **** Gummerus 2019

7. Kirjassa rikotaan lakia
- SusuPetal - Valkoiset talot **** BoD 2009

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi
- Joel Haahtela - Adèlen kysymys ** Otava 2019

9. Kirjassa kohdataan pelkoja
Jonas Hassen Khemiri - Soitan veljilleni **** Johnny Kniga 2020

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa
Aika sattuu. Vironhaikuja ** Palladium Kirjat 2011

11. Vaihtoehtohistoria
- Marisha Rasi-Koskinen - Auringon pimeä puoli **** Wsoy 2019

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera (tv-sarja)
- Elizabeth Strout - Olive Kitteridge  **** Tammi 2020

13. Kirjassa eksytään
- Max Porter - Lanny **** Wsoy 2020

14. Urheiluun liittyvä kirja
- Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani **** Avain 2017

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö
Rakel Liehu - Helene ***** Wsoy 2004

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli
-  Kersti Juva - Löytöretki suomeen ***** SKS 2019

17. Tutkijan kirjoittama kirja
 - Helena Ruuska - Hugo Simberg. Pirut ja enkelit ***** Wsoy 2018

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
-Viv Groskop - Älä heittäydy junan alle ***** Atena 2019

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa
- Liisa Väisänen - Enemmän Espanjaa ***** Kirjapaja 2018

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
- Helen Ahporsini - Hetkiä luonnon kauneudessa ***** Tuuma-kustannus 2018

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta
 - Tuija Takala - Muiston ajastus **** Reuna 2020

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
- Vigdis Hjorth - Perintötekijät  **** S & S 2020

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä
- Minna Canth - Agnes *** Selkomukautus Tuija Takala

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
 - Isabel Allende - Largo pétalo de mar **** Plaza & Janes 2019

25. Kirjassa ollaan saarella
- Juha Itkonen, Kjell Westö - 7+7. Levottoman ajan kirjeitä **** Otava 2019

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö
- Alejandro Zambra - Kotiinpaluun tapoja **** Fabriikki Kustannus 2017

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani
- Vesa Haapala - Hämärä ei tanssi enää *** Otava 2019

28. Tulevaisuudesta kertova kirja- Risto Isomäki 
Mitä koronapandemian jälkeen ***** Into 2020

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
- Ken Mogi - Löydä oma ikigai **** Otava 2018

30. Kirjassa pelastetaan ihminen
- Petri Tamminen - Meriromaani  **** Otava 2015

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla
- Helena Ruuska - Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija **** Wsoy 2015

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa
- Sayaka Murata - Lähikaupan nainen *** Gummerus 2020

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos
- Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva **** Otava 2011

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana
- Tiina Laitila Kälvemark - H2O **** Wsoy 2020

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
Moa Romanova - Paniikkiprinsessa *** Sammakko 2020

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja
- Celeste Ng - Tulenarkoja asioita *** Gummerus 2019 (Reese Witherspoon)

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
- Maria Annala - Trumpin Kansa  **** Into 2020

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
 - Jenny Erpenbeck - Päivien loppu **** Tammi 2020

39. Kirjassa lennetään
 - JP Koskinen - Tulisiipi *** Like 2019

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
- Laura Lähteenmäki - Sitten alkoi sade *** Wsoy 2020

42. Kirjassa on isovanhempia
 - Antti Rönkä - Jalat ilmassa **** Gummerus 2019

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja 
- Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta ***** Tammi 2017 (Keltainen kirjasto)

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa
- Antti Rönkä, Petri Tamminen - Silloin tällöin onnellinen ***** Gummerus 2020

45. Esikoiskirja
 - Muhaned Durubi - Ruosteisia luonnoksia **** Enostone 2019

46. Kirjassa on sauna
- Otto Gabrielsson - Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle *** S & S 2020

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja
Alex Schulman - Polta nämä kirjeet  ***** Nemo 2020

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
- Fernando Aramburu - Äidinmaa ***** Wsoy 202


Aurinkoa ja elämyksellisiä lukuhetkiä heinäkuuhun!

28. kesäkuuta 2020

Riitta Komppa - Mistä minä tietäisin #runosunnuntai


Anna minun säilyttää pari piikkiä ja muutama pieni kepeys

Valokuvausharrastus johdatti vantaalaisen Riitta Kompan yllättäen uudestaan runouden pariin. Muutama vuosi sitten hän osallistui nimittäin valokuvauskurssille, jossa kuviin liitettiin lyhyitä tarinoita. Kompan tekstit hakeutuivat kuin itsestään runon muotoon. Siitä se sitten lähti, nuoruuden kirjoitusharrastus elpyi ja tuloksena on tämä esikoisrunoteos Mistä minä tietäisin. Komppa sanoo löytäneensä maailman, josta hänellä ei aiemmin ollut aavistustakaan ja kokoelman koonnin hankaluutta hän kuvaa itse näin:

Olin valinnut nipun runojani, mutta punaista lankaa ei löytynyt. Oli vain erivärisiä pätkiä. Onnistuin solmimaan ne kolmeksi kirjavaksi keräksi. 
  • Ensimmäistä värittävät ajatukset ja tuntemukset nykyisyydestä ja välähdykset menneestä. 
  • Toisesta kiertyy esiin erilaisia tarinoita. 
  • Kolmannen mukana kuljen luonnossa tammikuusta vuoden loppuun. 

Kokoelma on siis jaettu kolmeen osioon: Kaiut, Ei totta ei tarua ja Auringon vuosi. Kokoelman nimi on osuva, sillä runominä kyselee runoissaan paljon ja ihmettelee maailmanmenoa. Lapsuuden ajoista niin paljon on muuttunut, maisemaa on tuhottu liian paljon, mutta onneksi on muistot. Komppa kutsuu itseään yökyöpeliksi, joka kirjoittaa yökirjaan aamuun mennessä haihtuvia ajatuksiaan. Hän pohtii myös omaa kirjoittamistaan ja sen haasteita. Pitäisi kuulemma löytää tuoreita ilmaisuja ja käyttää metaforia, mutta minkäs teet: tämä on minun elämääni / kliseitä ja banaaliutta on vaikea välttää.

Mutta minä lukijana en sanoisi noin, sillä pidin kovasti Kompan kirkkaista säkeistä, joista kuuluu eletty elämä ja elämän ihmettely. Herkkävireistä luontokuvastoa on paljon ja pirskahtelevaa huumoria myös. Ikääntyminen ja voimien hiipuminen askarruttavat. Luultavasti olen runoilijakaimani kanssa samaa ikäluokkaa, joten pystyin hyvin samaistumaan hänen koskettaviin ja joskus vähän uhmakkaisiin säkeisiinsä - reitti herttaiseksi vanhukseksi on huonosti merkattu.

Minua viehätti myös runoissa pilkahteleva mielikuvitus ja maaginen realismi: Äkisti radan ja teiden välissä / pienellä tyhjällä kaistaleella / seisoo / lauma kaksipäisiä valkoisia hevosia. Tylsäksi ja tyhjäksi jämähtäneeseen elämään runoilijalla on ratkaisu: hän kehottaa aistimaan ja ahnehtimaan elämää, lähtemään liikkeelle ja tarkastelemaan ympäristöä raikkain uusin silmin ja rikkomaan luutuneita rutiineita:

levähdä nurmikolle, ihaile pilviä, miten ne kulkevatkaan
ajattele muita galakseja
ajattele äärettömyyden tiheyttä
nouse leiju korkeimpaan torniin
sukella läpi pilvien
lennä kuin lapsena

Joistakin runoista kuultaa surrealistisia painajaisia tai unikuvia menetetystä rakkaasta, jota kaipaa vaan ei voi tavoittaa; ehkä taustalla on joku dramaattinen onnettomuus, mikä muutti kaiken: Niin ohut elämä / ennen oli poissa / jälkeen ei mitään. Osiosta Auringon vuosi löytyy todella kauniisti sanoitettuja luontokokemuksia. Kevät hurmaa runoilijan pitkän talven jälkeen, niin kuin meidät kaikki suomalaiset:

sininen taivas valkoiset koivunrungot
valkoiset vuokot
vihreyksien yltäkylläisyys
päätä huimaa
olo muutenkin selittämätön
//
maailmoja on monta
tiedätkö mihin kuulut (ehkä kuulut useampaan)
takerrutko vanhaan vaikka kurkottelet jo uutta
huhuiletko kyyhkynä
kirkaisetko palokärkenä
naputteletko ollenkaan

Tämä runokokoelma kosketti ja viehätti minua suuresti. Riitta Komppa on sanoittanut kauniisti monenlaisia tuntoja ja elämän kuvia. Kauniskantinen Mistä minä tietäisin on typografialtaan selkeä ja eleetön - ja hienosti viimeistelty, sillä silmiini ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä. Runot ovat myös konstailettomia ja siksi helposti lähestyttäviä, ja huumori on mukavan ilkamoivaa. Onpa hienoa, että Riitta Komppa ei jättänyt naputtelemista sikseen, vaan loi lukijoiden iloksi tämän kokoelman! Siteeraan lopuksi runon Lumous, joka kertoo tästä kukkeasta kesästä, jota juuri elämme:

ilma on pysähtynyt
siankärsämön kukat punertavat
pietaryrtin keltaiset mykeröt tähyävät ylöspäin
lintujen äänet nousevat hiljaisuuden kaarelta

puut odottavat vaiti paikoillaan
minä jään seisomaan
sanat varisevat helteiselle tielle

ruohonleikkurin säksätys viipaloi ilmaa
ei
lumous ei mene rikki
poimin vain pari sanaa ja jatkan matkaa

Riitta Komppa -. Mistä minä tietäisin
Kannen kuva Elvi Kalamies
Ulkoasu Riitta Komppa
BOD 2020
Kustantajalta - kiitos!
_______________

Satakunnasta kotoisin oleva Riitta Komppa asuu tätä nykyä Vantaalla. Tärkeitä inspiraation lähteitä hänelle ovat luonto ja oma siirtolapuutarhamökki. Komppa on opiskellut kirjoittamista mm. Jenni Hurmerinnan, Jukka Koskelaisen, Johanna Venhon ja Tommi Parkon kirjoittajakursseilla.

25. kesäkuuta 2020

Helen Ahpornsiri - Hetkiä luonnon kauneudessa


Kirjastossa käydessäni silmiini sattui tämä aivan hurmaava (lasten) tietokirja, Hetkiä luonnon kauneudessa. Nuorelta näyttävä brittiläinen taiteilija Helen Ahpornsini luo prässätyistä kasveista käsittämättömän upeaa taidetta. Hän prässää kasvien kukkia, lehtiä, varsia ja marjoja - ja rakentaa niistä sitten aivan uusia kokonaisuuksia: perhosia, sudenkorentoja, pikkulintuja, hiirulaisia, oravia, kettuja ja hirviä. Käsittämättömän kaunista ❤︎ Epäilin onko tämä ylipäätään mahdollista, mutta taiteilija sanoo teoksessa näin:

Kaikki tämän kirjan kuvien osaset - ketun silmän pilkahduksesta hämähäkinverkon hentoon seittiviivaan - ovat peräisin kasveista.
Kuvasivuihin ei ole käytetty pisaraakaan maalia.

 

Näin syntyy pikkulintu taiteilijan käsissä!

Elämä luonnossa ei pysy kauan aloillaan.
Vuodesta toiseen kasvit alkavat kukoistaa keväisin ja
kuihtuvat syksyisin noudattaen jo aikojen alussa 
syntynyttä kiertokulkua. Myös eläinten ravinnonhaku,
lisääntyminen ja poikasten varttuminen
mukautuvat vuodenaikojen kiertoon.

Kirja kattaa vuoden kierron - kevät, kesä, syksy ja talvi. Minusta myös Ruth Symonsin tekstit olivat viehättäviä. Ne ovat riittävän yksinkertaisia lapsille, mutta antavat samalla paljon tietoa siitä, mitä luonnossa eri vuodenaikoina tapahtuu. Keväällä muuttolinnut palaavat, sirkuttavat taas iloksemme ja rakentavat pesiään. Lehtipuut puhkeavat hennon vihreään ja jänikset loikkivat kevätniityillä. Sammakot kurnuttavat ja kutevat ja sorsaemo luotsaa poikasiaan. Ensimmäiset perhoset ilmaantuvat liihottelemaan kevään ensi kukkijoissa. Kesällä pääskyset syöksähtelevät ja istuvat sähkölangoilla. Sirkat sirittävät ja sudenkorennot hurmaavat. Kosteikoissa saalistaa kirjan kannessakin esiintyvä upea haikara. Loppukesän pimenevinä öinä voi nähdä pöllön tai ketun.

Syksyllä monet eläimet valmistautuvat talveen: muuttolinnut suuntaavat etelään ja oravat varustavat talvivarastojaan. Taivaalla voi nähdä kurkien, joutsenten ja hanhien v-muodostelmat ja kuulla niiden matkahuudot. Uroshirvet mittelevät lauman johtajuudesta ja ruska kultaa lehtipuut. Syksyllä metsäsienet ilmaantuvat koristeellisine lakkeineen ja monet marjat kypsyvät. Talvella on kylmää ja pimeää, ja mm. siilit viettävät talven horroksessa. Myös sammakot talvehtivat mullan suojissa. Jotkut paikkalinnut jäävät talveksi Suomeenkin: pikkuvarpusia ja mustarastaita voi nähdä pihapiirissä. Kettu hiipii talviyössä ja kuulee saaliin pienenkin rasahduksen lumen alta.

Luettelin yllä vuodenajoittain, mitä aiheita kirjassa käsitellään. Teosta lehteillessä kasvit näyttävät puhkeavan kukkaan ja linnut nousevan siivilleen. Erityisen ihania minusta olivat perhoset, sudenkorennot ja punarinta! Vuodenaikojen ihmeet ja luonnon kauneus avautuvat satumaisella tavalla. Tämä on aivan hurmaava kirja, taidan piipahtaa ostoksille / Adlibris. Uskon, että tämä kirja ilahduttaisi suuresti etenkin pikkutyttöjä näin kesän alussa. Kasvinosia ja kukkia voi prässäillä itsekin ja samalla tutustua aikuisen kanssa luontoon. 

Helen Ahpornsiri - Hetkiä luonnon kauneudessa
Alkuteos A year in the wild - See nature through the seasons 2018
Kuvat Helen Ahpornsini, tekstit Ruth Symons
Suomentanut Arja Pikkupeura
Tuuma-kustannus 2018
Kirjastosta
_______________

Helen Ahpornsiri on englantilainen kuvittaja, joka luo kauniin luonnon innoittamana taidetta. Hän kerää erilaisia​ kasveja ja kuivattaa niitä painon alla noin kuukauden ajan, minkä jälkeen ne ovat tasoittuneet mutta silti säilyttäneet luonnolliset värinsä. Tämän jälkeen Helen leikkaa kasvien osat ja järjestelee ne antaen kasveille kokonaan uuden muodon.

Taiteilijan töitä täällä.




Huikeaa, tosin erilaista taidetta tekee myös meksikolainen surrealisti Octavio Ocampo.