Susinukke Kosola - Varisto #runosunnuntai

Luin viimeisenä Ylen Tanssiva karhu -ehdokkaana Susinukke Kosolan kokoelman Varisto, tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana, ja tunnustan: häkellyksiin menin. Ymmärtääkseni, mistä on kysymys minun oli etsittävä tietoa netistä ennen toista lukukertaa. Helsingin Sanomien Antti Majanderin haastattelu avaa tätä Kosolan projektia hyvin. HS-linkki bloggauksen lopussa ei avaudu kaikille lukijoille, joten kerron siitä aluksi hiukan.

Kosola sanoo, että uuden kokoelman työstämisessä rima oli hyvin korkealla - olihan hän saanut esikoiskokoelmastaan .tik.:tutkielma ihmisyyden marginaaleista (2014) sekä viimeisimmästä Avaruuskissojen leikkikalu, tutkielma ihmiskunnan valtavirrasta (2016) paljon kiitoksia ja palkintoehdokkuuksia. Niinpä hän halusi luoda jotain aivan uutta; jotain mitä ei voitaisi verrata edellisiin kokoelmiin. Varisto onkin rajoja rikkova taideprojekti: se on käsin kirjoitettu, puhdas omakustanne, ei hankittavissa rahalla vaan nololla tunnustuksella ja Kosola on itse levittänyt kokoelmaa mm. kirjastoihin lahjoituksina.

Oma häkeltymiseni alkoi jo nimestä. Mitä ihmettä varisto sanana tarkoittaa? Itse ajattelin sen olevan paikka, jonne varisee kaikenlaista sälää. Kaatopaikka ehkä; tosin Kosola antaa muita selityksiä bloggauksen lopussa. Hämmennykseni jatkui heti kahdella ensimmäisellä aukeamalla: punaisten pienien pisteiden täplittämille sivuille on tikkukirjaimin kirjoitettu väittämiä, joiden ydinajatus on ehkä se, että kaikki mikä on, on seurausta tasapainon puutteesta / kaikella on aina tarve olla jotain muuta. Seuraavilla sivuilla nykyihmisen tuskastunut ahdistus infokaaoksen ja ympäristön monimutkaisuuden keskellä jatkaa purkautumistaan angstisella vimmalla. Koin käsinkirjoitetun tekstin vaivalloiseksi luettavaksi, varsinkin kun sivut olivat täyteen ahdettuja eikä mistään ilmavuudesta voinut puhua. Uskon, että Kosolan tarkoitus oli viedä lukijakin keskelle infoähkyn ahdistavaa tykitystä.

Sivuille Kosola lataa loputtomasti & kekseliäästi nykymenon kummia piirteitä ja meidän idioottimaisia pyrkimyksiämme. Kyytiä saavat Youtube-videot ja somepäivitykset; maailmantila ja politiikkakin.  Runot irvailevat huolella yhä monimutkaisemmaksi käyvän yhteiskunnan lonkeroita ja ennen kaikkea sen meistä keräämää dataa:

data on uusi dada, sillä ei ole häntää
josta ottaa kiinni
tai vetää vittuillakseen (...)
se on koko ajan äänessä
ja datan puhe
on nurinkurinen paradoksimaatuska
jokaisen kerroksen alta paljastuu
ISOMPI MAATUSKA
kunnes tulee se ISOIN maatuska
datoista datoin...

Tottahan tuo. Datamaatuskat ovat jo aikoja sitten ohittaneet sairaalloisen lihavuuden BMI:n. Emme edes tiedä mitkä kaikki tahot keräävät meistä joka sekunti tietoa rekistereihinsä; täytämme loputtomasti kaavakkeita ja kulutuskäyttäytymisemme tallentuu ostokuitteihin ja palveluntarjoajien tietokoneille. Tästä datan herruudesta saamme muistutuksia joka ikisen kerran internetiä käyttäessämme EU:n tuoreen tietosuoja-asetuksen GPDR:n tultua voimaan.

Pyristelemme ja sinnittelemme massana tässä mielettömässä koneiden ja datan hallitsemassa maailmassa, mutta silti me haluamme erottua, olla UNIIKKEJA, TODELLISIA JA PANTAVIA. Meillä ihmispoloilla, identiteeteillä, on muitakin, keskenään ristiriitaisia haluja. Haluamme esim. olla rakastettuja mutta riippumattomia, vakavasti otettavia mutta hauskoja, vastuullisia mutta spontaaneja. Haluamme olla AUTENTTISIA. Haluamme olla...

Kosolan tunnelmat ovat samankaltaisia kuin Miki Liukkosella O:ssa. Uhoavan ja paasaavan runominän sisällä asuu kuitenkin herkkyys ja ehkä arkuuskin, jotka paljastuvat teoksen lopussa: kaunokirjoituksella kirjoitettuja vienoja herkkiä kuiskauksia:

musta tuntuu et oon tosi kesken niinku
ihmisenä ja persoonana ja ei se ehkä haittaa mut
mua pelottaa et muut huomaa sen ja tuomitsee
mut

Varisto oli melkoinen kokemus, kyyti sen matkassa hurjaa. Tämä on kokoelma, jota on luettava erissä, hitaasti ja ajan kanssa - ainakin minunlaiseni täti-ihmisen. Kosolalla on suunnitelmissa luoda saamistaan noloista, anonyymeistä tunnustuksista jonkunlainen runoinstallaatio.

Betonikantinen Varisto kestää keikoilla.
Kuva: Vesa-Matti Väärä / HS

Susinukke Kosola

Varisto

Omakustanne 2018

***

Kirjastosta

_______________

Muualla: HS / Antti Majander, Tuijata, Reader why did i marry him?

YLEN TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2018 / RAADIN PERUSTELUT / VOITTAJA SELVILLÄ 4.7.

Susinukke Kosola on kirjoittanut Variston käsin: mustalla ja punaisella tussilla, tikkukirjaimilla ja kaunistelemattomalla kaunolla. Näillä visuaalisilla keinoilla Kosola synnyttää lukukokemuksen, jossa paperilta välittyy runoesitys, näkyy sen esittäjän äänenpainot ja dramaattiset tauon paikat. Kosola on niellyt sisäänsä yliannostuksen sosiaalisen median uutisvirtaa. Hän puskee sen ulos muodossa, joka tekee näkyväksi tälle ajalle ominaiset itsepetoksen erityispiirteet. Kosola ei jätä lukijaa yksin tyhjyyteensä. Hän ehdottaa ratkaisuksi noloutta ja rakkautta. Varisto on myös taideteko. Kirjaa ei voi ostaa. Sen saa, kun kertoo anonyymisti jonkun valonaran tunnustuksen, toiveen tai tapahtuman.

”Nimessä yhdistyvät virasto, varasto ja varis – ja tätä kaikkea Variston sisältö pitkälti onkin”, Kozlov sanoo. ”Halusin luoda uuden symbolin ja suhteellisen tyhjän sanan, johon voi projisoida lukemisen myötä kertyviä merkityksiä.”

***
Tanssiva Karhu -ehdokkaat: 

Riina Katajavuori - Maailma tuulenkaatama *** Tammi 2018

Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa ***** Poesia 2018
Suvi Valli - Spiraali **** Otava 2017
Kaisa Ijäs - Aurinkokello / Teos 2018
Eino Santanen - Yleisö / Teos 2017
Susinukke Kosola - Varisto / omakustanne 2018

#runo18-haaste 

❤︎
Esther Helmiän Kesäruno täällä
SusuPetal luki Maija Haaviston runokokoelman Raskas vesi
Tuija luki Juho Niemisen Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa
Elina luki Juhani Ahvenjärven runokokoelman Maitovalas vatsa täynnä mandariineja
Heidi luki Hisashi Hondan runokokoelman Pyhä uni

Susinukke Kosola - Avaruuskissojen leikkikalu

Sinä olet ihminen. Se on ihan okei.

Meidän ihmisten kohtalona on elää avaruudessa seilaavalla pikkuisella pallolla, mutta ... tämä taivaankappale on surullisen pellen nenä... tarvitaan vain ... yksi pieni myrsky ja lennämme kaikki avaruuskissojen leikkikaluiksi... maailma on kaaos, josta ei pääse pois, sillä ... avaruudesta ei voi paeta kuin sen syvimpään siniseen nurkkaan.

Tämän tapaiset ihmiskunnan premissit kuuluvat Kosolan ideologiaan, jota hän julistaa toisessa runokokoelmassaan Avaruuskissojen leikkikalu. Ei siis kannattaisi liiemmin isotella ja uhoilla. Mutta ihminen kokee olevansa koko maailmankaikkeuden ylin olento ja luomakunnan kruunu. Ja jokainen näistä kruunuista on sitä mieltä että oma kruunu loistaa kirkkaammin kuin tuon toisen. Me unohdamme niin kovin mielellämme, että ... me olemme niin vähän, vain yhden tähden pärske tähtikuvion marginaalissa...

kun maa oli litteä me kävelimme ympyrää

kun maasta tuli pyöreä me kävelimme palloa (...)

ja kuljimme kohti utopiaa ...

Kokoelman alaotsikkona on Tutkielma ihmisyyden valtavirrasta. Kosola julkaisee kolme eri listaa: Forerin, Loen ja Malrauxin. Kaikki ne vaikuttavat epämääräisyydessään joltain naurettavalta ja kliseiseltä psykologiahömpältä. Uskomme niin mielellämme, että minulla on käyttämätöntä potentiaalia, mutta maailma tai joku pirun kohtaloilkiö on estänyt menestykseni. Tottakai minä uskon että minulla on merkitystä maailmassa, vaikka maailmassa ei olekaan merkityksiä, kuten Kosola sanoo. Totta on myös, että olisimme mielestämme parempia poliitikkoja kuin nuo oikeat kelvottomat, eikö vaan? Näinpä me viilaamme itseämme linssiin ja jatkamme valehteluamme, sillä ... jos valehtelee aina ei voi erehtyä koskaan...

Kosola kuvaa vuodatusmaisesti ihmisen mitätöntä elämää ja surrealistista maailmaamme, jossa meidän kohtalomme on elää. Hänen jotkut juttunsa ja otsikkonsa tuntuvat naiveilta, mutta luulo on pettävää. Runoihin on julistuksen oheen siroteltu huumoriakin, paljon kahvinjuontia ja jääkaappimagneeteista koostuvia runoja. Sekä kysymyksiä kuten ... tältäkö olemassaolon pitäisi tuntua? Kosolan monet aforistiset väittämät ja tuoreilta tuntuvat kielikuvat viehättivät minua suuresti. Otan niistä tähän muutaman asiayhteydestään siepatun, anteeksi Kosola.

... jos tämä kirja olisi leipää niin siitä saisi 323 kaloria...
... aamutuulet työntyvät höyhenpeitteisiin nokkahuiluihin, tsirp....

... autan sinut unelman ääreen...
... hengität savua, ettet olisi tyhjä...
... ihmiselle ominaista: etsiä hyvää tapaa kuolla koska ei löydä hyvää tapaa elää... 
... jokaiseen aamuun on nidottu esitäytetty syntymätodistus...
... jokainen meistä on profeetta maalla jonne meidät on huonosti markkinoitu...
... tulevaisuus tulee riippumatta siitä onko ketään vastassa...

Kosolan äänessä on anarkistista paatosta, hän on terävä, hän on julistaja, joka uskoo lujasti siihen mitä sanoo. Kielikuvana Avaruuskissojen leikkikalu on kovin sympaattinen, siinä Kosola vetää minua nenästä ja sanookin ettei tämä mikään satujen maailma ole.  Tämä runokokoelma piilottaa sivuillensa paljon ja antaa aivoille töitä. Kosolan teksti on hienoa ja viimeisteltyä, joskin vaativaa. En tiedä sainko muuta lohtua Kosolan ideologiasta kuin tuon lauseen - Sinä olet ihminen. Se on ihan okei. Mutta onhan sekin jotain. Kun emme voi paeta absurdia elämäämme emmekä pääse pois tältä kreisiltä palloltamme, olkaamme armollisempia omalle pienelle ihmisitsellemme.

me emme vihaa ketään, etenkään heitä, 

joita pitäisi vihata 

koska vielä meillä on leipämme

Avaruuskissat pääsivät Larin Parasken jalkojen juureen
kirjabloggareiden Runokävelyllä Runon ja suven päivänä

Vuonna 1991 syntynyt Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on venäläistaustainen anarkistilyyrikko ja punk-runoilija, joka tunnetaan energisistä lavaesiintymisistään. Esikoisrunokokoelma .tik (2014).

Runokokoelman on lukenut myös Omppu

Susinukke Kosola
Avaruuskissojen leikkikalu, Tutkielma ihmisyyden valtavirrasta
Sammakko 2016
****
Kirjastosta